maanantai 19. heinäkuuta 2010

Myyntikirje, osa 2

Jatketaan viime viikolla alkanutta Myyntikirje-sarjaa. Muistan saaneeni alla olevia mainoskirjeitä aikaisemminkin sähköpostiimme. Tässä ei siis ole kyse mistään uudesta virityksestä.

Koska toiminnalla on selvästi jatkuvuutta, täytyy olla olemassa myös yrityksiä, jotka kokevat tämän tarjouksen erityisen hyvänä, tai ainakin niin hyvänä, että he osallistuvat. Mahdollisesti kokevat vielä olevansa etuoikeutettujakin
Hei,
otamme yhden yhteistyökumppanin kuntosalipalvelujen alalta mukaan seuraavaan suureen valtakunnalliseen mainoskampanjaamme, jonka toteutamme IskelmäRadiossa, Googlessa, Yrittäjälinja-julkaisussa sekä internetissä.

Tänä vuonna järjestämme neljännen peräkkäisen kerran Suomen Parhaat Verkkosivut -kilpailun ja markkinoimme sitä eri medioissa enemmän kuin koskaan aiemmin.

Otamme seuraavaan ilmestyvään ”mainospläjäykseemme” yhteistyökumppaneita eri aloilta, ja kuntosalipalvelujen alalta valitsimme teidät - toivottavasti tarjouksemme herättää kiinnostusta.

Yhteistyökumppanuus tarkoittaa sitä, että liitätte omille sivuillenne http://www.mmkuntotalo.com/ meidän mainosbannerimme koko vuoden 2010 ajaksi.Vastineeksi pääsette vain ”tuotantokustannuksilla” mukaan heinäkuun markkinointikampanjaamme, joka käsittää muun muassa viikon valtakunnallisen radiomainoksen Suomen arvostetuimpiin medioihin kuuluvassa IskelmäRadiossa.

Jos haluatte, kerromme mielellämme lisää tästä yhteistyömahdollisuudesta ja sen sisällöstä. Kun vastaatte tähän sähköpostiin ja annatte puhelinnumeronne ja teille sopivan soittoajan, voi myyntikonsulentti Joku Nimi soittaa teille. Hänellä on vapaita aikoja mm 7.7 klo 10.00 ja 8.7. klo 10.00, sopiiko toinen näistä teille? Voitte myös ehdottaa omaa aikaa puhelinneuvottelulle. Tarkistamme sopiiko aika Jokulle.

Yhteistyöpaikat menevät nopeasti, joten toivoisinkin nopeaa vastausta, jos olette kiinnostuneita yhteistyöstä.

Ystävällisin terveisin,

Mediakonsultti
Siis juuri meidät on nyt valittu, joten eihän tilaisuutta voi jättää käyttämättä? Eihän? Ei, vaikka saan kunnian liittää järjestäjän mainosbannerin sivuillemme koko vuodeksi. Ei, vaikka saan vastineeksi "tuotantokustannuksilla" osallistua kilpailuun. Huomaa lainausmerkit. Paljonko nämä tuotantokustannukset olivatkaan?

En vastannut mitään, joten saimme uuden sähköpostin, vaikka "yhteistyöpaikat menevät nopeasti":
Viitaten aikaisempaan puhelinneuvottelupyyntöön.

Suomen Parhaat Verkkosivut 2010 -kilpailu tarjoaa teille yhteistyökumppanina näkyvän paikan laajassa markkinointikampanjassamme.

Kampanjaan otetaan mukaan enintään 6-7 yhteistyökumppania eri aloilta.

Kampanjamme sisältää:

- Viikon radiomainoskampanjan (20 spottia) valtakunnallisessa, Suomen suosituimpiin radiokanaviin kuuluvassa IskelmäRadiossa.
- 500 klikin Google-kampanjan. Saatte jopa satoja tuhansia näyttökertoja Googlen sponsorilinkkeihin sekä 500 uutta kävijää sivuillenne.
- Lehti-ilmoituksen Yrittäjälinja-julkaisussa. ¼-sivun kokoinen, yhteistyöyritysten kanssa jaettu neliväri-ilmoitus takaa näkyvyytenne yrityksiin maksutta jaettavassa, suosituksi nousseessa lehdessä.
- Mainosbannerin pääkilpailumme etusivulle www.suomenparhaatverkkosivut.com 50 000 latauskerran ajaksi.
- Osallistumisen Suomen Parhaat Verkkosivut -kilpailuun, arvo 240 euroa + alv.

Normaalihintaisena kampanjapaketti maksaisi teille yhteensä 7600 euroa. Kun liitätte mainosbannerimme etusivullenne (useita eri koko- ja värivaihtoehtoja) vuodeksi 2010, tarjoamme kampanjan lähes pelkillä tuotantokustannuksilla eli hinta on ainoastaan 1890 euroa + alv.

Seuraava kampanjamme alkaa elokuussa.

Jos haluatte, kerromme mielellämme lisää tästä yhteistyömahdollisuudesta ja sen sisällöstä. Kun vastaatte tähän sähköpostiin ja annatte puhelinnumeronne ja teille sopivan soittoajan, voi myyntikonsulentti soittaa teille.

Yhteistyöterveisin,

Mediakonsultti
Mitenköhän mahtaa olla, ostavatko yritykset tällaisia paketteja? Ehkä ne samat yritykset, jotka taistelevat Directan ja muiden vastaavien verkkopalvelujen kanssa. Tänään uutisoitiin, kuinka joka kolmas yrittäjä on haksahtanut hakupalveluyritysten koukkuihin. Tosin, eihän tässä ainakaan hintaa jätetä kertomatta, joten palvelun maksullisuus ei voine tulla yllätyksenä, ainakaan toisen viestin jälkeen.

Paketin normaali hinta on 7.600 euroa. Mikä normaali hinta? Kuitenkin se myydään 1.890 eurolla, vain minulle, hyvä ystävä kun olen. Mikä on alkuperäisessä hinnoittelussa pielessä, jos tuotteen voi myydä neljänneksellä normaalihinnasta? Ei banneripaikka meidän sivuilla tuon erotuksen arvoinen ole. Vai onko?

20 radiospottia viikossa. Mainoksemme soi siis jatkuvalla syötöllä. Tai sitten ei. Lupaavat vielä 500 uutta kävijää sivuillemme. Eikö siis sivulle palaavia klikkaajia, tai siellä joskus jo käyneitä, lasketa lainkaan? Yrittäjälinja-lehteen en ole koskaan törmännyt, vaikka sitä suosituksi kehuvatkin. Mainosbannerikin saadaan. En kuitenkaan kiinnostunut.

Huomiota ainakin minussa herättää se, että varsinainen kilpailu, johon meidät oli alun perin tiiviin siivilän läpi valittu, on arvoltaan ainoastaan 240 euroa. Pelkkään kilpailuun tuskin saa osallistua tuolla 240 eurolla, vaikka sitä tässä alun perin myytiin.

[ Aiheeseen liittyen: Myyntikirje, osa 1 / Milloin kannattaa myydä / Yksi tapa myydä ]

BTW Old Spice on taas in. Muistattehan vaarin perintötavaroiden seassa olleet valkoiset Old Spice -pullot? Tai isän peilikaapin? Siellä olivat Old Spice ja Tabac vierekkäin hyllyllä.
IT WILL STILL BE AROUND, EVEN AFTER NUCLEAR FALLOUT.
Nyt tuo Old Spice on löytänyt viraalin markkinoinnin ja tekee uutta tulemista. Entinen NFL-pelaaja Isaiah Mustafa on ainakin naisten mieleen:



Muistatteko, miltä tuo Classic tuoksuu? Voisiko sillä oikeasti olla mahdollisuus todelliseen paluuseen trenditietoisen nuoren kylpyhuoneeseen? Piti oikein käydä itsekin haistamassa. En kuitenkaan ostanut. Vielä.
Smell Like a Man, Man!

26 kommenttia:

Kunto Kortilla kirjoitti...

Vaikka Old Spice on hitti somessa, sen myynti laskee. Somessa onnistuminen ei tarkoita välttämättä myynnin kasvua, ainakaan heti.

Old Spice on nimensä mukaisesti vanhaa...

Kunto Kortilla kirjoitti...

Toisessa paikassa taas kerrotaan myynnin kasvaneen. Ota näistä sitten selvää...

Anonyymi kirjoitti...

Old Spice tuoksuu paremmalta kuin Mennen.

Kunto Kortilla kirjoitti...

By Mennen.

Muistatteko sloganin?

The Mennen co on perustettu jo 1878, Newarkissa, New Jerseyssä, joten ei mikään ihan tuore nousukas. Se on varmaan olemassa vielä Ilyan sopimuksen päättymisenkin jälkeen. Perustaja oli saksalainen imigrantti Gerhard Heinrich Mennen.

Mennenit myivät firmansa Colgatelle vuonna 1992. Perinteinen Mennenin stick-deodorantti tunnetaan nykyään monessa paikassa pelkästään Speed Stick -nimisenä, joka taas nimenä juontaa juurensa niinkin kauas kuin vuoteen 1954.

Kuten Old Spice, Mennen on myös aika mielenkiintoinen tarinana. Miksei myös Tabac, jonka tarina alkaa vuodesta 1959.

Jari Nikkola kirjoitti...

Täällä on selvästikin kovat piipussa kuten Mikko Alatalolla konsanaan! Old Spice tuoksuu paremmalta kuin Mennen? Ehkä mutta Brut 33 on kingi, jumalauta! Kysykää vaikka Matikaisen Penalta ja Kekeltä.

Mistäköhän meidän aikamme tuoksuista tulee vastaavanlaisia oman aikansa vankeja kuin yllämainitut brändit ja Tabac Original?

Calvin Kleinin One voisi olla kova ehdokas. Mahdotonta suhtautua siihen vakavasti 2010 vaikka 1996 se oli kuuminta hottia. Ja kenties mukaan voidaan laskea myös arvon daamien kasarimyskihajusteet, jotka toki toimivat pettämättäminä ehkäisyvälineinä nykyhetkessä.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Kouros!

Ostaako sitä vielä joku? Kaikki haisivat Kourokselle, myös siat. Sopii kuin sialle Kouros, tuli lohkaistua...

Fabergen Brut on aavistuksen nuorempaa tekoa kuin aikaisemmin manitut legendat, vuodesta 1968. Vanhaa sekin on, kun on minua vanhempaa.

Brut 33 on leikattua Brutia, sisältää 33% aitoa tavaraa ja loput samaa kuin monet hyttyskarkoitteet.

Penan ja Keken valinnan ymmärtää, kun Elviksenkin käyttämällä hajulla on tallissaan kohtalaisen mittavia legendoja: Muhammed Ali, Hank Aaron, Joe Namath, Kevin Keegan, Paul Gascoigne, Franz Beckenbauer....

Kunto Kortilla kirjoitti...

Karl Lagerfeldin ruskean aineen rengaskorkilla voisi kanssa heittää melkein legendaksi.

Anonyymi kirjoitti...

Vertaa tuoksuja netissä!

http://www.vertaa.fi/tuoksut_miehille

Luulin jo, että tekniikka on kehittynyt uudelle tasolle, mutta ainakaan omalla koneella en edelleenkään pysty vertailemaan kyseisiä tuotteita muuta kuin hinnan ja pakkauksen ulkonäön perusteella.

Tosin, kyllähän isot pojat muistanevat, että jo 90-luvulla tehtiin aikuisviihde-elokuvia, joissa kerrottiin olevan hajunkin mukana.

Anonyymi kirjoitti...

Tuoksu voi johtaa harhaan. "Huomenta tytöt!", sanoi sokea kun kalatorille saapui.

Tuohon voisi lisätä, ettei tuore kala haise vitsin tarkoittamalla tavalla.

Jos kala tai penaali haisee, niin älä laita suutasi lähellekään.

Näiden tärkeiden ohjeiden jälkeen mainitsen jotain turhaa eli kovalla kohinalla sosiaalimediassa nousevan "tuotteen" eli Foursquaren, joka lisää asiakkaitaan 15.000 per päivä.

Heinäkuun alussa käyttäjiä oli jo 1.8M, ja vaikka kysymyksessä on pieni lukema Twitteriin tai Facebookiin verrattuna, niin Foursquaresta on jo ilmestynyt juttuja ainakin bisnes-julkaisuihin.

Andreeseen Horowitz on jo antanut 20M taalaa tuotteen kehittämiseksi.

http://foursquare.com/

Anonyymi kirjoitti...

Hola =) voisitko Sami tilata jostain Old Spicen näytepakkauksia miesten pukuhuoneeseen? "Vanhat" saisivat tuoksutella nostalgiatuoksua ja voisivat laittaa sitä jopa muutaman kerran naamaansa. Ja nuoremmatkin voisivat tutustua "turvallisesti" vanhanajan tuoksuun...
Naiset taas sais sitten nuuhkia miehistä mille se OS oikein tuoksuikaan...
Kouros nimenä kalskahtaa tutulta mutta ei ole hajuakaan miltä mahtoi tuoksua...pahalta ilmeisesti?? Ja by Mennen oli ihan suuveden näköistä tavaraa...

Anonyymi kirjoitti...

Eipäs sekoiteta Menneniä Vademecumiin, jota varmasti löytyi Mennenin vierestä.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Kiitoksia tuosta Foursquare-tönäisystä. On pitänyt jo jonkin aikaa käydä aktivoitumassa siellä ja nyt se tuli tehtyä.

Esimerkiksi Sebastian Bach tuntuu käyttävän tuota aika usein, kun häntä Twitterissä seuraan...

Kokonaisuutena mielenkiintoinen tuote ja palvelee erinomaisesti niitä yrityksiä, jotka ovat erinomaisia.

Täytyy vähän selvitellä Old Spice -promomahdollisuutta.

Ja tosiaan, eiköhän siellä kaapissa ollut juuri tuo Vademecum-pullokin, ehkä sen Mennenin vieressä.

Kunto Kortilla kirjoitti...

M&M Kuntotalo on Foursquare.

Anonyymi kirjoitti...

Hola, jep tiedän eron; Vademecum on sitä juotavaa ja by Mennen heitetään pärstän päälle. Toki joku on voinut Menneniäkin juoda =)

Anonyymi kirjoitti...

Hola, tai ainakin purskutella =)

Anonyymi kirjoitti...

Tuo "Suomen Parhaat Verkkosivut" -kilpailu on tullut itsellekkin vastaan. Nettisivuasiakkaat ovat sitä saaneet ja kyselleet kannattaako osallistua, ja on se tipahtanut myös meidän sähly-seuran meililaatikkoon.

Kyllähän se itsetuntoa hiveli kun tekemiäni nettisivuja kehuttiin "merkittäviksi" omalla toimialallaan, mutta en sentään osallistunut höynäytykseen.

Digimedian ammattilaisten mielipide kisasta:
http://vierityspalkki.fi/2009/08/23/rahastuksen-makua-websiterace-com-ja-suomen-parhaat-verkkosivut/

Anonyymi kirjoitti...

Vierityspalkki on ihan OK sivusto mutta myös kokolailla rasittavaa elitistien kitinää aiheesta kuin aiheesta nykyään. Kaupan päälle nämä kitisevät ammattilaiset tekevät some-aiheesta kuin some-aiheesta tarpeettoman monimutkaisen ilmiön, kysymys kuuluukin ovatko he välttämättä aiheen päällä kuitenkaan.

Ei kai nuo sivustokisat mitään kusetusta ole. Vaan markkinointia. Kamppiksiin voi lähteä mukaan, ketään ei pakoteta mihinkään.

Anonyymi kirjoitti...

Mennen, Vadmecum ja Brylcreem. Siinä aika saletti paketti ennen juhannusjuhliin lähtöä. Jos oikein hyvin menee, niin Sultan hoitaa loput.

Ei muuta kuin Ford Taunus tai Volvo Amazon alle ja Irwiniä tai Virginialaista katsomaan.

Jari Nikkola kirjoitti...

Totta. Jos Brylcream, Buick tai beibebeibejenkki eivät auta, on tauti kuolemaksi.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Sain sivustokisaan osallistuneelta mielenkiintoisen meilin kokemuksista. Pastaan sen tänne toimistolta illalla.

Huijauksen rajan voi aina piirtää veteen.

