Ratsastetaan vielä noiden edellisten bloggausten kommentoinneilla, joissa tällä kertaa keskusteltiin ylisuorittamisen olemassaolosta. Keskustelussa Anonyymi kertoi ylisuorittamisessa olevan negatiivinen sävy. Olen samaa mieltä. Mikä tahansa suorittaminen, yli- tai alisuorittaminen, on aina negatiivista silloin, kun se on pakon omaista, jopa sairaalloista.
Urheilussa on aika usein pakkovoittotilanteita. Samoin monissa neuvotteluissa. Voi olla pakko voittaa, että voittaa mestaruuden tai pysyy taistelussa mukana tai sarjataulukossa hyvissä asemissa tai että saa yleisöä katsomoon tai sponsoreilta rahaa tai toiminnan jatkumaan. Syitä voi olla monia. On vain pakko voittaa, selviytyäkseen.
Aika usein noissa tilanteissa urheilija tai neuvottelija kipsaa, maila tärisee, pallo ei pysy hallussa, jalat ovat setsuuria, suusta pääsee sammakoita... Pakkovoitolla voi olla ihmisen mieleen negatiivinen vaikutus, vaikka taidot eivät olisikaan kadonneet mihinkään. Onkohan olemassa mitään tilastoa siitä, miten pakkovoittotilanteissa käy. Voitetaanko vai hävitäänkö, varsinkaan jos vastapuolella ei ole pakkovoittotilannetta?
Mutta mikä ero on sillä, onko kyseessä pakkovoitto vai pakko voittaa?
Edellisessä keskustelussa puhuttiin neurooseista suorittamisen yhteydessä. Ihmisellä voi olla neuroosi, jossa on aina pakko voittaa, jopa hinnalla millä hyvänsä. Monella alansa mestarilla voi olla pakon omainen tarve voittaa aina, myös kaikissa höntsissä ja kaikki vastustajat. Me kaikki urheilun parissa toimivat voimme mahdollisesti nimetä tuollaisen henkilön.
Jollakin saattaa olla tarve voittaa mahdollisimman suuresti, täysin säälimättä vastustajaa. Vastustajan nöyryyttämisestä voi saada vielä paremman tunteen kuin itse voittamisesta. Sääli voi olla tällaisen henkilön mielestä sairautta.
Missä sitten menee raja, jolloin voittamisen halusta tulee voittamisen pakko? Tuo on tietysti yksilöllistä, mutta aika moni huippu-urheilija hakee tuohon apua mielen hallinnasta, joko omatoimisesti tai avustettuna. Kuten hullun ja neronkin välillä, uskoisin tuonkin rajan olevan hiuksen hieno ja parhaat pääsevät kaikkein lähimmäksi tuota rajaa.
Voittamisesta, kuten mistä tahansa hyvän olon tunteesta, voi tulla riippuvaiseksi. (No ehkä vessassa käymisestä ei tule riippuvaiseksi tuolla tavalla, vaikka se välillä hyvältä tuntuukin.) Tuolloin voittamisen pakko voi kasvaa entistä suuremmaksi. Riipuvuus itsessään ei ole välttämättä huono asia, vaan se voi kannustaa entistä parempiin suorituksiin, kun tuo riippuvuus pysyy hallinnassa. Riippuvuudesta on kuitenkin aina melko lyhyt loikka sairaalloiseen riippuvuuteen, joka taas vaikuttaa yleensä oman elämän lisäksi ympäristöön.
Onko voittamisen pakko huono asia? Pitäisikö voittamistakin opetella?
Milloin voittamisen pakosta tulee sellainen oire tai sairaus tai tunnetila, että sille pitää tehdä jotain?
Voisiko voittamisen neuroottisen pakon tunnistaa huonosta häviämisen taidosta?
[Aiheeseen liittyen: To walk together forever / Voittamisen kulttuuri kadoksissa / Miksi emme voita? ]
BTW Malmöllä on ollut aika verkkainen ottelutahti, uutta hallia odotellessa. Kolme peliä, kaksi voittoa, maalisuhde 16-4. Sunnuntaina Björklöven vei ottelun jatkoajalla 3-2. Malmö on tällä hetkellä kuudentena.
8 kommenttia:
Palloseuralla pakkovoitto vai pakko voittaa?
Ihme suhinaa tuntuu kuuluvan, mutta onko se tosiaan Big Daddy, joka siellä kokeilee uutta pukua maanantain pressiin?
Ohimoista kyllä pakottaa sen verran, että naama vääntyy irvistykseen. Kyllä tässä taitaa olla edessä ottelu, mikä on pakko voittaa.
Jukka ykköseksi, Hantta Akatemian toimintaa käynnistämään (menestystarina teattereissa nyt jo toista näytäntökautta)? Näin kai se voisi mennä.
Tosin mitä tällä ratkaisulla voitetaan? Ratkaisu on lyhytjänteinen kun tarvittaisiin pitkän aikavälin sitoutumista.
Ensi kaudeksi tarvitaan joka tapauksessa uusi koutsi ja joku mustatakeista voisi totta puhuen soitella H. Rautalalle uudelleenalkavista duuneista myös.
Miksi BD hyppäisi uppoavaan laivaan? Sitä pelastaessa kun joutuu ihan oikeasti töihin. Pelkät isot puheet ei enää riittäisi.
Kuinka pohjalle pitää mennä ennen kuin omistajat tajuavat että koko organisaation vastuuhenkilöt pitää vaihtaa? Kun veneet on nostettu, syy kaikkeen löytyy yleisestä talouden jamasta. Kaikki on hyvin ja tavoitteessa ollaan. Who's foolin' who?
Sutelaa ei tarvitse vaihtaa. HIFK dejavu? On vitun hauska juttu, että kaikki luulee, että kuka tahansa (ja Tepsin kohdalla todella kuka tahansa, koska kuka oikeasti ammattilainen tulisi tänne?) TJ olisi parempi...
Virralla alkaa olla neuvot loppu, mutta Big Daddy on askel alaspäin. Sitäpaitsi ei BD tosiaan tule, koska tilanne on liian haastava.
Ai niin ja siksi, ettei pojat pelaa joukkueessa.
Positiivista kaikessa tällaisessa kuhinassa on se, että edes on kuhinaa. Ihmisiä kiinnostaa seura itsessään yhä, vaikka eivät jostain syystä välttämättä vaivaudu hallille.
Haasteellinen tilanne joka tapauksessa nykyiselle johdolle ja olisi varmasti haasteellinen mille tahansa johdolle.
Alusta aloittaminen on hankalinta silloin, kun sen tekee vanhat tekijät. Mukana tulee aina vanhoja ajatuksia ja toimintamalleja, jotka voivat olla uudistumisten tiellä.
Enkä tarkoita nyt pelkästään lätkää, tai Palloseuraa, vaan ihan yleisesti. Mut kun on aina tehty näin, on vahvin muutosvastarinnan oireista.
Uudistuksen ensimmäinen askel on toiminnan tai toimintamallin kyseenalaistaminen.
Lähetä kommentti