Näytetään tekstit, joissa on tunniste rohkeus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rohkeus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 18. maaliskuuta 2020

Kylmä arvio

Olen käynyt lähipäivien aikana lukemattoman monta keskustelua liikunta-alan yrittäjien kanssa, puhelimessa, kasvotusten ja kaikilla viestimillä. Vaikka kyse onkin ollut paljolti vertaistuesta, neuvojen antamisesta ja saamisesta, sieltä keskustelusta kumpuaa järjetön huoli. Alalla yli 20 vuotta toimineena, nyt kolme vuotta konsultoineena, yritysten lukuja ja tilanteita seuranneena ja selvittäneenä teen erittäin kylmän arvion:
Puolet liikunta-alan toimijoista eivät tule selviämään koronan vaikutuksista.
Ihan turha sanoa, että olen negatiivinen ja maalailen piruja seinälle. En ole. Olen erittäin positiivinen ja itse asiassa ihan hemmetin innostunut. Aloin tänään innostua toden teolla. On hieno nähdä uutta innovatiivisuutta. Ihminen ja yrittäjä keksi kaikenlaista, kun on oikeasti paha paikka. Nyt se positiivisuus näkyy - niissä joilla on edes jonkinlainen mahdollisuus selvitä.

Pari yrittäjää uskovat, että valtio pelastaa heidät. Ei pelasta. Ensinnäkin yrityksen pitää olla elinkelpoinen joka tapauksessa, jotta sitä joku lisärahoittaisi. Näin ei ole, vaan iso osa liikunta-alan yrityksistä pysyvät hädin tuskin hengissä ja sekin vain kun yrittäjä kitkuttelee lähes palkatta. Lisärahoitusta ei saa ilman että yrittäjän pitää pantata omaisuutensa ja vähän muidenkin, jos ei ole vielä pantannut. Mikko Mustala on esimerkiksi päivän Iltalehden artikelissa täysin oikeassa kutsuessaan hallituksen tukia ”pelleilyksi”. Niistä tuista ei ole avuksi meidän alalle. Tämän alan yrittäjien tulee itse keksiä ratkaisut. Artikkeli kannattaa lukea, sillä siinä on paljon asiaa.

Miksi sitten noinkin raju arvio? No se perustuu ensimmäiseksi tuohon, että ei ole niitä puskureita. Ensimmäiset tippuvat siinä. Vuokranantajat ovat isossa roolissa tässä pelissä, kenellä on rahkeita auttaa vuokralaisiaan, kun omatkin kulut on maksettavana. Benito Casagranden tapaisia vuokranantajia, joka ei peri nyt ravintoloilta vuokraa, on kuitenkin aika harvassa. 

Toinen syy tulee itse asiassa toisessa aallossa. Jos ja kun tilanne rauhoittuu, tippuu vielä lisää toimijoita ja ne ovat niitä, jotka ovat löytäneet lisärahoitusta ja ehkä jopa saaneet vuokraan huojennusta tai maksuaikaa, ehkä jopa leasingmaksuja on järjestelty, mutta nuokin velat tulee maksaa. Kaikki koronan aikana tulleet tappiot pitää kuitata. Kuittaaminen onnistuu vain ja ainoastaan sillä, että koronan jälkeen asiakasmäärän on noustava olennaisesti siitä, mitä se oli ennen koronaa. Liikevaihtoa tarvitaan lisää, jotta selvitään kasvaneista kustannuksista ja tappioista. Se tuskin tapahtuu, ainakaan nopeasti, vaikka nallekarkit nyt jaetaankin kokonaan uudelleen.

Miksi nyt kirjoitan tätä, tässä tilanteessa, kun joku kokee tämän pirujen maalaamisena? No siksi, kun pitää olla nyt rohkeutta myös myöntää, että ei tule selviämään ja malttaa olla panttaamatta omaisuuttaan, jos sitä on vielä jäljellä. Se on suurin syy. Toinen on se, että nyt selviävät ne jotka ovat kaikkien asioiden hoidossa proaktiivisia ja jotka osaavat innovoida, keksiä uusia tulonlähteitä, joilla pidetään edes jonkinlaista kassavirtaa yllä, joka edes kattaisi koronan aikaiset kulut, joita tietysti tulee tarkastella isolla luupilla.

