perjantai 19. kesäkuuta 2020

Oletko tässä?

Nasu tuli takaa Puhin vierelle.
”Puh!”, kuiskasi hän.
”No mitä?”
”Ei mitään”, sanoi Nasu ja otti Puhin käpälästä kiinni.
”Tarkistin vain että olet siinä.”
Frank Martela kirjoittaa kirjassaan Elämän tarkoitus, kuinka onnellisuus on vain tunnetila. Frank on oikeassa. Ja tunnetilat me valitsemme, sen olemmeko onnellisia vaiko emme. Edellä mainittua kirjaa voi helposti suositella. Ei ole korkealentoista rakettitiedettä, vaan varsin maanläheistä ja ainakin omia ajatuksia herättelevä.

Martela kirjoittaa, psykologisten tutkimusten pohjalta, kuinka maksimaalista onnellisuutta tavoittelevien on keskimääräistä vaikeampaa nauttia elämästä ja kuinka tuo onnellisuuden tavoittelu tuhoaa ihmissuhteita. Ja kuinka elämän merkityksellisyys taas tulee siitä, että on merkityksellinen jollekin toiselle, ei siis itselleen. 

Elämän tarkoitus ei taida lurkkia itsekeskeisyydessä, vaikka moni onkin valmis vannomaan, että omien tarpeiden kuuluu mennä kaiken muun edelle. Ehkä se ei sittenkään ole niin, jos haluamme olla onnellisia ja saada elämään jotain merkitystä - ehkä jopa tarkoitusta. Ehkä sitä on itsekin ymmärtänyt nyt uudella tavalla oman hymnini, It's My Life, sanat. Ehkä se todellinen sanoma onkin kertosäkeiden välissä.

Korona on lähentänyt ihmisiä, mutta se on myös erottanut ihmisiä. Ennen kuin Sebastian Vettelistä tuli formulamaailman suurimpia tähtiä, Aki Hintsa pyysi Sebastiania [kuten monia muitakin] listaamaan niiden ihmisten nimet suljettuun kirjekuoreen, jotka ovat hänelle juuri sillä hetkellä tärkeimmät ja merkityksellisemmät. Ja muistamaan ne, no matter what, vaikka kuinka paljon ympärillä tulisi pyörimään ihmisiä. 

Ne nimet olivat ne, jotka tuovat merkityksen elämään myös silloin, kun menee lujaa, saati silloin kun menee huonosti. Niitä ihmisiä ei kannata unohtaa, vähätellä eikä jättää huomiotta.

Mitä nimiä sinä kirjoittaisit omaan listaasi? Kenet sinä haluaisit nähdä vierellä, jakamassa onnistumisia? Haluatko saman ihmisen vierelle, kun taistelet hengestäsi sairaalavuoteella? Miten kohtelet heitä nyt? Voitko olla varma, että he ovat vierelläsi tuolloin, kun sinä haluaisit? Mistä tiedät? Mitä sinä olet tehnyt sen eteen tänään? Eilen? Viime viikolla....

Kuten joku teistä on saattanut sosiallisen median kanaviltani lukea, korona on tehnyt minulle hyvää. Se ei suinkaan ole ollut pelkkää lakua, hattaraa ja auringonpaistetta, vaan se on ollut myös tuskaa, sydänsurua ja hemmetin monta saavillista kyyneliä. Kaikilla on ollut tarkoituksensa tai ainakin paikkansa ja ne ovat muuttaneet minua. Minä olen tässä. En ollut aiemmin. En etsi enää mitään - olen tässä. Hetkessä.

En minä pysähtynyt kuvaamaan auringonlaskua. En laitumella makaavia lehmiä. En syöttämään oravia. Hitto, kun se tuntuu hyvältä - olla tässä. Tuntuu hyvältä tietää, keiden haluaa olevan elämässä. Kuka tuo merkitystä ja kenelle sitä haluaa olla merkityksellinen. Kirjoitin tuon listan eilen ja mietin, mahdankohan minä olla jonkun listalla ja jos olen, olenko ansainnut olla sillä listalla.

Jos teet jotakin pääsääntöisesti kerran vuodessa, neljä kertaa, kuusi kertaa... - montako kertaa tulet tekemään sitä vielä tämän elämän aikana? Onko se riittävästi? Haluaisitko tehdä sitä enemmän? Miksi et tee? Jos se on jonkin ihmisen näkeminen, ajan viettäminen hänen kanssaan, onko se määrä riittävästi?

Korona on jo tähän mennessä opettanut minulle tärkeitä asioita. Sen, mihin kannattaa tässä elämässä keskittyä, jos haluaa elämälleen tarkoituksen. Ja keskittyä siihen hetkeen, missä on, koska muita hetkiä ei ole - eikä välttämättä enää tule. Mietin eilen, myyntikäyriä katsellessa, että miten vaikka kymmenen vuoden päästä näitä erilaisia ajan käyriä tarkastellaan, sanotaanko, että tuo kohta käyrällä oli se koronavuosi vai sanotaanko, että tuosta kohdasta tämä alkoi...

Nasu: Miten rakkaus kirjoitetaan?
Nalle Puh: Sitä ei kirjoiteta, se tunnetaan sydämellä.