Don Huonot lauloi joskus Hyrrä -kappaleessa, että mikään ei tunnu miltään.
Me olemme menossa maailmaan, jossa mikään ei saa tuntua miltään.
Mikään ei saa haista miltään, ettei se ärsytä sellaista, joka ei pidä hajusta.
Mikään ei saa maistua miltään, ettei se anna pahaa makua sellaiselle, joka ei pidä mausta.
Mikään ei saa näyttää miltään, ettei se vaan vahingossakaan ärsytä ketään.
Mikään ei saa kuulostaa miltään, ettei kukaan vaan vahingossakaan voi ymmärtää sitä väärin.
Kaiken pitää olla tasaisen harmaata massaa, jossa mikään ei erotu, eikä tunnu miltään.
Meillä ei ole sananvapautta. Me emme saa olla mitään mieltä, koska mielipide voi loukata jotakin.
Samaan aikaan kaikenlaiset lehdet saavat kuitenkin painaa mitä tahansa valheita ja/tai puolitotuuksia...
Sitä sanotaan:
Mennyttä ei takaisin voi saada,
eikä tulevaa kannata jäädä oottamaan.
Hyvää yötä ja huomenta.
Lisäys: Onneksi meillä on sentään vielä Heikelä-Linnanahde Korporaatio, joka sanoo asiat niin kuin ne ovat.
BTW Googlaa tuo otsikko. Donkkarit ovat istuttaneet hyvän lauseen arkikieleemme...
sunnuntai 10. helmikuuta 2008
keskiviikko 6. helmikuuta 2008
Mikä motivoi?
Tämän päivän Taloussanomissa on jälleen juttu yritysliikunnasta. Jutussa kerrotaan että työnantajan on hankala potkia passiivisia työntekijöitä liikkeelle.
Kuten jutussa mainitaan, työnantajan tarjoamat liikuntapalvelut keskittyvät pääsääntöisesti aktiivisiin työntekijöihin, jotka liikkuisivat ilman tukeakin. Voit osallistua myös keskusteluun aiheesta.
Olen täysin samaa mieltä. Kohtaamme tuon saman ongelman pääsääntöisesti jokaisen yrityksen kanssa. Jutussa kerrotaan, että "Työpaikkaliikuntabarometrin mukaan yritykset ovat tuplanneet liikuntarahoitusta viiden viime vuoden aikana. Liikuntaan osallistuneiden määrä on kuitenkin pysynyt ennallaan." Esimerkiksi Liikuntasetelien lisääntynyt myynti antaa virheellisen kuvan, jossa työnantajat tukisivat entistä enemmän työntekijöidensä liikuntaa, eli aktiivisten työntekijöiden määrä olisi kasvussa. Todellisuudessa hukkaan heitetyn tuen määrä on kasvanut olennaisesti, kuten tovi sitten spekuloin.
CMS Klubit ovat pohtineet tuota ongelmaa jo pitkään. Terveempi Yritys -projektissa otetaan huomioon koko henkilöstö. Olemme huomioineet Terveempi Yritys -konseptissa myös ne työntekijät, joita ei saa aktivoitumaan edes aseella uhaten. Koko henkilöstö on jaettu "luokkiin", joiden pohjalta heitä pyritään aktivoimaan juuri heille sopivin työkaluin. Ei se tarkoita sitä, että heti pitää laittaa lenkkarin nauhat kireälle. Edetään sopivin askelin kohti aktiivisempaa työyhteisöä.
Artikkelissa kerrotaan, että "Yritysjohto seuraa liikuntainvestointien tehoa työtarkastuksin ja kuntotestein. Muut mittauskeinot, kuten vuosisuunnitelmat ja mitattavat tavoitteet, loistavat poissaolollaan." Valtaosalla yrityksistä ei ole mitään tietoa, kuka tukea käyttää ja kuinka paljon, saati mikä sen vaikutus on sairauspoissaoloihin. Terveempi Yritys -konseptissa suunnittelu ja raportointi on olennainen osa koko pakettia. Jos projekti tehdään työterveyshuollon kanssa yhteistyössä, voidaan raportissa huomioida myös sairauspoissaolojen kehitys.
Oikein hoidettuna työntekijöiden kuntoilun ja terveyden tukeminen on yksi yritysten parhaimmista investoinneista. Pekkaniska on tämän alueen edellä kävijä, ollut jo pitkään. Maikkarin Keventäjät uutisoi, että me kaikki olemme kohta ylipainoisia. Rasva on varmasti seuraava tupakka. Transrasvojen käyttöä ollaan kieltämässä Tanskan mallin mukaan.
Jottai muutaki ehkä tarttis tehrä...
Mikä Sinua motivoi kuntoilemaan ja huolehtimaan terveydestä?
BTW, jos Terveempi Yritys -konsepti kiinnostaa Sinun yritystäsi, ota yhteyttä yritys@mmkuntotalo.com tai 050 590 1425 / Riku Saarela.

sunnuntai 3. helmikuuta 2008
Pipo
Ronkitaan hieman lisää suomalaisen miehen mieltä.
Kuulun siihen ikäpolveen, joka kaikessa miehisyydessään ei käytä pipoa. Ei vaikka korvat irtoaisivat tuulen ja viiman johdosta. Mehän kuljemme kesät talvet Nokian kumisaappaissakin, joiden varret on käännetty ja niihin on kirjailtu äijämäisesti AC-salama-DC.
Seitkytluvulla syntyneet Äijät eivät käytä pipoa.
Olin pari viikkoa flunssassa, josta viikon verran korkeassa kuumeessa, jonka johdosta kaivoin kaapista sen ainoan Adidaksen pipon, jonka omistan. Sehän lämmitti mukavasti, vaikka seitkytluvulla syntyneet Äijät eivät käytä pipoa.
Nyt kun flunssa ja kuume on ollut viikon verran poissa, kuljen yhä pipo päässä, vaikka olenkin Äijämäisesti yrittänyt vieroittaa itseni sen käytöstä, koska seitkytluvulla syntyneet Äijät eivät käytä pipoa.
Pipo tuntui pakkasessa niin mukavalta, että siitä on nyt mahdotonta päästä eroon. Pää jäätyy välittömästi, kun astuu ulos, jos ei ole pipo päässä. Mutta kun se nyt vaan on niin, että seitkytluvulla syntyneet Äijät eivät käytä pipoa.
Vaikka nykyään jereilläjamuilla Äijillä on pipo, niin enhän minä halua olla ainakaan mikään trendipelle, koska seitkytluvulla syntyneet Äijät eivät käytä pipoa.
Mitä minä nyt teen?
P.S. Onks tosi, et "NUTCASE-pipolla saa rispektii nois kiekkopiireis." (Ei mitään hajua, kuka tää hemmo on, vaikka sillä onkin hyvä nimi...)

torstai 31. tammikuuta 2008
Sivulliset uhrit
On jälleen ikävä seurata doping- ja huumekohua. Kummassakaan ei voida välttyä sivullisilta uhreilta. Aina kun joku käyttää huumeita tai muita päihteitä ja/tai dopingia, tulee väistämättä sivullisia uhreja.
Mielestäni doping pitäisi kriminalisoida samalla tavalla kuin huumausaineet. Myös käytön pitäisi olla rangaistavaa.
Jeren tapauksessa sivullisia uhreja ovat tietysti perheestä alkaen myös suomalainen jääkiekko, liigajohtoa myöden. Ollikin joutuu varmasti tahtomattaan selittelemään asiaa rapakon takana.
Nyt myös koripallo on kärsimässä.
Kaisan tapauksessa on kysessä väistämättä koko suomalaisen hiihdon uskottavuus, oli tulos tänään mikä tahansa.
Uskallan väittää, että jokainen dopingista kärynyt jatkaa sen käyttöä. Jos ei jää toista kertaa kiinni, on oppinut käyttämään dopingia siten, ettei siitä jää toistamiseen kiinni. Jos on kerran ylittänyt tuon kynnyksen, ylittäminen jatkossa on varmasti helpompaa, varsinkin jos joku "lääkäri" vakuuttelee, että tästä et jää kiinni, kun teet näin.
Käytön kriminalisoiminen voisi nostaa tuota ensikäytön kynnystä hieman korkeammaksi, koska sitä pitää pyrkiä nostamaan.
Kaikki sympatiani näissä tapauksissa menee vain ja ainoastaan sivullisille uhreille, jotka eivät ole voineet itse tehdä asiassa mitään välttääkseen uhriksi joutumista. Käyttäjille ei heru sympatiaa lainkaan. Käyttäminen on jokaisen oma valinta.
P.S. Ymmärsikö kukaan tuota Iltasanomissa julkaistua puhelinkeskustelua?

keskiviikko 30. tammikuuta 2008
Tilastotietoa
Tätä blogia lukee keskimäärin sata ihmistä päivässä. Joo-o, siis yhden päivän aikana. Eniten lukijoita on ollut 137 yhden päivän aikana, 18.1.2008.
Olen bloggaillut vajaan vuoden ja tuo lukijoiden määrä, siis sen suuruus, hieman yllättää. Eihän minulla ole koskaan edes mitään sanottavaa, pelkkiä aivomyrskyjä, jotka ovat nyt parin viikon ajan olleet vähemmällä sitkeän flunssan vuoksi.
Tutkitusti tämän blogin lukijoista 57% ovat mielestään ylipainoisia ja 23% ovat kuntoilun tarpeessa. 4% lukijoista autoilee liikaa ja 14% haluaisi lopettaa tupakoinnin.
Näin ainakin, jos uskomme vuoden alusta asti käynnissä ollutta kyselyä, joka nyt vihdoinkin päättyi. Virhemarginaali lienee huima, mutta uskon silti vain lukuihin. Mutu on mutua ja tuo on tutkittua faktaa. Todista se vääräksi!
Tutkimuksesta voisi vielä vetää sen johtopäätöksen, että 28%:lla lukijoista on vaikeuksia pitää lupauksiaan, koska eivät tehneet mitään uuden vuoden lupausta.
Lukijat ovat siis ihan tyypillisiä suomalaisia.
Seuraavaksi otetaan taas kantaa, kunhan ajatukset selvenevät ja läpiveto loppuu siirtoikkunoiden sulkeutuessa...
P.S. Unohtui mainita, että Malmöllä on tänään Iso Peli.
P.P.S Ja tässä vielä otsikon mukaista Malmö - Leksand -tilastointia.

keskiviikko 23. tammikuuta 2008
Murre haluaa auttaa
Täytyy kiittää nyt jo etukäteen kaikkia, jotka ovat kantaneet kortensa kekoon Turun Eläinsuojeluyhdistyksen eläinsuojan hyväksi. Murrella on tällä viikolla ollut salillamme keräyslaatikko, johon olemme pyytäneet asiakkaitamme tuomaan eläinten leluja, joilla ei enää leikitä ja ruokakuppeja, joita ei enää tarvitse sekä peittoja, pyyhkeitä, tyynyliinoja ja lakanoita, joita lojuu isäntien nurkissa sekä tietysti myös koirien luita, jotta myös eläinhoitolan eläimillä olisi asiat entistä paremmin.
Olemme saaneet jo nyt, viikon puolessa välissä, uskomattoman paljon lahjoituksia. Olen henkilökohtaisesti erittäin otettu asiakkaidemme auttamishalusta. Tuotteita voi toimittaa Murrelle tämän viikon ajan. Murre toimittaa ne eläinsuojalle ensi viikolla.
Hienoa, kun voimme yhdessä auttaa hylättyjä tai kiusattuja eläimiä. Onneksi vain harva ihmisistä laittaa lemmikinsä pesukoneeseen, jos kyllästyy siihen.
sunnuntai 20. tammikuuta 2008
Olethan jo kertonut...
... mitä mieltä olet? Kärpät pelissä kuulin mainoksen: "HC TPS ja Information Factory toteuttavat TPS:n peleissä käyville katsojille suunnatun kyselytutkimuksen. Kysymykset koskevat jääkiekkoa ja ottelutapahtumaa. Vastaamalla voit vaikuttaa ensi kauden toimintoihin. Vastaajien kesken arvotaan TPS-aiheisia palkintoja."
Hyvä! KERRO sinäkin mielipiteesi!
Tässä minun vastaukseni:
Missä ottelussa huomasit kutsun vastata kysymyksiin?
X 19.1. TPS-Kärpät
Oletko
X Mies
Minkä ikäinen olet?
X 30-49
Onko pääasiallinen ammattiasemasi
X Johtavassa asemassa
Kauanko olet käynyt katsomassa TPS:n pelejä?
X yli 5 vuotta
Kuinka usein käyt yleensä katsomassa TPS:n kotipelejä?
X Silloin tällöin
Mistä sait tiedon kotiotteluista?
X Muualta, M&M Kuntotalo
Yleensä kun käyt pelissä
X Muualta, M&M Kuntotalo
Kerro lyhyesti, miten mielikuvasi TPS jääkiekosta, joukkueesta ja organisaatiosta on muuttunut viime vuoden aikana.
Kasvojen pesu on hyvällä alulla, mutta kansalaisluottamuksen saaminen takaisin vie aikaa tai saattaa vaatia radikaalimpia tekoja ja toimia. Talousasiat ovat saattaneet muokata tuota mielikuvaa.