Me selvitään tästä, jollakin tavalla. Ja ne jotka oikeasti selviävät, vahvistuvat ja ovat oppineet tolkuttoman paljon uutta, alasta ja asiakaskäyttäytymisestä sekä uskalluksesta uudistua, katsoa asioita laatikon ulkopuolelta. Siihen minä kannustan ja tänäänkin on mennyt kylmiä väreitä, kun on nähnyt ihmisten luovuutta ja intoa tehdä uutta. Sen sijaan, että kärvistelisin, nautin - siitä että saan olla mukana näin hiton isossa asiassa, joka tulee muuttamaan kertaheitolla liikuntabisnestä. Vaikka sitä tunteekin olevansa koskessa, kanootissa, ilman melaa ja tietää putouksen lähestyvä, niin silti siitä matkasta voi nauttia. Aion seistä sillä kanootilla, kun se syöksyy putoukseen ja nousta putouksen alta, kastuneena, mutta sanoen:

What a Ride!

Lisäys: Tutustu Business Finlandin tukihakuun, josko saisit siitä mitään apua

lauantai 7. maaliskuuta 2020

Sano asiat suoraan

Kirjoitin eilen sosiaalisen median kanavillani erityisen paljon rektioita saaneen ajatuksen:
Mikä siinä on, että naiset eivät ymmärrä, että miehille pitää asiat sanoa suoraan, jos haluaa jotain.
Jos vastaus on ei, niin mitä sitten, kun vastaus voi olla kyllä ja saa haluamansa.
Vihjailemalla vastaus on lähestulkoon aina ei, eikä mies edes tajua vastanneensa ei, kun ei ole kuullut tai nähnyt kysymystä tai pyyntöä lainkaan.
Miksi me - kyllä, miehetkin - kiertelemme kysymystemme kanssa? Miksi me haluaisimme että olisi kiva, että esimerkiksi kumppanit ymmärtäisivät vihjailuistamme asioita, joita emme uskalla kysyä? Siis esimerkiksi näin:
1. Voisitko hieron minun hartioita?
2. Hitto kun on ollut rankka viikko, koneellakin joutunut näpyttelemään tosi paljon. Hartiatkin on varmaan ihan jumissa. Päätäkin särkee.
Miten hitossa kohdasta 2 voi olettaa olevan kyse kohdasta 1?
Teemme tuota, koska pelkäämme kieltävää vastausta. Ei meistä ole kivaa tulla torjutuksi. Ei meistä ole kivaa, kun pyynnöillemme ja toiveillemme sanotaan ei. Siksi toivomme, että ympärillä olevat ihmiset ymmärtäisivät vihjeet. Ja kyllä, tuostakin esimerkistä voi ymmärtää vihjeen - myös sen, mitä pois menevä päänsärky voisi mahdollistaa - mutta kyllä tuo on helposti tulkittavissa vain jutusteluksi, johon riittää myös vain kuuntelu.

Mutta miksi kirjoitan tästä nyt täällä? No kun tämähän on yhtälailla johtamiskysymys. Sanotko sinä aina alaisillesi selkeästi, mitä haluat heidän tekevän? Ovatko ohjeesi selkeät? Käykö niistä selväksi, mitä odotat työntekijältä, minkä odotat työn suorittamisen lopputuloksen olevan? Onko teillä kirjalliset työnkuvat, joista nuo asiat selviävät?

Puhun koulutuksissa paljon, kuinka johtaminen ja yrittäjyyskumppanuus on verrattavissa parisuhteseen. Ette usko, kuinka toivonkaan kehittyväni siinä, että osaisin kotioloissa sanoittaa ja pyytää asioita yhtään niin selkeästi, kuin osaan työelämässä, jossa siinäkin on parannettavaa, Samat lainalaisuudet pätevät, käytännössä kaikissa ihmissuhteissa. Kerro, mitä haluat ja kerro, mikä tuntuu hyvältä ja mikä huonolta. Kerro se niin kuin se on ja minkä haluat muuttuvan. On ihan turha mutista, että kumppani tai alainen ei keksi sitä vihjeistäsi.

