Näytetään tekstit, joissa on tunniste äänikirja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äänikirja. Näytä kaikki tekstit

tiistai 18. syyskuuta 2018

Supliikisti Suplassa


Oli suuri kunnia tulla kutsutuksi Joni Jaakkolan isännöimään Supla podcastiin, jossa puhuttiin kuntokeskusalan ja personal trainingin sudenkuopista. Podcastin pääset kuuntelemaan tästä, 30 päivän ajan, siis 18.10.2018 asti. Oli kiva tehdä taas jotain uutta.

Siitä on aikaa, kun kävin Optimal Performance Centerissä kahvilla, juttelemassa Jonin kanssa ensimmäisen kerran. Toki tein siellä treeninkin ja väänsin pari tankoa mutaklle ja haukkasin levypainosta palasen. Kiinnitin ensimmäisenä huomiota siihen, kuinka kaikki levypainot ja välineet olivat täydellisessä järjestyksessä. Laittaisin kuvan tähän, mutta en löytänyt niitä enää luurista. 


Mitä tuo järjestys kertoi minulle heti? Sen, että toimintaa ohjaa aito intohimo, halu tarjota asiakkaille paras mahdollinen treeniympäristö. Siitä on hyvä ponnistaa. Ilman tuota intohimoa, harvoin pystyy tarjoamaan asiakkailleen parasta mahdollista ja vielä vähän enemmän. Kuten Joninkin kanssa olemme puhuneet, intohimolla ei kuitenkaan maksa vielä yhtään laskua. 


Treenaisin tuolla, jos minulla olisi sinne alle 7 minuuttia matkaa.

Kävimme Jonin kanssa aika kattavasti läpi alan juttuja ja tuosta setistä on varmasti ammennettavaksi itse kullekin, varsinkin kun tämä liittyy nyt tällä hetkellä esillä olevaan tuloksen tekemiseen liikunta-alalla, miten se tehdään. Jos et jaksa lukea Kunnon liiketoimintaa -kirjaa, kuuntele edes tuo yhteenveto. Kuuntelin tuon itse aamulla ja opin itsekin taas jotain, vaikka olin paikalla jo äänitystilanteessa. Olimme ihan hyviä.

Jos sinulla on tämän kuukauden aikana yksi tunti ja 11 minuuttia, viisi varttia, viisi prosenttia jostakin päivästä, käytä se tämän Suplan kuunteluun. Uhraamalla yhden tunnin ajasta, väitän että se tuo sinulle monta kertaa tunnin uhrausta enemmän. Se saattaa jopa pelastaa omaisuutesi. Paljon luvattu, mutta tuskin ainakaan menetät taloasi, kuuntelemalla tunnin meidän jorinoita.

Johtajuus ja oppiminen ovat toisilleen välttämättömiä

maanantai 2. lokakuuta 2017

15 minuuttia päivässä

Löytäisitkö sinä 15 minuuttia päivässä, jos oikeasti haluaisit? Mitä vartissa saisi aikaan?

Kysyn aina koulutuksissa, kuinka monella ei ole aikaa lukea kirjoja. Käsiä nousee enemmän, kuin pysyy alhaalla. Väitän, että on olemassa vain tekosyitä, miksi ei ehtisi lukemaan ja opiskelemaan uutta. Siihen riittää vartti päivässä. Jokaiselta löytyy vartti päivässä, esimerkiksi ennen nukkumaan menoa.

Oletetaan, että luet kirjaa 15 minuuttia joka päivä. Tai sanotaan vielä, että luet 15 minuuttia joka arkipäivä. Viikonloppuna ei tarvitse lukea, siitäkin huolimatta, että monella olisi silloin enemmän aikaa. Otetaan nyt vain 15 minuuttia jokaisesta arkipäivästä.

15 minuuttia päivässä on 1 tunti ja 15 minuuttia viikossa. Jos yhden kirjan lukemiseen menee keskimäärin neljä tuntia, kuukaudessa lukee yhden kirjan. Se tekee vuodessa siis 12 kirjaa. Vaikka olisi kaksi kuukautta lukematta, ehtii vuodessa lukemaan kymmenen kirjaa, vain 15 minuutin panostuksella, joka arkipäivä. On siis pelkkää selittelyä, että itseään ei ehtisi sivistämään.

Jos et löydä aikaa lukemiseen, löydät varmasti aikaa kuunteluun. Ala kuuntelemaan äänikirjoja, kuten minä teen, esimerkiksi autossa istuessani, kuten elokuun blogissa kerroin.

Löydämme aina aikaa sille, mille haluamme löytää aikaa. Terävöitin kohta valmistuville personal trainereille sitä, että he eivät lue päättökoetta varten, vaan sitä aikaa varten, joka alkaa valmistumisen jälkeen. Nousee aina karvat pystyyn, kun näen esimerkiksi Facebookissa, Liikunta-alan ammattilaisten ryhmässä, kuinka joku myy oppikirjojaan valmistuttuaan. Ja on vielä kirjoittanut myyntitekstiin, että kirjat lähes avaamattomia. Toivon aina, että tämä myyjä on päättänyt lähteä tältä alalta. Tosin hän ei pärjäisikään, kun ei ole kirjoja jaksanut avata edes koulussa.

