Kunnon kesätreeni, osa 2

Olin taas perjantaina kiekkoilijoiden mukana tekemässä kunnon kesätreeniä. Nyt sain vedettyä koko treenin läpi, joten tavoite saavutettiin. Seuraava tavoite onkin pestä nuo kiekkoilijat...

Tässä taas treenin sykekäyrä. Lämmittelin taas enemmän kuin muut, kun poljin Kuuvuorelle parikymmentä minuuttia. Muut aloittivat 23 minuutin kohdalta.


Tarkempi harjoitteen analyysi kertoo kulutuksen olleen 760 kcal, keskisykkeen ollessa 132 ja maksimisykkeen 176. Harjoituksesta 10% (6:45) on tehty maksimikestävyysalueella, vauhtikestävyysalueella 52% ja loput peruskestävyysalueella.

Ihan vain vertailuksi laitan tähän vielä oman sykekäyrän yhdestä seniorien lätkätreenistä, jossa pelattiin joka toista vaihtoa.



Jääkiekko-ottelussa pelaajan sykekäyrä noudattelee intervallia, jossa palautuksen osuus on kaksinkertainen työhön nähden, jos pelataan kolmella kentällisellä. Kiekkoilijan tulee siis pystyä noin minuutin ajan selkeästi anaerobiseen suoritukseen, jonka jälkeen sykkeen tulee laske alle aerobisen kynnyksen, vaihdon aikana. Mikäli syke ei laske, ollaan huonossa kunnossa tai ylikunnossa.

Yhteen erään mahtuu 5-7 vaihtoa, eli koko ottelussa tuo tehokas aika on yleensä 15-21 minuuttia. Anaerobista liikuntaa tehdään siis noin 15% koko ottelun kestosta, erätaukoineen. Kuinka paljon se vaatii harjoitusta, että jaksetaan liikkua anaerobisesti 15-21 minuuttia, kahden tunnin aikana?

Kuulin, että erään turkulaisen juniorijoukkueen harjoitus koostui tunnin lenkistä Hirvesalossa, jonka jälkeen kiivettiin Hirvensalon laskettelurinne 15 kertaa, välillä kääpiökävelyä kaveri reppuselässä. Lieneekö totta, mutta vaatiiko jääkiekko lajina ja haastavuudellaan tuollaista harjoitusta? Pitääkö Kuuvuoren portaat loikkia 30 kertaa, jotta jaksaa pelata 20 kappaletta minuutin mittaisia vaihtoja lätkää?

Jotta pystyy vaativaan intervalliharjoitukseen, pitää peruskunnon olla luonnollisesti hyvä. Viimeksi kerroin, miten triathlonisti harjoittelee peruskuntokaudella. Triathlonia voidaan pitää varsinaisena kestävyyslajina, jossa tarvitaan hyvää peruskuntoa. Se ei ole intervallilaji, kuten joku minulle huomautti, mutta se olikin esimerkki peruskunnon treenaamisesta yleensä.

Mutta tämän kerran pointtiin. Voittaako jääkiekko-ottelun todennäköisimmin

a) Joukkue, joka juoksee nopeimmin 3.000 metriä?
b) Joukkue, joka luistelee nopeimmin kentän ympäri?
c) Joukkue, joka luistelee nopeimmin siniviivalta toiselle?

Oikea vastaushan on d) Joukkue, joka tekee enemmän maaleja kuin vastustaja, mutta jätetään se nyt tästä pois. Minä valitsen kohdan c) ja ottaisin mielelläni yhden ketjullisen pihlströmejä...

BTW Myös kymmenottelu vaatii hyvää peruskuntoa ja myös intervalliominaisuuksia. Seuraavassa osassa otetaan käsittelyyn yksi viikko olympiatason kymmenottelijan peruskuntokaudelta. Voikohan siitä ottaa vinkkejä jääkiekon peruskuntokaudelle?

Def Leppard Helsinki

Wau! They really poured some sugar on me!



Missasin Def Leppardin 15 vuotta sitten, erään ikävän tapahtuman vuoksi, mutta hyvää kannatti odottaa. Taas sain vetää yhden bändin toivomuslistalta yli. En olisi koskaan 80- tai 90-luvulla uskonut, että vielä vuonna 2008 pääsen kiertelemään aivan mahtavien metallibändien keikkoja ja vielä Suomessa. Uskomattoman hienoa!

Jos et jo tiennyt, olen erityisesti rumpujen ja basson ystävä. Olen aina pitänyt Def Leppardin musiikista, koska varsinkin rummut ovat aina vahvasti esillä. Eilen Helsingin hallin penkitkin tärisivät rummuista ja bassosta. Se oli hienoa.

Lähestulkoon kaikki mahdolliset hitit tuli kuultua ja uudeltakin levyltä oli valittu juuri ne parhaimman oloiset livebiisit. En nyt nopeasti keksi, minkä biisin olisin vaihtanut setistä. Ehkä en yhtään.

Käyhän muuten hakemassa tuo uusi levy, jos aikuismainen heavyrock kiinnostaa lainkaan. Se on hyvä.

Joe Elliotin kerrotaan piirtäneen joskus kuvan korvattomasta leopardista ja antaneen kuvalle nimen "Deaf Leopard". Tuon kerrotaan olevan Def Leppard -nimen takana. Niin tai näin, nyt siirryttiin näiden Wanhojen bändien perustamisvuosissa jo selvästi lähemmäs 80-lukua, eli vuoteen 1977. Olin jo kuusi.

Debyyttialbumi, On Through The Night, meni vielä ohi, vaikka löysikin tiensä hyllyyn myöhemmin. Ensikosketuksen otin bändiin levystä High'N'Dry, vuonna 1981 ja Pyromaniassa, 1983, alkoi jo selkeästi olla kyse jostakin suuresta.

1984, uuden vuoden aattona rumpali Rick Allenin toinen käsi amputoitiin, auto-onnettomuuden seurauksena. Voisi kuvitella, että rumpalin menettäessä kätensä, rummut jäisi nurkkaan. Nostan hattua todella korkealle, sillä Rick soitti livenä rumpuja seuraavan kerran 1986, Montsters Of Rockissa, vain pari vuotta onnettomuuden jälkeen. Uskomaton suoritus! Kaveri hakkaa yhä yksikätisenäkin monta huipulla kuleksivaa ammattirumpalia mennen tullen.

Monen mielestä Leppardin paras levy on ehdottomasti Hysteria, vuodelta 1987. Vaikka levy myikin aluksi hitaasti, se myi lopulta Yhdysvalloissa enemmän kuin Bon Jovin ja Guns´N´Rosesin sen aikaiset levyt. Itse olen vinguttanut tuota levyä bändin levyistä eniten, jopa enemmän kuin Vault-kokoelmaa. Ja niin vingutettiin myös eilen. Tuo levy oli konsertissa selvä ykkönen ja kansa sai mitä halusi.

Täytyy vielä antaa erityismaininta Leppardin valomiehelle, joka sai järkättyä ihan näyttävät puitteet pelkillä valoilla. On se helppoa, kun sen osaa.

Jos Judas Priestin konsertissa olivat yleisönä vihaiset miehet, nyt katsomossa oli aivan toisen tyyppinen katsojakunta. Def Leppardista on selkeästi tullut aikuisrockia, joka ei suinkaan ole huono asia. Tai sitten oli vain yksinkertaisesti niin, että nuoremman polven Lepparmanian puremat olivat käyttäneet viikkorahansa jo KISSiin tai kohta esiintyvään Bon Joviin. Oli kuitenkin hienoa nähdä jopa kokonaisia perheitä tuossa konsertissa.

50 miljoonaa myytyä levyä myöhemmin Def Leppard viivattiin yli toivelistaltani, johon sen kuitenkin lisäsin heti uudelleen. Ja naamarissa lisää kuvamateriaalia.

BTW Oletteko huomanneet, että oikeastaan kaikki metallibändit soittelevat toivomuslistallani aika ylhäällä olevaa AC/DC orkesterin musiikkia ennen konsertin alkua. Myös Def Leppard siirtyi nätisti salamoiden powermetallista omaan settiinsä. Niin ja lämppäri ei oikein lämmittänyt...

Judas Priest Helsinki

Wanhojen bändien kavalkadi jatkui eilen Helsingissä. Jos KISSin alkuaikoina olin vielä aika natiainen, Judas Priestin alku sijoittuu paria vuotta syntymääni aikaisemmaksi. (Hieman lähteestä riippuen) vuonna 1969 perustettu Judas Priest on yksi tunnetuimmista NWOBHM sanahirviön aikakauden tuotteista, Iron Maidenin ja tänään konsertoivan Def Leppardin lisäksi.

Bändi löi itsensä totaalisesti läpi British Steel -levyllä, joka löysi tiensä myös minun levyhyllyyni, muistaakseni jopa ilmestymispäivänä, vaikka en ihan kymmentä vielä ollutkaan. Breaking The Law ja Living After Midnight tunkivat tämän hemmon korvista sisään lukemattomia kertoja, varsinkin myöhemmin, murrosiässä. Nuo biisit saavat yhä jalan käymään, ensimmäinen jopa Doron versiona, joka on loistava cover. Seuraaviin levyihin ei sitten ollutkaan varaa tai ne eivät olleet niin hyvä, etteikö C-kasettiäänitys olisi ollut riittävä.

Seuraava levy, joka löysi tiensä minun ja monen muunkin hyllyyn oli Turbo, jossa rikottiin metallin rajoja. Nykyäänhän tuon levyn biisit toimivat vallan mainiosti, mutta täytyy myöntää, että itsekin muutaman kerran ihmettelin takinkääntöä melkein kohti discoa... Ja ehkä juuri tuon vuoksi eilisessä konsertissa tuo levy oli kokonaan unholassa.

Myöhemmät levyt ovat jääneet väistämättä vähemmälle kuuntelulle, vaikka ne kansiosta löytyykin. Saattaa olla, että Rob Halfordin lähtökin mikin varresta jätti levyihin aukkoja, joita oli hankala paikata. Näin Judas Priestin viimeksi pari vuotta sitten, samassa paikassa kuin eilen, Rob jälleen mikissä kiinni. Edellisen konsertin siivittämänä odotin tietysti taas rockin juhlaa, jota myös saatiin.

Judas Priest ei ehkä toimi kuten Maidenin showt. Käsipelillä, katsojien nähden siirrettävät backdropit tuntuvat hieman kömpelöiltä, vaikka ihan hienoja ovatkin. Ja biisien välissä olevat hiljaiset tauot tekevät keikasta hieman hiomattoman oloisen, mutta sehän onkin Halfordin Judas Priest. Mietin vain, että onkohan niissä Robin saappaissa oikeasti jotkut lyijypainot, jotta hän muistaa koko ajan kävellä kuin hidastetussa filmissä.

Ehkä jäin muutamaa biisiä kaipaamaan, varsinkin Turbolta, koska onhan se ollut The Levy. Breaking The Law´kin heitettiin meille hieman sivulauseena, vaikka biisissä olisi tietysti hehkutusvaraa vielä tulevillekin vuosille. Keikka sinänsä oli ihan ok viihdettä. Ei parhaita, mutta ei myöskään huonoimpia keikkoja, joita olen bändiltä nähnyt.

Jos joku epäili KISSin olevan metallimusiikkia, niin Judas Priestin metallisuutta lienee turha epäillä, ainakaan eiliselle katsojakunnalle. Nopeasti laskien 77% katsojista oli vihaisia, pitkäpartaisia miehiä, joiden liiveissä oli muitakin kuin bändien merkkejä ja 20% oli muuten vain vihaisia nuoria miehiä.

Mitä ne 3% sitten olivat? No jonkun tyttöystäväkin oli uskaltautunut mukaan...

Ja tuossa Teille se Breaking The Law. Lisää jälleen naamarissa.



BTW Harvoin tulee sanottua, että musiikki on nyt liian lujaa, mutta eilinen lämppäri, Kiuas, soitti liian lujaa. Edes minä en pystynyt kuuntelemaan yhtään kappaletta kokonaan katsomosta, vaan piti mennä katsomon taakse tallaamaan... No ehkä en menettänyt sittenkään mitään... Enkä muuten käytä korvatulppia, jos olen menossa kuuntelemaan jotain. Sehän on sama kuin söisi karkin kääreineen tai... no kyllä te tiedätte...

Kunnon kesätreeni

Olin perjantaina Rautalan Hannun ryhmän mukana tekemässä kunnon kesätreenin, josta otan perjantaisen tavan, kun kerran sain luvan ryhmään liittyä. Perjantaina mukana juoksemassa oli Salo, Korpikoski, Eronen ja Salonen. Myöhemmin mukaan liittynee myös muita kesätreenaajia.

Kirjoitin pari blogia sitten treenaamisesta ja sen ikävyydestä. Pitääkö kovan treenaamisen olla ikävää ja täytyykö siihen mennä niin tuhottomasti aikaa? Nyt taas vahvistui entisestään se käsitys, että treenaamisen ei tarvitse olla ikävää, eikä siihen tarvitse käyttää ainakaan yli 60 minuuttia, jos se ei ole esimerkiksi jonkin terveydellisen syyn vuoksi tarpeellista.

Kuuvuoren Tahdon Portaat tuli treenissä tutuksi. Tuo treeni oli, kiitos Rautsin, yksi parhaimmista treeneistä, joita olen tehnyt pitkään aikaan. Treeni oli varmasti tehokas, vaikka reidet vetivätkin niin pahaan jumiin, edellisen päivän spinningien vuoksi, että oli pakko heivata kaksi viimeistä porrasloikkaa, pelkästään jo kompuroinnin vuoksi. Tuossa kyltissähän lukee, että kulku omalla vastuulla, joten piti hieman kuunnella jalkoja...

Kuten alla olevasta sykekäyrästä näkyy, ajoin lämmittelyksi pyörällä Littoisista Kuuvuorelle, noin 22 minuuttia, jonka jälkeen muutaman minuutin kuulumisten vaihto ja sitten muutama kierros hölkäten kenttää ympäri ja kevyt venyttely. Sen jälkeen viisi runsaan 300 metrin vetoa, minuutin palautuksella vetojen välissä. Vetojen jälkeen 5 minuuttia palautusta, jonka jälkeen viisi kertaa (minulla kolme, seuraavaksi viisi) Tahdon Portaat, kolme askelmaa kerralla. Tämän jälkeen yleistä höpinää ja ravistelua puoli tuntia, jonka jälkeen fillarilla 10 minuuttia töihin.

Tuossa vielä sykekäyrä, jonka otin tarkoituksella kotiovelta salin ovelle:

Kokonaiskesto on 90 minuuttia, josta on kuitenkin yli 30 minuuttia tehotonta aikaa ja tuo aika sisältää myös minun ylimääräiset pyöräilyt, 30 minuuttia. Treenin tehokas osuus ajetaan siis läpi runsaassa kahdessakymmenessä minuutissa. Verryttelyineen treenin kesto on runsas 30 minuuttia. Ja se riittää! Jokaisella osallistujalla oli varmasti sellainen olo, että on tehnyt hyvän treenin. Omat reidet joutuivat poikkeuksellisen koville, mutta tuo korjaantuu, kun saa hieman juoksua alle, eikä vedä edellisenä iltana kahta kovaa spinningiä.

Ensi viikolla uudelleen...

BTW Suunnittelimme Rautsin kanssa, että vedämme asiakkaillemme joku aamu tuollaisen kiekkoilijan kesätreenin, jotta hekin pääsevät kokeilemaan, miltä tuntuu tehokas treeni. Yritetään saada vielä pari pelaajaa mukaan tuohon treeniin. Seuraa ilmoitteluamme ajankohdasta. Pitää vielä pari kertaa käydä itse koeajamassa treeni, ennen kuin järjestämme vastaavan asiakkaillemme. Eikä kannata pelätä. Jokainen tekee vain omien halujen ja kykyjen mukaan...

KISS Alive35 Helsinki

Love Gun is still smoking!

Kun pikkupojalle kertoo, että muutaman kuukauden päästä mennään karkkikauppaan, hän on täpinöissään pitkään ja retken odotusarvo kasvaa päivä päivältä. KISSin konsertin odotusarvo kasvoi kohdallani jo aika korkealle, joten olisi ollut mahdollisuus tulla alas korkealta ja kovaa.

Tällä kertaa karkkikaupassa oli ensin tarjolla kolmekymmentäjotainvuotta vanhoja lakuja, jotka tarttuivat välillä jopa hieman ikävästi hampaisiin, kun niitä pureskeli. Konsertin teema oli Alive ja ikääkin KISSillä on jo kunnioitettavat 35 vuotta, joten tuo vanhojen muistelo sallittaneen.

Biisilistat saatte muuten lukea ihan jostain muualta. Jos haluat tietää, mitä biisejä bändit soittavat, tule keikalle!

Kun Wicked Lester joskus aloitteli musisointia, minusta ei ollut vielä mitään tietoa. Kun ensimmäinen KISS levy julkaistiin 1974, en nyt ihan pottakakkaa taputellut, mutta metallimusiikki oli kuitenkin vielä varsin vieras käsite. Kun tuo järjestyksessään kolmas levy, Alive!, ilmestyi 1975, veljeni taputteli tuota kakkaa, enkä minäkään ollut vielä ehkä kuullutkaan KISSistä. Toista tuo oli sitten muutamaa levyä myöhemmin... (Eka itse ostamani KISS levy oli Unmasked...)

KISS Helsingissä, yhdeksän vuoden tauon jälkeen oli loistavaa metallimusiikin juhlaa. Pyörittelin silmiä jo lipunmyynnin vilkkauden vuoksi. Ensimmäinen konsertti myytiin loppuun kuudessa ja toinenkin yhdeksässä minuutissa. Joku väitti tuota jopa Euroopan ennätykseksi. Suomen ennätys se oli joka tapauksessa. Ja meillä oli tiestysti aivan loistavat paikat, kuten kuvista näet.

Kun tuo kolmen vartin vanhojen muistelo, ja muutama vanhan hevibändin standardin mukainen soolo-osuus, saatiin päätökseen, halli räjähti KISSmäiseen tyyliin. Muutama toimittaja on taas kerran ollut ihan eri keikalla minun kanssani, tai sitten hepuilla oli huonommat paikat. Hesarin toimittaja haukkui tänään eilisen keikan ja kertoi ihmisten valuneen pois ennen konsertin loppua. Heppu taisi olla ekaa kertaa Hartwallilla keikalla tai sitten hän ei vain yksinkertaisesti tiennyt, että esimerkiksi Turun juna menee 23:10 ja jos konsertti venyy tuon yli, ei ehdi junaan, ellei lähde ennen loppua kotiin. Me emme olleet junalla, joten olimme paikalla loppuun asti, kuten oli myös 99% yleisöstä.

Vaikka Paul ja Gene ovatkin kohta eläkeiässä, vaatimaton mielipiteeni on, että he suorituivat keikasta kiitettävästi. Hyvään metallikeikkaan kuuluu aina silppua, tulta ja pommeja ja niitä saatiin tuvan täydeltä. Joku toimittaja ihmetteli, että miksi sitä I Was Made For Loving You´ta pitää aina tunkea joka paikkaan. Höh, no siksi kun se toimii. Tuo yhteislaulu kuulosti hienolta. Sen kertosäkeen osasi varmasti jokainen hallissa ollut, myös järjestysmiehet ja muu henkilökunta.

Ei ole muuten suurikaan yllätys, että tuon biisin taustalta löytyy myös Desmond Child. Eikä sekään ole suuri yllätys, että Gene ei soita tuon biisin levytyksessä bassoa, vaan raidat näpyttelee joku muu. (Ace Frehley, muistaakseni...) "Who cares, whos´s playing, if it sounds great!" kuten Gene on usein lausunut.

Hittejä jäi aika paljon vielä varastoon, ensi vuoden keikkaa varten. Jos KISS tulee Eurooppaan ensi kesänä, me saamme sen Helsinkiin, koska bändi ymmärtää jotain rahasta. On siis päivänselvää, että sinne mennään, jossa liput myyvät. Keskiviikkona pystyit ostamaan tiistain konsertinkin hallilta. Tuokin oli metallicamaisen hyvä juttu...

Siis kun ne vanhat lakut tuli pureskeltua, ainakin minä sain karkkikaupasta juuri sitä, mitä lähdin hakemaan. Jos keikka olisi koostunut kaikista hiteistä ja silppua, tulta ja pommeja olisi ollut vielä enemmän, olisi odotusarvo voinut ylittyä. Jäipähän jotain vielä tuleville Suomen keikoille.

Nyt täytyy lukea taas uudelleen tuo KISS Maskin takaa, jota suosittelen kaikille, jotka haluavat tietää, miten tehdään mahdollisesti maailman parhaiten markkinoitu musiikki-ilmiö, ilman että uusia levyjä on turha enää odotella...

Ja naamarissa lisää kuvia ja videota. Tuossa teille konsertin avaus:



BTW Ensi viikolla Def Leppard ja Judas Priest. You Make Me Rock Hard...

Ihmekonsteilla me tää voitetaan

Olen hekotellut nyt puoli tuntia tämän blogin juttuja. Kolahtaa minulle aivan täysillä. Aika usein haluaisi itsekin sanoa asioita juuri noin... Blogi pääsi just minun suosikkilistaan...

Bongasin tuon Karhuherran blogista, jossa kerrottiin Pölli Tästä -blogin saaneen kunniamaininnan kielellisestä rikkaudesta ja monipuolisuudesta. Hyvä kunniamaininta. Blogi valittiin myös parhaaksi ammatti/teknologia -blogiksi.

Onnittelut, Jari! (ja Jani. Tärkeintä ei ole voitto, vaan osallistuminen, vai mikä se oli...)

BTW Huomenna tarinaa KISSistä! "I know life sometimes can get tough! And I know life sometimes can be a drag! But people, we have been given a gift, we have been given a road And that road's name is... Rock and Roll"
God Gave Rock´N´Roll To You...

Täytyykö treenaamisen olla ikävää?

Verta, hikeä ja kyyneleitä. Tuota mieltä on aika moni valmentaja, jos häneltä kysyy, miten saavutetaan menestystä. Onko tuo sittenkään niin? Miksi harjoittelu ei voisi olla hauskaa? Voiko rankka harjoite olla myös hauska? Mikä harjoittelun tarkoitus on? Tietääkö suurin osa valmentajista tuohon oikeaa, tai edes väärää vastausta?

Henkilökohtaisesti on kokemusta sekä joukkueurheilun, että yksilöurheilun harjoitteista ja valmennuksesta, sekä valmennettavana, että sivusta seuraajana. Nuorempana, valmennettavana, en juurikaan kyseenalaistanut tuota ensimmäistä lausetta. Sehän tuntui päivän selvältä, että mitä kovemmin harjoittelet ja mitä ikävämmältä se tuntuu, sitä kovempi jätkä olet ja sitä paremmin menestyt.

Olen jo muutaman vuoden pohtinut tuota asiaa hiljaa mielessäni. Ei se voi olla niin, että ainoastaan rääkkäämällä ihmistä saavutetaan menestystä. Moni juniorivalmentaja on sitä mieltä, että jokaisen valmennettavan tulee olla henkihieverissä jokaisen harjoitteen jälkeen. Jotta voidaan menestyä, pitää valmentajan laatia sadistisia harjoitteita. Vai pitääkö?

Melkein kaikki valmentajat kuvittelevat, että määrä, varsinkin ajallisesti, korvaa laatua. En ymmärrä, miksi tunnin juoksulenkin tai muun aerobisen harjoitteen jälkeen pitää tehdä vielä tunnin punttitreeni, tai edes puolen tunnin punttitreeni. Ajatellaan vaikka juniorilätkäjoukkueen kesätreeniä, johon osa pelaajista tulee suoraan kesätöistä. He ovat mahdollisesti syöneet viimeksi puolilta päivin, ruokatunnilla ja tulevat suoraan töistä treeneihin, jossa ensin tehdään tunnin aerobinen osuus ja sen jälkeen punttia.

Mitä luulette, paljonko tällä junnulla on energiaa lihaskuntoharjoitteeseen tuon tunnin lenkin jälkeen? Olisikohan sittenkin niin, että tuosta punttiharjoitteesta on enemmän haittaa kuin hyötyä, sekä fyysisesti, että varsinkin psyykkisesti? Koutsi ihmettelee, miksi kaikki yrittävät luistaa puntista, kun selkänsä kääntää. Miksiköhän? Osa söi jo juoksulenkin aikana mustikoita metsässä, lenkin sijaan, koska energiaa (=halua) ei riittänyt juosta koko lenkkiä...

Pitääkö lätkäpelaajan treenin kestää koskaan yli 60 minuuttia? Miksi pitäisi? Jokaisen harjoitteen pitäisi mahtua tuohon 60 minuuttiin, ellei sen perimmäinen tavoite ole jokin muu kuin pelaajan aerobisen tai fyysisen kunnon lisääminen. Kaikki harjoitteet, jotka kestävät yli 60 minuuttia, vähentävät psyykkistä kuntoa.

Pidempikestoiset, jopa 120 minuuttia kestävät harjoitteet voivat olla perusteltuja, peruskuntokaudella, mikäli siihen on selvästi tarvetta. Tällöinkin tarve on kaikella todennäköisyydellä yksilöllinen. Tällainen harjoite on kuitenkin joka tapauksessa matalasykkeinen, eikä sisällä mitään lihaskuntoharjoitetta. Harjoitteen tulee olla täysin aerobinen.

Punttitreeniinhän ei mene 30 minuuttia kauempaa! Ylläpitävän treenin saa nätisti puristettua 15 minuuttiin. Kyllä saa!

Miksi sitten joukkueurheilussa käytetään tuhottoman paljon aikaa harjoitteluun, joka on useimpien pelaajien mielestä järjetöntä ja silkkaa hulluutta? En tiedä. Kertokaa te, jotka tiedätte paremmin. Minun veikkaukseni on se, että koutsit voivat kehua toisille koutseille, kuinka paljon he vaativat pelaajiltaan ja kuinka kovia treenejä he vetävät.

Ja sitten ihmetellään, kun valmennettavien kroppa ja pää on ihan jumissa koko kauden...

Voisiko sittenkin olla niin, että hauskakin treeni voisi olla tehokas? Voisiko sittenkin olla niin, että jokainen pelaaja tulisi mielellään treeneihin, myös off seasonilla? Voisiko sittenkin olla niin, että jokainen pelaaja lähtisi kotiin jokaisesta treenistä, suu hymyssä, myös off seasonilla? Voisiko olla niin, että tuollainen joukkue menestyisi parhaiten?

Lehdon Petterin blogista on tähän kohtaan pakko lainata tämä video, nuorille vinkiksi. Kuinka moni junnu enää nykyään ampuu levyltä kesäisin? Heatly ampuu yhä...


BTW Mitä luulette, kauanko tuo jääkiekkoilijoille suunnattu lihaskuntoharjoite kestää? Mahtunee nätisti 30 minuuttiin... No entä tuo cardioharjoiteohje. Jos pohdit noita viittä kysymystä jokaisen pelaajan kohdalla erikseen, onko vastaus kaikille sama? Jos ei ole, miksi kaikki treenaavat samalla tavalla? "We always give the guys plenty of rest! Recovery is the key to any good workout."