Niin yksinkertaista, mutta se ei tee siitä helppoa. Ainakin kannattaa olla varovainen, jos lähettää miehen kauppaan näillä ohjeilla, erityisesti joulun aikaan, koska lopputulos voi olla jokin muu kuin toivottu:
Tuo kaupasta kaksi maitoa. Jos kaupassa on munia, tuo kuusi. 
Ole selkeä siis myös ohjeistuksissa, koskivat ne ketä tahansa. Selkeys vähentää yllätyksiä. Pelosta tuli kirjoitettua jo 2009, The 50th Law -kirjoituksessa. Pitänee lukaista tuokin kirja uudelleen.

Vaara voi olla todellinen, mutta pelko on aina valinta

lauantai 15. syyskuuta 2018

Kulut eivät kaada yrityksiä

Liikunta-alan vuoden kohokohta, Liikunnasta liiketoimintaa -seminaari on taas takana ja seuraavaan risteilyyn voi alkaa laskea päiviä. Jos et ole koskaan ollut - tai vaikka olisitkin ollut - tule mukaan taas ensi vuonna. Siellä vaan on järkevää olla mukana. Ensi vuonna on 10-vuotisjuhlakin.

Satamassa, risteilylle lähtiessämme, oli pöhinää siitä, että joko olisi aika puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Puhuttiinko? En tiedä, kun ihan jokaiseen kahvipöytäkeskusteluun ei pystynyt osallistumaan. Puhuttiin tai ei, sen aika kuitenkin on nyt. Ja se puheenaihe on, että kuntokeskusalalla epäonnistutaan enemmän kuin onnistutaan. Meillä ei mene hyvin, kuin muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.

Olen lähiaikoina osallistunut keskusteluihin, joissa esimerkiksi lähtökohtana on se, että korkeat kulut kaatavat kuntokeskuksia. Ei muuten pidä paikkaansa. Kuluja on helppo syyttää, koska ne ovat kasvottomia ja jotenkin irrallaan muusta liiketoiminnasta, kun eihän niille oikein mitään voi. Voihan - ja paljonkin. Kuluilla on iso merkitys, mutta ne eivät kaada yritystä. Säästämällä ei pelasteta yhtään keskusta, ne pelastetaan myymällä.

Kuntokeskuksen perustamiseen tarvitaan merkittävästi pääomia. Kirjoitin puskureistakin hetki sitten. Kiinteät kulut ovat merkittävä osa minkä tahansa kuntokeskuksen kuluista. Vuokra lienee monella 30 - 50 % kuluista, riipuen henkilökunnan määrästä, joka on yleensä se toinen merkittävä kuluerä. Näistä kahdesta merkittävimmästä kuluerästä säästäminen on kaikkein vaikeinta. Nämä kulut kun ovat varsin usein, ellei aina, tiedossa jo ennen kuin projektia edes aletaan tarkemmin suunnittelemaan. Tämä on suurin syy sille, miksi kuntokeskus ei koskaan kaadu kuluihin.

Kun tiedämme merkittävimmät kuluerät, teemme budjetissa kulujen kattamiseen tarvittavat suunnitelmat liikevaihtoa saadaksemme. Näin ollen, jos keskus kaatuu, kaatuuko se budjetissa olleisiin kuluihin vaiko siihen liikevaihtosuunnitelmaan, siis myyntiin? Yksinkertaista vai mitä? On helpompaa syyttää kuluja, kuin ottaa vastuu siitä, että en osannut/pystynyt/kyennyt/viitsinyt/ehtinyt panostaa myyntiin riittävästi. Olinhan kuitenkin itse suunnitellut onnistuvani siinä. Kuluthan olivat jo olemassa ja minun piti vain myydä, tekemäni suunnitelman ja asettamieni tavoitteiden mukaan. Epäonnistuin. Ei ole kiva myöntää, joten vikahan on kuluissa. Ei ole. Se on peilissä.

Tämä Hervannan tapaus on ihan yhtä karmeaa luettavaa, kuin mikä tahansa vastaava, jossa menee rahat, ihmissuhteet ja terveys. Ei hirveästi jää jäljelle, mistä ponnistaa. Tässä kuitenkin korostuu pari asiaa. Ensinnäkin olen kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka yrittäjät sanovat, että 
"kuntosalin perustamisen piti olla helppoa ja turvallista." 
Ei siinä mitään, lupauksia voi tehdä vaikka millaisia, mutta jos yrittäjäksi aikova ajattelee hetkenkin, että yrittäminen on helppoa rahaa, turvallistakin vielä, epäonnistuu varmasti. Ei ole. Usko tuo, vaikka kuka lupaisi mitä. Töitä joudut tekemään ihan tosissaan. Myyntitöitä.

Toinen on tuossa hommassa asiakasmäärä. 
"Ehdimme toimia kaksi vuotta ja kymmenen kuukautta. Ketjun tekemien laskelmien mukaan meillä piti olla tänä kesänä 2 500 asiakasta. Nämä laskelmat on esitetty myös rahoittajille eli pankille ja Finnveralle, eikä niitä epäilty millään tavalla. Todellisuudessa meillä oli runsaat 500 asiakasta" 
Hervannassa? Siinä kilpailutilanteessa? Hitosti olisi pitänyt tehdä duunia - myydä. Ei myyty. Viitaten aikaisempiin kirjoituksiini, tässä taas protskujauhepussin kylkeen laskettuna tämä auki:

  • Tavoite saada 2.500 jäsentä kuntokeskukselle.
  • Jos asiakkaiden lisäys on +100 per kuukausi, tämän saavuttaminen kestää 25 kuukautta. (Sadan lisäys on ihan tolkuton määrä, sivuhuomautuksena.)
  • Vaikka onnistuisit saamaan 500 asiakasta ennen avajaisia, 2.500 saavuttaminen kestää +100 määrällä 20 kuukautta. Jos 500 ei vielä riitä kattamaan kulujasi, teet tappiota niin kauan, kunnes sinulla on riittävä määrä asiakkaita. Jos 1.000 on se riittävä määrä ja onnistut saamaan +100 per kuukausi, teet viisi ensimmäistä kuukautta tappiota, ihan reilusti. Jos +50, niin 10 kuukautta, jne...
  • Jo pelkästään 100 kaupan tekemiseen tarvitaan ihan minimissään kaksi kokoaikaista myyjää.
  • Kun asiakkaita myös lopettaa koko ajan, 3 - 6 % koko asiakasmäärästä kuukaudessa, tarvitaan myyntiä keskimäärin 150 kauppaa kuukaudessa, eli minimissään kolme kokoaikaista myyjää.
  • 150 kauppaan tarvitaan 600 - 750 liidiä, joka kuukausi, siis 30 - 40 joka työpäivä, siis ihan jokainen työpäivä. Mistä ja miten ne saadaan? Ja kuka hoitaa, että myyjät saavat luurin päähän 20 - 25 ihmistä, joka työpäivä?
  • Kuinka paljon on pelkästään myyjien myyntiprovisio, jos tekevät 150 kauppaa joka kuukausi? Elämä on.
  • Verkkokauppa voi toimia, mutta siihenkin pitää olla vastaavaan lukuralliin liittyvä suunnitelma. Siitä ehkä toiste, kun saan siitä riittävää dataa jostakin.
Ei, mielestäni ei vieläkään puhuttu oikeasta aiheesta, vaan kaikilla menee yhä ihan hyvin. Ei mene. Isojakin toimijoita on ihan nesteessä, pienistä puhumattakaan. Kissa pitää nyt nostaa pöydälle. On myös ihan ok pyytää apua, kysyä joltakin, että olisiko jotain tehtävissä, eikä vain strutsimaisesti haudata päätään hiekkaan. Rohkea ja järkevä yrittäjä osaa kysyä. Apua saa ihan varmasti, kun kehtaa vain kysyä. Mutta kun häpeä - josta Sarasvuokin risteilyllä puhui. Kumpi hävettää enemmän, kysyminen vaiko epäonnistuminen? 

Jos aiot alalle, lähetä liiketoimintasuunnitelma vaikka minulle, sami.hurme[d]kunnonoy.fi, niin vastaan siihen seuraavan aamukahvini jälkeen ja palkkioksi riittää vain kiitoskortti, jonka olet omin käsin kirjoittanut. Jos et ole tyytyväinen asiakasmäärän kehitykseen, tiedän, miten niitä saa lisää. Osaan näyttää, missä sinun pitää tehdä enemmän töitä. Sitä työtä en voi tehdä puolestasi. Tai voin, mutta siihen sinulla ei ole riittävästi rahaa. Jotain joudut tekemään ihan omin käsin.

Ei ole tarkoitus lyödä jo lyötyjä, vaan nostaa realiteetit esiin. Ne pitää nostaa esiin alan tervehdyttämiseksi, että voisimme alkaa oppia oikeista onnistumisista eikä vain piilotella epäonnistumisia. Minäkin tiedän, miltä tuntuu kuntokeskusyrittäjänä soittaa joka päivä velkojille ja pyytää maksuaikaa. Ei ole kivaa ja hävettää ihan hemmetisti. Nyt vasta, viitisentoista vuotta myöhemmin, kehtaa puhua asiasta. Mutta tiedän myös, miten sieltä noustaan korkeimpaan AAA-luottoluokkaan. Yhdessä tätä laivaa kuitenkin viedään eteenpäin. Kuntokeskusalakin on varsin yksinkertaista, kuten mikä tahansa yrittäminen, mutta helppoa siitä tuskin tulee koskaan.

Älä suutu tuloksille,
joita et saanut,
työstä jota et tehnyt

lauantai 25. elokuuta 2018

Heitä kolikkoa

Koska viimeksi olet heittänyt kolikkoa? Miksi heitit?

Minulla on puhelimessa aplikaatio, jolla voi tehdä isoja päätöksiä. Siinä saa jopa valita, minkä maan valuuttaa heittää. Minulla on taala, heads and tails. Käytän sitä varsin usein, jopa oikeasti isoissa päätöksissä. Joku jo leimaa hulluksi. Odota ja jatka lukemista. Tai heitä kolikkoa, jatkatko vai et.

Jo muinaiset roomalaiset, kiinalaiset, lyydialaiset, turkulaiset... Kolikonheiton tulosta on pidetty jumalallisena tapana tehdä ratkaisuja. Kolikko on heitetty milloin minkäkin herran haltuun. Kolikon heittäminen on monessakin mielessä varsin toimiva tapa ratkaista asioita. Kun heittämiseen ei liity mitään epärehellistä, todennäköisyys on aina yhtä suuri, kolikon noustessa ilmaan. 

Tiesitkö muuten, että jopa kansainvälisen tason jalkapallo-ottelut saatettiin aikoinaan ratkaista kolikkoa heittämällä. En tiedä, onko se parempi ratkaisu kuin rankkarit tai sudden death -tapa, mutta ainakin nopeampi ja onhan siinäkin suurta urheilujuhlan tuntua, tai ainakin sattumanvaraisuutta. Urheilussa kolikonheitolla on iso rooli, monessakin puolueetonta ratkaisua vaativassa tilanteessa, mutta maailmalla tehdään myös paljon poliittisiakin ratkaisuja kolikolla, esimerkiksi äänestystilanteissa.

Mutta miksi minä käytän sitä paljon? Mikä kolikon heittämisessä on sitten vinhaa? No ainakin tämä:
Olen todistanut itselleni sekä myös muille, kuinka kolikon heittäminen toimii mielikuvan ja -piteen selvittämisessä. Niin monta kertaa on tullut oltua tyytymätön kolikonheiton tulokseen. Sinäkin olet heittänyt kolikkoa uudelleen, kun tulos ei ole miellyttänyt, vai mitä? Heitetäänkin paras kolmesta tai niin kauan, kunnes haluttu valinta osuu kohdalle. Usein tiedämme vastauksen heti, kun kolikko nousee ilmaan. Tiedämme, kumpaa toivomme tuloksen olevan. 
Kolikonheiton jatkaminen haluttuun tulokseen asti, on mielenkiintoinen ihmismielen matka. Tiedämme, mitä haluamme, mutta kun kolikko on tehnyt (haluamamme) päätöksen, meidän ei tarvitse ottaa vastuuta siitä, eikö? Noin sen täytyy mennä.

Rakennan TRIB3 Bootcamp -ketjua partnerisopimuksin, jossa edustamani yritys, TRIB3 Finland omistaa kaikista perustettavista bootcampeistä aina 50 % ja partneri(t) toisen 50 %. Taas joku leimaa hulluksi. Totta, mantraan itsekin, että määräämisoikeus on syytä säilyttää itsellään viimeiseen asti. Mielellään koko 100 % yhtiöstä. Minulta on kysytty, miten sitten ratkotte kiistanalaiset tilanteet. Tiedätte jo vastauksen. Se lukee osakassopimuksessakin. Jumalallinen ratkaisu on paljon parempi, kuin se, jossa toinen jyrää 51 % osuudellaan 49 % osakkaista. Jyrän kanssa ratkaistavasta konfliktista tulee syvä ja riitaisa, mutta kolikolla ratkaistua on vaikea moittia. 

Kuka on ratkaissut ja minkä ongelman, ensimmäisenä ikinä, heittämällä kolikkoa, en tiedä. Tuskin kukaan tietää, mutta uskoisin tuon tavan tulleen käyttöön jo silloin, kun kolikot on keksitty, siis joskus vuonna 600 ennen ajanlaskumme alkua, Lyydian valtakunnassa. Tapa on varmasti todettu aikojen saatossa hyväksi ja minäkin jatkan tuota mainioksi kokemaani tapaa tehdä oikea ratkaisu, tilanteessa kuin tilanteessa.

Miten heittää Bitcoinia

lauantai 7. lokakuuta 2017

Kun joku ihminen pysäyttää

Tiistaina pysähdyin. Ihminen pysäytti minut. Pyyhin kyyneileitäkin. Siitäkin huolimatta, että tiesin aika tarkastikin, mitä tuo ihminen on ja tekee. Silti. Nähdä jotain noin hienoa ja mahtavaa, livenä, vei täysin mennessään. Omat murheet lähtivät taas sen sileän tien, vaikka ne itselleni isoja murheita ovatkin. Miten joku voi vaikuttaa olemuksellaan noin vahvasti? Miten jollakin voi olla noin positiivinen asenne? Hatun nostan päästä.

Nick Vujicic. Nyt osa jo ymmärtää. Ymmärtää, miksi Nick pysäyttää. Vaikka olen katsonut lukuisia hänen videoitaan ja kuunnellut puheitaan sekä lukenut tarinoitaan, pysähdyin. Kun näin hänet, livenä, ihmisenä, oikeana ihmisenä. Haltioiduin. Vain kuuntelin ja ihastelin. Nick'n ohjeet kun muistaisi, ei elämässä olisi ainoatakaan hädän eikä tuskan päivää.

Nick neuvoo vain miettimään kolmea asiaa, joista voi olla kiitollinen juuri nyt. Ne kolme asiaa ovat ne kaikkein tärkeimmät elämässä. Ne joita kannattaa vaalia. Kun olet keksinyt ne kolme tärkeintä asiaa, ne kolme asiaa, joista olet eniten kiitollinen, huolehdi niistä koko sydämestä. Älä päästä niitä elämästäsi.

Älä myöskään valita siitä, mitä sinulta puuttuu, vaan iloitse siitä, mitä sinulla on. Jos ihmisellä ei ole käsiä ja jalkoja, ainoastaan pieni jalan nysä, jossa varpaita, voi siitä nysästäkin olla iloinen, sen sijaan että murehtisi niitä puuttuvia raajoja. Kyllä, niinkin voi olla ja joku pärjää ilman raajojakin. Sillä jalan nysällä. Menestyy ja on perheen isä.

Pelko estää meitä kaikkein eniten tekemästä ja saavuttamasta jotain sellaista, mitä oikeasti tarvitsisimme ja haluaisimme. Pitää pystyä päättämään, mitä voi muuttaa elämässään eikä surra sitä, mitä ei voi muuttaa. Pitää miettiä, mitä haluaa tehdä elämässään ja elämällään, mikä on oma tarkoitus tällä pallolla, omassa elämässä. Miettiä, mitkä ovat kolme suurinta estettä, jotka estävät sen, mitä haluaisi olla ja sen jälkeen korjata ne esteet, poistaa se pelko, joka estää korjaamasta.

Epäonnistuminen ei tee epäonnistujaa. Nick ei ole pitänyt 3.000 puhetta sattumalta. Joku olisi varmasti lopettanut yrittämisen jo aiemmin. Ainakin samoista lähtökohdista lähtevä - viimeistään sen viidennenkymmenennen puhelun kohdalla. Epäonnistumisista oppii. Ei niitä kannata jäädä murehtimaan. Analysoida kannattaa, mutta ei murehtia ja märehtiä.

Viisaita sanoja. Viisas mies. Jos et tiedä, mistä kirjoitan, katso tämä, mutta varoitan, sinulla voi mennä koko 45 minuuttia, kun aloitat katsomisen:


En ole koskaan tavannut katkeraa ihmistä, joka olisi kiitollinen
Enkä kiitollista, joka olisi katkera
~ Nick Vujicic

torstai 21. syyskuuta 2017

Kunnon Oy perustettu

No niin, kuten olen kertonut, olen tässä pitkään miettinyt, mitä sellaista haluaisin tehdä, jota tekisin ilmaiseksikin. Pohdin aihetta tovi sitten täälläkin. Päädyin perustamaan uuden yrityksen, Kunnon Oy:n, joka tarjoaa koulutus-, konsultointi- ja luennointipalveluja pääsääntöisesti liikunta- ja hyvinvointialalla oleville yrityksille. Sitä minä haluan tehdä, jakaa sitä oppia, mitä on tullut kerättyä kuntokeskusalalta ja urheiluvälineiden sekä kuntoilutuotteiden tuotteistamisesta ja myymisestä, 30 vuoden aikana.

Tämä lapsi syntyi 4.9.2017. Olen nyt puuhastellut tätä uutta yritystoimintaa tämän kuukauden ja ainakin olen saanut tehdä töitä. Konsultointia, kouluttamista ja luennointia, sille on selkeä tarve, ainakin kuntokeskusalalla. Yritysten prosessien laittaminen itsekseen kuntoon ei ole yrittäjille ihan helppoa, jos siihen ei ole oikein orientoitunut eikä motivoitunut. Silloin sen voi ulkoistaa ja pyytää apua. Silloin voi pyytää minut paikalle, korjaamaan tilanne.

Tiesittekö, että erään australialaisen tutkimuksen mukaan 80 % perustettavista kuntokeskuksista kaatuu ensimmäisen viiden vuoden aikana. Ja niistä 20 %:sta, jotka ovat selvinneet, taas 80 % kaatuu seuraavan viiden vuoden aikana. Menestyneillä kuntokeskuksilla on yksi yhteinen nimittäjä: Niillä on ollut jokin taho tai henkilö, mistä on ollut apua ja yrittäjät ovat uskaltaneet pyytää apua. Kannattaa aina kysyä itseään viisammilta - ja usein myös tyhmemmiltä.

Kaikessa siinä, mitä olen jo nyt ehtinyt tekemään ja saamaan aikaiseksikin, tiedän, että tekisin sitä ilmaiseksikin. Olen itse asiassa aina tehnyt - jakanut omaa osaamistani. Ihmisen kun pitää jostakin saada elinkeinonsakin, niin hyvä, että tästä työstä ja avusta saa vielä laskuttaakin. 

On hieno tunne, kun saa opettaa ja opastaa selkäytimestä, kun ei tarvitse keksiä mitään, vaan kaiken voi ammentaa omasta historiastaan. Oikeastaan sitä alkaa nyt vasta ymmärtämään, mitä kaikkea sitä onkaan ehtinyt tekemään ja saamaan aikaan. Kuntokeskuksen rakentamista, omistamista ja johtamista, day span johtamista, X-Method -valmennustuotteen kehittämistä ja myyntiä, Flowride-sisäpyöräilytuotteen kehittämistä, kaikki sen jälkeen kun oli kymmenen vuotta opetellut, miten jääkiekkovarusteita tuodaan maahan ja miten niitä myydään ja millaisia vaatimuksia ammattilaisjoukkueilla ja niiden tähdillä on. Niin ja urheilulääkäriasemakin tuli nähtyä läheltä, mitä se oli syönyt sisäänsä. Ja hei, Rebel Spirit -merkkisiä vaatteitakin tuotiin maahan pari vuotta ja verkkokaupan perustamisen ja pyörittämisen ihmeelliseen maailmaan tuli tutustuttua Kasiseiskassa. Aika paljon mahdollisuuksia oppia kaikkea ja sitä oppia saa nyt jakaa.

