sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Nyrjähtänyt huumorintaju

Eilen taas yli 1.4 miljoonaa katsojaa. Viime viikolla yli 1.3 miljoonaa. Yritin minäkin taas viihdyttää itseäni katsomalla Putousta. En saa koppia ohjelman suosiosta. En ole koskaan saanut, mutta aina yritän, kun uusi kausi alkaa. Mikä minussa on vialla?

Tykkään nauraa. Pidän komedioista. Kerron huonoja vitsejä, jopa pilkallisia. Olen nuorena nauranut peteliuksille ja kummeleille. Olen siis osannut nauraa myös karikatyyreille. En ilmeisesti osaa enää, kun juuri Putouksen karikatyyrihuumori ei enää tipahda. Olenko saanut aivovamman? No tuo selvinnee ensi viikolla lääkärin vastaanotolla.

Vai olenko jo vanha? Vai mikä hemmetti minun on, kun en ymmärrä sitä, mitä 1.4 miljoonaa television katsojaa ymmärtää? Ihmettelen suu auki, kun ihmiset hehkuttavat sarjaa kahvipöytäkeskusteluissa. Olen ulkopuolinen. Tunnen itseni typeräksi.

Mikä edes on enää hyvää huumoria? Uutisvuoto saa välillä nauramaan. Samoin tekevät monet sitcomit. Tilannekomiikka, se saa minut nauramaan. Tilannekomiikka lienee sitä parasta mahdollista huumoria, eivät karikatyyrit, ihmisten poikkeavuuksien pilkkaaminen. En siis koe olevani täysin huumorintajuton, ainakaan vielä.

Poikkeavien ihmisten pilkkaaminen on varmasti ollut olemassa huumorin lähteenä niin kauan, kuin näyttämöhuumori on ollut olemassa. Ei kai siinä sinällään mitään pahaa ole. Harmitonta, kunnes niistä hahmoista löytää itsensä. Näin taisi käydä tässä Nyt-liitteen kolumnissakin. Toki itselleen nauraminen on terveellistä, mutta toisten puutteiden tai piirteiden pilkkaaminen - onko se tervehdyttävää? Ehkä. Ehkä se tekee pilkkaajasta paremman. Niin taitaa koulukiusaajakin tuntea.

Vai onko minusta tullut närkästyjä, mielensäpahoittaja? Ei kai sentään. En koe närkästyväni. Putous ei vain naurata. Ymmärrän varsin hyvin, että hahmojen sanonnat tarttuvat ihmisiin. Apuva, Elämä on, jne. Nämä tulevat ja menevät. Pidänkö itseäni tuota helppoa huumoria fiksumpana? Onko asenteessani siis vikaa ja Putouksen huumori olisi hyvää, jos en ylentäisi itseäni? Voisiko sanonnat tarttua minunkin kieleeni? Jos siis vain antaisin siihen mahdollisuuden.

Twitterissä @Petri2020 kommentoi ongelmaani näin:
EsaPakarinen luonnehti komiikkaa näin: kävele lavalle oudoissa vaatteissa ja hölise hassusti, hae lähtiessä palkkio.
Tuo on hyvin sanottu ja sopii hyvin ihmismassojen viihdyttämiseen. Helpolla huumorilla tavoittaa massoja. Ja sillä taas tekee rahaa. Ei kai siinä ole mitään pahaa.

Ilkka O. Lavas tiivisti hienosti Putouksen menestyksen kuuteen kohtaan City-lehdessä:
  1. Juontajat ovat ammattiviihdyttäjiä
  2. Aiheet ovat viihdyttäviä
  3. Rohkea
  4. Riittävän iso kohderyhmä
  5. Suora lähetys
  6. Monikanavaisuus ja #SocialTV
Ehkä tuo on oikea resepti toimivalle televisioviihteelle nykyään. Ei vain osu ja uppoa minuun.

Eikä kannata olettaa, ettenkö ymmärtäisi Putouksen toteuttamisen vaativuutta. Tarvitaan varmasti loistavat näyttelijät, jotta tuo toimisi alkuunkaan. Nyt ei ole kyse heistä, vaan minusta ja nyrjähtäneestä huumorintajustani.

Nostan myös hattua sarjaan liittyvään tuotteistamiseen. Putous Cola, miksi ihmeessä?
Huumorin salaisuus piilee yllätyksessä. ~ Aristoteles

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Fitness trendit 2014

Perinteisesti olen aloittanut vuoden kirjoittamalla ennusteista alamme kuntoilutrendeistä. Kuluneen vuoden aloitus jäi muiden juttujen varjoon, mutta käsitellään sitä hieman nyt, kun tarkastellaan alkaneen vuoden trendiennustuksia.

Vuoden 2012 trendiennustukset osuivat osittain kohdilleen, vaikka ovatkin jo vanhentuneet. Katsotaan, miten kävi vuoden 2013 ennustuksille.

1. Koulutetut, sertifioidut ja kokeneet kuntoilun ammattilaiset. 
Tämä näkyi selvästi. Esimerkiksi edustamallani klubilla personal trainerien määrä nousi jo 20:een. Ihmiset hakevat tuloksia ammattilaisilta.

2. Voimaharjoittelu
Tässä on tapahtunut selkeä muutos. Nyt kaiken ikäiset ja kokoiset liikuttelevat rautoja. Palataan voimaharjoittelun perusteisiin. 

3. Harjoittelu oman kehon painolla
Liittyen edelliseen, palataan voimailun perusteisiin. Kaikenlaiset oman kehon painoa hyödyntävät harjoitteet ovat in.

4. Lapset ja ylipaino
Ehkä tämä ei Suomessa ole vielä niin isosti tapetilla, vaikka kysyntä kaikenlaisiin lasten ja nuorten ryhmiin näyttäisi olevan kasvussa. Uskon, että tämä jää vielä odottamaan tulemistaan.

5. Kuntoilu ja painonpudotus
Asiakkaat haluavat nyt harjoitusohjelman ohella ruokavalionsa kuntoon.

6. Ohjelmat varttuneemmille
Tämä lisääntynee ihan luonnollisesti, kun suuret ikäryhmät ikääntyvät. Ei tarvitse olla Herlokki Solmunen ymmärtääkseen tämän.

7. Personal Training 
Kyllä. Huima kasvu kysynnässä.

8. Toiminnallinen harjoittelu
Liittyy vahvasti kohtiin 2 ja 3. Tämä harjoittelumalli tekee vahvaa nousua.

9. Core Training
Keskivartalon hallintaan kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota. Se korostuu valittavissa liikkeissä ja liikesarjoissa.

10. Pienryhmäharjoittelu valmentajan kanssa
Tätä vasta viritellään Suomessa. Potentiaali on nähtävissä, mutta meillä on vielä paljon tekemistä yksilövalmennuksenkin kanssa, joten tämä on looginen jatkumo sille, vähän myöhemmin.
Nämä olivat siis kuluneen vuoden ennustukset. Aika hyvin olivat taas kohdillaan, vaikka parissa kohdassa me tulemme Suomessa hieman jälkijunassa. Melkein kaikki voi allekirjoittaa toteutuneiksi.

Mutta miten on tänä vuonna? ACSM:n ennustukset vuoden 2014 fitness trendeiksi ovat:

1. High-Intensity Interval Training (HIIT)

Varmasti yksi tämän vuoden hiteistä. HIIT-harjoittelu oli selvästi jo kuluneen syksyn juttu, joka vain jatkaa kasvuaan. Meillä on esimerkiksi Tabata by X-Method -tunnit olleet erittäin suosittuja.


2. Harjoittelu oman kehon painolla
Tämä on listalla tänäkin vuonna ja ihan aiheesta. Kaikenlainen kuntopiirimäinen harjoittelu lisääntyy. Se on helppoa ja halpaa toteuttaa, joten kun sellainen tulee trendikkääksi, se usein räjähtää kasvuun. On hienoa, kun perusharjoittelu nostetaan jalustalle.

3. Koulutetut, sertifioidut ja kokeneet kuntoilun ammattilaiset
Asiakkaat hakevat yhä kasvavassa määrin apua alan ammattilaisilta. Eikä vain keneltä tahansa, vaan ammattitaidosta täytyy olla tae, että asiakas saavuttaa haluamansa tulokset.
4. Voimaharjoittelu
Minä laittaisin tämän ensimmäiseksi listalla. Emme ole Suomessa vielä nähneetkään, mihin voimaharjoittelu voi kasvaa kuntokeskuksissa. Nyt se on näkynyt - ehkä jo jopa laskevasti - vasta Crossfit-saleilla, kun niihin ovat hakeutuneet ne aikaisin kaikesta kiinnostuvat. Tänä vuonna perinteinen voimaharjoittelu palaa kuntokeskuksiin räjähdysmäisellä voimalla. Se on hienoa asia.

5. Kuntoilu ja painonhallinta
Ruokavalioiden kysyntä kasvaa yhä, liitettäväksi harjoitusohjelmiin. Tämä on jo kuluneena vuonna huomattu X-Methodissa, jolta tuli oma tuote X-Method Food, sekä Fustrassa, jossa ruokavalio näyttelee jo aika isoakin roolia tulosten saavuttamisessa.

6. Personal Training
Voisi olla listalla korkeammalla. Kulunut vuosi oli Suomessa Personal Trainingin esiinmarssin vuosi. Suurimpina vauhdittajina toimivat varmasti tuotteistetut palvelut, kuten Fustra ja X-Method. Ihmisten on helpompi ostaa palvelua, kun tietävät, millaisia tuloksia saavat ja jopa tulostakuulla. Kysyntä tulee kasvamaan tänä vuonna vielä suurempii mittoihin.

7. Ohjelmat varttuneemmille
Tämä säilynee listalla aika pitkään, koska tilanne ei tule muuttumaan.

8. Toiminnallinen harjoittelu
Liittyy vahvasti kohtiin 2 ja 3. Tämä harjoittelumalli tekee vahvaa nousua. Kuntokeskusten pitää varata aiempaa enemmän tiloja liikkuvaan harjoitteluun, painoilla ja ilman. Laitteiden käyttö vähenee ja irtopainojen käyttö lisääntyy, joka aiheuttaa paineen kuntokeskuksille katsoa tilojaan taas uudelta kantilta. 
9. Pienryhmäharjoittelu valmentajan kanssa
Pienryhmät tulevat kyseeseen sitten, kun yksilövalmennusta tarjoavat trainerit alkavat olemaan erittäin varattuja. Jotta kasvavaan kysyntänä saadaan vastattua, trainerit ottavat ensin kahta asiakasta ja sitten kolmea asiakasta kerrallaan ohjattavaksi. Tänä vuonna saatamme nähdä ainakin edustamallani klubilla tällaisen käänteen, koska trainerien määrä alkaa olemaan maksimissan ja kysyntä jatkaa silti kasvuaan.

10. Yoga
Uusi trendilistalla ja varmasti ihan aiheesta. Kun kovaa treenaaminen lisääntyy, tarvitaan sille myös vastapainoa, jota saadaan erilaisista joogan tuotteista. Joogamaisten tuotteiden kysynnän kasvu saattoi jo kuluneena vuonna yllättää monet, vaikka joogaan pohjautuvia tuotteita ilmeistyikin syksyllä moniin kalentereihin. Esimerkiksi Yoga Flow ilmestyi meidänkin kalenteriimme.

Ei siis juurikaan muutosta trendeihin viime vuodesta, mutta mielestäni vuodesta 2012 ollaan tultu jo aika kauas. Vai mitä mieltä te olette?

Minä otin klubilleni tälle vuodelle ainoastaan yhden teeman: PALVELU. Tuli kirjoitettua asiakkaille mm. näin:
Kaikki, mitä suunnittelemme, päätämme, toteutamme ja teemme, tulee lähteä ajatuksesta, miten se palvelisi asiakastamme kaikkein parhaiten. Jokaisessa tilanteessa meidän tulee kysyä itseltämme, miten tämä palvelee asiakastamme ja miten se voisi palvella häntä paremmin.
Uskon, että palvelu on se, jolla meidän alalla jyvät erottuvat akanoista. Toki puitteet ja palvelut täytyy pitää kunnossa jatkossakin, mutta se on kaikkein helpoin opetella ja toteuttaa. Vaikeinta on tarjota hyvää palvelua, joka kerta ja koko ajan.
Palvelun tai tuotteen laatu ei ole sitä, mitä laitat siihen. Se on sitä, mitä asiakkaasi saavat siitä irti.~ Peter Drucker

perjantai 20. joulukuuta 2013

Maailma on tehty meitä varten

Otatin tämän kuvan Ros Lepan portaiden päässä, Seychelleillä, Constance Ephelia Resortissa. Kuvalla on itse asiassa minulle aika suurikin merkitys. Täällä minä olen, kaikesta huolimatta. Paikassa, jonka saavuttamiseen olemme tehneet järjettömän määrän työtä.

Juuso kommentoi Facebookissa kuvaa yhdellä osuvalla sanalla, #nöyrä. Hän on oikeassa. Se laittoi minut miettimään ja kirjoittamaan tämän.

Kaikesta mahtipontisuudestaan huolimatta, kuva on nöyrä. Se on myös kiitollinen. Voisi olla toisinkin. Olisin voinut monessa mutkassa valita toisin. Kohtalokin olisi voinut valita toisin. Myös vielä tämän matkan kalkkiviivoillakin. Täsä mä nyt olen. Kädet ylhäällä, huipulla, nauttimassa työn hedelmistä. En valittamassa ja hakkaamassa kirkon ikkunoita palasiksi. Minun piti tehdä tämä.

Hillside Villamme allas
Seychellit ovat paratiisi. Nautimme ensimmäisen viikon Constance Ephelia Resortissa, johon saimme vanhempamme ja veljemme mukaan. Oli erityisen vaikuttavaa päästä jakamaan tämä kaikki heidän kanssaan. He olivat todistamassa Meidän Päiväämme Banyan Tree Seychelles -hotellissa, jossa majailimme neljä yötä, kallion rinteellä. Puitteet ovat olemassa kerran elämässä tapahtuvalle matkalle. Tämän vuoksi me kaikki olemme mukisematta tehneet ne työt, jotka eteemme ovat tulleet. Jos joku haluaa kadehtia jotain, niin voi kadehtia niitä uhrauksia, joita täytyy tehdä, saavuttaakseen tällaisia kokemuksia. Tuohon ei kaikilla riitä tahtoa.

Olisimme voineet olla mukana juhlimassa itsenäisyyspäivää Tampere-talossa. Niiden joukossa, joita nuo tämän päivän antisankarit halusivat huitaista, mutta pieksivät sen sijaan hevosia ja ikkunoita. Seurasimme turkoosissa paratiisissa, kuinka niin moni on valmis kuvittelemaan, että kaikki hyvä tulisi ilmaiseksi. Että jonkun ansiot olisivat pois joltakin toiselta. Että oma pahoinvointi olisi jonkun muun syytä. Paljon on heilläkin opittavaa, nöyryydestä ja myös ylpeydestä. Seison kuvassa ylpeänä siitä, mitä kaikkea pitää tehdä seistäkseen tuossa kalliolla.

Constance Ephelian ranta
Kyllä tämä maailma vain pyörii siten, että sen saat, mitä haluat ja minkä eteen olet valmis tekemään töitä. Olen pyrkinyt aina tekemään enemmän, kuin mistä minulle maksetaan. Uskon, että sillä pääsee jo aika pitkälle tässä elämässä.

Constance Ephelia on erityisen miellyttävä resort. Palvelu on huippuluokkaa ja villat parasta mahdollista tasoa. Erityisesti Spa Villa oli vaikuttava. Ei käyty saunassa, vaikka sen kerran laitoinkin päälle. Ehkä ulkona oli tarpeeksi lämmin. Family Villat ovat nimensä mukaisesti sopivia perhe- tai ryhmämatkailuun. Molemmat resortin rannat olivat kuin luotuja vedessä kellumiseen. Ja mehän kelluimme. Ja lapset nauttivat. Erittäin oiva valinta taas Helin Matkoilta. Kiitos jo nyt loistavasta matkasta ja palvelusta!

Banyan Treen allas
Banyan Tree oli myös ihan hieno, mutta jotenkin tuntui, että palasimme kotiin, kun tulimme sieltä takaisin Epheliaan. Banyan Tree on hotelli pariskunnille, jotka haluavat rauhaa ja yksityisyyttä. Ranta on hieno, mutta avomereltä hyökyvä aallokko ei tee siitä houkuttelevaa uimiseen. Palvelu on täälläkin ihan huippua. Oikein hävetti välillä, kun ei vaan osaa olla palveltavana ja pokkuroitavana. Henkilökunta osaa tehdä tärkeistä päivistä erityisen vaikuttavia, joten merkkipäiviin tuo kohde on omiaan. Tuli opittua taas paljon palvelun merkityksestä asiakaskokemukseen. Paljon on paikkoja, joissa voi oppia.

