Oletko tässä?

Nasu tuli takaa Puhin vierelle.
”Puh!”, kuiskasi hän.
”No mitä?”
”Ei mitään”, sanoi Nasu ja otti Puhin käpälästä kiinni.
”Tarkistin vain että olet siinä.”

Frank Martela kirjoittaa kirjassaan Elämän tarkoitus, kuinka onnellisuus on vain tunnetila. Frank on oikeassa. Ja tunnetilat me valitsemme, sen olemmeko onnellisia vaiko emme. Edellä mainittua kirjaa voi helposti suositella. Ei ole korkealentoista rakettitiedettä, vaan varsin maanläheistä ja ainakin omia ajatuksia herättelevä.

Martela kirjoittaa, psykologisten tutkimusten pohjalta, kuinka maksimaalista onnellisuutta tavoittelevien on keskimääräistä vaikeampaa nauttia elämästä ja kuinka tuo onnellisuuden tavoittelu tuhoaa ihmissuhteita. Ja kuinka elämän merkityksellisyys taas tulee siitä, että on merkityksellinen jollekin toiselle, ei siis itselleen. 

Elämän tarkoitus ei taida lurkkia itsekeskeisyydessä, vaikka moni onkin valmis vannomaan, että omien tarpeiden kuuluu mennä kaiken muun edelle. Ehkä se ei sittenkään ole niin, jos haluamme olla onnellisia ja saada elämään jotain merkitystä - ehkä jopa tarkoitusta. Ehkä sitä on itsekin ymmärtänyt nyt uudella tavalla oman hymnini, It's My Life, sanat. Ehkä se todellinen sanoma onkin kertosäkeiden välissä.

Korona on lähentänyt ihmisiä, mutta se on myös erottanut ihmisiä. Ennen kuin Sebastian Vettelistä tuli formulamaailman suurimpia tähtiä, Aki Hintsa pyysi Sebastiania [kuten monia muitakin] listaamaan niiden ihmisten nimet suljettuun kirjekuoreen, jotka ovat hänelle juuri sillä hetkellä tärkeimmät ja merkityksellisemmät. Ja muistamaan ne, no matter what, vaikka kuinka paljon ympärillä tulisi pyörimään ihmisiä. 

Ne nimet olivat ne, jotka tuovat merkityksen elämään myös silloin, kun menee lujaa, saati silloin kun menee huonosti. Niitä ihmisiä ei kannata unohtaa, vähätellä eikä jättää huomiotta.

Mitä nimiä sinä kirjoittaisit omaan listaasi? Kenet sinä haluaisit nähdä vierellä, jakamassa onnistumisia? Haluatko saman ihmisen vierelle, kun taistelet hengestäsi sairaalavuoteella? Miten kohtelet heitä nyt? Voitko olla varma, että he ovat vierelläsi tuolloin, kun sinä haluaisit? Mistä tiedät? Mitä sinä olet tehnyt sen eteen tänään? Eilen? Viime viikolla....

Kuten joku teistä on saattanut sosiallisen median kanaviltani lukea, korona on tehnyt minulle hyvää. Se ei suinkaan ole ollut pelkkää lakua, hattaraa ja auringonpaistetta, vaan se on ollut myös tuskaa, sydänsurua ja hemmetin monta saavillista kyyneliä. Kaikilla on ollut tarkoituksensa tai ainakin paikkansa ja ne ovat muuttaneet minua. Minä olen tässä. En ollut aiemmin. En etsi enää mitään - olen tässä. Hetkessä.

En minä pysähtynyt kuvaamaan auringonlaskua. En laitumella makaavia lehmiä. En syöttämään oravia. Hitto, kun se tuntuu hyvältä - olla tässä. Tuntuu hyvältä tietää, keiden haluaa olevan elämässä. Kuka tuo merkitystä ja kenelle sitä haluaa olla merkityksellinen. Kirjoitin tuon listan eilen ja mietin, mahdankohan minä olla jonkun listalla ja jos olen, olenko ansainnut olla sillä listalla.

Jos teet jotakin pääsääntöisesti kerran vuodessa, neljä kertaa, kuusi kertaa... - montako kertaa tulet tekemään sitä vielä tämän elämän aikana? Onko se riittävästi? Haluaisitko tehdä sitä enemmän? Miksi et tee? Jos se on jonkin ihmisen näkeminen, ajan viettäminen hänen kanssaan, onko se määrä riittävästi?

Korona on jo tähän mennessä opettanut minulle tärkeitä asioita. Sen, mihin kannattaa tässä elämässä keskittyä, jos haluaa elämälleen tarkoituksen. Ja keskittyä siihen hetkeen, missä on, koska muita hetkiä ei ole - eikä välttämättä enää tule. Mietin eilen, myyntikäyriä katsellessa, että miten vaikka kymmenen vuoden päästä näitä erilaisia ajan käyriä tarkastellaan, sanotaanko, että tuo kohta käyrällä oli se koronavuosi vai sanotaanko, että tuosta kohdasta tämä alkoi...

Nasu: Miten rakkaus kirjoitetaan?

Nalle Puh: Sitä ei kirjoiteta, se tunnetaan sydämellä.

Yrityksesi ydinliiketoiminta

Puhuttiin tovi viime viikonloppuna, Trainer4You:n PT-koulutuksessa, mikä on liikunta-alan yrityksen tai yrittäjän ydinliiketoimintaa. Mitä se yritys tekee, yhdellä lauseella kuvattuna. On muuten yllättävän vaikea kysymys, suurelle osaa yrittäjistä.

On muutenkin haastavaa käsittää, miksi sitä tehdään, mitä tehdään. Tuo mitä tehdään, on hanskassa. Minulla on kuntosali, jossa on tai ei ole ryhmäliikuntaa. Minä valmennan asiakkaita. Osa yrittäjistä ymmärtää vielä, miten edellä mainittuja tehdään ja osaa kertoa sen, mutta enää harva, miksi sitä oikeasti tehdään. Miksi kuntokeskus on olemassa tai miksi valmentaja valmentaa.

Puhuttiin esimerkiksi Postista, yrityksenä. Heidän ydinliiketoimintaa on viedä kirjeitä ja paketteja paikasta toiseen. Näin ainakin uskoisin. Siitä koko homma ainakin lienee lähteneen. Sen sijaan, että tuon ydinliiketoiminnan asiakaskokemusta on jatkuvasti huononnettu, olisiko ollut järkevämpää parantaa sitä, vaikka se olisikin näkynyt korkeammissa hinnoissa? Ainakin huonontaminen on karkoittanut vähiäkin asiakkaita, nettikeskustelujen perusteella ja hinnat ovat silti nousseet. 

Olisiko Posti voinut lähteä alustatalouteen ja viedä myös ruoka-annoksia paikasta toiseen? Sekin olisi lähempänä ydinliiketoimintaa, kuin ruohon leikkaaminen.

Sama juttu taannoin raideliikenteessä, kun lentokoneet alkoivat liikuttaa ihmisiä ja tavaroita paikasta toiseen. Ne yritykset, jotka ymmärsivät tuon ydinliiketoiminnan, menestyivät, koska saattoivat yhdistää juna- ja lentoliikenteen, tarjoten entistä parempaa asiakaskokemusta, mutta ne jotka kokivat olevansa vain raideliikenneyhtiö, jäivät jalkoihin.

Mutta mikä sitten on kuntokeskuksen, valmentajan tai minkä tahansa ihmisille liikuntaa tarjoavan yrityksen ydinliiketoimintaa, yhdellä lauseella kuvattuna?

Saada ihmiset liikkumaan.

Tuossa se on. Kun kaikki yrityksen ja henkilökunnan toimet kohdistuvat tuohon lopputulokseen, ollaan yrittämisen ytimessä ja matkalla onnistumiseen. Kun yritys saa asiakkaan liikkumaan tavoitteeseensa nähden sopivasti, hän todennäköisesti pysyy asiakkaana varsin pitkään. Mutta jos tuossa ei onnistu, asiakassuhde päättyy vääjäämättä.

Mitä sinä olet tehnyt tänään, eilen, viime viikolla tai mitä olit ajatellut tehdä tulevaisuudessa, että tuo toteutuisi asiakkaidesi keskuudessa? Mitkä yrityksesi toimet tähtäävät tuohon? Ne toimet ovat kaikkein tärkeimpiä, elintärkeitä yrityksesi olemassaolon suhteen. Älä koskaan unohda niitä, jätä tekemättä niitä tai pidä niitä millään tavalla vähäpätöisinä, toisarvoisina tehtävinä.

Kirjoitin joskus nukkuvista karhuista, niiden herättämisestä. Mitä luulet, onko asiakassuhteen päättymisellä mitään korrelaatiota liikuntainnon lopahtamiseen? Älä päästä karhuja nukkumaan, vaan pidä heidät aktiivisena, niin saat tyytyväisempiä ja uskollisempia asiakkaita. 

Olen ollut tovin erään ketjun asiakkaana. Maksan joka kuukausi heille kuukausimaksua, vaikka olen käynyt vain kaksi kertaa tänä vuonna. Hyvä asiakas? Tuskin. Joka kuukausi olen lopettamassa asiakkuutta, koska eivät ole saaneet minua liikkumaan heillä. Eivät tosin ole tehneet mitään elettäkään sen hyväksi. Ikävä kyllä. Eivät ansaitse rahojani.

