Pari sanaa joulusta

Ei ole aikoihin tullut kirjoitettua tänne mitään henkilökohtaista. Tosin aika hiljaista ollut muutenkin. Jotenkin näin vuoden vaihteessa voisi taas tehdä päätöksen aktivoitua täälläkin. Siihen löytyisi monta syytä. Puhutaan nyt kuitenkin joulusta.

Kirjoitan tätä juuri nyt, jouluaattona, kellon ollessa 17.20. Istun leppoisassa nojatuolissa, takkatulen ääressä, pimeää järvimaisemaa välillä katsellen, saunan lämmetessä ja odottaessaan minua sinne - yksin. Vaikka olenkin yksin jouluaattona, se ei tarkoita että tunnen olevani yksinäinen. Selailin juuri sosiaalisen median kanavia, jotka täyttyvät ihmisten, läheisten, tuttujen, puolituttujen ja tuntemattomien jouluperinteistä. Paljon on niidenkin taustalla sellaista, joka ei kuvissa ja teksteissä näy. Osa kuvissa olevista ovat paljon yksinäisempiä kuin minä, vaikka ympärillä onkin ihmisiä - läheisiäkin.

Kiiltokuvaa. Eikä jouluna saa muuta edes olla. Siltä tuntuu ja näyttää. Ehkä hyvä niin. Onhan joulurauha. En ole koskaan ollut sellainen jouluihminen, joka koristelee ovenkahvatkin, kulkee jo maaliskuusta asti jouluinen villapaita päällä ja vaihtaa juhannuskoivut joulukuuseen. Osallistun siihen kyllä, jos sellaista lähipiirissä harrastetaan, mutta minulle joulu on rauhoittumista, pysähtymistä, lähellä oloa, rauhaa - rauhaa riidoista ja erimielisyyksistä, aikaa jolloin on joulurauha, ihan jokaisella. Kehoitetaanhan meitä kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään. Tehkäämme siis niin.

Olen tehnyt aina paljon töitä, joten joulu on ollut yksi iso mahdollisuus pysähtyä, vain olla, mielellään valmiiden ruokapöytien ääressä, kotona, vanhempien luona. Meidän joulu on aikuisiällä ollut aina varsin maltillinen, monessa mielessä ja erityisesti rauhoittumisen aikaa. Syödään ja maataan sohvalla, elokuvia katsellen. Sellaista se on ollut. Ei hössötystä. Ei ylenpalttista lahjojen jakoa. Ei pönöttäviä perinteitä. Verkkarit päällä sohvalla selällään. Sellaista. Sellaiseen minä olen tottunut ja siihen tilaan pääsee itsekseenkin. Saapahan tehdä ja olla juuri niin kuin itse haluaa - tällainen itsekkääksi kehuttu.

Kulunut vuosi on ollut ihan helvettiä. Siihen on mahtunut paljon murhetta, huolta, kyyneleitä, sydänsuruja, menetyksiä, tappioita, puutetta, varmasti vihaakin, sellaista minkä alle olisi ollut helppo rusentua, vain luovuttaa, antaa olla. Se ei kuitenkaan kuulu omaan työkalupakkiin, pahoissakaan tilanteissa ja usko pois, sellaisia on ollut. Vaikka vuosi onkin täyttynyt edellä mainituista asioista - ollen tuossa mielessä ehkä karmein vuoteni ikinä - siihen on mahtunut tolkuton määrä myös hyviä juttuja. Onnistumisia, pelastumisia, pelastuksia, auttamista, hyvän tekemistä, rakkautta, iloa, naurua, yltäkylläisyyttäkin. Paljon asioita, joista voi olla tyytyväinen, kuten esimerkiksi tämä hetki, tässä ympäristössä, vaikka siitä pitääkin nauttia yksin. Vaikka sen mielellään jakaisi läheisten ihmisten kanssa. 

Kaikesta karmeudesta ja kurjuudesta huolimatta vuosi on ollut loppuunsa mahtava kokemus - koettelemus - joka on opettanut minusta ja minulle paljon. Tiedän selviytyväni varmasti mistä tahansa. Olen käynyt aiemmin läpi isoja terveydellisiä ongelmia, joita seurataan yhä. Avioeron. Tunteen, joka tulee, kun ei voi olla niin paljon läsnä lapsensa elämässä kuin haluaisi. Ihmissuhteiden haasteita. Nyt tämän vuoden pohjalta olen vielä yhtä konkurssiakin rikkaampi. Olen oppinut siitäkin, itse prosessista, mutta myös minusta ja myös läheisten suhtautumisesta. On aika selvää, ketkä ovat niitä elämän tärkeitä ihmisiä ja asioita. Ketkä ovat valmiita auttamaan pahoissa paikoissa ja ketkä kusevat muroihin. On myös tullut yllätyksiä, erityisesti jälkimäisessä. Kaikki eivät ole sitä miltä näyttävät ja mitä esittävät - joulun kiiltokuvissakaan.

Tämän kirjoituksen voi varmasti lukea negatiivisena, mutta se ei ole sitä. Sen ei ainakaan ole tarkoitus olla. Sen tarkoitus on kertoa, että kaikesta selviää. Olisin toivonut, että olisin pystynyt kertomaan sen parhaalle ystävälleni, ennen kuin se oli myöhäistä. Toivon, että pystyn opettamaan sen tyttärelleni. Toivon, että lähellä olevat ihmiset ovat kauttani oppineet, että kaikesta selviää, niistä karmeimmista peloistaankin. Toivon, että olen pystynyt kertomaan tuon konsultaatioissa, luennoilla, koulutuksissa, missä tahansa, jossa olen jakanut osaamistani. 

Olen tehnyt paljon ikäviä asioita, ollut typerä, ärsyttävä, laiminlyövä, ilkeäkin, mutta uskon olleeni myös hyvä, antava, mukava, kiva ja opettavainen. Vaaka uskoakseni kallistuu jälkimmäisiin. Helppoa minusta ei koskaan saa, ei ihmissuhteissa eikä muillakaan elämän osa-alueilla. It's my life, kuten lauletaan. Biisi, joka olin minä, ensikuuntelulta. 

This ain't a song for the broken-hearted / No silent prayer for the faith-departed / I ain't gonna be just a face in the crowd / You're gonna hear my voice / When I shout it out loud

Viikonloppuna, kuten lähes aina, lopetin koulutuksen taas ajatukseen: 

Tavoite ei ole tehdä asioita niiden kanssa, jotka haluavat, mitä sinulla on, vaan niiden kanssa, jotka uskovat siihen, mihin sinä uskot!

Niin se on. Ympäröi itsesi niillä ihmisillä, jotka menevät samaan suuntaan. Jos joku vetää sinua jatkuvasti pois siitä, mihin sinä uskot, irrota siitä. Tämän kirjoittamiseen näytti menneen 55 minuuttia. Monessa osoitteessa on joulupukki juuri nyt, jossakin se on jo käynyt ja johonkin se on menossa. Joka tapauksessa Joulupukki on olemassa. Se asuu meidän jokaisen sydämessä. Tämän kirjoituksen aikana päätin, että tämä on viimeinen joulu, jonka vietän yksin, oli tilanne mikä tahansa. Kiiltokuvaa se ei kuitenkaan tule koskaan olemaan. Nauttikaa hetkistä, iloista, läheisistä, positiivisista asioista. Niitä on aina enemmän kuin negatiivisia - aina!

Edit klo 19:15: Hetken sohvalla maatessani päätin, että ensi jouluna toteutan jo pari vuotta pohtimani ajatuksen, että olen ensi jouluna joulupukkina - ihan ilmaiseksi, niille joilla ei sellaiseen ole muuten mahdollisuutta. Pitää vaan hankkia kunnon joulupukin vetimet...

Edit 25.12. klo 20:29: Kavereissa on voimaa. Tänään aamulla sain tarjouksen, jossa kaverini lupasi tulla kuskiksi ensi jouluna. Muorin paikalle hän ei kuitenkaan taivu. Hetkeä myöhemmin toinen kaveri ilmoitti hommaavansa viimeisen päälle pukin kamat minulle. Nyt kun joku vielä lupautuu maskeeramaan minulle kunnon pukinmaskin vuoden päästä, niin päästään antamaan lapsille elämyksiä ja kokemuksia, joita muistella pitkään. Saas nähdä, mitä tuosta vielä kehittyy...

Rauhallista joulua, juuri Sinulle.

Kenet sinä tunnet?

On sanottu, että pitää tuntea oikeat ihmiset. Keitä ovat nuo oikeat ihmiset? Facebook ilmoitti minulle, että olen saavuttanut 500 Facebook-kaverin rajan. Aloin miettiä, että täytyy käydä tuo lista läpi täikammalla. Teistäkin osa harrastaa tuota, joku jopa säännöllisin väliajoin. Ehkä hyvä niin.

Kirjoitamme kirjassa KUNnON 15 MINUUTTIA, kuinka ihmisellä on erään Brittiläisen tutkimuksen mukaan normaalisti noin 40 tuttavaa. Näistä kaksi on parhaita ystäviä, neljä parhaita kavereita ja viisi työkaveria. Kirjoittelin tätä samaa aihetta sivuten vuonna 2011, Kaverit kertovat -kirjoituksessa, jossa käsittelin läheisten vaikutusta meihin ihmisenä ja meidän maineeseen. Kirjoitus on näköjään julkaistu juhannuksena, joten lopussa on sopivasti näin juhannuksen alusaikaan sopiva juhannustaika.

Sattumalla kuuntelen juuri silmät avaavaa, tai pitäisikö sanoa korvat avaavaa kirjaa, The Power of Who, jonka perusajatus on, että ei välttämättä kannata tavoitella uusia ystäviä, kavereita, tuttuja ja kontakteja, vaikka varsin moni on valmis vannomaan verkostoitumisen nimeen. Pitäisi muka olla tolkuton määrä kontakteja. Ilman niitä ei ole tunnettu eikä voi edetä urallaan - menestyä. Tätä mantraa jauhetaan varsinkin LinkedIn:ssä. 

Miettikää kontaktejanne siellä. Tai minun 500 kontaktia Facebookissa. Tai omianne, missä tahansa kanavassa. Kuinka monella niistä on oikeasti merkitystä menestymiseesi? Kuinka moni niistä kontakteista on oikeasti täysin turhia ja merkityksettömiä. The Power of Who:n ajatuksen pystyn allekirjoittamaan, vaikka en sitä ollutkaan ajatellut. Tunnen jo kaikki ne ihmiset, joilla on suurin merkitys menestymiseeni ja erityisesti onnellisuuteeni.

Miettikää Avicii ja kaikki muut maailmantähdet, joilla luulisi olleen kaikki. Elvisikin, kuuluisa, komea, lahjakas ja vaikka mitä, mutta jotain isoa puuttui näiltäkin. Uskon, että se puute on juurikin ne tärkeimmät ihmiset. Kontakteja on, mutta tärkeät ihmiset ovat kadonneet ja unohtuneet, kaiken vauhdin keskellä. On vain tullut mietittyä, kenestä on juuri nyt lyhytaikaista hyötyä, seuraavaan steppiin. Tuttavuuksia, hyötyjiä, hyödynnettäviä, kaveriksin esittäytyviä, niitä tulee ja menee, jättäen tärkeät ihmiset varjoonsa.

Kirjoitin viimeksi, kuinka aloitin kilautella kavereille. On ollut ihan huippua ja vie oikeasti vain vartin kerrallaan! Kun olen selaillut puhelimen yhteystietoa, randomisti valiten osoitekirjan kirjaimen, on helppo huomata, kuinka vähän luurissa oikeasti on Erittäin Tärkeitä Kontakteja. Niitä, jotka tiedät auttavan sinua missä tahansa asiassa tai ongelmassa. Joilta voit pyytää ja saada pyytämättäkin apua. Ja kuinka paljon on niitä, joilla ei oikeasti ole mitään merkitystä elämääsi.

Väitetään, että 70 % avoimista työpaikoista eivät ikinä tule avoimille markkinoille. On totta, että on tärkeää tuntea oikeat ihmiset, kun työpaikkoja jaetaan, mutta kuka on oikeasti se tärkeä ihminen, esimerkiksi työnhaussa? Varmasti sellainen, joka oikeasti tuntee sinut ja voi suositella sinua mihin tahansa, puhtaasti sydämellä, tietäen, että oikeasti osaat ja olet henkilö paikallaan. Kuinka moni kontakteistasi - vaikka LinkedIn:ssä - pystyy tuohon? 

Kenet sinä tunnet, on hyvä kysymys, mutta oikea kysymys on, kuka tuntee sinut. Valitse tarkasti, kuka sinua suosittelee.

Aika on rajallista

käytä se oikeiden ihmisten kanssa