sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Bon Jovi - Helsinki 2011

Minua hävettää.

Bon Jovi ilmoitti päivällä, että konsertin alkua on aikaistettu. Aikaisemmasta tiedosta poiketen konsertti alkaisikin jo kello 20. Sopi minulle hyvin. Konsertti alkoi hieman yli kahdeksan todellisella hittitykityksellä, ilman välihöpinöitä. Täyttä höyryä eteenpäin. Normaalisti pitäisin sitä erittäin toivottavana, koska musiikkiahan sinne ollaan tultu kuuntelemaan, ei höpinöitä.

En tiedä miksi, mutta minulla tuli olo, että bändillä on tänään kiire johonkin. Tahti oli sen verran kova. Aikaistaminen vielä päälle. Nyt minua hävettää ajatukseni.

Kun Jon loukkasi polvensa, ajattelin ääneen, että nyt vielä feikataan polvikipu, että voidaan syystä lopetella ajoissa. Olin niin väärässä. Noinko huonosti tunnen bändin, jota käyn katsomassa aina, kun se vainkin on mahdollista? Olen keikkakerroissa jo pitkälti toisella kymmenellä.

Lähes kolme tuntia hittejä. Melkein kaikki, jotka voisin ikinä toivoa kuulevani. Ne pari puuttuvaa vielä lisää, niin olisimme olleet kolmessa tunnissa.

Bändi, joka pitää huolen faneistaan. Bändi, joka ymmärtää, kuinka tärkeä on pitää fanit tyytyväisinä. Bändi, joka vetää melkein poikkeuksetta settinsä tuolla tavalla. Oikeastaan kaikki näkemäni keikat ovat olleet hittitykitystä kovalla tahdilla. Miksi ihmeessä sain sellaisen ajatuksen päähäni?

Bon Jovi on takuuvarmaa hittitavaraa. Aina tietää, mitä saa. Ihmiset ovat järjettömän hyvin mukana. Myös perjantaina, vaikka vettä tuli kaatamalla oikeastaan koko ajan. Onneksi paikat olivat taas lipan alla. Tosin lipan alla, ylemmällä tasolla ei saa koskaan äänentoistollisesti mitään laatutavaraa, vaan ääni poukkoilee oudosti. Sen kuulee jopa noista videoista. jos en tietäisi tuota, voisin sanoa bändin olleen hieman epävireessä. En kuitenkaan usko, vaan veikkaan sen johtuvan paikoistamme.

Joka tapauksessa yleisö nautti. Yhteislaulua parhaimmillaan, vai mitä sanotte tästä Living On a Prayer -vedosta?



Oli hienoa, että myös Richie Sambora oli mukana. Kaverilla lienee hieman ikävä vaihe elämässään.

Joku olisi voinut Jonia varoittaa lavasta, että Slippery When Wet. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Jon loukkaa vasemman jalkansa lavalla.

Bon Jovia voisi käydä katsomassa vaikka joka kesä. Hallikeikkakin olisi vaihteeksi mukava. Biisilistan löydät vaikka tästä Hesarin arviosta.

Voisinkin väsätä vielä koosteen videoista sunnuntain aikana.

Millainen se lämppäri oli? Meni kokonaan ohi.

[Aiheeseen liittyen: Bon Jovi Helsinki]

BTW Tämä teksti tulee poikkeuksellisen myöhään. Yleensä näpyttelen nämä heti kotiin päästyäni ja viimeistelen ja julkaisen aamulla. En tiedä, oliko univelkaa, aikaerorasitusta vaiko IKEAn uusi patja vaan niin loistava, että vetelin kevyet 14 tunnin unet, ainoastaan yhden herätyksen taktiikalla. Siitä on todella paljon aikaa, kun olen viimeksi nukkunut noin. Päivällä vielä tuon päälle melkein kahden tunnin tirsat. Nyt ei sitten nukuta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni keikka oli loppujen lopuksi pirun paljon parempi kuin kolmen vuoden takainen esitys. Silloin itselleni tuli mieleen, että jätkät on vaan keräämässä rahat pois faneilta ilman sen suurempaa heittäytymistä. Siltä tuntui siis vielä sen keikan jälkeenkin.

Perjantain keikan alussa itsellekin tuli sama tunne kuin Samille, eli kovalla tahdilla hittiä toisensa perään. Tätäkö se taas on? Sateen verukkeella keikkaa voidaan nopeuttaa ilman että kukaan sen suuremmin valittaa. Mutta ei, yleisön keskellä soitetut 5(?) biisiä viimeistään räjäyttivät pankin.

Kylmät väreet menivät ja menevät Wanted Dead Or Aliven ensimmäisen säkeistön aikana. 45 000 suomalaista laulaa yhteislaulua kaatosateessa! Siis jotain muutakin kuin Ihanaa, Leijonat, ihanaa.

Jos pitäisi viedä joku ummikko mille tahansa keikalle, niin todennäköisesti veisin hänet katsomaan juuri Bon Jovia.

Anonyymi kirjoitti...

Bon Jovin on pakko soittaa aina hittinsä, koska ne ei-hitit on aika kuraa. Bändillä on stadion-hitit, parit hyvät coverit ja diipadaapaa.

Ja onneksi noita hittejä on muutama kertynyt. Sen takia eivät kai klubeilla niin kauheasti esiinny.

Ps. Onko Mikko ja Mikke mennyt inttiin? Mediassa ei ole ollut mitään, mutta joku sellaisesta huhuili.