Yksi parhaista

Blogini on viettänyt hieman hiljaiseloa. Olisi ollut paljon puhuttavaa, kerrottavaa, sanottavaa ja varsinkin kommentoitavaa. Ei ole löytynyt kirjaimia. Sanat ovat jääneet roikkumaan ilmaan.  Olen kuitenkin kokenut suuria asioita hiljaiselonkin aikana. Asioita, joista olisi voinut hyvin kertoa teillekin. Olen saanut kokemuksia ja nähnyt paikkoja sekä elänyt varmasti kaikki ihmiselon tunnekirjon. Tämä vuosi on ollut muutosten vuosi. Yksi parhaista ikinä. Kokemuksista huolimatta ja niiden vuoksi voin hyvin. Erittäin hyvin.

Tämä kirjoitus ei kuitenkaan kosketa nyt minua. Se ei kosketa tätä vuotta. Se koskettaa miestä, joka oli Yksi Parhaista.

Minun piti kirjoittaa tämä jo Floridassa, aurinkotuolissa, kun sain ilmoituksen poismenosta. En vain pystynyt. Minun piti kirjoittaa tämä Karibian risteilyllä, kansituolissa, kun oli hautajaiset. En vain pystynyt. Tänään sain täysin vieraalta henkilöltä aiheeseen liittyvän sähköpostin, joka sai minut kirjoittamaan tämän. Tämä kirjoitus on yhtä paljon sähköpostin kirjoittajalle, kuin se on kaikille muille, jotka tunsivat Maken.

Sähköposti alkoi näin:

On vaikeaa kirjoittaa henkilölle ketä ei ole koskaan tavannut, ei liiemmin tiennyt - mutta silti luulee tuntevansa tahi ainaskin tietävänsä.

On ollut yhtä vaikeaa kirjoittaa nyt tänne yhtään mitään, vaikka välillä on tehnyt mieli, kun kohdalle on osunut herkullisia makupaloja. Elämän yllätyksellisyys ja oma onni sekä hyvinvointi on vain nyt ajanut kaiken edelle. Eläminen on tuntunut hyvälle, vaikka se on sisältänyt kärsimystäkin aiheuttavia valintoja. Elämä on elämistä varten, joten pitäkää onnestanne kiinni.

Tiedän, että muutosten vuosi ja prosessini eteneminen tulee muuttamaan tämän bloginkin sävyä. En usko, että löydätte minua enää valittamasta. Mistään. Maailma on positiivinen paikka, jos haluaa sen olevan sellainen. Minä haluan. Uskon pohjimmiltani ihmisten hyvyyteen ja haluun tehdä asioita oikein. Tuon uskon aion kaivaa uudelleen esiin. Ehkä se pääsi hieman katoamaan johonkin kyynisyyteen.

Kun nyt mietin elämän yllätyksellisyyttä ja ajoittaista lyhyyttä, niin kyllä meidän kaikkien täytyy tarttua niihin tilaisuuksiin tehdä itsestämme onnellinen. Elämän hiipuessa ei ehkä kannata joutua katumaan niitä tekoja, jotka jäivät tekemättä. Se voisi olla raskasta. Minä otan ainakin siitä ajatuksesta kiinni ja lähden hakemaan onneani. Tai tuon olin jo päättänytkin, mutta se sai Maken lähdön myötä selvästi viimeisen sinetin. Make varmasti oli onnellinen, vaikka ei aina tanssinutkaan musiikin soidessa. Make osasi valita tanssinsa hyvin. 

Make tapasi valmennusaikana sanoa, että 

Aina ei tarvitse tanssia, kun musiikki soi. 

Olen käyttänyt sitä lausetta monesti ja jopa ajatellut sitä, kun se "musiikki" on joskus soinut ja on tehnyt mieli tanssia. Mietin sitä nytkin, kun uusi elämä houkuttaa. Onko tämä se hetki, jossa nyt kuuluu tanssia, koska musiikki soi niin vahvana? Mitä Make tekisi? Tai tiedän, Makekin tanssisi. Niin teen minäkin. Ja nautin. 

Ajatukset ovat vahvasti kaikissa hetkissä, jotka olen Maken ja Great Skaten kanssa kokenut. Hyviä aikoja ja vuosia. Hyviä opetuksia. Paras valmentaja, mikä minulla on ollut. Paras oppi-isä yrittämiseen, mitä voin kuvitella. Make teki sen, mitä lupasi, eikä luvannut liikoja. Make teki huolella kaiken sen, joka oli omissa käsissä. Jos Maken muki tyhjeni, hän ei murehtinut sitä, vaan uskoi sen taas täyttyvän. Ja niin se täyttyikin. Aina. Olen Makelta saamilleni hetkille paljon velkaa, jos tässä elämässä ollaan kellekään mitään velkaa. Ne ovat minulla ja minussa mukana tällä taipaleellani, aina.

Maken poismeno on iso menetys meille kaikille. Silti Make, jos kuka, toivoisi meidän katsovan eteenpäin ja muistavan ilolla sitä yhteistä aikaa, joka meille suotiin. Minä muistan. Erittäin kiitollisena.

Tiedät, Make, varmasti että olet Yksi Parhaista. Kiitos, että olit vaikuttamassa minuun.

BTW  Saamani sähköposti päättyi sanoihin, jotka saivat minut taas blogini pariin:

Anyway, kiitos Sinulle, että olet olemassa ja jaksat kirjoittaa elävästä asiasta elävin esimerkein.

Kiitos Teille, jotka jaksatte käydä täällä. Ei, blogia ei siis ole lopetettu. Se näköjään vietti vain suruaikaa.