Tänään oli TS:ssä iso juttu Malmön uudesta hallista, joten tämä blogin aihe sopii juuri tälle päivälle.
Vi Älskar Malmö!
Tuota lauletaan Malmön pelissä. Suomessa kirjoitettaisiin, kuten TS:n jutussakin kirjoitettiin, että Redhawksien pelissä. Tuossa on jälleen pieni ajatuksellinen, ehkä jopa kulttuurillinen ero maidemme välillä. Siis siinä, puhutaanko Malmön joukkueesta vai Redhawksien joukkueesta. Se on Malmö Ruotsissa, Redhawks Suomessa. Yksinkertaista?
Elitserien:
1 HV 71 38 +27 74
2 Färjestad BK 37 +17 62
3 Linköpings HC 38 +15 61
4 Timrå IK 38 +2 61
5 MODO Hockey 36 0 58
6 Frölunda HC 37 -1 55
7 Djurgårdens IF 38 -8 52
8 Brynäs IF 38 0 51
9 Skellefteå AIK 38 -11 49
10 Södertälje SK 38 -2 48
11 Luleå HF 38 -16 45
12 Mora IK
SM-liiga
1. Kärpät 39 82
2. Jokerit 41 80
3. Pelicans 42 77
4. Blues 39 76
5. Tappara 40 70
6. JYP 41 68
7. Ilves 40 65
8. HIFK 40 64
9. Lukko 40 55
10. TPS 41 54
11. SaiPa 40 45
12. HPK 43 45
13. KalPa 41 38
14. Ässät 41 33
Mikä nimissä on suurin ero? Suomen liigan joukkueiden nimissä ei näy kotikaupunkia lainkaan. Ruotsissa joukkueiden nimet sisältävät melkein poikkeuksetta kotikaupungin nimen. Kannustetaan siis oman kylän joukkuetta, ei tietyn nimistä joukkuetta. On helpompi samaistua oman kaupungin joukkueen kannattajiin, kuin tietyn seuran kannattajiin.
Esimerkiksi Turussa voisi olla helpompaa kannattaa Turun joukkuetta, kuin Palloseuran tai Toverien joukkuetta.
Jos et vieläkään ymmärtänyt pointtia, katso vielä Englannin Valioliigan joukkueiden nimiä. On aika helppoa olla fanaattinen Liverpoolin kannattaja, jos asuu Liverpoolissa.
perjantai 18. tammikuuta 2008
maanantai 14. tammikuuta 2008
Liikuntasetelit - TS 14.1.2008
Tämän päivän Turun Sanomissa oli juttu Smartumin Liikuntaseteleistä. Joku Anonyymi kysyi edellisen blogitekstin kommenteissa, että miten kuntoilusetelit meillä hoidetaan.
Liikuntasetelit käyvät meilläkin maksuvälineenä, joten tuo on kritiikkeineen tuttua tekstiä.
Kuten tekstistä käy ilmi, Smartum saa olennaisen lisävoiton kaikista käyttämättä jäävistä Liikuntaseteleistä. Olen antanut itselleni kertoa, että jopa 30% Liikuntaseteleistä jää käyttämättä. Siis lähes kolmasosa työnantajien tuesta menee hukkaan. En yhtään ihmettele, että Smartum ei suostu kertomaan, paljonko seteleitä jää käyttämättä. Jos tuo 30% on lähelläkään totuutta tai jopa aliarvioitu, se vie luonnollisesti pohjaa pois koko seteliltä. Mikä yritys haluaa heittää 30% tuestaan hukkaan?
Jos seteleitä myytiin kuusi miljoonaa viime vuonna, olisi tuon hukkaan, tai siis Smartumille menevän rahan arvo edellä mainittuun arvioon perustuen 7.2 miljoonaa euroa. Vaikka setelien hävikki olisi vain 10%, yrityksiltä menee liikuntapalvelujen tukemisessa hukkaan 2.4 miljoonaa euroa vuodessa. Tuolla 7.2 miljoonalla saa lähes 11.000 vuosijäsenyyttä kuntokeskukseen!
Jos arvio on väärä, joku voi tietysti korjata sen vaikka tämän blogin kommenteissa.
Hävikin lisäksi setelien ongelma on se, että niitä käytetään väärin. Erittäin suuri osa setelien käyttäjistä ei ole se henkilö, jolle seteli on myönnetty. Me olemme todistaneet tuon moneen kertaan pistotarkastuksissa, joita pystytään tekemään liian harvoin. Kun edellä mainittuun hävikkiin lisätään vielä väärinkäytökset, nousee yritysten hukkaaman rahan määrä entisestään.
Eduskunta vahvisti 25. päivä marraskuuta 2003, tuloverolain korjauksen, jossa työnantajan tarjoamat liikuntapalvelut säädetään verovapaaksi henkilökuntaeduksi, mikäli laissa säädetyt perusteet palvelun tarjoamiselle täyttyvät. Liikuntapalvelujen käyttäminen edellyttää muun muassa, että edun käyttäjä pystytään varmentamaan luotettavasti, eli mahdollisen lippuvihon käyttäminen pitää tulkita työntekijälle verotettavaksi ansiotuloksi, mikäli lippuvihon lippuja voi käyttää jokin muu henkilö, kuin työntekijä, jolle lippuvihko on myönnetty.
Olen aina ihmetellyt, miten tuo setelikäytäntö on voinut mennä läpi verottajalle. Väärinkäytökset ovat enemmän kuin mahdollisia. Ne ovat todennäköisiä ja arkipäivää. Lisää verotuksesta voit lukea täältä.
Suoranta kertoo, että "Myös verottaja hyväksyy pistokokeenomaisen henkilöllisyyden tarkastamisen." Siis hetkinen. Eikö verottajan pitäisi vaatia henkilöllisyyden tarkistamista AINA. Miksi kuntokeskuksen pitäisi kysyä verottajalta lupaa, saako henkilöllisyyden tarkistaa? Tuo ei oikein auennut...
Artikkelissa mainittu provisio hiertää myös minua. Tuo provisio on AINA pois meidän katteestamme. Yrityksillä on erittäin suuria vaikeuksia ymmärtää, että mikäli meillä on heidän kanssaan olemassa oleva sopimus, maksuvälineenä ei voi käyttää Liikuntaseteliä, ellei siihen kohdistuvia maksuvälinekuluja lisätä hintaan. Yritykset eivät edes aina usko, että maksamme setelistä Smartumille provisiota.
Olen Elixian Annen kanssa hieman eri mieltä siitä, tuoko setelit kuntokeskuksille asiakkaita vai ei. Asiakkaita ei tule Smartumin markkinointiponnistelujen vuoksi, vaan asiakkaat tulevat kuntokeskuksen omien markkinointiponnistelujen pohjalta. Hyväksyykö keskus setelit maksuvälineenä vai ei, voi satunnaisesti vaikuttaa asiakkaan valintaan kuntokeskusten väliltä. Koska valtaosa keskuksista hyväksyy setelit, tuo valinta tehdään siis muilla perusteilla. Liikuntaseteli itsessään ei tuo uusia asiakkaita.
Mielestäni oikea tapa toimia on yhä se, että yritys tekee sopimuksen suoraan kuntokeskuksen kanssa. Sopimuksen voi tietysti tehdä monen keskuksen kanssa, ei vain yhden kanssa. Tällöin voidaan olla varmempia siitä, että tarjottu tuki todellakin kohdistuu omiin työntekijöihin ja että tuesta ei mene osa hukkaan. Liikuntasetelit ovat tietysti yrittäjälle helppo tapa pyyhkiä koko kuntoilun tukeminen pois työpöydältä. Onko se yritykselle tuottava ratkaisu, jää jokaisen yrittäjän omaan harkintaan.
Liikuntapalvelujen tukemista voi helposti tehdä yhden yrityksen tuottavimmista sijoituksista, kunhan tuon tekee hallitusti, ammattitaitoisen liikuntapalvelujen tuottajan kanssa.
Liikuntasetelit käyvät meilläkin maksuvälineenä, joten tuo on kritiikkeineen tuttua tekstiä.
Kuten tekstistä käy ilmi, Smartum saa olennaisen lisävoiton kaikista käyttämättä jäävistä Liikuntaseteleistä. Olen antanut itselleni kertoa, että jopa 30% Liikuntaseteleistä jää käyttämättä. Siis lähes kolmasosa työnantajien tuesta menee hukkaan. En yhtään ihmettele, että Smartum ei suostu kertomaan, paljonko seteleitä jää käyttämättä. Jos tuo 30% on lähelläkään totuutta tai jopa aliarvioitu, se vie luonnollisesti pohjaa pois koko seteliltä. Mikä yritys haluaa heittää 30% tuestaan hukkaan?
Jos seteleitä myytiin kuusi miljoonaa viime vuonna, olisi tuon hukkaan, tai siis Smartumille menevän rahan arvo edellä mainittuun arvioon perustuen 7.2 miljoonaa euroa. Vaikka setelien hävikki olisi vain 10%, yrityksiltä menee liikuntapalvelujen tukemisessa hukkaan 2.4 miljoonaa euroa vuodessa. Tuolla 7.2 miljoonalla saa lähes 11.000 vuosijäsenyyttä kuntokeskukseen!
Jos arvio on väärä, joku voi tietysti korjata sen vaikka tämän blogin kommenteissa.
Hävikin lisäksi setelien ongelma on se, että niitä käytetään väärin. Erittäin suuri osa setelien käyttäjistä ei ole se henkilö, jolle seteli on myönnetty. Me olemme todistaneet tuon moneen kertaan pistotarkastuksissa, joita pystytään tekemään liian harvoin. Kun edellä mainittuun hävikkiin lisätään vielä väärinkäytökset, nousee yritysten hukkaaman rahan määrä entisestään.
Eduskunta vahvisti 25. päivä marraskuuta 2003, tuloverolain korjauksen, jossa työnantajan tarjoamat liikuntapalvelut säädetään verovapaaksi henkilökuntaeduksi, mikäli laissa säädetyt perusteet palvelun tarjoamiselle täyttyvät. Liikuntapalvelujen käyttäminen edellyttää muun muassa, että edun käyttäjä pystytään varmentamaan luotettavasti, eli mahdollisen lippuvihon käyttäminen pitää tulkita työntekijälle verotettavaksi ansiotuloksi, mikäli lippuvihon lippuja voi käyttää jokin muu henkilö, kuin työntekijä, jolle lippuvihko on myönnetty.
Olen aina ihmetellyt, miten tuo setelikäytäntö on voinut mennä läpi verottajalle. Väärinkäytökset ovat enemmän kuin mahdollisia. Ne ovat todennäköisiä ja arkipäivää. Lisää verotuksesta voit lukea täältä.
Suoranta kertoo, että "Myös verottaja hyväksyy pistokokeenomaisen henkilöllisyyden tarkastamisen." Siis hetkinen. Eikö verottajan pitäisi vaatia henkilöllisyyden tarkistamista AINA. Miksi kuntokeskuksen pitäisi kysyä verottajalta lupaa, saako henkilöllisyyden tarkistaa? Tuo ei oikein auennut...
Artikkelissa mainittu provisio hiertää myös minua. Tuo provisio on AINA pois meidän katteestamme. Yrityksillä on erittäin suuria vaikeuksia ymmärtää, että mikäli meillä on heidän kanssaan olemassa oleva sopimus, maksuvälineenä ei voi käyttää Liikuntaseteliä, ellei siihen kohdistuvia maksuvälinekuluja lisätä hintaan. Yritykset eivät edes aina usko, että maksamme setelistä Smartumille provisiota.
Olen Elixian Annen kanssa hieman eri mieltä siitä, tuoko setelit kuntokeskuksille asiakkaita vai ei. Asiakkaita ei tule Smartumin markkinointiponnistelujen vuoksi, vaan asiakkaat tulevat kuntokeskuksen omien markkinointiponnistelujen pohjalta. Hyväksyykö keskus setelit maksuvälineenä vai ei, voi satunnaisesti vaikuttaa asiakkaan valintaan kuntokeskusten väliltä. Koska valtaosa keskuksista hyväksyy setelit, tuo valinta tehdään siis muilla perusteilla. Liikuntaseteli itsessään ei tuo uusia asiakkaita.
Mielestäni oikea tapa toimia on yhä se, että yritys tekee sopimuksen suoraan kuntokeskuksen kanssa. Sopimuksen voi tietysti tehdä monen keskuksen kanssa, ei vain yhden kanssa. Tällöin voidaan olla varmempia siitä, että tarjottu tuki todellakin kohdistuu omiin työntekijöihin ja että tuesta ei mene osa hukkaan. Liikuntasetelit ovat tietysti yrittäjälle helppo tapa pyyhkiä koko kuntoilun tukeminen pois työpöydältä. Onko se yritykselle tuottava ratkaisu, jää jokaisen yrittäjän omaan harkintaan.
Liikuntapalvelujen tukemista voi helposti tehdä yhden yrityksen tuottavimmista sijoituksista, kunhan tuon tekee hallitusti, ammattitaitoisen liikuntapalvelujen tuottajan kanssa.
sunnuntai 13. tammikuuta 2008
Facebook - Kyllä nykyään on helppoa!
Tuli tuo Facebook korkattua. Sieltä löytyy M&M Kuntotalo -niminen ryhmä, johon voit käydä kirjautumassa, jos tuolla naamakirjassa naamaasi näyttelet. Ryhmä löytyy myös CMS Club -nimen alta, joten sinne "verkostoitumaan".
Sinnehän uppoaa aika helposti, jos ei muuta niin aikaa, kun siellä surffailee. Oli pakko poimia sieltä tällainen teksti (hieman siivottuna):
Kyllä nykyään on helppoa!
Meidän vanhempien aikaan kouluun piti kävellä aina 30km ylämäkeen molempiin suuntiin joka ikinen aamu ympärivuoden kestävissä lumimyrskyissä kantaen nuorempia sisaruksiaan selässään. Koulussa oli vain yksi luokkahuone ja kaikki saivat vain kymppejä, vaikka kaikki olivat myös töissä 16 tuntia päivässä nälkäpalkalla, ettei perheen tarvinnut nähdä nälkää.
Itsehän en koskaan aikonut kertoa tällaisia, mutta nyt kun olen vanhempi, niin en voi kuin ihmetellä, miten helppoa nykynuorisolla on.
Niillä on kaikki niin hiivatin hyvin! Minun nuoruuteeni verrattuna he elävät kuin kuninkaat! Nykynuoret eivät todellakaan ymmärrä, miten hyvin heillä on asiat!
Kun olin nuori, niin ei meillä ollut mitään internettiä. Jos halusimme tietää jotain, niin menimme kirjastoon ja haimme sen tiedon itse. Ei ollut copy-paste toimintoa, muistiinpanot joutui vääntämään ihan itse materiaalista, jota varten ensin kahlasi sivukaupalla kirjoja läpi.
Eikä silloin ollut sähköpostia! Meidän piti kirjoittaa kirjeitä, paperille, kynällä. Ja sitten piti kävellä ulos, joskus jopa kadun toiseen päähän, että sai kirjeen laitettua postilaatikkoon ja siltikin sen perillemeno kesti viikon.
Eikä meillä ollut MP3:sia tai Napstereita! Jos halusi varastaa musiikkia, piti kävellä levykauppaan ja varastaa se itse. Tai odottaa koko ilta radion vieressä, että sai nauhoitettua kappaleen radiosta ja silloinkin juontaja yleensä puhui biisin alun tai lopun päälle ja pilasi koko kappaleen. Levytkin olivat mustia muovilättyjä ja maksoivat omaisuuden. Ne piti kääntää itse, jos halusi kuunnella molemmat puolet. Eikä voinut kuunnella autossa - tosin, eipä autojakaan ollut joka perheessä. Kasetteja pystyi sentään usein kuuntelemaan autossa, mutta nekin piti kääntää. Ja niistä hajosivat nauhat luvattoman usein, jolloin mikään ei pelastanut lempikasettiasi. Ei ollut varmuuskopioita tietokoneen kovalevyllä.
Eikä meillä ollut mitään hienoa tekniikkaa, kuten koputustoimintoa puhelimessa. Jos olit puhelimessa, kun joku soitti, niin soittajan puhelin tuuttasi varattua. Eikä meillä ollut mitään soittajannumeronnäyttöjäkään. Kun puhelin soi, ei ollut aavistustakaan, kuka se oli. Oli vaan pakko ottaa riski ja vastata! Ja itse puhelin, niitähän oli jokaisella perheellä yksi. Keskellä aulaa, että kaikki varmasti kuulivat kaikki keskustelut. Ja johdolla seinässä kiinni, ettei sitä voinut siirtääkään, koska se irtosi seinästä jos kävelit pari metriä. Pikavalinnasta ei meidän nuoruudessamme oltukuultukaan. Kun veivasit pyöreällä kiekolla kaverin numeron, ja numero olikin varattu - veivasit sen uudestaan. Ja ehkä uudestaan. Ja ehkä vielä. Ikinä ei myöskään tiennyt, kuka näihin kollektiivisiin puhelimiin vastasi - yleensä ei ainakaan se oma kaveri, vaan joku muu perheenjäsen. Jolloin piti esitellä itsensä ja kohteliaasti pyytää hakemaan kaveri puhelimeen!
Eikä meillä ollut mitään Pleikkareita ja hienoja 3D-grafiikoita. Meillä oli joku kämäinen tv-peli ja tietokone Commodore 64! Ja maailmassa oli sormilla laskettava määrä pelejä, kuten Space Invaders ja Asteroids, jotka näyttivät lähinnä legoilta. Pelinhahmot olivat neliöitä. Sinä olit neliö Avaruusolennot olivat neliöitä. Ammukset olivat neliöitä. Asteroidit olivat neliöitä, jotka ammuttaessa hajosivat pienemmiksi neliöiksi. Eikä silloin ollut mitään vaikeustasoja tai kenttiä, vaan sama kenttä ja vaikeustaso ikuisuuksiin asti. Eikä pelejä voinut pelata läpi, peli vain jatkui aina vaikeampana ja nopeampana kunnes kuolit. Ihan kuin elämä!
Eikä leffateattereissa ollut kaltevaa lattiaa, vaan kaikki penkit olivat samalla korkeudella! Jos edessäsi istui pitkä hujoppi, niin se siitä, eipä tarvinnut katsoa sitä leffaa.
Ja toki meillä oli telkkari, mutta silloin oli kaksi kanavaa ja nekin mustavalkoisia. Eikä ohjelmia nähnyt mistään tekstiteeveestä, vaan ne piti katsoa lehdestä. Eikä silloin ollut mitään Cartoon Networkkia! Piirrettyjä tuli vain lauantaiaamuna. Ymmärrättekö te?? Piti odottaa koko viikko nähdäkseen piirrettyjä.
Kanavasurffaillessa pysyi meidän nuoruudessamme hyvässä kunnossa, koska ei ollut kaukosäätimiä. Joka kerta kanavaa vaihdettaessa tai ääntä säädettäessä piti kävellä tv:n luokse!!
Tällä kaikella tarkoitan, että nykynuorilla on asia niin "#%%/ hyvin! He ovat täysin pilalle hemmoteltuja, eivät varmasti kestäisi elämää 80-luvulla!
(En tiedä, kenelle kunnia tekstistä kuuluu. Jos joku tietää, kertokaa hänelle, että hyvä teksti.)
Sinnehän uppoaa aika helposti, jos ei muuta niin aikaa, kun siellä surffailee. Oli pakko poimia sieltä tällainen teksti (hieman siivottuna):
Kyllä nykyään on helppoa!
Meidän vanhempien aikaan kouluun piti kävellä aina 30km ylämäkeen molempiin suuntiin joka ikinen aamu ympärivuoden kestävissä lumimyrskyissä kantaen nuorempia sisaruksiaan selässään. Koulussa oli vain yksi luokkahuone ja kaikki saivat vain kymppejä, vaikka kaikki olivat myös töissä 16 tuntia päivässä nälkäpalkalla, ettei perheen tarvinnut nähdä nälkää.
Itsehän en koskaan aikonut kertoa tällaisia, mutta nyt kun olen vanhempi, niin en voi kuin ihmetellä, miten helppoa nykynuorisolla on.
Niillä on kaikki niin hiivatin hyvin! Minun nuoruuteeni verrattuna he elävät kuin kuninkaat! Nykynuoret eivät todellakaan ymmärrä, miten hyvin heillä on asiat!
Kun olin nuori, niin ei meillä ollut mitään internettiä. Jos halusimme tietää jotain, niin menimme kirjastoon ja haimme sen tiedon itse. Ei ollut copy-paste toimintoa, muistiinpanot joutui vääntämään ihan itse materiaalista, jota varten ensin kahlasi sivukaupalla kirjoja läpi.
Eikä silloin ollut sähköpostia! Meidän piti kirjoittaa kirjeitä, paperille, kynällä. Ja sitten piti kävellä ulos, joskus jopa kadun toiseen päähän, että sai kirjeen laitettua postilaatikkoon ja siltikin sen perillemeno kesti viikon.
Eikä meillä ollut MP3:sia tai Napstereita! Jos halusi varastaa musiikkia, piti kävellä levykauppaan ja varastaa se itse. Tai odottaa koko ilta radion vieressä, että sai nauhoitettua kappaleen radiosta ja silloinkin juontaja yleensä puhui biisin alun tai lopun päälle ja pilasi koko kappaleen. Levytkin olivat mustia muovilättyjä ja maksoivat omaisuuden. Ne piti kääntää itse, jos halusi kuunnella molemmat puolet. Eikä voinut kuunnella autossa - tosin, eipä autojakaan ollut joka perheessä. Kasetteja pystyi sentään usein kuuntelemaan autossa, mutta nekin piti kääntää. Ja niistä hajosivat nauhat luvattoman usein, jolloin mikään ei pelastanut lempikasettiasi. Ei ollut varmuuskopioita tietokoneen kovalevyllä.
Eikä meillä ollut mitään hienoa tekniikkaa, kuten koputustoimintoa puhelimessa. Jos olit puhelimessa, kun joku soitti, niin soittajan puhelin tuuttasi varattua. Eikä meillä ollut mitään soittajannumeronnäyttöjäkään. Kun puhelin soi, ei ollut aavistustakaan, kuka se oli. Oli vaan pakko ottaa riski ja vastata! Ja itse puhelin, niitähän oli jokaisella perheellä yksi. Keskellä aulaa, että kaikki varmasti kuulivat kaikki keskustelut. Ja johdolla seinässä kiinni, ettei sitä voinut siirtääkään, koska se irtosi seinästä jos kävelit pari metriä. Pikavalinnasta ei meidän nuoruudessamme oltukuultukaan. Kun veivasit pyöreällä kiekolla kaverin numeron, ja numero olikin varattu - veivasit sen uudestaan. Ja ehkä uudestaan. Ja ehkä vielä. Ikinä ei myöskään tiennyt, kuka näihin kollektiivisiin puhelimiin vastasi - yleensä ei ainakaan se oma kaveri, vaan joku muu perheenjäsen. Jolloin piti esitellä itsensä ja kohteliaasti pyytää hakemaan kaveri puhelimeen!
Eikä meillä ollut mitään Pleikkareita ja hienoja 3D-grafiikoita. Meillä oli joku kämäinen tv-peli ja tietokone Commodore 64! Ja maailmassa oli sormilla laskettava määrä pelejä, kuten Space Invaders ja Asteroids, jotka näyttivät lähinnä legoilta. Pelinhahmot olivat neliöitä. Sinä olit neliö Avaruusolennot olivat neliöitä. Ammukset olivat neliöitä. Asteroidit olivat neliöitä, jotka ammuttaessa hajosivat pienemmiksi neliöiksi. Eikä silloin ollut mitään vaikeustasoja tai kenttiä, vaan sama kenttä ja vaikeustaso ikuisuuksiin asti. Eikä pelejä voinut pelata läpi, peli vain jatkui aina vaikeampana ja nopeampana kunnes kuolit. Ihan kuin elämä!
Eikä leffateattereissa ollut kaltevaa lattiaa, vaan kaikki penkit olivat samalla korkeudella! Jos edessäsi istui pitkä hujoppi, niin se siitä, eipä tarvinnut katsoa sitä leffaa.
Ja toki meillä oli telkkari, mutta silloin oli kaksi kanavaa ja nekin mustavalkoisia. Eikä ohjelmia nähnyt mistään tekstiteeveestä, vaan ne piti katsoa lehdestä. Eikä silloin ollut mitään Cartoon Networkkia! Piirrettyjä tuli vain lauantaiaamuna. Ymmärrättekö te?? Piti odottaa koko viikko nähdäkseen piirrettyjä.
Kanavasurffaillessa pysyi meidän nuoruudessamme hyvässä kunnossa, koska ei ollut kaukosäätimiä. Joka kerta kanavaa vaihdettaessa tai ääntä säädettäessä piti kävellä tv:n luokse!!
Tällä kaikella tarkoitan, että nykynuorilla on asia niin "#%%/ hyvin! He ovat täysin pilalle hemmoteltuja, eivät varmasti kestäisi elämää 80-luvulla!
(En tiedä, kenelle kunnia tekstistä kuuluu. Jos joku tietää, kertokaa hänelle, että hyvä teksti.)
torstai 10. tammikuuta 2008
Mitä tarvitaan liigajoukkueen pyörittämiseen?
Kun en tiedä, ja aihe kiinnostaa, niin kysyn:
Mitä toimenkuvia tarvitaan tulokselliseen liigajoukkueeseen?
Joku alaa paremmin tunteva voisi oikeasti vastata.
Hiiteläkin pohtii, montako valmentajaa tarvitaan. Nikkola odottelee valmentajauutisia. Palloseuran toimitusjohtajan pallia heilutetaan ja valmennuspäällikköä tarvitaan...
Näin oletan asian olevan:
Yhtiölle tarvitaan tietysti hallitus, mutta pitääkö yksikään hallituksen jäsenistä olla palkollinen? Liikevaihdot näyttäisivät olevan kaikilla seuroilla niin pienet, että palkattua hallitusta tuskin tarvitaan. Hallituksen pitäisi olla sekoitus jääkiekon, talouden ja henkilöstöhallinnan osaamista.
Sen jälkeen yritykselle tarvitaan toimitusjohtaja. Toimitusjohtajalla pitää olla erittäin vahva talouden hallinnan koulutus sekä erityiset meriitit henkilöstöjohtamisesta. Talous on jääkiekkojoukkueen suurin kulmakivi. Talousosaamisesta, siis miljoonayrityksen taloudesta, pitää olla selkeät näytöt. Toiseksi suurin kulmakivi on henkilöstö, pelaajat mukaan lukien. Toimitusjohtajan pitää osata johtaa erilaisia yksilöitä, koska kaikenlainen muutosvastarinta on erityisen suurta, sekä seurojen toimistoissa että pukuhuoneissa. Jääkiekosta ei toimitusjohtajan tarvitse tietää mitään. Tuosta epätietoisuudesta on vain apua, koska osaa samaistua henkilöihin, joita hallille tarvitaan. Siis ihmisiin, joita jääkiekko ei hirveästi lajina kiinnosta, mutta jotka saattaisivat kokea ottelun viihteenä.
Jonkun pitää toimistossa hoitaa osto- ja myyntireskontraa, jonka voi helposti nykyään myös ulkoistaa. Jonkinlainen sihteeri tarvittaneen joka tapauksessa, vaikka laskutus olisikin ulkoistettu.
Kuinka monta henkilöä vaaditaan myyntiin? Liikevaihtoon suhteutettuna voisi myyntipäällikön lisäksi olla kaksi pääsääntöisesti provisiolla palkattua myyjää. Niiden kolmen henkilön pitäisi pystyä, valtakunnan ykköslajin ollessa kyseessä, tekemään vaadittu liikevaihto. Toinen voisi keskittyä yritysmyyntiin ja toinen kuluttajamyyntiin.
Eli kauppaa tehdään jo ja yritystä johdetaan. Sitten tarvitaan joukkueelle kokoaikainen valmentaja, kakkosvalmentaja, kaksi huoltajaa sekä osa-aikaiset maalivahtivalmentaja ja voimavalmentaja sekä mahdollisesti hieroja, joka tietysti voi olla myös ostopalveluna. Jääkiekosta pitää tietää vain valmentajien, scouttien ja valmennus/junioripäälliköiden, ei toimitusjohtajan. Näillä voisi joukkuekin jo toimia. Vai voisiko?
Jonkun pitää myydä otteluihin lippuja, mutta ne ovat osa-aikaisia henkilöitä tai voitu ulkoistaa halliyhtiön tai jonkin lippupalvelun hoidettavaksi. Lipunmyyjien palkkakulut eivät voi olla merkittäviä kulueriä, joten niillä tuskin lienee suurta merkistystä kokonaiskuluihin.
Fanituotekaupassa pitää olla pari myyjää, mutta ei yhtä aikaa. Kauppaa ei kannata pyörittää lainkaan, jos fanituotemyynti ei edes kata liikkeen henkilökunnan palkkoja, joten näillä kuluilla ei ole mitään merkitystä toimivan joukkueen taustaan, kuten ei muullakaan hallissa tapahtuvalla oheismyynnillä. Tuon oheismyynnin tarkoitushan on kasvattaa tuloja, ei kuluja.
Jonkinlainen junioripäällikkö tarvitaan, jos seuralla on junioritoimintaa ja jos sitä ei ole eriytetty emoseurasta, joka ehkä kannattaisi tehdä. Jätetään siis junioritoiminta omaksi eriytetyksi organisaatioksi, jolla ei ole välittömiä vaikutuksia emoseuran kuluihin.
Mitä edellä mainitun lisäksi tarvitaan?
Mitä unohdin?
Ja mitä edellä mainituille pitää maksaa palkkaa?
Mitä toimenkuvia tarvitaan tulokselliseen liigajoukkueeseen?
Joku alaa paremmin tunteva voisi oikeasti vastata.
Hiiteläkin pohtii, montako valmentajaa tarvitaan. Nikkola odottelee valmentajauutisia. Palloseuran toimitusjohtajan pallia heilutetaan ja valmennuspäällikköä tarvitaan...
Näin oletan asian olevan:
Yhtiölle tarvitaan tietysti hallitus, mutta pitääkö yksikään hallituksen jäsenistä olla palkollinen? Liikevaihdot näyttäisivät olevan kaikilla seuroilla niin pienet, että palkattua hallitusta tuskin tarvitaan. Hallituksen pitäisi olla sekoitus jääkiekon, talouden ja henkilöstöhallinnan osaamista.
Sen jälkeen yritykselle tarvitaan toimitusjohtaja. Toimitusjohtajalla pitää olla erittäin vahva talouden hallinnan koulutus sekä erityiset meriitit henkilöstöjohtamisesta. Talous on jääkiekkojoukkueen suurin kulmakivi. Talousosaamisesta, siis miljoonayrityksen taloudesta, pitää olla selkeät näytöt. Toiseksi suurin kulmakivi on henkilöstö, pelaajat mukaan lukien. Toimitusjohtajan pitää osata johtaa erilaisia yksilöitä, koska kaikenlainen muutosvastarinta on erityisen suurta, sekä seurojen toimistoissa että pukuhuoneissa. Jääkiekosta ei toimitusjohtajan tarvitse tietää mitään. Tuosta epätietoisuudesta on vain apua, koska osaa samaistua henkilöihin, joita hallille tarvitaan. Siis ihmisiin, joita jääkiekko ei hirveästi lajina kiinnosta, mutta jotka saattaisivat kokea ottelun viihteenä.
Jonkun pitää toimistossa hoitaa osto- ja myyntireskontraa, jonka voi helposti nykyään myös ulkoistaa. Jonkinlainen sihteeri tarvittaneen joka tapauksessa, vaikka laskutus olisikin ulkoistettu.
Kuinka monta henkilöä vaaditaan myyntiin? Liikevaihtoon suhteutettuna voisi myyntipäällikön lisäksi olla kaksi pääsääntöisesti provisiolla palkattua myyjää. Niiden kolmen henkilön pitäisi pystyä, valtakunnan ykköslajin ollessa kyseessä, tekemään vaadittu liikevaihto. Toinen voisi keskittyä yritysmyyntiin ja toinen kuluttajamyyntiin.
Eli kauppaa tehdään jo ja yritystä johdetaan. Sitten tarvitaan joukkueelle kokoaikainen valmentaja, kakkosvalmentaja, kaksi huoltajaa sekä osa-aikaiset maalivahtivalmentaja ja voimavalmentaja sekä mahdollisesti hieroja, joka tietysti voi olla myös ostopalveluna. Jääkiekosta pitää tietää vain valmentajien, scouttien ja valmennus/junioripäälliköiden, ei toimitusjohtajan. Näillä voisi joukkuekin jo toimia. Vai voisiko?
Jonkun pitää myydä otteluihin lippuja, mutta ne ovat osa-aikaisia henkilöitä tai voitu ulkoistaa halliyhtiön tai jonkin lippupalvelun hoidettavaksi. Lipunmyyjien palkkakulut eivät voi olla merkittäviä kulueriä, joten niillä tuskin lienee suurta merkistystä kokonaiskuluihin.
Fanituotekaupassa pitää olla pari myyjää, mutta ei yhtä aikaa. Kauppaa ei kannata pyörittää lainkaan, jos fanituotemyynti ei edes kata liikkeen henkilökunnan palkkoja, joten näillä kuluilla ei ole mitään merkitystä toimivan joukkueen taustaan, kuten ei muullakaan hallissa tapahtuvalla oheismyynnillä. Tuon oheismyynnin tarkoitushan on kasvattaa tuloja, ei kuluja.
Jonkinlainen junioripäällikkö tarvitaan, jos seuralla on junioritoimintaa ja jos sitä ei ole eriytetty emoseurasta, joka ehkä kannattaisi tehdä. Jätetään siis junioritoiminta omaksi eriytetyksi organisaatioksi, jolla ei ole välittömiä vaikutuksia emoseuran kuluihin.
Mitä edellä mainitun lisäksi tarvitaan?
Mitä unohdin?
Ja mitä edellä mainituille pitää maksaa palkkaa?
keskiviikko 9. tammikuuta 2008
Kuka voitti SM-liigan?
Minulta on mennyt täysin ohi, kuka voitti SM-liigan kaudella 2007-2008. Runkosarja on ainakin mahdollisesti jo päättynyt, mutta onko pleijarit jo pelattu?
SM-liiga puhuu kauden 08-09 uudistuksista. Seurat puhuvat vain kauden 08-09 pelaajasopimuksista. Edellä mainitun johdosta lehdet kirjoittavat kilpaa kauden 08-09 asioista, liigatasolla ja seuratasolla.
Mihin tämä kausi lakaistiin?
Petteri Lehto kiteytti mielestäni hyvin tilanteen Te. Laineen osalta TS:n jutussa: "Pitää muistaa, että Teemun nykyinen sopimus päättyy vasta huhtikuun lopussa..."
Ennen nuo sopimuskäräjät käytiin salassa, kunnes runkosarja päättyi...
XXX XXX XXX
TÄMÄN PÄIVÄN BLOGIN OTSIKON JA TEKSTIN PITI ENSIN OLLA:
Allsvenskan SM-liigatasoa?
Tätä mieltä on ainakin Malmössä pelaava Antti Bruun, noin 300 SM-liigaottelun kokemuksella. No ehkä koko Allsvenskanin kaarti ei ole liigatasoa, mutta puolet joukkueista pärjäisi erittäin hyvin Suomen liigassa.
"Allt som händer här är mer professionellt än i Finland." Tuon saman kommentin olen kuullut muidenkin suomalaisten pelaajien suusta, joten tuo pitänee paikkaansa. Se vähäinen kokemus mitä minulla on ruotsalaisesta ammatiurheilusta, tukee tuota ajatusta. Ammattimaisuus ei pelkästään näy kaukalossa, vaan myös sen ulkopuolella sekä katsomossa.
Kallion Tomppa on puhunut tuosta ammattimaisuudesta koko Frölundassa olonsa ajan ja
itsekin kävin tuon siellä toteamassa lock out -kaudella. Jampalta en ole kuullut negatiivisia sanoja, vaan kaikki asiat hoidetaan ainakin Malmössä erittäin ammattimaisesti. Urheilukulttuuri on huomattavasti korkeampaa tuossa naapurissa, kuin meillä. Haluttiin tai ei...
Onko Suomen liigauudistus todellinen uudistus, vaiko ainoastaan vastaus liigan saamaan jatkuvaan kritiikkiin muutosvastarinnasta, jää nähtäväksi? Voittajia pulpahtaa esiin taas yhtä paljon kuin häviäjiä, jotka kritisoivat omien mahdollisuuksiensa kapenevan. Ruotsissa näyttäisi toimivan tuo, että Elitserienistä voi pudota, jopa aika helpolla. Ainakin se kannustaa Allsvenskanin joukkueita kohti ammatimmaisempia suorituksia.
P.S. Jampalla kahden nollapelin putki alla... Kuusi yhteensä...
SM-liiga puhuu kauden 08-09 uudistuksista. Seurat puhuvat vain kauden 08-09 pelaajasopimuksista. Edellä mainitun johdosta lehdet kirjoittavat kilpaa kauden 08-09 asioista, liigatasolla ja seuratasolla.
Mihin tämä kausi lakaistiin?
Petteri Lehto kiteytti mielestäni hyvin tilanteen Te. Laineen osalta TS:n jutussa: "Pitää muistaa, että Teemun nykyinen sopimus päättyy vasta huhtikuun lopussa..."
Ennen nuo sopimuskäräjät käytiin salassa, kunnes runkosarja päättyi...
XXX XXX XXX
TÄMÄN PÄIVÄN BLOGIN OTSIKON JA TEKSTIN PITI ENSIN OLLA:
Allsvenskan SM-liigatasoa?
Tätä mieltä on ainakin Malmössä pelaava Antti Bruun, noin 300 SM-liigaottelun kokemuksella. No ehkä koko Allsvenskanin kaarti ei ole liigatasoa, mutta puolet joukkueista pärjäisi erittäin hyvin Suomen liigassa.
"Allt som händer här är mer professionellt än i Finland." Tuon saman kommentin olen kuullut muidenkin suomalaisten pelaajien suusta, joten tuo pitänee paikkaansa. Se vähäinen kokemus mitä minulla on ruotsalaisesta ammatiurheilusta, tukee tuota ajatusta. Ammattimaisuus ei pelkästään näy kaukalossa, vaan myös sen ulkopuolella sekä katsomossa.
Kallion Tomppa on puhunut tuosta ammattimaisuudesta koko Frölundassa olonsa ajan ja
itsekin kävin tuon siellä toteamassa lock out -kaudella. Jampalta en ole kuullut negatiivisia sanoja, vaan kaikki asiat hoidetaan ainakin Malmössä erittäin ammattimaisesti. Urheilukulttuuri on huomattavasti korkeampaa tuossa naapurissa, kuin meillä. Haluttiin tai ei...
Onko Suomen liigauudistus todellinen uudistus, vaiko ainoastaan vastaus liigan saamaan jatkuvaan kritiikkiin muutosvastarinnasta, jää nähtäväksi? Voittajia pulpahtaa esiin taas yhtä paljon kuin häviäjiä, jotka kritisoivat omien mahdollisuuksiensa kapenevan. Ruotsissa näyttäisi toimivan tuo, että Elitserienistä voi pudota, jopa aika helpolla. Ainakin se kannustaa Allsvenskanin joukkueita kohti ammatimmaisempia suorituksia.
P.S. Jampalla kahden nollapelin putki alla... Kuusi yhteensä...
maanantai 7. tammikuuta 2008
Pölli tästä
Luin viime kesänä Jari Parantaisen kirjan Sissimarkkinointi, jota suosittelen kaikille, jotka työkseen miettivät markkinoinnin saloja. Kirjasta löytyy lukemattomia hyviä esimerkkejä mielikuvituksellisista kampanjoista. Lue, kuinka voit hyötykäyttää kilpailijan mainosta tai pitää kurittomat asiakkaat kurissa.
Sissimarkkinointikirjassa on noiden edellä mainittujen lisäksi monta esimerkkiä, jotka saavat jopa nauramaan. Yksi parhaista koski pikaruokapaikkoja. Eräässä yhdysvaltalaisessa kaupungissa eräs pikaruokaketju oli saanut olla alueellaan rauhassa jo vuosia, kunnes toinen pikaruokaketju oli avaamassa paikan kadun toiselle puolelle. Avajaisia mainostetiin pitkän aikaa erittäin massiivisesti. Kun avajaispäivä koitti, pitkään alueella toiminut pikaruokapaikka oli suljettuna. Ikkunoissa oli kyltit, jossa toivotettiin kilpailija tervetulleeksi alueelle ja kehotettiin kaikkia kokeilemaan tuota uutta ruokapaikkaa. Tämä aiheutti tietysti valtavat ruuhkat uuteen paikkaan, joka aiheutti sen, että tuotteet loppuivat tai niitä myytiin jopa raakoina, huonosti valmistettuina. Asiakkaat eivät voineet olla tyytyväisiä tähän uuteen paikkaan, joka suljettiinkin lyhyen ajan kuluttua...
Odotan innolla Parantaisen uutta kirjaa, Pölli tästä, jonka ensimmäinen käsky kuuluu: Varasta ideat! Pölli tästä kehottaa kalastamaan suoraan katiskasta, kun se on kerran mahdollista. Aina kun keksit hyvän markkinointi-idean, aika moni keksii sen samaan aikaan, mutta vain pieni osa keksijöistä lähtee toteuttamaan ideaa. Ideat ovat kuitenkin vapaata riistaa, joten miksi ei hyödyntäisi toimivia ideoita?
Olen moneen otteeseen ihmetellyt, miksi jääkiekkojoukkueet eivät "kehtaa" varastaa hyviä ideoita. Jokainen joukkueen pelaaja ja valmentaja sekä huoltaja näkee, miten muissa halleissa hoidetaan tietyt asiat. Jos jokin asia toimii toisessa hallissa tai toisella joukkueella, miksi niitä samoja juttuja ei kokeilla omassa toiminnassa? Joukkueiden johdon pitäisi ehdottomasti käydä vähintään kerran kaudessa katiskalla kalassa myös NHL-ottelu(i)ssa. Veikkaan, että aika monen liigajoukkueen johto ei ole nähnyt yhtään NHL-ottelua, ainakaan selvin päin. Voin olla täysin väärässäkin.
Tämä Habsien pre game show on yksi hyvä esimerkki idean varastamisesta tai oikeastaan toisen idean yhdistämisestä omaan tuotteeseen.
Lisäsin Parantaisen blogin tuohon blogilistaani, joten sieltä voi käydä lukemassa yrittämisen onnistumiseen liittyvistä asioista...
Sissimarkkinointikirjassa on noiden edellä mainittujen lisäksi monta esimerkkiä, jotka saavat jopa nauramaan. Yksi parhaista koski pikaruokapaikkoja. Eräässä yhdysvaltalaisessa kaupungissa eräs pikaruokaketju oli saanut olla alueellaan rauhassa jo vuosia, kunnes toinen pikaruokaketju oli avaamassa paikan kadun toiselle puolelle. Avajaisia mainostetiin pitkän aikaa erittäin massiivisesti. Kun avajaispäivä koitti, pitkään alueella toiminut pikaruokapaikka oli suljettuna. Ikkunoissa oli kyltit, jossa toivotettiin kilpailija tervetulleeksi alueelle ja kehotettiin kaikkia kokeilemaan tuota uutta ruokapaikkaa. Tämä aiheutti tietysti valtavat ruuhkat uuteen paikkaan, joka aiheutti sen, että tuotteet loppuivat tai niitä myytiin jopa raakoina, huonosti valmistettuina. Asiakkaat eivät voineet olla tyytyväisiä tähän uuteen paikkaan, joka suljettiinkin lyhyen ajan kuluttua...
Odotan innolla Parantaisen uutta kirjaa, Pölli tästä, jonka ensimmäinen käsky kuuluu: Varasta ideat! Pölli tästä kehottaa kalastamaan suoraan katiskasta, kun se on kerran mahdollista. Aina kun keksit hyvän markkinointi-idean, aika moni keksii sen samaan aikaan, mutta vain pieni osa keksijöistä lähtee toteuttamaan ideaa. Ideat ovat kuitenkin vapaata riistaa, joten miksi ei hyödyntäisi toimivia ideoita?
Olen moneen otteeseen ihmetellyt, miksi jääkiekkojoukkueet eivät "kehtaa" varastaa hyviä ideoita. Jokainen joukkueen pelaaja ja valmentaja sekä huoltaja näkee, miten muissa halleissa hoidetaan tietyt asiat. Jos jokin asia toimii toisessa hallissa tai toisella joukkueella, miksi niitä samoja juttuja ei kokeilla omassa toiminnassa? Joukkueiden johdon pitäisi ehdottomasti käydä vähintään kerran kaudessa katiskalla kalassa myös NHL-ottelu(i)ssa. Veikkaan, että aika monen liigajoukkueen johto ei ole nähnyt yhtään NHL-ottelua, ainakaan selvin päin. Voin olla täysin väärässäkin.
Tämä Habsien pre game show on yksi hyvä esimerkki idean varastamisesta tai oikeastaan toisen idean yhdistämisestä omaan tuotteeseen.
Lisäsin Parantaisen blogin tuohon blogilistaani, joten sieltä voi käydä lukemassa yrittämisen onnistumiseen liittyvistä asioista...
lauantai 5. tammikuuta 2008
Seuraavat kaksi viikkoa...
...salimme ovet käyvät kuin stokkalla. Aika moni on taas päättänyt aloittaa kuntoilun vuoden alusta. Yleisin aloituspäivä tulee olemaan maanantai 7.1.2008, (joka on muuten veljeni syntymäpäivä. Onnittelut!) Kaikkein yleisin kuntoilun aloittamispäivä on kuitenkin "huomenna", riippumatta vuodenajasta.
Tällä viikolla oli jo taas selkeästi aistittavissa, mitä tammikuulta voidaan odottaa. Sen verran uutta kauppaa jo tehtiin ja vanhoja perunoita oli taas noussut sohvalta. Tammikuussa tehdään vuoden eniten kauppaa ja silloin käy keskuksessamme vuoden eniten asiakkaita. Se on ylivoimaisesti vuoden aktiivisin kuukausi. Siitä huolimatta paras aika avata uusi keskus on elokuussa.
