keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Mitä on premium?

Terhi kysyi hyvän kysymyksen aiemman postauksen kommenteissa. Mikä on premiumia? Milloin palvelu tai tuote on premium? Milloin kuntokeskus on ja voi nimittää itseään premiumkeskukseksi?

Terhi kertoi, kuinka kokee lapsiparkin aukioloajat sekä laitehuollon viiveen määrittelevän premiumia. Kyllä, mahdollisesti nuokin voivat olla premiumin mittareita. On varmasti niin, että parhailla saleilla laitteet korjataan viiveettä ja niistä pidetään muutenkin hyvää huolta. Samoin on varmasti lapsiparkin suhteen, mikäli sellainen on olemassa. Mitä premiumpi sali, sitä enemmän lapsiparkissa on valvontaa ja aktiivista, ohjattua tekemistä lapsille.

Mikä sinulle on premiumia? Milloin kuntokeskuspalvelu on sinulle premiumia?

Uskon vastauksien eroavan toisistaan aika tavalla, ensisijaisesti henkilökohtaisten tarpeiden ja mieltymysten perusteella. Kerroin vastauksessa Terhille, kuinka esimerkiksi TRIB3:llä ei ole lapsiparkkia lainkaan eikä myöskään saunoja, mutta siitä huolimatta esimerkiksi muoti- ja trendilehti VOGUE Scandinavia kertoo TRIB3:n olevan yksi neljän salin joukosta artikkelissa, jonka otsikko on The best high-end gyms in Helsinki. TRIB3 on premium. Uskon jokaisen siellä käyneen allekirjoittavan tuon.

Jäin miettimään tuota premiumia, minkä itse koen premiumina, asiakkaana, yrittäjänä ja alan konsulttina. Yksi mittari on henkilökunnan läsnäolo. Mitä premiumpi keskus, sitä enemmän siellä on henkilökuntaa paikalla, sekä määrällisesti, että ajallisesti. Henkilökunnan tavoittaa helposti ja vastaukset kaikenlaisiin kysymyksiin saa viipymättä. 

Toinen selkeä mittari on infra, johon kuuluu tilojen toimivuus, esteettisyys ja mahdollisesti jopa glamour, mutta usein myös erikoisuus. Premiumkeskuksissa on usein jotain erikoista, jolla erottuvat massasta. TRIB3 on esimerkiksi vanha Adlonin elokuvateatteri ja siellä hyödynnetään jopa vanhaa valkokangasta sykkeiden näyttämiseen asiakkaille.

Palvelut, lisäpalveluineen on myös premiumkeskuksessa mietitty viimeisen päälle. Suihkuissa on pesuaineet, pukutiloissa kaikenlaista extraa ja tarpeellista tarjolla sekä vessapaperi on laadukasta, kuten olen joskus kirjoittanut. Pienillä asioilla on suuri merkitys. Viimeisimmässä asiakastutkimuksessa TRIB3:n asiakkaat pitivät tärkeimpänä asiana HIIT-lähdön jälkeen jaettavaa, viileää, hyväntuoksuista pyyhettä, joka mainitaan Voguenkin tekstissä.

Premium on myös henkilökohtaista palvelua. Premiumkeskuksessa sinut muistetaan nimeltä ja henkilökohtaiset tarpeesi huomioidaan. Sinua kuunnellaan ja kohdellaan yksilönä, ei numerona asiakasmäärässä. Palvelu on kaikin puolin sujuvaa ja erityisesti proaktiivista, jossa ongelmat on hoidettu, ennen kuin asiakas edes on huomannut ongelmaa.

Premiumin tuottaminen ei aina ole kallista, mutta se on vaativaa ja omistautuvaa. Premium ei synny itsestään vaan se tehdään usein ihmisvoimin, heittäytymällä, extramaililla, niillä wau-elämyksillä. Premiumkeskuksessa on aina siistiä, koska Siisteys on aina omissa käsissä. Premiumkeskuksessa ei ole huonoja päiviä - henkilökunnallakaan. Premiumkeskuksessa ymmärretään joka tilanteessa, että asiakas maksaa palkan, joten hänet osataan huomioida kaikissa tilanteissa.

Aika harva teistä varaisi tästä kolmen tähden hotellista huoneen, mutta luettuanne näitä asiakastarinoita, saattaisitte jo varata. Aika moni varaa ja hotelli on usein Los Angelesin seudun kalleimpia. Pelkillä puitteilla ei rakenneta premiumia. Siihen tarvitaan ihmisiä. Joskus ihmiset paikkaavat puitteiden puutteet, kuten Magic Castle hotellissa. Kun sekä puitteet että henkilökunnan heittäytyminen extramailille yhdistetään, tehdään taikoja ja asiakkaat pakottavat ystävänsäkin taikoja tekevän palvelujen pariin.

Voitko oikeasti, rehellisesti, käsi sydämellä sanoa, että sinun keskuksesi on ja tarjoaa premiumia?

Extramaililla ei ole ruuhkaa

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus!

Mielestäni jos lapsiparkki salilla on sen pitäisi olla auki joka päivä noin
9-20 välillä.

Jos salilla on sauna sen pitäisi olla päällä aamusta iltaan.

Salin pitäjän pitää hinnoitella tuote niin että myös sunnuntaisin on varaa pitää
lapsiparkki auki.

Kun puhutaan premium saleista.....

Varmasti jotkin asiat ovat premiumia trib3 salilla mutta ilman saunaa itse en kyseistä salia premiumiksi kutsuisi.

Toki jokaisella on omat mielipiteet mikä on premiumia ja mikä ei.... mutta uskon että tämän salin hehkutus nyt liittyy vahvasti siihen että olet siellä töissä itse.

Robert

Kunto Kortilla kirjoitti...

Kiitos kommentista, Robert.

Olen kanssasi ihan samaa mieltä, että sitä premiumpi, mitä enemmän lapsiparkissa on valvontaa ja mitä pidempään sauna on auki, jos sellaisia palveluja tarjoaa. Mutta siinä eri mieltä, että ne eivät ole vaatimus premiumille.

Ensimmäiseksi tärkeintä on miettiä, mitä kohderyhmä kokee tarpeelliseksi. Esimerkiksi jopa osa hotelleista mainostaa itseään lapsettomana hotellina ja se tekee joillekin hotellista premiumia. Samoin ravintolat, joten miksei myös kuntokeskus.

Saunominen lienee yleisesti vähentynyt ja sauna ei edes ole enää välttämättömyys jokaisessa rakennettevassa asunnossa, ei edes premiumasunnoissa, josta esimerkiksi Töölön Pasuuna on hyvä esimerkki, kun siellä asuin jonkin aikaa. Valtaosa TRIB3:n asiakkaista ovat 20 -35 -vuotiaita naisia. En usko saunan olevan heille minkäänlainen valintakriteeri premiumkategoriassa.

On helpompi kirjoittaa asioista ja keskuksista, joihin on jokin kontakti, koska silloin pääsee kulissien ja numeroiden taakse, kuten pääsen TRIB3:n kohdalla. Se mitä siellä koetaan ja tehdään, on syy kirjoittaa paikasta premiumkeskuksena, ei suhteeni siihen paikkaan. Butiikkisalit ovat sitä maailmallakin, erillaista elämystä, perinteiseen kuntokeskutoimintaan verrattuna.

VOGUEn toimittaja ei ole siellä töissä ja silti on kirjoittanut paikasta jutun.

Parin viikon päästä hehkutan toista paikkaa, jossa en ole töissä, mutta jonka omistajaan ja hänen näkemyksiin on ollut kunnia tutustua. Sekin on avartanut omaa katsomusta, kuten tuosta tulevasta postauksesta voit lukea.