Pari päivää tulosta sulatellessa ei voi olla toteamatta kuin, että asenteessa pitää olla jotain vikaa. Ennen kuin asetut puolustuskannalle ja aloitat mesoamisen siitä, että hopea oli loistava saavutus tuolla porukalla, niin lue eteenpäin, ajatuksella. Olen samaa mieltä, että saavutus oli loistava, mutta miksi Suomi ei taaskaan voittanut?
Puristan asian pieneen pähkinään. Rick Nashin viimeinen maali oli mielestäni oiva esimerkki siitä, mikä ero on eurooppalaisessa ja pohjoisamerikkalaisessa jääkiekossa. Jos pakki, joka kierretään, hyppää eurooppalaisen pelaajan reppuselkään, pelaaja kaataa itsensä, levittelee käsiään ja odottaa rankkaria tai vähintään jäähyä. Jos se pakki hyppää pohjoisamerikkalaisen pelaajan reppuselkään, pelaaja pelaa tilanteen loppuun asti ja tekee maalin ja sen jälkeen levittelee käsiään tuuletellessaan. Tämä pohjoisamerikkalainen pelaaja tietää, että jäähy tulee joka tapauksessa, mutta on parempi tehdä maali heti, kun siihen on nyt paikka, eikä vasta rankkarista tai jäähyn aikana. Pieni ero voittamisen ja häviämisen välillä.
"Our theme here was digging in for Canada and we were digging in there pretty deep until Nash got that final goal," said Murray
Eikö ole niin, että Canada lähti taas näihin kisoihin voittamaan, kaivamaan kultaa, kuten treenipaidoissakin taisi lukea, kun Suomi lähti tekemään parhaansa ja katsomaan mihin asti se riittää. Pieni ero voittamisen ja häviämisen välillä. Suomalainen pitää voitontahtoa ylimielisenä koppavuutena, jota se kuitenkaan harvoin on. Tommi Evilä herättää negatiivisia tunteita, kun hän kertoo menevänsä voittamaan ja haluavansa olla maailman paras, mutta vain sillä asenteella voitetaan suuria saavutuksia.
Saavutushan oli joka tapauksessa loistava, mutta olisi kiva joskus taas olla voittajien puolella, kotikatsomossakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti