Tänään on kaunis päivä, kun aurinko paistaa.
Tänään on kaunis päivä, kun sai juoda aamukahvinsa auringonpaisteessa.
Tänään on kaunis päivä, kun sai kuntoilla heti aamusta.
Tänään on kaunis päivä, aloittaa ja rakentaa jotain uutta.
Tänään on kaunis päivä, kun saa rekrytä uusia ihmisiä yritykseensä.
Tänään on kaunis päivä, kun uusi kirja, KUNnoON 15 MINUUTTIA ilmestyy.
Tänään on kaunis päivä, siitäkin huolimatta, että viimeinenkin isovanhemmistani nukkui aamulla pois.
Minä en saa hänen kanssaan enää sitä 15 minuuttia. En voi soittaa hänelle, jutellakseni 15 minuuttia. Yritin muutamia vuosia sitten ja juteltiinkin tovi, vuosien tauon jälkeen. Tuntui hyvältä, mutta siitä ei seurannut hyvää. Suku on joskus pahin. Nyt en enää saa sitä mahdollisuutta. Se vietiin minulta haluamattani. Voin vain jättää jäähyväiset.
Vaikka olitkin minulle jo vuosia varsin etäinen, tahtomattani, olit mielessä tavattoman usein. Kyyneleen sait silmääni joka kerta, kun lähetit kortin lapsenlapsenlapsellesi. Nyt kortteja ei enää tule, mutta ne kyllä säilyy. Viimeisimmässä oli ballerinan kuvia, tietysti.
Emme pysty valitsemaan sukuamme. Voimme kuitenkin valita, millainen suku haluamme olla. Millaisia ihmisiä haluamme olla. Suku on kuin puun oksat. Ne kasvavat eri suuntiin, mutta juuret ovat aina samat. Jos juurista ei pidä huolta, oksatkin kuihtuvat.
Piti kirjoittaa kirjan ilmestymispäivänä ihan jotain muuta, mutta ehkä tämä on herättävä avaus, koska kirjakin on varsin herättävä. Ainakin minä heräsin tänään varsin erilaiseen aamuun. Ote kirjasta, jonka yhdessä kappaleessa pohditaan, kenen kanssa haluaisit istua alas vartiksi:
Olisiko sinun vartissa edesmennyt fammu tai pappa? Kenties joku edesmennyt läheinen? Mitä haluaisit kysyä? Mistä haluaisit puhua? Kaipaisitko joitain viisaita neuvoja? Onko joku isovanhempasi yhä elossa? Voisitko käydä nämä samat keskustelut hänen kanssaan, jos siihen vielä oikeasti on mahdollisuus? Entä omat vanhemmat? Mitä voisit heidän eteensä tehdä juuri tänään? Olisiko sinulla aikaa soittaa ja kysyä heidän kuulumisiaan tai mennä kylään vartin kahville? Onko ruokaa tehty kotona niin paljon, että siitä voisi viedä vähän heillekin ja ilahduttaa tällaisella vartin vierailulla? Moni meidän ja muiden isovanhemmista istuu kotona tai palvelutalossa yksin kaikki päivät. Mieti miten suuri asia jollekin vanhukselle olisi, että kävisit vartin kahvilla kerran viikossa? Kun on sinun vuoro istua siinä keinutuolissa, niin kuka tulee silloin katsomaan sinua?
Tänään on kaunis päivä. Nauti siitä ja ota siitä kaikki sen suoma ilo irti. Iloa on - aina.
Rakkaus on suurin lahja, minkä edellinen sukupolvi voi jättää seuraavalle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti