X-Method - Tulostakuulla parempaan kuntoon

Suomalainen kuntokeskusyrittäjä on hakannut päätään seinään personal trainer palvelujen myymisen kanssa niin kauan kuin kyseistä palvelua on myyty Suomessa. Personal training ei koskaan lähtenyt sellaiseen lentoon, kuin mitä se on ollut esimerkiksi Yhdysvalloissa. Tuohon voi olla monta syytä, mutta meillä on siihen ratkaisu: X-Method.

Yksi merkittävä syy lienee personal trainerien ammattitaito, tai ehkä oikeammin sen puute. Kun ostit - tai ostat yhä - et tiedä mitä saat. Trainerien kirjo on kuin se kuuluisa konvehtirasia; et koskaan tiedä, mitä saat ja palvelu vaihtelee. Personal trainingiä ei oltu tuotteistettu mitenkään. Jos verrataan ryhmäliikuntaan, olisi sama asia kuin ryhmäliikunnan kalenterissa lukisi kaikkien tuntien kohdalla vain Jumppa. Et koskaan tiedä, mitä on tulossa, mitä sillä saavutetaan ja miten. Personal training ilman tuotetta on ihan sama asia.

X-Method'in raskaus alkoi
Alun perin ajatus tästä meidän tuotteestamme lähti 2011 alkupuolella siitä, kun Petri Mähkä ja Pasi Keskumäki - molemmat pitkän linjan valmentajia - ihmettelivät miksi monilta kuntosaleilta puuttuu nykyään tekemisen meininki. Ihmiset istuvat ja lukevat lehtiä kuntoillessaan. Tai hyppivät ohjatuilla tunneilla puolin tehoin, ilman päämäärää ja tavoitetta. Aloittelijoita ohjataan tekemään hauiskääntöä Bosupallon päällä tai jotain muuta yhtä viihdyttävää, mitä traineri oli ikinä keksinytkään, oman egonsa ja mielenvireytensä säilyttämiseksi.

Asia ei yksinkertaisesti saanut olla näin. Jos kiireiset ihmiset tulevat istumatyöstä istumaan salille, jättäen autonsa ensin mahdollisimman lähelle salin ulko-ovea, niin sille piti tehdä jotain. Ihmisen toiminnallisuuden perusasiat olivat jossain vaiheessa unohtuneet trainereiltä. Miten ihminen käy kyykyssä eri tavoin. Miten kuormaa nostetaan maasta. Miten punnerretaan. Miten kuormaa nostetaan pään yläpuolelle. Mitä se tarkoittaa, kun treenatessa tulee hiki, jo alkuverryttelyssä. Tai hengästyy ja väsyy. Mitä ne tekevät ihmiselle. Miten ylipäänsä liikutaan ja miksi.

X-Method'in synnytys
Pojat päivittelivät tuota eri yhteyksissä. He päivittelivät tuota niin kauan, kunnes Petri kyllästyi ja päätti tehdä asialle jotain. Hän sanoi itsensä irti silloisesta leipätyöstään ja päätti ryhtyä tekemään ihmisten hyvinvoinnille ja kuntosaliohjaukselle jotain. Olen tuntenut Petrin yhtä kauan kuin tämän alan. Arvostan Petriä. Petri on Minun Valmentajani, asuin missä tahansa. Puhuin Petrille varmasti joka kerta tavatessamme, että hänen valmentajan taitonsa menevät hukkaan ison yrityksen terveyspalveluja ja -tuotteita suunnitellessa. Viesti taisi mennä perille.

X-Method syntyi
Petri heitti idean valmennuskonseptista Pasille keväällä 2011. Minäkin kuulin siitä ja pidin ideaa järjettömän hyvänä. Petri oli oikealla tiellä. Sillä tiellä, jossa Petrin lahjat ja tietotaito pääsevät oikeuksiinsa. Pasin näkisin mieluusti kulkevan samaa tietä. Petri ja Pasi löivät molempien 12+ vuoden valmennuskokemuksen paperille ja näyttivät tuloksen minulle. Pieniä viilauksia ja yksinkertaistamisia ja meillä oli valmis konsepti kuntokeskuksiin. Minun tehtäväksi jäi viilata tuo tuotos sopimaan jokaiseen kuntokeskukseen ja markkinoitavaksi näille. Onnistuimme tuotteistamisessa erittäin hyvin. Pyöritimme kaikenlaisia nimiehdokkaita mielissämme, mutta kuten aina, se ensimmäinen, se joka taisi taas tulla mieleeni vessassa istuessani, oli paras. X-Method näki päivänvalon.

Olin ensimmäinen virallinen koekaniini. Testasimme Petrin kanssa ohjelmia syksyllä 2011. Ensimmäiset ohjauspaketit myytiin Turun M&M Kuntotalossa heti tammikuun alussa. Palaute on koko ohjelman olemassaoloajan ollut huikea. Yli 90 % X-Methodilla aloittaneista asiakkaista jatkaa X-Methodin parissa yhä, ohjelmasta toiseen. Nyt näitä kahdeksan viikon ohjelmia on olemassa jo kuusi, kukin aikaisempaa ohjelmaa rankempi. Oma kehitykseni oli hurjaa. Viiden kuukauden aikana rasvaprosenttini tippui 16,7:stä 6,7:ään. Rasvaa katosi 9,8 kiloa ja lihasmassa lisääntyi 1,8 kiloa. Kunto koheni kohisten. Olin elämäni kunnossa jo viiden kuukauden treenin jälkeen. Lisää referenssejä löytyy tästä.

Mitä X-Method on?
Olemme kirjoittaneet kotisivullemme näin:

X-Method valmennusohjelma koostuu kolmesta kahden kuukauden harjoittelujaksosta. Viikko-ohjelmaan kuuluu kolme harjoitusta, joista kaksi tehdään yhdessä valmentajan kanssa. Harjoitusohjelma muuttuu asteittain haasteellisemmaksi ohjelman edetessä.

Ohjelman aikana opitaan oikeat suoritustekniikat, käytetään useita erilaisia harjoitusmenetelmiä ja harjoitellaan jokaisen henkilökohtaiselle kunnolle sopivalla tasolla. Tämä takaa turvallisen ja tehokkaan pohjan kokonaisvaltaiselle kunnon kehittymiselle.

Motivaatio ja onnistumisen elämykset ovat tärkeä osa harjoittelua. Ohjelmassa seurataan oppimista ja kunnon kehittymistä jokaisella harjoituskerralla X-Method tuloskortin avulla.

X-Method on vaativa, mutta palkitseva valmennusohjelma. Takaamme motivoituneille ja ohjelmaan sitoutuneille huikean kehityksen – tulostakuulla!

Me todellakin annamme tulostakuun tuotteellemme. Mikäli kaikki kolme kunnon osa-aluetta ei kohene ohjelman aikana, saat rahat takaisin.

Mihin X-Method on menossa?

Pidimme yhtiökokouksen aiheesta pari viikkoa sitten. Meillä on tavoitteemme. X-Method alkoi juuri Forever kuntoklubeilla. Minä saan palkata heti kaksi valmentajaa lisää Töölön klubille, jo koulutettujen avuksi, kun esittelytuntien varaajia on niin paljon. Oman aikasi voit tilata tästä.  Lohjan Aplico toimii X-Method valmennuksen lisäksi X-Method Group ryhmäliikunnan testiklubina ja ryhmäliikuntatuotteen ensimmäinen koulutus on kahden viikon päästä, 22.9.2012 Lohjalla. Ryhmäliikuntatuotteen palaute on myös ollut pelkästään positiivista. Harvoin näkee pukuhuoneessa tuollaista jälkikuhinaa minkään ryhmäliikuntatuotteen jälkeen. Tuomme tuohonkin lajiin täysin uusia ulottuvuuksia seurantakorteilla. X-Methodia tarjoavat klubit ja valmentajat löytyvät tästä.

Mihin me sitten olemme menossa? Aika näyttää. Nyt keskitymme laittamaan ihmisiä elämänsä kuntoon. Ja julkaisemme kohta uuden tuotteen; X-Method Food. Ensimmäiset koekaniinit ovat jo käyneet valmentajan kanssa ruokakaupassa. Tiesitkö, että kestää 8 viikkoa, että huomaat muutoksen vartalossasi? 16 viikkoa, että ystäväsi huomaavat. 24 viikkoa, että koko muu maailma huomaa. Kuukauden päästä sinua harmittaa, että et aloittanut jo tänään.

Practise doesn't make perfect. Perfect practise makes perfect.

Työmatkan merkitys

Tämän hetken kuuma peruna on selvästi kilometrikorvauksiin kohdistuvat leikkaukset. Ei nyt puhuta kuitenkaan niistä, vaan ihmetellään hetki työmatkan pituuden merkitystä ihmiselle. Tai no ainakin minulle.

Tuolla aiemman kirjoituksen kommenteissa ihmeteltiin sitä, että miksi vaihdoin työmatkan Helsingin liikenteeseen. Minäkin olen joskus ihmetellyt ääneen, kuinka joku viitsii ajaa pitkiäkin matkoja töihin, joka arkipäivä. Kun ajoin nykyiseen työhön ensimmäistä kertaa, juuri siinä Helsingin ruuhkassa, matka kesti 75 minuuttia. Mietin, että nyt olen tehnyt tyhmän ratkaisun. Meinasin kääntyä ja perua koko työn. Onneksi tajusin, että ei ole pakko ajaa ruuhkassa, jos ei halua.

Minulla oli vuosia työmatka 12 minuttia, plus/miinus yksi minuutti. Se tuntui kohtuulliselta ja varsin järkevältäkin. Kun muutin 100 kilometrin päähän työpaikasta, moni ihmetteli, että miten jaksan ajaa tuon matkan joka päivä, ja vielä kaksi kertaa. Tiesin jo ennen kuin olin ajanut sitä tuömatkaa kertaakaan, että se ei tulisi olemaan ongelma. Pidän autolla ajamisesta. Voin hyvin ajaa erittäinkin pitkiä matkoja, jos rakko ja tankki antavat myöden. Lappiin olen punnertanut yhdellä tankkauksella. Tukholmasta Mälmöön sammuttamatta autosta virtaa.

Kaveri kertoi tovi sitten, kuinka hän on nyt ikionnellinen siitä, että ei tee enää töitä kotona. Se oli alkuun ollut niin hienoa, kun voi tehdä töitä kalsareissa, sängyssä tai sohvalla maaten. Jonkin ajan kuluttua se alkoi ahdistamaan. Olit käytännössä aina töissä. Koti muuttui työpaikaksi. Se keittiön nurkassa nököttävä kahvinkeitin olikin kohta työpaikan kahvinkeitin. Kalsarit vaihtuivat ensin työasuun. Viimein oli jopa kravatti kaulassa päivällä kotona. Ei auttanut, vaikka siirtyi aina tekemään töitä työhuoneeseen. Kaverini oli henkisesti aina töissä. Oli pakko hommata toimisto, oikean työmatkan päästä.

Toinen kaveri oli hommanut työpisteen asuinkiinteistönsä alakerrasta. Tuli sama vika. Koti oli liian lähellä. Työ ja vapaa-aika sekoittuivat liian helposti. Jos joku soitti työasiaa illalla, kesken leffan, oli liian helppo sanoa, että odota kun kipaisen toimistolle. Työmatkalla on siis merkitystä.

Ymmärrän ihmettelyn, jos ei pidä ajamisesta. Minulle ajaminen on jopa jonkinlaista terapiaa. Autossa on helppo ajatella ja pohtia syntyjä syviä. Huomasin tuon kun ajoin tunnin töihin, parin kuukauden ajan, päivittäin. Olin ajatellut, että kuuntelen matkalla äänikirjoja. Yhden aloitin. Huomasin usein ajavani kotiin täydellisessä hiljaisuudessa. Ei edes paljon rakastamani musiikki soinut. Siis aina. Aika usein musiikki kyllä soi, ja lujaa. Nyt on pari päivää soinut Nightwishin tuotanto. Seuraavassa autossa on vielä nykyistäkin parempi äänentoistojärjestelmä.

Tunti oli ehkä hieman pitkä työmatka. Nyt minulla on 40 minuuttia. Se tuntuu varsin sopivalta. Tunti on kuitenkin 50 % enemmän kuin tuo 40 minuuttia. Tuossa ajassa saa aamulla suunniteltua hyvin päivänsä ja soitettua mahdolliset päivän puhelut. Ei tarvitse lainkaan miettiä töitä vielä aamupalapöydässä, vaan vasta kun auto rullaa tallista päivänvaloon. Takaisin tullessa tuossa ajassa ehtii hyvin nollaamaan päivän. Jos joku puhelu jäi soittamatta, sen voi vielä tehdä. Kun auto syöksyy taas tallista sisään, työpäivä on jäänyt matkalle. Ja jos jotain unohtui, se unohtui. Se pysyy siellä 40 minuutin päässä ja odottaa siellä aamulla.

Tuo aiemmin ollut 12 minuutin työmatka tuntuu nyt jotenkin hölmöltä. Työasiat pyörivät käytännössä aina mielessä, kun pää ei tyhjentynyt kotimatkalla. Ja voi ihan hyvin mennä hetkeksi töihin myös viikonloppuna, kun matkaan ei mene aikaa. En kaipaa yhtään lyhyttä työmatkaa, mutta uskon, että moni aamuruuhkassa mateleva vaihtaisi siihen silmää räpäyttämättä, jos se olisi mahdollista.

Did we get this far just to feel your hate? Did we play to become only pawns in the game? How blind can you be, don't you see? You chose the long road, but we'll be waiting.
~ Nightwish

Tuli tuosta vielä mieleen, mikä on paras autoilubiisi ikinä?

Minua hävetti

Olin eilen lähdössä ketjun klubijohtajien kokoukseen, kun puhelin soi. Yksi Forever Töölön asiakkaista soitti ja kysyi, ehdinkö juttelemaan hetken, ehkä kymmenen minuuttia. Vastasin ehtiväni, mutta vasta hetken kuluttua, kun olin autotallissa. Sanoin, että palataan asiaan, kun pääsen liikenteeseen ja puhelin on hands freessä.

Mietin autoon istuessani, että mitäköhän me olemme töpänneet. Että nyt tulee jokin vakava palauteryöppy, kun piti varata aikaakin puhelun kestoon. Kelasin mielessäni, oliko minulta jäänyt jokin asia hoitamatta. En keksinyt mitään. Voin vain odottaa, hieman lannistuneena, mitä tuleman pitää.

Jännittyneenä aloin kuuntelemaan asiakkaan murheita. Ehkä jo toisesta lauseesta alkaen minua alkoi hävettämään. Tuntui, että vajoan syvälle auton penkin syövereihin. Minua hävettivät ajatukseni. Minua hävettivät me suomalaiset. Minua hävetti kaiken sen puolesta, mitä edustan. Minua hävetti samaan aikaan, kun tunsin suunnatonta ylpeyttä. Ihoni oli kananlihalla varmaan koko puhelun ajan.

Asiakas kehui edustamaani yritystä, Forever Töölöä ja sen henkilökuntaa ainakin vartin. Asiakas kertoi olevansa eläkeiässä ja nähneensä maailmaa. Hän kertoi kiertäneensä ja olleensa jäsenenä eri ketjun keskuksissa Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja vierailleensa lukuisissa paikoissa. Hänellä on ollut päällekkäisiä jäsenyyksiä, joten hän kertoi tietävänsä, mistä puhuu. En ole eläissäni kuunnellut vastaavaa puhelua, jossa asiakas oikeasti kehuu tuotettamme, palveluamme, puitteitamme ja henkilökuntaamme noin vuolaasti. Ja minua hävetti. Ja nolotti. Samaan aikaan, kun leijuin ylpeydestä.

Kiitin mielessäni Leenaa, jolta sain perintönä tuon keskuksen johdettavakseni. Kiitin, että hän on tehnyt loistavaa työtä ja minä saan jatkaa työtä hänen viitoittamallaan tiellä. Kiitin Allaa, Fustra Traineriämme, jota asiakas kehui maasta taivaaseen. Hänkin on tehnyt valtavan hienoa työtä, kun asiakas kokee sen tuolla tavoin. Ne pienet asiat. Ne olivat tämänkin asiakkaan kohdalla toimineet parhaiten. Toki ohjelmat ovat toimivat ja ohjaajat ovat aina ammattitaitoisia, mutta ne pienet jutut - asiakkaan huomioiminen - ne erottavat jyvät akanoista ohjaajissakin. Kiitin asiakaspalveluamme, joka on ottanut asiakkaan aina iloisesti ja avuliaasti vastaan. Kiitin siistijöitämme, jotka pitävät tilat siistinä. Kiitin laitehuoltoa, joka on pitänyt laitteet kunnossa. Näin jokaisen kehuihin liittyvän työntekijäni kasvot mielessäni sitä mukaa, kun asiakas kehui jotakin osa-aluettamme.

Tällaiset asiakkaat ovat kullan arvoisia. Muistatteko, kun kerroin kirjasta Raving Fans? Tämäkin asiakas lupasi tuoda kaikki ystävänsä meille kuntoilemaan. Hän kertoi raahaavansa ne vaikka väkisin klubillemme. Hän opasti markkinoimaan tuotettamme myös varttuneemmille, koska meidän klubimme oli kuulema ensimmäinen, jota hän voi ja uskaltaa suositella saman ikäryhmän ystävilleen. Tuokin oli kiva kuulla.

Mutta miksi me ajattelemme aina pahinta, kun asiakas soittaa? Tai miksi me lähes aina annamme vain negatiivista palautetta, mutta emme kehu? Edustaako sana arvostelu sinulle positiivista vai negatiivista. Veikkaan jälkimmäistä.

Mitä jos tänään, huomenna, ylihuomenna tai tästä päivästä eteenpäin kehuisit jotakin vähintään kerran päivässä. Kokeile, miten täysin tuntematon reagoi kehuun. Kokeile, miltä tuntuu antaa jollekin yritykselle positiivinen palaute. Käytät varmasti päivittäin tuotteita ja palveluja, joihin olet varsin tyytyväinen. Kokeile, miltä tuntuu kehua ystävää, perheenjäsentä tai työkaveria. Kokeile, millainen voima kehussa on. Minä hehkun tuosta kehusta vieläkin. Vaikka hävettääkin.

Aina kun olet vihainen minuutin ajan, menetät kuusikymmentä onnellista sekuntia. 

~ Ralph Waldo Emerson

Se oli loma

Elämäni ensimmäinen kesäloma on takana. Joskus ihmettelin, Miksi pitäisin kesälomaa? Nyt en ihmettele. Pidän sellaisen jatkossa joka kesä. Kokemus oli erittäin vapauttava ja viihdyttävä. En oikein edes osaa kuvailla tuntemuksia, kun ajatukset lentävät ihan jossakin sfääreissä. Ehdin kokemaan vaikka mitä. Tosin lomakin oli normaalia kesälomaa pidempi. Oikea loma on tähän asti ollut vain hakusessa.

Ehdin rentoutumaan Pasadenassa, viihtymään Las Vegasissa, kellumaan Lohjan järvellä, tallustelemaan Tallinnassa ja syömään krokotiilia Korsaarissa, jopoilemaan Hangossa ja tähyilemään Bengtskärin majakastakin, noin nopeasti muisteltuna. Ei ollut juurikaan päiviä, jolloin en olisi tehnyt mitään tai ollut jossakin. Vaatteet vain vaihtuivat kassissa ja taas mentiin. Toki lepopäiviäkin oli muutamia. Varsin antoisa loma. Ei tarvinnut uhrata yhtään ajatuksia töille. Se oli outoa, mutta siihenkin voisi helposti tottua, näköjään.

Nyt on ihan hyvä fiilis aloittaa sorvin ääressä, hyvin rentoutuneena. Pidin jopa yli kuukauden tauon kaikesta kuntoilusta. Ensimmäistä kertaa tuokin. Ennen kesää tuli enemmän tai vähemmän julkiseksi sekin, mitä teen jatkossa. En ollut missään vaiheessa lähdössä kuntoilualalta mihinkään. Pidän alasta sen verran paljon, että tullen olemaan sillä niin kauan, kuin viitsin tehdä töitä. Missä ja miten, sen näyttää aika, mutta nyt käänsin uuden lehden.

Viime syksynä uhoin kovaan ääneen, että en usko muuttavani Turun alueelta koskaan mihinkään. Helmikuusta alkaen olen ollut lohjalainen. Talvella mietin ääneen, että olisi todella outoa olla töissä jollekin muulle. No nyt olen, vaikka tietysti omistussuhde M&M:ään on yhä tallella ja X-Methodinkin kautta saa leikkiä yrittäjää, varsinaisen uuden työn ohella. Keväällä, Mannerheimintietä kävellessäni kerroin, kuinka en voisi edes kuvitella olevani töissä Helsingissä. Nyt olen - Mannerheimintiellä. Käyntikortissa lukee Club & Spa Manager, Forever Töölö.

Joskus ne vaihtoehdot, joita pitää epätodennäköisimpinä elämässään, ovat juuri niitä parhaita.

Ai niin. Sain vedettyä listalta yli Van Halenin, jonka näin ensimmäistä kertaa livenä Staples Centerissä. Lämppärinä tuolla oli niinkin kova metallibändi kuin Kool & The Gang. Colosseumilla veti Celine Dion aika vaikuttavan konsertin. Paljon tuli kesällä nähtyä ja kuultua. Musiikin täytteinen kesäloma päättyi kerrassaan loistavan työmoraalin omaavan Bruce Springsteenin konserttiin. Huikeaa!

~ En tiennyt, että sitä ei pysty tekemään, joten menin ja tein sen.

Seasonal Yoga - Avain elämään

Olenhan kertonut, että minusta tulee joogi? Opetanko yogaa koskaan? En tiedä. Ehkä koulutan itseäni vain oman hyvinvointini vuoksi. Valitsin taannoin Seasonal Yoga -koulutuksen, joka kestää vuoden. Kotitehtävänä oli kirjoittaa oma kuvaus Seasonal Yogasta. Se kuuluu näin:

Ehkä rohkeasti sanottu otsikossa. Tai sitten ei. Seasonal Yoga voisi olla myös avain elämän kiertokulkuun. Tavallaan kaikki olemassa oleva perustuu luonnon kiertokulkuun. On alkua, kasvua, kehitystä, paikallaan oloa, taantumista, loppumista. Käytännössä ihan kaikessa - elämässä, liiketoiminnassa, ihmisessä, yksilössä, ihmissuhteissa, tuotteessa, palvelussa...

Miksei siis joogakin voisi perustua kiertokulkuun - luonnon kiertokulkuun, vuodenaikoihin ja kellonaikoihin? Jooga on itsensä kehittämistä, joten on itse asiassa aika luonnollista huomioida luonto ja ympäristö kehityksen välineenä ja vaikuttimena. Vuodenajat vaikuttavat ihmiseen. Kellonajat vaikuttavat ihmiseen. Jooga vaikuttaa ihmiseen. Seasonal Yoga niputtaa nämä vaikuttimet yhteen, luonnollisella tavalla.

