Näytetään tekstit, joissa on tunniste syketribe. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syketribe. Näytä kaikki tekstit

perjantai 13. elokuuta 2021

Valmennuksen kulta-aikaa #1111

Koronakriisin loppukiriä on vedetty jo pitkä tovi ja vaikka loppua ei tunnu näkyvän, yksilövalmennuksen kulta-ajat ovat edessä. Nyt jos koskaan on hyvä olla personal trainer. Nyt jos koskaan kannattaa panostaa valmennuspalveluihin, niiden myymiseen ja markkinointiin, jos sellaisia tarjoaa.

Lehdet ja uutiskanavat kertovat, että suomalainen on aiempaakin huonommassa kunnossa ja ennen kaikkea tukevammassa kunnossa. Sairaalahoitoon joutuneista koronapotilaistakin lienee suurin osa selkeästi ylipainoisia. Ylipaino taitaa tällä hetkellä olla meidän merkittävin terveysuhka.

Voitte olla mitä mieltä tahansa kokonaisvaltaisista elämäntapamuutosvalmennuksista, kehopositiivisuudesta tai miten tuota terveysuhkaa tulee lähestyä, saati myydä ja markkinoida sekä painonhallintaa toteuttaa, mutta omana kokemuksen totuutena väitän, että tehokkain tapa lähestyä sitä on numerot, ne kilot. Ylipainon taklaaminen lähtee numeroista, kiloista. Jokaisella ylipainoisella on mielessään jokin numero, kilomäärä, jonka haluaa pudottaa, halusitte sen olevan niin tai ette. Miten se pudotus tehdään, on eri asia, kuin saada ihminen innostumaan painonsa keventämisestä. (Alku)innostuminen tulee numeroista.

Jos sinä kaipaat motivaatiota koronakilojen karistamiseen, osallistu #1111 -haasteeseen, jossa kadotetaan joko 0,5 kiloa tai 1 kilo viikossa, 11.11.2021 mennessä. Tee se julkisesti, vaikka sosiaalisessa mediassa, #1111 -hästägillä. Kannustetaan yhdessä jokainen onnistumaan. Minä osallistun yhdellä kilolla per viikko, koska pamautin tauluun ennätyskilot, 105 kg, keskiviikkona, 10 viikon treenitauon tuloksena, burgerikesää vietettyäni. Vaikka väitetäänkin lihaksen kasvavan levossa, ei tuo 10 kiloa tainnut lihasta olla.

Jos olet personal trainer, nyt sinulla pitää olla laihdutustuote, jossa lupaat viiden tai kymmenen kilon painonpudotuksen, rahat takaisin -takuulla. Esimerkin ja perustelut voit lukea tästä postauksesta.

Jos minä olisin valmentaja tai jos minulla olisi valmentajia johdettavana, panostaisin nyt isosti livenä valmentamiseen. Verkkovalmennuksille on ja on erityisesti koronan aikana ollut tilauksensa, joten niitä ei tule unohtaa, mutta uskon livevalmennuksen tarpeen merkittävään kasvuun nyt, kun ihmisillä on aiempaa suurempi tarve pudottaa koronakiloja. Kuka sen taitaa ja hanskaa, saa poimia parhaat päältä.

Ole rohkea tuotteistamisessa ja erityisesti hinnoittelussa. Voit ihan hyvin pyytää laihdutuspaketista 390 € / kilo, kuten tuossa aiemmassa esimerkissä kerron. Jos et ole vielä valmistautunut syksyyn ja koronan jälkeiseen aikaan, tee se nyt ja osallistu Menesty valmentajana -verkkovalmennukseen, jossa saat viiden viikon ajan, joka arkipäivä, hyödyllistä ja toimivaa ohjetta valmentajana menestymiseen. Koodilla MENESTY, saat valmennuksen nyt 99 euron hintaan, Syketriben verkkokaupasta. Tarjouskoodi on voimassa 31.8.2021 asti.

Mikäli sinulla on tiistaina kalenterissa kolo, sinulla on mahdollisuus ostaa verkkovalmennuksen lisäksi livetapaaminen Espoo-Helsinki -sektorilla, vain 100 euron kertahintaan. Ole rohkeasti yhteydessä, niin katsotaan, miten saadaan sinunkin valmennushommat rokkaamaan.

Vaikka et valmennukseen osallistuisikaan, tässä sinulle tähän kohtaan ehkä se toimivin keino saada lisää valmennettavaa:

Ole yhteydessä entisiin valmennettaviin

Siinä massassa on aina joku, joka on miettynyt palaamista valmennukseesi, mikäli olet koskaan siinä onnistunut. Menestystä syksyn valmennuksiin!