Asiakaspysyvyys on kasvun merkittävin elementti

Heitä kolikkoa

Koska viimeksi olet heittänyt kolikkoa? Miksi heitit?

Minulla on puhelimessa aplikaatio, jolla voi tehdä isoja päätöksiä. Siinä saa jopa valita, minkä maan valuuttaa heittää. Minulla on taala, heads and tails. Käytän sitä varsin usein, jopa oikeasti isoissa päätöksissä. Joku jo leimaa hulluksi. Odota ja jatka lukemista. Tai heitä kolikkoa, jatkatko vai et.

Jo muinaiset roomalaiset, kiinalaiset, lyydialaiset, turkulaiset... Kolikonheiton tulosta on pidetty jumalallisena tapana tehdä ratkaisuja. Kolikko on heitetty milloin minkäkin herran haltuun. Kolikon heittäminen on monessakin mielessä varsin toimiva tapa ratkaista asioita. Kun heittämiseen ei liity mitään epärehellistä, todennäköisyys on aina yhtä suuri, kolikon noustessa ilmaan. 

Tiesitkö muuten, että jopa kansainvälisen tason jalkapallo-ottelut saatettiin aikoinaan ratkaista kolikkoa heittämällä. En tiedä, onko se parempi ratkaisu kuin rankkarit tai sudden death -tapa, mutta ainakin nopeampi ja onhan siinäkin suurta urheilujuhlan tuntua, tai ainakin sattumanvaraisuutta. Urheilussa kolikonheitolla on iso rooli, monessakin puolueetonta ratkaisua vaativassa tilanteessa, mutta maailmalla tehdään myös paljon poliittisiakin ratkaisuja kolikolla, esimerkiksi äänestystilanteissa.

Mutta miksi minä käytän sitä paljon? Mikä kolikon heittämisessä on sitten vinhaa? No ainakin tämä:

Olen todistanut itselleni sekä myös muille, kuinka kolikon heittäminen toimii mielikuvan ja -piteen selvittämisessä. Niin monta kertaa on tullut oltua tyytymätön kolikonheiton tulokseen. Sinäkin olet heittänyt kolikkoa uudelleen, kun tulos ei ole miellyttänyt, vai mitä? Heitetäänkin paras kolmesta tai niin kauan, kunnes haluttu valinta osuu kohdalle. Usein tiedämme vastauksen heti, kun kolikko nousee ilmaan. Tiedämme, kumpaa toivomme tuloksen olevan. 

Kolikonheiton jatkaminen haluttuun tulokseen asti, on mielenkiintoinen ihmismielen matka. Tiedämme, mitä haluamme, mutta kun kolikko on tehnyt (haluamamme) päätöksen, meidän ei tarvitse ottaa vastuuta siitä, eikö? Noin sen täytyy mennä.

Rakennan TRIB3 Bootcamp -ketjua partnerisopimuksin, jossa edustamani yritys, TRIB3 Finland omistaa kaikista perustettavista bootcampeistä aina 50 % ja partneri(t) toisen 50 %. Taas joku leimaa hulluksi. Totta, mantraan itsekin, että määräämisoikeus on syytä säilyttää itsellään viimeiseen asti. Mielellään koko 100 % yhtiöstä. Minulta on kysytty, miten sitten ratkotte kiistanalaiset tilanteet. Tiedätte jo vastauksen. Se lukee osakassopimuksessakin. Jumalallinen ratkaisu on paljon parempi, kuin se, jossa toinen jyrää 51 % osuudellaan 49 % osakkaista. Jyrän kanssa ratkaistavasta konfliktista tulee syvä ja riitaisa, mutta kolikolla ratkaistua on vaikea moittia. 

Kuka on ratkaissut ja minkä ongelman, ensimmäisenä ikinä, heittämällä kolikkoa, en tiedä. Tuskin kukaan tietää, mutta uskoisin tuon tavan tulleen käyttöön jo silloin, kun kolikot on keksitty, siis joskus vuonna 600 ennen ajanlaskumme alkua, Lyydian valtakunnassa. Tapa on varmasti todettu aikojen saatossa hyväksi ja minäkin jatkan tuota mainioksi kokemaani tapaa tehdä oikea ratkaisu, tilanteessa kuin tilanteessa.

Miten heittää Bitcoinia

Mistä löytäisi aikaa kehittyä?

Tiedän, suurin osa teistä - tämänkin blogin lukijoista - ette olevinaan löydä aikaa itsenne kehittämiseen. Sitä kuitenkin on. Nytkin kun luet tämän, saatat kehittyä. Jos käyt lukemassa tätä blogia säännöllisesti, kehityt varmasti. Kehityt aina, kun luet jotain, niitä fiktiivisiä romaanejakin. Lukeminen kannattaa aina, sanotaan ja se pitää paikkaansa.

Minulla on Böknäsit täynnä kirjoja, lattiasta kattoon. Ok, ne hyllyt nähneet tietävät, että onhan siellä joukossa Aku Ankka -kansioitakin, mutta ne sarjakuvalehdet ovat opettaneet minut lukemaan. Kun Aku ilmestyi keskiviikkoisin, minuun ei saanut mitään kontaktia tuntiin, kun tulin koulusta kotiin. Osaan keskittyä.

Luen paljon, mutta lukemisessa on yksi ongelma - se vie aikaa eikä samalla oikein voi tehdä muuta. Paitsi ehkä taittaa matkaa jossakin kulkuneuvossa, matkustajana. Vaikka lukemisen sanotaankin olevan unelmoimista silmät auki, ne silmät täytyy pitää kirjassa, myös siinä elektronisessa, jota kannan mukana reissuilla. On muuten loistava peli, kun saa kirjaston mukaansa mihin tahansa.

Silmien lisäksi meillä on kuitenkin korvat. Kun pitää silmät ja korvat auki, suun kiinni ja ottaa kädet pois taskuista, tapahtuu hienoja asioita. Lukemisen lisäksi kannattaa kuunnella. Kannattaa kuunnella vaikka äänikirjoja. Äänikirjat ovat melkein maailman hienoin keksintö - laiskalle ihmiselle ainakin.

Istun paljon autossa. Mitä sinä teet, kun ajat autoa? Kuuntelet musiikkia? Sekin on hyvä asia. Musiikin kuuntelu kannattaa myös aina. Siitä saa elämyksiä ja joskus se rauhoittaa, toisinaan taas saa ajatuksen virtaamaan. Minä kuuntelen autossa äänikirjoja. Olen löytänyt hyvän ajan kehittää itseäni. Olen oppinut hyödyntämään auton ratin pyörittämiseen käyttämäni ajan.

Tuossa vieressä on puhelimen äänikirjojen listaa. Suurimman osan olen kuunnellut lukuisia kertoja. Kuuntelen niitä vielä 1,25 tai 1,5 kertaisella nopeudella, niin opin enemmän lyhyemmässä ajassa. Äänikirjat ovat loistava tapa hyödyntää seisovaa aikaa. Missä muualla voisit kehittää itseäsi äänikirjojen avulla? Lenkillä? Aurinkoa ottaessasi, kun aurinko muuten häiritsee lukemista? Ainakin kaikissa niissä paikoissa, joissa nyt kuuntelet musiikkia. 

Itsensä kehittämiseen löytyy aina aikaa ja resursseja, jos vain haluaa. Kaikkeen löytyy, mitä haluaa. Itsensä kehittäminen kannattaa aina. Ja alaisten kehittäminen, kouluttaminen, opastaminen, auttaminen, jne. Minulta on usein kysytty, miksi olen kouluttanut työntekijöitäni niin paljon. Miksi olen lähettänyt heitä kaikenlaisille luennoilla, joilla itsekin laukkaan - kuuntelemassa. Että kannattaako se, jos työntekijä irtisanoutuu. Eikö kouluttaminen mene silloin hukkaan? 

Vastaan aina, että onko kannattavampaa se, että jättää työntekijän kouluttamatta siksi, että hän saattaa irtisanoutua joskus, vai kouluttaa siksi, että hän saattaa pysyä töissä. Minusta on ainakin kivaa kehittyä ja kehittää, jotta ei jää pyörimään paikalleen. Mukavia luku... tai siis kuunteluhetkiä. Kuullaan.

Voit oppia tavattoman paljon

pelkästään kuuntelemalla

Hyvästä fiiliksestä kannattavaa liiketoimintaa

Joni Jaakkola otti tovi sitten esiin mielenkiintoisen näkökulman otsikon aiheeseen Facebookissa:

Yks juttu häiritsee 2017 johtajuus / esimies / yrittäjyys -keskustelussa.
Se, että ulostulot ja dialogit käydään aina helppojen, positiivisten ja No Shit, Matlock -tyyliasten juttujen ympärillä ja sit peukutetaan ja ollaan, että "vau, miten hienoa!"

Että kun firma tahkoo hilloa ja ollaan mediassa että "meillä työntekijä on keskiössä", "meillä ei ole top down managementtia vaan ollaan kaikki yhtä perhettä" ja "meillä saa tehä aina vaan kivoja juttuja!" niin onhan se hieno juttu mutta en mä siitä nyt mitalia myöntäisi.

Näkisin, että jyvät karsitaan akanoista ja true johtaja -mitalit jaetaan silloin kun kakka osuu tuulettimeen ja enemmän kiinnostaisi miten asiat hoidetaan kun pitää laittaa jengiä pihalle, kioskia kiinni tai sanoa työntekijälle "ei" for the greater good ja firman strategia.

Niin, olen muutamaan otteeseen huumorilla heittänyt, että saataisiinkohan NBF:ään tai muuhun vastaavaan, nykyaikaisen johtamisen seminaariin luennoitsija, joka olisi todellinen riistäjä. Sellainen, joka tulisi kertomaan, millä tavalla työntekijät ovat vain numeroita ja massaa, josta kuuluu ottaa kaikki irti, mitä siitä massasta saadaan. Näitä yrittäjiä kuitenkin on - ehkä enemmän kuin valveutuneita ihmisjohtajia. 

Jenkkilässä on sanonta, että yrittäjäksi kasvaa vasta konkurssin tehtyä. En allekirjoita. Yrittäjäksi kasvaa, kun pelastaa konkurssikypsän yrityksen. Ei konkurssi ja työntekijöiden pihalle heittäminen mitään opeta, muuta kuin helppoon ratkaisuun. Kun käärii hihat ja onnistuu yrityksen ja työpaikkojen pelastamisessa, oppii paljon enemmän.

Kyllä se opettaa tulkitsemaan lukuja, asiakkaita, henkilöstöä ja kaikkea yrityjkseen liittyvään, kun aloittaa jokaisen työpäivän tutkimalla tilin saldon, tulevat tilisuoritukset ja maksamattomat laskut ja alkaa soittelemaan velkojille, samalla kun firmasta lähtee sähköt, maksamattoman laskun vuoksi. Soittelu katkeaa ja käyt tyhjäämässä omaa tiliä, sen rippeistä, kun et ole pystynyt nostamaan itse palkkaa aikoihin, jotta olet saanut työntekijöiden palkat hoidettua ja käyt käteisellä maksamassa laskun sähkölaitokselle ja sen jälkeen jatkat puheluja, odotellen sähköjen palaamista. Sellaisen firman kun nostaa parhaaseen AAA-luottoluokkaan, niin oppii varmasti enemmän kuin konkursseista koskaan.

Uskon, että jokainen johtaja käy oman polkunsa läpi. Joistakin kasvaa todellisia liidereitä - niitä luennoitsijoita - koska ovat käyneet pohjalla ja ehkä huomanneet siellä, kuinka tärkeitä työntekijät loppujen lopuksi ovat. Ne viimekädessä firman nostaa suosta, ei yrittäjät tai johtajat. Johtajia tarvitaan toki, jotta henkilöstö tekee, mitä yrityjksen nostaminen vaatii, mutta vain positiivinen johtaminen ja positiivinen henki voi nostaa yrityksiä suosta. Ja kun ne nousee, ne nousevat lujaa, henkilöstöä myöden. Minä myöntäisin mitalin siitä. 

Olen samaa mieltä, että juurikin siinä kohtaa, kun yrityksellä on vaikeaa, erottuvat jyvät akanoista. Akanoista ei vaan ole tarinoiksi asti. Jyvistä on ja niitä me kuuntelemme, koska ne jyvät ovat kasvaneet mielenkiintoisiksi tarinoiksi. Konkursseista kertovat kirjat eivät ole kivoja tarinoita. Surullisia ovat ne tarinat.

Pahin konkurssi on se, kun

yrittäjän intohimo on loppunut

Antamisen ja auttamisen ilo

Aloitin blogin pitämisen kymmenen vuotta sitten, Tästä se alkaa -otsikoidulla kirjoituksella. Minulta on kysytty monia kertoja, miksi jaksan ja viitsin kirjoittaa blogia. Siihen on monta syytä, nämä ensin lueteltuina:

1. Olin ajatellut joskus kirjoittaa näistä teksteistä kirjan. Nyt se on kirjoitettu, juurikin moniin blogikirjoituksiin pohjautuen.
2. Olen aina halunut jakaa tietoa. Koen, että saan muilta sitä enemmän tietoa, taitoa ja apua, mitä enemmän jaan sitä itse.
3. Kirjoittaminen, ajatusten julki tuominen, on omanlaistansa terapiaa. Siinä joutuu laittamaan ajatuksensa ja jopa itsensä alttiiksi kaikelle kritiikille ja arvioinnille.

Pääpirteissään Kunnon liiketoimintaa -kirjakin kirjoitettiin, koska haluan ja haluamme jakaa tietoa eteenpäin. Palaute, jota olemme kirjasta saaneet, on ollut se hedelmä, se päämäärä, joka antaa meille kaikkein eniten. Kun kuulee, että kirjoituksista on ollut jollekin erityistä apua, se palkitsee. Se saa ihon kananlihalle.

Jokainen kirjoitus ja jokainen niiden sana on tarkoitettu auttamaan muita. Blogissa ja kirjassa. Ne on kirjoitettu antamisen ja auttamisen ilosta. Näiden kommenttien vuoksi:

"Kovaa kamaa, vahva lukusuositus!"- Joni Jaakkola, Optimal Performance

"Terve! Kehua pitää silloin kun on kehumisen paikka! Hankin kirjasi Kunnon Liiketoimintaa ja luin sen samalta istumalta. Oli erinomainen kirja ja antoi minulle paljon ajattelemisen aihetta. Pyöritän yksin kuntosalia Helsingissä ja kirjasta on minulle konkreettista hyötyä. Hyvää duunia!"

"Kunnon asiaa. Olet opettanut minulle paljon, Jutta. Paljon on vielä opittavaa ja halu kehittyä on suuri. #jutanpuljustaponkaissut #kunnonliiketoimintaa #liikuntabusiness"

"Hei ja terveiset Thaimaasta! Lomalla pitää lukea aina jotain myös ammatillisesti sivistävää kun aikaa kerrankin on. Kiitos kirjastanne. Olen toiminut ohjaajana lukuisissa kuntokeskuksissa viimeisen 7 vuoden aikana ja nähnyt kuntosalitoiminnan koko skaalan - ainakin lähes. Läpi kirjan koin riemastuttavia aahaa- elämyksiä palautteen muodossa, sain vahvistusta omille ajatuksilleni niinä hetkinä kun koin jossain tehtävän asioita hyvin - ja huonosti. Toisin sanoen sain vahvistusta omalle näkemykselleni. Olen siirtymässä asteittain päiväduunista liikuntayrittäjäksi - sain myös tätä varten hyviä vinkkejä ja oivalluksia sitä ajatellen - Pareton periaate jne. - sekä rohkeutta tarvittaessa puhaltaa yhteistyö- tai asiakassuhteita poikki jos ei toimi. Toivoisin että jokainen yrittäjä lukisi tämän kirjan (aina voi olla optimisti, mutta mahdollisimman moni). Kerrankin asioita todetaan suoraan eikä saivarrella. Kaikki höttö oli teoksestanne myös poissa."

Näitä voisi poimia vielä lisääkin ja ehkä joskus poimitaankin. Tällaiset kommentit ovat niitä juttuja, miksi osaamistaan kannattaa jakaa. Muiden konkreettinen auttaminen vie aina elämässä eteenpäin. Ei raha. Ei omaisuus. Ei maine. Eivät ennätykset. Eivät palkinnot. Ne eivät ole oikeita menestyksen mittareita, vaan se, kuinka monta olet auttanut urallaan eteenpäin - etkä koe heidän jääneen sinulle siitä mitään velkaa.

Käytännössä on olemassa kahdenlaisia ihmisiä - yrittäjiäkin - ottajia ja antajia. Ottajat saattavat syödä paremmin, mutta antajat nukkuvat paremmin. On ollut oikeasti mielenkiintoista nähdä, kuinka nämä antajat hakeutuvat toisten antajien seuraan ja ottajat - no he taivaltavat omia polkujaan, jättäen palavia siltoja ja kuiviin puristettuja hedelmiä taakseen.

Jos minulle sanoo rekrytointitilanteessa, että haluaa minun paikalleni, nousevat hakijan osakkeet välittömästi rekrytointiasteikolla. Ihmisiä pitää auttaa eteenpäin, silloinkin kun he havittelevat sinun tuoliasi. Yrittäjänä sinun tulee vain huolehtia, että pallillesi istuu sinua pätevämpi henkilö.

Blogiin ilmestyy yhä tekstejä noista mainitsemistani syistä. Toivottavasti sinäkin saat edes ajoittain niistä jotakin ajateltavaa, etenkin jos olet eri mieltä. Silloin minä olen onnistunut.

Auta muita saavuttamaan unelmiaan,

niin saavutat omia unelmiasi

Kannattaako nukkuva karhu herättää?

