Olen ollut aina sitä mieltä, että Kympin kesä on paras kesäkampanja kuntokeskukselle, jos kesälle jotain kampanjaa pohtii. Kirjoitin siitä jo vuonna 2010. Kesä on otollista aikaa myydä asiakkuuksia tavalla, jossa asiakas maksaa kesästä jonkin nimellisen korvauksen ja varsinainen sopimusasiakkuus alkaa esimerkiksi elokuussa. En tiedä parempaa kampanjaa kesälle. Kerro, jos sinä tiedät.
Vaikka Kympin kesä on paras kesätarjous ikinä, se ei ole sitä tänä kesänä. Saattaa olla, että olet selviytynyt nyt näistä koronakuukausista ja toiminta pyörii rampaisena tai harkitset ovien avaamista taas, mutta ongelma ei ole ollut nämä kuluneet kuukaudet vaan tulevat, miten selviät niistä.
Sinulla on saattanut olla puskureita, voi olla että vuokranantajakin on tullut vuokrissa vastaan, ehkä henkilökuntakin on hengannut kotona, kulut ovat olleet siis maksimaalisessa minimissä. Siksi puskurit tai kassavirta ovat auttaneet sinua selviytymään. Mutta se kiva loppuu ja mahdollisesti osa, ehkä 10-30 % asiakkaistasi ovat lopettaneet, joka siis tarkoittaa vastaavaa vajetta nykyiseen ja tulevaan kassavirtaan. Kestääkö nykyinen kassavirtasi kulujen normaalisoitumisen, kun toimintosi käynnistyvät taas?
Ikävä kyllä, tämän hetken kassavirtasi tulee olemaan normaali kassavirtasi aika pitkään. On utopistista kuvitella, että saisit paikattua tuon asiakaskatosi kesän tai edes vielä syksyn aikana. En väitä sitä mahdottomaksi, mutta paljon joudut tekemään asioita uudella tavalla, jos siinä aiot onnistua. Joka tapauksessa ottaa kuukausia paikata kassavirta kattamaan normaalit kulusi, joten nyt olisi tavattoman tyhmää myydä mitään isolla alennuksella. Vuonna 2011 pohdittu Alennusta tarjouksessa toimii hyvin tähänkin hetkeen.
Kaikella todennäköisyydellä kassasi huutaa rahaa tällä hetkellä. Nyt ei ole se hetki, jolloin myydään alennuksella. Ensinnäkin kuntoilemaan tulevat nyt ne, joilla kuntoilun tarve on korkealla elämän prioriteeteissa. Hinnalla ei ole juurikaan merkitystä, mutta sillä on, mitä sillä saa. Nämä kuluttajat eivät hirveästi piittaa tarjouksista. He maksavat sen, mitä nyt pitää maksaa, kunhan saavat kuntoilutarpeensa tyydytettyä. Nyt ei tule tarjouksen perässä juoksevia heräteostosliikkujia ovista, heillä on nyt kaikki tekosyyt olemassa, joilla välttää kuntoilu ja he käyttävät ne.
Samankaltaiset ihmiset joille kuntoilu on korkealla omassa arvomaailmassa, ovat nytkin jatkaneet kuntosalimaksujen maksamista, vaikka eivät olisi käyttäneet palvelujasi, joten mieti miltä heistä nyt tuntuu, kun ovat koronakuukaudet maksaneet sinulle täyttä hintaa, mahdollisesti vielä jonkin tukiasiakkuuden kaupan päälle ja nyt annat uusille asiakkaille kesän ilmaiseksi. Älä toimi niin!
Älä pissaa nyt omiin muroihisi vaan usko siihen, että kuntoilu on se, jota ihmiset nyt kaipaavat, eivät alennuksia. Jokainen asiakas tietää, että jokainen euro on tällä hetkellä tärkeä jokaiselle palvelualan yrittäjälle. Älä osoita sitä muuksi, antamalla palvelujasi pilkkahintaan.
Mitä sinun pitää tehdä nyt, on miettiä ja laskea paljonko kassavirtasi antaa mahdollisuutta käynnistää toimintaasi sekä erityisesti sinun tulee tehdä myyntiin liittyvä suunnitelma, mikä kassavirtasi tulee olemaan seuraavat kuukaudet ja mitä se vaatii, että asiakasmäärä ja kassavirta lähtisi jälleen nousuun. Jos tarvitset tuossa apua, älä epäröi olla yhteydessä. Tämä on nyt tärkeintä, mitä voit tehdä, tilanteesi pelastamiseksi. Koronatilanne ei suinkaan ole ohi etkä ole päässyt säikähdyksellä, vaan nyt vasta ne ongelmat alkavat, jos ovat alkaakseen. Pidä nyt huoli, etteivät ala.
Nykyinen on uusi normaali - vielä pitkään