Avoin joulukirje Elämälle

Kiitos Elämä, että olet olemassa.

Vaikka heitteletkin minua välillä paikasta toiseen, rakastan sinua. Rakastan juuri tuota yllätyksellisyyttä, jota asettelet eteeni. Mistä tiesit, että ne oudoimmilta tuntuvat muutokset voisivat toimia ja tuoda rikkautta elämään?

Kiitos siitä, että Elämässä on ylä- ja alamäkiä. Tasaisuudesta ei ole niin väliä. Voin aina itse päättää, onko vastaan tuleva ylä- tai alamäki huono vaiko hyvä asia. Ylämäkeen tarpominen vahvistaa aina ja jos elämä on jyrkässä luisussa, sitä toivoo eteensä ylämäkeä. Holtiton alamäkilaskettelukaan ei aina ole mukavaa. Kiitos, että saan itse päättää Elämäni mäkien mielikuvallisen suunnan.

Kiitos näistä kaikista ihmisistä, joita olet tiputellut Elämäni tielle. Osa pysyy samalla polulla, osa ei. Osa erkanee polulta omasta tahdostaan, osa minun tahdosta, joku saattaa vain eksyä - polulle tai siitä pois. Jokainen polulla tarponut on kuitenkin tehnyt Elämästäni rikkaan. Jokaisella on ollut merkityksensä ja tarkoituksensa. Arvostan jokaista.

Olen oppinut nauttimaan sinusta eri tavalla. Kun luen sinun aikeitasi avoimin mielin, löydän sinusta uusia mielenkiinnon kohteita. Löydän niitä paikoista, joista en ole koskaan osannut etsiä. Kiitos, että olet osoittanut minulle nuo paikat. Tiedän, että sinulla on niitä yhä takataskussa. Ymmärrän, että kaikkea ei kannata näyttää heti. Siksi jaksan olla kärsivällinen kanssasi.

This is the story of my life. And I write it everyday. I know it isn't black and white And it's anything but grey. I know that no I'm not alright, but I feel ok 'cos Anything can, everything can happen. That's the story of my life.

Suurin lahja tässä elämässä on Elämä itse. Sinua on helppo tuhlata. Käyttää väärin. Pitää itsestään selvänä. Olla arvostamatta. Olla kunnioittamatta.Sinua on helppo pitää jopa täysin arvottomana, kun asennoituu vastoinkäymisiin negatiivisesti. Olen oppinut nauttimaan sinusta enemmän pelkästään sillä, että olen opetellut vaihtamaan asenteen aina positiiviseksi, tapahtumastaan huolimatta. Se ole tehnyt minusta paremman ihmisen. Ihmisen, jonka kanssa viihdyn joka päivä paremmin.

Lupaan tulevalle vuodelle vain yhden asian. Lupaan käyttää sinua, Elämä, kaikin mahdollisin keinoin.

Elät vain kerran, mutta jos teet sen oikein, se riittää. ~ Mae West

Paras aika tehdä jotain

Teistä kovin moni tuskailee taas aikataulujen kanssa. Minkä voin siirtää huomiselle? Mikä täytyy tehdä tänään? Mikä jäi tekemättä eilen? Koska se pukki nyt oikein tulee? Ehdinkö saamaan kaiken valmiiksi? Tuleeko minulle aikataulustressi?

Joulu on rauhoittumisen aikaa. Just joo. Katsokaa ympärillenne. Ihmiset ravaavat paikasta toiseen, pari askelta koko ajan jäljessä, jotta voivat rauhoittua pienen hetken - unelmissaan. Kirjoitin kesällä 2009, Mihin aika katoaa. Se katoaa varmaan yhä samaan paikkaan. Ja jostakin pitäisi vielä löytää se 10.000 tuntia, jotta tulisi edes jossakin hyväksi. Ja pitäisi vielä trendikkäästi hidastaakin.

Ihmeellistä hössötystä ajan takia. Perustuuko sittenkin kaikki - siis koko elämä - vain aikaan?

Ihmettelen ainakin kerran viikossa, kuinka aika lentää siivillä. Kirjoitin juuri kaverille Facebookissa, kuinka katosin itse koneeseen jokin aika sitten. Kaveri kertoi olleensa viikon ilman internettiä. Voisi tehdä meille kaikille hyvää. Internet voisi nyt kaatua pyhien ajaksi, heti huomenna, ja avautua vasta toinen päivä seuraavaa vuotta.

Tosin ensin pitäisi selviytyä tuosta Mayojen kalenterijupakastakin. Sekin tulee vielä kaiken tämän kiireen keskelle. Voisiko siitä selviytyä ilman internettiä? Mistä me sitten tietäisimme, loppuiko tämä maailma vai ei? Moni lehtikin ilmeistyisi vasta aikaisintaan seuraavan viikon torstaina, pitkien pyhien vuoksi. Olisimme melkein viikon täysin tietämättömiä siitä, että maailmanloppu tuli sittenkin. Ehkä se olisi hyvä niin. Siis olla tietämättä, ei maailmanloppu.

Miten ihmeessä sitä ehtii nyt saamaan kaiken - koko maailman - valmiiksi perjantaihin mennessä? Lauantaina voi olla turha enää yrittää mitään. Luin juuri Nasan tutkimuksesta, jossa ollaan lähes 100 % varmoja siitä, että 21.12.2012 tulee pimeää, jokaisessa maailman kolkassa. Taidan siirtää joululahjojen oston lauantaille, ettei tule ostettua turhaan.

Vaikka yleisin päivä aloittaa jotain onkin huomenna, paras aika tehdä jotain on eilisen ja huomisen välissä. Huomenna sinua harmittaa, että et tehnyt sitä tänään.

Aika on ilmaista, mutta se on korvaamatonta.
Et voi omistaa sitä, mutta voit käyttää sitä.
Et voi säästää sitä, mutta voit tuhlata sitä.
Kun olet kadottanut sen, et voi koskaan saada sitä takaisin.

Lounaseuraa vailla

Olen laiska lähtemään toimistolta lounaalle. Olen ollut aina sitä mieltä, että lounaalle poistuminen on ajan tuhlaamista. Siis työajan tuhlaamista. Turussa söin käytännössä poikkeuksetta nopeasti klubin keittiössä. Ehkä selasin Turun Sanomia. Nyt näytän jämähtäneeni päivän annokseni kanssa toimistooni. Ei tule käveltyä edes henkilökuntatiloihin syömään.

Töölö on täynnä loistavia lounaspaikkoja. Toki olen osassa jo pistäytynyt, kun olen saanut seuraa ja jonkun repimään minut pois toimistolounaasta. Tokyo 55 sushibuffet on tuttu. Samoin aasialainen Kok Thai on hivellyt makunystyröitä useasti kookosmaidoillaan. Dennistä ei tarvitse edes erikseen mainita, mutta silti mainitsen. Turkulaisen perimän omaavan voi aina viedä sinne lounaalle. Mitä muita kohteita on lähistöllä? Mihin sinä raahaisit minut ja ennen kaikkea koska?

Tämä on siis avoin lounaskutsu. Pari turkulaista on jo istunut kanssani lounaspöydässä, käväistessään pääkaupungin liikennevaloja katsomassa. Jokunen paikallinenkin on istunut jo samassa pöydässä, parantamassa maailmaa. Jos sinä kurvailet Töölön nurkilla, tai miksei keskustassakin, revi minut mukaasi, pois kellaristamme. Kurvailin juuri yksi päivä oikein ratikalla keskustaan. Olenkohan koskaan ennen ajanut tuolla välineellä Helsingissä? Ei jäänyt traumaa, vaikka mietinkin, saako lippuja ostaa tuosta vekottimesta. Sai.

Olen tainnut ennenkin kertoa, mutta maailmassa ei ole montaa ihmistä, joiden kanssa lähtisin tuulettaen lounaalle. Ei ehkä hyvä ottaa tätä tässä muodossa esiin, tässä kontekstissa, mutta otan silti, eikä se tee muusta lounasseurasta seuraavaa vähäisempää. Ykkösenä listalla on yhä Tommy Lee. Tosin tuo lounas voisi hyvinkin venyä. Sir Richard Bransson on ehdottomasti tällä lyhyellä listalla. Samassa huoneessa oli jo kunnia olla, mutta tuosta lisää myöhemmin. Suomesta voisin poimia Jussi 69:n ja ehkä Alex Stubb:n. Steve Jobs´n haluan pitää yhä listalla. Kenen kanssa sinä lounastaisit?

Yksin syödessään ei tule kylläiseksi. ~ Tansanialainen sananlasku