Näytetään tekstit, joissa on tunniste seminaarit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste seminaarit. Näytä kaikki tekstit

tiistai 3. lokakuuta 2017

Nordic Business Forum 2017

En ala nyt ruotimaan Nordic Business Forumin puhujia, koska ne ruoditaan monessa mediassa. Kyllä, ensimmäisen päivän Adam Grant oli loistava, kuten kirjansakin ja Sir Richardissa vaan on sitä jotain. Puutun yhteen lempiaiheistani - Asiakaskokemukseen.

Olen ollut NBF:n matkassa Jyväskylästä asti. Joka kerta NBForum on onnistunut ylittämään odotukset. Palvelu on ollut parempaa ja hienompaa. Tilaisuus on ollut isompi ja mahtavampi. Eväät yrittämiseen ovat olleet painavampia ja motivoivampia. Mutta tänä vuonna?

Onko niin, että tilaisuuden kasvaessa, pienet yksityiskohdat unohtuvat tai menettävät olevinaan muuten merkityksensä? Ei sillä, tilaisuus oli varmasti vieläkin mahtava kokemus - varsinkin ekakertalaisille, jotka eivät tiedä vieläkin paremmasta.

Viime vuonna palvelu ja varsinkin tunne siitä, että on tervetullut, oli ihan huippua. Erittäin iloiset ihmiset ottivat vastaan rivissä jo ulkona. Sai tulla sisään kuin kunniakujassa. Ei ollut nyt. Ensivaikutelman voi antaa vain kerran ja siinä tuli ensimmäinen kysymysmerkki. Mitä on tapahtunut?

Viime vuonna oli jo merkkejä siitä, että festariyleisöä pidettiin nälässä. Tänä vuonna ei ollut enää merkkejä. Jäi nälkä. Ymmärrän, että tilaisuuden yksi aiheista oli ruuan tuhlaamisen lopettaminen, mutta että oikein nälässä pitämiseen astiko sitä pitää välttää? Ymmärrän myös, että tilaisuuden kasvaessa, osallistujien ruokkimisesta tulee aina vain haastavampaa eikä laatuun ja määrään pysty panostamaan aiemman lailla. Mutta se laskee kokemusarvoa, asiakaskokemusta, elämyksellisyyttä. Onneksi asia oli korjattu toisen päivän kahvitauolle ja osasin ottaa omat eväät mukaan lounaaksi.

Ensimmäisen päivän annistakin jäi nälkä. Ymmärrän, että ilmasto on tärkeä ja sillee, mutta ei se motivoinut. Ei motivoinut olemaan maanantaina parempi työssään. Jotenkin jäin ajattelemaan, että ehkä ilmastofoorumit pitäisi olla erikseen, niille, jotka ovat siitä erityisen kiinnostuneita. Niille, jotka katsovat kieroon Q7:aani. 

Ymmärrän aiheen tärkeyden, mutta ei ole näin lähellä sydäntä, vaikka sitä ei saisi ääneen sanoa. On epätrendikästä, vaikka tavattoman moni ajattelee samoin, mutta eivät kehtaa sanoa, luonnonvihaajaksi leimautumisen vuoksi. Jätän tuon tontin niille, joille se on intohimo. Minä autan tämän pallon ihmisiä siellä, missä minä koen intohimoa auttaa. Ja sekin on paljon, ainakin omissa resursseissa. Kaikkea kun ei pysty parantamaan ja hoitamaan.

Onneksi toisen päivän kattaus korjasi tilanteen bisnesfoorumin näkökulmasta ja Rachel Botsman ja Patrick Lencioni saivat mustan kirjan sivut täyttymään kirjaimista. Nick Vujicic - Ei tarvitse sanoa mitään, nostan vain hatun. Boyan Slat - 23 ja istui siinä, muina miehinä, tyhjäämässä valtamerta muovista. Will Smith - Elävänä. Hyvä paikkaus ensimmäiselle päivälle.

Asiakaskokemuksen ylläpito on koko ajan vaikeampaa, saati odotusten ylittäminen, varsinkin jos olet ollut ylivoimaisesti paras. Uusi asiakas tyytyy aina vähempäänkin, koska uusien asiakkaiden odotusarvot ovat yllättävän alhaalla, mutta se kokenut asiakas - hänen tyytyväisenä pitäminen on haastavaa, vaikka jokainen ymmärtää asiakasuskollisuuden merkityksen.

Jotenkin sellainen olo, että ensimmäisenä päivänä mentiin pois bisnessfoorumista. Ainakin liian kauas siitä, mitä tulin hakemaan. Toisena päivänä löydettiin takaisin, mutta ensimmäinen päivä jäi vähän hampaankoloon.

Ehkä minusta on vain tullut kermaperse. Vaikea pitää tyytyväisenä. Ostin silti lipun ensi vuodelle. Annan NBForumille vielä uuden mahdollisuuden saada minusta uudelleen tilaisuuden fani. Ja kyllä puhujien viestit tulevat näkymään täälläkin. Sen verran hyviä juttuja tuli kirjattua ylös. Nyt kotiin.

Älä syytä muita pettymyksistä
Syytä itseäsi liian korkeista odotusarvoista

maanantai 22. toukokuuta 2017

Seura tekee kaltaisekseen

Katso ympärillesi. Kenen kanssa sinä vietät elämässäsi eniten aikaa? Katso puhelimesi soitetut numerot. Kenelle soitat kaikkein eniten? Kenen kanssa kommunikoit useimmin? Entä Facebookin fiidisi, kuka siellä on eniten esillä? Nämä löytämäsi ihmiset määrittelevät, mitä sinä olet ja mihin suuntaan olet elämässäsi menossa.

On sanottu, että olemme keskiarvo niistä noin viidestä henkilöstä, joiden kanssa vietämme eniten aikaa ja joiden kanssa kommunikoimme eniten. Tuskin tämä mikään absoluuttinen totuus on, mutta siinä on varmasti jotain perää, sillä esimerkiksi asenteet tarttuvat. 

Negatiivinen ihminen vaikuttaa väistämättä ympäristöönsä. Samoin positiivinen. Sinulle tuli heti molemmista ainakin yksi henkilö mieleen, vain mitä? Tuli mieleen se tyyppi, jota aina haluat vältellä, kun sillä on kaikki aina huonosti. Ja se tyyppi, jonka tapaamista odotat, koska hän saa sinut hyvälle tuulelle. Kumpi löytyi sinun TOP 5:stä?

Jos haluat oppia jotain, sinun tulee hakeutua itseäsi parempaan ja viisaampaan seuraan. Jos haluat oppia paremmaksi jossakin pelissä, sinun tulee pelata parempiasi vastaan. Jos haluat menestyä, sinun tulee hengata niiden seurassa, jotka ovat menestyneet sinua paremmin. Jos haluat olla positiivisempi, sinun tulee hakeutua sinua positiivisempaan seuraan. Sitä kohti pitää mennä, mitä haluat lisää elämääsi.

Tarkastele ympäristösi ihmisiä. Mitä he antavat sinulle. Tai mitä he ottavat. Taas sinulle tuli mieleen joku, joka antaa aina ja toinen, joka ottaa aina - aina kun tapaatte. Toisen henkilön tavattuasi olet täynnä virtaa, kun toinen taas imee sinusta kaiken energian. Tiedät kyllä nuo ihmiset. Joku valaisee aina koko huoneen, kun toinen tuo myrskyn tullessaan. Toinen tekee juhlan tullessaan, toinen lähtiessään. Kumpi sinä olet?

Oppimista on myös se, että osaa jakaa osaamistaan. Kävin tovi sitten juttelemassa erään kuntokeskusyrittäjän kanssa. Toivon, että hän sai keskustelusta yhtä paljon kuin minä, vaikka varmasti jaoin tietoa ja taitoa keskustelussamme. Uskon, että se näkyy yrittäjän lompakossakin. Opettamalla oppii myös, mutta oppi pitää aina hankkia viisaammilta. Jokainen osaa jotakin. Jokaiselta voi oppia jotakin. Jokainen osaa opettaa jotakin.

Kun seuraavan kerran ajattelet, että ei kannata lähteä seminaariin, luennolle, messuille, tapaamiseen, mihin tahansa, josta voisi oppia jotain, muista, että sekin on oppia, jos ei opi mitään. Silloin oppi on se, että osaa jo ja omat käsitykset vahvistuvat.

Oletko sinä sellainen henkilö,
jonka kanssa sinä haluaisit hengata

lauantai 11. lokakuuta 2014

Nordic Business Forum 2014

On pitänyt kirjoittaa aiemminkin lyhyt kooste - itselle muistutukseksi - näistä foorumeista, mutta aina ennen se on jäänyt. Nytkin nämä kaksi päivää voisi tiivistää vain sanaan WAU!

Kaksi täyttä päivää mahtavaa inspiroitumista, omien johtamisen ajatusten vahvistumista ja hyviä ajatuksenherättäjiä. Kahdessa päivässä voi tulla paremmaksi johtajaksi.

Koko tilaisuuden keskiössä olivat ihmiset, eivät numerot tai toimintamallit, kaavat ja taulukot, vaan ihmiset. Sen voin koska tahansa allekirjoittaa. Elämän keskiössä ovat ihmiset. Ihmiset määrittelevät onnistumisesi; yrittäjänä, johtajana, omistajana, työntekijänä, missä tahansa elämäsi roolissa.

Vaikka yritin olla pelkästään kuunteluoppilaana tällä kertaa, enkä edes twiitannut juurikaan, joitain muistiinpanoja sentään kertyi. Tässä ne oleellisemmat.

Jim Collins – The Process of Building Great Companies

Jim Collins on maailmanluokan esiintyjä. Tarinankerrontaa ihan huipussaan. Täydellistä. Jim kertoi hyvänä muistutuksena kaikille, että yritys voi näyttää terveeltä ulos päin, mutta on sairas sisältä. Kassavirta on yrityksen verenkierto. Ilman sitä yritys kuolee. Huono päätös hyvällä tarkoituksella on yhä huono päätös. Yritystä pitää johtaa faktojen, ei uskomusten perusteella. Kaikki isot ongelmat yrityksissä aiheutuvat johtamisen ongelmista.

Collins herätti miettimään, miten voin olla avuksi muille ja muuttaa maailmaa vähän paremmaksi. Tärkein päätös elämässä on, kenen kanssa haluat viettää aikasi, oli se sitten töissä tai vapaalla. Ihan sama, mitä teet, vain sillä on merkitystä, kenen kanssa teet sitä. Kun rakastat ihmisiä, joiden kanssa kiipeät vuorelle, kiipeäminen on mukavampaa.

Hyvä johtaja saa ihmiset haluamaan tekemään asioita, joita täytyy tehdä. Johtajan täytyy tiedostaa, mitä ei pitäisi tehdä ja lopettaa sen tekeminen. Samoin pitää tietää, mitä täytyy tehdä. Pitää olla to do ja not to do -listat. Tuli heti mieleen tietokoneeseeni liimaamani lappu:
Lopeta sähköpostijohtaminen. 
Hyvän johtajan tunnusmerkki on se, että vaikka hän olisi poissa, kaikki toimii. Silloin prosessit ovat kunnossa. Olen aina pyrkinyt tekemään itsestäni yritykselle tarpeettoman, mutta hyödyllisen palasen.

Collins kehoitti olemaan enemmän kiinnostunut kuin kiinnostava. Näillä opeilla ei voi mennä huonompaan suuntaan.

Matti Alahuhta – Reaching the Next Level by Engaging Everyone
Oli aikamoinen kontrasti edelliseen puhujaan, kun jäyhä ja jäykkä suomalainen johtamisen ammattilainen astui lavalle. Esiintymistä ei todellakaan oltu hiottu. Rallienglannilla mentiin, mutta onneksi ymmärrän sitäkin. Suomen Kuvalehdessäkin ymmärretään.

Kukaan ei pysty ampumaan alas Alahuhdan viisauksia ja aikaansaannoksia, mutta ilmaisutaitoa voisi kehittää vielä vanhoillakin päivillä, jos on aikomusta jokin dollari saada tällaisista puhujakeikoista. Alahuhdan viesti oli selkeä. Menestyminen perustuu neljään kulmakiveen;
  1. Luottamuksen rakentaminen
  2. Läpinäkyvyys ja selkeys 
  3. Positiivinen asenne
  4. Saavutuskeskeisyys.
Hot Seat Session: William Wolfram, Vladimir Funtikov, Anna Nyboe & Linda Liukas – Developing the Future
Tämä oli mielenkiintoinen paneeli. Herkesin taas ajattelemaan sitä, mikä koulujärjestelmissä on vialla, kun nämäkin kaikki panelistit ovat jättäneet opintonsa kesken? Kuten Sir Ken Robinsonkin myöhemmin foorumissa totesi, koulutusjärjestelmissä on varmasti paljon korjattavaa.

Governor Arnold Schwarzenegger - My Rules for Success

Iso Arska ei pettänyt, ei sekuntiakaan. Uskomaton kaveri ja esimerkki siitä, että kaikki on mahdollista. En yhtään ihmettelisi, jos A olisi vielä joskus Yhdysvaltain presidentti. Arnoldin viisi sääntöä menestykseen:
  1. Muodosta visio
  2. Ajattele isosti
  3. Älä välitä alasvetäjistä
  4. Tee kovasti töitä
  5. Anna takaisin. 
Jos sinulla ei ole visiota ja maalia, jokainen päivä on pelkkää taistelua.

Arnold kertoi, kuinka joka päivä on 24 tuntia aikaa. On siis 18 tuntia aikaa tehdä vaikka mitä. Jos kuusi tuntia unta ei riitä, nuku nopeammin. Aina on aikaa kuntoilulle. Kuntoilu on paras mahdollinen stressin lievittäjä. Arnold on paras mahdollinen esimerkki taas sellaisesta, maailman yhdestä kiireisimmistä ihmisistä, joilla kuitenkin löytyy aikaa myös kuntoiluun. On kyse vain ja ainoastaan priorisoinnista. Meillä kaikilla on aikaa siihen, mitä oikeasti haluamme tehdä.

75 % ihmisistä eivät pidä työstään. Soulaima Gourani nosti tuota prosenttia vielä viidellä. Uskomaton määrä ihmisiä käytännössä pilaavat elämänsä, tekemällä töitä, joita ei halua tehdä, ihmisten kanssa, joita ei haluaisi koskaan tavata. Onneksi olen aina saanut elää toisin.

Arnold kehottaa unohtamaan varasuunnitelmat. Kun sinulla ei ole niitä, alkuperäisen suunnitelman täytyy toimia. Voit kaatua vain maahan asti. Mitä pelättävää siinä on? Niinpä.

Dambisa Moyo – What’s It Going To Take To Be Successful
Moyo aloitti toisen päivän raaoilla faktoilla, joille on helppo sulkea korvat ja ummistaa silmät. Kai se on niin, että tämä kupla vain puhkeaa ja saamme syyttää siitä ainoastaan politiikkaa ja poliitikkoja, jotka elävät vain äänestyksestä toiseen.
On liikaa poliitikkoja, jotka eivät ole tehneet elämässään mitään muuta kuin politikoineet. 
Taivaan tosi. Ja hei, huomasin kyllä ne korkokengät!

Soulaima Gourani – Growing with Purpose
Loistava esitys ja esiintyminen. Tämän kirjoitin isolla muistiinpanoihin, koska en ole koskaan nähnyt aiheelliseksi tehdä tätä:
Lopettakaa benchmarkkaaminen. Se tarkoittaa samaa, samaa paskaa.
Tee eri tavalla, ei samalla tavalla kuin muut. Unohda ne muut ja ole se, jota seurataan. Tällä mentaliteetilla olen pyrkinyt tallustelemaan.

Tony Fernandes - Choosing Excellence

Ainoastaan kovan tason kaveri voi aloittaa slideshownsa ihmettelemällä, että miksi tässä on tällainen slide ja kertoen, että ei ole vielä nähnyt omaa esitystään. Fernandes osti 25 sentillä 10 miljoonaa velkaa, Air Asian, ja kolme päivää kaupan jälkeen tapahtui 9/11. Tervetuloa lentoyhtiöbisnekseen.

Tykkään ihmisistä, jotka rikkovat ja venyttävät rajoja, myös pukeutumisen suhteen. Miksi bisnesmaailmassa pitäisi aina olla puku? Ei minulla ole mitään pukuja vastaan, mutta olen Tonyn kanssa samaa mieltä siitä, että johtajan puku luo näkymättömän seinän työntekijöihin. Tony kertoo pukeutuvansa huonommin kuin työntekijänsä, jotta hän olisi helpommin lähestyttävä.

Kaveri ei todellakaan istu missään norsunluutornissa. Hän tekee säännöllisesti töitä lipputiskillä, lentoemona, matkalaukkuhessuna, jotta oikeasti tietää, mitä yrityksessä tapahtuu ja mitä haasteita on olemassa. Tony kertoo asettavansa henkilökunnan kaiken edelle. Jos heillä on asiat hyvin, he pitävät huolta asiakkaistamme. Tämä on juuri näin! Kun vielä jokainen organisaatiossa muistaa, että ei maksa mitään hymyillä ja olla mukava.

Air Asia on hyödyntänyt hienosti uusia digitaalisen ajan markkinointikeinoja. Huonoina aikoina on helpompi mainostaa ja rakentaa brändiä, kun muut ovat hiljaa. F1-seikkailustakin oppi sen, että ei voi pyörittää bisnestä, jos ei ole itse läsnä.

Varsinainen tarinankertoja. Viettäisin mielelläni kaverin kanssa edes yhden kostean illallisen. On ok unelmoida. Jos et unelmoi, unelmasi eivät voi tapahtua. Herra kertoi, kuinka kouluajan arkussa oli kolme tarraa;
  • Lentoyhtiö
  • F1-tiimi
  • Valioliigajoukkue. 
Nyt hänellä on ollut ne kaikki.

Air Asia tullee Finnairin hiekkalaatikolle lähiaikoina, joten tämä tempaus oli varsin hyvä avaus markkinoinnille.

Sir Ken Robinson - How Finding Your Passion Changes Everything

Jälleen yksi ammattiesiintyjä. Bisnesyleisönkin saa haltuun ja haltioihin muutamalla tilannekoomisella hauskuutuksella. Katson niin ylös kuin mahdollista tällaisia loistavia esiintyjiä ja tarinankertojia. Viesti menee varsin hienosti perille, tuolla tavalla esittäen.

Ritarin mukaan elämä ei ole lineaarinen. Luomme sitä valinnoilla ja poluilla, joita lähdemme kulkemaan. Emme elä tietokonemaailmassa, vaan digitaalisessa maailmassa. Luovuus on sitä, että laitamme mielikuvituksen töihin. Jos haluat innovaatioita, luo yrityskulttuuri, jossa kaikki voivat osallistua ideointiin. Fernandeskin sanoi, että mieluummin hän valitsee 15.000 aivoa ajattelemaan, kuin yhden.

Kun rakastat sitä, mitä teet, aika rientää siivillä. Niin se riensi tässäkin esityksessä.

Sir Alex Ferguson - Creating a Winning Organization
Tämä illan toinen ritari oli esiintymisen suhteen pieni pettymys. Alahuhdan kaltainen kuivakka esiintyminen, vahvalla korostuksella, oli hieman raskas päätös kahden päivän punnerrukselle. Siitä kielivät myös tyhjenevät penkit, vaikka toki suurin osa istui tattina loppuun asti.

Tälle nostan hatun korkealle:
Suurin saavutukseni ManU:ssa eivät ole palkinnot, vaan yhtenäinen kokonaisuus.
Jim Collins avasi tilaisuuden pohdinnalla, miksi Amundsen onnistui ja Scott ei. Scott odotti aina hyviä olosuhteita, Amundsen päätti vaeltaa aina saman matkan, joka päivä. Tämä lienee myös Fergusonin pitkän menestyksen salaisuus.

Fergusonin teesit menestyvän organisaation rakentamiselle ovat:
  • Hyvä perusta
  • Kommunikointi
  • Hyvä valmistelu
  • Muutokseen mukautuminen.
Hyvä johtaja inspiroi alaisensa paremmaksi, kuin alainen ikinä uskoi olevansa. ManU etsii pelaajia, jotka ovat innokkaita, nöyriä, joilla on luonnetta ja jotka vihaavat häviämistä. Tyytyväisyys on sairaus, jos haluat voittaa. Et voi viime sekunneillakaan menettää fokusta tai luovuttaa. Ei ole olemassa osa-aikakeskittymistä.

Kantava teema pitkässä menestymisessä on, että jokaista perheen - tiimin - jäsentä on kohdeltava yhdenveroisesti. Alex tunsi jokaisen Old Traffordin työntekijän nimeltä. Tunnetko sinä jokaisen työntekijäsi nimeltä?

David Garibaldi ja Jonathan Antoine toivat oman pikantin lisänsä tapahtumaan, omalla taiteellaan. Hienoja esiintymisiä.

Joku twiittasi, että taso nousee ensi vuonna futisvalkusta ja bodarista. Twiittaaja taisi olla täysin väärässä foorumissa, jos näkee Alexin ja Arnoldin ainoastaan noin. Ei twiittaaja ainakaan lippuaan maksanut itse, veikkaisin. Myös se tilaisuuden ulkopuolelle jäänyt tai jättäytynyt kaveri, joka twiittasi että maksoimme tonnin itsestäänselvyyksistä, pysyköön poterossaan. Sieltä on hyvä huudella.

No en kyllä minäkään ottanut ensi vuodeksi enää VIPiä. Se ei ollut sijoituksen arvoinen, vaikka tilaisuus muuten olikin erinomainen ja sijoituksensa arvoinen, tuota VIPiä lukuunottamatta. Huima kattaus on odotettavissa myös ensi vuodelle, joten lipun hankkiminen heti paikan päältä oli ehdoton must.

Haaga-Helian opiskelijat näyttivät tilaisuudessa jälleen palveluhalukkuutensa. Toivottavasti osaavat ja muistavat kantaa sen halukkuuden elämässään mukana. Silloin menestyy.

Jos nyt kuitenkin tiivistäisi nuo kaksi päivää, niin tiivistys kuuluu näin:
Elämä on ihmisiä.