Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kännykkä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kännykkä. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Puhelin ei soita itsekseen

Tein myyntikoulutuksen materiaaleja, kun jäin pohtimaan puhelinta. Tai oikeammin soittamista. Onko soittaminen yleisesti vähentynyt? Vastaammeko harvemmin puhelimeen, kuin ennen? Miksi niin on? Miksi soittaminen tuntuu olevan vaikeampaa kuin ennen, vaikka luuri on jokaisen käden ulottuvilla, koko ajan? Miksi asioita hoidetaan muilla viestimillä, kun soittamalla ne hoituisivat yhä nopeimmin?

Teippasin taannoin läppäriini Post It -lapun, jossa luki 
Lopeta sähköpostijohtaminen
Kirjoitinkin aiheesta, työpöydän tyhjäämisen yhteydessä, kuinka tuolla sähköpostikäyttäytymiselläni oli iso merkitys oman työajan hallintaan. Huomasin, että saan monen asian hoidettua puhelimitse paljon nopeammin, kuin esimerkiksi sähköpostilla. Viestien pallotteluun ja kuittailuun menee tolkuttomasti aikaa. Puhelimessa asian saa usein hoidettua kerralla ja bonuksena vielä tulee harvemmin väärinymmärretyksi. Tekstin voi aina käsittää helpommin väärin, kuin puhutun sanan. Teksti ei sisällä äänen sävyjä ja ilmeitä, hymiöistään huolimatta.

Mutta se mitä jäin pohtimaan, oli, kuinka vaikeaa on soittaa liidiin, kun haluaa myydä jotain. Miksi tuntuu olevan koko ajan vaikeampaa saada työntekijät soittamaan asiakkaille? Myös silloin, kun ei tarvitse myydä mitään, kun voisi vain kysyä kuulumisia. Soittamalla saa kuitenkin ilahdutettua asiakkaita, kuten saat myös ystäväsi ilahtumaan. Kokeile vaikka. Viestin sijaan soita tänään ystävälle ja kysy kuulumiset. Tunnustele hänen reaktiota. Ja omaasi. Miltä sinusta tuntuu puhelun jälkeen.

Asiakas saa samanlaisen positiivisen reaktion, suurimmassa osassa tapauksia. Milloin sinulle on viimeksi soitettu jostakin yrityksestä? Mistä aiheesta? Miltä se tuntui? Aihe varmasti vaikutti siihen, miltä se tuntui. Jos sinulle soitettiin muuten vain, kuulumisia tai tyytyväisyyttäsi kysyen, se tuskin häiritsi sinua. Se taisi saada sinut tuntemaan tärkeäksi. Voi olla, että se oli päiväsi paras tapahtuma. Voi olla, että se piristi päiväsi ja muutti sen kokonaan toisenlaiseksi.

Saattaa olla, että olen vanhanaikainen, mutta kyllä minä kuulen mieluummin ystäväni äänen, kuin luen hänen viestinsä, jos saan valita. Ja kuka lähettää viestin, 
soita minulle
Puhelin ei koskaan soita itsekseen. Sitä ei voi ohjelmoida, kuten voi ajastaa minkä tahansa viestin lähettämisen. Puhelin on aina henkilökohtainen viestin. Puhelu on väistämättä henkilökohtainen, kun kommunikaatio tapahtuu livenä, juuri sillä hetkellä, kun molemmat keskustelijat ovat läsnä. Jokainen tuntee tuon kontaktin henkilökohtaisuuden.

Miksi soittaminen on sitten niin vaikeaa? Johtuuko se nimen omaan tuosta henkilökohtaisuudesta? Totuus lienee kuitenkin se, että esimerkiksi parhaat myyjät eivät ujostele tarttua luuriin. Parhaat personal trainerit soittelevat asiakkaille ilman tuskaa. Parhaat asiakaspalvelupisteet osaavat soittamisen jalon taidon. Parhaat johtajat osaavat soittaa. Ja vastata puhelimeen. Puhelin toimii. Puhelin on human to human.

Kokeile yhden viikon ajan, mitä tapahtuu, kun hoidat puhelimitse kaiken, minkä pystyt hoitamaan. Yksi viikko. En pyydä paljoa. Pystyt siihen varmasti. Mutta varoitan, että saatat jatkaa sitä tuon viikon jälkeenkin. Mutta siitä ei ole sinulle kuin hyötyä.

Ei ole mitään niin äänekästä,
kuin hiljainen puhelin

tiistai 16. toukokuuta 2017

Asiakkaan etu vai yrityksen etu

Kävin mielenkiintoisen keskustelun erään yrittäjän kanssa tovi sitten. Keskustelimme, voiko asiakkaan etu mennä koskaan yrityksen edun edelle. Mitä mieltä sinä olet? Voiko mennä?

Tämä yrittäjä oli vahvasti sitä mieltä, että ei voi, koska yritys on olemassa yritystä varten, yrittäjää varten. Se on hänen tulonlähteensä ja sitä rataa. Kyllä, varmasti ihan oikeassa, mutta en sulattanut enkä sulata noin raadollista ja vahvaa näkökulmaa.

On totta, että jos yritys ei voi hyvin, sen asiakkaatkaan eivät voi hyvin - ainakaan pitkään. Loppujen lopuksihan ei ole asiakkaita ja sen jälkeen ei ole yritystäkään. Mutta tämä on mielestäni muna/kana-asetelma. Pitää osata nähdä, kumpi tulee ensin, tyytyväiset asiakkaat vai tyytyväinen yrittäjä. Kun kysyn asian noin, aika moni kääntää jo takkia, edellisestä.

Kun yrityksestä itsestään tulee tärkeämpi, kuin sen asiakkaista, mennään metsään. Yritys on olemassa omistajiaan varten, mutta se on olemassa asiakkaille. Tässä on vinha ero. Jos unohdetaan tuo, kenelle ollaan olemassa ja katsotaan vain, miksi ollaan olemassa, tehdään asiakaskokemuksen suhteen varmasti vääriä ratkaisuja. Ja kun asiakaskokemus on huono tai huononee, tuloskin huononee. Olennaista on tuo miksi ollaan olemassa. Siis oikeasti, ei kai yritys voi koskaan olla olemassa (vain) yrittäjää varten? Se on vain yrittäjän tulonlähde, mutta se ei voi olla yrityksen olemassaolon tarkoitus. Vai voiko?

Miksi Apple onnistui saamaan niin paljon uskollisia asiakkaita ja sitä kautta myös tulosta? Vastaus lienee varsin yksinkertainen: Tuotteet ovat asiakkaille, asiakkaita varten, eivät yritykselle, yritystä varten. Eihän Applen teknikka kuitenkaan ollut puhelimissa tai podeissa ja pädeissä mitään alaa mullistavaa, vaan varsin moni teki - ja tekee varsinkin nykyään - teknisesti parempia tuotteita. Apple osasi myydä tarpeen asiakkaille. He olivat asiakkaille. He tekivät päätöksiä ja ratkaisuja, jotka hyödyttivät asiakasta - tai niin se ainakin osattiin myydä. Ja osataan yhä, vaikka kilpailu onkin kiristynyt merkittävästi.

Steve Jobs on ohjeistanut, että mene niin lähelle asiakasta kuin mahdollista. Niin lähelle, että pystyt kertomaan heille, mitä tarvitsevat, ennen kuin he itsekään huomaavat tarvitsevansa sitä.

Kun asiakas on yrityksen keskiössä, keskitytään asiakkaaseen. Kun yritys on yrityksen keskiössä, keskitytään yritykseen, tuohon tekniikkaan, turhiin ja vaikeasti hallittaviin ominaisuuksiin, johon muut elektroniikkavalmistajat keskittyivät. Kun seuraavaksi teet päätöstä, mieti päätöksen vaikutus ensisijaisesti asiakkaan näkökulmasta. Mikä on päätöksen hyöty tai haitta asiakkaalle ja vasta sen jälkeen, mikä se on yritykselle. Älä kuitenkaan koskaan tee päätöstä vain asiakkaan etua ajatellen, mutta yrityksen etu katsotaan vasta asiakkaan edun jälkeen.

Jos et aidosti välitä asiakkaistasi,
he eivät todennäköisesti välitä sinusta
- ainakaan pitkään

lauantai 4. helmikuuta 2017

Kyykky, näpy, näpy, selfie, kyykky

Pohdin kirjaa kirjoittaessani, että voisiko kuntokeskus, ja erityisesti sen liikuntatilat, olla täysin matkapuhelinvapaita vyöhykkeitä. Olen pohtinut sitä harjoitellessani nuorten aikuisten suosimassa kuntokeskuksessa, kun olen ihmetellyt mielessäni, että miksi pitää räplätä kännykkää jokaisen sarjan ja välillä jopa toistonkin välissä. Itsellä kun on tapana jättää kännykkä pukukaappiin. On itsestään selvyys minulle, että puhelinta ei oteta häiritsemään harjoitusta. Sen räpläämiseen ei vaan ole aikaa kuntoillessa.

Olin jokin aika sitten joogassa, jossa eräällä miehellä oli kännykkä mukanaan joogatunnilla. Hän sattui olemaan tunnilla minun vieressä ja häiriinnyin siitä, että mies vilkuili kännykkäänsä vähän väliä. Kyllä, en ole vielä niin valaistunut joogi, etten pysty sulkemaan koko ulkomaailmaa pois, harjoittaessani mielen ja kehon temppeliäni. Sitten se kännykkä tietysti soi, värisi ja vilkkui kesken tunnin ja mies lähti joogasta hätäisesti, jättäen maton ja palikat toisten pois korjattavaksi. En saanut tuosta joogasta sitä, mitä lähdin hakemaan. Asiakaspalvelussa asiaa ihmetellessäni, sain kuulla, että mies oli joku päivystävä lääkäri - siis Erittäin Tärkeä Ihminen - ja siksi puhelin oli hänellä mukana. Ja sekö antoi hänelle luvan häiritä minun tuntia? Oikeuden huonontaa minun kokemustani tuosta joogatunnista? Hänen ammattinsa oli siis niin tärkeä, että hän saa toimia noin? Ihanko oikeasti?


Kuka määrittelee tuon tärkeyden, kuka saa joogassa vastata puhelimeen ja kuka ei? Tai missä tahansa? Ja miksi lääkärin pitää edes päästä joogaan, jos hän päivystää ja tietää, että hän voi joutua häiritsemään muiden tuntia? 



Samaa voi kysyä pienten lasten vanhemmilta, että oikeastiko se puhelin täytyy kantaa mukana joka paikkaan, vain siksi, että se oma pieni timoterttu voi soittaa ja kertoa näkkileivän tippuneen väärinpäin lattialle kotona? En minäkään voinut lapsena sitä kertoa vanhemmilleni kännykässä, eikä minusta tämän hullumpaa ja vaikeampaa tapausta tullut. Kyllä, ymmärrän, että tekniikka kehittyy, olen sen kehityksen suuri hyödyntäjä. Ja kyllä, minulla on pieni lapsi. Tosin vasta kaksi ja puolivuotias, joten hänellä ei ole vielä kännykkää. Tai ei siis toimivaa sellaista.


Olenko erikoinen vai vanhanaikainen vaiko jopa itsekäs, jos haluaisin kuntokeskusten - ja erityisesti ryhmäliikuntatuntien - olevan matkapuhelimista vapaita? Eikö tuo lääkäri ole itsekäs, kun hän kokee oikeudekseen saada häiritä muita joogatunnilla? Tai kuka tahansa, joka kokee mistä tahansa syystä oikeudekseen altistaa muut oman ammattinsa varjopuoliin tai mihin tahansa elämänsä hallinnan menettämisestä aiheutuneeseen oikkuun?

Kirjaan tätä pohtiessani tulin siihen lopputulokseen, että ehkä ei ole syytä kieltää kännykkää kuntosalilta, koska:
  • Yksikään kuntoilusuoritus ei ole olemassa, jos siitä ei ole somemerkintää, Facessa, Instassa, Snapissä, Twitterissä ja kaikissa muissakin portaaleissa, johon sen vain jotenkin saa tuupattua.
  • Kuntoilija saattaa kuunnella siitä musiikkia, joka taas osaltaan vähentää kuntokeskuksessa soitettavan musiikin tuottamaa asiakaspalautevirtaa.
  • Harjoitusohjelma saattaa olla kännykässä.
  • Harjoituspäiväkirja saattaa olla kännykässä.
  • Jokainen somepäivitys on asiakkaan valjastamista markkinointikanavaksi.
Mutta siellä voi kieltää kovaäänisen puhumisen, tai yleensäkin puhumisen kännykkään. Siellä voi kieltää kuvaamisen tai ainakin kanssakuntoilijoiden kuvaamisen, koska yhä se kuva voi toimia myös markkinointivälineenä. Sinne voi ja kannattaa tehdä säännöt kännyköiden käytölle, kuten voi tehdä pukutiloihinkin, jossa myös kovaääniset keskustelut sekä erityisesti kuvaamiset saavat ihmiset hengästymään. Ryhmäliikuntatiloihin kännykät eivät kuulu, eivät kenellekään eivätkä mistään syystä. Jos ei voi olla ilman matkapuhelinta ryhmäliikuntatunnilla, sinne ei ole mitään syytä mennä alkuunkaan.

Loppujen lopuksi jokaisella matkapuhelimen käyttäjällä pitäisi olla jonkinlaiset yleiset käyttäytymissäännöt takaraivossaan, kun sen luurinsa kanssa touhuaa. Mutta ei ole, tai ne eroavat toisten säännöistä ja yhteentörmäys on väistämätön. Tämän vuoksi asiaa ei voi jättää käyttäjien päätettäväksi, vaan kunkin yrityksen ja tilan haltijan tulee luoda ja tiedottaa ne säännöt, joita kyseisessä paikassa noudatetaan, jokaisen kohdalla, samalla tavalla. Myös sen päivystävän lääkärin kohdalla.

Ilmeisesti rakastamme omaa kännykkäämme, mutta vihaamme toisten