Juhannuspaketti toiminee vielä nykyäänkin.

Kunto Kortilla kirjoitti...

No niin, tässä lupaamani palaute, jonka erä osallistuja oli lähettänyt "kilpailun" järjestävälle taholle:

[vastaanottaja],

olette olleet yhteydessä verkkokauppaamme. Olen jo alusta asti epäillyt palveluanne mutta mielenkiinnostamme kokeilimme ja kuuntelimme ja katselimme. Epäilykseni osoittautui oikeaksi:
A) suomenparhaatverkkosivut.com ei ole kilpailu. Siihen kutsutaan "kaikki" suomalaiset verkkosivut, ei valita parhaita tai muutoin kiinnostavia.

Kutsuitte www.verkkosivustommenimi.fi kaksi kertaa, toisen kerran maksamisen jälkeen.

Olette "kutsuneet" kaikki minun hallussani olevat verkkosivut mukaan.

B) käyttämänne markkinointieurot ovat marginaalisia. Radiomainontaa ei ollut nimeksikään, ehkä yksi muutaman tonnin kampanja. Lehdissä ette näy. Sivustonne on miltei luvattoman huono, siihenkään ei ole panostettu.

C) asiakkaanne saama hyöty on nolla. Saimme 4 kuukaudessa kauttanne 14 kävijää, joista olimme itse käyneet 4 kertaa teidän sivuston kautta tarkastaaksemme linkin toiminnan.
10 kävijästä 5 on häipynyt sivustoltamme seurantajärjestelmämme mukaan välittömästi. Loput 5 oli viettänyt sivustollamme 1 minuutin
tämäkin voi olla teidän henkilöstönne suorittamaan pakkokäyntiä.

D) tarjoatte tätä etukäteen maksettuna ensi vuodeksi "halvalla", tarjoatte eri maihin.

Eikö olisi aika lopettaa jos ette paranna toimintaa edes lailliseksi, ei silloin laajennuta ? Tuskin saatte paljoakaan positiivista palautetta.
Olen välittänyt verkostossani tietoa Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä ja toivon, että mahdollisimman harva menee tähän halpaan. 110-240 eur on luvattoman paljon "ei mistään".

LISÄKSI, toimintanne rikkoo markkinointilainsäädäntöä, koska mainostatte kyseessä olevan kilpailun. On kuitenkin selvää, jonka jopa puhelimessa myönsit (ikävä kyllä ei mennyt nauhalle), ettei kyseessä ole kilpailu. Tästä syystä olen ottanut yhteyttä myös Suomen yrittäjiin, jonka jäsen operoiva yhtiönnekin on. Kyselen hieman, jos muut jäsenet haistavat petoksen käryä. Pettymyksen varmasti jokainen.

Mieti vähän: 10 kävijää, se on 17 euroa per kävijä!


Eli varsin tyytymätön asiakas lienee kyseessä.

Anonyymi kirjoitti...

Törmäsin juuri vähän aikaan sitten ranskalaiseen tutkimukseen, jossa Kouros oli ykkösenä sokkotestissä jossa oli 18-20 vuotiaat naiset valinneet parhaan tuoksun miehelle.

Calvin Kleinin One taas oli uutisissa kun sitä käyttivät Amazonin tutkijat houkuttelemaan jaguaareja. Toimii kuulemma paremmin kuin houkutustuoksuun tarkoitetut kemikaalit. (http://www.guardian.co.uk/environment/2010/jun/11/jaguars-calvin-klein-obsession-scent)

Anonyymi kirjoitti...

Ei siis ihme jos jaguaari alusvaatteilla varustetut leidit käy kimppuun Galaksissa kun laittaa CK One tuotteita kainaloon ja parransänkeen=;-)

Kunto Kortilla kirjoitti...

Hilpeää.

Onko kokemuksia myös puumista?

Kunto Kortilla kirjoitti...

Jaaha, aihe on taas tapetilla. Surullisen hupaisaa...

Kunto Kortilla kirjoitti...

Lisää aiheeseen liittyvää liikehdintää:

Katleena blogissaan. Huomatkaa hauska kuva.

Harto Pönkä vs Marko Virta kirjeenvaihto