Oppikirjoja tarvitsee oikeasti vasta valmistumisen jälkeen. Silloin kun tulee niitä oikeita asiakkaita, oikeiden ongelmien kanssa. Mitään ei opiskella vain kokeen vuoksi, vaan sen jälkeisen ammattiosaamisen vuoksi. Paitsi tietysti Piin likiarvoa, sitä en ole tarvinnut koskaan mihinkään. Tuskin sinäkään.

Jos opiskelet muistaaksesi, 
unohdat
Jos opiskelet ymmärtääksesi,
muistat

maanantai 14. elokuuta 2017

Mistä löytäisi aikaa kehittyä?


Tiedän, suurin osa teistä - tämänkin blogin lukijoista - ette olevinaan löydä aikaa itsenne kehittämiseen. Sitä kuitenkin on. Nytkin kun luet tämän, saatat kehittyä. Jos käyt lukemassa tätä blogia säännöllisesti, kehityt varmasti. Kehityt aina, kun luet jotain, niitä fiktiivisiä romaanejakin. Lukeminen kannattaa aina, sanotaan ja se pitää paikkaansa.

Minulla on Böknäsit täynnä kirjoja, lattiasta kattoon. Ok, ne hyllyt nähneet tietävät, että onhan siellä joukossa Aku Ankka -kansioitakin, mutta ne sarjakuvalehdet ovat opettaneet minut lukemaan. Kun Aku ilmestyi keskiviikkoisin, minuun ei saanut mitään kontaktia tuntiin, kun tulin koulusta kotiin. Osaan keskittyä.

Luen paljon, mutta lukemisessa on yksi ongelma - se vie aikaa eikä samalla oikein voi tehdä muuta. Paitsi ehkä taittaa matkaa jossakin kulkuneuvossa, matkustajana. Vaikka lukemisen sanotaankin olevan unelmoimista silmät auki, ne silmät täytyy pitää kirjassa, myös siinä elektronisessa, jota kannan mukana reissuilla. On muuten loistava peli, kun saa kirjaston mukaansa mihin tahansa.

Silmien lisäksi meillä on kuitenkin korvat. Kun pitää silmät ja korvat auki, suun kiinni ja ottaa kädet pois taskuista, tapahtuu hienoja asioita. Lukemisen lisäksi kannattaa kuunnella. Kannattaa kuunnella vaikka äänikirjoja. Äänikirjat ovat melkein maailman hienoin keksintö - laiskalle ihmiselle ainakin.

Istun paljon autossa. Mitä sinä teet, kun ajat autoa? Kuuntelet musiikkia? Sekin on hyvä asia. Musiikin kuuntelu kannattaa myös aina. Siitä saa elämyksiä ja joskus se rauhoittaa, toisinaan taas saa ajatuksen virtaamaan. Minä kuuntelen autossa äänikirjoja. Olen löytänyt hyvän ajan kehittää itseäni. Olen oppinut hyödyntämään auton ratin pyörittämiseen käyttämäni ajan.

Tuossa vieressä on puhelimen äänikirjojen listaa. Suurimman osan olen kuunnellut lukuisia kertoja. Kuuntelen niitä vielä 1,25 tai 1,5 kertaisella nopeudella, niin opin enemmän lyhyemmässä ajassa. Äänikirjat ovat loistava tapa hyödyntää seisovaa aikaa. Missä muualla voisit kehittää itseäsi äänikirjojen avulla? Lenkillä? Aurinkoa ottaessasi, kun aurinko muuten häiritsee lukemista? Ainakin kaikissa niissä paikoissa, joissa nyt kuuntelet musiikkia. 

Itsensä kehittämiseen löytyy aina aikaa ja resursseja, jos vain haluaa. Kaikkeen löytyy, mitä haluaa. Itsensä kehittäminen kannattaa aina. Ja alaisten kehittäminen, kouluttaminen, opastaminen, auttaminen, jne. Minulta on usein kysytty, miksi olen kouluttanut työntekijöitäni niin paljon. Miksi olen lähettänyt heitä kaikenlaisille luennoilla, joilla itsekin laukkaan - kuuntelemassa. Että kannattaako se, jos työntekijä irtisanoutuu. Eikö kouluttaminen mene silloin hukkaan? 

Vastaan aina, että onko kannattavampaa se, että jättää työntekijän kouluttamatta siksi, että hän saattaa irtisanoutua joskus, vai kouluttaa siksi, että hän saattaa pysyä töissä. Minusta on ainakin kivaa kehittyä ja kehittää, jotta ei jää pyörimään paikalleen. Mukavia luku... tai siis kuunteluhetkiä. Kuullaan.

Voit oppia tavattoman paljon
pelkästään kuuntelemalla