35 ikävuoden rajapyykki

Missä ovat keski-ikäiset naiset? Se kysymys tuntuu olevan aika monen liikunta-alan yrittäjän huulilla juuri nyt. En osannut itsekään ennustaa, että keski-ikäiset naiset ovat se joukko, joka ei palaa liikuntapalvelujen pariin näin koronan jälkeen. Ei ollut ennustettavissa, mutta nyt tavattoman helposti selitettävissä.

Jos aikoo perustaa kuntokeskuksen, kerron aina, että ihan ensimmäinen, kohderyhmään liittyvä kysymys on alle vai yli 35-vuotiaille. Se on tärkein ensimmäisistä päätöksistä. Se on sitä siksi, että tuossa iässä kuntoilun perusolemus muuttuu olennaisesti. Tavattoman usein tuossa kohtaa elämänjanaa kuntoilu muuttuu mukavasta ajanvietteestä pakoksi ja sillä on väistämättä merkitystä liiketoimintaan.

Mitä sitten tapahtuu? Ensinnäkin ikääntymisen fysiologia tapahtuu. Alamme rapistua. Pitää kuntoilla siksi, että kroppa pysyisi kasassa ja kivuttomana sekä toimintakykyisenä. Parikymppisenä ei ole tästä vielä mitään hajua ja liikunta onkin vain mielekästä puuhastelua kaverien kanssa. 

Parikymppisenä ei välttämättä ole vielä hajua, mitä elämän prioriteeteille ja ajankäytölle tapahtuu, kun jaloissa alkaa pyöriä jälkikasvua. Kuinka se viikon yksikin treenihetki on omaa aikaa, poissa arjen hulinasta ja sen vaatimuksista, kuinka voi olla kiva treenata vaikka ilman mitään taustamusiikkia tai muuta hälinää ympärillä.

Parikymppisenä ei välttämättä ole mitään hajua, miten se haluttu elintaso rahoitetaan ja mitä uran tekeminen vaatii. Miten niin muka ei löydy aikaa treenata? Miten muka työ voi viedä niin paljon aikaa ja resursseja? Miten niin ei muka jaksaisi tai ehtisi treenata montakin kertaa viikossa?

Nämä kaikki kun vielä niputetaan yhteen, syntyy todellinen oravanpyörä, jossa ei ehdi kuntoilla, vaikka pitäisi. On siis täysin perusteltua väittää, että suurin osa 35+ ikäisistä, normaaleista ihmisistä taistelevat joka kerta lukuisia (teko)syitä vastaan, kun miettivät kuntoilua. Hurahtaneet ovat aina asia erikseen. Postimerkkeilyynkin riittää aikaa niillä, jotka siihen hurahtavat.

Tässä on vielä sukupuolinen ero, jonka erityisesti korona toi nyt esiin ja joka näkyy myös K&F:n julkaisemissa tilastoissa. Se keski-ikäinen nainen, joka on aina taistellut niitä tekosyitä vastaan, sai koronasta hyvän ja todellisen syyn lopettaa kuntokeskusasiakkuutensa. Nyt se ei ollut enää tekosyy sanoa, että lopetan. Nyt sai oikean syyn eikä sädekehä pään päällä vaurioitunut. Ja nyt voi sen varjolla makoilla yhä siellä sohvalla, kun sängyn alusta on täynnä kotikuntoiluvälineitä ja puhelimen muisti täyttynyt kuntoilusovelluksista, joista yksikään ei hotsita, kun ei ole pakko. Korona vei pakon. Ja on vähän yskääkin.

Kauanko sohvalla makoilu jatkuu? En tiedä, mutta en usko ihan hirveän nopeaan paluuseen. En myöskään ole vielä keksinyt mitään kikkaa tai temppua, jolla tuota takaisinvirtaamista nopeutettaisiin - paitsi se vanhoille asiakkaille soittaminen. Se on ollut tehokkain keino ja toimii satavarmasti. On toiminut ihan joka paikassa, jossa sitä ollaan tehty. Kerron varmasti heti, kun keksin, miten keski-ikäinen nainen saadaan takaisin. Uskon, että peli alkaa ihan alusta, jos yhä tuota kohderyhmää haluaa kosiskella.

Viimeksi kerroin, että mitä nyt sitten. Jos tekstissä mainitut asiat muuttuvat, niin sitten moni muukin asia muuttuu. Tunnelma - erityisesti ryhmäliikunnassa - tulee joka tapauksessa olemaan aiempaa merkittävämmässä roolissa, jos aikoo kassakonetta tiuhaan hakata. Ne valovoimaiset, tunteita herättävät ja elämyksiä luovat sekä mielipiteitäkin jakavat ohjaajat tarvitaan takaisin. Miksi ihmeessä kukaan menisi enää takaisin salille, pelkkien virtuaalituntien pariin? Videoiden tahtiin voi jumpata kotonakin. Ja niinhän ne nyt tekevätkin. Tai kertovat tekevänsä.

Mikä on erona kuunnella musiikkia kotona tai livenä