En tiedä, monesko kerta oli, kun näin Iron Maidenin. Pitkälti toisella kymmenellä kuitenkin jo ollaan tuossa määrässä. Olikohan se vuosi 1984, kun kävin ensimmäistä kertaa istumassa Rautaneidon syleilyssä. Vaikka tuolla kokemuksella alkaa jo hiljalleen tietämään, mitä on odotettavissa, Maiden jaksaa viihdyttää aina uudelleen. Loistavia vetoja, poikkeuksetta. Viimeisimmistä kerroista on tullut tännekin kirjailtua ajatuksia, viimeksi vuonna 2011, jolloin Alice Cooper lämmitteli Maidenia. Sama kiertue tuli todistettua myös Floridassa. Sonispheren keikka oli yksi erikoisimmista, kun trombi sekoitti hieman pakkaa. 2008 oli yksi mahtavista rokkikesistä.
Lauantain setti oli takuuvarmaa hittitykitystä, vaikka Seventh Son of the Seventh Son -levy olikin pääosassa. Tosin tuokin levy sisältää mittavan määrän hittiainesta. Vuonna 87 julkaistu levy ei kuulu oman maun parhammistooni, siis kokonaisuutena, vaikka erittäin hyvä levy onkin. Muistan kuitenkin pienen pettymyksen, kun levyn korkkasin tuolloin kotona, vaikka se listaykköseksi paukahtikin Suomessa. Mikä sitten on paras Iron Maidenin biisi? Vaikea valinta, vaikka The Trooper tulee joka kerta ensimmäisenä mieleen. Radio Rockin äänestyksen tulosta parhaasta Iron Maidenin biisistä en löytänyt tähän hätään. Joka tapauksessa paras livebiisi, joka on koskaan tehty, on Fear of the Dark. Siinä on jotain erityistä, joka toimii livenä täydellisesti. Niin nytkin. Kuuntele itse alla olevasta videosta, yhdeksän minuutin jälkeen. Studioversio ei pääse edes lähelle livevetojen tunnelmaa. Sitä ei aina jaksa edes kuunnella, kun kaipaa heti niitä liveversioita.
Jäin miettimään keikan jälkeen, että olisiko nyt ollut Maidenilla tahto ja potentiaali rikkoa tapoja ja tulla vielä toiseen encoreen? Jotenkin pitkälle venyi stadionin valojen syttyminen ja brigth side of lifen rallattelu. Olisimmeko saaneet Maidenin vielä takaisin lavalle? Kitaraakin nähtävästi käytiin heiluttelemassa kokeiluluontoisesti verhon välistä. Pitäisikö seuraavaksi kokeilla? Jos vaikka yllättäisivät hevimetallin pääkaupungin ja tarjoaisivat meille jotain erityistä, pitkä yhteiselon kunniaksi. Tämä oli kuitenkin jo 24. konsertti Suomessa.
Vieressä istunut ekakertalainenkin oli vakuuttunut bändin elinvoimasta. Vaikka Maiden yhtyeenä onkin kuulunut elämään, varsinkin teinivuosiin, veljen huoneesta kuunneltuna ja miksei myös omistakin soittimista, Maidenin metallioppera oli häneltä jäänyt kokematta. Muusikkojen karisma teki suuren vaikutuksen. Ikääntyminen ei näy missään. Tuo on kyllä totta. Bändihän tuntuu vain paranevan vuosi vuodelta. Kun 61 vuotiaana pystyy vielä taputtelemaan kannuja Nicko McBrainin tahtiin, niin voin hyvin aloittaa rumpuharrastuksen vielä nytkin.
Ainoastaan jäi hieman harmittamaan tuo D28 katsomonosa, josta ei näe Maidenin backdroppeja, jotka ovat merkittävä osa keikan näyttävyyttä. Toivottavasti seuraava kontakti on hallissa, jossa Maidenin esiintyminen pääsee todella oikeuksiinsa. Tai sitten pitää saada taas liput perinteiseen D29:iin. Äänetkin osuvat paremmin tuohon katsomoon.
Pohdimme porukassa taas, että voiko vastaavia isältä pojalle -bändejä enää syntyä. En usko ja jotenkin luulen, että Iron Maidenin kaltaiset instituutiot eivät edes kuole. Niitä ei ole järkevä lopettaa. Kun nykyisten jäsenien ikä alkaa painaa, näissä bändeissä kannattaa tehdä sukupolvenvaihdos. Hevimetalli tuskin kuolee koskaan, joten miksei nytkin isänsä kanssa keikka kuuntelemassa olleet pojat voisi siirtää tätä konserttikulttuuria eteenpäin omille pojilleen? Miksei siis bändin jäsenten jälkikasvu tai muu nuorempi sukupolvi voisi ottaa tällaisen instituutionaalisen bändin soihdunkin kantaakseen? On hienoa nähdä, kuinka metallikulttuuri oikeasti siirtyy sukupolvelta toiselle. Ehkä sitä voi itsekin joskus fiilistellä lastensa kanssa metallikekkereillä.
Vieressä istunut ekakertalainenkin oli vakuuttunut bändin elinvoimasta. Vaikka Maiden yhtyeenä onkin kuulunut elämään, varsinkin teinivuosiin, veljen huoneesta kuunneltuna ja miksei myös omistakin soittimista, Maidenin metallioppera oli häneltä jäänyt kokematta. Muusikkojen karisma teki suuren vaikutuksen. Ikääntyminen ei näy missään. Tuo on kyllä totta. Bändihän tuntuu vain paranevan vuosi vuodelta. Kun 61 vuotiaana pystyy vielä taputtelemaan kannuja Nicko McBrainin tahtiin, niin voin hyvin aloittaa rumpuharrastuksen vielä nytkin.Ainoastaan jäi hieman harmittamaan tuo D28 katsomonosa, josta ei näe Maidenin backdroppeja, jotka ovat merkittävä osa keikan näyttävyyttä. Toivottavasti seuraava kontakti on hallissa, jossa Maidenin esiintyminen pääsee todella oikeuksiinsa. Tai sitten pitää saada taas liput perinteiseen D29:iin. Äänetkin osuvat paremmin tuohon katsomoon.
Asiasta taas kattokruunuun, käytiin yöpalalla Kampin Pippurissa. Kerroin tovi sitten, kuinka Eerikin Pippurissa sain hyvää palvelua. Nyt näytti Kampin Pippuri pyyhkivän pöytiään muiden palvelulla. Uskomattoman palvelualtis henkilökunta. Seurasin iho näpyillä, kuinka asiakkaat saatettiin ulko-ovelle asti, take away -kantamukset ovelle kantaen. Aivan jokainen sisään tullut asiakas tervehdittiin mitä lämpimimmin - keskellä yötäkin! En ole koskaan todistanut vastaavaa. Asiakas on Kampin Pippurissa kuningas! Ja tiedättekö, henkilökunta puhuu täälläkin murtaen suomea. Miten ihmeessä me voisimme oppia vastaavan palvelukulttuurin? Ai ruoka? Rullakebab Aurajuustolla, se oli varsin maukas. Liha maistui oikeasti lihalle. Suosittelen.
Vuoden 88 Maiden England -kiertuetta mukaileva setti vei taas mukanaan. Onhan tämä yhtä yleisön juhlaa, jälleen kerran. 28 000 tuhatta katsojaa piti hauskaa:
Vuoden 88 Maiden England -kiertuetta mukaileva setti vei taas mukanaan. Onhan tämä yhtä yleisön juhlaa, jälleen kerran. 28 000 tuhatta katsojaa piti hauskaa:
Give me the sense to wonder
To wonder if I'm free
Give me a sense of wonder
To know I can believe
Give me the strength to hold my head up
Spit back in their face
~ Can I play with madness by Iron Maiden
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti