Ilmaiseksi lätkämatsiin

En ole aikoihin kirjoitellut mitään lätkään liittyvää. Sitä tulee tällä hetkellä seurattuakin vain sivusilmällä. Kaikenlaisen taustakohinan ollessa kotimaisessa lätkässä taas pinnassa, tuon pitkään päässä pyörineen ajatuksen eetteriin.

Liigassa peräänkuulutetaan muutosta, jopa niin vahvasti, että pallit heiluvat nimettömien vaikuttajien räksyttäessä. Veikkaan, että nämä nimettömät räksyttäjät ovat yhtä munattomia itse tekemään mitään muutosta aiheuttavia ratkaisuja, kuin ovat munattomia nimettömyytensä takana. 

Yleensä kaikkein merkittävin ja mullistavin idea on se, josta kaikki ovat sitä mieltä, että ei toimi, ei ainakaan meillä Suomessa. 

TPS kertoi haluavansa nuorempia katsomoihin. Miksi? Miten, ei varmastikaan ole se interaktiivisuus, jota ajattelevat tarjoavan. Eivät näytä tietävän, mitä jonnet puuhaavat. En jaksa uskoa, että liveottelun houkuttavuus paranee interaktiivisuudella. Olen tosin mielelläni väärässä tässä.

Kuntokeskualalla pohdimme jatkuvasti, millä tavalla saamme sellaisia henkilöitä palvelujemme pariin, jotka eivät ole koskaan meillä käyneet ja joilla varmasti on jokin mielikuva kuntokeskuksesta. Yleensä se on väärä, joten se tuo lisähaasteen. Tämä sama haaste lienee kaikilla ihmisten vapaa-ajasta taistelevilla. Kuntokeskuspalvelujen ylivoimaisesti suurin käyttäjäryhmä on alle 35-vuotiaat. Johtamallani klubilla kaksi kolmesta asiakkaasta ovat yli 35. Uimme siis vahvasti vastavirtaan.

Me olemme kovaa vauhtia menossa omallakin alalla siihen, että pitää antaa yhä enemmän ilmaiseksi, jotta saadaan asiakas sitoutumaan pitkiksi ajoiksi maksavaksi asiakkaaksi. Väitän, että mitä enemmän annamme ilmaiseksi, sitä pidempi tulee asiakassuhteesta. Enkä tarkoita nyt ilmaista treeniaikaa, johon pystyvät kaikki, vaan ihan jotain muuta. Se olkoon oma tarinansa, mutta mitä lätkä voisi tehdä?

Jotain radikaalia muutosta siis haetaan. Tekisin niin, että päästäisin Turkuhallin yläkatsomoon aina katsojat ilmaiseksi. Kyllä, ainoastaan alakatsomoon edes pystyy ostamaan kausikortin tai paikkalipun. Yläkatsomo olisi jokaisessa runkosarjan pelissä avoin - ilmaiseksi - jokaiselle halukkaalle.

Mitä pahaa ja ikävää tästä voisi seurata:

• Yleisömäärä olisi selkeästi nykyistä korkeampi.
• Tunnelma hallissa paranisi.
• Kahvio- ja tarvikemyynti lisääntyisi.
• Kynnys tulla katsomaan peliä, alenisi olennaisesti, koko perheellä.
• Kynnys tulla uudelleen katsomaan peliä, alenisi olennaisesti.
• Kynnys ostaa paikkalippu alakertaan, alenisi olennaisesti.
• Kynnys ostaa kausikortti, alenisi olennaisesti.
• Yritykset kiinnostuisivat aiempaa enemmän katsojamäärää kasvattavasta tuotteesta.
• Yritykset saattaisivat olla valmiita maksamaan yläkatsomon otteluisännyydestä ilmaiskatsojien määrän mukaan, kun saisivat markkinoida heille.
• Kaikenlaisten ryhmien ja yhteisöjen olisi erityisen houkuttelevaa saapua hallille viettämään yhteistä aikaa ja juhlaa sekä nauttimaan hallin antimista.

Toisin vielä kaikki ilmaiseksi paikanpäälle, niillä matsibusseilla.

Jos tuonkaan jälkeen katsojamäärät eivät lisääntyisi, vika on itse tuotteessa ja ottelutapahtumassa, ei ainakaan hinnassa, jonka niin moni on valmis kertomaan syyksi, miksi ei käy peleissä, oli siellä koskaan käynyt tai ei.

Nyt joku viisas saa listata kommentteihin, miksi tätä ei kannattaisi/voisi/pystyisi/saisi tehdä. Minä en keksi mitään muuta kuin sen, että joku saattaa hypätä alakatsomosta yläkatsomoon, vain palatakseen takaisin, kun huomaa yläkatsomon olevan yläkatsomo. Voihan tietysti käydä myös niin, että yläkatsomosta tulee hallin tunnelmallisin paikka, oikea livekatsomo, johon voi alkaa muutaman vuoden kuluttua myymään lippuja, ensin eurolla....

Tavallisen ja epätavallisen erottaa toisistaan epätavallisuus.

Lupasin taas

Mukavaa vuoden vaihdetta! Katselin välipäivinä Facebookissa, kuinka yksi jos toinenkin kavereista on osallistumassa yhteen jos toiseenkin uuden vuoden lupaus -ryhmään. On sokeritonta ryhmää, vähäsokerista, lisäaineetonta, väriaineetonta, lihatonta, vihatonta, tipatonta, savutonta, 100 päivää, 21 päivää, jokunen viikko sitä ja jokunen tätä, ilman tai sen kanssa sekä tietysti hyviä tekoja ja ajatuksia vuoden jokaisena päivänä -ryhmiä. Jokaiselle varmasti löytyy omansa, jossa pyristellä, kunnes tahdonvoima pettää. Niin moni lupaus karahtaa karille tänäkin vuonna tahdonvoiman loppuessa.

Miksi joku onnistuu ja toinen ei? Kyse lienee juuri tahdonvoimasta. Jos tahtoo riittävästi jotain, sen saa varmasti. Tahto vie läpi harmaasta kivestäkin. Niin väitetään ja se lienee todistetun lukuisia kertoja. Minä olen todistanut sen itselleni tavattoman monta kertaa. Mutta mitä on tahdonvoima? Miksi joillakin on sitä enemmän kuin toisilla? New York Times'n best seller Willpower pureutuu tuohon kysymykseen, jos se kiinnostaa syvällisemmin.

Tahdonvoimassa on kyse itsekontrollista. Siinä on kyse siitä, kuinka hyvin kukin pystyy välttämään houkutuksia. Houkutukset ovat ne, joita lupauksissa pyritään välttämään. Ne jotka pystyvät sanomaan houkutuksille ei, menestyvät ja onnistuvat, oli kyse urheilusta, bisneksestä tai lupausten pitämisestä. Jotta voimme onnistua, meidän tulee kehittää itsekontrollia. Kehittää kykyä sanoa ei houkutuksille.

Todellisessa onnistumisessa kyse ei siis koskaan voi olla lakosta, mistään johon on jokin määräaika. Lähes kuka tahansa tekee mitä tahansa tai on tekemättä, kunhan määräaika on sopiva, tai siis sopivan lyhyt. Mitä lyhyempi, sitä suurempi mahdollisuus onnistua. Eikö niin? Määräaika pilaa kuitenkin aina kaikki lupaukset. Määräaika ei kehitä itsekontrollia, se saa ainoastaan ihmisen odottamaan määräajan päättymistä. Määräaika antaa luvan repsahtaa. Ja niin käy, lupaan sen.

Jos siis haluat oikeasti onnistua, unohda ensimmäiseksi kaikki määräajat. Teet niin kauan, kuin se tuntuu hyvältä ja totuttelet uuteen fiilikseen. Jos olo tai fiilis paranee, miksi uutta elämäntapaa ei jatkaisi? Miksi hyvälle ololle pitäisi olla jokin määräaika ja palata sen jälkeen pahaan oloon ? Ja jos olo tai fiilis ei parantunut muutoksen vuoksi, miksi jatkaa muutosta?

Jos oikeasti haluaa muuttaa elämäntapoja, pitää siis oppia itsekontrollia. Mieti urheilua. Siinä menestymiseen vaaditaan varmasti eniten juuri itsekuria, houkutuksista kieltäytymistä, enemmän kuin esimerkiksi lahjakkuutta. Samoin on bisneksessä. Molemmissa pitää olla tahtoa kiivetä myös niitä korkeita aitoja eikä vain etsiä matalia. Houkutus on molemmissa oikaista, mutta menestyjän itsekontrolli estää tuon.

Jos olisi olemassa pilleri, jolla ihminen muuttuisi haluamakseen, moni ottaisi sen - ehkä jokainen, joka kokisi olevansa muutoksen tarpeessa. Aika harva on valmis tekemään vaadittavia töitä muuttumisen eteen, koska se tarkoittaisi niin monesta houkutuksesta kieltäytymistä. Itsekuri puuttuu tai sitä on yksinkertaisesti liian vähän. Siksi huipulla on yksinäistä.

Väitetään myös, että osa menestyjistä ovat laiskoja. Heillä on kyky löytää helpompi tie menestykseen, juuri siitä syystä, että ovat laiskoja. Ehkä ne matalat aidat ovat sittenkin olemassa tarkoituksella. Miksi kiivetä turhaan korkea aita, jos vieressä on matalampi - tai jopa portti - aidan toiselle puolelle? Tästä huolimatta laiskallakin menestyjällä tulee olla kyky itsekontrolliin. Se on perimmäinen avain onnistumiseen.

Lupasin itselleni laittaa itseni taas fyysisesti hyvään kuntoon. Viimeksi kun tein saman lupauksen vuosi sitten syksyllä, elämä heitti vähän isompia kiviä rattaisiin ja sitten Tapanina vielä aivotkin tilttasivat verenvuodosta kesken kuntoutuksen. Nyt rattaat on taas siivottu ja uusi aloitus on mahdollista. Pysy kanavalla ja lähde mukaan. Katsotaan, kummalla on parempi itsekuri. Otatko haasteen vastaan? Aloitan jo tänään, jotta olen päivän edellä niitä, jotka aloittavat vuoden ensimmäinen päivä ja viikon edellä niitä, jotka aloittavat vasta loppiaisen jälkeen.

Tavoitteen ja saavutuksen ero on itsekurissa

Tulevan talven lumia...

