Suurinta kuohuntaa tuntui olevan Miss USA –kisoissa kohahduttanut, erittäin konservatiiviseksi naapurin tytöksi esittäytynyt Carrie Prejean. Aikuisviihdeyhtiö Vivid pitää tällä hetkellä hallussaan missin seksivideoita, jotka hän teki taannoiselle poikaystävälleen. Seksiä sisältäviä sooloiluja on peräti kahdeksan videota ja kuviakin löytyy kymmeniä.
Naapurintyttö-imago sai aika toisenlaisen käänteen, joskin tuota käsitettähän on jo käännelty aikuisviihteessä aikaisemminkin. Nyt termi taisi saada kasvot.
Jos ja kun filmit julkaistaan, Vivid povaa niistä kaikkien aikojen myydyimpiä filmejä. En ihmettele. Miss USA –kisojen finalisti pornotähtenä. Monen punaniskajenkin päiväuni toteutuu. Ehkä myös monen muunkin.
Tällä hetkellä Vividin tarjous on miljoona taalaa.

Ai niin. Tuo kaikki tuli julki juuri sopivasti kirjan julkaisun alla. Larry King oli myös inappropriate, josta tuli hetkeksi muotisana.
Kirjoista puheen ollen, Andre Agassi käväisi Etelä Floridassakin promoamassa kirjaansa. Nimikirjoituksella varustetun kappaleen sai suosimastani kirjakaupasta, Books-A-Million, joka on Sawgrass Mills –ostoskeskuksessa. Kirjasta lisää myöhemmin omassa blogissaan.
Fort Hoodin ampumavälikohtaus oli uutisissa päivittäin kaikessa kauheudessaan. Syyllisiä etsitään taas muista kuin ampujasta. Murhat ovat kuitenkin aika arkipäivää paikallisuutisissakin. 9/11 suunnittelijoiksi epäiltyjäkin ollaan tuomassa oikeuteen New Yorkissa. Paljon puolesta ja vastaan.
Maddoffin omaisuutta oli kaupan, jotta pyramidipetoksen uhreille saadaan edes vähän lohtua. Maddoffin veneet huutokaupattiin tiistaina Ft. Lauderdalessa. Pelkästään päästäkseen huutamaan veneistä, piti maksaa 100.000 taalan varaus huutokaupanpitäjälle. En maksanut.
Vastaavaa petosvyyhtiä epäillään nyt tapahtuneen Etelä Floridassa, jossa erittäin tunnettu laki- ja liikemies on tutkinnan kohteena vastaavanlaisesta pyramidipetoksesta. Saa myös nähdä, mitä AIG:n kasasta vielä kaivetaan esiin. Se tunkio taitaa vasta alkaa haisemaan kunnolla.
Presidenttipelissä ulos jäänyt Sarah Palin oli myös otsikoissa milloin mistäkin. Kuinka ollakaan, juuri kirjanjulkistamisen alla. Lapsenlapsen hylkiö isä esitteli kalleuksiaan Palinin kiusaksi Playgirlin kuvauksissa, Newsweek julkaisi seksistisen kansikuvan Sarahista shortseissa, tuosta ultrakonservatiivisesta leidistä ja kirjankin kerrotaan sisältävän valheita. Niin ne aina.
Sarah Palin kävi valittamassa kaikissa mahdollisissa ohjelmissa, kuinka media ei jätä häntä rauhaan. Illalla hän toivoi, että ainakin lapset jätetään mediapelin ulkopuolella, mutta aamulla hän oli taas lasten kanssa keskusteluohjelmassa. Ota näistä selvää.
Talous ei näytä vielä merkkejä paremmasta. Tarjoukset ovat suuremmat kuin koskaan. Turistina oli kiva tehdä todella edullisia ostoksia. Jos halusi syödä halvalla, se onnistui missä tahansa pikaruokapaikassa. Kaikilla on taalan hampurilaiset ja vitosen ateriat. Mäkkärissä tavallinen hampurilainen maksoi keskiviikkoisin ja sunnuntaisin 39 senttiä ja juustohampurilainen 49 senttiä. Järjetön hintakilpailu.
Wal-Mart tulee olemaan syksyn voittaja. Lupaavat kaikki myymänsä tuotteet muita halvemmalla. Jos jollain on mainos, jossa Wal-Martissa myytävä tuote on halvempi, sen saa Wal-Martista samaan hintaan. Tässä taloustilanteessa tuo houkuttelee amerikkalaisia entistä enemmän.
Kiitospäivän jälkeinen Musta Perjantai voi olla aika hullua. Tästä lisää myöhemmin omassa blogissa.
[ Aiheeseen liittyen: Floridaan? ]
BTW Nyt lentokentälle kohti pirteää suomalaista syyskeliä. Kyllä täällä lämmittelisi pidempäänkin, mutta eihän maaliskuuhun ole enää pitkä aika. Ei muuta kuin geeliä ja vastatuuleen...





