Oletko tässä?

Nasu tuli takaa Puhin vierelle.
”Puh!”, kuiskasi hän.
”No mitä?”
”Ei mitään”, sanoi Nasu ja otti Puhin käpälästä kiinni.
”Tarkistin vain että olet siinä.”

Frank Martela kirjoittaa kirjassaan Elämän tarkoitus, kuinka onnellisuus on vain tunnetila. Frank on oikeassa. Ja tunnetilat me valitsemme, sen olemmeko onnellisia vaiko emme. Edellä mainittua kirjaa voi helposti suositella. Ei ole korkealentoista rakettitiedettä, vaan varsin maanläheistä ja ainakin omia ajatuksia herättelevä.

Martela kirjoittaa, psykologisten tutkimusten pohjalta, kuinka maksimaalista onnellisuutta tavoittelevien on keskimääräistä vaikeampaa nauttia elämästä ja kuinka tuo onnellisuuden tavoittelu tuhoaa ihmissuhteita. Ja kuinka elämän merkityksellisyys taas tulee siitä, että on merkityksellinen jollekin toiselle, ei siis itselleen. 

Elämän tarkoitus ei taida lurkkia itsekeskeisyydessä, vaikka moni onkin valmis vannomaan, että omien tarpeiden kuuluu mennä kaiken muun edelle. Ehkä se ei sittenkään ole niin, jos haluamme olla onnellisia ja saada elämään jotain merkitystä - ehkä jopa tarkoitusta. Ehkä sitä on itsekin ymmärtänyt nyt uudella tavalla oman hymnini, It's My Life, sanat. Ehkä se todellinen sanoma onkin kertosäkeiden välissä.

Korona on lähentänyt ihmisiä, mutta se on myös erottanut ihmisiä. Ennen kuin Sebastian Vettelistä tuli formulamaailman suurimpia tähtiä, Aki Hintsa pyysi Sebastiania [kuten monia muitakin] listaamaan niiden ihmisten nimet suljettuun kirjekuoreen, jotka ovat hänelle juuri sillä hetkellä tärkeimmät ja merkityksellisemmät. Ja muistamaan ne, no matter what, vaikka kuinka paljon ympärillä tulisi pyörimään ihmisiä. 

Ne nimet olivat ne, jotka tuovat merkityksen elämään myös silloin, kun menee lujaa, saati silloin kun menee huonosti. Niitä ihmisiä ei kannata unohtaa, vähätellä eikä jättää huomiotta.

Mitä nimiä sinä kirjoittaisit omaan listaasi? Kenet sinä haluaisit nähdä vierellä, jakamassa onnistumisia? Haluatko saman ihmisen vierelle, kun taistelet hengestäsi sairaalavuoteella? Miten kohtelet heitä nyt? Voitko olla varma, että he ovat vierelläsi tuolloin, kun sinä haluaisit? Mistä tiedät? Mitä sinä olet tehnyt sen eteen tänään? Eilen? Viime viikolla....

Kuten joku teistä on saattanut sosiallisen median kanaviltani lukea, korona on tehnyt minulle hyvää. Se ei suinkaan ole ollut pelkkää lakua, hattaraa ja auringonpaistetta, vaan se on ollut myös tuskaa, sydänsurua ja hemmetin monta saavillista kyyneliä. Kaikilla on ollut tarkoituksensa tai ainakin paikkansa ja ne ovat muuttaneet minua. Minä olen tässä. En ollut aiemmin. En etsi enää mitään - olen tässä. Hetkessä.

En minä pysähtynyt kuvaamaan auringonlaskua. En laitumella makaavia lehmiä. En syöttämään oravia. Hitto, kun se tuntuu hyvältä - olla tässä. Tuntuu hyvältä tietää, keiden haluaa olevan elämässä. Kuka tuo merkitystä ja kenelle sitä haluaa olla merkityksellinen. Kirjoitin tuon listan eilen ja mietin, mahdankohan minä olla jonkun listalla ja jos olen, olenko ansainnut olla sillä listalla.

Jos teet jotakin pääsääntöisesti kerran vuodessa, neljä kertaa, kuusi kertaa... - montako kertaa tulet tekemään sitä vielä tämän elämän aikana? Onko se riittävästi? Haluaisitko tehdä sitä enemmän? Miksi et tee? Jos se on jonkin ihmisen näkeminen, ajan viettäminen hänen kanssaan, onko se määrä riittävästi?

Korona on jo tähän mennessä opettanut minulle tärkeitä asioita. Sen, mihin kannattaa tässä elämässä keskittyä, jos haluaa elämälleen tarkoituksen. Ja keskittyä siihen hetkeen, missä on, koska muita hetkiä ei ole - eikä välttämättä enää tule. Mietin eilen, myyntikäyriä katsellessa, että miten vaikka kymmenen vuoden päästä näitä erilaisia ajan käyriä tarkastellaan, sanotaanko, että tuo kohta käyrällä oli se koronavuosi vai sanotaanko, että tuosta kohdasta tämä alkoi...

Nasu: Miten rakkaus kirjoitetaan?

Nalle Puh: Sitä ei kirjoiteta, se tunnetaan sydämellä.

Pari sanaa joulusta

Ei ole aikoihin tullut kirjoitettua tänne mitään henkilökohtaista. Tosin aika hiljaista ollut muutenkin. Jotenkin näin vuoden vaihteessa voisi taas tehdä päätöksen aktivoitua täälläkin. Siihen löytyisi monta syytä. Puhutaan nyt kuitenkin joulusta.

Kirjoitan tätä juuri nyt, jouluaattona, kellon ollessa 17.20. Istun leppoisassa nojatuolissa, takkatulen ääressä, pimeää järvimaisemaa välillä katsellen, saunan lämmetessä ja odottaessaan minua sinne - yksin. Vaikka olenkin yksin jouluaattona, se ei tarkoita että tunnen olevani yksinäinen. Selailin juuri sosiaalisen median kanavia, jotka täyttyvät ihmisten, läheisten, tuttujen, puolituttujen ja tuntemattomien jouluperinteistä. Paljon on niidenkin taustalla sellaista, joka ei kuvissa ja teksteissä näy. Osa kuvissa olevista ovat paljon yksinäisempiä kuin minä, vaikka ympärillä onkin ihmisiä - läheisiäkin.

Kiiltokuvaa. Eikä jouluna saa muuta edes olla. Siltä tuntuu ja näyttää. Ehkä hyvä niin. Onhan joulurauha. En ole koskaan ollut sellainen jouluihminen, joka koristelee ovenkahvatkin, kulkee jo maaliskuusta asti jouluinen villapaita päällä ja vaihtaa juhannuskoivut joulukuuseen. Osallistun siihen kyllä, jos sellaista lähipiirissä harrastetaan, mutta minulle joulu on rauhoittumista, pysähtymistä, lähellä oloa, rauhaa - rauhaa riidoista ja erimielisyyksistä, aikaa jolloin on joulurauha, ihan jokaisella. Kehoitetaanhan meitä kaikkia tätä juhlaa asiaankuuluvalla hartaudella viettämään sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään. Tehkäämme siis niin.

Olen tehnyt aina paljon töitä, joten joulu on ollut yksi iso mahdollisuus pysähtyä, vain olla, mielellään valmiiden ruokapöytien ääressä, kotona, vanhempien luona. Meidän joulu on aikuisiällä ollut aina varsin maltillinen, monessa mielessä ja erityisesti rauhoittumisen aikaa. Syödään ja maataan sohvalla, elokuvia katsellen. Sellaista se on ollut. Ei hössötystä. Ei ylenpalttista lahjojen jakoa. Ei pönöttäviä perinteitä. Verkkarit päällä sohvalla selällään. Sellaista. Sellaiseen minä olen tottunut ja siihen tilaan pääsee itsekseenkin. Saapahan tehdä ja olla juuri niin kuin itse haluaa - tällainen itsekkääksi kehuttu.

Kulunut vuosi on ollut ihan helvettiä. Siihen on mahtunut paljon murhetta, huolta, kyyneleitä, sydänsuruja, menetyksiä, tappioita, puutetta, varmasti vihaakin, sellaista minkä alle olisi ollut helppo rusentua, vain luovuttaa, antaa olla. Se ei kuitenkaan kuulu omaan työkalupakkiin, pahoissakaan tilanteissa ja usko pois, sellaisia on ollut. Vaikka vuosi onkin täyttynyt edellä mainituista asioista - ollen tuossa mielessä ehkä karmein vuoteni ikinä - siihen on mahtunut tolkuton määrä myös hyviä juttuja. Onnistumisia, pelastumisia, pelastuksia, auttamista, hyvän tekemistä, rakkautta, iloa, naurua, yltäkylläisyyttäkin. Paljon asioita, joista voi olla tyytyväinen, kuten esimerkiksi tämä hetki, tässä ympäristössä, vaikka siitä pitääkin nauttia yksin. Vaikka sen mielellään jakaisi läheisten ihmisten kanssa. 

Kaikesta karmeudesta ja kurjuudesta huolimatta vuosi on ollut loppuunsa mahtava kokemus - koettelemus - joka on opettanut minusta ja minulle paljon. Tiedän selviytyväni varmasti mistä tahansa. Olen käynyt aiemmin läpi isoja terveydellisiä ongelmia, joita seurataan yhä. Avioeron. Tunteen, joka tulee, kun ei voi olla niin paljon läsnä lapsensa elämässä kuin haluaisi. Ihmissuhteiden haasteita. Nyt tämän vuoden pohjalta olen vielä yhtä konkurssiakin rikkaampi. Olen oppinut siitäkin, itse prosessista, mutta myös minusta ja myös läheisten suhtautumisesta. On aika selvää, ketkä ovat niitä elämän tärkeitä ihmisiä ja asioita. Ketkä ovat valmiita auttamaan pahoissa paikoissa ja ketkä kusevat muroihin. On myös tullut yllätyksiä, erityisesti jälkimäisessä. Kaikki eivät ole sitä miltä näyttävät ja mitä esittävät - joulun kiiltokuvissakaan.

Tämän kirjoituksen voi varmasti lukea negatiivisena, mutta se ei ole sitä. Sen ei ainakaan ole tarkoitus olla. Sen tarkoitus on kertoa, että kaikesta selviää. Olisin toivonut, että olisin pystynyt kertomaan sen parhaalle ystävälleni, ennen kuin se oli myöhäistä. Toivon, että pystyn opettamaan sen tyttärelleni. Toivon, että lähellä olevat ihmiset ovat kauttani oppineet, että kaikesta selviää, niistä karmeimmista peloistaankin. Toivon, että olen pystynyt kertomaan tuon konsultaatioissa, luennoilla, koulutuksissa, missä tahansa, jossa olen jakanut osaamistani. 

Olen tehnyt paljon ikäviä asioita, ollut typerä, ärsyttävä, laiminlyövä, ilkeäkin, mutta uskon olleeni myös hyvä, antava, mukava, kiva ja opettavainen. Vaaka uskoakseni kallistuu jälkimmäisiin. Helppoa minusta ei koskaan saa, ei ihmissuhteissa eikä muillakaan elämän osa-alueilla. It's my life, kuten lauletaan. Biisi, joka olin minä, ensikuuntelulta. 

This ain't a song for the broken-hearted / No silent prayer for the faith-departed / I ain't gonna be just a face in the crowd / You're gonna hear my voice / When I shout it out loud

Viikonloppuna, kuten lähes aina, lopetin koulutuksen taas ajatukseen: 

Tavoite ei ole tehdä asioita niiden kanssa, jotka haluavat, mitä sinulla on, vaan niiden kanssa, jotka uskovat siihen, mihin sinä uskot!

Niin se on. Ympäröi itsesi niillä ihmisillä, jotka menevät samaan suuntaan. Jos joku vetää sinua jatkuvasti pois siitä, mihin sinä uskot, irrota siitä. Tämän kirjoittamiseen näytti menneen 55 minuuttia. Monessa osoitteessa on joulupukki juuri nyt, jossakin se on jo käynyt ja johonkin se on menossa. Joka tapauksessa Joulupukki on olemassa. Se asuu meidän jokaisen sydämessä. Tämän kirjoituksen aikana päätin, että tämä on viimeinen joulu, jonka vietän yksin, oli tilanne mikä tahansa. Kiiltokuvaa se ei kuitenkaan tule koskaan olemaan. Nauttikaa hetkistä, iloista, läheisistä, positiivisista asioista. Niitä on aina enemmän kuin negatiivisia - aina!

Edit klo 19:15: Hetken sohvalla maatessani päätin, että ensi jouluna toteutan jo pari vuotta pohtimani ajatuksen, että olen ensi jouluna joulupukkina - ihan ilmaiseksi, niille joilla ei sellaiseen ole muuten mahdollisuutta. Pitää vaan hankkia kunnon joulupukin vetimet...

Edit 25.12. klo 20:29: Kavereissa on voimaa. Tänään aamulla sain tarjouksen, jossa kaverini lupasi tulla kuskiksi ensi jouluna. Muorin paikalle hän ei kuitenkaan taivu. Hetkeä myöhemmin toinen kaveri ilmoitti hommaavansa viimeisen päälle pukin kamat minulle. Nyt kun joku vielä lupautuu maskeeramaan minulle kunnon pukinmaskin vuoden päästä, niin päästään antamaan lapsille elämyksiä ja kokemuksia, joita muistella pitkään. Saas nähdä, mitä tuosta vielä kehittyy...

Rauhallista joulua, juuri Sinulle.

Unelmapäivä

Minulta kysyttiin tovi sitten, millainen olisi minun unelmapäiväni. Olen kirjoittanut Miehen ja naisen unelmapäivistä. Kumpikaan niistä ei vastaa kuitenkaan minun unelmapäivääni.

Ihmisillä on erilaisia unelmia, sellaisiakin, joista ei koskaan tule totta tai edes tavoitteita. Joku haluaa voittaa Lotossa, vaikka ei koskaan lottoa. Toinen haluaa elämäänsä jotakin, jonka eteen ei kuitenkaan ole valmis tekemään mitään - tai ainakaan vaadittavaa. Kolmas vain unelmoi ja ihmettelee, miksi unelmat eivät hänen kohdallaan koskaan toteudu. Hänhän tietää sen jo ennalta ja saa, mitä tilaa.

Jäin miettimään tuota unelmapäivää, vaikka vastasinkin jotain. Jäin myös miettimään jatkokysymystä, olisinko sanonut samat asiat viisi vuotta sitten. En olisi.

Unelmapäiväni on varsin yksinkertainen ja tämä unelmapäivä on varsin helppo toteuttaa. Se menee näin:

• Ei tarvitse herätä kellon soittoon, hyvin nukutun yön jälkeen.
• Saa herätä tärkeiden ihmisten seurasta ja syödä heidän kanssaan aamupalaa.
• On mahdollisuus harrastaa päivän aikana, ehkä käydä soittamassa rumpuja, kuntosalilla, joogassa, sisäpyöräilyssä tai pelaamassa lätkää, mielellään hyvässä seurassa nämäkin.
• On mahdollisuus käydä lounaalla tai kahvilla ystävän, rakkaan ihmisen tai fiksun kollegan kanssa, maailmaa parantaen.
• Saa tehdä työtä, joka ei tunnu työlle. Työssä, jossa saa auttaa muita menestymään ja onnistumaan.
• Päivällinen jälleen hyvässä seurassa, itse tehtyä ruokaa nauttien.
• Ilalla vielä yhteistä aikaa läheisten kanssa, ennen kuin saa ottaa rakkaan ihmisen kainaloon nukahtamaan ja kuunnella hänen nukahtavan, kun on ensin peitellyt sen arvokkaimman.

Sellainen on minun unelmapäiväni. Ei tuo vaadi paljon. Tai toiseaalta vaatii, tukun hyviä valintoja elämässä ja niitä unelmia, joita ei pelkää tavoitella ja toteuttaa. Mitäköhän vastaisin vuoden päästä? Viiden vuoden? Kymmenen? Ehkä palaan tähän täällä joskus.

Elämässä on kuitenkin kyse aika pienistä ja yksinkertaisista asioista, kun ajatellaan onnellisuutta ja mistä se rakentuu. Toki kannattaa ajatella isosti ja rakentaa myös isoja unelmia ja suunnitelmia, mutta tuota onnellisuuden perustaa ei kuitenkaan voi ostaa. Se kannattaa miettiä läpi, kun niitä isoja suunnitelmia ja uria alkaa haikailla.

Milloin sinä elit viimeksi unelmapäivän? Onko sinulla siihen tällä hetkellä mahdollisuus? Jos ei ole, mikä estää? Miksi et tee esteelle mitään? Mitä valintoja sinun pitäisi tehdä, elääksesi unelmapäiviä? Miksi et tee niitä valintoja? Vai pitääkö sinun luopua jostakin? Jos voit kuvitella unelmapäivän, pystyt myös toteuttamaan sellaisen, jos vain haluat.

Älä unelmoi elämääsi,

vaan elä unelmaasi