... jotka ovat kohta menneen talven lumia. Toiminnallinen harjoittelu on in. Viimeisin K&F:kin oli täynnä sitä. Aina kun joku on in kuntokeskusalalla, alkaa putkahtamaan kaikenlaisia hittituotteeseen liittyviä studioita joka kulmaan ja varastoon. Niin nytkin.

Missä tahansa on jokin vanha halli vapaana, niin sinne aukeaa CrossFit-keskus tai joku sen halpa kopio. Niin on käynyt Zumbassa, Pilateksessa, Joogassa, Spinningissä ja joskus taannoin jopa Stepissä ja ehkä myös Slidessä. Muistatteko? Niin on käynyt ja niin käy taas. Siis se, että niitä studioita kaatuu yhtä nopeasti, kuin niitä nousee.

Ennen kuin nostat karvat pystyyn, niin kerron sen saman, jota kerroin jo yli vuosi sitten. Silloin me lähdimme testaamaan kehittämäämme kuntokeskukseen sopivaa tuotetta, X-Method'ia, jossa on mukana myös toiminnallista harjoittelua. Pohdimme itsekin toiminnallisen harjoittelun keskuksen avaamista. Päätin toisin, kun tajusin, että ne studiot kaatuvat ihmisen laiskuuteen. Laji jää kuitenkin elämään kuntokeskuksiin. Kuntokeskuksen yhteyteen tuo kannattaa rakentaa.

Ihminen on pohjimmiltaan laiska. Sen lisäksi se kaipaa vaihtelua. Toiminnallinen harjoittelu, esimerkiksi mainittu CrossFit, on raskasta ja vaativaa, mahdollisesta yksinkertaisuudestaan huolimatta. Tai juuri sen vuoksi, tiedä häntä. Kun laji on nyt in, on kohtalaisen helppo saada ihmisiä innostumaan lajista. Kaikki haluavat perustaa studion, kun se tuntuu olevan hyvä bisness. Se voi olla sitä nyt, mutta ei enää vuoden päästä.

Ihmismys Laiskimus innostuu helposti. Ja jaksaa oikein treenata, kun se saa tuloksia. Ongelma on jatkuvuudessa. Into laantuu ja sohva kutsuu. On eri asia treenata kolme kuukautta, kuin koko vuoden. Tai kaksi vuotta. Samaa lajia. Viikosta toiseen. Joku nyt kiroilee, kun CrossFit:hän on varsin vaihtelevaa. Ei ole. Tavallisen tallaajan näkökulmasta.

Siitä ei tule pitkäkestoista massatuotetta. Massojen ympärivuotinen laiskuus on liian iso vastus.

Muutama toiminnallisen harjoittelun keskus jää eloon, kuten on jäänyt muissakin edellä mainituissa hittilajeissa. Ne jäävät eloon, jotka saivat houkuteltua ne kaikkein eniten lajiin hurahtaneet seiniensä sisään. Muut kuolevat. Jo ensi syksynä me kuntokeskustoimijat saamme ostaa halvalla toiminnallisen harjoittelun välineitä konkurssipesistä.

Parhaiten laji jää eloon kuntokeskusten yhteyteen, jotka järjestävät erilaisia toiminnallisen harjoittelun bootcampejä, joilla ihminen saadaan nopeasti kuntoon, vaativalla harjoittelulla.

Ennen kuin sanot minun vain maalaavani piruja seinille, tutki, miten laji on jo nyt edennyt Yhdysvalloissa. Tai ehkä tarkemmin sitä, kuinka se on laskussa jo nyt. Hypen vika on hype itse.

Voit hypettää kyseenalaista tuotetta tovin, mutta et voi koskaan rakentaa siitä kestävää bisnestä.
~ Victor Kiam

X-Method - Tulostakuulla parempaan kuntoon

Suomalainen kuntokeskusyrittäjä on hakannut päätään seinään personal trainer palvelujen myymisen kanssa niin kauan kuin kyseistä palvelua on myyty Suomessa. Personal training ei koskaan lähtenyt sellaiseen lentoon, kuin mitä se on ollut esimerkiksi Yhdysvalloissa. Tuohon voi olla monta syytä, mutta meillä on siihen ratkaisu: X-Method.

Yksi merkittävä syy lienee personal trainerien ammattitaito, tai ehkä oikeammin sen puute. Kun ostit - tai ostat yhä - et tiedä mitä saat. Trainerien kirjo on kuin se kuuluisa konvehtirasia; et koskaan tiedä, mitä saat ja palvelu vaihtelee. Personal trainingiä ei oltu tuotteistettu mitenkään. Jos verrataan ryhmäliikuntaan, olisi sama asia kuin ryhmäliikunnan kalenterissa lukisi kaikkien tuntien kohdalla vain Jumppa. Et koskaan tiedä, mitä on tulossa, mitä sillä saavutetaan ja miten. Personal training ilman tuotetta on ihan sama asia.

X-Method'in raskaus alkoi
Alun perin ajatus tästä meidän tuotteestamme lähti 2011 alkupuolella siitä, kun Petri Mähkä ja Pasi Keskumäki - molemmat pitkän linjan valmentajia - ihmettelivät miksi monilta kuntosaleilta puuttuu nykyään tekemisen meininki. Ihmiset istuvat ja lukevat lehtiä kuntoillessaan. Tai hyppivät ohjatuilla tunneilla puolin tehoin, ilman päämäärää ja tavoitetta. Aloittelijoita ohjataan tekemään hauiskääntöä Bosupallon päällä tai jotain muuta yhtä viihdyttävää, mitä traineri oli ikinä keksinytkään, oman egonsa ja mielenvireytensä säilyttämiseksi.

Asia ei yksinkertaisesti saanut olla näin. Jos kiireiset ihmiset tulevat istumatyöstä istumaan salille, jättäen autonsa ensin mahdollisimman lähelle salin ulko-ovea, niin sille piti tehdä jotain. Ihmisen toiminnallisuuden perusasiat olivat jossain vaiheessa unohtuneet trainereiltä. Miten ihminen käy kyykyssä eri tavoin. Miten kuormaa nostetaan maasta. Miten punnerretaan. Miten kuormaa nostetaan pään yläpuolelle. Mitä se tarkoittaa, kun treenatessa tulee hiki, jo alkuverryttelyssä. Tai hengästyy ja väsyy. Mitä ne tekevät ihmiselle. Miten ylipäänsä liikutaan ja miksi.

X-Method'in synnytys
Pojat päivittelivät tuota eri yhteyksissä. He päivittelivät tuota niin kauan, kunnes Petri kyllästyi ja päätti tehdä asialle jotain. Hän sanoi itsensä irti silloisesta leipätyöstään ja päätti ryhtyä tekemään ihmisten hyvinvoinnille ja kuntosaliohjaukselle jotain. Olen tuntenut Petrin yhtä kauan kuin tämän alan. Arvostan Petriä. Petri on Minun Valmentajani, asuin missä tahansa. Puhuin Petrille varmasti joka kerta tavatessamme, että hänen valmentajan taitonsa menevät hukkaan ison yrityksen terveyspalveluja ja -tuotteita suunnitellessa. Viesti taisi mennä perille.

X-Method syntyi
Petri heitti idean valmennuskonseptista Pasille keväällä 2011. Minäkin kuulin siitä ja pidin ideaa järjettömän hyvänä. Petri oli oikealla tiellä. Sillä tiellä, jossa Petrin lahjat ja tietotaito pääsevät oikeuksiinsa. Pasin näkisin mieluusti kulkevan samaa tietä. Petri ja Pasi löivät molempien 12+ vuoden valmennuskokemuksen paperille ja näyttivät tuloksen minulle. Pieniä viilauksia ja yksinkertaistamisia ja meillä oli valmis konsepti kuntokeskuksiin. Minun tehtäväksi jäi viilata tuo tuotos sopimaan jokaiseen kuntokeskukseen ja markkinoitavaksi näille. Onnistuimme tuotteistamisessa erittäin hyvin. Pyöritimme kaikenlaisia nimiehdokkaita mielissämme, mutta kuten aina, se ensimmäinen, se joka taisi taas tulla mieleeni vessassa istuessani, oli paras. X-Method näki päivänvalon.

Olin ensimmäinen virallinen koekaniini. Testasimme Petrin kanssa ohjelmia syksyllä 2011. Ensimmäiset ohjauspaketit myytiin Turun M&M Kuntotalossa heti tammikuun alussa. Palaute on koko ohjelman olemassaoloajan ollut huikea. Yli 90 % X-Methodilla aloittaneista asiakkaista jatkaa X-Methodin parissa yhä, ohjelmasta toiseen. Nyt näitä kahdeksan viikon ohjelmia on olemassa jo kuusi, kukin aikaisempaa ohjelmaa rankempi. Oma kehitykseni oli hurjaa. Viiden kuukauden aikana rasvaprosenttini tippui 16,7:stä 6,7:ään. Rasvaa katosi 9,8 kiloa ja lihasmassa lisääntyi 1,8 kiloa. Kunto koheni kohisten. Olin elämäni kunnossa jo viiden kuukauden treenin jälkeen. Lisää referenssejä löytyy tästä.

Mitä X-Method on?
Olemme kirjoittaneet kotisivullemme näin:

X-Method valmennusohjelma koostuu kolmesta kahden kuukauden harjoittelujaksosta. Viikko-ohjelmaan kuuluu kolme harjoitusta, joista kaksi tehdään yhdessä valmentajan kanssa. Harjoitusohjelma muuttuu asteittain haasteellisemmaksi ohjelman edetessä.

Ohjelman aikana opitaan oikeat suoritustekniikat, käytetään useita erilaisia harjoitusmenetelmiä ja harjoitellaan jokaisen henkilökohtaiselle kunnolle sopivalla tasolla. Tämä takaa turvallisen ja tehokkaan pohjan kokonaisvaltaiselle kunnon kehittymiselle.

Motivaatio ja onnistumisen elämykset ovat tärkeä osa harjoittelua. Ohjelmassa seurataan oppimista ja kunnon kehittymistä jokaisella harjoituskerralla X-Method tuloskortin avulla.

X-Method on vaativa, mutta palkitseva valmennusohjelma. Takaamme motivoituneille ja ohjelmaan sitoutuneille huikean kehityksen – tulostakuulla!

Me todellakin annamme tulostakuun tuotteellemme. Mikäli kaikki kolme kunnon osa-aluetta ei kohene ohjelman aikana, saat rahat takaisin.

Mihin X-Method on menossa?

Pidimme yhtiökokouksen aiheesta pari viikkoa sitten. Meillä on tavoitteemme. X-Method alkoi juuri Forever kuntoklubeilla. Minä saan palkata heti kaksi valmentajaa lisää Töölön klubille, jo koulutettujen avuksi, kun esittelytuntien varaajia on niin paljon. Oman aikasi voit tilata tästä.  Lohjan Aplico toimii X-Method valmennuksen lisäksi X-Method Group ryhmäliikunnan testiklubina ja ryhmäliikuntatuotteen ensimmäinen koulutus on kahden viikon päästä, 22.9.2012 Lohjalla. Ryhmäliikuntatuotteen palaute on myös ollut pelkästään positiivista. Harvoin näkee pukuhuoneessa tuollaista jälkikuhinaa minkään ryhmäliikuntatuotteen jälkeen. Tuomme tuohonkin lajiin täysin uusia ulottuvuuksia seurantakorteilla. X-Methodia tarjoavat klubit ja valmentajat löytyvät tästä.

Mihin me sitten olemme menossa? Aika näyttää. Nyt keskitymme laittamaan ihmisiä elämänsä kuntoon. Ja julkaisemme kohta uuden tuotteen; X-Method Food. Ensimmäiset koekaniinit ovat jo käyneet valmentajan kanssa ruokakaupassa. Tiesitkö, että kestää 8 viikkoa, että huomaat muutoksen vartalossasi? 16 viikkoa, että ystäväsi huomaavat. 24 viikkoa, että koko muu maailma huomaa. Kuukauden päästä sinua harmittaa, että et aloittanut jo tänään.

Practise doesn't make perfect. Perfect practise makes perfect.

Logo sydämessä

Päivän Turun Sanomien välissä oli TPS:n Musta -lehti. Tuli ensimmäistä kertaa sanailtua sinne jotain. Tuli sanailtua logosta:

Tutullani on Palloseuran logo käsivarressa. Jollakin muulla se saattaa olla painettuna kahvikuppiin tai ommeltuna verkkareiden rintamukseen. Minulla se on sydämessä.

Vaikka olenkin myös TuTolainen, olen suurelta osin myös Tepsiläinen. Olen myös Interiläinen. Niihin kaikkiin on omat syynsä ja taustansa. Yhteistä niillä kaikilla on turkulaisuus. Olen turkulainen, henkeen ja vereen. Ja olen ylpeä turkulaisuudestani.

Seuran tai minkä tahansa yhteisön logo on omistajilleen ja haltijoilleen tärkeä asia. Se on välillä jopa niin tärkeä, että siihen ei saa koskea. Sitä ei saa muuttaa. Sitä ei saa vaihtaa. Sitä ei saa uudistaa. Sen tulee pysyä maailman tappiin asti. Näin on varsinkin silloin, kun logolla koetaan olevan perinteitä. Vastustus logon muutokselle on varsin luonnollinen ilmiö. Joku voi kokea sen jopa henkilökohtaisesti.

Ymmärrän varsin hyvin sen mellakan, joka aiheutui perinteikkään Palloseuran logon mahdollisesta muuttamisesta. Jos keskustelen mainostoimiston kanssa ja toimisto ensitöikseen ehdottaa yrityksemme logon muuttamista, nousen välittömästi pöydästä. Olen noussut moneen kertaan. Miksi siihen logoon pitää ensimmäiseksi koskea? Toisaalta miksi ei? Maailmalla muutetaan logoja koko ajan. Jotain enemmän, toista vähemmän ja kolmas kokonaan. Osa muutoksista onnistuu, osa ei. Olennaista muutoksissa lienee se, että se uusi tuntuu ja näyttää paremmalta kuin vanha. Silloin uudistus voi onnistua.

Logon muuttamiseen on tietysti mainostoimiston näkökulmasta selvä liiketoiminnallinen peruste. Kun logoa muutetaan, edes vähän, se tarkoittaa paljon lisätyötä laskutettavaksi. Täytyyhän kaikki - siis aivan kaikki markkinointimateriaali tehdä uudelleen. Käyntikortit, kirjekuoret, ne mukit ja verkkarit. Eihän niissä voi enää olla vanhaa logoa, kun on uudistuttu.

Monelle junnulle on ikimuistoinen hetki, kun saa ensimmäisen kerran pukea edustusjoukkueen paidan päälle. Siinä paidassa on se sama logo, joka siinä on voinut olla harrastuksen alusta asti. Siitä huolimatta juuri sen paidan logo on jotain suurta ja kunnioitusta herättävää. Se on se Aito Logo, jonka pukemista on tavoiteltu. Se on se logo, jonka käyttämistä on tuohon hetkeen asti vain harjoiteltu. Onko sillä sittenkään niin suurta merkitystä, millainen se logo on, jos se vain on se edustusjoukkueen logo?

Jokaiselle kiekkoilijalle on kunnia pukea jonkin tietyn seuran pelipaita päälleen. Jokaisella kiekkoilijalla on mielessään seura, jonka logoa kantaisi ylpeänä. Kaikki eivät saa koskaan kokea sitä. Me fanit voimme kokea omalta osaltamme tuon. Emme kentällä, mutta katsomossa. Miten me saisimme Turkuun kunnia-asiaksi pukea päällemme seuran logon, oli se logo uusi tai vanha? Ainakin silloin, kun menemme otteluun, oli se sitten minkä tahansa seuran ottelu. Mitä Sinä voisit tehdä asian eteen?

Olen monta kertaa toitottanut logojen ja värien tuomista katsomoon. Miksi se on meille suomalaisille niin vaikeaa? Kertokaa te.


[Aiheeseen liittyen: Logomo.ka / Ei nimi miestä pahenna]


BTW Kauppalehdessä kerrottiin tovi sitten, kuinka menestyksen salaisuus on rutiinien rakastamisessa.

Lakipalveluyritys Fondian toimitusjohtaja Timo Lappi muistuttaa viisaudesta, jonka mukaan yritysidean merkitys on ainoastaan kymmenen prosenttia yrityksen menestyksestä. Loppu on periksiantamatonta työntekoa.

Herra Lappi on asian ytimessä. Olen seurannut meidänkin alalla, kuinka "aloittelevat yritykset yleensä yliarvioivat satakertaisesti omat markkinamahdollisuutensa." Tuo on niin totta. Sen huomaa omassakin tekemisessä. Toisen ja kolmannen vaiheen voi myös allekirjoittaa. Erään yrittäjän kanssa juuri tänään keskustelimme, kuinka meidän alalle kuvitellaan vain tultavan. Kunhan rakentaa keskuksen, niin saranat pitää vaihtaa jo viikon jälkeen. Totuus on tarua ihmeellisempää.

Todelliset johtajat

Jääkiekkoyhteisö koki tänään järjettömän menetyksen, kun Jaroslavl Lokomotiven kone tippui kesken nousukiidon, vieden koko joukkueen mukanaan taivaalliseen kaukaloon. Järkyttävä uutinen, vaikka en menettänytkään yhtään läheistä. En edes varsinaista tuttua, vaikka olenkin tainnut jonkun kanssa viettää iltaakin.



Järjettömyydestä huolimatta en voi olla taas ihmettelemättä sitä närkästymisen määrää, jota joku kokee kivuliaista päätöksistä, joita tämän tapahtuman johdosta joudutaan tekemään. On helppo närkästyä, kun ei itse tarvitse tehdä niitä päätöksiä.

Todelliset Johtajat joutuvat astumaan esiin kaiken surun ja järkyttävyyden keskeltä. KHL:n presidentti, Alexander Medvedev joutui tekemään päätöksen pelien jatkumisesta. Päätöksen mukaan pelit jatkuvat heti huomenna. Päätös on aivan oikea. Se on todellisen johtajan päätös.

Medvedev teki tuon päätöksen, vaikka kaikella varmuudella tiesi monen närkästyvän siitä. Hän joutuu kuitenkin katsomaan isompaa kuvaa, kuin yhdenkään närkästyjän. Ei häntä tuossa kohtaa kiinnosta, mitä joku pää-, kesä- tai tyhjäntoimittaja ajattelee päätöksestä. Ei häntä tuossa kohtaa kiinnosta, mitä uhrien lesket, lapset, läheiset tai muut kylänmiehet ajattelevat ottelujen jatkamisesta. Ei, vaikka hänkin menetti katastrofissa varmasti hyviä tuttuja. Hänellä on liiga johdettavana ja hän joutuu tekemään surutyönsä muun kuin johtamansa liigan kustannuksella. Hänen työtään on tehdä liigan kannalta se kaikkein parhain päätös - omasta mielestään se paras päätös.

Sama koskee Lokomotivin omistajia ja johtajia. He menettivät koko joukkueensa, mutta siitä huolimatta he joutuvat tekemään nopeasti isoja päätöksiä. Vaikka kuolleiden haamut tulevat varmasti uniin, he tekevät tärkeät päätökset mahdollisimman nopeasti. Heillä on nyt firma ilman työntekijöitä, mutta lukuisia firmaan liittyviä vastuita hoidettavanaan. Vastuita, joiden hoidosta ovat muutkin kiinnostuneita. Vastuutonta olisi olla ajattelematta firman tulevaisuutta, kaiken järkytyksen keskellä. Todelliset Johtajat pystyvät tekemään nuo kipeätkin päätökset katastrofien keskellä, välittämättä kaikista niistä närkästyjistä, joista ei koskaan olisi tekemään samoja päätöksiä.

Näillä näkymin aurinko nousee huomennakin. KHL:ssä se tuonee mukanaan uudenlaisia haasteita ja lisää tukun uusia, erittäin vaikeita päätöksiä. Todelliset Johtajat tekevät nekin. Ja joku närkästyy. Arjen jatkaminen ei kuitenkaan ole kenekään surusta tai empatiasta pois. Päätösten tekeminen ei mittaa empatian tai surun määrää mitenkään.

[Aiheeseen liittyen: Nukutaan yön yli / Tehdään oikeita asioita]

BTW Olemme lähellä erityisen suuren katastrofin merkkipäivää. Myös tuolloin nousi esiin todellisia johtajia. He saattoivat menettää lähestulkoon kaikki työntekijänsä tai työkaverinsa, jopa perhetuttunsa, mutta siitä huolimatta heidän täytyi pitää pyörät pyörimässä. Maailma ei pysähdy, vaikka se voi siltä tuntua. Todellinen johtaja ei jää nurkkaan kyhjöttämään ja valittamaan, vaan hän nousee esiin. Kunnioitan tuollaisia ihmisiä erittäin paljon.

Game 7

Jääkiekossa on tuskin mitään suurempaa kuin Stanley Cupin seitsemäs finaaliottelu. Hienointa mitä jääkiekkourheilu voi tarjota pelaajille ja lajia seuraaville. Voin vain kuvitella, mikä kuhina Vancouverin kaduilla on ollut ja mikä kuhina siellä on juuri nyt.

Minä sain vedettyä omalta bucket listiltäni yli ylimpänä siellä olleen asian - päästä katsomaan Stanley Cup finaalia. Niitä on nyt nähty kolme ja olisin vallan tyytyväinen, jos viimeinen niistä olisi ratkaissut sarjan.

Minulla olisi ollut mahdollisuus olla katsomossa juurin nyt. Jos lentojen siirto olisi onnistunut, huutaisin katsomossa

coconuts go go coconuts

Koska näin ei ole, bucket listille tuntuu nyt pyrkivän takaisin yksi juttu - nähdä game 7 Stanley Cup finaalissa.

Niin lähellä, mutta niin kaukana. Tuskin saan sellaista mahdollisuutta toiste elämässäni. Vai pitäisikö alkaa toimittajaksi? Ainoastaan finaalitoimittajaksi.

Onneksi sain elää tuota finaalihuumaa. Tuntuu jotenkin, että on lähempänä tuota ottelua, vaikka sitä seuraakin Suomesta. Toivon eniten maailmassa tällä hetkellä sitä, että Sami Salo saa tänään nostaa kannun.

Oletteko valmiit?

Don Cherry kertoi juuri, että Vancouver vie kannun. Samaa mieltä.

Oh Canada Rogers Arenalla on mahtavuutta!

Livekuva veljeltä:

Erä 1


Eka kymppi Nucksien hallintaa. Molemmilla hyviä maalipaikkoja.

Bruins tuli otteluun mukaan kolmannella vitosella. Parasta mahdollista viihdettä. Erinomainen mainos jääkiekolle. NHL:n toimistolla saadaan hieroa käsiä.

Bergeron 0-1. Merkkausvirheet. H. Sedin katsoi läheltä. Tuollaisiin ei ole varaa tällaisessa pelissä. Näyttäisi tulevan vähämaalinen ottelu.

Bruins otti pelin haltuun toisella kympillä. Vancouverin into - myös yleisöllä - tuntui laantuvan Bostonin maaliin. Ensimmäisen maalin merkitys on suuri. Jokaisen finaalipelin on tähän asti voittanut ensimmäisen maalin tehnyt joukkue, mutta voiko se vaikuttaa noin paljon pelaajien fiiliksiin?

Alku näytti siltä, että Nucks vie tämän pelin, mutta nyt tuntuu vaikealta. Ihmettä haetaan nyt pukukopista.

Erä 2

Normaalisti Nucksien huonoin erä. Toivotaan nyt muutosta tuohon.

Erän alku tasaista vääntöä. Boston ei tosin ole tainnut saada laukaustakaan kohti Luongoa. Jokin puuttuu Vancouverin pelistä. Tahto?

Chara torjui avopaikan. Nucks on ollut lähempänä maalia, mutta yritykset ovat aika vaisuja. Boston osaa pelata johtoasemassa. Vetäytyvät ehkä jopa hieman kuoreen. Peli on selvästi varmempaa heillä, kun johtavat.

Marchand 0-2. Ei tuollaisia maaleja voi päästää tekemään.

Vancouver ylivoima, hyvän painostuksen jälkeen.

Bergeron 0-3, alivoimalla, tarkistuksen jälkeen. Voittava joukkue tarvitsee tuuria. Bostonilla sitä näyttää riittävän.

Luongon piikkiin tulee menemään tämä sarja. Tulee olemaan vaikeaa pelata Vancouverissa seuraavat kuinkamontavuottasenytolikaan. Ei ehkä kannata näyttää naamaansa Vancouverin kaduilla tänä kesänä.

Nyt tarvitaan aika iso kääntö, jotta seuraavat neljä tehdään Thomasin taakse. Luongon voisi jopa vetää penkille. Jollakin tavalla joukkue pitää herättää, eikä Luongo nauti tällä hetkellä joukkueen luottamusta. Sen näkee reaktioista penkillä, maalien jälkeen.

Erä 3

Boston ylivoima, typerä jäähy. Kovat on kierrokset.

Vaikeaa pelaamista Nuckseilta.

Viimeinen kymppi. Boston on vahva.

Vancouver ylivoima. Viimeinen mahdollisuus.

Viimeinen vitonen. Missä ovat Sedinit? Ihan varjoissa, kuten koko sarjan.

Marchand 0-4, tyhjiin. Se siitä.

Sarjan ratkaisut:

• Tim Thomas. Ylivoimainen.
• Bostonin fyysinen ja henkinen kovuus
• Luongon räpellys
• Sedinien kadotus ja filmaamiset

Likainen peli oli merkittävää tässä sarjassa. Kovaa pelaaminen on ok, mutta tämän sarjan sisältämät koiruudet  johtuvat siitä, että wanhan ajan poliiseja ei enää ole.

Vancouverin yleisö hoiti tonttinsa mallikkaasti pelin jälkeen. Kannustukset omille ja voittajille. Tyylikästä. Gary Bettman näytti olevan ainoa, joka sai kurat.

Sami olisi ansainnut kannun.

[Aiheeseen liittyen: Kovaa peliä Bostonissa / Vancouver - Lätkäpitäjä]


BTW Vuoden 1994 playoff -tappio sai aikaan aikamoisen mellakan Vancouverissa. Nyt voi olla vastaavaa keittymässä. Se ei ole lasten katseltavaa, kun 150 000 purkaa turhautumistaan. Toivottavasti emme lue samanlaisia uutisia tämän pelin jälkeen.

Nyt näyttää siltä, että vuoden 1994 mellakka toistuu. Mikä saa ihmisen toimimaan tuolla tavalla?

Vancouver - Lätkäpitäjä

Jos Bostonissa finaalit eivät näkyneet lainkaan katukuvassa, Vancouverissa näkyy. Kaikilla on Nucksien asuja päällä. Liput liehuvat ja ihmiset puhuvat jokaisesa kadunkulmassa ja porttikongissa lätkää. Nämä ihmiset hengittävät jääkiekkoa.

Mentiin lähestulkoon suoraan kentältä katsomaan Joe Rogan'ia, Vogue Theater'iin. Siis se hessu Fear Factorista, kyllä te tiedätte. Hyvä show, kerta kaikkiaan. Lämppäritkin olivat ihan hyviä. Stand up on mahtavuutta parhaimillaan. Kiitoksia järjestelyistä asianosaisille.

Vajaan vuorokauden tutustumisen jälkeen ymmärrän hyvin kehut, joita Vancouver saa. Siisti ja helposti navigoitava kaupunki. Ihmiset ovat erityisen ystävällisiä. Tosin ne tuntuvat olevan sitä ympäri Kanadaa.

Täällä pössytellään kadulla vapaasti. Joka paikassa on jokin outo katku, mistä lie...

Game 5

Tästä taas lisää tuonnempana, mutta Vancouverin pitää pystyä parantamaan otteitaan jokaisella osa-alueella, ottaakseen tänään voiton. Taidolla ei näytä tässä sarjassa olevan mitään käyttöä, jos voimassa ei pärjää. Uskon kuitenkin Nucksien palaavan nyt raiteilleen.

Aika hullua menoa! Kaupunki oli täynnä väkeä jo pari tuntia ennen peliä. Laitan vähän videota myöhemmin.

Peli oli ihan toisenlaista kuin Bostonissa. Aivan kuin Bruins olisi tiennyt tuomarilinjan muuttuneen siten, että puhalletaan helppoja jäähyjä tällä kertaa. Tuomarityöskentely ei todellakaan ollut finaalin tasolla. Yleisökin osoitti mielipiteensä varsin äänekkäästi. Onneksi Bruins ei pystynyt hyödyntämään tuomariylivoimaa. Lätkäjumalat olivat Nucksien voiton takana.

Oli jopa sellainen olo, että NHL ei olisi halunut Vancouverin voittavan. Lajille olisi varmasti pääkonttorin näkökulmasta hyväksi, että kannu menisi Bostoniin.

Miksi Boston tuli tähän peliin ilman fyysistä ylivoimaa, joka oli voittojen takana Bostonissa? Siihen ei ole mitään järkevää selitystä. Antoivat suosiolla Vancouverin hallita. Niin tai näin, parempi voitti ja kaupunki sekosi täysin.

Towel Power on hieno kokemus livenä.



Laitan vähän videota myöhemmin. Koostaminen vähän kestää, eikä viitsi käyttää siihen aikaa, jonka voi käyttää kaupunkiin tutustumiseen. (No nyt niitä videoita tipahtelee.)



100 000 ihmistä kaduilla.



Välipäivä - Ostoksia

Minullahan on paluuliput huomiselle. Olen nyt pahassa paikassa. Siirränkö paluuta? Jos siirrän, käynkö katsomassa kuudennen pelin Bostonissa, vai jäänkö Vancouveriin katsomaan tätä hullutusta. Elämä on täynnä vaikeita valintoja.

Joskus joku muu tekee valinnat puolestasi. En saanut lentoja siirrettyä millekään ensi viikon päivistä, joten kotimatka maitojunassa on edessä sunnuntaina. Ehdin kotiin juuri kuudennen pelin alkuun. Enhän olisikaan halunnut nähdä, miten Vancouverissa juhlitaan mestaruutta. Yhden otteluvoiton juhlintakin näytti olevan rajatonta.

Tiedättekö, jos se on tulista syödessä, se on tulista myös vessassa. Tuli taas tuo todistettua. Oltiin wingseillä. Tarjolla oli miehekästä väkevyyttä. Jos ottaa tulisimman satsin, joutuu allekirjoittamaan vastuuvapauslomakkeen. Aiheesta.

Kotimatka maitojunassa

Päivällä tuli oltua turisti ja kierrettyä Vancouveria. Joku höyrykellokin tuli pongattua. Laitetaan siitäkin kuvasatoa viimeistään kotoa. Jos ei jostain syystä nukuta koneessa, kuten normaalisti, siinä voi tehdä koosteita lennon aikana.

Tim Horton's French Vanilla jää taas kaipuuseen.

Onneksi monella lentokentällä on nykyään ilmainen wi-fi. Se riittää huonosta palvelusta, että turvatarkastuksessa on aina yksi tarkastuspiste vähemmän auki, kuin olisi tarpeen. Päästään aina kyykyttämään ihmisiä. Aukaisemalla yhden pisteen lisää, päästäisiin melkein poikkeuksetta jonoista.

Lontoossa on kevyt 7 tunnin odotus seuraavalle lennolle. Ehkä palataan vielä sieltä asiaan, tai jopa vielä kotoa, kuudennen finaalin studiosta.

Bostonin pelien kooste on menossa Tuubiin juuri, joten saadaan sekin ympättyä tuohon aikaisempaan postiin. Sekin on nyt omalla paikallaan.

Chillailen Lontoossa loungessa hyvin nukutun lennon jälkeen. Lentäminen ei ole lainkaan pitkästyttävää, kun nukkuu koko matkan. Viidennen ottelun kooste menossa juuri Tuubiin. Ehkä ehdin senkin ymppäämään tähän tekstiin vielä Lontoosta. Onneksi lento Vancouverista oli tunnin myöhässä. Lyhentää hieman odotusaikaa.

Tajusin koneessa, että miksen minä typerys yrittänyt vaihtaa paluulippuja siten, että olisinkin tullut Bostonista kotiin huomenna. Olisin nähnyt mahdollisesti tuon viimeisenkin finaaliottelun. Välillä sitä ei vain keksi kaikkia vaihtoehtoja. Ehkä Bostonista olisi ollut helpompi päästä jotain kautta Suomeen. Näin voisi ainakin kuvitella. Tämän keksittyäni, otti päähän entistä enemmän. Nyt sille ei vain voi enää mitään.

KÄSITTÄMÄTÖNTÄ

Katselen kuudetta peliä kotona sängyssä. Käsittämätöntä, miten Bostonilla onnistuu kotonaan kaikki ja Vancouver ei saa maalia mistään. Miten Luongon kasetti voikaan sotkeentua noin pahasti mankkaan Bostonissa. Thomas on taas tasaisen varma illasta toiseen. MVP.

Game 7 tulee olemaan jotain käsittämätöntä Vancouverissa.

[Aiheeseen liittyen: I am Canadian / Canadian / We are the C of Red]

BTW Meinasi tulla matkalla Vancouveriin iso pomppu. Kun pääsimme kentälle Bostonissa, taululla luki, että lento peruttu. Ei hitto! Tiskille selvittelemään. Kertoivat lentoja olevan vasta seuraavana päivänä. Emme siis näe peliä? Ei voi olla totta! Virkailijalle tuli mieleen, että mahtaisikohan monta tuntia myöhässä ollut eka lento Chicagoon olla vielä tuubin päässä. Oli ja lupasivat odottaa meitä. Singahdimme tykin suusta siihen koneeseen ja pääsimme Chicagoon, Vancouverin lennollemme. Kiitos Unitedille loistavasta palvelusta!

Kovaa peliä Bostonissa

Olen aina halunut kirjoittaa tuon otsikon. Nyt se toimii enemmän kuin hyvin.

Pikkupojan unelma on jossain muodossa täyttymässä. Jokaisen kiekkoa pelanneen unelma on ollut voittaa Stanley Cup. Myös minun. Harva pääsee tuosta kannusta koskaan pelaamaan viimeistä finaaliottelua. Harva pääsee edes halliin, jossa tuollaista ottelua pelataan.

Vaikka minusta ei jääkiekon ammattilaista tullutkaan, olen saanut seurata sellaista läheltä. Olen ollut jääkiekon suhteen etuoikeutetussa asemassa. Olen ollut monessa hallissa katsomassa NHL-kiekkoa. Olen ollut pukukopeissa. Olen ollut jäällä, jopa aamutreeneissä statistina. Olen nähnyt kulissien taakse. Se on ollut hienoa. En ehkä oikein osaa edes arvostaa kokemuksiani, joista joku voisi antaa sisäelimiä.

Nyt olen taas etuoikeutettu. Olen Bostonissa, kun Bruins pelaa finaaleja. Olen toisen finaaliottelun jossakin paikallisessa sporttikuppilassa, kannustamassa vaivihkaa Vancouveria. Olen Boston Gardenissa kahdesti, kolmannen ja neljännen ottelun. Mahdollisesti myös siis ratkaisevan finaalin. Tämän lähemmäs pääsen tuskin koskaan Stanley Cupia - siis sitä varsinaista ottelutapahtumaa.

Minuakin jännittää, kuten pikkupoikaa. Voin vain kuvitella, mitä Sami Salon päässä liikkuu. Sattuneesta syystä Saminkin uraa on tullut seurattua läheltä. Vaikeuksiakin. Jos jollekin tässä maailmassa soisin kannun noston, se on Sami. Ylivoimainen ykkönen tuossa toivelistassa. Sami on antanut itsestään paljon jääkiekolle. Melkein jopa toisen pähkinöistään. Se on omistautumista parhaimmillaan. Monta arpea paranee, jos kannun saa nostettua.

Se lässytyksestä. Nyt olemme Bostonissa ja päivitän tätä tekstiä aina, kun on aihetta. Tulee kuvaa, videota, tekstiä, havaintoja. Maahantulokin näytti sujuvan mukavia jutustellen, kun ilmoitti maahantulon syyksi Stanley Cup. Lentokentän turvamiehet kertoivat Raskienkin saapuneen juuri meitä ennen kaupunkiin. Ne tietävät kaiken. Olkaa hengessä mukana tai lähtekää menee, mukana haluaisitte kuitenkin olla. Nyt Boston Pizzaan.

Jos jollekin ei auennut viimeisen lauseen vitsi ja jos tuon linkin taakse ilmestyy finaalien jälkeen toisenlainen sivu, niin tästä oli kyse. Bostonissahan ei ole Boston Pizzaa. Kyse on kanadalaisesta konseptista, joka on lähtöisin Edmontonista, 1962. Vaikka paikkoja on yli 325 kanadalaisen toimipisteen lisäksi jo yli 50 Kanadan rajojen ulkopuolella, Boston Pizza on kanadalainen, henkeen ja vereen, jota tämä finaalien aikainen nimenvaihdoskin osoittaa. Hienoja tempauksia tällaiset. Mitä muuta voi odottaa Vancouverin kupeessa, Richmondissa majaansa pitävältä yritykseltä?

Take me to the ball game - We won't rest

Toinen päivä näyttää alkavan aikaisin. Tosin tulimme illalla katsomaan loput pelistä hotelliin, kun alkoivat virrat ehtymään. Onneksi jatkoaikaa ei menty tuon pidemmälle. Nyt olemme jo olleet viidestä asti hereillä. Hotellien kokolattiamatot pitäisi kieltää. Heräsin aamulla toinen silmä muurautuneena kiinni ja nenä tukossa.Taidamme mennä aamulenkille Bostonin laiturille. Suosittelevat sitä näin aamutuimaan hyväksi lenkkipaikaksi.

Päivällä menemme katsomaan pesäpallon paikallista kopiota. Fenway Park lienee aika legenda. Onhan se viihdyttänyt pesiksen ystäviä kohta 100 vuotta, vuodesta 1912. Pitää hommata jostakin punaiset sukat.

Olihan amerikkalaista taas kerrakseen tuo baseball. Fenway Parkista huokuu arvokkuus. Joidenkin vanhojen areenoiden tulee vain pysyä.

Ihmettelimme tovin, että miksi ihmeessä jengi buuaa aina kun numero 20 tulee lyömään tai ottaa koppia. Rohkenimme kysyä asiaa vieruskaverilta, joka opasti meitä, että he eivät buuaa, vaan kannustavat. Numero 20 on Kevin Youkilis, joku iso stara, ja ihmiset huutavat juuuuu(kilis), suluissa olevan ollessa hiljainen. Tuukan kannustus Gardenissa kuulostaa kuulema samalle.

Oltiin aika turisteja tuossa pelissä. Ottelu pääsi loppumaankin niin, että emme tajunneet sen loppuneen. Emme vieläkään tiedä, mitä tapahtui, mutta taululla luki Red Sox'n voittaneen. Se kai oli pääasia.

Nyt kaupungille pyörimään ja odottelemaan illan peliä. Saa nähdä, näkyykö lätkäfinaali tänään katukuvassa. Se on näkynyt erittäin vähän, joka on ainakin minulle todella iso yllätys.

Pelipäivä - Kiekkoilijan juhlapäivä

Peli oli, jos ei kovaa, niin ainakin likaista, kolmannessa kohtaamisessa. Aikamoinen pleijaripeli. 8 - 1. Tuosta lukemasta on mahdollisesti helpompi toipua, kuin tiukasta tappiosta. Nyt ei jäänyt mitään tulkinnan varaa. Ei selittelyjä. Nollaaminen on helppoa ja veikkaan kaukaloon astuvan seuraavaksi ihan toisenlainen Canucks.

Tyypillinen peli, jossa toisella onnistuu kaikki ja toisella ei mikään. Tuskin nähdään toista vastaavaa.

Vaikka TD Gardenissa olikin kuhinaa, jotenkin odotin vielä enemmän jotain. En tiedä, mitä. Iso showhan tämä joka tapauksessa on. TD Garden oli yllättävän sokkeloinen käytäviltään, vaikka varsinainen areena onkin ihan kelpo pelipaikka, katsojallekin.

Laitan vähän videotakin myöhemmin. Tässä:



Välipäivä

Aloitimme päivän taas lenkkeilemällä pitkin Bostonin kujia. Päivällä pihviä ala Morton's, parhaassa seurassa. Pyörimme vähän kylillä. Copley/Prudential Center ostoskeskus oli ihan ok. Löysin Creediäkin.

Finaalit eivät näy vieläkään arkisessa katukuvassa mitenkään. Bostonilaisilla on ilmeisesti muutakin elämää kuin jääkiekko.

Pelipäivä - Kääntyykö sarja, vai meneekö Nucks menojaan?

Oma veikkaukseni on jälkimäinen. Se sopii myös matkasuunnitelmaani, koska ajattelin katsoa Vancouverissa vain yhden pelin. Siis sen ratkaisevan finaalin.

Hallissa lienee tänään ihan asiallinen kuhina.

Hallissa oli kuhinaa. Kertoivat taululla, että edellinen ottelu oli NHL-historian äänekkäin finaaliottelu. Ei jääty toisessa pelissä kauaksi siitä, ellei ennätystä rikottu uudelleen.

Nucks ei siis mennyt menojaan. Bostonilta kaksi vahvaa peliä. Olivat jokaisella osa-alueella aavistuksen edellä ja se näkyy taululla. Timmy on matkalla mvp:ksi. Ei taida kukaan kyseenalaistaa sitä. Ei edes silloin, jos Vancouver vie seuraavat pelit.

Pelit olivat likaisia. Timmyn viikatteestakin olisi runkosarjassa voinut ansaita pelin tai pari huilia. Nyt ne näyttävät kuuluvan sarjaan. Samoin kuuluvat Charan poikkarit, joita varsinkin Sedinit saavat tuntea nahoissaan koko ajan, tuomarin katsellessa vieressä. Kova peli tuntuu kuitenkin toimivan. Ainakin sillä näyttää saavan Nucksit aseettomiksi.

Matkapäivä - Vancouveriin

Hienoa päästä näkemään Vancouver, jota kaikki kehuvat. Hienoa myös korkata taas uusi NHL-areena. Kovaa peliä Bostonissa päättyy osaltani tähän. Täällä pelataan vielä maanantaina, mutta taidan pysyä ennakkosuunnitelmassani ja lähden Vancouverista kotiin sunnuntaina. Rullakiekon pleijaritkin alkavat meillä heti tiistaina.

Boston oli lyhyesti tutustuttuna ihan käypä kaupunki. Tuskin missään on yhtä paljon pubeja. En myöskään ole koskaan aikaisemmin kävellyt näin paljon punaisten katukivien päällä. Vähän tylyä palvelua ajoittain, mutta suomalaiselle sekin on erinomaista, koska emme saa kotona lähellekään edes tätä.

[Aiheeseen liittyen: Sunshine hockey / Californication - Staples Center / Honda Center]


BTW Vaikka saimmekin pelisilmällä järjestettyä molemmille lennoille redneck business -paikat, minun matkalla oli jo yksi pomppu. Aika monta mailia piti lentää, että jätin lentokansioni Helsinki-Frankfurt koneen penkin taskuun. Onneksi sain sen lost and foundista, Frankfurtin kentältä. Liput, passi, kortit, muutama kilo eri valuuttoja... Olisi pikkupoikaa suoraan sanoen vituttanut, jos olisi matka tyssänyt Saksaan ja finaalien sijaan yrittänyt järjestellä kyytiä takaisin kotiin. Toivottavasti tämä BTW-pomppu ei päivity tämän enempää. Olipa amatööri olo. Hemmetin junnu!

Drop out kuuluu urheiluun

Drop out ja joukkueeseen mahtumattomuus ovat suuria kirosanoja solidaarisessa suomalaisessa urheilukulttuurissa. Kaikista urheilevista lapsista pitäisi tulla maailmanluokan tähtiä. Kaikille pitäisi antaa mahdollisuus puhjeta kukkaan, myös niiden totaalisesti lahjattomien ja saamattomien lapsukaisten - ainakin vanhempiensa mielestä.

Moni lapsi tajuaa huomattavasti vanhempiaan aikaisemmin, että tämä verso ei pääse koskaan kukkimaan. Se ei edes halua, mutta siitä huolimatta vanhemmat kaatavat lannoitetta niskaan ämpärikaupalla ja myrkyttävät lähellä kasvavat, jo kukintansa aloittaneet versot ympäriltä. Luonto ei toimi niin, mutta ihmisluonto toimii. Se on humanistisesti ihan ymmärrettävää, mutta se ei palvele ketään. Ei ainakaan huippu-urheilun kehitystä, eikä varsinkaan sitä kuihtuvaa versoa, jolle vanhemmat tekevät tahtomattaan traumoja.

Nuori Suomi -järjestelmät ovat tuota myrkkyä pahimmillaan. Kaikki pelaa -systeemi kuuluu harrastamiseen, ei kilpailemiseen.

Eivät lapset saa traumoja häviöistä tai joukkueen ulkopuolelle jäämisestä. He saavat traumoja siitä, etteivät täytä vanhempiensa tai muun ympäristön vaatimuksia ja tahtotilaa. Meidän lapsia fiksumpien pitäisi osata tarjota mahdollisuus harrastamiseen ilman mestaruuksien tavoittelua. Jos kilpaurheilusta putoajille olisi paikkoja, jossa harrastaa omien taitojen ja tahtotilojen tasolla, emme puhuisi lainkaan drop outeista. Meillä olisi paljon enemmän monipuolisesti harrastavaa jälkikasvua, jos yksittäinen harrastus vaatisi vähemmän aikaa ja lahjoja. Lapsikin haluaa voittaa ja hän, jos kuka ymmärtää, että siihen vaaditaan joskus itseä vahvempia yksilöitä, ainakin joukkueurheilussa.

Tajusin tämän itse konkreettisesti, kun jääkiekossa alkoi pyörimään harrastesarjat meille jo aktiivisen uran lopettaneille. Ensimmäisenä vuotena meidän jengi oli ihan ylivoimainen, koska olimme jatkaneet harrastustamme keskenämme kerran, kaksi viikossa. Nykyään vastaan tulee entistä vaikeammin voitettavia joukkueita, koska harrastajien määrä kasvaa. Joka vuosi iso nippu urheilijoita lopettaa aktiivitasolla. Samoin käy lapsissa ja nuorissa. Seurojen pitää olla tässä kohtaa hereillä ja tarjota näille harrastustoimintaa. Tässä piilee jopa mahdollisuus tehdä rahaa.

Harrastamisessa ei ole niin väliä, vaikka ei aina jaksaisi tai viitsisi mennä harrastamaan. Se on harrastamisen idea. Sitä tehdään aina oma-aloitteisesti, ajankuluksi ja mukavuuttaan. Se on kaukana kilpaurheilusta. Tässä olisi selvä markkinarako seuroille.

Hesari kirjoitti aiheesta tovi sitten. Silmiin pistävää koko artikkelissa oli juuri tuo kilpaurheilun vaatimustaso. Kaikista ei ole siihen. Eikä tarvitse olla. Silti heille voisi tarjota mahdollisuuden harrastaa. Miksi se otetaan pois ja samalla ihmetellään lapsien passivoitumista?

Drop out kuuluu urheiluun, mutta ei liikuntaan.

[Aiheeseen liittyen: Täytyykö treenaamisen olla ikävää / Hifistelyä / Kunnon kesätreeni - osa 5]

BTW Drop out näyttää kuuluvan myös mestaruusjuhliin. Jollain on nilkka tulehtunut. Toisella taas kengän kärki rikki. Pidän erittäin ikävänä sitä, että moni jääkiekon tuore maailmanmestari joutuu kärsimään parin yksilön toilailuista. Ei varmasti ole mukavaa, että mestaruus muistetaan kännijupakasta. Ei varmasti ole mukavaa, että jopa MG:n ilmaveiviä suurempaa näkyvyyttä saavat maalivahtivalmentajan ilmaveivi ja perhostelu. Se ei ole mukavaa toilailijoiden läheisillekään. Sivulliset uhrit vahvistavat taas käsitystäni siitä, että alkoholi ei ole juhlajuoma, ainakaan konttausasentoon asti nautittuna. Saat mahdollisesti kerran elämässäsi tilaisuuden päästä juhlittuna sankarina lavalle. Mitä teet? Juot itsesi siihen kuntoon, että et pääse lavalle tai muista siitä yhtään mitään. Siinä on kerrottavaa jälkipolville. Toki löytyy niitä, jotka pitävät kännissä sekoilua normaalina, ansaittuna ja suomalaisena kulttuuritekona. Empiirisen tutkimukseni mukaan nämä henkilöt harrastavat sitä itsekin. Nyt heillä on taas oikeutus jatkaa toimintaansa, koska paremmissakin piireissä tehdään niin. Viikonloppuna voi siis taas ottaa ihan järjettömät nilkkatulehdukset. Sääliksi käy sijaiskärsijöitä.

Logomo.ka

Aseman kupeessa toimiva Logomo on ollut ilmeisen onnistunut viritelmä näin kulttuurin vuotena. Nyt näyttää siltä, että saamme Logomon lisäksi logomokan täksi vuodeksi. Huonolla tuurilla saamme niitä kaksin kappalein, eri sarjatasoilla.

Kirjoitin helmikuussa 2009 M&M Kuntotalon logosta, otsikolla

Ei nimi miestä pahenna.

Mekin olemme ajoittain harkinneet logon vaihtamista. Olemme harkinneet jopa nimen vaihtamista: 

Miksi me sitten olemme miettineet nimen muuttamista? Yksinkertaisesti siksi, kun olemme muuttuneet. 

Nimi voi myös olla rasite, varsinkin kehittyvillä markkinoilla oleville tuotteille ja palveluille.

Onneksi emme ole vaihtaneet nimeä ja olemme pysyneet perinteillemme ja logollemme uskollisina. Uskon, että siinä on osa voimaamme, vaikka joku voi hyvinkin ajatella päinvastoin. Älä kuitenkaan korjaa sitä, mikä ei ole rikki. Keskity niihin asioihin, jotka ovat rikki.

Viimeksi kun kävin mainostoimiston kanssa juttusilla, ensimmäisten palaverien jälkeen kuvittelin, että olemme toimiston kanssa samalla aaltopituudella. Olin jopa yllättynyt, koska kaikki aikaisemmat kokemukset olivat olleet surkeita.

Menin palaverien jälkeen kuuntelemaan esitystä, jolla tuotettamme piti myydä enemmän. Esitys alkoi sanoilla:

Olemme ajatelleet, että teidän pitäisi nykyaikaistaa logoanne. Olemme suunnitelleet teille kolme vaihtoehtoa.

Nousin tuolista ja kerroin palaverin päättyneen. En missään vaiheessa ilmaissut halua koskea logoon. Halusin ainoastaan myydä enemmän. Koin ehdotuksen loukkaavaksi kahdesta syystä:

1. Minua ei kuunneltu sittenkään.
2. Minä rakastan logoamme. Se on yhtä kuin yrityksemme. Älä loukkaa sitä ainakaan kysymättä.

Miksi mainostoimisto haluaa aina hyökätä logon ja värien kimppuun, jos siihen vainkin on mahdollisuus? Vastaus on selvä ja ymmärrettävä. Minäkin tekisin varmasti niin, jos minä olisin mainosmies. Hyvä mainosmyyjä osaa myydä tällaisen pommin yritykselle. Eikä häntä työstään voi syyttää.

Kun päästään vaihtamaan logoa, ansaan astuva yritys joutuu laittamaan kaiken uusiksi. Käyntikortit, kirjekuoret, kirjepaperit, leimasimet, valomainokset, lehtimainokset, lippalakit, kondomit, mustekynät, ihan kaikki. Jonkun pitää ne kaikki suunnitella.

Jonkun pitää myös suunnitella ja toteuttaa tämän logovaihdoksen ympärille kaikenlaista markkinointihässäkkää, jopa äänestyksiä, kun on ensin veloitettu muutamasta suunnitellusta vaihtoehdosta. Parhaassa tapauksessa äänestyksestä tehdään vielä julkinen, jolloin jonkun täytyy suunnitella eri kokoisia ja mallisia mainoksia kaikkiin mahdollisiin lehtiin, julkaisuihin, tolppamainoksiin, flyereihin... Listaa voi jatkaa kassan pohjalle asti.

Miettikää, paljonko tällainen projetki vie yrityksen energiaa ja resursseja. Lukuisia päiviä kuluu hukkaan, kun mietitään fontin kallistuskulmaa ja värisävyjä eri taustoissa. Joku viisas pystyy varmasti perustelemaan omasta mielestään luotettavasti, että sävyillä on väliä. Ja fontilla. Kansa vaan tuppaa olemaan niin tyhmää, ettei se ymmärrä niitä perusteita tehdessään ostopäätöksiä

Tosin, jos jokin logo on jo kestänyt melkein sata vuotta ajan hammasta, saahan sen jo hävittää. [Tämä on sarkasmia]


[Aiheeseen liittyen: Ei nimi miestä pahenna / Vi älskar Malmö / En gång IFK - Alltid IFK]


BTW Toisesta mahdollisesta logomokasta saanee lukea ajatuksia täällä ja toisesta puolestaan täällä.


Lisätään vielä Karhuherran pohdinta. Sielläkin käytäneen keskustelua aiheesta.

Populistinen tappelu

Tänään alkaa vielä jotain lätkämatseja jossakin. Meitä turkulaisia nuo eivät juurikaan kiinnosta. Kausihan on jo ohi. Mitä lienevät vielä kurvailevan maakuntien kaukaloissa? Treenaisivat.

Lätkän ympärillä on paljon populismia. Jopa Niklas Herlin istutti lusikkansa soppaan kolumnissaan Jääkiekko ei kuulu tappeluun.

Sitä populismia on myös rapakon takana. NHL-vaikuttajien keskuudessa on käyty ilmeisen kovasanaistakin debattia lajin turvallisuudesta ja myös tulevaisuudesta.

Minäkin innostuin lausumahan asiasta keskiviikon Aamusetissa, sivulla 12:

Populismi on ajan henkeä. Populismi on helppo hyväksyä. Siihen on helppo yhtyä tarkistamatta taustoja ja faktoja. Populismi ei edes kestä tarkistusta. Ei sen tarvitse kestää. Poliittista populismia voisi nimittää jopa pötylismiksi. Siksi jätän pötylismin tähän ja tuon sivulle populismin kiekkokaukaloiden ympäriltä.

Eräs kiekkovalmentaja tuomitsi kaukalossa tapahtuvat tappelut. Moni muukin on valmis tuomitsemaan ne, tuomarien lisäksi. Väitän, että tappelujen vastaiset kommentit ovat pitkälti populismia. Ne ovat populismia varsinkin silloin, kun kommentit tulevat satunnaisesti lajin parissa piipahtavien suusta. Tappeluja vastaan on helppo olla saadakseen henkilökohtaisia pisteitä. Siksi poliitikotkin rakastavat kaukaloväkivallan kommentointia.

Nämä kiekkopopulistit eivät kuitenkaan uhraa lainkaan energiaa tärkeämpiin kaukalon tapahtumiin. On totta, että tappelut ovat turvallisuusriski, kuten eräs kiekkotoimittaja kommentoi Twitterissä. Kaukalossa on lukematon määrä paljon pahempia turvallisuusriskejä. Lajin parissa puuhastelevat puhuvat jopa laitojen vaarallisuudesta. Taklaukset ja lyöntilaukauksetkin ovat turvallisuusriski. Totta sekin, että ne ovat sääntökirjassa sallittuja. Tappelu ei ole.

Sääntökirjassa kiellettyjä, paljon tappeluja suurempia turvallisuusriskejä on kuitenkin lukuisia. Miksi nämä populistit eivät pidä meteliä huitomisista? Miksi tappelusta saa heti kovemman rangaistuksen kuin mailalla vastustajan ranteet katkaisevasta huitomisesta? Tai silmän vievästä korkeasta mailasta? Tai pään sekoittavasta kyynerpään iskusta? Miksi kukaan ei puhu näistä väkivallanteoista samalla intensiteetillä kuin tappeluista? Tappelu on seksikkäämpi aihe, vaikka kadulla saanee kovemman rangaistuksen, jos syyllistyy väkivaltaan nyrkin sijaan mailalla. Toisin on kaukalossa. Tekopyhää?

Seuratkaa tällaista tappelujen vastustajaa katsomossa. Mitä hän tekee, kun pelaajien hanskat tippuvat jäähän? Kääntääkö hän pään pois? Laittaako hän silmät kiinni? Lähteekö hän katsomosta? Vai käykö niin, että takapuoli nousee penkistä nähdäkseen kahinan paremmin? Väitän, että tappelut eivät katoa koskaan jääkiekosta. Niiden viihdearvo on liian suuri kadotakseen.

En ole väkivallan ystävä, vaikka tiedän varsin hyvin, mitä on lyödä vastustajaa kaukalossa. En ole kuitenkaan koskaan tapellut kaukalon ulkopuolella. Ei ole ollut tarvetta enkä ole saanut vaikutteita kaukalosta enkä katsomosta. Mielestäni nyrkkeily ja varsinkin muodissa oleva vapaaottelu voitaisiin hyvin kieltää lailla. Ei mitään järkeä. Väkivalta ei ratkaise koskaan mitään - paitsi ehkä ottelun. Ja populismi ratkaisee vaalit.

Populistisen hömpän seassa on tietysti aina asiaakin. Kaiken keskustelun tavoitteena lienee asioiden parantaminen, joka on hyvä asia, paitsi silloin kun parannus ei mene haluamaansa suuntaan.

Ilmeisesti on kuitenkin niin, että ainoastaan 8% aivotärähdyksistä aiheutuu tappeluista. Toki tuokin 8% on liikaa, mutta 44% aiheutuu puhtaista takalauksista ja 26% vahingossa tapahtuvista törmäilyistä, kuten tällaisista sääntöjen puitteissa sallituista tilanteista:



17% aivotärähdyksistä aiheutuu sääntöjen vastaisista taklauksista. Onko tappeluista aiheutuva myrsky siis vesilasin heiluttelua, vai ihan oikeaa huolta?

Mielenkiintoista tilastoa lätkään liittyvistä vammoista löytyy tästä. Tiesitkö, että näytös- ja harjoitusotteluissa sattuu kolme kertaa enemmän vammoja kuin varsinaisissa sarjaotteluissa? Minä en oikein usko vieläkään, vaikka sen tuosta luin. Uskomattomalta tuntuu myös, että vammoja sattuu sittenkin enemmän otteluissa kuin harjoituksissa. Uskomattomalta se tuntuu siksi, että harjoitusten määrä on pelejä niin paljon suurempi.

Aivotärähdyksiin liittyvistä jutuista ja tilastoista voit lukea tästä. Siitä löytyy reaaliaikainen tilasto NHL:n aivotärähdyksistä, pelipaikkoineen ja muine muuttujineen.

[ Aiheeseen liittyen: http://www.hockeyfights.com/ ]

BTW No kiinnostavathan nuo päivän ottelut vähän. Tässä minun arpani ottelupareista:
JYP - Ilves  1 - 4, Ilves jatkoon.
Ässät - Blues  2 - 4, Ässät jatkoon.
HIFK - Jokerit  4 - 3, HIFK jatkoon.
Lukko - Kalpa  1 - 4, Kalpa jatkoon.
---
Ässät - Ilves  3 - 4, Ilves finaaliin.
HIFK - Kalpa, 4 - 1, HIFK finaaliin.
---
HIFK Suomen mestari, Ässät pronssia.

Virtaa on kuin ydinvoimalassa

Nyt tiedän, miltä Duracell-pupusta tuntuu, kun sillä on hanurissa hyvät paristot. Ei sillä, että minulla olisi hanurissa jotain erikoista koskaan ollutkaan. Tai kerran oli joku tähystysletku, mutta se ei ollut kivaa eikä siitä saanut virtaa.

Vaihdoin talven tullessa akun autoon. Ostin siihen jonkun pirun kalliin geeliakun. Nyt auto on käynnistynyt melkein ajatuksesta joka kerta. Silläkin on selvästi enemmän virtaa. Jätetään kuitenkin tuo aihe rasvanipoille.

Tein aika pienet ja jokaiselle mahdolliset muutokset elintapoihin marraskuun lopussa. Oli nähtävästi vaaka mennyt loman aikana rikki, joten sitä piti alkaa korjaamaan. Olin myös kuullut hurjia juttuja yhdestä pillerivalmisteesta. Ihmiset olivat valmiita kehumaan sitä maasta taivaaseen ja siitä ylikin.

Vaihdoin arkiruuasta kaikki pastat, riisit ja perunat pois. Vaihdoin ne pakastevihanneksiin ja -juureksiin. Muuten kaikki mässytykset pysyivät entisellään. Vihannesten ja juuresten päälle kipataan yhä se sama pastakastike, makkarahässäkkä tai mitä nyt kulloinkin nenän eteen on laitettu.

En muuttanut mitään muuta. Syön yhä makeisia niin paljon, että hammaslääkärini ei ikinä usko, kun yrittää löytää legoista jotain korjattavaa. Teen varmasti oman osuuteni virvoitusjuomateollisuuden ylläpitämiseksi. Tosin PepsiMax on melkein kokonaan vaihtunut Mountain Dew Freeksi jo jokin aika sitten. Tai siis silloin, kun tuo juoma ilmestyi kauppojen hyllyihin Suomessa.

Marraskuun lopussa aloin myös syömään sitä väitettyä ihmepilleriä. Ei sitä sinistä.

Vielä vuoden alussa ajattelin, että eipähän ole ollut mitään vaikutusta. Ne pakastealtaan tärkkelyksen korvikkeet ovat tosin alkaneet maistumaan hyvälle. Osa pusseista sisältää ruuaksi kelpaamattomia makuja, mutta muuten ruokaan on tullut uusia makuja. Nyt siinä maistuu muukin kuin kastike.

Pystyn kertomaan viikon, jolloin tapahtui iso muutos. Se tapahtui nopeasti. Sen huomasi jopa hierontapöydälläkin. Edeltäneellä viikolla sai purra kapulaa, kun väsyneitä jalkoja leivottiin. Nyt ne ovat höyhenen kevyet. Jopa naurettavan rennot. Voin näköjään tehdä rajattoman määrän treenejä päivässä. Normaalisti esimerkiksi tiistaiaamuisin jalat ovat olleet todella väsyneet. Poljen maanantaisin kaksi, jopa kolme spinningtuntia ennen lätkätreenejä. Eilen olisin voinut mennä vielä lenkille tuon paketin päälle.

Uskomaton muutos! Nukun kuin tukki 6-7 tuntia ja herään poikkeuksellisen pirteänä. Voisiko minusta tulla vielä aamuihminen? Olen aina ajatellut, että maailmassa ei tuoteta niin paljon kahvia, että minusta saisi aamuihmisen. Se voi yhä pitää paikkaansa. Muilla muutoksilla sen ehkä voikin saada aikaan.

Ainakin tässä kohtaa voin suositella samaa muutosta. Kannattaa ainakin kokeilla.

Ai mikä se pilleri on? Se on D-vitamiini. Oma päiväannos on noin 3.000 IU, eli 75 µg, siis kymmenkertainen annostus suomalaiseen suositukseen verrattuna. Chicago Blackhawks jyräsi viimeisissä Stanley Cup -finaaleissa 125 µg päiväannoksilla, siis lähes seitsemäntoistakertaisilla annoksilla suositukseemme nähden. Aika hurjaa...

[Aiheeseen liittyen: Lakritsioireyhtymä / Liikaa kahvia ]


BTW Tajusin tänään, kun luin Jokinorsun blogia, että tänä vuonna tulee 40 mittariin. Pitäisikö silloin tapahtua jotain? Mitä sen jälkeen? Onko sitten vanha? Onko se puolimatkan krouvi? Kääntyykö juna? Täytyykö ostaa Harrikka? Eikö sen jälkeen enää saa poikamaisesti kujeilla? Pitääkö ihan oikeasti aikuistua?


Päivän kysymys: Mistä tietää, että Harkimon ja Alahuhdan kanssa talviklassikkoa seuraamassa ollut Nokian toimitusjohtaja Stephen Elopp tulee maasta, jossa on lätkäkulttuuria?

Californication - Honda Center

Neljä päivää, neljä peliä, joista viimeinen todella hienoa viihdettä. Yksi parhaimpia näkemiäni runkosarjamatseja. Tutkin hieman sarjaohjelmaa ja tällaisen neljän pelin paketin löytäminen viikonvaihteeseen ei ole lainkaan harvinaista Kaliforniassa. Joukkueille on usein järjestetty pelit molempia joukkueita vastaan, kun kerran länsirannikolle saapuvat. Pakettiin saa helposti myös koripalloa. Suosittelen.

Kuten aikaisemmassa postauksessa kirjoitin, Losin halli on ehkä hienoin, jossa olen tähän mennessä käynyt. Anaheimin Honda Center jää varjoon jo pelkästään mediakuutionsa kanssa. Tosin ikäeroakin on melkein kymmenen vuotta ja Staples Centerin jakaa kaksi NBA-jengiäkin. Toinen Kingsien otteluista tuli katsottua vielä Luxury Suitesta. Aika hienoa. Se mukava heppu ulkoa hommasi nämäkin tiketit pientä korvausta vastaan.

Honda Center on toki toimiva halli. Hyvät palvelut ja voin kuvitella, että siinäkin kattilassa on tunnelmaa kuten nykyisellä teurastamolla Turussa. Siis jos joukkue on finaalissa. Penkit ovat hieman ahtaammat kuin Staplesissa, jos näitä nyt oikein alkaa fyysisesti vertaamaan. Yleisön käytös on erilaista. Kuten kerroin, Losissa elettiin pelissä mukana koko ajan. Huokailtiin ja pompittiin ylös penkeistä. Anaheimin yleisö on selkeästi vaisumpaa, jopa viimeisessä, 6-2 päättynessä ottelussa.

Oli muuten silmiinpistävää, kuinka paljon molemmissa halleissa näkyi Calgary Flamesin paitoja heidän ollessa vierailulla. Minnesota Wildin paitoja oli vastaavasti vain muutamia.

Teemua ei nähty kaukalossa. Sakukin oli pois toisen pelin kokoonpanosta. Ei mennyt, kuten suunnittelimme. Kuten jo Twitterissä pari päivää sitten mainitsin, Lydmanin suoritukset jäävät turhan paljon huomiotta Suomessa. Tuollaiset minuutit ilman ylivoimia ja niitäkin saisi pelata, jos se olisi enää mahdollista kuormituksen suhteen. Mikko Koivun mailalla tehty maali aiheutti pienen polemiikin poikasen. Olisiko Suomessa edes ollut mahdollista, koska vastustajan mailasta kiinni pitäminen on rangaistuskirjassa? Tuon perusteellahan vastustajan mailalla ei voisi tehdä maalia.

Taas tuli mietittyä, kuinka pelaajat kasvavat koko ajan. Enkä tarkoita mitään viiksi-Parroksen kaltaisia puujalkoja, vaan tuollaiset Getzlafin tyyliset karjut alkavat olemaan kovaa valuuttaa. Kaksi metriä ja sata rasvatonta kiloa. Siinä on loistava aihio kiekkoilijalle. Jos vielä liikkuvuttaa piisaa ja kädet on kunnossa, niin paketti on siinä. Minä tilaisin sellaisen kiekkoilijan.

Minusta tulisi ihan yhtä hyvä kalifornialainen kuin floridalainen, mutta jos joutuisin valitsemaan, Florida voittaisi selkeästi. Kun en juurikaan pidä ympäriinsä pyörimisestä, niin Kalifornia ei tarjoa mitään sellaista kiinnostavaa, jota en löytäisi Etelä-Floridasta. Ruuhkat ovat ihan tolkuttomia. Matkakin on Kaliforniaan pari tuntia pidempi. Kohde sopii ilmeisen mainioksi parin päivän välilaskuksi, jos on menossa Havaijille tai vaikka Boralle. Ennemmin L.A. kuin Las Vegas. Minä majoittuisin matkan syystä riippumatta Santa Monicaan. Tuntui hyvältä valinnalta kaikin puolin.

Pitkä viikonloppu riitti ihan hyvin tarjoamaan jonkinlaisen käsityksen Kaliforniasta. Legendan maineessa olevat paikat eivät sittenkään vakuuttaneet. Pelkästään Rodeo Drive oli kuvittelemaani latteampi. Enemmän glamouria on Havaijillakin. Marilynin talokin olisi ollut mielenkiintoisempi, jos Marilyn olisi ollut kotona.  Universalin studiot ovat vähän kertakäyttökamaa. Olin oikeastaan yllättynyt siitä, kuinka samanlaisia ne ovatkaan Orlandon vastaavan kanssa ja siitä on jo kuitenkin vuosia, kun Orlandossa tuli piipahdettua. Hauska paikka silti.

Hollywoodin kyltti kuvattu. Hollywood boulevardin tähtiä bongattu. Oscaria saatu Kodak-teatterissa ja hampurilaista mussutettu Hootersissa. Josta tulikin mieleen, että tiesittekö, että ainoastaan 2% paikallisen näyttelijäliiton jäsenistä saa toimeentulonsa näyttelemällä. Kilpailuko kovaa? Asettaa parin suomalaisen pyrkimykset tuohon kahteen prosenttiin ihan uuteen valoon. Kova suoritus nousta härmästä tuonne.

Väittivät, että kaikki Kalifornian palmut on tuotu sinne jostain muualta. Eivät lisäänny siellä itsenäisesti. Vaikea uskoa. On niitä sen verran paljon. Nyt niissä on vielä joku tauti, joten palmut häviävät kokonaan. Mitä on Kalifornia ilman palmuja?

Venice Beach, Muscle Beach - aika tavallisia hiekkarantoja. Erityistä niissä oli vain kyltit. Chopper-mallisen fillarin vuokraaminen on ihan cool. Tai rullaluistelu rantabaanalla. Forrest Gumpin kengissäkin tuli istuttua. Muuten Santa Monica Pierkin oli vain kaarensa arvoinen. Glamour on vain glamouria - utopiaa ja mielentilaa. Yksi neula lisää kartassa. Been there, done that.


Tässä ensimmäinen video. Antaa Bosen äänentoistojärjestelmän laulaa Nickelback'iä:




[ Aiheeseen liittyen: Californication - Staples Center / Aloha! / Bora Bora / Sunshine State ]

BTW Meillä oli takaisin tullessa ruhtinaallinen seitsemän tunnin välilasku Lontoossa. Ei mikään lasten juttu lainkaan. Lentokenttäkuoleman välttääkseni piti ensin suunnistaa luotijunalla keskustan sykkeeseen. Jäi kuitenkin väliin. Lounas TGIF:ssä ja sen jälkeen loungeen lepuuttamaan. Onneksi löytyy sellainenkin kortti. Kotimatka hotellilta kotiovelle kesti kevyet 28 tuntia. Reissu oli silti sen matkan arvoinen.