KUNnON 15 MINUUTTIA - Vartin vaille muutos
Mitä luulet, paljonko tarvitaan aikaa merkittävään muutokseen? Minkä verran muutokseen vaaditaan aikaa joka päivä? Mikä on riittävä määrä minuutteja? Entä kuinka monta päivää täytyy jaksaa toistaa asiaa, jonka haluaa muuttuvan?
Pystymme muuttamaan kaikkea sitä, mitä haluamme muuttaa. Suurin osa muutoksista lähtee meistä itsestämme, meidän täytyy muuttaa jotain omassa toiminnassamme, jotta ympäristökin muuttuisi. Pääasiassa pystymme muuttamaan vain itseämme ja asioita joihin voimme vaikuttaa. On turha odottaa, että ympäristö ja siinä olevat ihmiset muuttuisivat, jos ei muuta omassa toiminnassaan mitään. Jos tekee aina samoja asioita, samalla tavalla, saa saman lopputuloksen.
Pystyisikö vartissa saamaan aikaan muutoksen? Tilaa idearikas ja käytännönläheinen valmennustunti itsellesi tai koko henkilöstöllesi. Kerron, miten sinun ja yhteisösi elämä voi oikeasti muuttua parempaan suuntaan, miten voit saavuttaa elämäsi suurimmat tavoitteet, vartin pätkissä.
Valitse mieleisesi kolme varttia näistä vartin metodin osa-alueista ja tulen pitämään niihin liittyvän tunnin valmennuksen, joka muuttaa elämää, vartin kerrallaan. Varaan oikeuden valita neljännen valmennustunnin varteista.
- Vartti minulle – Mihin käyttäisit oman varttisi?
- Vartti sinulta hänelle ja häneltä sinulle – Kenelle antaisit ja keneltä haluaisit vartin?
- Vartti oppimiselle – Mitä voi oppia vartissa?
- Vartti aktiivisuudelle – Vartilla lisää elinaikaa
- Vartti kuntoilulle – Vartin hikoilun vaikutukset
- Vartti henkiselle hyvinvoinnille – Rauhallisen vartin taika
- Vartti unelle – Väsyttää, vartti vielä
- Vartti aamutoimille – Aikainen lintu nappaa hyvinvointia
- Vartti työlle – Keskity tärkeimpiin tehtäviisi
- Vartti tauolle – Tauot voimaannuttavat
- Vartti päiväunille – Kuuluisuudetkin lataavat
- Vartti parisuhteelle – Huomioi kumppanisi
- Vartti vanhemmuudelle – Ole läsnä lapselle
- Vartti harrastukselle – Mitä ehtii harrastamaan vartissa
- Viimeinen vartti
Yhden valmennustunnin hinta on 500 euroa.
Lisätunnit 250 euroa.
Matkatunnit 50 euroa.
Kirjat 12 euroa / kappale. Järjestäjä saa myydä niitä haluamaansa hintaan.
Hinnat alv 0 %.
Hintaan lisätään mahdolliset matka- ja majoituskulut, erikseen sovitusti.
Ota yhteyttä ja pyydä tarjous, miten voit muuttaa elämän suuntaa, vartti kerrallaan.
Tutustu myös kuinka tehdää Kunnon liiketoimintaa.
Tutustu myös kuinka tehdää Kunnon liiketoimintaa.
Sami Hurme
+358 50 569 8781
Jutta Österberg-Hurme
+358 50 582 4711
Jutta Österberg-Hurme
+358 50 582 4711
vartinmetodi(D)kunnonoy.fi
Kunnon Oy
Y: 2856066-7
Kuka on Sami Hurme?
Monipuolinen urheilutausta, jääkiekko, yleisurheilu, hiihto ja kuntoilu yleensä toivat minut alalle. Siitä on kohta kaksikymmentä vuotta, kun ura liikunta- ja hyvinvointipalvelujen parissa, Turun M&M Kuntotalolla alkoi. Itse asiassa olen koko varsinaisen työurani tehnyt urheilun ja liikunnan sekä hyvinvoinnin parissa. Toistakymmentä vuotta työskentelin jääkiekkovarusteita maahan tuovassa yrityksessä, Great Skatessa, josta sairaanhoitajan koulutukseeni liittyvä matka jatkui urheilulääkäriasema Clinisportin palvelukseen, ennen kuin löysin itseni kuntokeskusmaailmasta.
Toimin M&M Kuntotalossa omistajana ja toimitusjohtajana 13 vuotta. Tuona aikana maahantoimme myös Rebel Spirit -vaatemerkkiä ja rakensimme Kasiseiska-verkkokaupan, joista molemmista tuli kerättyä paljon oppia ihmisten ostokäyttäytymisestä. Osakkeista luovuttuani ennätysten rikkominen jatkui Helsingissä Forever Töölön klubinjohtajana lähes viiden vuoden ajan. Suomen suurin kuntokeskuksen valmennustiimi on tehnyt johdossani ennätyksiä toisensa perään. Olen myös yksi X-Method valmennuskonseptin luojista ja osakas sekä myös Flowride-sisäpyöräilytuotteen ohjelmatuottajista. Toimin myös Trainer4You:n kouluttajana, koulutusalueena valmentajien ja yritysten valmennuspalvelujen myynti ja markkinointi.
Intohimojani ovat työn teon lisäksi monipuolinen kuntoilu, sisäpyöräily, jääkiekko, kuntosali, jooga, pilates sekä lukeminen, äänikirjojen kuuntelu ja kirjoittaminen, matkailun ja muun maailmankatsomuksen avartamisen lisäksi.
Kirjoittaminen ja erityisesti asioiden yksinkertaistaminen sekä ajoittainen provokatiivinen esittäminen on yksi monista vahvuuksistani. Kunto Kortilla -blogissa on satoja kirjoituksia alalta ja elävästä elämästä, jotka ovat luoneet vahvan pohjan myös Kunnon liiketoimintaa - Hyvinvoinnista bisnestä -kirjalle, joka ilmestyi maaliskuussa 2017. Kirja on liikunta- ja hyvinvointialan ensimmäinnen liikkeenjohdon kirja Suomessa. Kirjan käännössopimus hollanniksi ja englanniksi on jo tehty.
Olen tehnyt paljon ja usein ollut väärässä, mutta ehkä kuitenkin useammin oikeassa ja siksi oppia on jaettavaksi asti. Lupaan, että valmennustunnin jälkeen haluaisit maksaa minulle enemmän, mitä pyydän. Olen tottunut aina tekemään enemmän, kuin mistä minulle maksetaan, ylittämään odotusarvot.
Kokeile, et pety.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti