Otatin tämän kuvan
Ros Lepan portaiden päässä,
Seychelleillä,
Constance Ephelia Resortissa. Kuvalla on itse asiassa minulle aika suurikin merkitys. Täällä minä olen, kaikesta huolimatta. Paikassa, jonka saavuttamiseen olemme tehneet järjettömän määrän työtä.
Juuso kommentoi Facebookissa kuvaa yhdellä osuvalla sanalla, #nöyrä. Hän on oikeassa. Se laittoi minut miettimään ja kirjoittamaan tämän.
Kaikesta mahtipontisuudestaan huolimatta, kuva on nöyrä. Se on myös kiitollinen. Voisi olla toisinkin. Olisin voinut monessa mutkassa valita toisin. Kohtalokin olisi voinut valita toisin. Myös vielä tämän matkan kalkkiviivoillakin. Täsä mä nyt olen. Kädet ylhäällä, huipulla, nauttimassa työn hedelmistä. En valittamassa ja hakkaamassa kirkon ikkunoita palasiksi. Minun piti tehdä tämä.
 |
| Hillside Villamme allas |
Seychellit ovat paratiisi. Nautimme ensimmäisen viikon Constance Ephelia Resortissa, johon saimme vanhempamme ja veljemme mukaan. Oli erityisen vaikuttavaa päästä jakamaan tämä kaikki heidän kanssaan. He olivat todistamassa Meidän Päiväämme
Banyan Tree Seychelles -hotellissa, jossa majailimme neljä yötä, kallion rinteellä. Puitteet ovat olemassa kerran elämässä tapahtuvalle matkalle. Tämän vuoksi me kaikki olemme mukisematta tehneet ne työt, jotka eteemme ovat tulleet. Jos joku haluaa kadehtia jotain, niin voi kadehtia niitä uhrauksia, joita täytyy tehdä, saavuttaakseen tällaisia kokemuksia. Tuohon ei kaikilla riitä tahtoa.
Olisimme voineet olla mukana juhlimassa itsenäisyyspäivää Tampere-talossa. Niiden joukossa, joita nuo tämän päivän antisankarit halusivat huitaista, mutta pieksivät sen sijaan hevosia ja ikkunoita. Seurasimme turkoosissa paratiisissa, kuinka niin moni on valmis kuvittelemaan, että kaikki hyvä tulisi ilmaiseksi. Että jonkun ansiot olisivat pois joltakin toiselta. Että oma pahoinvointi olisi jonkun muun syytä. Paljon on heilläkin opittavaa, nöyryydestä ja myös ylpeydestä. Seison kuvassa ylpeänä siitä, mitä kaikkea pitää tehdä seistäkseen tuossa kalliolla.
 |
| Constance Ephelian ranta |
Kyllä tämä maailma vain pyörii siten, että sen saat, mitä haluat ja minkä eteen olet valmis tekemään töitä. Olen pyrkinyt aina tekemään enemmän, kuin mistä minulle maksetaan. Uskon, että sillä pääsee jo aika pitkälle tässä elämässä.
Constance Ephelia on erityisen miellyttävä resort. Palvelu on huippuluokkaa ja villat parasta mahdollista tasoa. Erityisesti
Spa Villa oli vaikuttava. Ei käyty saunassa, vaikka sen kerran laitoinkin päälle. Ehkä ulkona oli tarpeeksi lämmin.
Family Villat ovat nimensä mukaisesti sopivia perhe- tai ryhmämatkailuun. Molemmat resortin rannat olivat kuin luotuja vedessä kellumiseen. Ja mehän kelluimme. Ja lapset nauttivat. Erittäin oiva valinta taas
Helin Matkoilta. Kiitos jo nyt loistavasta matkasta ja palvelusta!
 |
| Banyan Treen allas |
Banyan Tree oli myös ihan hieno, mutta jotenkin tuntui, että palasimme kotiin, kun tulimme sieltä takaisin Epheliaan. Banyan Tree on hotelli pariskunnille, jotka haluavat rauhaa ja yksityisyyttä. Ranta on hieno, mutta avomereltä hyökyvä aallokko ei tee siitä houkuttelevaa uimiseen. Palvelu on täälläkin ihan huippua. Oikein hävetti välillä, kun ei vaan osaa olla palveltavana ja pokkuroitavana. Henkilökunta osaa tehdä tärkeistä päivistä erityisen vaikuttavia, joten merkkipäiviin tuo kohde on omiaan. Tuli opittua taas paljon palvelun merkityksestä asiakaskokemukseen. Paljon on paikkoja, joissa voi oppia.
 |
| Alakulmassa top 10 ranta, Anse Lazio |
La Digue ja Praslin sekä näiden saarien maailman top 10:ssä olevat rannat on nyt nähty. Hienoja paikkoja. Valokuvatkin näyttävät melkein piirretyiltä, kun värimaailmat ovat huimia. Niitä ei uskoisi todeksi, jos ei olisi itse kokenut. Kaikenlainen nykyaikainen kuvien käsittely teki kuvista vain huonompia. Kuvat oli syytä jättää sellaisiksi, kuin olivat linssin taakse tallentuneet.
Nyt makoilemme aurinkotuolissa, yksityisellä saarella nimeltään
Denis Private Island, 95 km pohjoiseen
Mahé:sta. Lentokoneesta - siitä pienestä sähkövatkaimesta - ei näkynyt saaren saarta lähimaillakaan. Laskeuduimme saaren nurmikentälle, jännäkakka melkein housuissa. Kuuntelemme kohtisuoraan paistavan auringon alla lintuja ja meren kohinaa, muuten autiolla rannalla, valkoisella hiekalla, horisonttiin asti ulottuvan turkoosin meren äärellä. Onko tämä edes totta?
 |
| Denis Island koneesta |
Sitä alkaa hiljalleen olemaan latautunut, jotta voi kääriä taas hihat siihen pohjatyöhön, joka tarvitaan ennen seuraavia tällaisia kokemuksia. Paljon on maailmassa vielä nähtävää, jota ei pysty saavuttamaan sohvalla makaamalla. Sitä ennen laiskotellemme kuitenkin vielä tämän viikon aurinkotuolissa ja meren antimista nauttien. Kännykkä ei ole tavoittanut kenttää koko reissun aikana. Mahtavuutta.
Maailma on minun, maailma on sinun
Maailma on tehty meitä varten
Jokainen tänne jonkun jäljen jättää
~ Haloo Helsinki
 |
| La Digue |
Mitä tahansa sosiaalisen median portaalia voi kukin käyttää haluamallaan tavalla. Käytit sitten Facebookia, Twitteriä, Instagramia tai mitä tahansa, et voi käyttää sitä väärin. Ei ole oikeaa eikä väärää tapaa. On vain erilaisia käyttäjiä ja erilaisia tarkoitusperiä. Jos jonkin toisen käyttäjän tapa ärsyttää, hänet voi aina jättää huomiotta.
Selasin omaa Instagramia, parvekkeella maatessani. Olen näköjään postannut ekan kuvan vain 49 viikkoa sitten, eli viime vuoden juhannuksena. Kuvia selatessani tuli aika etuoikeutettu olo. Vuoteen on mahtunut paljon juttuja ja osasta ei ole edes kuvitusta. Ilmankos on vuosi mennyt taas nopeasti. Tekevä ehtii aika paljon. On näköjään eletty, kun eletään. Joku on tekemisistä tykännytkin. 
Instagram on näköjään aika mukava Elämäni kuvina -portaali, kun ei jokaista ateriaa ja vessassa käyntiä kuvaa sinne. Taidan jatkaa sitä samalla tavalla seuraavankin vuoden. Saa nähdä, mitä kaikkea siihen mahtuu.
Aika monelle sosiaalinen media lienee kanava hakea hyväksyntää. Kanava luoda virtuaalista minää, joka on mahdollisesti parempi, kuin todellinen minä. Se on kulissi. Hyväksyntä mitataan kaverien, seuraajien ja tykkääjien määrällä. Minulle nuo ovat aina olleet yhdentekeviä, myös täällä blogissa. En tiedä, montako kaveria minulla on Facebookissa. Tai seuraajaa Twitterissä. Sillä määrällä ei ole mitään merkitystä. Hyödynnän näitä välineitä vain itsekkäisiin tarkoituksiin ja jaan muille vain sen, minkä haluan, jos haluan. Ja otan siltä sen, mitä tarvitsen.
Kun katselin kuvia, huomasin, että siellä ei ollut lainkaan kuvia niistä pahoista elämän kolhuista, joita kuluneeseen vuoteen on myös mahtunut. Kuvia olisi voinut olla ambulanssista, sairaaloista, tippapulloista ja vaikka mistä, mutta ei ole. Ehkä niitä ei ole syytä muistella? Tai ehkä silloin on ollut tosi kyseessä eikä siinä ole sijaa kameroille. Tosin olen päivittänyt kolhuja muissa välineissä, blogissakin. Se on ollut sitä itsekästä terapiaa. Mutta miksi niistä ei ole lainkaan kuvia?
Joka tapauksessa, kun katselen kulunutta vuotta kuvina, voin rehellisesti sanoa eläväni ja kokevani. Kuvien avulla tuo on helppo todentaa itselleenkin. Ne kertovat enemmän kuin tuhat sanaa ja vievät mukaviin ajatuksiin ja muistoihin. Jos olet ollut mukana, niin tiedät, mistä kirjoitan. Foursquaressakin näyttää olevan tägejä ympäri maailmaa, joten ainakin passille on ollut käyttöä. Siitä huolimatta niitä parhaita kuvia voi ottaa lähtemättä merta edemmäs. Välillä on hyvä käydä kaukana, nähdäkseen lähelle. Hyvän kuvan saisi tästäkin, mitä nyt näen, omalta parvekkeelta, auringon paistaessa leppoisaan sunnuntaipäivään. Elämästä voi nauttia monin keinoin. Toivottavasti sinulla se ei ole vain kulissia.