Miten uskot ensi kaudella ja kauempana tulevaisuudessa käyväsi peleissä?
X Yhtä usein kuin ennenkin
Mikä on mielestäsi tärkein vaihtoehto TPS:n jääkiekkopelissä käymiselle?
X Elokuviin meno
Arvostele ottelutapahtuman elementtien tärkeys ja se, kuinka hyvin TPS niissä onnistuu.
Lippujen ostamisen vaivattomuus
Tärkeys nyt: Erittäin tärkeä
TPS:n onnistuminen: Melko hyvä
Lippujen hinta
Tärkeys nyt: Erittäin tärkeä
TPS:n onnistuminen: Melko hyvä
Miten kehittäisit osa-aluetta?: Kertalipun hinta liian halpa suhteessa kausikorttiin
Hallin pysäköinnin järjestäminen
Tärkeys nyt: Erittäin tärkeä
TPS:n onnistuminen: Melko huono
Miten kehittäisit osa-aluetta?: Parkkipaikalta poistuminen kestää liian kauan.
Hallin pysäköinnin hinta
Tärkeys nyt: Neutraali
TPS:n onnistuminen: Melko hyvä
Hallille järjestetty kuljetus (matsibussi)
Tärkeys nyt: Yhdentekevä (en käytä)
TPS:n onnistuminen: Melko hyvä
Hallin ravintolapalvelut
Tärkeys nyt: Erittäin tärkeä
TPS:n onnistuminen: Melko huono
Miten kehittäisit osa-aluetta?: Myyntipisteitä lisää
Muut hallipalvelut
Tärkeys nyt: Erittäin tärkeä
TPS:n onnistuminen: Ei hyvä eikä huono
Hallihenkilökunnan asiakaspalveluasenne
Tärkeys nyt: Erittäin tärkeä
TPS:n onnistuminen: Melko huono
Itse peli-ilme
Tärkeys nyt: Erittäin tärkeä
TPS:n onnistuminen: Melko hyvä
Pelaajavalinnat
Tärkeys nyt: Ei kovin tärkeä
TPS:n onnistuminen: Melko hyvä
Nälkäinen, yritteliäs mielikuva
Tärkeys nyt: Erittäin tärkeä
TPS:n onnistuminen: Melko hyvä
Mitkä ovat mielestäsi parhaat ottelupäivät ja -kellonajat?
Paremmuusjärjestys Aloitusaika
Maanantai 5 20.00
Tiistai 6 20.00
Keskiviikko 4 20.00
Torstai 7 20.00
Perjantai 2 20.00
Lauantai 1 19.00
Sunnuntai 3 16.00
Ehdottaisitko TPS:n peliä ystävälle ajanvietevaihtoehtona?
X Kyllä, todennäköisesti
Anna TPS:lle kouluarvosana
7
Miten TPS voisi kehittää parhaiten toimintaansa kannaltasi? Onko sinulla muita terveisiä TPS:lle?
Muuttamalla otteluajat myöhäisemmäksi arkisin. Katsottujen ottelujen määrä lisääntyisi olennaisesti. Perjantai useammin ottelupäiväksi.
Tuo tutkimus on loistava päänavaus tuotteen kehittämiselle. Seuraava tutkimus tulee lähettää suoraan kaikille asiakasrekisterissä oleville sekä tietysti myös kaikille TPS:n jäsenille.
M&M Kuntotalon asiakkaat saavat sähköpostilla henkilökohtaisen kutsun neljään eri tutkimukseen vuoden aikana. Ensimmäinen tutkimus tulee sähköpostiin 4-8 viikon kuluttua asiakkuuden aloittamisesta, koska haluamme tietää, olemmeko pysyneet lupauksissamme ja ovatko asiakkaamme onnistuneet aloituksessaan. Laajimmassa tutkimuksessa tutkitaan kaikki osa-alueemme, palvelusta tuotteiden kautta ilmapiiriin ja ympäristöön. Tutkimme erillisellä tutkimuksella myös ryhmäliikunnan kokonaisuutena sekä Omaohjaajapalvelumme. Tuon lisäksi tehdään vielä henkilöstötutkimus, joka vuosi. Faktat ovat parempia kuin mutu.
Saamme jokaisesta tutkimuksesta todella arvokasta tietoa. Vaikka 94% asiakkaistamme suositteleekin palvelujamme, on joukossa aina myös asioita ja tilanteita, joissa olemme epäonnistuneet. Ne opettavat aina eniten...

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)