Miksi? Vuodenajoista syksyllä aloittaa eniten kuntoilijoita. Jos avaa uuden keskuksen elokuussa, tulee heti alkuun 3-4 kohtalaisen hyvää myyntikuukautta, joka voi vielä kantaa jopa joulukuulle, jonka jälkeen kolme seuraavaa kuukautta tehdään taas kauppaa. Maaliskuun lopulla uusasiakasmyynti alkaa perinteisesti laskemaan ja touko-kesäkuu ovat yleensä kaikkein hiljaisimmat. Suurin osa alan yrittäjistä laittavat vielä heinäkuunkin hiljaiseksi kuukaudeksi, mutta meillä se on ollut vuoden 3. tai 4. paras myyntikuukausi monena vuotena.
Miksi? Yrittäjät ja myyjät pitävät tuolloin yleensä lomaa, joten tuolloin ei tehdä kauppaa. Me emme ole tuolloin lomalla ja teemme erittäin hyvin kauppaa, koska kesällä on kaikkein eniten sellaisia ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista kuntoilukorttia mihinkään keskukseen. Muina vuodenaikoina monella on joku kortti johonkin liikuntapaikkaan, vaikka ei kävisikään siellä. Kesällä tuota toista korttia ei voi pitää tekosyynä kuntoilun aloituksen siirtämiseen. Kesällä ihmisillä on myös aikaa käydä tutustumassa liikuntapaikkoihin. Lomamielellä, juhannusmakkaroiden jälkeen on helppo tehdä kuntoilupäätös.
Jos tammikuu on vuoden paras kuukausi, miksi silloin ei kannata avata keskusta? Ei sekään vielä huono kuukausi ole, jos pääsee avaamaan heti vuoden alusta, ei vasta tammikuun lopussa tai myöhemmin. Vuoden alussa on se ongelma, että valtaosa 7-8 seuraavan kuukauden kaupasta tehdään juuri tammikuussa. Sen jälkeen kaupanteko laskee elokuuhun asti, vaikka tekisi mitä temppuja. Jos keskuksen avaa tammikuussa, pitää saada heti tammikuussa niin paljon asiakkaita, että kassavirtaa riittää syksyyn asti. Jos näin ei käy, pitää olla syvät taskut. Ennakkomarkkinoinnin tulee siis onnistua täydellisesti, koska jos se epäonnistuu, sen paikkaaminen on lähestulkoon mahdotonta.
Kun avaa uuden keskuksen syksyllä, myynnissä tulee suurin suvantovaihe vasta kahdeksan toimintakuukauden jälkeen. Jokainen kuukausi, kun uuden keskuksen avaaminen myöhästyy elokuusta, lähentää tuota suvantovaihetta.
Mikäli Sinä et ole vielä aloittanut kuntoilua, tee se huomenna (tai ylihuomenna)! M&M ottaa uusia asiakkaita vastaan jälleen maanantaina, koska lepäämme vielä loppiaisen, jotta jaksamme palvella Sinua maanantaina, 7.1.2008, kun tulet sisään ovestamme. Kirjaa tuohon äänestykseen oma lupauksesi ja muista myös toimia sen lupauksen mukaan.
Terveyttä vuodelle 2008!
Tällä viikolla oli jo taas selkeästi aistittavissa, mitä tammikuulta voidaan odottaa. Sen verran uutta kauppaa jo tehtiin ja vanhoja perunoita oli taas noussut sohvalta. Tammikuussa tehdään vuoden eniten kauppaa ja silloin käy keskuksessamme vuoden eniten asiakkaita. Se on ylivoimaisesti vuoden aktiivisin kuukausi. Siitä huolimatta paras aika avata uusi keskus on elokuussa.
Miksi? Vuodenajoista syksyllä aloittaa eniten kuntoilijoita. Jos avaa uuden keskuksen elokuussa, tulee heti alkuun 3-4 kohtalaisen hyvää myyntikuukautta, joka voi vielä kantaa jopa joulukuulle, jonka jälkeen kolme seuraavaa kuukautta tehdään taas kauppaa. Maaliskuun lopulla uusasiakasmyynti alkaa perinteisesti laskemaan ja touko-kesäkuu ovat yleensä kaikkein hiljaisimmat. Suurin osa alan yrittäjistä laittavat vielä heinäkuunkin hiljaiseksi kuukaudeksi, mutta meillä se on ollut vuoden 3. tai 4. paras myyntikuukausi monena vuotena.
Miksi? Yrittäjät ja myyjät pitävät tuolloin yleensä lomaa, joten tuolloin ei tehdä kauppaa. Me emme ole tuolloin lomalla ja teemme erittäin hyvin kauppaa, koska kesällä on kaikkein eniten sellaisia ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista kuntoilukorttia mihinkään keskukseen. Muina vuodenaikoina monella on joku kortti johonkin liikuntapaikkaan, vaikka ei kävisikään siellä. Kesällä tuota toista korttia ei voi pitää tekosyynä kuntoilun aloituksen siirtämiseen. Kesällä ihmisillä on myös aikaa käydä tutustumassa liikuntapaikkoihin. Lomamielellä, juhannusmakkaroiden jälkeen on helppo tehdä kuntoilupäätös.
Jos tammikuu on vuoden paras kuukausi, miksi silloin ei kannata avata keskusta? Ei sekään vielä huono kuukausi ole, jos pääsee avaamaan heti vuoden alusta, ei vasta tammikuun lopussa tai myöhemmin. Vuoden alussa on se ongelma, että valtaosa 7-8 seuraavan kuukauden kaupasta tehdään juuri tammikuussa. Sen jälkeen kaupanteko laskee elokuuhun asti, vaikka tekisi mitä temppuja. Jos keskuksen avaa tammikuussa, pitää saada heti tammikuussa niin paljon asiakkaita, että kassavirtaa riittää syksyyn asti. Jos näin ei käy, pitää olla syvät taskut. Ennakkomarkkinoinnin tulee siis onnistua täydellisesti, koska jos se epäonnistuu, sen paikkaaminen on lähestulkoon mahdotonta.
Kun avaa uuden keskuksen syksyllä, myynnissä tulee suurin suvantovaihe vasta kahdeksan toimintakuukauden jälkeen. Jokainen kuukausi, kun uuden keskuksen avaaminen myöhästyy elokuusta, lähentää tuota suvantovaihetta.
Mikäli Sinä et ole vielä aloittanut kuntoilua, tee se huomenna (tai ylihuomenna)! M&M ottaa uusia asiakkaita vastaan jälleen maanantaina, koska lepäämme vielä loppiaisen, jotta jaksamme palvella Sinua maanantaina, 7.1.2008, kun tulet sisään ovestamme. Kirjaa tuohon äänestykseen oma lupauksesi ja muista myös toimia sen lupauksen mukaan.
Terveyttä vuodelle 2008!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)