Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jääkiekko. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jääkiekko. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. maaliskuuta 2018

Johtajuus on muuttunut

Olen päässyt käymään hyviä keskusteluja yrittäjien ja johtajien kanssa johtajuudesta, pitämissäni konsultaatiotilaisuuksissa. Johtajuutta on vaikea hahmottaa, varsinkin kun suomen kielessä leader ja manager tarkoittavat samaa asiaa, kuten kirjoitin runsas vuosi sitten, Johtaja vai johtaja -tekstissä.

Johtajuus on muuttunut. Tuloksia tehdään nykyään ihan eri metodein, kuin vuosia tai vuosikymmeniä sitten. Jonkun mielestä johtajuus on muuttunut lässymmäksi ja työntekijät herkimmiksi. Voi olla, mutta minä näen asian niin, että johtajuus on muuttunut ja tulee muuttua inhimillisemmäksi ja positiivisemmaksi. Uskon, että sillä saa parempia tuloksia. Olen sen todistanut itselleni monta kertaa, joten kaikki tähän viittaava kirjallisuus ei ole sekään hölyn pölyä.

Yhdessä keskustelussa otin esiin jääkiekkovalmennuksen. Otetaan esimerkiksi neljä ansioitunutta valmentajaa:

  • Hannu Jortikka
  • Raimo Summanen
  • Jukka Jalonen
  • Erkka Westerlund
Jokainen vähääkään jääkiekkoa seurannut tietää näiden valmentajien meriittejä. Vaikka ei olisi hirveästi seurannutkaan, saattaa näistä henkilöistä olla jonkinlainen mielikuva, jopa heidän valmennusmetodeistaan. Jokainen on ansioitunut, mutta päässeet menestykseen eri tavoin. Kenen valmennettavana juuri sinä haluaisit olla ja miksi?

Johtaa voi edestä, takaa, sivulta, ylhäältä tai alhaalta sekä positiivisuudella tai negatiivisuudella. Johtaa voi etsimällä virheitä tai etsimällä onnistumisia. Virheet voidaan käsitellä julkisesti tai kahden kesken, kuten myös onnistumiset. Joukkuehenkeä voi luoda pelolla johtaen tai yhdessä tekemällä. Yhteistä tavoitetta voi tukea Joukkueena mennään -mentaliteetilla tai heittämällä yksilöitä bussin alle. Kaikki nämä voivat toimia, mutta kumpaan sinä uskot? 

Kummalla tavalla haluaisit sinua johdettavan?

Meistä lähes jokainen vastaa noihin kysymyksiin samalla tavalla. Siitä huolimatta toistakin tapaa näkee ihan päivittäin. On vain tavattoman paljon helpompaa osoittaa virheitä kuin löytää onnistumisia. On paljon helpompaa käskeä kuin saada ihminen toimimaan oma-aloitteisesti. On helpompaa heitellä johdettavia bussin alle kuin ottaa itse vastuu johtamisestaan. On helpompi olla huonompi johtaja kuin parempi. On vaikea ymmärtää, että johtaja tarvitsee johdettaviaan paljon enemmän, kuin johdettavat johtajaansa. Yrittäjä tarvitsee työntekijöitään paljon enemmän, kuin työntekijät yrittäjää.

Mitä jos alkaisit virheiden etsimisen sijaan etsimään onnistumisia ja toisit niitä enemmän esiin? Uskon niitä kuitenkin olevan paljon enemmän, ehkä sen kymmenen kertaa enemmän, jotka positiivisuudellaan kumoavat yhden negatiivisuuden. Ei yksikään johdettava päätä aamulla, töihin lähtiessään, että aikoo olla huono työntekijä sinä päivänä. Ei kukaan päätä, että aikoo sössiä hommansa. Ei kukaan päätä jäädä jälkeen työpanoksestaan. Jokainen - ihan jokainen - haluaa olla työssään hyvä, joka päivä ja saada siitä kiitosta ja arvostusta.

Mitä jos käyttäisit johtajana jokaisesta työpäivästä edes 15 minuuttia positiivisten asioiden löytämiseen ja kertoisit niistä tiimillesi? Mitä se voisi tehdä yhteisöllenne? Voisiko tilanne mennä huonompaan vai parempaan suuntaan? Ja se vaatisi vain 15 minuuttia.

