tiistai 28. toukokuuta 2013

Because We Can Tour, osa 2/4, Tampere



Tällä kertaa tanssittiin auringon kanssa kilpaa. Ei tarvinnut lauleskella sateessa, kuten Wienissä tai 2011 Helsingissä. Ilmiömäistä soitantaa, kuten aina. Esiintymisessä sinällään ei tullut taaskaan yllätyksiä, mutta rahalle todella hyvää vastinetta. Herra Bongiovilla ei ollut mikään kiire mihinkään, kun edessä oli kymmenen päivän keikkatauko. Vajaa kolmituntinen sopi meille hyvin. Järjettömän hyvä soittolista!

Richie Samboran puuttuminen joukosta kuuluu. Mietin tuota jo Wienissä, että kitaran särö on erilainen ja sooloissa on soittajien omat merkkinsä ja veivinsä, mutta en amatöörimäisyyttäni kehdannut siitä kirjoitella. Nyt kehtaan. Tuo käsitykseni sai Tampereella vahvistuksen. Herra Samboran puuttuminen näkyy, mutta se myös kuuluu. Toivottavasti viimeistään bändin kotikonnuilla tuokin asia korjaantuu. Ei tämäkään ole huono vaihtoehto, mutta alkuperäinen on alkuperäinen.

Tiedättekö, konserttien arviointi on haastavaa hommaa. Viikko sitten olimme Wienissä katsomassa Bon Jovia. Tottakai sitä arvioi mielessään noita kahta keikkaa ja varsinkin niiden yleisöä. Minulla on tapana todella hehkuvissa kohdissa olla välillä laulamatta ja seuraan vain, mitä yleisö tekee. Voisin väittää Wienin yleisön laulaneen ja tanssineen Tampereen yleisön suohon. Yksikään ei istunut tai ollut kädet alhaalla. Ratinassa oli. Joku jopa mulkoili vihaisesti, kun nousimme seisomaan istumakatsomossa.

Mutta siihen arvioinnin haastavuuteen. Matkakumppanin mielestä Tampereella oli paljon äänekkäämpi ja aktiivisempi yleisö. Niinpä. Vaikka vierekkäin olimme molemmilla areenoilla, olimme eri mieltä. Molemmat keikat olivat loistavia. Voi olla, että ilma vaikuttaa omaan tunnelmaan ja sitä kautta arvioon muidenkin tunnelmasta. Joku kertoi, että keikalla soitettiin paljon uusia kappaleita. Joo, varmasti jos viimeisin levy, jota oikeasti olet kuunnellut, on Slippery When Wet. No siltä lätyltä roikkuu biisejä mukana vuodesta toiseen. Livin' On a Prayer saa aina ihon rullalle, varsinkin kuullulla hitaalla aloituksella. Nyt saimme hoilata Runawaynkin. Palattiin siis päiväjärjestykseen.

Ratinan stadionhan toimi hienosti konserttiareenana. Katsomot ovat lähellä toimintaa, toisin kuin Olympiastadionilla. Tunnelma tuntui tiiviimmältä. Tai ei se pelkästään tuntunut. Se oli. Suomalainenkin osaa käyttäytyä konserttiyleisönä mallikkaasti, kun vain oikea bändi osuu paikalle. Tovi sitten Bruce osoitti tuon ja nyt Bon Jovi, jälleen kerran.

Tuli hieman pyörittyä Tampereellakin pitkästä aikaa. Lähdimme porukassa jo aamulla liikenteeseen, söimme hyvin Gringos Logos -ravintolassa, jossa maksaminen tuotti suurtaa ongelmaa, kortinlukulaitteiden yskiessä. Henkilökunta osasi hoitaa tuon ongelman kärsivällisesti.

Muitakin palvelun kukkasia tuli taas poimittua.  Kun nautimme aurinkoisesta Mansesta, nestetasapainosta huolehtien Miamin terassilla, meinasi leuka tipahtaa lattialle, kun terassilla oleva jäätelökioski sulki luukkunsa klo 18, kuten se pyhäisin taitaa tehdä. Ei siis mitään väliä, että terassi on pystypaikkoja myöden tupaten täynnä auringossa kylpevää ja hikoilevaa konserttikansaa. Mietin vain, paljonko kioskiyrittäjä menetti rahaa tuon illan aikana. Ottaa päähän, kun rekisteröi aina tällaisia asioita.

Cumuluksen majatalo ei nyt niin hehkeä ollut, mutta mitäs varasimme niin myöhään yösijamme. Tosin eipä tuonne nukkumaan tultukaan, vaan nauttimaan musiikista ja erityisesti hyvästä seurasta. Tämä Koskikadun Cumulus näytti taas aamulla suomalaista palvelukulttuuria parhaimmillaan. Hotelli oli täynnä, joten jo tullessamme meille kerrottiin, että aamupalalla on ruuhkaa. Se oli siis ainakin respan tiedossa, kun meillekin se osattiin kertoa. Ruuhkaa oli, jonoiksi asti, mutta se ei estänyt ravintolan henkilökuntaa aloittamaan mielenosoituksellisesti aamiaisen poiskorjaamisen kahta minuuttia vaille kymmenen. Kaikki oli korjattu pois ja kahvikoneet pesty kymmenen minuuttia myöhemmin, jolloin tulivat imurit tökkimään asiakkaiden jalkoja. Ihan oikeasti, ruokotonta palvelua.
Anteeksi, Cumulus, että täytimme hotellinne ja häiritsimme työtänne.
Seuraavat tourin kaksi keikkapostia piti tulla samasta paikasta, bändin kotiovelta, New Jerseystä. Ikävä kyllä, toinen paikkakunnan keikoista on siirretty meidän paluupäivälle, joten New Yorkin retkellä ehtii näkemään Bon Jovin vain kertaalleen. Nyt olen miettinyt, olisiko Lontoon Hyde Park sopiva kiertuekohde. Täytyy vähän vielä tutkia keikkakalenteria. Onko ehdotuksia ja lähdetkö meidän mukaan? San Sirokin voisi toimia.
I'll be there till the stars don’t shine, till the heavens burst, and the words don't rhyme.
- Bon Jovi, Always

lauantai 25. toukokuuta 2013

Pakki sekaisin Hesestä

Piipahdin viime viikonloppuna taas Turussa. Hampurilaisten suurena ystävänä ja Hesburgerin tuotteiden vannoutuneena käyttäjänä hain yöpalan sunnuntain vaistaisena yönä linja-autoaseman Hesestä. Hesburgerin Kerroshampurilainen on ketjuburgereiden aatelia. Ainoastaan Burger Kingin Double Whopper menee listassani edelle, riippuen päivästä tai jopa grillistä. Turun parhaimman Kerroksen saa Kauppatorin Hesestä. Kaksi Kerroshampurilaista on joka tapauksessa hyvä yöpalankin mitta.

Tällä kertaa mukana tuli yllätys, jota ei lukenut listassa ja jota en tilanut. Nyt menee varmasti pitkä tovi, ennen kuin Hesburgerin Kerros menee seuraavaksi alas. Nämä kaksi nimittäin tulivat ylös. Ehkä tunti syömisen jälkeen heräsin järjettömään vatsakipuun, joka johti vatsalaukun totaalityhjentymiseen ja erittäin nopeasti nousevaan kuumeeseen. Olin koko seuraavan päivän yli 39 asteen kuumeessa, toimettomana ja tiedottomana sängyn pohjalla. Kuittasin siis erityisen väkevän ruokamyrkytyksen. Tuli ainakin nukuttua.

Koska minut piti kuskata sairaana kotiin Lohjalle, valveutunut äitini halusi mennä ilmoittamaan  linja-autoaseman Hesburgerille tapahtuneen. Vanhempieni luona kun yövyin, oksentelin ja sairastin. Äidithän ovat aina huolissaan, eikä meistä pojista koskaan tule aikuisia. Mahdollisesti vuoropäällikkö oli kirjannut kerrotut asiat johonkin terveystarkastajan lomakkeeseen, jota tuskin laittoivat roskista pidemmälle. Ottivat yhteystietonikin ylös, jotta voivat vielä soittaa minulle. Pahoillaan eivät olleet. Kunhan kirjasivat pakosta jotain ylös. Tällainen käsitys ilmoittajalle jäi. Lienee niin normaali prosessi.

Miten ravintolan kuuluu toimia tapauksissa, joissa on syytä epäillä ruokamyrkytystä? Vai onko mitään virallista toimintapakkoa ja jokainen voi tehdä, miten haluaa, toivoen ettei kukaan ilmoita terveystarkastajalle? Millaisia kokemuksia teillä on vastaavista tapauksista? Miten on hoidettu? Joku voisi oppia jotain tarinoista.

Miksi kirjoittelen tästä nyt? Hesburgerista olen kirjoitellut ennenkin, eri yhteyksissä. Nyt ottaa päähän, kun on viikon ollut syömättä hyvin. Pakki turpoaa ja kivistää aina kun syö jotain. Tulee Hesburger mieleen, mutta ei hyvässä. Jos tämä kirjoittaminen helpottaisi ja vihdoinkin päättäisi pikadieettini. Nesteruokintaan kyllästyy näköjään viikossa. Hampaat tarvitsevat tekemistä ja huomenna haluaisin syödä hyvin Tampereella.

Oikeasti, aloitin vuoden alussa Palveluratkaisujen kehittäjä -täydennyskoulutuksen Aalto-yliopistossa ja tämäkin palveluprosessi on hyvää pohdintamateriaalia sinne.

Eikä sieltä Hesburgerista kukaan koskaan ollut minuun yhteydessä. En tosin odottanutkaan ja nyt on ainakin turhaa olla enää yhteydessä. Sen otan jo todellisena aliarviointina asiakasta kohtaan. Burger King tulee ja minä olen silloin valmis.
Palveluun omistautuneella yrityksellä on tuoton suhteen vain yksi huoli. Sitä tulee kadehdittavan paljon. ~Henry Ford

maanantai 20. toukokuuta 2013

Because We Can Tour, osa 1/4

Taas sateessa. Viimeksi kun näin Bon Jovin, Helsingin Olympiastadionilla, satoi kaatamalla. Niin taas. Areena oli tosin eri. Tällä kertaa Bon Jovin kanssa tuli käytyä suihkussa Wienissä, Krieaun raviradalla, paikallisen Olympiastadionin kupeessa.
Paikka oli sinällään mielenkiintoinen kyhäelmä putkikatsomoineen, kun vieressä kuitenkin seisoo valtava stadion. 55.000 katsojaa lauloi ja tanssi koko kaksituntisen, kaatosateesta huolimatta. Tuo areena täyttynee kesän aikana useamminkin, kun katselee paikan konserttilistaa.


Bon Jovi ei tarjonnut yllätyksiä, vaan sitä tuttua ja turvallista hittitykitystä. Vaikka ohjelmalehtisessä arvioidusta listasta poikettiinkin, siitä poikettiin mahdollisesti vain kuulijoiden eduksi. Runawayn tippuminen listalta jäi hieman kaivertamaan mieltä. Se on kuitenkin ehkä the biisi, joka Bon Jovilta ensimmäisenä kolahti syvälle sydämeen. Tuolla säkeellä tuli aloitettua vuoden 2008 keikkakirjoitus. Tämän kiertueen lavakyhäelmä ansaitsee kunniamaininnan. Hauska idea.

Wien on kaupunkina varsin mukavan oloinen, vaikka tulikin passiivisesti tupakoitua joka paikassa. Aika nopeasti sitä on tottunut elämään täysin savuttomassa ympäristössä, kun ulkomailla reagoi välittömästi röökin ikävään katkuun.

Kaupunkikierros jäi ikävästi kesken, kun piti yllättäen typistää retkeä kolmella päivällä tällaisen tapahtuman vuoksi. Wieniin pääsee aina uudelleen, mutta tuollaista palkitsemista pääsee todistamaan läheltä vain kerran. Ja vielä erittäin ylpeänä. Erittäin hienoa arvostusta koko meidän alallemme, vaikka tuo pysti on kyllä ansaittu omalla tekemisellä ja hyvien työntekijöiden avulla. Ilmaiseksi tuokaan ei ole tullut. Eikä menemällä sieltä, missä aita on matalin.

Kaupungin esittely siis lomakohteena jääköön toiseen kertaan. Sen verran voi mainita, että tuli nautittua erittäin herkullinen thai-illallinen Patara-nimisessä ravintolassa. Ehdottomasti käymisen arvoinen. Myös Vapianon pikaruokakonsepti on lähemmän tutustumisen väärtti. Tutustuminen onnistuu myös ihan kotikonnuillakin.

