Olimme Naantalin kylpylässä. Ensin hierontaa, sitten lounaalla ja sen jälkeen vielä kasvohoidossa. Luit oikein. Jätin kivekseni Bellezzan vastaanottoon ja sukelsin uusiin ulottuvuuksiin hoitotuolin hellään syleilyyn. Olipa kokemus. En yhtään ihmettele, että naiset laukkaavat tuollaisissa. Kyllä naisten kelpaa. Taidan minäkin mennä uudelleen.
Tunnin aikana leviteltiin pärstään kaikenlaisia aineita, välillä höyryn kera, joskus kylmänä, toisella kerralla kuumana, hieronnan kera. Partakin tarjottiin ajettavaksi höylällä, mutta sen tein viimeksi intissä, joten jätin väliin. Laput silmillä tuli huilattua joku kosteuttava naamio lärvissä. Olisi pitänyt ottaa kuva, mutta en jaksanut. Oli niin rentouttavaa. Sanoisinko jopa ihanaa, siis ihan ihQ!
Onneksi tuotteen nimi oli sentään miesten kasvohoito. Mietin kuitenkin, että miesten pakettien nimet voisivat olla äijämäisempiä. Raksamiehen raavinnassa olisi äijämäisempää käydä. Tai ottaa Nyrkkeilijän korjaussarja mustiin silmänalusiin. Vaikka omassa arjessa käytänkin pärstän kuuraamiseen Neutrogenan Deep Clean Gentle Scrub'ia ja pesun jälkeen levittelen lärviin L'Oreal Men Expert -naamarasvaa, silmänympärysvoiteen levittelyn aikana kokeilin, onko kaapin ovi vielä kiinni.
Jos et ole koskaan käynyt kasvohoidossa, käy kokeilemassa. Vaikka väärällä nimellä ja valeasussa. Pidät siitä varmasti. Oma naama tuntuu rennolta vielä nyt illallakin.
Sitä vain en tajua, että miksi tuonkin tuotteen ja käytettyjen aineiden myyminen on niin hankalaa. Tai oikeammin, miksi niitä ei yritetä lainkaan myydä. Minulla oli ostoikkuna auki ensimmäisen viiden minuutin jälkeen, eikä se ole vieläkään sulkeutunut. Silti minulle ei myyty mitään. Aukaisin ostoikkunaa moneen otteeseen kyselemällä tuotteista - siitä silmänympärysvoiteestakin. Huutelin sieltä kaapista. En kuitenkaan tiedä, myytiinkö niitä siellä. Mahdollisesti. Ehkä jopa todennäköisesti.
Kerroin kuitenkin, että olen jo sen verran modernisoitunut mies, että pesen kasvot käyttäen muutakin kuin vesijohtovettä. Kerroin kokeilleeni erilaisia pesuaineita ja todennut Neutrogenan Deep Clean Gentle Scrub -pesuaineen sopivan minulle parhaiten. [Neutrogena: Tuotteet voi lähettää työosoitteeseen, kiitos.] Kehuin myös L'Oreal Men Expert -tuotesarjan rasvoja, joita olen kokeillut monia. [L'Oreal: Kts. edelliset sulkeet.] Minulle olisi ollut kohtalaisen helppo myydä juuri minun iholleni sopiva pesuneste ja voide. Olisin ostanut ne, jos joku olisi ehdottanut.
Sivuhuomautus ja lisää metroilua: Sain kerran kaverilta näytepakkauksen Goldwell Superego -muotoiluvahaa. Geelit lensivät heti nurkkaan ja nyt en muuta käytä. Kävin heti kokeiltuani ostamassa Hairlekiinista [loistava liikenimi] kasan tuubeja.Session jälkeen kehuin vuolaasti, kuinka kokemus oli miellyttävä. Jos minulta olisi kysytty, tuletko uudelleen, olisin varannut ajan heti. Siitä huolimatta, että Naantaliin on matkaa. Olisin varanut ajan vielä samalta naiselta, koska nyt oli pää auki. Olisi vähemmän noloa mennä samaan paikkaan, samalle henkilölle. Päätin tuolilla huilatessani, että tulen uudelleen, jos sitä kysytään. Ei kysytty. Ainoaksi kerraksi tämä ei kuitenkaan jäänyt. Saa nähdä, missä kehtaan käydä seuraavaksi. Minusta voi saada helposti vakioasiakkaan.
Veikkaan, että kylpylöissä myytävissä tuotteissa on hyvä kate. Kylpylät kuitenkin häviävät rutosti rahaa, kun ei osata/viitsitä/uskalleta/haluta myydä. Mekin häviämme rutosti rahaa tuon saman syyn vuoksi. Jos asiakaspalvelumme kysyisi jokaiselta jauhepussin ostajalta, tarvitsetko shakerin, myyntimme voisi kasvaa 20%. Onko sinulta kysytty?
[ Aiheeseen liittyen: Lomaltapaluupaha ]
BTW Pidän kaikesta hullusta. StumbleUpon on ratkiriemukas iPhone/Pad applikaatio. Tai toimii se PC:säkin. Sen kautta törmäsin The Lying Down Game -sivustoon. Olen hekotellut kuvia vedet silmissä. Juuri tällainen harmiton hullutelu on mieleeni. The Lying Down Game toimii siten, että otatat itsestäsi kuvan maatessasi naamallasi jossakin oudossa paikassa. Facebook on täynnä ratkiriemukkaita kuvia. Taidan itsekin osallistua tähän hullutukseen. Ei taida olla vielä yhtään kuvaa Suomesta. Haastan jonkun liigakiekkoilijan menemään turvalleen juuri ennen aloitusta. Temppu voisi sopia myös Peter Nymanille loppukevennykseksi. YLE:ssä sitä ei uskalla tehdä. Kaikkein hienointa olisi kun saisi koko Turkuhallin turvalleen yhtä aikaa.