maanantai 24. syyskuuta 2007

Winclub

No nyt se vihdoinkin oli uutisissa. Siitä on varmasti jo toista vuotta aikaa, kun minuakin houkuteltiin mukaan Winclubiin takomaan rahaa. Clubia myytiin silloin ja myydään yhä ajatuksella, että saat järjettömät voitot ja vain sen vuoksi, että Clubin pyörittäjät (Kaksi suomalaista, joista toisen nimi taisi olla Mika) ovat jo niin rikkaita, että haluavat "jakaa omistaan". Siis aikamme robinhoodeja.

Vähän aikaa sitten kuulin, että muutama liikuntakeskusalalla olevakin olisi eksynyt mukaan suuret tuotto-odotukset silmissään. Ihmettelin silloin ja ihmettelen yhä, mikä saa aikuisen ihmisen lähtemään tällaiseen mukaan ja ennen kaikkea sijoittamaan jopa kymmeniä tuhansia euroja? Siitä huolimatta, että mukana ei ole trumpitjawahlroosit. Jos systeemi tekisi todella rahaa siihen sijoittaville, eikö siinä olisi mukana kaikki, joilla jo on rahaa, koska he kuitenkin haluavat sitä lisää ja paljon ja nopeasti? Tai sitten minä olen tässä se hölmö, joka ei ymmärrä valuutoista ja urheiluvedonlyönnistä yhtään mitään.

Lukekaa itse näitä keskusteluja joista tämä on alkanut jo 1.2.2005. Miten se pankkimainos menikään sammakkojen suutelusta... Kyllähän se aikuinen ihminen osaa raha-asiansa hoitaa...

Tähänkin sopii taas sanonta: "Jos se olisi helppoa, kaikki tekisivät sitä!" Trumpin blogista taitaa saada parempia vinkkejä rahan tekoon.

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tonttu!

Kunto Kortilla kirjoitti...

Niinpä tietysti.

Ja "sijoitusohjelman" keksijä on sitten joulupukki. Jos se ohjelma olisi todellinen rahantekoväline, voisin kuvitella jonkin sijoitusyhtiön tai pankin jo ostaneen ohjelman suurella rahalla.

Aina kun joku voittaa, jonkun pitää hävitä. Ilman häviötä ei ole voittoa. Tässähän ei ole kyse win-win -yhteistyöstä, vaan rahaliikenteestä, jossa on kyse konkreettisista euroista. Jos niitä lähtee ulos, pitää niitä tulla jostakin myös sisään.

Toivottavasti kaikki pooliin sijoittaneet saavat ainakin omansa takaisin. En uskonut asiaan, joten en sijoittanut, vaan pidän rahat yhä muissa vipurahastoissa. Valitsin pienemmän riskin.

Kunto Kortilla kirjoitti...

Tuosta voi lukea eräänlaisesta rahankeruusta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Ponzi-huijaus

Joskaan en voi väittää siitä olevan kyse. Kannattaa kuitenkin perehtyä...

Anonyymi kirjoitti...

Sen pituinen se... Mitä tästä taas opittiin?

Anonyymi kirjoitti...

"Anonyymi sa...
Sen pituinen se... Mitä tästä taas opittiin?

26. syyskuuta 2007 1:38"

No kerro mitä olet oppinut!

Anonyymi kirjoitti...

http://wincapita-ponzi-warning.weebly.com/faktat.html

Anonyymi kirjoitti...

hohoo, tonttu!!! :D

jatkakaahan te vaan niitä pontzienne lukemisia netistä... ;)

Kunto Kortilla kirjoitti...

Mikä aktivoituminen täällä nyt tapahtui? Luulin tämän olevan jo vanha asia...

En ole syyskuun jälkeen edes muistanut koko asiaa, mutta nyt kävin taas lukemassa näköjään yhä jatkuvaa "keskustelua" aiheesta, murossa vai mikä se nyt on...

En voi kuin todeta, että uskon itse yhä rehelliseen yrittämiseen. Rehellinen yrittäjä voi toimia avoimesti. Ei sen ainakaan murossa tarvitse toimintaansa puolustella.

Eihän niitä "keskusteluja" voi nauramatta edes lukea.

Kaikilla nimimerkeillä ja anonyymeillä kirjoittajilla tai tuntemattomilla taustahenkilöillä on aina jotain salattavaa. Muussa tapauksessa he toimisivat omiin nimiin...

Anonyymi kirjoitti...

Miten siinä sitten kävikään:
http://www.aamulehti.fi/uutiset/kotimaa/74617.shtml

Anonyymi kirjoitti...

http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/arkistot/talous/2008/03/624535

Kunto Kortilla kirjoitti...

Nythän pamahti...

Kello on vasta vajaa viisi ja tätäkin blogia on käyty tänään lukemassa jo 330 kertaa.

Päiväennätykset paukkuvat rytinällä.

Ihmettelin jo aikaisemmin päivällä, että mikä tulva tänne blogiin pamahti, kunnes huomasin jonkin korttitalon kaatuneen ja googlen löytävän tänne.

Aika paljon on ollut kävijöitä pankkimaailmastakin.

Kiva, kun kävit lukemassa. Lue joku muukin teksti...

Saas nährä, kui täs käy...

Anonyymi kirjoitti...

Naureskelin tätä WinClub - WinCapita -juttua viime syksynä, kun luin tämän blogitekstisi. En voinut uskoa, että ihmiset ovat noin sinisilmäisiä. Aika hurjia avautumisia nyt S24:ssa.

Jari Nikkola kirjoitti...

Hillitöntä settiä. Ja suunnattu suoraan humaanin toiminnan suojaamattomaan keskiöön, perusinhimilliseen toivoon/uskoon onnistua/rikastua/rakastua yhtäkkiä satumaisesti.

Suosittelen ihmekoneeksi kuitenkin Lottoa, siinä menettää vain joitain euroja per viikko ja rahakin kiertää noin periaatteessa hyvään osoitteeseen. Ison nousun bongaaminenkin taitaa olla yhtä todennäköistä.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi luin syksyllä tämän blogin. Sijoitus jäi tekstisi vuoksi tekemättä. KIITOS!

Anonyymi kirjoitti...

Maikkarin 45 min 2.4.2008 klo 20:
http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/arkistot/rikos/2008/04/630497

Kunto Kortilla kirjoitti...

Ai tänään oli Winclub / Wincapita aiheesta taas töllöttimessä. Aika hurjia epäilyjä.

Jos tuo nyt paljastuu rikolliseksi toiminnaksi, niin hyvä, jos joku on välttänyt menetyksensä pelkästään lukemalla blogiani.

Muussa tapauksessa toivotaan, että Winclubin tai Wincapitan tai edes jonkun sivut aukeaa ja sijoittajat saavat rahansa takaisin.