Näytetään tekstit, joissa on tunniste määräaika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste määräaika. Näytä kaikki tekstit

lauantai 3. kesäkuuta 2017

Aika on rahaa arvokkaampaa

On sanottu, että aika on rahaa. Mielestäni aika on jotain muuta, kuin rahaa, vaikka ymmärrän toki tuon lauseen sanoman. Aika on kuitenkin jotain arvokkaampaa kuin raha. Aikaa et saa koskaan takaisin. Et ainuttakaan sekunnin sadasosaakaan.

Vaikka menettäisit kaikki rahasi, voit saada ja tehdä sitä lisää, mutta aika - sen kun menetät, sitä ei korvaa eikä hyvitä millään. Aika on ehtyvä luonnonvara, ainakin näin ihmisen näkökulmasta. On totta, että ihmisen taival on hyttysen pissan pienintä molekyyliäkin pienempi, kun katsotaan aikaa yleisesti, mutta jokaiselle ihmiselle aika on aina ainutkertainen. Jokainen hetki on ainutkertainen. Jokaisen hetken menetät ikuisiksi ajoiksi - ainakin siihen asti, kunnes opimme siirtymään ajassa.

Aika on ihmisen keksimä määre. Aikaa ei sinällään ole olemassa, mutta kysy minuutin merkitys siltä, joka juuri myöhästyi lentokoneesta tai sekunnin merkitys siltä, joka juuri vältti onnettomuuden tai sekunnin sadasosan merkitys Juha Miedolta. Aika ratkaisee ja merkitsee, vaikka sitä ei ole olemassa.

Aikaa ei siis ole tuhlattavaksi, mutta me tuhlaamme sitä koko ajan. Me tuhlaamme sitä koko ajan enemmän ja uskoakseni vain siksi, että sitä on koko ajan enemmän tuhlattavaksi. Tai näin me luulemme. On sanottu, että on kahdenlaisia tietokoneita, niitä jotka tuhlaavat arvokasta aikaa ja niitä jotka tuhlaavat sitä tuplasti nopeammin. Vaikka kymmeniä vuosia sitten eläneillä ei ollut läheskään yhtä paljon vapaa-aikaa, kuin nyt meillä, he olivat kiireettömämpiä. Mihin sinä käytät eniten aikaa? Entä mihin tuhlaat eniten aikaa? Oletko sinä jonottanut tuntitolkulla ilmaista ämpäriä? Kannattiko? Olisitko voinut käyttää tuon ajan johonkin tärkeämpään, mukavampaan tai muuten vain tähdellisempään?

Työajan tuhlaaminen on mahdollisesti tyhmintä, mitä voi tehdä. Työ vie meidän vapaa-aikaa ja siitä saatava palkka on korvaus menetetystä vapaa-ajasta. Joka kerta, kun tuhlaat työaikaa, tuhlaat vapaa-aikaasi, siitäkin huolimatta, että sinulle saatetaan maksaa siitä palkkaa. Jos sinulle maksetaan työpanostasi enemmän, voit olla varma, ettei makseta pitkään. Aika voi todellakin olla rahaa - sinulle tuloa ja yrittäjälle menoa - jos tuhlaat työaikaa. Etkä koskaan saa niitäkään minuutteja tai tunteja takaisin, joten voisitko olla senkin ajan hyödyllinen? Mitä se maksaisi sinulle?

Ajan kulumisen huomaa silloin, kun sitä menettää. Vähän kuin terveys, sen olemassaolon huomaa vasta silloin, kun sen menettää tai se lähestyy loppuaan. Katso kelloa hetki. Jokainen viisarin värähdys tai numeron vaihtuminen on kadonnut iäisyyteen. Siinä näet konkreettisesti ajan kulumisen. Tuohon kannattaa välillä pysähtyä ja miettiä, teetkö juuri nyt niitä asioita, joilla haluat tuon ajan täyttää. Ja jos et tee, mikä estää?

Kalifornian yliopistossa tehdystä tutkimuksesta luin joskus, että aikaa arvostavat ovat onnellisempia kuin rahaa arvostavat. Uskon tuon. Tähän liittyy myös aiempi pohdintani siitä, Mitä tekisit ilmaiseksi. Aikaa voi käyttää arvokkaasti, ilman rahallista arvoa. Aika ei siis läheskään aina ole rahaa. Se on vain muuten arvokasta ja korvaamatonta. Tuhlaa aikaa siis viisaasti.

Hetki, jonka tuhlaamisesta nautit,
ei ole hukattua aikaa

torstai 13. huhtikuuta 2017

Älä pakota asiakastasi tykkäämään sinusta

Määräaikaiset sopimukset, millä tahansa alalla, aiheuttavat usein värikästäkin keskustelua. Määräaikaisuudelle on luonnollisesti perusteensa kuntokeskuksissa:
  1. On yrityksen toiminnan ja rahaliikenteen kannalta hyvä sitouttaa asiakkaita, jotta osaa ennakoida yrityksen kassavirtaa pidemmälle.
  2. On usein asiakkaan etu, taloudellisessa mielessä, sitouttaa itsensä pidemmäksi aikaa, kun saa alennusta hinnassa.
  3. Sitoutuminen kuntoiluun kannattaa aina. Siitä ei ole kuin hyötyä ja kuntoilu voi jatkua vain siitäkin syystä, kun siitä maksaa.
Määräaikaisuudessa ei ole mitään vikaa ja se palvelee kaikkia kaupan osapuolia, kuten edellä on kirjattu. Ongelmia tulee siinä kohtaa, kun määräaikainen sopimus halutaankin päättää, ennen määräajan päättymistä.

Kuntokeskusjohtaja ei saa koskaan ajatella niin, että määräaikaiset sopimukset pelastavat liiketoiminnan, koska asiakkaat pysyvät asiakkaina pidempään. Tähän on toki tilastot tukena. Se on tilastollisesti niin, keskimääräinen sopimuspituus pitenee, mitä pidempiä määräaikaisuuksia solmitaan. Johtaja menee helposti metsään, tuota tilastoa tuijottaessaan. 

Todellisuudessa pisimmät sopimukset on niillä kuntokeskuksilla, joilla on tyytyväisimmät asiakkaat, riippumatta määräaikaisuuksista tai niiden pituuksista.

Totuus on se, että tyytyväinen asiakas käyttää aina tyytymätöntä asiakasta pidempään kuntokeskuksen palveluja. Tyytyväinen asiakas solmii mielellään määräaikaisia sopimuksia ja vielä mahdollisimman pitkiä. Tyytyväisten asiakkaiden ystävät ja naapurit solmivat helpommin määräaikaisia sopimuksia, kun suositusten puolesta uskaltavat. Ja nämä kaikki pysyvät asiakkaina pidempään ja vain siksi, että ovat tyytyväisiä. Eivät siksi, kun ovat pakotettuja, sopimukseen perustuen.

Jari Parantainen kiteyttää sopimukseen pakottamisen hyvin Pölli tästä -blogissaan:
  1. Ostaja puree hammasta ja sinnittelee tyytymättömänä asiakkaana sopimusjakson loppuun. Se tuppaa olemaan ankeaa aikaa myös toimittajan kannalta.
  2. Ostaja päättää irtautua joka tapauksessa. Siitä riemusta hän maksaa myyjälle "sakkoa" ehkä jopa vuosikausia.
Eihän tuossa ole pitkäjänteisen yrittäjän ja johtajan mielestä mitään järkeä. Tyytymätön asiakas lopettaa aina, viimeistään sopimuksesta päästyään. On lyhytnäköistä yrittäjän pitää sopimuksesta kiinni. Voit olla varma, että asiakas ei kehu sinua ikinä enää ja jos hän käy keskuksessasi pakotettuna, hän varmasti myrkyttää ympäristöään. Tyytymätön asiakas täytyy päästää pois, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Se on ainoastaan yrityksen etu.

Uskollinen asiakas ei ole vain uskollinen, 
he eivät vain suosittele sinua, 
he vaativat ystävänsä asiakkaiksi sinulle.