Alakulmassa top 10 ranta, Anse Lazio
La Digue ja Praslin sekä näiden saarien maailman top 10:ssä olevat rannat on nyt nähty. Hienoja paikkoja. Valokuvatkin näyttävät melkein piirretyiltä, kun värimaailmat ovat huimia. Niitä ei uskoisi todeksi, jos ei olisi itse kokenut. Kaikenlainen nykyaikainen kuvien käsittely teki kuvista vain huonompia. Kuvat oli syytä jättää sellaisiksi, kuin olivat linssin taakse tallentuneet.

Nyt makoilemme aurinkotuolissa, yksityisellä saarella nimeltään Denis Private Island, 95 km pohjoiseen Mahé:sta. Lentokoneesta - siitä pienestä sähkövatkaimesta - ei näkynyt saaren saarta lähimaillakaan. Laskeuduimme saaren nurmikentälle, jännäkakka melkein housuissa. Kuuntelemme kohtisuoraan paistavan auringon alla lintuja ja meren kohinaa, muuten autiolla rannalla, valkoisella hiekalla, horisonttiin asti ulottuvan turkoosin meren äärellä. Onko tämä edes totta?
Denis Island koneesta

Sitä alkaa hiljalleen olemaan latautunut, jotta voi kääriä taas hihat siihen pohjatyöhön, joka tarvitaan ennen seuraavia tällaisia kokemuksia. Paljon on maailmassa vielä nähtävää, jota ei pysty saavuttamaan sohvalla makaamalla. Sitä ennen laiskotellemme kuitenkin vielä tämän viikon aurinkotuolissa ja meren antimista nauttien. Kännykkä ei ole tavoittanut kenttää koko reissun aikana. Mahtavuutta.
Maailma on minun, maailma on sinun
Maailma on tehty meitä varten
Jokainen tänne jonkun jäljen jättää
~ Haloo Helsinki

La Digue

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Platinan armoton hinta


Törmäsimme aika karuun näkyyn, kun ajelimme safarin ja Johannesburgin väliä. Etelä-Afrikka on yksi maailman suurimpia platinan tuottajia. Jopa yli 80 % maailman platinasta kaivetaan Etelä-Afrikasta. Platinakaivoksia on siis aika paljon, vaikka sitä tuotetaan vuositasolla vain pari sataa tonnia. Näimme lukuisia kaivoksia pelkästään tuolla ajomatkalla. Ja kaivoksen vieressä peltihökkelislummin.

Olen tykästynyt platinaan, (Pt) koska pidän sen väristä. Pidän yleensäkin harvinaisista asioista ja platina on yksi Maan harvinaisimpia metalleja. Sitä on maaperässä ainoastaan 5 μg/kg. Pidän myös siitä, että näkemällä ei juurikaan pysty erottamaan platinaa hopeasta tai muistakaan harmaista metalleista, ei välttämättä edes titaanista. Harjatun platinan sekoittaa helposti titaaniin. Tunnistat sen usein vain painosta. Platina ei ole lainkaan niin pröystäilevää, kuin kulta voi olla, vaikka oikeasti onkin arvokkaampaa. Vähän sama, kuin kaverillani on timantti sormuksen sisäpinnalla. Tykkään ajatuksesta.

Sormeni ympärillä on aika paljon platinaa. Se sai minut taas tuolla ajomatkalla miettimään, kuinka onnekas ja etuoikeutettu olen. Platinakaivoksen ympärillä on poikkeuksetta peltihökkelikylä, jossa mainarit asuvat. Mainarit tekevät pitkän päivä erittäin raskasta työtä ja palkka - noin 500 euroa kuukaudessa - riittää asumaan vain peltihökötyksessä, kaivoksen välittömässä läheisyydessä. Tontti, jolla oma hökkeli on, ei ole omasi, vaan olet kasanut purkkisi siihen luvatta. Koska tahansa sinut voidaan häätää asumuksestasi, varoittamatta.

Mieleen juolahti sana riistäjä. Joku lukijoista voi pitää omaa työnantajaansa riistäjänä. Joku pitää kaikkia yrittäjiä riistäjinä. Jopa minuakin. Mietin autossa istuessani, että olisiko tuon kaivoksen omistaja se oikea riistäjä? Millaista olisi jutella kaivoksen omistajan kanssa? Mitä mieltä hän olisi työntekijöistään? Arvostaisiko hän heitä? Onko se oikein, että raaka työ kaivoksessa riittää vain platinan väriseen peltihökkeliin, peltihökkelislummissa? Lähtisikö hän vahingoittumattomana keskustelutuokiostamme?

Sitten mietin, että meillä Suomessa on asiat ihan hemmetin hyvin. Mitä hittoa me valitamme kaikesta ja ollaan valmiita lamaannuttamaan koko maa jonkin parin kympin vuosikorotuksen vuoksi? Olemmeko me työntekijöinä tyhmiä ja ahneita ja afrikkalainen mainari vain tyhmä? Täällä kun mainarit halusivat parempaa palkkaa, Marikanan kaivoksen lakoista aiheutuneet mellakat veivät 44 mainarin hengen, elokuussa 2012. Tuo oli hinta 22 %:n palkankorotukselle.

Montakohan mainarin kuukausipalkkaa minulla on sormessa? Paljonko platinasta pitäisi maksaa enemmän, jotta afrikkalainen mainarikin saisi oikean talon ansioillaan?
Platina merkitsee minulle ikuista rakkautta, jota tulee juhlia erityisimmällä tavalla.
~ Ram Kapoor

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Minun Afrikkani

Muistatteko Toton sen yhden hittibiisin? En minäkään. Afrikka, tuo sarvikuonojen maa näyttää nyt mahdollisesti parhaita puoliaan. Olimme alunperin matkalla Keniaan, Masai Maran kansallispuistoon safarille. Vaihdoimme kuitenkin kohteen Etelä-Afrikkaan. Nelisen tuntia Johannesburgista on Madikwe Game Reserve ja sinne päädyimme. Tälläkin oli tarkoituksensa.

Helin Matkat valitsi meille majapaikaksi Mateya Safari Lodgen, jossa on kaikkiaan viisi kahden hengen huvilaa. Olemme lodgen ainoat asukkaat. Kaikki tilat ovat vain ja ainoastaan meidän käytettävissämme. Nämä 26 työntekijää ovat täällä vain meitä varten. Olo on kuin kuninkaallisella. Paikka on jo itsessään mitä hienoin ja nyt tämä on vain meidän. Joku maksaisi itsensä kipeäksi tällaisesta yksityisyydestä.

Mateyalla on vielä tarinakin. Tämä ei ole ihan mikä tahansa turistirysä. Paikan omistaa Atlantalainen, runsas 70-vuotias rouva, joka on rakentanut paikan kodikseen itselleen ja läheisilleen vierailua varten, vuonna 2002. Hän viettää täällä kahdeksasta kymmeneen kuukautta vuodessa. Paikka ei ollut koskaan tarkoitettu turisteille, mutta rouva päätti avata paikan satunnaisille vieraille vuonna 2006, jotta henkilökunnalla on jotain tekemistä, varsinkin kun hän on pois. Parhaat oppaathan kyllästyvät, jos heillä ei ole koko ajan jotain näytettävää ihmisille.

Tämä lady on matkustellut ympäri maailmaa. Etelä-Afrikka oli ainoa kohde, josta hänen edesmennyt miehensä ei pitänyt. Hän valitsi tämän omaksi viimeiseksi sijakseen, jotta ympärillä olisi mahdollisimman vähän rakkaasta miehestä muistuttavia asioita. Etelä-Afrikka oli ainoa matkakohde, johon hän ei saanut miestään toista kertaa, vaikka tämä lady piti paikasta erityisen paljon.

Kun tänne astui ensimmäistä kertaa, tuntui heti siltä, että tultiin jonkun kotiin. Tunnelma on lämmin ja henkilökunta on enemmän kuin miellyttävä. Tulimme perheeseen. Madikwe Game Reserve on Big Five -kohde. Täällä törmää viiteen suureen; leijonaan, elefanttiin, sarvikuonoon, puhveliin ja leopardiin. Toki kattaukseen kuuluvat myös kirahvit, seeprat, antiloopit, gnut, hyeenat, piikkisiat ja monet muut mielenkiintoiset elukat ja ötökät sekä linnut. Myös sonta on yllättäen aika mielenkiintoista. Suuri osa edellä mainituista lihoista kuuluivat myös omaan illalliskattaukseen.

Viidestä isosta jäi ainoastaan leopardi näkemättä. Oppaatkaan eivät ole nähneet niitä kuukausiin. Väittivät meitä onnekkaiksi, kun oikeastaan joka retkellä näimme jotain erityisen ainutlaatuista, jopa oppaille harvinaista. Katsoimme Black Rhinoa pitkään silmiin, noin kymmenen metrin päästä. Erittäin harvinaista ja jopa vaarallista. Näimme lähes sukupuuttoon kuolleiden African Wild Dogs -lauman evästävän gnuta. Koirat ovat harvinainen näky. Näimme leijonan syövän aamupalaksi gnun, joka oli vielä raskaana. Näimme myös leijonapariskunnan parittelevan. Siinä karjuttiin hetki. Elefantin luut pitkin tasankoa vaikutti. Ja raato tuntui nenässä. Villi luonto on ihmeellinen. Luontokanavat kalpenevat tämän rinnalla.


Ei mene jakeluun, että joku salametsästää sarvikuonoja vain niiden sarven takia. Sama kuin tappaisi ihmisiä, jotta voisi nyppiä niiltä kynnet ja jauhaa ne "taikapulveriksi". Sarvella tosin on enemmän kilohintaa kuin kokaiinilla tai kullalla, vaikka ovatkin ihmisen kynnen kaltaisia.

Seuraava kohteemme onkin tyystin erilainen. Sitä ennen saatte kuitenkin lukea vähän taas elämää suurempaa pohdintaa. Toivottavasti saan pari pysäyttävää kuvaa paluumatkalla Johannesburgiin, jotta voin liittää ne pohdinnan tueksi. Pysykää mukana, kohta leimataan taas passia.
Jos haluat kulkea kovaa, mene yksin. Jos haluat kulkea kauas, mene yhdessä.
~ Afrikkalainen sananlasku

torstai 28. marraskuuta 2013

Ei se määränpää, vaan matka

Istun lentokoneessa, joka suuntaa runsaan kymmenen tuntia kohti Johannesburghia. Olen elämäni matkalla. Pisimmällä koskaan. Jouluksi kotiin. Siemailen punaviiniä. Napostelen pähkinöitä. Tuoli on lepolassena. Ikkunasta näkyy juuri Mount Blanc. Vaikuttavat maisemat. Elämä ei ole määränpää, vaan se matka. Matkan vuoksi tällä pallolla ollaan.

Olin ajatellut olla juuri tänään elämäni kunnossa. Niin olin suunnitellut elokuun alussa. Nyt saan olla tyytyväinen, että edes olen tällä matkalla. Se ei vielä muutama viikko sitten ollut lainkaan selvää. Se oli enemmän epävarmaa, kuin varmaa. Meinasi määränpää tulla eteen, ennen kuin matka edes alkoi.

Vaikka en fyysisesti olekaan elämäni kunnossa, taidan olla sitä henkisesti. Loppujen lopuksi se on aivan sama, miltä näyttää, jos tuntuu hyvältä. Opettavaisen syksyn johdosta saanen tästäkin matkasta paljon enemmän irti, kuin olisin saanut pelkästään fyysisesti parhaassa mahdollisessa kunnossa. Elämän mullistuksissa vatsalihasten näkyminen menettää nopeasti merkityksensä. Ne ovat silti olemassa ja ne saa yhä kipeäksi nauramallakin.

Elämässä on paljon tärkeitä asioita. Emme edes tiedä, kuinka paljon. Liian monia niistä pidämme itsestäänselvyyksinä. Oletamme niiden olevan automaatioita, jokaiselle kuuluvia, ilman ponnisteluja tai uhrauksia. Huomaamme niiden merkityksen vasta, kun menetämme ne. Ne pienet asiat ovatkin äkkiä elämää suurempia ja antaisimme kaiken maallisen ja hengellisen omaisuutemme saadaksemme ne takaisin. Kaikki eivät saa - eivät millään - vaikka antaisivat mitä tahansa. Minä sain.

Nyt olen siis matkalla, ilman päämäärää, vaikka tämäkin kone laskeutuu määränpäähänsä ja meillä on edessämme muitakin määränpäitä ja merkkipaaluja. Odotan innolla, mitä elämyksiä ja kokemuksia sekä tunteita tämäkin matka tuo tullessaan. Osaan varmasti nauttia joka hetkestä. Ja kaiken tämän saan jakaa hienon ihmisen kanssa, jota arvostan ja jonka kanssa toteutan tätä elämäni päämäärätöntä matkaa, ikuisuuden ja päivän vielä sen jälkeenkin. Tervetuloa taas mukaan jakamaan sitä kanssani. Nauttikaa. Minäkin nautin.
Aika lentää siivillä, mutta sinä olet pilottina. ~ KLM:n lautasliina

perjantai 25. lokakuuta 2013

Ulkoilukärpäsen puraisema

Runsas kuukausi sitten kirjoittelin, kuinka pumppu reistaili ja elämä pysäyttää välillä. Samalla tiellä ollaan yhä. Kotiuduin sairaalasta 17.9. mutta jouduin sinne takaisin jo viikon päästä, kun sama ralli alkoi alusta. Sydänpussi keräsi taas nestettä ja pumppu laukkasi eteisvärinässä. Viikko taas tutkittiin, eikä kukaan tiedä, mistä tuo taas tuli ja ennen kaikkea, mihin se taas meni. Häipyi taas itsestään johonkin.

Kaikkiin tutkimuksiin pohjautuen, tiedän nyt olevani varsin terve, jos ei oteta tätä ihmeellisyyttä huomioon. Nyt olen ollut kotihoidossa taas kohta kuukauden ja vointi alkaa olemaan hyvä. Ensi viikolla tutkitaan taas lisää ja päätetään jatkosta. Olen päässyt tekemään jo pieniä kävelylenkkejä, joista voisi helposti tulla uusi harrastus. Olen kokenut hienoja hetkiä ja kauniita maisemia näillä kävelyillä. Paljon jää ihmisiltä näkemättä, kun ovat sisällä suurimman osan ajastaan.

Tämä koko tivoli alkoi jo elokuun alussa. Nyt ollaan kohta marraskuussa. Kolmeen kuukauteen on mahtunut paljon ajatuksia ja kokemuksia, jotka varmasti muuttavat omaa toimintaani, ainakin hetkeksi. Meillä ihmisillä kun on paha tapa palata vanhoihin kuvioihin, vaikka tietäisimme niiden olevan meille pahasta. Toivon todellakin, että tämä ulkoilukärpäsen purema aiheutti pysyvän vamman ja viitsin laittaa jalkaa toisen eteen jatkossakin. Oli oikeasti elämys, kun pääsi tekemään 20 minuutin kävelylenkin, vaikka satoi. Siitäkin osasi nauttia. Sitäkin mahdollisuutta osasi arvostaa. Voisi olla toisinkin.

Olen kehunut monelle, kuinka Lohjalla on poikkeuksellisen hienot ulkoilumaastot ja kuinka tavoitan ne kätevästi. Tarvittiin tällainen tapaus, että ne oikeasti tulevat minulle tutuiksi, eivätkä ole vain puheissa. Meillä on jopa Kuuvuoren portaitakin paremmat portaat täällä. Kuuvuorella portaita on 114. Meillä Lohjanharjulla niitä on ruhtinaalliset 147. Portaista tulevat minun ystäväni, kunhan saan kuntoa kohotettua niin paljon, että pystyn nauttimaan niistä.

Nyt mennään vielä pienin askelin eteenpäin. Ehkä jo ensi viikolla uskaltaa ottaa muutaman juoksuaskeleenkin. Aika näyttää. Nyt jo huomaa sen, että kaikki alle puolen tunnit kävelyt eivät edes ole lenkkejä, vaan ne matkat pitäisikin kävellä aina. Kävelyyn tottuu aika nopeasti. En osaa edes kuunnella musiikkia kävellessä, kun se tuntuisi vievän huomion luonnosta. Kuvia retkiltä voit seurata Instagramissa. Kunnon kohenemista voit seurata Movescountissa. 

Elämä on kuin vesi. Valuessaan se saa sormet rypistymään.