Konserttikesä 2013 jatkuu taas viikon päästä. Seuraavaksi Bon Jovi tuleekin kuitattua Because We Can -kiertueella Tampereella. Jos en nyt ihan väärin muista, niin en olekaan käynyt Ratinan stadionilla keikalla. Aiemmin ovat aina olleet piikkarit jalassa. Mahtaakohan sataa?
 
I don't wanna be another wave in the ocean. I am a rock, not just another grain of sand.

perjantai 10. toukokuuta 2013

The Boss

Viihdyttäjä. Todellakin!

Bruce Springsteen on todellakin lempinimensä mukainen olemus. En voi kuin ihmetellä sitä energiaa, jota The Boss jaksaa ilta toisensa jälkeen antaa yleisölleen. Hänen täytyy rakastaa työtään. Ihmiset, jopa hard core fanit, olisivat varsin tyytyväisiä vähemmästäkin.

Suomi on nyt saanut yli 10 tuntia Springsteeniä livenä vuoden sisään. Ja varmasti kelpaisi vielä toinenkin kymppi. Eikä konserteissa suinkaan ole kyse ajan kuluttamisesta, vaan olemme saaneet täydet tunnin hienoa musiikkia ja loistavaa esiintymistä. En muista koskaan nähneeni, että yksikään artisti olisi saanut yhdestä pyynnöstä täyden hallin suomalaisia nostamaan takapuolensa penkistä. On se tähti.

Olisin voinut kirjoittaa jo viime kesän keikasta keikkaakin pidemmän tarinan. Nyt ei taas tiedä, mitä oikein kirjoittaisi, koska konserttikokemus oli jälleen varsin tyydyttävä. Se oli jälleen niin hyvä, että sitä on vaikea kuvailla. Sinun olisi pitänyt olla siellä. Mukavaa musiikkia ja täydellistä omistautumista esiintymiselle ja yleisölle. Nyt sain taas kipinän sille, että oikeasti avaan tiiliskiven nimeltä Pomon tarina, joka on kirjahyllyssä ollut pari vuotta kahlattavana.


Turkuhalli on harvoin näyttänyt näin hyvältä. Nyt viimeistään voidaan vanhassa kotipitäjässäni lopettaa rutinat siitä, että kukaan ei tule katsomaan bändejä Turkuhalliin. Kyllä tulee, kun nimet ovat kohdallaan. Halli on kuitenkin erittäin toimiva täyden tuvan konserteille, koska hallin tunnelma on parhaimmillaan erittäin tiivis. Me tiedämme tuon jo lätkästä, mutta sama toistuu myös konserteissa, johtuen varmasti tuosta jyrkästä yläkatsomosta. Katsojat ovat lähellä. Sen aisti myös tällä kertaa.

Toivottavasti tämä oli hallille hyvä opetus siitä, että Turkuhalli ja Turku toimivat, kunhan vain tarjotaan ihmisille sitä, mitä he haluavat. Toivottavasti jatkossakin pääsen katsomaan isoja artisteja Turkuun. Siellä on kuitenkin aina mukava käydä. Ja Turkuhallissa. Katselin taas niitä kolmea paitaa hallin katonrajassa. Jos wanhoista tähdistä ei enää löydy jäädytettävää, niin kyllä sinne voisi Aki Bergin paitakin jo mahtua.

Ainoa asia, johon halliyhtiön tulisi saada nopeasti muutos, on pysäköintipaikoilta poistuminen. On täydellistä asiakkaan kyykyttämistä ja aliarvioimista, että tuollaisen hallin parkkipaikalta poistuminen kestää 62 minuuttia. Hartwall Areenalta olen tuossa ajassa jo peiton alla kotona, Lohjalla. Turussa olen ajanut 200 metriä parkkipaikalla. Ihan oikeasti! Moniko tekee ratkaisun seuraavasta hallivisiitistä tuossa jonossa, vaikka ei vielä tiedä edes tulevaa tapahtumaa?
Is a dream a lie if it don't come true or is it something worse?
~ Bruce Springsteen - The River