Näytetään tekstit, joissa on tunniste populismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste populismi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. maaliskuuta 2020

Kaksi tapaa, oikea ja väärä

On vain kaksi tapaa keittää kahvia, oikea ja väärä. Näyttää olevan vain kaksi tapaa hoitaa koronavirusasiaa, oikea ja väärä. Molempien ongelma on se, kun se riippuu mielipiteestä ja niitä kun tuntuu ihmiskunnalla olevan yhtä paljon kuin... no vaikka neniä.

Tuntuu ihan karmealta lukea yrittäjien skenaarioita omasta toiminnastaan. Yksi läheinen, perheellinen yrittäjä kertoi, kuinka hänen normaali kuukausilaskutuksensa on normaalisti keskimäärin 8.000 euroa ja seuraava kuukausi lasketaan parissa sadassa eurossa. Mistä rahat kuluihin ja edes ruokaan lapsille? Ei niitä puskureita vaan ole, joista juuri kirjoitin. Näitä tarinoita on nyt vaikka kuinka paljon.

Henri Alen on ottanut hyvin kantaa asiaan Twitterissä ja tämän päivän twiitin seurauksena nyt kirjoitan tätä. Voisimmeko myös miettiä, miten tämän yhteiskunnan rattaat voitaisiin pitää pyörimässä, sen sijaan, että mietitään vain, että suljetaanko ihan kaikki ja koska?

Minäkin painin kumppanieni kanssa koko ajan ajatuksella, että pidetäänkö meidän studiot auki vai ei. Osa liikunta-alan yrittäjistä, pienistäkin, ovat laittaneet ovensa kiinni. Osa mahdollisesti lopullisesti. Eivät vaan välttämättä osaa sitä vielä tietää. Seuraan jatkuvasti tilanteen kehittymistä, niin viranomaisten mielipiteiden kuin myös asiakkaidemme mielipiteiden suhteen. Seuraan ja kysyn, mitä kukin on mieltä. Ainakin tähän asti tilanne näyttäisi siltä, että voidaan jatkaa toimintaamme, tekemillämme muutoksilla hygienian ja palvelujen suhteen.

Olemme esimerkiksi puolittaneet asiakaspaikkojemme määrän, lisänneet pintojen desinfioimista jo päivästä yksi, myös tuntiemme välissä, asiakkaat saavat henkilökohtaisen, pesuaineella kostutetun pyyhkeen mennessään tunnille, jolla voivat pyyhkiä käyttämänsä välineet ennen ja jälkeen käytön sekä tietysti muutenkin palveluumme kuuluvan, viilennetyn pyyhkeen tunnin jälkeen, jolla pyyhkiä ihoa tunnin jälkeen. Ei se silti tarkoita, etteikö jonkun mielestä pitäisi kaikki - siis ihan kaikki - palvelut sulkea ja lukita vielä kaikkien kotiovet. Mielipiteitä on, myös viranomaisilla.

Mitä esimerkiksi liikunta-alan yrittäjä voi nyt tehdä, jo ennen kuin päättää sulkea ovensa?

  • Ensiksi tietysti pitää huolehtia henkilökunnasta, tiloista ja asiakkaista, kaikin mahdollisin keinoin, joita nyt ei kannata tässä listata, kun ovat listattuna joka puolella. Ihmisten terveys ja turvallisuus edellä pitää mennä, omien näkemysten ja tilannetajun mukaisesti.
  • Kukaan ei tule millään tavalla sairaana töihin tai asiakkaaksi. Ehdoton sääntö.
  • Työntekijöiden lomautus. Tämä on iso päätös, koska sillä on merkitystä myös työntekijöiden talouteen, josta ainakin minä kannan huolta. Sovi tämäkin asia yhdessä työntekijöiden kanssa. Moni yrittäjä - minäkin - tuskailee joka kuukausi, että riittääkö yrityksen kassavarat palkkoihin, saati nyt tässä tilanteessa, myyntien laskiessa, joten lomauttamispäätöksen joutunee moni tekemään. Tässäkin ollee kuitenkin kahden viikon palkkavastuu työnantajalla. Myös yt-neuvottelut tulee kysymykseen, mikäli työntekijöitä on yli 20. Lue Suomen Yrittäjien info aiheesta.
  • Ostopalveluna ostettavat ryhmäliikunta- ja valmennuspalvelut, mitä näiden tuottajille, usein yksittäisiä yrittäjiä, perheellisiäkin, miten niiden kanssa toimitaan, kun eivät saa rahaa mistään, ovien sulkemisen jälkeen?
  • Neuvotella jo nyt vuokranantajan kanssa, löytyykö sieltä joustavuutta, jos pitää sulkea ovet tai myynti nyt laskee olennaisesti. Ei ole välttämättä helppo neuvottelu saada vuokranantaja alentamaan omia tulojaan, koska kiinteistöstä on väistämättä myös kuluja.
  • Neuvotella laite- ja muiden rahoittajien kanssa mahdollisista maksuaikataulujen muutoksista, ovatko he valmiita osallistumaan sinun toimentulosi turvaamiseen, leikkaamalla tulojaan.
  • Ottaa yhteyttä kaikkiin, joiden kanssa on palvelusopimus, esimerkiksi vaikka siivousyritys. Mitä tehdään, laitetaanko sopimus määräämättömäksi ajaksi tauolle ja tämä palveluyritys osallistuu sinun talkoisiin, tinkimällä ansioistaan.
  • Verottaja on nykyään ja varsinkin nyt, varsin joustava, mutta veroillekin on sovittava ajoissa maksuaikaa. Tee se nyt heti, jos näyttää siltä, että tulee vaikeuksia.
  • Katso yritysvakuutuksesi keskeytysturva ja ole yhteydessä vakuutusyhtiöön ja kysy, miten vakuutuksesi käyttäytyy tässä tilanteessa.
  • Pystytkö myymään palvelujasi ennakkoon, sillä aikaa kun ovet ovat kiinni? Tee siitä suunnitelma nyt heti.
Kun olet neuvotellut ja miettinyt nuo kuntoon, voit taas ottaa oman moraalikäsityksen vaakakuppiin. Tässä on helppo kysyä itseltään, että mikä on vastuullista toimintaa ja mikä ei? Jos yritystoimintasi lakkaa, ovien sulkemisen vuoksi, mitä tapahtuu? Mitä siitä seuraa sinulle ja läheisillesi? Entä kaikille edellä mainituille yrityksille, yrittäjille ja ihmisille - työntekijöillesikin - jos heidän tulonsa loppuvat sinun toimintasi osalta? Mitkä ovat kaikki välilliset vaikutukset? Pystytkö itse kantamaan oman taloudellisen riskin, mikäli ovet eivät avaudu enää koskaan tai et tokene tilanteesta, vaikka ovet vielä avautuisivat? Missä menee vastuu ovien sulkemisen seurauksista, kuka niiden seurausten vastuun kantaa? Joku muu kuin yrittäjäkö?

Paljon merkittäviä asioita pohdittavaksi. Välillä sitä toivoo, että ei tarvitsisi pohtia tällaisia, että voisi vain räksyttää, hyvesignaloida ja moralisoida muiden tekemisiä ja sitten itse kuitenkin tapella vessapapereista, tappituntumassa, täydessä supermarketissa. 

Joka tapauksessa, jos sinulla suinkin on mahdollisuus, tue nyt pienyrittäjiä ja osta heiltä palveluja - vaikka ennakkoon - koska tämä yhteiskunta tarvitsee meitä jatkossakin.

Älä usko kaikkea, mitä mietit


P.S. Kuulun itse erittäin vahvasti riskiryhmään, jolle tartunta voi todellakin olla kohtalokas.

torstai 23. helmikuuta 2017

Palkkaodotus - Realismia vai unelmointia

Palkoista saa aikaan aina mielenkiintoisen keskustelun. Yleensä palkkaan vaikuttaa ensisijaisesti koulutus. Koulutusta vastaavaa palkkaa parempaa palkkaa voi saada, jos on jotain erityisosaamista tai kyseisen ammatin harjoittajia on poikkeuksellisen vähän. Yleisesti voidaan jakaa palkansaajat matalatuloisiin, keskituloisiin ja korkeatuloisiin. Alle 1.700 euroa kuukaudessa ansaitsevat lasketaan yleensä matalapalkkaisiin työntekijöihin ja alle 3.000 euroa ansaitsevat kuuluvat keskituloisiin ja yli 3.000 euroa ansaitsevat korkeatuloisiin.

Tämä jako noudattelee aika pitkälle koulutuksen kolmijakoa. Puhutaan peruskoulutuksesta, yleissivistävästä koulutuksesta, johon voidaan lukea peruskoulun lisäksi ylioppilastutkinto ja ammatillinen tutkinto. Tämän koulutustason omaavat kuuluvat palkkatasonsa perusteella matalapalkkaisiin, eli alle 1.700 euroa ansaitseviin. Suurin palkkaryhmä Suomessa taitaa olla noin 2.500 euroa ansaitsevat henkilöt, keskipalkan ollessa 3.600 euroa. Keskiasteen koulutuksen käyneet ansaitsevat yleensä keskituloisten palkkaa, eli alle 3.000 euroa kuukaudessa ja korkeasti koulutetut saavat vastaavasti sitä enemmän palkkaa.

Vuoden 20015 loppuun mennessä 3 245 724 suomalaista oli suorittanut peruskoulun jälkeen tutkinnon lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, ammattikorkeakouluissa tai yliopistoissa. Tutkinnon oli suorittanut 15 vuotta täyttäneestä väestöstä 71 %. Kymmenen vuotta sitten tuo oli vain 63 %. Ainoastaan perusasteen eli peruskoulun, keskikoulun tai kansakoulun käyneitä oli 29 %. Keskiasteen tutkinnon oli suorittanut 41 % ja korkea-asteen tutkinnon 30 %, 15 vuotta täyttäneistä.
(Lähde: Koulutustilastot. Tilastokeskus)

Koska 29 %:lla suomalaisista ei ole perusasteen jälkeistä koulutusta, voidaan olettaa, että 29 % ansaitsee alle 1.700 euroa kuukaudessa. Tilaston mukaan keskiasteen koulutuksen käyneitä olisi 41 %, jolloin 41 % suomalaisista ansaitsee 1.700-3.000 euroa kuukaudessa. Saman oletuksen mukaan vain 30 % suomalaisista ansaitsee yli 3.000 euroa kuukaudessa. Tämä taitaa olla aika lähellä totuutta.

Jos olet käynyt vain peruskoulun tai lukion, ei kannata odottaa, että ansaitsee enemmän kuin 1.700 euroa kuukaudessa palkkaa, jos ei omaa erityisiä kykyjä. Tällä koulutuksella palkka jää melkein poikkeuksetta jopa alle 1.500 euron, riippuen hieman viikoittaisista työtuntimääristä. Vastaavasti keskiasteen koulutuksen käyneet eivät voi odottaa juurikaan yli 3.000 euroa suurempaa kuukausipalkkaa, vaan palkka liikkuu 2.000 euron molemmin puolin. Jos haluaa kuulua korkeapalkkaisiin, pitää löytyä resurssit valmistua korkeakoulusta tai vähintään keskiasteen koulusta ja omata silti poikkeuksellisia kykyjä, koska kilpailu kiristyy koko ajan, kun noustaan tikkaita ylöspäin.

Tähän asti tämä jako on varsin helposti ymmärrettävissä ja perusteltavissa.

Miksi sitten liikunta-alalla ollaan tyytymättömiä jopa 25 euron tuntipalkkaan tai 2.000 euron kuukausipalkkaan, kun kuitenkin suurin osa alan työntekijöistä eivät ole kouluttautuneet ainakaan keskiastetta korkeammalle? Personal trainer, joka on valmistunut vain peruskoulusta, olettaa ansaitsevansa vähintään keskituloisen palkkaa, valmistuttuaan personal traineriksi, parin viikonlopun kurssilla. Missä mennään vikaan, kun oletusarvo on noin pielessä?

On sanottu, että työntekijän pitäisi tuottaa yritykselle vähintään kymmenkertainen liikevaihto, ollakseen tuottava. Jos siis saat tunnista kympin palkkaa, kyseisen tunnin pitäisi tuottaa yritykselle satanen liikevaihtoa. Tässä on työllistämisen ydin. Jos yritys joutuu maksamaan palkkasi, työtehtäväsi päättyy aika nopeasti tai yrityksen olemassaolo päättyy. Asiakkaan pitää aina olla se, joka palkkasi maksaa, ei yrityksen tai sen omistajan. Jos asiakkaita ei ole, omistaja joutuu palkkasi maksajaksi ja tuskin jatkaa sitä pitkään.

Paljonko sinä, vain ja ainoastaan omalla panoksellasi, tuotat edustamallesi yritykselle liikevaihtoa? Siitä voit laskea palkkaodotuksesi realistisen tason, kun jaat sen arvon kymmenellä.

Et saa palkkaa tunnista, vaan siitä, mitä se tunti tuottaa

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Kyllä kansa tietää

Miten se olikaan, on hyvä, että kansan annetaan päättää heille tärkeistä asioista. 

No, silloin kansa saa, mitä ansaitsee. 

Paljonkohan tarvitaan vielä esimerkkejä siitä, että kansan ei saisi antaa äänestää yhtään mistään? Demokratia on tietysti yhä se paras mahdollinen vaihtoehto, mutta kyllä usko siihenkin alkaa rapisemaan, jos demokratia on rajatonta. Silloin tulos voi olla mitä vain, pahinkin mahdollinen.

Tosin, voimme hyvinkin sanoa viiden vuoden päästä, että onneksi kävi näin tässä äänestyksessä. Se on enemmän kuin mahdollista tässä nykyisessä maailmassa. Tuskin kukaan enää osaa ennustaa, mikä on milloinkin hyvä ratkaisu. Ainakaan äänestysgalluptoimistot eivät osaa ennustaa yhtään mitään. Turhia ovat. Sanoin monessa yhteydessä ja monelle henkilölle, että Trump voi ihan oikeasti voittaa. Eivät uskoneet. Nauroivat.

Pysähdyin bussipysäkillä, jossa oli jokin ala-asteen luokka. Pysähdyin kuuntelemaan keskustelua, kun aihe oli äänestyksen aamuinen tilanne. Ei minua tuollainen kiinnostanut tuossa iässä. Ei muuten pätkääkään.

Joku voi sanoa, että populismi pääsee somen voimin kukoistamaan ja Trumpin valinta on oiva esimerkki tuosta. Samoin Brexit. Varmasti, mutta some saa tuon kymmenvuotiaankin kiinnostumaan tästä aiheesta. Onko se hyvä asia, en tiedä, mutta minut se pysäytti.

En yllättynyt tuloksesta. En lainkaan, vaikka ennusteet kertoivat toista tulosta. On ihan eri asia kertoa kysyjälle äänestysvalinnastaan, kuin kirjoittaa se äänestyslappuun. Kun on Yhdysvaltoja nähnyt eri puolilta, tietää, että se ei ole sitä, miltä se turistista ja matkaoppaista näyttää. Se ei välttämättä ole joka puolella sellainen sivistysvaltio, jollaisena sitä pidämme. Trump osasi iskeä siihen suuren kansanosaan, joka on varsin tyytymätön tilanteeseen ja tästä kirjoitetaan vielä politiikan oppikirjoja. 

Joka tapauksessa tämä muuttaa politiikkaa isosti, ympäri maailman. Politiikka ei ole rehellistä, eikä tule sitä koskaan enää olemaan. Harmi.

Ja te piditte minua hulluna. ~ George W. Bush