Korona saattoi olla syy, mutta sinä olet ratkaisu

keskiviikko 16. kesäkuuta 2021

Menesty valmentajana

Ensimmäiset Menesty valmentajana -verkkovalmennukseen osallistujat tarpovat nyt kolmatta viikkoa valmennusta. Niiden kanssa, jotka ottivat vielä verkkovalmennuksen kaveriksi henkilökohtaiset viikkotapaamiset, ollaan nähty nyt kaksi kertaa. Vaikka itse nyt kehunkin, niin palaute näyttää olevan varsin hyvää, kun välipalautteiden keskiarvo on tasan 10. Valmennus tuntuu osuvan juurikin niihin kipukohtiin, joita vuosien saatossa olen valmennuksella onnistumisen esteenä huomannut.

Menesty valmentajana -verkkovalmennus löytyy Syketriben alustalta ja siitä voi lukea tarkemmin tästä. Valmennus kestää viisi viikkoa ja siinä on tehtäviä jokaiselle arkipäivälle, tuon viiden viikon ajan. Aloittaa voi minä tahansa maanantaina. Jos siis ostat valmennuksen tänään, se alkaa tulevana maanantaina. 

Jos haluat myös henkilökohtaiset tapaamiset, ne alkavat valmennuksen alkamista seuraavalla viikolla ja niissä käydään aina edellisen viikon aihealue läpi, henkilökohtaisella tasolla, juuri sinun haasteita pohtien.

Viisi viikkoa kattaa nämä aiheet:

Vko 1 - Miksi olet vamentaja, kenelle myyt ja miksi

Tavoite selkeyttää minäkuvaa valmentajana, valmentajaidentiteettiä ja sitä kautta kohderyhmää

  • Miksi teet sitä mitä teet, miksi haluat valmentaa
  • Mikä on valmennusfilosofiasi, mistä haluat sinut tunnettavan valmentajana
  • Näkyykö nämä asiat sinun kanavillasi ja viestinnässä, löytääkö kohderyhmä sinut
  • Kohderyhmä, mitä sinä osaat, mitä sinä haluat
  • Valitse asiakkaasi

Vko 2 - Ajankäyttö 

Tavoite järkevöittää työkalenteri muun elämän kanssa

  • Miten valmennat, f2f, etävalmennus vai hybridi
  • Mihin aikaan haluat valmentaa
  • Kuka päättää ajankäytöstäsi
  • Miten muokata asiakkaiden harjoitteluaikoja
  • Mitkä ovat tärkeimmät tehtävät - päivittäin, viikoittain, kuukausittain

Vko 3 - Hinnoittelu / Tuotteistaminen

Tavoite tehdä tuotteet, joita myydä asiakkaille

  • Kuinka paljon tarvitset rahaa ja kuinka paljon haluat ansaita
  • Kuinka paljon haluat tehdä töitä
  • Kuinka paljon yksi tunti maksaa
  • Onko sinulla tuotteet, joita myyt ja onko ne hinnoiteltu järkevästi
  • Hinnan merkitys sinulle ja asiakkaalle, miten perustella hinta itselle ja muille

Vko 4 - Myyntitekniikka

Tavoite oppia poistamaan myynnin esteitä

  • Miten myydään
  • Miksi asiakas ostaa
  • Miten asiakas ostaa
  • Miksi asiakas ostaisi juuri sinulta
  • Miten kaupan voi menettää

Vko 5 - Valmennuksen sudenkuopat

Vältä ainakin nämä, niin voit onnistua

  • Painonhallinta
  • Erityisosaaminen
  • Prospektien seuranta
  • Huonot asiakkaat
  • Suosittelu

Parhaimmassa tapauksessa tämän valmennuksen päätyttyä sinulle jää:

  • Aikaa elämiseen
  • Rahaa elämiseen
  • Saat valmentamisesta työn ja uran itsellesi

Valmennuksen vinkit ja ohjeet perustuvat yli 20 vuoden kokemukseen liikunta-alalta sekä kokemukseen satojen valmentajien kouluttamisesta ja johtamisesta. Verkkovalmennuksen kaveriksi on mahdollisuus myös henkilökohtaisiin viikkotapaamisiin, jos haluat valmennuksesta kaiken mahdollisen hyödyn. Tätä kirjoittaessa paikkoja on yksi jäljellä. 

Mikäli sinulle sopii tapaamisen ajankohdaksi tiistai, klo 15.30, Espoon Leppävaaran lähistöllä, niin paikka voi olla sinun. Henkilökohtaiset tapaamiset maksavat vai 100 € / kerta, alv 0 %. Toki voi ehdottaa jotain muutakin tapaamisajankohtaa ja -paikkaa, niin katsotaan, saadaanko sopimaan jotenkin. Yhteyttä voit ottaa Instagramissa tai Facebookissa.

Koska laitetaan sinun omat tai tiimisi valmennuskuviot kuosiin?