Seasonal Yoga on lähellä ihmistä. Se on myös lähellä luontoa, joka monelta kaupunkilaiselta pääsee käsistä asvaltin keskellä. Kosketus luontoon katoaa helposti urbanisoituvassa yhteiskunnassa. Sen huomaa hyvin, jos hankkii koiran tai muun vastaavan lemmikin, joka vaatii päivittäistä ulkoilutusta. Kun vie koiran metsään joka päivä, huomaa kuinka luonto muuttuu vuodenaikojen mukana, kuukausittain, viikoittain ja jopa päivittäin. Tällöin huomaa myös luonnon vaikutuksen meihin ihmisinä. Tätä muutosta ja vaikutusta ei huomaa keskellä kaupunkia.

Ympäristön muutokset vaikuttavat meihin, halusimme tai emme, myös asvalttiviidakossa. Seasonal Yoga saa urbaaninkin cityihmisen ajattelemaan itseään osana luontoa ja sen vuosikehitystä. Seasonal Yoga avaa portin omaan sisäiseen metsäämme. Se auttaa ymmärtämään, miten me reagoimme eri ajankohtiin, jokainen yksilöllisesti, mutta silti niin samankaltaisesti. Me kaikki käyttäydymme eri tavalla talvella, verrattuna kesään. Eikä siihen ole syynä kalenteri, vaan se, miltä luonto näyttää ja miltä se tuntuu. Keväällä tuntemuksemme ovat erilaisia kuin syksyllä. Kevät saa meidät tekemään eri asioita kuin syksy - ja taas, halusimme tai emme.

Jos haluat tietää, miksi keväällä siivotaan, kesällä nautitaan, syksyllä masennutaan ja talvella murjotetaan, Seasonal Yoga kertoo sen. Samalla saatat kehittyä ja vahvistua yksilönä.

Mietin juuri tämän viikonlopun koulutuksen aikana, kuinka jokaisen johtajan pitäisi käydä joogakoulutuksessa. Ei siksi, että olisi kiva istua lotusasennossa pöydän päässä henkilökuntapalaverissa, vaan siksi, että oppii tuntemaan itseään. Miten ihmeessä ihminen voisi johtaa toisia, jos ei osaa johtaa itseään? Kun opit tuntemaan itsesi, osaat reagoida paremmin muihin ihmisiin.

Olin pari viikkoa sitten Seasonal Yoga retriitillä Ranskassa. Taidankin kertoa siitä hieman seuraavaksi.

Et voi tulla onnelliseksi. Voit ainoastaan olla onnellinen.

~ Happy Yoga 

Eläkeläisen kiireet

Oletteko huomanneet, kuinka moni eläkkeelle jäänyt valittelee, kun ei ehdi enää tekemään mitään? Tulevat eläkeläisen kiireet kuvioihin. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miten vapaa-ajan lisääntyminen voi lisätä kiirettä. Nyt alan hiljalleen hahmottamaan sitä.

Olen nyt muutaman viikon ollut käytännössä ilman kalenterimerkintöjä. En ole kuitenkaan tehnyt esimerkiksi kotona vielä yhtään niitä hommia, joita ajattelin tehdä. Ehtiihän ne huomennakin - jättää tekemättä. Noinhan sitä ajattelee, kun ei ole deadlineä, aikatauluja, menoja, vastuuta...

Aika vain kuluu touhutessa kaikkea kivaa. Nauttimalla hetkistä. Vaikka kyllä myönnän sen nauttimisen olevan ajoittain haasteellista, kun on tottunut tekemään, ja paljon, ja koko ajan. Olen jo aiemminkin huomannut itsessäni sellaisen piirteen, että mitä suurempi haaste ja mitä kovempi kiire, sitä enemmän saan aikaiseksi. Nyt ei ole haasteita eikä mikään kiirekään, niin kyllä se näkyy suorituksessa.

Ehkä pitäisi sittenkin vain olla tyytyväinen ja pyrkiä nauttimaan vapaudesta. Ehkä sitä voisi hyvinkin ladata akkuja ilman haasteita hetken. Ei kai siinä mitään pahaa ole, vaikka se tuntuukin siltä? Ehkä minä aloitan nyt sen nauttimisen. Kesäkin tuli. Kohta voi hyvällä omatunnolla maata päivät aurinkotuolissa jotain kirjaa lukien, napsien D-vitamiinia auringon säteistä.

Hemmetti, minähän voin hyvin! Kun työt kaatuvat päälle, sitä kaipaa vapaata. Kun ne eivät kaadu, kaipaa sitä. Olemme me tyhmiä otuksia me ihmiset.

Elämme vain murto-osan elämästämme.
~ Henry David Thoreau

Vapaaherra

Tai ehkä sittenkin vapaa herra. Tosin voisin olla paronikin. Eihän paroni Hurme kuulosta yhtään hullummalta. 

Ensimmäinen lomaviikko takana. On outoa olla lomalla, kun ei lähde mihinkään. Ennen loma tarkoitti sitä, että lentokone lähti johonkin. Tuli tehtyä töitä viimeiselle mahdolliselle minuutille, jotta ehti vielä koneeseen. Ja jos kone laskeutui takaisin Suomeen päivällä, tuli mentyä vielä samana iltana aina töihin. En ole koko tuon työrupeaman aikana ollut kertaakaan kesällä lomalla. Nyt aion olla. Ihmettelin joskus ääneen, miksi pitäisin kesälomaa. Ja vielä viime kesänä kerroin, kuinka kesällä on mukava tehdä töitä. Tänä kesänä purjehdin ajatusten vastavirtaan ja opettelen uutta.

Suurin haasteeni tällä hetkellä on se, että maltan olla lomalla. Ensimmäiset työtarjoukset tupsahtivat eteen käytännössä välittömästi vapautusilmoitukseni jälkeen. Joku olisi halunut tavata jo heti maanantaina. Päätin olla sopimatta mitään ainakin pääsiäisen yli. No nyt on tiistai ja tänään on palaveria. Yhä on kuitenkin tavoitteena olla lomalla syksyyn asti. Saa nähdä, onnistunko.

Olen aina puhunut, kuinka en kokenut olevani lainkaan töissä, kun sain olla M&M:llä. Sain tehdä mitä halusin. En koskaan kokenut lähteväni töihin, kun nousin sängystä. Sain vain toteuttaa. Niin koin asian olevan. Nyt kun tuota on peilannut viikon päivät, niin mieleen on hiipinyt ajatus, että olinkohan sittenkin töissä? Työ on vain siitä kummallinen otus, että se viekoittelee salaa. Se kertoo antavansa, vaikka todellisuudessa se ottaa.

Olin aina sitä mieltä, että työ tulee ensin. Se menee kaiken edelle. Tuota mantraa hoin jopa läheisille. Olin oikeasti sitä mieltä. Työ on se, jonka kuvittelin mahdollistavan kaiken muun. Mutta nyt ymmärrän, että se mahdollistaa vain kulissit, julkisivun, jolla ei tee oikeasti yhtään mitään. Oikeissa olosuhteissa muiden asioiden tulee mennä työn edelle. Läheisten ja perheen tulee mennä työn edelle. Työllä ei ole tunteita. Se ei rakasta. Sillä ei ole empatiaa. Se ei ole vierelläsi vaikeuksissa. Se ei auta, kun oikeasti tarvitset apua. Sinusta välittävät ihmiset tekevät kaiken tuon.

Tästä huolimatta tulen aina tekemään töitä. Nyt saan olla vedenjakalla ja valita, mitä haluan tehdä seuraavaksi. Sitoudunko pitkään projektiin vaiko lyhyisiin, jotta voin halutessani hypätä oravanpyörästä taas hetkeksi pois. Kerroin kolmekymppisenä, kuinka ajattelin tekeväni vielä kymmenisen vuotta töitä niska limassa ja sitten hölläisin. Näin näytti myös käyvän. Tuo ajatus muistui yhtenä päivänä mieleen. Huomasin hymyileväni.

Elämä on suloista ja iloista sille, jolla on joku jota rakastaa ja puhdas omatunto. 

~ Leo Tolstoi