Kuntokeskuksilla on maksavia asiakkaita, jotka eivät käy kuntoilemassa, kuka mistäkin syystä. Jokaisella keskuksella on näitä asiakkaita. Jokaisella kausi- tai kertakortteja myyvällä yrityksellä on tällaisia asiakkaita. Joku voisi sanoa näitä asiakkaita parhaiksi asiakkaiksi, kun eivät käytä maksamaansa palvelua.

Olen eri mieltä. Tällainen on mahdollisesti kaikkein huonoin kuntokeskuksen asiakas. Suurin osa uusista asiakkaista tulee nykyisten asiakkaiden suosituksesta. Suositukset ovat parasta ja halvinta mahdollista markkinointia. Ei tarvita muuta markkinointia, kuin tyytyväiset asiakkaat. Mitä luulet, suositteleeko palveluista maksava, passiivinen asiakas, mitään kuntokeskusta? Tai ainakaan sitä, jossa ei käy?

Erinomaista palveluahan on ottaa passiivisen asiakkaaseen yhteyttä ja saada hänet käyttämään maksamiaan palveluja, oli viimeisestä käyntikerrasta kuinka pitkään tahansa. Minulla on ollut asiakas, joka ei käynyt vuosiin kuntoilemassa, mutta sanoi joka kuukausi työntekijälleni, joka soitti hänelle vuosia, joka kuukausi, että lopettaa maksamisen heti, kun me lopetamme soittamisen. Niin kauan kuin me hoidamme tonttimme, todennäköisyys sille, että tämä asiakas vielä tulisi kuntoilemaan, on olemassa.

Tiedän, että osa kuntokeskusjohtajista ovat ehdottomasti sitä mieltä, että nukkuvia karhuja ei saa herättää, varsinkin jos ovat nukkuneet jo pitkään, jopa vuosia.

Erittäin vaarallinen ja lyhytnäköinen mielipide. Ja tyhmä, bisneksen jatkuvuuden kannalta. 

Ensinnäkään tuo tuskin istuu minkään keskuksen tai ketjun arvoihin, olla vaan hiljaa ja ottaa asiakkaalta rahat pois. Ja toisekseen se vaan on törkeää, jos ei hoida omaa velvollisuuttaan aktivoida asiakkaita onnistumaan, kun suurin osa kuitenkin lupaa tehdä niin, mainospuheissaan. Tuo kertoo asiasta päättävän moraalista tai ehkä oikeammin moraalittomuudesta. Ainakaan siinä ei ajatella hetkeäkään asiakasta, vaan ainoastaan kokonaisuuden kannalta mitätöntä euromäärää. Lyhytnäköistä.

Mieti tilannetta markkinointimielessä. Asiakas on maksanut turhaan vuosia. Hän on voinut maksaa turhaan tiedostamattaan ja havahtuu tilanteeseen ja kysyy asiaa kuntokeskukselta. Kuntokeskus sitten vain levittelee käsiään, itse asiassa syyttää asiakasta sopimuksen irtisanomisen laiminlyönnistä  ja pitää rahat, kun sopimusta ei ole irtisanottu, tai muuta vastaavaa sössötystä. Mitä tämä nyt todellakin kesken unien herätetty karhu tekee kyseisen keskuksen maineelle? Tuleeko hänestä keskuksen sanansaattaja? Varmasti, mutta ei toivotulla tavalla.

On siis ehdottomasti niin, että nukkuvia karhuja ei tule herättää - ne kuuluu ja täytyy herättää! Se on yrityksesi olemassaolon tarkoitus, aktivoida asiakkaasi kuntoilemaan, saamaan rahoilleen vastinetta. Se on tärkein asiakaslupaus, jonka voit antaa - huolehtia asiakkaasta. Et oikeasti häviä siinä euron euroa, pitkällä juoksulla, vaan häviät todella paljon, jossakin vaiheessa, jos unohdat tarkoituksella ja ahneuttasi asiakkaasi. Sinun tehtäväsi on saada asiakkaasi käyttämään ostamansa palvelun.

Lyhytnäköisyys kostautuu aina bisneksessä. Ja ahneus sekä törkeys asiakaspinnassa. Et vain välttämättä näe sitä, paitsi ruostuvana oven saranana. Kukaan kun ei pidä varkaista.

Tee aina niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän

Kyykky, näpy, näpy, selfie, kyykky

Pohdin kirjaa kirjoittaessani, että voisiko kuntokeskus, ja erityisesti sen liikuntatilat, olla täysin matkapuhelinvapaita vyöhykkeitä. Olen pohtinut sitä harjoitellessani nuorten aikuisten suosimassa kuntokeskuksessa, kun olen ihmetellyt mielessäni, että miksi pitää räplätä kännykkää jokaisen sarjan ja välillä jopa toistonkin välissä. Itsellä kun on tapana jättää kännykkä pukukaappiin. On itsestään selvyys minulle, että puhelinta ei oteta häiritsemään harjoitusta. Sen räpläämiseen ei vaan ole aikaa kuntoillessa.

Olin jokin aika sitten joogassa, jossa eräällä miehellä oli kännykkä mukanaan joogatunnilla. Hän sattui olemaan tunnilla minun vieressä ja häiriinnyin siitä, että mies vilkuili kännykkäänsä vähän väliä. Kyllä, en ole vielä niin valaistunut joogi, etten pysty sulkemaan koko ulkomaailmaa pois, harjoittaessani mielen ja kehon temppeliäni. Sitten se kännykkä tietysti soi, värisi ja vilkkui kesken tunnin ja mies lähti joogasta hätäisesti, jättäen maton ja palikat toisten pois korjattavaksi. En saanut tuosta joogasta sitä, mitä lähdin hakemaan. Asiakaspalvelussa asiaa ihmetellessäni, sain kuulla, että mies oli joku päivystävä lääkäri - siis Erittäin Tärkeä Ihminen - ja siksi puhelin oli hänellä mukana. Ja sekö antoi hänelle luvan häiritä minun tuntia? Oikeuden huonontaa minun kokemustani tuosta joogatunnista? Hänen ammattinsa oli siis niin tärkeä, että hän saa toimia noin? Ihanko oikeasti?

Kuka määrittelee tuon tärkeyden, kuka saa joogassa vastata puhelimeen ja kuka ei? Tai missä tahansa? Ja miksi lääkärin pitää edes päästä joogaan, jos hän päivystää ja tietää, että hän voi joutua häiritsemään muiden tuntia? 

Samaa voi kysyä pienten lasten vanhemmilta, että oikeastiko se puhelin täytyy kantaa mukana joka paikkaan, vain siksi, että se oma pieni timoterttu voi soittaa ja kertoa näkkileivän tippuneen väärinpäin lattialle kotona? En minäkään voinut lapsena sitä kertoa vanhemmilleni kännykässä, eikä minusta tämän hullumpaa ja vaikeampaa tapausta tullut. Kyllä, ymmärrän, että tekniikka kehittyy, olen sen kehityksen suuri hyödyntäjä. Ja kyllä, minulla on pieni lapsi. Tosin vasta kaksi ja puolivuotias, joten hänellä ei ole vielä kännykkää. Tai ei siis toimivaa sellaista.

Olenko erikoinen vai vanhanaikainen vaiko jopa itsekäs, jos haluaisin kuntokeskusten - ja erityisesti ryhmäliikuntatuntien - olevan matkapuhelimista vapaita? Eikö tuo lääkäri ole itsekäs, kun hän kokee oikeudekseen saada häiritä muita joogatunnilla? Tai kuka tahansa, joka kokee mistä tahansa syystä oikeudekseen altistaa muut oman ammattinsa varjopuoliin tai mihin tahansa elämänsä hallinnan menettämisestä aiheutuneeseen oikkuun?

Kirjaan tätä pohtiessani tulin siihen lopputulokseen, että ehkä ei ole syytä kieltää kännykkää kuntosalilta, koska:

• Yksikään kuntoilusuoritus ei ole olemassa, jos siitä ei ole somemerkintää, Facessa, Instassa, Snapissä, Twitterissä ja kaikissa muissakin portaaleissa, johon sen vain jotenkin saa tuupattua.
• Kuntoilija saattaa kuunnella siitä musiikkia, joka taas osaltaan vähentää kuntokeskuksessa soitettavan musiikin tuottamaa asiakaspalautevirtaa.
• Harjoitusohjelma saattaa olla kännykässä.
• Harjoituspäiväkirja saattaa olla kännykässä.
• Jokainen somepäivitys on asiakkaan valjastamista markkinointikanavaksi.

Mutta siellä voi kieltää kovaäänisen puhumisen, tai yleensäkin puhumisen kännykkään. Siellä voi kieltää kuvaamisen tai ainakin kanssakuntoilijoiden kuvaamisen, koska yhä se kuva voi toimia myös markkinointivälineenä. Sinne voi ja kannattaa tehdä säännöt kännyköiden käytölle, kuten voi tehdä pukutiloihinkin, jossa myös kovaääniset keskustelut sekä erityisesti kuvaamiset saavat ihmiset hengästymään. Ryhmäliikuntatiloihin kännykät eivät kuulu, eivät kenellekään eivätkä mistään syystä. Jos ei voi olla ilman matkapuhelinta ryhmäliikuntatunnilla, sinne ei ole mitään syytä mennä alkuunkaan.

Loppujen lopuksi jokaisella matkapuhelimen käyttäjällä pitäisi olla jonkinlaiset yleiset käyttäytymissäännöt takaraivossaan, kun sen luurinsa kanssa touhuaa. Mutta ei ole, tai ne eroavat toisten säännöistä ja yhteentörmäys on väistämätön. Tämän vuoksi asiaa ei voi jättää käyttäjien päätettäväksi, vaan kunkin yrityksen ja tilan haltijan tulee luoda ja tiedottaa ne säännöt, joita kyseisessä paikassa noudatetaan, jokaisen kohdalla, samalla tavalla. Myös sen päivystävän lääkärin kohdalla.

Ilmeisesti rakastamme omaa kännykkäämme, mutta vihaamme toisten

Syön 1.800 kertaa tänä vuonna

Viime tammikuussa otin tavoitteeksi tehdä #365 treeniä vuoden aikana. Yhdeksi treenikerraksi riitti 30 minuutinkin suoritus, venyttelykin. Tavoite oli tiputtaa painoa juhannukseen mennessä 15 kiloa, 105 kilosta 90 kiloon.

Moni piti tavoitetta hulluna. Moni oli valmis sanomaan, että ei onnistu. Sehän motivoi vain enemmän. Painotavoite, 90 kiloa, tuli tavoitettua kaksi viikkoa ennen juhannusta. Oli hauska huomata, kuinka muutama asiakaskin innostui haasteesta ja jopa läpäisivät sen myös. Ei se siis ole lainkaan mahdoton haaste, kun venytellä ja punnertaa voi vaikka televisiota katsellessa sen 30 minuuttia.

Maaliskuussa aloin vielä tuon kuntoilun ohella katsomaan hieman, mitä laitoin suusta alas. Noudatin menetelmään, jossa arkisin syön ravitsevaa, oikeaa ruokaa, sopivia annoksia ja viikonloppuisin sai vedellä mitä mieli teki.

Tuo toimi hyvin, joskin hiljalleen myös viikonlopun mässäilyt jäivät, kun siitä alkoi tulemaan tavattoman huono olo. Kroppa alkoi reagoimaan kaikenlaiseen sontaan. Kun se tapahtui noin, alkoivat mieliteotkin kadota, varsinkin kun niitä yhä sai olla ja toteuttaa, niin halutessaan. Nyt paino on pysynyt koko ajan alle tuon 90 kiloa.

No teinkö 365 treeniä? Uskoisin, +- 5 treeniä. Lopetin laskemisen kesälomalla, kun olimme kaksi viikkoa Espanjassa ja huomasin kuntoilevani käytännössä päivittäin. Tuolloin totesin tuosta tulleen tapa, joten laskemisesta ei ollut enää mitään käytännön hyötyä.

Tänä vuonna ajattelin syödä 1.800 kertaa, #1800ateriaa. Paljon vai vähän? Ei tämän tavoitteen tarkoitus ole kerätä paino neuvolapainosta takaisin yli sadan kilon, vaan tavoitteena on voida entistäkin paremmin. Ruoka on meidän polttoaine. Sitä pitää saada tasaisesti ja sen pitää olla laadukasta. Itsestäänselvyys, mutta kuitenkin niin tavattoman vaikea välillä. Jos tankki on usein tyhjä tai polttoaine on ihan kuraa, ei matka etene ja se eteneminen on ainakin nykivää.

1.800 kertaa tarkoittaa viisi ateriaa päivässä. Minä kokoan sen niin, että syön aamupalan, lounaan, päivällisen ja iltapalan sekä jossakin näistä väleistä yhden välipalan, riippuen siitä, miten kukin päivä rakentuu. Ruuan pyrin pitämään mahdollisimman sokerittomana ja viljattomana, erityisesti vehnää ajattelin vähentää radikaalisti. Maitotuotteita en ihan hirveästi käytä muutenkaan, mutta esimerkiksi ruuanlaittoon löytyy paljon hyviä (lehmän)maidottomia tuotteita, joten kiinnitän vähän siihenkin huomiota, kun sekin tuntuu olevan varsin trendikästä.

Katsotaan, mitä minulle tapahtuu. Ei varmaan mitään kamalaa ja pahaa ainakaan. Pitäisikö ottaa jokin ruokailun seurantaväline taas käyttöön, esimerkiksi FatSecret?

Syöminen on pakollista, mutta kokkaaminen on taidetta

Täs siul o sellane

Kun aika on, soi radion ja television mainoksessa...

Aika ajoin tulee aika, jolloin pitää tehdä muutoksia. Kun se tunne tulee, sen aika on. Sitä ei kannata miettiä pitkään. Nyt on yhden muutoksen aika. Vaikka tilaisuus ei vielä kolkuttanutkaan, piti rakentaa ovi.

Olen isoon ääneen sanonut, että en koskaan muuta Turusta mihinkään. Muutin Lohjalle. Olen sanonut, että olen yrittäjä, henkeen ja vereen, etten voisi olla toisella töissä. Olen sanonut, etten ikinä voisi olla edes töissä Helsingissä. Nyt ole kokeillut ne kaikki enkä sano enää mistään, en ikinä. Sanomisistani huolimatta löysin itseni Forever Töölön klubin johtajana ja olen nauttinut jokaisesta hetkestä, Helsingistäkin.

Forever Töölö oli minun toinen perheeni neljä ja puoli vuotta. Kun tulin klubille johtajaksi, henkilökunta ilmoitti, että Töölössä ei voi saada hyviä arvosanoja laadunseurantatutkimuksissa. Töölöläiset ovat erilaisia. En uskonut. Ja olin oikeassa. Töölössäkin sai hyviä arvosanoja, parhaitakin, kun vain oli riittävän hyvä.

Meidän Jengistä tuli erinomainen tiimi, joka teki täysin käsittämättömiä ennätyksiä. Kertokaa minulle heti, kun jokin kuntoklubi myy yli 5.000 tuntia valmennusta kuukaudessa. Kuukaudessa! Me myimme, suurimman osan tuosta yhdessä viikossa. Tai vaihtaa vuodessa miljoona euroa valmennuksella. Tai ehkä rikon nuo ennätykset vielä itse jossakin, uuden tiimin kanssa. Muitakin ennätyksiä ja saavutuksia voisi listata vaikka kuinka. On Vuoden Fustra-klubi -titteli ja viimeisimpänä olimme vuoden CMS klubi 2016. Työntekijäni tekivät tuon ja minä sain vain seurata ja ohjailla vierestä.

Meidän Klubi ja Meidän Jengi on ollut jotain ihmeellistä. Sen tiimin rakentaminen on ollut taidetta, palapeliä, jossa jokaisella palalla on ollut oma paikkansa ja merkittävä osa kokonaisuutta. Rekrytointi jo itsessään on ollut erityinen prosessi. Joskus valitsin valmentajan vain sillä perusteella, että hän nousi ainoana seisomaan, kun ryhmähaastattelussa esittelivät itsensä. Pienet asiat ratkaisevat. En koskaan hakenut parasta valmentajaa, vaikka niitä aina sainkin. Etsin juuri oikeaa palasta, juuri sellaista ihmistä ja persoonaa, jonka ajattelin sopivan juuri siihen koloon, johon ihmistä olimme laittamassa. Onneksi minulla on rekrytoinnissakin ollut apuna varsin välkkyjä vastaavia.

Meidän Jengi opetti minulle paljon. Ennätyksiä tehdään kahdesta syystä, arvostus ja luottamus. Jos edes toinen puuttuu, suuntaan tai toiseen, esimiesten ja alaisten välillä, on turha tavoitella kuuta taivaalta. Yhtään mestaruutta ei ole voitettu rahalla, ostamalla, parhailla pelaajilla, vaan ne voitetaan yhteishengellä. Samoin on ennätysten kanssa. Niitä tehdään, kun jokainen joukkueen jäsen on valmis tekemään kaikkensa ja valmis auttamaan jokaista toista joukkueen jäsentä. Kun yhteinen suunta ja maali on selkeä ja henki on hyvä, tehdään ihmeitä.

Kiitän jokaista Meidän Jengin jäsentä, yhdessä ja erikseen. Te olette rakkaita ja mahdollistitte minulle elämyksen, kokemuksen, jota ei rahalla saa. Meillä oli hauskaa, kun teimme töitä tosissamme, mutta emme koskaan totisesti. Huimia juhlia, kivoja hetkiä, mahtavia kokemuksia, elämää.

Mitä nyt teen? En tiedä. Kertokaa te minulle. Viimeistelen ainakin Kunnon Liiketoimintaa -kirjan, joka ilmestyy maaliskuussa ja josta voit lukea itse, miten voittavia tiimejä rakennetaan ja johdetaan sekä miten hyvinvoinnista tehdään bisnestä. Ehkä myös lepään hetken ja hoidan pään ja kropan kuntoon, raskaan syksyn jäljiltä. Nyt on aika vähän hengähtää ja miettiä, mitä sitä isona tekisin.

Ehkä alan taas kirjoittelemaan tännekin lisää, kirjan jatko-osa mielessä. Mistä sitä tietää...

If you were born again tomorrow

Would you live your life like yesterday?

If you were born again tomorrow

I wouldn't live my life any other way

Bon Jovi

Mikä on tarpeeksi?

Miksi ihmisen pitää olla tällainen vaatehamsteri? Ette usko, kuinka paljon minulla on esimerkiksi treenivaatteita. Jopa lähes käyttämättömiä. Kuka tarvitsee? 

Kuinkakohan vähällä määrällä vaatteita sitä oikeasti pärjäisi? 

Kymmenet kalsarit, kymmenen paria sukkia, kymmenen t-paitaa, kymmenen pitkähihaista paitaa, kymmenet housut, jne... Olisiko kymmenen se luku? Ja jos ostaa uutta, vanhasta kympistä pitäisi sama määrä lähteä, kun uutta tulee tilalle. Pärjäisiköhän tuolla? Jos ne kymmenen paria sukkiakin olisivat identtiset, ei haittaisi, vaikka pesukone söisi parinpuolikkaan.

Tuolloin ei ainakaan pitäisi olla näin paljon kaappeja ja kahta varastohäkkiä kellarissa. Voisin ottaa kolmannenkin. 

Sorttasin t-paidat. Sen jälkeen jäi vielä kaappiin arviolta 120 t-paitaa. Mitä hittoa? Ja muistaakseni kellarissa on vielä yksi laatikollinen. Minulla oli t-paitoja kaapissa peräkkäisissä pinoissa. Eli takimmaisesta pinosta en ole käyttänyt paitoja ehkä pariin vuoteen. Nyt hajotin pinot ja oli kuin kaupassa olisin käynyt. Calvin Kleinin kalsareita löytyy armeijalle. Samoin sukkia. Farkkujen määrä saa jo nauramaan. Jalkineiden itkemään. Ihminen on tyhmä eläin. 

Tai eivät kaikki ole, vaikka minä olenkin. Tiedän yhden, joka noudattaa tuota määräpolitiikkaa, eli aina kun ostaa jotain, vanhasta pitää luopua. Mutta se luopumisen tuska! Ei ole helppoa luopua, kun jos sittenkin vanhassa on vara parempi. Jos vaan pitäisi ja saisi kaiken? Johonkin varastoon. Onhan niitä, varastoja maailmassa. Jos sittenkin on joskus se mökki, jota maalatessa voi käyttää sitä kauhtunutta paitaakin. Vaikkakin niitä ehtii sitä odotellessa kauhtumaan kymmeniä lisää. Ja en kuitenkaan jaksa itse sitä maalata, kun ammattilaiset ovat sitä varten.

Millä pääsen tästä luopumisen tuskasta eroon? Miksi kaikki pitää säilyttää ja varastoida? Miksi ei voisi vain silmät kiinni pistää vanhan menemään? Ei, muutto ei ole vastaus. Siitä on todisteena varastossa olevat laatikot, jotka ovat viihtyneet siellä hyvin, avaamattomina, yli neljä vuotta, edellisestä muutosta.

Mitä teen tuolle nyt poistuvalle vaatevuorelle? Kyllä, nyt lähtee iso määrä johonkin, vaikkakin tolkuton ja täysin tarpeeton määrä vielä jää. Millä saan tämän uudenhankkimisvimman loppumaan? Miksi aina pitää saada jotain uutta, erikoista ja kivaa? Voisiko sitä vain tyytyä siihen, mitä nyt on? Selviytyäkseni en tarvitse enää yhtään vaatepartta. Enkä varmaan muutakaan. Tämä vuori kaikkea riittäisi ja kestäisi varmasti lopun elämän. 

Minulla on liikaa varastotilaa. - Sanoi ei kukaan, koskaan.

Menestyksen portaat

Oletko koskaan miettinyt, olisiko sinusta menestymään? Tai miksi joku toinen on menestynyt? Oletko miettinyt, olisiko sinusta niihin uhrauksiin, joita menestyminen useinkin vaatii? Olisitko sinä valmis menemään vaikka läpi harmaan kiven ja sen ekstramailin? Mistä voisit tietää, olisiko sinusta siihen, jos et ole kokeillut?

Menestyminen vaatii tahtoa. Se vaatii muutoksia. Se vaatii päättäväisyyttä. Se vaatii uskoa. Sen vaatii paljon erilaisia asioita.

Olet varmaan kuullut tahdon portaista? Sellaiset ovat Turussakin, Kuuvuorella. Sellaiset löytyvät Tampereelta, Pispalasta. Sellaiset löytyvät Lohjaltakin, uimahallin rinteestä. Mutta miten portaat nyt liittyvät tähän?

Portaat ovat hyvä paikka testata, onko sinusta olemaan sillä epämukavuusalueella, jolla usein täytyy olla, saavuttaakseen jotain. Kun seuraavan kerran odotat hissiä, valitse sittenkin portaat. Tee tuo valinta kymmenen kertaa peräkkäin, ilman mitään selityksiä tai tekosyitä. Kymmennen seuraavaa kertaa kuljet portaita. Jos pystyt siihen, sinulla saattaa olla mahdollisuuksia menestyä. Sinulla saattaa olla tahtoa ja päättäväisyyttä riittävästi. Sinulla saattaa olla kykyä olla vaadittavalla epämukavuusalueella.

Vaikka et mittaisikaan mahdollisuuksiasi, valitse silti ne portaat, aina kun se on mahdollista. Portaat ovat parasta mahdollista hyötyliikuntaa. Olen nyt helmikuun alusta alkaen noussut tai laskenut arviolta 7.500 porrasta. Montako porrasta sinä olet kulkenut viimeisen kahden kuukauden aikana? Montako olisit voinut kulkea? Seisotko rullaportaissakin? Entä sillä lentokentän liikkuvalla matolla?

Tiesitkö, että esimerkiksi iPhonen Terveys-appissa on mahdollisuus kirjata ylös nousemasi kerrokset? Asumme ylimmässä kerroksessa, johon on 70 porrasta. Aika nopeasti totuin kulkemaan automaattisesti nuo portaat, kun havahduin hyötyliikuntani olemattomaan määrään. Ehkä minulla sittenkin on kyky menestyä.

Sinun ei tarvitse nähdä koko porraskäytävää, ottaaksesi ensimmäisen askeleen.

ABC halpuuttaa asiakkaitaan

Ostan polttoainetta keskimäärin 120 eurolla viikossa. Valitsen tutuista tankkauspisteistä sen, jossa kelpaa American Express maksuvälineenä. Muita valintaperusteita minulla ei ole. Voin tankata missä tahansa asemalla, oli se sitten Neste, Shell, ABC tai mikä tahansa, kunhan voin maksaa Amexilla.

Olen tankannut autoni tavattoman usein ABC:llä, edellä mainitusta syystä ja kun tuon kyltin omaava asema löytyy kodin läheltä. Amex on toiminut automaatissakin, mutta ei toimi enää. On täysin käsittämätöntä, että Amex maksuvälineenä on poistettu automaateista, mutta se kuitenkin kelpaa myymälässä. Voin siis yhä maksaa polttoaineen ABC:llä Amexilla, kunhan maksan sen sisällä myymälässä.

Oli ihan pakko kysyä asiasta ABC:ltä:

Ymmärrättekö te tuon logiikan? Vähän sama kuin ostoskärryralli.

Yritän aina löytää omista asiakaspalvelutoiminnoistamme tällaisia todellisia asiakkaiden halpuuttamisia, joissa ei ole mitään järkeä ja todellista logiikkaa. Tällä ainoastaan kiusataan asiakkaita ja ohjataan niitä muualle. Joku typerä lukuniilo on vain katsonut luvuista, että oho, maksamme paljon provisiota Amexille. Tehdään sille jotain, niin kuluista lähtee viipale, ajattelematta lainkaan, että tuloistakin lähtee, paljon isompi viipale.

Tiedän, että Amex on kauppiaalle kallis maksuväline, mutta sen käyttäjät höyläävät korttiaan keskivertoa enemmän ja isommin. Minulla ei ole koskaan ollut varaa jättää sitäkään korttia pois hyväksymistäni maksuvälineistä, juurikin tuosta syystä. Amex kertoo tuossa keskustelussakin, kuinka heidän kortillaan ostetaan kaksi ja puoli kertaa suurempia polttoaineostoksia, kuin jonkin muun kortin höylääjät tekevät. Hurja ero. Silti ABC katsoo, että näitä asiakkaita kannattaa halpuuttaa. En uskaltaisi.

On totta, että varmasti monella Amexin käyttäjällä on muitakin, kauppiaalle halvempia kortteja lompakossaan ja he käyttävät niitä, kun Amex ei kelpaa, mutta miten ABC katsoo järkeväksi ohjata näitä asiakkaita muualle ostamaan polttoainetta, kun kertaostomäärät ovat 250 % keskiverto-ostoksesta?

Amexin korttiprovisio saattaa olla kaksinkertainen kauppiaalle, verrattuna tavallisiin kortteihin, mutta silti puhutaan ABC:n kokoisessa ketjussa ehkä enintään prosentin erosta. Vaikka se ero olisi kaksi prosenttia, niin voitte itse laskea kuinka vähän Amexin haltijoita tarvitaan vaihtamaan tankkauspaikka, jotta maksuvälineen poistaminen syö itseään. Niitä vaihtajia löytyy varmasti helposti tuo määrä.

Tämä on yksinkertaisesti ollut järjetön päätös S-ryhmän halpuuttamisvimmassa.

Vaimoni halusi, että vien hänet johonkin kalliiseen paikkaan.

Vein hänet huoltoasemalle.

Lupasin taas

Mukavaa vuoden vaihdetta! Katselin välipäivinä Facebookissa, kuinka yksi jos toinenkin kavereista on osallistumassa yhteen jos toiseenkin uuden vuoden lupaus -ryhmään. On sokeritonta ryhmää, vähäsokerista, lisäaineetonta, väriaineetonta, lihatonta, vihatonta, tipatonta, savutonta, 100 päivää, 21 päivää, jokunen viikko sitä ja jokunen tätä, ilman tai sen kanssa sekä tietysti hyviä tekoja ja ajatuksia vuoden jokaisena päivänä -ryhmiä. Jokaiselle varmasti löytyy omansa, jossa pyristellä, kunnes tahdonvoima pettää. Niin moni lupaus karahtaa karille tänäkin vuonna tahdonvoiman loppuessa.

Miksi joku onnistuu ja toinen ei? Kyse lienee juuri tahdonvoimasta. Jos tahtoo riittävästi jotain, sen saa varmasti. Tahto vie läpi harmaasta kivestäkin. Niin väitetään ja se lienee todistetun lukuisia kertoja. Minä olen todistanut sen itselleni tavattoman monta kertaa. Mutta mitä on tahdonvoima? Miksi joillakin on sitä enemmän kuin toisilla? New York Times'n best seller Willpower pureutuu tuohon kysymykseen, jos se kiinnostaa syvällisemmin.

Tahdonvoimassa on kyse itsekontrollista. Siinä on kyse siitä, kuinka hyvin kukin pystyy välttämään houkutuksia. Houkutukset ovat ne, joita lupauksissa pyritään välttämään. Ne jotka pystyvät sanomaan houkutuksille ei, menestyvät ja onnistuvat, oli kyse urheilusta, bisneksestä tai lupausten pitämisestä. Jotta voimme onnistua, meidän tulee kehittää itsekontrollia. Kehittää kykyä sanoa ei houkutuksille.

Todellisessa onnistumisessa kyse ei siis koskaan voi olla lakosta, mistään johon on jokin määräaika. Lähes kuka tahansa tekee mitä tahansa tai on tekemättä, kunhan määräaika on sopiva, tai siis sopivan lyhyt. Mitä lyhyempi, sitä suurempi mahdollisuus onnistua. Eikö niin? Määräaika pilaa kuitenkin aina kaikki lupaukset. Määräaika ei kehitä itsekontrollia, se saa ainoastaan ihmisen odottamaan määräajan päättymistä. Määräaika antaa luvan repsahtaa. Ja niin käy, lupaan sen.

Jos siis haluat oikeasti onnistua, unohda ensimmäiseksi kaikki määräajat. Teet niin kauan, kuin se tuntuu hyvältä ja totuttelet uuteen fiilikseen. Jos olo tai fiilis paranee, miksi uutta elämäntapaa ei jatkaisi? Miksi hyvälle ololle pitäisi olla jokin määräaika ja palata sen jälkeen pahaan oloon ? Ja jos olo tai fiilis ei parantunut muutoksen vuoksi, miksi jatkaa muutosta?

Jos oikeasti haluaa muuttaa elämäntapoja, pitää siis oppia itsekontrollia. Mieti urheilua. Siinä menestymiseen vaaditaan varmasti eniten juuri itsekuria, houkutuksista kieltäytymistä, enemmän kuin esimerkiksi lahjakkuutta. Samoin on bisneksessä. Molemmissa pitää olla tahtoa kiivetä myös niitä korkeita aitoja eikä vain etsiä matalia. Houkutus on molemmissa oikaista, mutta menestyjän itsekontrolli estää tuon.

Jos olisi olemassa pilleri, jolla ihminen muuttuisi haluamakseen, moni ottaisi sen - ehkä jokainen, joka kokisi olevansa muutoksen tarpeessa. Aika harva on valmis tekemään vaadittavia töitä muuttumisen eteen, koska se tarkoittaisi niin monesta houkutuksesta kieltäytymistä. Itsekuri puuttuu tai sitä on yksinkertaisesti liian vähän. Siksi huipulla on yksinäistä.

Väitetään myös, että osa menestyjistä ovat laiskoja. Heillä on kyky löytää helpompi tie menestykseen, juuri siitä syystä, että ovat laiskoja. Ehkä ne matalat aidat ovat sittenkin olemassa tarkoituksella. Miksi kiivetä turhaan korkea aita, jos vieressä on matalampi - tai jopa portti - aidan toiselle puolelle? Tästä huolimatta laiskallakin menestyjällä tulee olla kyky itsekontrolliin. Se on perimmäinen avain onnistumiseen.

Lupasin itselleni laittaa itseni taas fyysisesti hyvään kuntoon. Viimeksi kun tein saman lupauksen vuosi sitten syksyllä, elämä heitti vähän isompia kiviä rattaisiin ja sitten Tapanina vielä aivotkin tilttasivat verenvuodosta kesken kuntoutuksen. Nyt rattaat on taas siivottu ja uusi aloitus on mahdollista. Pysy kanavalla ja lähde mukaan. Katsotaan, kummalla on parempi itsekuri. Otatko haasteen vastaan? Aloitan jo tänään, jotta olen päivän edellä niitä, jotka aloittavat vuoden ensimmäinen päivä ja viikon edellä niitä, jotka aloittavat vasta loppiaisen jälkeen.

Tavoitteen ja saavutuksen ero on itsekurissa

Mitä sinä odotat?

Oletko siellä, missä haluat olla? Oletko saavuttanut kaikki unelmasi ja tavoitteesi? Oletko tehnyt kaiken näiden eteen? Tiedätkö, mitä sinun pitäisi tehdä saavuttaaksesi edellä mainitut?

Mitä siis odotat?

Odotatko salamaniskua? Oikeaa iltaa? Oikeaa ajankohtaa? Mitä odotat? Meistä kaikki tietää, että olemme täällä vain kerran - ainakin tässä elämässä. Mattikin tietää, että elämä on ihmisen parasta aikaa. Miksi et uskalla tehdä ratkaisuja ja toimia, jotta saavuttaisit unelmia ja tavoitteita?

Mitä oikein odotat?

Odotatko oikeaa tekosyytä? Oikeaa merkkiä? Seuraavaa joulua? Joulupukkia? Uutta vuotta? Odottavan aika on pitkä. Odottavalla menee monta mahdollisuutta ohi. Etkö haluaisi elää unelmaasi? Täysillä? Täyttä elämää? Nauttien? Kokien kaiken sen, minkä haluat, ennen kuin aika jättää?

Mitä ihmettä oikein odotat?

Eikö olisi mukavaa avata siivet ja lentää korkeuksiin? Sinne, mihin olet aina tähdännyt? Mikä estää? Miksi? Luuletko vain? Oletko ainoastaan sinä unelmiesi este? Tavoitteidesi hidaste?

Mikä saa sinut odottamaan?

Etkö uskalla tehdä ratkaisuja? Heittäytyä? Mitä pelkäät? Onko pelko aiheellista? Mitä menettäisit? Virheitä tekevät kaikki. Jokainen voi epäonnistua. Yrittänyttä ei laiteta. Virheistä oppii. Epäonnistumiset vahvistaa. Miksi et kokeilisi? Yrittäisi? Uskaltaisi?

Mitä vielä odotat?

Nyt. Nyt on se hetki. Juuri nyt voit muuttaa lopun elämäsi. Tänään on lopun elämäsi ensimmäinen päivä. Missä ja miten sen aiot viettää? Tee päätös. Nyt!

Mitä sinä odotat?

Elämä on liian lyhyt odottamiseen.

Nickelback esittää tämän näin:

Videossa on mahtava viesti tulevalle vuodelle; Laita hyvä kiertämään!

Rauhallista joulua!

Jos odotamme, kunnes olemme valmiita, saamme odottaa koko elämämme.

Mennään bussilla - ja tullaan myös

Yleensä matkustan Vainion bussilla

Istun bussissa, matkalla töihin. Taas tunnin matka. Ja illalla tunti kotiin. Moni ahdistuisi kahdesti päivässä.

Otin tänään kahvia mukaan. Vaimo teki todella herkullisen leivänkin matkaan, kun tuli (taas) makoiltua naisten kanssa sängyssä liian pitkään enkä ehtinyt syömään aamupalaa kotona. Naiset olivat tärkeämpiä.

Laitoin kuulokkeet korville. Hyvää musaa. Minulla on vapaus valita. Voin selailla ja vastailla meileihin. Voin torkahtaa. Voin vain istua ja miettiä maailman menoa. Voin myös kirjoittaa vaikka blogia. Voin valita samoin paluumatkallakin. Vaikka matka kestää vartin kauemmin tällä bussilla kuin autolla, istun taas tänään bussissa, tekemässä tuota valintaa. En olisi ikinä uskonut tykästyväni työmatkailuun bussilla. Valitsin tykkääväni tästä. Kiinnitin huomioni kaikkiin hyviin puoliin ja tässä nyt istun - tyytyväisenä.

En siis suinkaan ahdistu. En bussista, en työmatkan pituudesta, en, koska minulla on vapaus valita olla ahdistumatta. Minulla on vapaus valita, että kiinnitän huomiota asioihin, joita minulla on, en niihin, joita minulla ei ole. Bussissa voin tehdä asioita, joita en voi tehdä ajaessa, mutta se maksaa puoli tuntia vapaa-aikaa päivässä. Oma valinta. Ei voi valittaa.

Linnanahde kysyi televisiohaastattelussa Hyysalolta, mitä ajattelet ihmisistä, jotka valittavat pienistä asioista, kuten räntäsateesta tai putkiremontin viivästymisestä. Pekka kertoi näiden ihmisten olevan loppujen lopuksi pirun onnekkaita, kun voivat valittaa niin tylsistä asioista.

Niin, miettikää omaa elämäänne. Kuinka etuoikeutettuja te olette - töissä, kotona, lomalla, bussissa, autossa - että saatte valittaa niistä asioista, joista valitatte ja ennen kaikkea ahdistua niistä asioista, joista ahdistutte ja joiden annatte pilata päivänne, kerta toisensa jälkeen. Kuinka pieniä asioita ne ovatkaan. Ja kuinka isoja valittamisen ja ahdistumisen aiheita voisi olla. Voisitko olla tyytyväinen siihen mitä sinulla on, jos oikein yrittäisit?

Minulta kysyttiin viimeksi työnohjauksessa, mitä vihaan. Helppo vastaus, en mitään. Valitsen olla vihaamatta. Viha syö sitä energiaa, jonka voin kohdentaa niihin asioihin, joita rakastan. Niitä on tolkuton määrä, niin paljon, ettei jää energiaa vihaan. Samoin on valittamisen ja ahdistumisen kanssa. Miksi käyttäisin aikaa ja energiaa niihin, kun minulla on kaikki tavattoman hyvin. Niin on sinullakin, jo pelkästään siksi, että pystyit lukemaan tämän tekstin. Kaikki eivät pysty.

Positiiviset ajatukset luovat positiivisia tuntemuksia, jotka luovat positiivisia elämänkokemuksia.

Elämä ilman aspartaamia

Runsas viikko sitten, hierojan plintillä päätin hetken mielijohteesta lopettaa light-limujen lipittämisen. Ehkä se kuuluu nyt johonkin aivoissani meneillään olevan kampanjaan terveellisemmän elämän puolesta. Kaikenlaista hullutusta alkaa tulemaan mieleen. Alkaakohan tuo 40 mittarilukema lähestymään liian nopeasti? Tiedä häntä.

PepsiMax oli pitkään suosikkijuoma. Se on ollut suosikki kolajuomista ilmestymisestään asti. Se on yhä paras kolajuoma. Lipitin sitä keskimäärin 1,5 litraa päivässä, siis kymmenisen litraa viikossa. Paljon vai vähän? Kun Mountain Dew Free ilmestyi hyllyihin Suomessa, se on hiljalleen vienyt markkinoita PepsiMaxiltä meidän jääkaapissa. Noin 2/3 yliotteella siirryin tuohon juomaan. Nyt kaikki viime viikolla ostetut pullot ovat yhä avaamattomina kaapissa.

Nouskaa seisomaan ja osoittakaa suosiota. -- Kiitos!

Kun tuohon juomamäärään vielä lisää toistakymmentä kahvikupillista päivässä, niin voitaneen sanoa aspartaamin (E 951) lisäksi kofeiininsaannin olleen kohdillaan. Kofeiinin saantivajeen johdosta meinasi pää räjähtää viikonloppuna, mutta en korkannut. En juo kotona kahvia, kun en jaksa keittää sitä, edes aivojen kirkuessa. Kofeiinivaje lienee ollut valtava.

Kun nyt olen ollut ryyppäämättä, huomaan, että kahvinkulutuskin romahtaa töissä ollessa. Tänäänkin olen juonut vasta kaksi kuppia, kun ennen olin hörppinyt tähän mennessä jo ainakin kymmenen astiallista. Mielenkiintoinen ilmiö. Luulin kahvinlatkimisen olevan vain tapa, mutta se taisikin ihan oikeasti tulla kofeiinin tarpeesta. Saa nähdä, miten elimistö reagoi.

Miksi sitten tein tuon päätöksen? Syy oli aspartaami. Olen moneen otteeseen lukenut sen väitetyistä haitoista. Toki vastaväitteitäkin on olemassa, mahdollisesti ihan perustellusti, suuntaan tai toiseen. Eviran propagandaa lisäaineiden suhteen voi lukea tästä.

Virvoitusjuomatuottajan sivuilta poimin tämän:

Viranomaisten määräämä aspartaamin ADI-arvo (Acceptable Daily Intake) eli hyväksyttävä päivän saantiannos on 40 mg painokiloa kohti. 60-kiloinen aikuinen voisi näin ollen nauttia 2400 mg aspartaamia turvallisin mielin joka päivä. Asesulfaami K:n ADI-arvo on 9 mg painokiloa kohti. 60-kiloinen aikuinen voisi näin ollen nauttia 540 mg asesulfaami K:ta päivittäin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että keinomakeutettuja virvoitusjuomia voi nauttia 4-5 litraa päivässä ennen kuin raja ylittyy. 

Huolissani aloin olemaan, kun käsien vapina meinasi välillä riistäytyä hallinnasta. Tikkakin lähti sormista käskemättä kohti taulua. Aspartaamilla väitetään olevan hermostollisia vaikutuksia ja voisin kuvitella, että yhdistettynä tuohon mittavaan kofeiinimäärään, hermosto on väkisinkin touhunut omiaan.

Aivoissa aspartaami estää serotoniinin (säätelee aivojen vireystilaa ja mielialaa) muodostumista, mikä aiheuttaa ahdistuneisuutta, ärtyneisyyttä, huimausta, unettomuutta, masennusta, maanisdepressiivisyyttä, paniikkihäiriöitä, käytöshäiriöitä kuten raivoa ja väkivaltaisuutta, muistinmenetystä, sekavuutta ja tajuttomuutta sekä kuukautisiin liittyviä mielen ja kehon ongelmia.

Jälkimmäisiä ei vielä ole ollut. No ei kyllä muitakaan, mutta en kuitenkaan uskalla jäädä niitä enää odottelemaan, vaan hörpyn laatu saa nyt vaihtua pysyvästi. Ei ole edes tehnyt mieli limuja, joka tuntuu oudolta.

Tästä myrkytysoirelistasta sitten jo voikin poimia tukun oireita:

Aspartaamimyrkytyksen yleisiä ensioireita ovat jatkuva väsymys, ruuansulatusvaivat kuten pahoinvointi, turpoaminen, vatsakipu ja ripuli, muistin ja ajattelukyvyn huomattava heikentyminen, persoonallisuusmuutokset, käsien ja jalkojen tunnottomuus ja pistely, näköhäiriöt ja tajuttomuus. Muita tavallisia ovat allergiat, kouristukset, fibromyalgia-oireet, nivelsäryt, äkilliset kivut, lihominen, selluliitti, huimaus, päänsärky ja migreeni, tinnitus, ahdistus, masennus, paniikkihäiriöt, halvaus, sydämen verisuonten sairaudet, verenpaineen nousu, parkinsonismi ja puhehäiriöt. 

Aspartaamin lisäksi olisi ehkä aihetta laittaa myös asesulfaami K (E 950) suurennuslasin alle. Sen on väitetty lisäävän mielitekoja syömiseen, lähinnä herkutteluun. Tiedä nyt tuosta. Joku väitti, että sillä aineella bulkataan sikoja. Ilmankos se on maistunut. En kuitenkaan löytänyt väitteelle mitään tukea.

Olen oman osani kantanut virvoitusjuomateollisuudelle. Saa nähdä, kuka nämä eurot saa jatkossa. Jotainhan tulee aina tilalle. Mielitekojen määrähän on maailmassa vakio. Varmasti juon kolaa ja muita juomia jatkossakin, mutta vain tarkoin harkituissa tilanteissa.

Ehkä nyt voin taas suunnata kirurgiksi, kun skalpelli pysynee jatkossa teippaamatta kädessä.

[ Aiheeseen liittyen: Virtaa on kuin ydinvoimalassa / Lakritsioireyhtymä / Liikaa kahvia ]

BTW On ollut hieno huomata, kuinka moni oikeasti lukee Aamusetin kolumneja, joita sinne on tovi tullut paiskottua. Viimeisin kirjoitus on saanut tuttuja ja melkein tuntemattomiakin pysäyttämään minut ja puhumaan aiheesta. Joku kertoi jopa leikanneensa kirjoituksen talteen. Siis minun höpinöitäni ja aivopierujani? Aika hienoa, vaikka itse ylimielisyyttäni sanonkin. Vedän suoraan tästä johtopäätöksen, että muutkin ovat kyllästyneitä ainaisiin valittajiin.