Suomalainen ei saisi koskaan kehua itseään, mutta tiedättekö sen tunteen, kun kokee olevansa jossakin hyvä? Minä tiedän. Se tuntuu hyvältä. Koska tulen teidän yritykseenne, laittamaan asiat ruotuun ja/tai henkilökunnan liekkeihin?

Tule nyt ainakin tykkäämään ja seuraamaan tätä tarinaa Facebookissa, Instagramissa, Twitterissä ja LinkedInissä, jos ei muuta tule juuri nyt mieleen.

Opportunistit etsivät tilaisuuksia.
Todelliset yrittäjät luovat tilaisuuksia.

torstai 15. kesäkuuta 2017

Pelkkä asenne ei riitä

Olin kotikonnuilla, M&M Kuntotalossa, Turussa, kouluttamassa personal trainereita myymään vahvuuksiensa ja palvelun kautta. Oli tosiaan, kuin kotona olisi käynyt. Piti käydä kuvaamassa se Marianne-karkin värikseksi maalaamani Davidin taljan painopakkakin, jaettavaksi someen. Maalailin laitteita aina öisin, kun minulla ei ollut muutakaan elämää ja kuten kuntokeskuksen toimitusjohtajan pitääkin. Minulla oli asennetta. Mutta hitto, että tein tuolloin vääriä asioita.

Olen kirjoittanut Juhani Wahlstenin paljon käyttämän lauseen M&M:llä oven, joka johtaa pois henkilökunnan tilasta, yläpuolelle. Siinä lukee:
Maailmassa on monta asiaa, joita et voi muuttaa. Yhtä asiaa voit muuttaa aina ja se on oma asenteesi.
Totta yhä ja tulee aina olemaan. Mutta pelkkä asenne ei kuitenkaan riitä - siis onnistumiseen, menestymiseen. Toki se vaikuttaa suuresti henkiseen hyvinvointiimme, koska on kuitenkin sanottu, että elämä on 10 % sitä, mitä meille tapahtuu ja 90 % sitä, kuinka reagoimme tapahtuneeseen. Asenne ratkaisee reagointimme.

Onnistuminen ja menestyminen koostuu monista palikoista, joista asenne on yksi. Se ei yksinään riitä menestymisen takeeksi, mutta sen puuttuminen riittää epäonnistumisen takeeksi. Asennevamma on vähän kuin puhjennut rengas. Jos et vaihda sitä, et pääse mihinkään.

Onnistumisessa asenne kohtaa esimerkiksi valmistelun. Menestymisessä valmistelu kohtaa tilaisuuden. Tilaisuudet harvoin vain tipahtavat jostakin, vaan ovat todellisuudessa valmistelun tulosta. Tilaisuudet tehdään. Niitä ei vain tapahdu. Jos olet oikeassa paikassa, oikeaan aikaan, jokin sinut toi siihen paikkaan, juuri sillä hetkellä. Olisit voinut helposti olla toisaallakin, jos mietit noita "eteesi tipahtaneita" tilaisuuksia.

Asenne kohtaa myös lahjakkuuden. Pitää olla lahjoja tehdä sitä mitä tekee, jos haluaa siinä parhaaksi tai edes erinomaiseksi. Ja lahjattoman pitää treenata - sitä lahjakkaampaa enemmän, mutta lahjatkaan eivät yksinään takaa mitään. Monta lahjakasta on epäonnistunut. Ja lahjatonta onnistunut, kun on ollut asennetta, valmistelua, tilaisuuksia ja vielä tahtoa. Tahtoa olla paras - tai edes se erinomainen.

Pitää olla myös rohkea. Asenne saattaa tuoda ja luoda rohkeutta, mutta rohkeus tehdä päätöksiä - tai jättää niitä tekemättä, on myös menestymisen palikka. Rohkeat syövät rokan. Rohkeus vaatinee rinnalle uskon, uskon siihen, että tietää, mitä tekee. Usko taas rakentuu pitkälti vaistoista, jostakin sielun syövereistä tai selkärangan ytimestä tulevasta tunteesta. 

Nämä kaikki ovat irrallaan pieniä palikoita, joilla jokaisella on kuitenkin merkityksensä, erityisesti yhdessä esiintyessään. Kun nämä tähdet ovat kohdillaan, tapahtuu hienoja asioita.

Jos et pidä jostakin, muuta se.
Jos et voi muuttaa sitä, muuta asenteesi.