Saisinko keskeyttää?

Menemme monessa mielessä kohti mielenkiintoista kesää. Toki kesä on aina mielenkiintoinen ja liikunta-alalla kesä on monella todellista selviytymistaistelua, vaikka jokaiseen kesään kuuluvat myös onnistumistarinat. Tuleva kesä on erikoisen kiinnostava, koska ainakin itsellä on vaikeuksia lukea kristallipalloa, miten asiakkaat käyttäytyvät aktiivisuuden - ja erityisesti keskeytysten suhteen.

Olen jo tovin ollut sitä mieltä, että asiakkaan pitää saada keskeyttää esimerkiksi kuntokeskusasiakkuus, jos hänestä siltä tuntuu. Tämä epäsuosittu mielipide nostaa monella karvat pystyyn ja ymmärrän sen hyvin. Kirjoitin jokin aika sitten empatian voimasta, jossa sivuttiin aihetta, lähinnä kuntokeskusasiakkuuden sopimusehtojen suhteen. Keskeytys on yhtä empaattinen kuin sopimuksen irtisanominen. Yrittäjä päättää empatian voiman määrän.

Lähestyn keskeytystä yleisesti siten, että yksikään asiakas ei keskeytä asiakkuuttaan turhaan. Jos asiakas haluaa kuntoilla, haluaa parempaan kuntoon ja on tyytyväinen maksamaansa palveluun, miksi ihmeessä hän haluaisi keskeyttää? Vain siksi kun voi keskeyttää? Eihän siinä olisi mitään järkeä. Eivät asiakkaat niin tee! 

Kun yhdessä konsultaatiossa ehdotin, että poistetaan koko keskeytyssäännöstö ja annetaan asiakkaan keskeyttää, jos asiakas sitä pyytää. Yrittäjän kommentti hätkähdytti. 

"Eikö kaikki sitten keskeytä koko ajan?"

Saatiin hyvä keskustelu aiheesta, miksi yrittäjällä on oletus, että asiakkaat kuntoilevat ulkoisesta pakosta. Liikunta-alan yrityksen ydinliiketoimintaa on saada ihmiset liikkumaan. Miksi ihmeessä asiakkaat kuntoilisivat keskuksessa pakotettuna? Jos niin on, yrittäjä on unohtanut ihan kokonaan ydinliiketoimintaan keskittymisen. Ulkoinen pakottaminen - esimerkiksi sopimusehdoin - on varsin ikävä ja tehoton tapa motivoida ihmistä liikkumaan. Ei siinä ainakaan empatiaa juurikaan ole. Eikä jatkuvuutta.

Mitä tulevana kesänä tapahtuu? Tuleeko aiempaa isompi vai pienempi tarve keskeytyksille, koronan jälkilöylynä? Onko ihmisillä aiempaa suurempi tarve liikkua myös kesällä? Ainakin siihen lienee fyysinen ja psyykkinen tarve ja sen vuoksi tämä jääneekin isosti meidän alan yrittäjien käsiin, saammeko tuon tarpeen kaivettua esiin asiakaskunnasta. Jokainen laiskuuttaan keskeyttävä on meidän oma vikamme, koska emme ole silloin onnistuneet ydinliiketoiminnassamme. Jokainen ns. aiheettoman keskeytyksen syy löytyy yrittäjän sekä yrityksen henkilökuntatilan peilistä. Ei mistään muualta.

Keskeytyksen tarve on joka tapauksessa aina olemassa. Sairastumiset ovat tietysti oma lukunsa, mutta se tarve on golfaajilla ja muilla vastaavien kesälajien harrastajilla. Tarve on koko kesän mökillä viettävillä, varsinkin nyt kun etätyöt ovat lisääntyneet. Väitän, että miten suhtaudut näihin kaikkiin keskeytyspyyntöihin, vaikuttaa asiakkuuksien kokonaispituuteen. Ymmärrän taloudellisen näkökulman ja ne selittelyt, että olemme laskeneet hintaan, että kukaan ei ihan koko vuotta treenaa kuitenkaan. Itsekin olen niitä höpötellyt, mutta ollaan nyt rehellisiä, se on vain höpötystä. Nosta hintaa, jos se on liian alhainen ja lopeta selittely.

Olen todistanut monia asiakaspalvelutilanteita, joissa asiakas on tullut - alalle tyypillisesti - lakki kourassa kysymään keskeytystä. Olen todistanut ne ilmeet ja reaktiot, kun kysymykseen keskeytyksen mahdollisuuteen vastataan kysymyksellä, kuinka pitkäksi aikaa. Asiakas jää usein sanattomaksi, kun hän on varannut mukaan vielä kaikki omistamansa ja hankkimansa todistukset eikä niitä tarvita tilanteessa lainkaan. Mitä luulette, pidentääkö vai lyhentääkö tuo keskeytystä?

Mitä teillä tehdään tulevana kesänä, jotta asiakkaat eivät keskeyttäisi? Entä kun ne pyytävät keskeytystä?

Jotta voi ylittää asiakkaan odotukset, ne odotukset pitää tietää

Empatian voima

Wikipedia kertoo, että empatia tarkoittaa kykyä ymmärtää mitä toinen ihminen kokee tämän näkökulmasta, eli itsensä asettamista toisen henkilön asemaan. Empaattisessa vuorovaikutuksessa henkilö ymmärtää toisen henkilön tunteet.

Näen aika usein rekryilmoituksissa, että haetaan empaattista työntekijää. Ja aina ihmettelen, että miksi, kun tiedän, että monessa yrityksessä ja työyhteisössä ei ole empatiaa eikä sille ole edes käyttöä, koska sille ei anneta tilaa. Tuntuu, että aniharvassa yrityksessä tehdään - tai saa tehdä - mitään päätöksiä empatiapohjalta.

Ajatellaan esimerkiksi kuntokeskusta. Jos olet koskaan lukenut yhdenkään kuntokeskuksen jäsensopimusehtoja, ymmärrät, mitä tarkoitan. Ne ei ole tehty empatiamielessä. Niissä ei ole ajateltu, miltä asiakkaasta tuntuu, miten haluttaisiin kunkin tilanteen ratkaistavan, jos itse olisi asiakkaan roolissa. Ne ehdot on tehty vain ainoastaan palvelemaan yrityksen numeroja. Paitsi etteivät pitkällä juoksulla palvele niitäkään.

Ajat muuttuvat ja niin pitää sopimustenkin muuttua, hinnoittelun ja tuotevalikoiman ohella. Ei korona ole ensimmäinen eikä viimeinen tekijä, joka olennaisesti muuttaa liikunta-alaa. Uskon koronan muuttavan meidän alaa empaattisempaan suuntaan. Ainakin toivon niin.

Olen konsultointikeikoilla puhunut paljon säännöistä ja niiden noudattamisesta. Aniharvoin törmään yrittäjään, joka jakaa näin vahvasti oman näkemykseni säännöistä ja niiden tarpeellisuudesta. Vai mitä olette mieltä näistä jäsensopimusehdoista:

1. Jäsenyys on toistaiseksi voimassaoleva. Sen irtisanomisaika on 4 viikkoa.
2. Mikäli Teillä on kysyttävää, me vastaamme mielellämme.
3. Me pidämme Teistä huolen.

Mitä luulette, paljonko noissa ehdoissa on empatiaa? Onko ehdot epäselvät? Onko nuo ehdot helppo asiakkaan allekirjoittaa? Mitä muuta oikeasti muka tarvitaan ja miksi?

Nyt saatat pyöritellä päässäsi kaikenlaisia skenaarioita, mutta pyörittelet niitä ihan turhaan. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka kortittoman tuominen treenaamaan. Jokainen kuntokeskuksen asiakkaana oleva tietää, että niin ei voi tehdä, ihan ilman että se on kirjattu mihinkään ehtoihin. Jos sellainen tilanne ilmenee, niin asiakkaaseen ollaan yhteydessä joka tapauksessa, oli se kirjattu ehtoihin tai ei ja se asia käydään asiakkaan kanssa läpi, eikö? Asiakkuus joko jatkuu tai se ei jatku ja se riippuu siitä, mihin tulokseen asiakkaan kanssa päästään, ymmärtääkö hän yskän vai ei ymmärrä.

Empaattinen yritys osaa ratkaista kaikki ongelmatilanteet ilman eri sääntöjä, kun taas empatiakyvytön yritys joutuu piiloutumaan sääntöjen taakse. Puhun paljon esimerkiksi keskeytyssäännöistä. Miksi sellaisia ehtoja pitää olla? Muutama yrittäjä on vastannut minulle, että muuten kaikki asiakkaat keskeyttäisivät koko ajan. Miksi ihmeessä ne niin tekisivät?

Liikuntapalveluja tuottavan yrityksen ydinliiketoimintaa on saada asiakas liikkumaan. Siitä kirjoitin tovi sitten. Jos asiakas haluaa keskeyttää, hänellä on siihen varmasti syynsä. Ei kukaan halua keskeyttää silloin, kun haluaa tai kykenee kuntoilla, vaan silloin kun siihen on jokin syy tai este. Jos hän haluaa keskeyttää vain siksi, ettei huvita, niin vikahan on silloin meidän ydinliiketoiminnassamme. Olemme epäonnistuneet asiakkaan liikuttamisessa. Silloin meidän pitää tehdä sille jotain - sille asiakkaan motivaatiolle, eikö?

Tuolla edellä mainitulla keskuksella on kaksi asiakkuutta:

• Toistaiseksi voimassa oleva sopimus, neljän viikon irtisanomisajalla
• 12 kerran kortti

Noilla pärjää mainiosti, kun tiskin alla on vielä 12 kuukauden asiakkuus, joka pitää maksaa kerralla ja joka myydään niille, jotka sellaista erikseen kysyvät. Nyt taas pyörittelet mielessässi kaikenlaista ja olet eri mieltä. Kerro minulle, miksi tarvitaan mitään muita asiakkuuksia, kuin nuo. Asiakkaan näkökulmasta nuo ovat joka tapauksessa riittävät vaihtoehdot ja helpottavat olennaisesti ostopäätöksen tekemistä. Ostopäätöksen helpottaminenkin on empatiaa. Ostamisen esteiden poistaminen on empatiaa, asiakkaan saappaisiin hyppäämistä.

Aika moni yrittäjä on valmis laittamaan puheissaan asiakkaan keskiöön, mutta todellisuus on ihan jotain muuta. Sama pätee henkilöstöön. Koska viimeksi sinä olet kysynyt asiakkaalta tai työntekijältä, miten hänellä menee, mitä hänelle oikeasti kuuluu ja sinulla on ollut aikaa vielä kuunnella se vastaus?

Kun ei ole sääntöjä, neuvotteleminen on helpompaa