maanantai 19. marraskuuta 2007

Aloha!

Waikikin rannan auringosta pöydän ääressä jälleen. Heti alkuun pitää antaa vinkki, että jos olet koskaan ajatellut matkustaa Havaijille tai muualle Yhdysvaltoihin, se kannattaa tehdä nyt, koska kurssihyöty on uskomaton.

Saat kohtuullisen edullisen paketin aikaiseksi, kun otat Suomesta vaan lennot, esimerkiksi Citytours:n kautta, jonka kautta olemme hoitaneet lentomme jo vuosien ajan. Majoituksen ja muut ostat jonkin amerikkalaisen matkatoimiston kautta, jolloin maksat ne taaloilla ja hyödyt pelkästä kurssista melkein 50%. Hinnat ovat muutenkin sikäläisillä toimistoilla halvempia. Voimme suositella esimerkiksi GoGo Worldwide Vacations -yhtiötä, jonka kautta pääset myös Meksikoon, Karibialle tai vaikka Boralle.

Amerikan terveisenä voi taas tuoda heidän huolensa ylipainoisista, siis sairaalloisen ylipainoisista ihmisistä ja heidän työterveyshoidon kalleudesta. Monet yritykset, ja jopa kaupungit, ovat siirtäneet ylipainosta johtuneet terveydenhuoltokustannukset ylipainoisten työntekijöidensä itsensä maksettavaksi ja se herättää tietysti keskustelua. Terveydenhuollon kustannukset ovat nousseet räjähdysmäisesti ja me tulemme Suomessa kovaa vauhtia perässä. Toivottavasti me osaamme regoida asiaan jo nyt, kun se vielä on edes jotenkin mahdollista.

Viimeksi kun olimme Yhdysvalloissa, ammuttiin V-Tech:ssä ja nyt Jokelassa. Ikävä ampumistapaus oli CNN:n uutisissa muutaman päivän, myöhemmin myös YouTube yhteyksien vuoksi. Taas voi vain kysyä Miksi?

Urheilun tähdet ovat olleet otsikoissa. Suomessa Jere ja USA:ssa O.J. Siis Simpson, ei Jokinen. O.J.:n syytekäsittelyä tuli muutama päivä seurattua kuin elokuvaa. Syyttäjällä oli todella huonoja todistajia, joiden tarkoitus on vain ja ainoastaan rikastua kyseenalaisin keinoin tapauksesta. Kertomukset vaihtelivat ja muuttuivat sen mukaan, mikä tuntui siihen kohtaan parhaimmalta, taloudellisesti. Kyseenalaiset todistajat mahdollisesti pelastavat tahtomattaan O.J.:n vankilalta, mutta kuka pelastaa Jeren? Ennätyslyöjä Barry Bondsin syyttäminen, tällä kertaa valehtelusta Balcotutkimuksissa, nousi esille paluuta edeltävänä päivänä. Valkoisesta talostakin ehdittiin jo kommentoimaan päivää surullisena baseballille.

Havaijin saarilla on mielenkiintoinen historiansa Pearl Harpoureineen. Waikiki Beach on mahdollisesti maailman kuuluisin hiekkaranta. Kävin mielenkiintoisen keskustelun erään vanhan herrasmiehen kanssa, joka kertoi käyneensä Waikikilla viimeksi 40 vuotta sitten, jolloin he vuokrasivat talon parin mailin päästä rannasta, 12 taalan viikkovuokraa vastaan. Mietti siinä, että mahtaako taloa enää olla...

Waikikin ensimmäinen hotelli on Moana Surfrider, joka rakennettiin vuonna 1901. Hotelli on yhä samalla paikalla, joskin "hieman" uudistetussa muodossa. Johanna oli valinnut jo tutun Waikiki Beach Marriott Resort & Spa -hotellin, jota voimme suositella. Saimme ocean view -huoneen sijaan suiten, josta oli merinäkymän lisäksi näkymä Diamond Head tulivuorelle. Kiitos myöhäisen saapumisen ja täyden hotellin. Seuraavaksi majoitumme vaihtelun vuoksi Moana Surfrideriin.

Waikikille tultiin luksuslomalle aikoinaan, siis ennen kaupallisia lentoja, laivoilla ja risteilijät ovat yhä jokapäiväinen näky horisontissa. Nykyään Honolulun lentokentälle tulee yli 20.000 turistia päivittäin. Valtaosa näyttäisi tulevan Aasian maista. Havaijilla asuu noin 1.8 miljoonaa henkeä, joista suurin osa, lähes miljoona, Oahun saarella ja siellä Honolulussa, Yhdysvaltojen 14. suurimmassa kaupungissa. Havaiji, "Big Island" on saarista suurin ja Maui monen häämatkaajan suosiossa, joskin monet pitävät Kauai´ta kauneimpana saarena. Monet matkatoimistot tarjoavat pakettia, jossa osa ajasta shoppaillaan ja juhlitaan Oahulla ja osa rentoudutaan Mauilla. Se voi olla ihan hyvä paketti, jos vain jaksaa pakata tavarat ja muuttaa paikkaa kesken loman.

Olemme lentäneet sekä Minnesotan että nyt L.A.:n kautta ja täytyy suositella jälkimmäistä vaihtoehtoa. Jos valitset Minnesotan välilaskupaikaksi, siellä on takaisin tullessa seitsemän tunnin odotus, (joskin LA:ssakin on lähes viiden tunnin välilasku). Välilaskun aikana Minnesotassa voit käydä kentän lähellä olevassa, USA:n suurimmassa ostoskeskuksessa, Mall Of America:ssa. Täytyy vaan muistaa, että jättää tilaa ostoksille käsimatkatavaroihin. Joka tapauksessa matka kestää toista vuorokautta ja aikaero on 12 tuntia, joten matkaväsymykseltä tuskin pystyy kukaan välttymään.

Tällä kertaa kävimme uimassa delfiinien kanssa Sea Life Parkissa. Suositeltavia kohteita edellisen ja shoppailun lisäksi ovat myös Hanauma Bay, vanha kraateri, luonnosuojelualue ja tietysti myös maailman suurin taistelulaiva USS Missouri. Autolla kannattaa käydä kiertämässä koko Oahu ja ihailla näkymiä, jotka ovat juuri niin mahtavia kuin tulivuoriperäisellä saariryhmällä voi kuvitella olevan.

Monta kirjaa tuli luettua, joista mahdollisesti lisää myöhemmin. Ikean historia oli todella mielenkiintoinen. Bruce Springsteenin elämästä kertova, lähes 700 sivuinen eepos jäi hieman kesken. Nikki Sixx:n juuri ilmestynyt kooste kaverin päiväkirjoista piti myös ostaa, mutta se jäi vielä hyllyyn, kuten jäi myös Googlen ja Virginin historia ja Beckhamin elämänkerta. Ne jäivät seuraavalle retkelle...

Ai niin, iPhone oli hieno!

Ja Palloseuralla on 33 pistettä!

Ei kommentteja: