torstai 2. joulukuuta 2021

Koronapassi kuntosalille

Koronapassi on aihe, joka herättää monessa tunteita. Jopa sellaisia tunteita, joita ei ehkä kannattaisi tuoda julki, ainakaan niillä vertauksilla ja sanamuodoilla, joita esimerkiksi sosiaalisessa mediassa näkee. Henkilökohtaisesti koen koko asian niin, että if you can't beat them, join them. Niin minä suosittelen tekemään, oli passista henkilökohtaisesti mitä mieltä tahansa.

Yritys ei ole ajatteleva yksilö. Yrityksellä ei ole mielipiteitä. Se ei ole ihminen tai edes inhimillinen, yrittäjät ovat, mutta yritys ei.  Yrityksen perimmäisen olemassaolon tarkoitus on tuottaa omistajilleen sijoitetulle pääomalle tuottoa. Siksi se on olemassa. Kuntokeskuspalveluja tarjoavan yrityksen ydinliiketoimintaa on saada ihmiset liikkumaan, kuten olen kirjoittanut. Korona on rajoittanut ja haastanut tuota ydinliiketoimintaa, se on selvä. Koronapassikin tulee tekemään niin, jos sellaisen käyttöön alamme pakotetaan. Kyllä, pakotetaan. Aika harvassa lienevät ne yrittäjät, jotka ovat ottaneet tuon käyttöön vapaaehtoisesti, koska se rajoittaa yrityksen toimimista.

Lähestytään asiaa siis nyt sen yrityksen kannalta, ei henkilökohtaisen tuohtumuksen näkökulmasta. Laitetaan nyt ne typerät ja vähemmänkin typerät pöyristymiset hetkeksi laatikkoon. Tuskin kukaan tässä maassa tai edes maailmalla haluaa ja toivoo tilanteen olevan tämä. Jokainen täysjärkinen haluaa palata johonkin normaaliin, niin nopeasti kuin suinkin mahdollista. Jos hallitus ja viranomaiset näkevät tarpeelliseksi, että koronapassi on otettava käyttöön myös kuntokeskuksissa, tartuntatautilain 58d-pykälän mukaisesti, yrityksen olemassaolon sekä ydinliiketoiminnan kannalta ei ole muuta mahdollisuutta, kuin ottaa koronapassi käyttöön. Jos ei ota, ei pysty liikuttamaan ihmisiä, yrityksen liiketoiminta pitää ajaa alas eikä toiminta näin ollen edusta enää yrityksen olemassaolon perimmäistä tarkoitusta.

Jos koronapassi tulee pakolliseksi myös kuntokeskuksiin, en näe mitään muuta vaihtoehtoa, kuin toimia sen mukaan ja vaatia asiakkailta koronapassia. Meillä on tässä yhteiskunnassa virallisia teitä vaikuttaa asioihin, äänestyskopista alkaen ja niskurointi ei ole juuri koskaan tuonut yhtään mitään hyvää, yhdellekään yrityksistä. Se huomattiin kuntokeskusalallakin, kun pari toimijaa piti oviaan jääräpäisesti auki sulkutilanteessa. Ei varmasti ollut hyvä asia, yrityksen eikä yrittäjien maineen kannalta vaikka ihmiset unohtavatkin asioita aika nopeasti. Kaikki eivät kuitenkaan unohda. Kannattaako ottaa riski? Oma toiminta on toki aina myös tapa valita asiakkaitaan.

Sillä ei ole merkitystä, mitä sinä olet mieltä koronasta, koronapassista tai rokotteista. Jos tartuntatautilain 58d-pykälä otetaan käyttöön, yrityksesi joutuu joko sopeutumaan tai sulkemaan ovet. Se on juuri niin yksinkertaista. Silläkään ei ole merkitystä, onko se sinun tai kenenkään muunkaan mielestä reilua tai oikeudenmukaista, mutta sillä on, miten sinä jatkossa osallistut yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Ensimmäinen askel siinäkin on liittyä yrityksesi kanssa Sky ry:n jäseneksi, koska se on käytännössä ainoa instanssi, joka ajaa sinunkin yrityksesi asiaa, tässäkin tilanteessa.

Kaikkein typerintä on hyökätä sellaista yritystä vastaan, joka yrittää pitää yrityksensä ovet avoinna, tarjota niille asiakkaille palveluaan, joille se saa tarjota. Vaihtoehtona kun on ettei tarjoa kenellekään. Sen sijaan, että boikotoisit tällaisia yrityksiä, voisit ymmärtää tilanteen ja ehkä jopa tukea yritystä, tilanteessa, jossa sillä ei ole muita vaihtoehtoja. Olen näyttänyt koronapassia tänä syksynä Suomessa, Kreikassa, Italiassa ja nyt tätä kirjoittaessa Yhdysvalloissa eikä se ole vienyt minulta mitään pois. Sillä olen saanut haluamani palvelun ja sisäänpääsyn, esimerkiksi lätkämatsiin Madison Square Gardenissa hetki sitten. Minäkin sopeudun.

Jos emme sopeudu, emme pääse eteenpäin

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onko materialismi nostanut päätään nykissä vai onko kaupat kierretty kaukaa??

Hyvää lomaa!

Juki

Kunto Kortilla kirjoitti...

Moi Juki!

Erittäin ylepä itsestäni. Vaikka tuli yksi kokonainen päiväkin pyörittyä ostoskeskuksessa, saldoksi jäin vain t-paita ja toinen paita, maksoivat 70 taalaa ja sit iso nippu CK sukkia, joilla menee taas viisi vuotta eteenpäin.

Mutta olihan se houkutusten vastustamista, pakko myöntää!