torstai 18. kesäkuuta 2009

AC/DC Helsinki 17.6.2009

Taas oli pikkupoika karkkikaupassa.

Toivomuslistasta sai keskiviikkona jäälleen viivata yhden bändin yli, kun AC/DC jyrisi Olympiastadionilla. Lista alkaa käymään lyhyeksi.

Odotusarvo oli tällä pikkupojalla taas ihan huipussaan, eikä turhaan. Oli valoa, oli ääntä, oli rumpuja, oli kitaraa - Tuli ROCK!

And the music was good
And the music was loud
And the singer turned and he said to the crowd
Let there be rock
En keksinyt eilen, enkä keksi vieläkään, yhtään kappaletta, joka olisi selvästi puuttunut soittolistalta. Mahdolliset puuttuvat biisit olisivat sitten olleet vain minimaalisia viilauksia, joilla ei juurikaan olisi ollut mitään merkitystä lopputulokseen.


Kitarasooloista voi olla montaa mieltä, mutta onhan Angus Young kunkku. Uskomaton energia! Uskomaton viihdyttäjä! Soittotaitokin lienee kohdallaan. En yhtään ihmettele kaverin statusta ja merkitystä koko AC/DC:n olemassaololle. Ei kai tuota bändiä voisi edes kuvitella ilman Angusta?

AC/DC on aina ollut ROCK. Salamalla varustettu logo oli kirjailtuna Nokian kumpparien käännettyihin varsiinkin, isolla. Musiikki on aina kolahtanut kovaa. Suoraa ja simppeliä rokkia, jopa kantrimaista rokkia, varsinkin viimeisellä äänitteellä. Esimerkiksi Anything Goes voisi ihan hyvin olla jonkin kantristaran äänite. Me like.

Konsertit ovat yksinkertaisia ja ne etenevät rokin voimalla, vaikka biisien tauot ovatkin välillä vähän hiljaisia hetkiä. Jos jotain haluaisi keikasta parantaa, se voisi olla biisien välissä olevat tauot. Pitäisikö Brian Johnsonin oikeasti opetella välispiikkejä vielä vanhoilla päivillä?

Antaa kuvien ja videoiden puhua kieltään. Niitä on taas lisää naamarissa ja tuubissa...

BTW For Those About To Rock, I Salute You! Kanuunan voimalla juhannukseen. FIRE!
[Video latautumassa...]

3 kommenttia:

Jokinorsu kirjoitti...

Kas, oltiin näemmä melkein vierekkän. Olin kolmannella rivillä ja näkymä oli melko pitkälti samanlainen.

Oli kyllä kertakaikkiaan hyvä veto. On todellakin puuttunut vielä AC/DC:n näkeminen listasta, nyt sekin on sitten nähty. And it was goooood.

Anonyymi kirjoitti...

Nyt olen herra Hurmeen kanssa eri mieltä: taukojen aikana vierustoverin kanssa ehti ylistämään keikkaa. Yleisö taputti Tauolla ja meteli yltyi: Agnus, Agnus...

AC/DC:n keikka ei ole lätkämatsi. Se on AC/DC:n keikka. Sanoin kaverilleni keikalla, että harvalla bändillä on varaa pitää tällaisia taukoja. Hienoa

- äija videotaulun takaa

Kunto Kortilla kirjoitti...

No tuo metelin yltyminen ei vain sitten tavoittanut minua tuohon istumakatsomoon...

Elämän rikkaus ovat eri mielipiteet ja erilaiset kokemukset samoista tilaisuuksista. Stadionin tuulitunnelissa keikkakokemus voi hyvinkin riippua katsomopaikasta ja tuulen suunnasta.

Siinä olen äijän kanssa samaa mieltä, että harvalla bändillä on varaa pitää tällaisia taukoja.

James Hetfield tauottaa myös biisien välejä, mutta se sujuu jotenkin luonnikkaammin kuin herra Johnsonilla.

Muistaakseni kritisoin samaa taannoisen Judas Priestin keikan jälkeen.

Jokainen etenee tyylillään. Jotain taas ärsyttää yleisön jatkuva nuoleskelu. Vaikka itse musiikkiahan keikalle tullaan kuuntelemaan, minä pidän keikoista, jotka etenevät kuin kiskoilla koko ajan pysyvä saksalainen pikajuna...