En henkilökohtaisesti tunne ketään kuntoilijaa, jonka voisin väittää käyttävän dopingia. En
Keskustelu aiheesta jatkui tämän päivän lehdessä. "Suurin osa dopingaineiden käyttäjistä on aivan tavallisia kuntoilijoita. Tekemämme kyselyn mukaan keskimääräinen dopingaineiden käyttäjä on kaupungissa asuva, alle 30-vuotias kuntosaliharrastaja, jolla on ammattiin valmistava koulutus ja joka ansaitsee säännöllisesti yli 2 000 euroa kuukaudessa. Hän joko opiskelee tai tekee töitä vakituisesti ja ahkerasti. Useimmiten hän elää myös vakituisessa parisuhteessa, kertoo projektipäällikkö Tuuli Salospohja Elämä on parasta huumetta ry:stä." Minua alkoi tässä kiinnostamaan kyselyn otos ja miten ja millaiseen kohderyhmään kysely on toteutettu. Se ei käynyt artikkelista ilmi, (mutta käy ilmi tuolta) Tutkimus on tehty Pakkotoiston sivuilla, vastaajien keski-iän ollessa 24 vuotta. Heh, se siitä tutkimuksesta.
Ihan vain vertailuksi, että Suomen suurimman kuntoklubiketjun, johon kuuluu 40 kuntoklubia ympäri suomea ja joilla on yhteensä lähes 50.000 jäsentä, jäsenistä 18-25 vuotiaita on vain 19%. 26-45 vuotiaita on taas 58%. Voidaanko siis kyseistä tutkimusta yleistää lainkaan kuntosaliharrastajiin. Ei todellakaan. Se voidaan vain yleistää Pakkotoisto-sivuja lukeviin, joista siis toden näköisesti vain pieni murto-osa on jäsenenä jossakin Suomen suurimman kuntoklubiketjun jäsensaleista.
"Suomen antidopingtoimikunnan pääsihteeri Pirjo Krouvila toteaa, että kuntourheilun puolella on arvioitu olevan anabolisten steroidien ja kasvuhormonien käyttäjiä Suomessa noin 10 000. Tuuli Salospohja arvioi oman tutkimuksensa perusteella, että jos lasketaan aktiivikäyttäjien lisäksi mukaan aineita joskus kokeilleet ja satunnaisesti käyttävät, yksistään kuntosalikävijöistä noin 16 prosenttia eli yli 30 000 käyttää dopingia." Jälleen kyselyn otos ja kohderyhmä! Suomessa on noin 450 kuntosalia. Kuntosaliharrastajia voidaan olettaa olevan yli 400.000, Kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan jopa 524.000. Salospohjan on pitänyt siis laskea tutkimuksessaan kuntosalikävijöitä olevan yli puolet vähemmän. Voidaanko tutkimukseen luottaa? Kuntoliikkujia on tutkittu Suomessa olevan yli miljoona. Siis sellaisia, jotka sanovat harrastavansa ainakin jonkinlaista liikuntaa kolmesti viikossa.
Virtapohja spekuloi TS:n kolumnissaan aiheellisesti samaa aihetta. "Jos dopingtestaajat iskisivät vaikka huonomaineiselle kuntosalille tai Ruissalojuoksuun ja saisivat yhden kuntoilijan kärytettyä, niin mitä sitten? Kiellettäisiinkö tältä mustalta lampaalta kuntoilu kahdeksi vuodeksi? Vai nostettaisiinko kaikkien muiden salilla kävijöiden jäsenmaksuja? Nousisiko Ruissalojuoksun ensi vuoden osanottomaksu rangaistuksena yhden kuntoilijan eksymisestä kaidalta polulta?" Niin. Valvonta on tietysti vaikeaa. M&M on sitoutunut eväämään harjoitteluoikeuden dopingia käyttävältä henkilöltä. Valvonta on hankalaa, vaikka jonkun mielestä "laatikkoleuat" näkee jo kaukaa. Virtapohja osuu oikeaan: "Huippu-urheilussa dopingin käyttö ei ole hyväksyttyä, koska yhteiset pelisäännöt jakavat lääkkeet sallittuihin ja kiellettyihin. Kuntoilussa jokainen kuntoilija laatii itse omat sääntönsä. Se taitaa olla ongelman ydin."
Kuntoliikuntaliitto on yhdessä Suomen Antidopingtoimikunta ADT ry:n kanssa kehittänyt kuntosaleja varten antidopingsopimuksen, jonka allekirjoittaneet kuntosalit sitoutuvat
Nyt pitäisi vain saada Wallinilta rahat valveutuneeseen valistukseen dopingin käytön vaaroista. En ole koskaan ymmärtänyt, miksi joku vaarantaa terveytensä popsimalla voimamuroja. Ehkä siihen löytyy vastaus kaikenlaisista pakkotoistoista?