Et pysty luomaan positiivista ympäristöä negatiivisuudella


keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Unelmapäivä

Minulta kysyttiin tovi sitten, millainen olisi minun unelmapäiväni. Olen kirjoittanut Miehen ja naisen unelmapäivistä. Kumpikaan niistä ei vastaa kuitenkaan minun unelmapäivääni.

Ihmisillä on erilaisia unelmia, sellaisiakin, joista ei koskaan tule totta tai edes tavoitteita. Joku haluaa voittaa Lotossa, vaikka ei koskaan lottoa. Toinen haluaa elämäänsä jotakin, jonka eteen ei kuitenkaan ole valmis tekemään mitään - tai ainakaan vaadittavaa. Kolmas vain unelmoi ja ihmettelee, miksi unelmat eivät hänen kohdallaan koskaan toteudu. Hänhän tietää sen jo ennalta ja saa, mitä tilaa.

Jäin miettimään tuota unelmapäivää, vaikka vastasinkin jotain. Jäin myös miettimään jatkokysymystä, olisinko sanonut samat asiat viisi vuotta sitten. En olisi.

Unelmapäiväni on varsin yksinkertainen ja tämä unelmapäivä on varsin helppo toteuttaa. Se menee näin:

  • Ei tarvitse herätä kellon soittoon, hyvin nukutun yön jälkeen.
  • Saa herätä tärkeiden ihmisten seurasta ja syödä heidän kanssaan aamupalaa.
  • On mahdollisuus harrastaa päivän aikana, ehkä käydä soittamassa rumpuja, kuntosalilla, joogassa, sisäpyöräilyssä tai pelaamassa lätkää, mielellään hyvässä seurassa nämäkin.
  • On mahdollisuus käydä lounaalla tai kahvilla ystävän, rakkaan ihmisen tai fiksun kollegan kanssa, maailmaa parantaen.
  • Saa tehdä työtä, joka ei tunnu työlle. Työssä, jossa saa auttaa muita menestymään ja onnistumaan.
  • Päivällinen jälleen hyvässä seurassa, itse tehtyä ruokaa nauttien.
  • Ilalla vielä yhteistä aikaa läheisten kanssa, ennen kuin saa ottaa rakkaan ihmisen kainaloon nukahtamaan ja kuunnella hänen nukahtavan, kun on ensin peitellyt sen arvokkaimman.
Sellainen on minun unelmapäiväni. Ei tuo vaadi paljon. Tai toiseaalta vaatii, tukun hyviä valintoja elämässä ja niitä unelmia, joita ei pelkää tavoitella ja toteuttaa. Mitäköhän vastaisin vuoden päästä? Viiden vuoden? Kymmenen? Ehkä palaan tähän täällä joskus.

Elämässä on kuitenkin kyse aika pienistä ja yksinkertaisista asioista, kun ajatellaan onnellisuutta ja mistä se rakentuu. Toki kannattaa ajatella isosti ja rakentaa myös isoja unelmia ja suunnitelmia, mutta tuota onnellisuuden perustaa ei kuitenkaan voi ostaa. Se kannattaa miettiä läpi, kun niitä isoja suunnitelmia ja uria alkaa haikailla.

Milloin sinä elit viimeksi unelmapäivän? Onko sinulla siihen tällä hetkellä mahdollisuus? Jos ei ole, mikä estää? Miksi et tee esteelle mitään? Mitä valintoja sinun pitäisi tehdä, elääksesi unelmapäiviä? Miksi et tee niitä valintoja? Vai pitääkö sinun luopua jostakin? Jos voit kuvitella unelmapäivän, pystyt myös toteuttamaan sellaisen, jos vain haluat.

Älä unelmoi elämääsi,
vaan elä unelmaasi

lauantai 6. helmikuuta 2016

Ilmaiseksi lätkämatsiin

En ole aikoihin kirjoitellut mitään lätkään liittyvää. Sitä tulee tällä hetkellä seurattuakin vain sivusilmällä. Kaikenlaisen taustakohinan ollessa kotimaisessa lätkässä taas pinnassa, tuon pitkään päässä pyörineen ajatuksen eetteriin.

Liigassa peräänkuulutetaan muutosta, jopa niin vahvasti, että pallit heiluvat nimettömien vaikuttajien räksyttäessä. Veikkaan, että nämä nimettömät räksyttäjät ovat yhtä munattomia itse tekemään mitään muutosta aiheuttavia ratkaisuja, kuin ovat munattomia nimettömyytensä takana. 

Yleensä kaikkein merkittävin ja mullistavin idea on se, josta kaikki ovat sitä mieltä, että ei toimi, ei ainakaan meillä Suomessa. 

TPS kertoi haluavansa nuorempia katsomoihin. Miksi? Miten, ei varmastikaan ole se interaktiivisuus, jota ajattelevat tarjoavan. Eivät näytä tietävän, mitä jonnet puuhaavat. En jaksa uskoa, että liveottelun houkuttavuus paranee interaktiivisuudella. Olen tosin mielelläni väärässä tässä.

Kuntokeskualalla pohdimme jatkuvasti, millä tavalla saamme sellaisia henkilöitä palvelujemme pariin, jotka eivät ole koskaan meillä käyneet ja joilla varmasti on jokin mielikuva kuntokeskuksesta. Yleensä se on väärä, joten se tuo lisähaasteen. Tämä sama haaste lienee kaikilla ihmisten vapaa-ajasta taistelevilla. Kuntokeskuspalvelujen ylivoimaisesti suurin käyttäjäryhmä on alle 35-vuotiaat. Johtamallani klubilla kaksi kolmesta asiakkaasta ovat yli 35. Uimme siis vahvasti vastavirtaan.

Me olemme kovaa vauhtia menossa omallakin alalla siihen, että pitää antaa yhä enemmän ilmaiseksi, jotta saadaan asiakas sitoutumaan pitkiksi ajoiksi maksavaksi asiakkaaksi. Väitän, että mitä enemmän annamme ilmaiseksi, sitä pidempi tulee asiakassuhteesta. Enkä tarkoita nyt ilmaista treeniaikaa, johon pystyvät kaikki, vaan ihan jotain muuta. Se olkoon oma tarinansa, mutta mitä lätkä voisi tehdä?

Jotain radikaalia muutosta siis haetaan. Tekisin niin, että päästäisin Turkuhallin yläkatsomoon aina katsojat ilmaiseksi. Kyllä, ainoastaan alakatsomoon edes pystyy ostamaan kausikortin tai paikkalipun. Yläkatsomo olisi jokaisessa runkosarjan pelissä avoin - ilmaiseksi - jokaiselle halukkaalle.

Mitä pahaa ja ikävää tästä voisi seurata:
  • Yleisömäärä olisi selkeästi nykyistä korkeampi.
  • Tunnelma hallissa paranisi.
  • Kahvio- ja tarvikemyynti lisääntyisi.
  • Kynnys tulla katsomaan peliä, alenisi olennaisesti, koko perheellä.
  • Kynnys tulla uudelleen katsomaan peliä, alenisi olennaisesti.
  • Kynnys ostaa paikkalippu alakertaan, alenisi olennaisesti.
  • Kynnys ostaa kausikortti, alenisi olennaisesti.
  • Yritykset kiinnostuisivat aiempaa enemmän katsojamäärää kasvattavasta tuotteesta.
  • Yritykset saattaisivat olla valmiita maksamaan yläkatsomon otteluisännyydestä ilmaiskatsojien määrän mukaan, kun saisivat markkinoida heille.
  • Kaikenlaisten ryhmien ja yhteisöjen olisi erityisen houkuttelevaa saapua hallille viettämään yhteistä aikaa ja juhlaa sekä nauttimaan hallin antimista.
Toisin vielä kaikki ilmaiseksi paikanpäälle, niillä matsibusseilla.

Jos tuonkaan jälkeen katsojamäärät eivät lisääntyisi, vika on itse tuotteessa ja ottelutapahtumassa, ei ainakaan hinnassa, jonka niin moni on valmis kertomaan syyksi, miksi ei käy peleissä, oli siellä koskaan käynyt tai ei.

Nyt joku viisas saa listata kommentteihin, miksi tätä ei kannattaisi/voisi/pystyisi/saisi tehdä. Minä en keksi mitään muuta kuin sen, että joku saattaa hypätä alakatsomosta yläkatsomoon, vain palatakseen takaisin, kun huomaa yläkatsomon olevan yläkatsomo. Voihan tietysti käydä myös niin, että yläkatsomosta tulee hallin tunnelmallisin paikka, oikea livekatsomo, johon voi alkaa muutaman vuoden kuluttua myymään lippuja, ensin eurolla....
Tavallisen ja epätavallisen erottaa toisistaan epätavallisuus.