torstai 12. heinäkuuta 2007

Asepalvelus = Pakkoliikunta?

Nyt on Teemu Toivola saanut todellisen aivomyrskyn Kauppalehden blogissaan. Kuvasta voisi päätellä Teemun olevan hieman liikunnan tarpeessa, vaikka siitä ei ilmeisesti pidäkkään. Teemu päättää bloginsa kysymykseen, "Mitkä ovat pakkoliikunnan kansantaloudelliset haitat?" Ihan oikeastiko, kysyn minä.
Armeijan käyminen on nyt sitten ilmeisesti pakkoliikuntaa, josta voisi mahdollisesti olla kansantaloudellista haittaa. Vai ymmärsinköhän viittaukset väärin? On tietysti totta, että nykyään soditaan vähintään yhtä paljon tietokoneen ääressä kuin varsinaisella sotatantereella, mutta siitä huolimatta on yhä syytä ottaa jalat alleen, kun viheltää. Siinä kohtaa hyvästä tai edes kohtalaisesta kunnosta voi olla uskomattoman paljon apua, ihan elinkaaren pituuttakin ajatellen.
Onkohan Teemu joutunut jopa juoksemaan armeijassa, jos sen on käynyt? Hiihtää ei ainakaan enää ilmeisesti tarvitse, ainakaan jos ei halua, koska ainakaan pakottaa ei saa, kun se saattaa olla simputusta. Teemu on täysin oikeassa, kun kirjoittaa, että "Jos ihminen ei ole ennen palvelustaan liikkunut, liikunta tuskin jatkuu palveluksen jälkeen." Mutta mitä sitten? Kai tämä asepalvelukseen astunut sohvaperuna voi mukisematta liikkua edes sen kuusi kuukautta, kuten muutkin. Sen jälkeen hänen ei ole pakko liikkua. Joku voi kuitenkin saada kipinän kohentaa kuntoaan, joten pakkoliikunnalla on varmasti kansantaloudellista hyötyä, myös armeijassa.
Armeijan perimmäinen tarkoitus taitaa yhä olla maanpuolustus, ei sohvaperunoiden elämäntavan muuttaminen, joten on aika syvältä hatusta vedetty kysymys "Mitä maksaa pakkoliikunta?"

1 kommentti:

Kunto Kortilla kirjoitti...

Teemun pyynnöstä poistin hänen kuvansa blogistani, koska Teemun viestin mukaan "kuvan tekijänoikeudet kuuluvat Alma medialle/ Kauppalehdelle." Teemu pyysi minua myös "neuvottelemaan heidän kanssaan nämä tekijänoikeusasiat selviksi mahdollisimman pian, ettei kenellekään tule paha mieli", joten päätin poistaa kuvan. Mukava huomata, että Kauppalehden toimittajaa kiinnostaa blogini...