sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Yksi parhaista

Blogini on viettänyt hieman hiljaiseloa. Olisi ollut paljon puhuttavaa, kerrottavaa, sanottavaa ja varsinkin kommentoitavaa. Ei ole löytynyt kirjaimia. Sanat ovat jääneet roikkumaan ilmaan.  Olen kuitenkin kokenut suuria asioita hiljaiselonkin aikana. Asioita, joista olisi voinut hyvin kertoa teillekin. Olen saanut kokemuksia ja nähnyt paikkoja sekä elänyt varmasti kaikki ihmiselon tunnekirjon. Tämä vuosi on ollut muutosten vuosi. Yksi parhaista ikinä. Kokemuksista huolimatta ja niiden vuoksi voin hyvin. Erittäin hyvin.

Tämä kirjoitus ei kuitenkaan kosketa nyt minua. Se ei kosketa tätä vuotta. Se koskettaa miestä, joka oli Yksi Parhaista.

Minun piti kirjoittaa tämä jo Floridassa, aurinkotuolissa, kun sain ilmoituksen poismenosta. En vain pystynyt. Minun piti kirjoittaa tämä Karibian risteilyllä, kansituolissa, kun oli hautajaiset. En vain pystynyt. Tänään sain täysin vieraalta henkilöltä aiheeseen liittyvän sähköpostin, joka sai minut kirjoittamaan tämän. Tämä kirjoitus on yhtä paljon sähköpostin kirjoittajalle, kuin se on kaikille muille, jotka tunsivat Maken.

Sähköposti alkoi näin:
On vaikeaa kirjoittaa henkilölle ketä ei ole koskaan tavannut, ei liiemmin tiennyt - mutta silti luulee tuntevansa tahi ainaskin tietävänsä.
On ollut yhtä vaikeaa kirjoittaa nyt tänne yhtään mitään, vaikka välillä on tehnyt mieli, kun kohdalle on osunut herkullisia makupaloja. Elämän yllätyksellisyys ja oma onni sekä hyvinvointi on vain nyt ajanut kaiken edelle. Eläminen on tuntunut hyvälle, vaikka se on sisältänyt kärsimystäkin aiheuttavia valintoja. Elämä on elämistä varten, joten pitäkää onnestanne kiinni.

Tiedän, että muutosten vuosi ja prosessini eteneminen tulee muuttamaan tämän bloginkin sävyä. En usko, että löydätte minua enää valittamasta. Mistään. Maailma on positiivinen paikka, jos haluaa sen olevan sellainen. Minä haluan. Uskon pohjimmiltani ihmisten hyvyyteen ja haluun tehdä asioita oikein. Tuon uskon aion kaivaa uudelleen esiin. Ehkä se pääsi hieman katoamaan johonkin kyynisyyteen.

Kun nyt mietin elämän yllätyksellisyyttä ja ajoittaista lyhyyttä, niin kyllä meidän kaikkien täytyy tarttua niihin tilaisuuksiin tehdä itsestämme onnellinen. Elämän hiipuessa ei ehkä kannata joutua katumaan niitä tekoja, jotka jäivät tekemättä. Se voisi olla raskasta. Minä otan ainakin siitä ajatuksesta kiinni ja lähden hakemaan onneani. Tai tuon olin jo päättänytkin, mutta se sai Maken lähdön myötä selvästi viimeisen sinetin. Make varmasti oli onnellinen, vaikka ei aina tanssinutkaan musiikin soidessa. Make osasi valita tanssinsa hyvin. 

Make tapasi valmennusaikana sanoa, että 
Aina ei tarvitse tanssia, kun musiikki soi. 
Olen käyttänyt sitä lausetta monesti ja jopa ajatellut sitä, kun se "musiikki" on joskus soinut ja on tehnyt mieli tanssia. Mietin sitä nytkin, kun uusi elämä houkuttaa. Onko tämä se hetki, jossa nyt kuuluu tanssia, koska musiikki soi niin vahvana? Mitä Make tekisi? Tai tiedän, Makekin tanssisi. Niin teen minäkin. Ja nautin. 

Ajatukset ovat vahvasti kaikissa hetkissä, jotka olen Maken ja Great Skaten kanssa kokenut. Hyviä aikoja ja vuosia. Hyviä opetuksia. Paras valmentaja, mikä minulla on ollut. Paras oppi-isä yrittämiseen, mitä voin kuvitella. Make teki sen, mitä lupasi, eikä luvannut liikoja. Make teki huolella kaiken sen, joka oli omissa käsissä. Jos Maken muki tyhjeni, hän ei murehtinut sitä, vaan uskoi sen taas täyttyvän. Ja niin se täyttyikin. Aina. Olen Makelta saamilleni hetkille paljon velkaa, jos tässä elämässä ollaan kellekään mitään velkaa. Ne ovat minulla ja minussa mukana tällä taipaleellani, aina.

Maken poismeno on iso menetys meille kaikille. Silti Make, jos kuka, toivoisi meidän katsovan eteenpäin ja muistavan ilolla sitä yhteistä aikaa, joka meille suotiin. Minä muistan. Erittäin kiitollisena.

Tiedät, Make, varmasti että olet Yksi Parhaista. Kiitos, että olit vaikuttamassa minuun.

BTW  Saamani sähköposti päättyi sanoihin, jotka saivat minut taas blogini pariin:
Anyway, kiitos Sinulle, että olet olemassa ja jaksat kirjoittaa elävästä asiasta elävin esimerkein.
Kiitos Teille, jotka jaksatte käydä täällä. Ei, blogia ei siis ole lopetettu. Se näköjään vietti vain suruaikaa.

perjantai 18. marraskuuta 2011

Sairaallakin ihmisellä on oikeus liikkua

Olen aikonut tarttua tähän aiheeseen ennenkin. Ihmiset sairastavat monenmoisia sairauksia. Osa on fyysisiä, osa psyykkisiä, jotkut jopa molempia tai toisen niistä aiheuttamia. Mutta milloin sairaalta ihmiseltä voidaan evätä liikkuminen, yksikseen, ryhmässä, piilossa, näkyvillä, kuntokeskuksessa, kotona, metsässä? Ja kenellä on oikeus tai velvollisuus tehdä päätös kuntoilun eväämisestä, jos kyseessä on oikeustoimikelpoinen ja täysi-ikäinen kansalainen? Tai kenellä on edes oikeus puuttua siihen mitenkään?

Sain nyt vihdoinkin kimmokkeen kirjoittaa tämän tekstin Facebookista, jossa minulta pyydettiin kantaa anoreksiaa sairastavan ihmisen kuntoiluun kuntokeskuksessa. Aiemmat kommentoijat kun pitivät sitä jopa keskukselta edesvastuuttomana. Huutelivat vastuun perään, jos asiakas vaikka saa sydänkohtauksen kuntoillessaan. Porttikieltoja vaadittiin. Joku epäili olevan olemassa kirjoittamaton vastuu. (Ei ole, tietenkään.) Vaadittiin lääkärintodistusta, että kuntoilu ei huononna asiakkaan terveyttä. (Pitäisikö aina vaatia kaikilta, vai kuka päättää, milloin pitää pyytää? Ai niin, silloin kun näyttää pahalta.)

Laura kertoi oman treeninkin menevän tasan pilalle anorektikon seurassa. Mutta toisen parasta ja terveyttä kuitenkin Laurakin ajattelee, ei sitä omaa treeniä ja mielenrauhaansa. Eihän?

Toinen toi esille muiden asiakkaiden ymmärtävän, että anorektikko käännytetään kuntokeskuksen ovelta. Mitä se edes kuuluu niille muille asiakkaille? Ai niin, ei se kuulukaan, se näkyy.

Vastasin edellisille komentoijille ensin näin, kysymyksellä:

Mitä luulette, kumpi on oikeasti suuremmassa terveysriskissä, ylipainoinen vaiko alipainoinen, kuntoillessaan kuntokeskuksessa tai missä tahansa muualla.
Huomaan, että lähestytte asiaa ainoastaan esteettisestä näkökulmasta, ette lainkaan terveyden tai sairauden hoidon näkökulmasta.
Keventäjistä tuttu Terveystalon ravitsemusterapeutti Anette Palssa halusi myös laittaa lusikkansa tähän rasvattomaan ja lihattomaan luusoppaan kommentoimalla näin:

Samin kysymykseen on helppo vastata: anorektikko tai vaikeasti alipainoinen on ehdottomasti suuremmassa välittömässä terveysvaarassa kuin ylipainoinen. Itse kun tapaan anorektikon salilla tai missä tahansa kyse ei todellakaan ole esteettisestä ongelmasta vaan huoleni kohdistuu todella tämän ihmisen terveyteen ja valitettavasti sydänpysähdyksen vaara on todellinen.
No niinhän se pysähdysvaara on sillä selvästi ylipainoisellakin. Paljonko BMI:n pitää olla, että sitä voi verrata anorektikkoon? Mikä on se toinen ääripää? BMI 30 ei ole nykyään vielä mitään, edes kuntokeskusten asiakkaissa. Anette kuitenkin jatkaa, kun pyysin lääketieteellisiä tai muita perusteita väittelleen, että

Ylipainosta tulee suurempi riski vasta kun BMI on yli 30
Niin juuri. Mitä jos se BMI on 40 tai enemmän, kuntokeskuksessa treenaavalla? Väitän välittömän kuolemanriskin olevan näillä anorektikkoa korkeampi tai vähintään yhtä suuri, joten miksi heistä ei kanneta huolta ja ihmetellä sitä pukuhuoneessa tai henkilökunnalle tai Facebookissa? Alla olevasta kuvasta näette, että BMI 40:kään ei ole nykyään tavatonta, edes kuntokeskuksessa.



Maikkarilla oli keväällä juttu aiheeseen liittyvästä haastattelukierroksesta. Eri keskusten edustajat kertoivat siinä näkemyksiään ja toimintatapoja. Hyvä juttu. Muut asiakkaat eivät vain useinkaan tajua, että kuntoilu on saatettu jopa sopia hoitavan lääkärin kanssa. Sitä ei välttämättä tiedä edes koko keskuksen henkilökunta. Ei heidän kuulukaan tietää ihmisten henkilökohtaisista sairauksista ja niiden hoidosta. Ei kuntokeskus voi sitä kommentoida kuin olennaisesti prosessiin liittyville. Ei se muulla tavalla sairaskaan halua, että hänen sairautensa on yleistä riistaa. Edes se ylipainoinen, vaikka hänelläkin olisi selvästi ongelmia painonsa kanssa.

Minä ja sitä myöden edustamani kuntokeskus voi palvella myös sairaita ihmisiä. Me palvelemme heitä varsinkin silloin, kun meistä lienee edes pientäkin apua asiakkaan sairauden tai muiden ongelmiensa hoidossa. Näen, että meillä on jopa vastuu toimia juuri niin. Me olemme olemassa siksi, että ihmiset voisivat paremmin. Anorektikollekin pitää tarjota mahdollisuus voida paremmin ja me voimme hyvinkin auttaa siinä ja vielä valvotusti. Oli sitten kyse ryhmäliikunta- tai Omaohjaajasta, heidän on aika helppo rekisteröidä muutokset, johon suuntaan esimerkiksi anorektinen asiakas on menossa ja näin ollen kuntoilu lienee tuolta osin turvallisempaa kuin siellä metsässä yksinään temppuillessa.


Olennaista puuttumisessa on se, miten se tehdään ja oikeasti miksi. Tehdäänkö se kieltämällä kuntoilu ehdottomasti vai pyritäänkö sitä ohjaamaan oikeampaan suuntaan. Kirsi Alm-Siiran esimerkissä, tuossa Maikkarin jutussa, asiakas mahdollisesti pelästytettiin ja häädettiin keskuksesta, mahdollisesti kohtalokkain seurauksin. Olisiko toisella tavalla lähestymällä pystytty vaikuttamaan kyseisen anorektikon tilaan? Kukaan ei tiedä, kun ei saada vaihtoehtoista kokemusta. Tuota esimerkkiä voi kuitenkin tarkastella monesta näkökulmasta.

Näkemykseni mukaan keskukset, jotka ehdoitta sulkevat esimerkiksi anorektikot ulos keskuksestaan, tekevät sen ainoastaan omaa etuaan ajatellen. He ajattelevat ainoastaan sitä asiakaspalautevirtaa, jonka tällainen ihminen aiheuttaa. He eivät todellakaan tee sitä kyseisen henkilön terveyden vuoksi. Heitä ei kiinnosta se lainkaan, koska ajavat henkilön kuntoilemaan muualle. Eivät varmasti soita koskaan perään ja kysy, miten henkilö voi. Jos he tekisivät sen, he voisivat perustella välittävänsä kyseisen henkilön terveydestä. Alm-Siiran esimerkki on hyvä esimerkki tästä. Ikävä kyllä, pinnallisuus on se, joka vaikuttaa. Anoreksiaa sairastava henkilö ei vain sovi tuollaisen keskuksen asiakasprofiiliin. Kylmä totuus.

Mielestäni on vastuullisempaa ottaa anorektinen henkilö asiakkaaksi ja yrittää sitä kautta vaikuttaa asiakkaan tapaan suhtautua itseensä ja kuntoiluun. Vaikuttaminen ja auttaminen eivät ole tässä suhteessa lainkaan erilaista kuin selvästi ylipainoisen henkilön kanssa touhutessa. Metodit ja toimet ovat hyvinkin samanlaiset, vaikka voivat osaltaan olla myös käänteisiä. Henkilökunnassamme on kuitenkin terveitä esimerkkejä hyväkuntoisuudesta ja hyvinvoinnista, joten miksei anorektikon paranemisprosessi voisi alkaa hyvin kuntosalilta, tai ryhmäliikunnasta, tai Omaohjaajan konsultaatiosta ja kaikista niistä juttutuokioista, joita asiakas kokee keskuksessa. Voisiko samaan aikaan harjoitteleva ottaa tähän henkilöön kontaktin, silmien pyörittelynsä ja henkilökunnalle ihmettelynsä sijaan? Silloin hänkin osottaisi olevan oikeasti kiinnostunut lähimmäisestään, eikä vain siitä, miltä anorektikko näyttää hänen silmissään.

Jos anoreksiaa sairastava suljetaan ulos kuntokeskuksesta terveysriskin vuoksi, vaikka sen uhkaavan sydänkohtauksen vuoksi, eikö meidän tulisi silloin sulkea pois myös ne vahvasti ylipainoiset, sydänvikaiset, verenpainetautiset ja kaikki muutkin terveysriskin omaavat kuntoilijat? Epileptikot? Sädehoidossa olevat? Pitäisikö lista näistä olla keskuksen ulko-ovessa?

Mikseivät nämä anorektikkoja ihmettelevät asiakkaat ole koskaan jättäneet yhtään palautetta esimerkiksi sairaalloisesti ylipainoisen ihmisen kuntoilusta? Terveysriski on kuitenkin ihan vastaava, ellei jopa pahempi, koska selkeästi ylipainoinen on yleensä ylipainonsa lisäksi monioireinen. Tai palautetta niistä kuntoilufriikeistä, jotka selvästi kuntoilevat terveysvaikutuksen äärirajoilla tai niiden yli, mutta eivät ole liian laihoja katsoa? Miksi palaute annetaan ainoastaan anorektikosta? Ai niin, tiedän vastauksen. Anorektista ihmistä ei ole kiva katsella. Pois silmistä, pois mielestä -prinsiippi toimii tuossa.

[Aiheeseen liittyen: Miehet kuntoonDoping kuntourheilussa / Ternimaito toimii]

BTW Milloin treenaa liikaa? Mikä on se viikoittainen tai päivittäinen tuntimäärä, jolloin treenaaminen on sairasta tai terveysriski. Onko se sitä silloin, kun se tekee unettomaksi, nostaa leposykettä, aiheuttaa päänsärkyä, aiheuttaa ruokahaluttomuutta, aiheuttaa motivaation laskua, aiheuttaa suorituskyvyn laskua, aiheuttaa nivel- ja muita kipuja? Milloin tähän pitää jonkun ulkopuolisen puuttua? Jokainen kuntokeskuksen työntekijä ja asiakaskin on törmännyt näihin friikkeihin anorektikkoja enemmän, mutta puututaanko niihin? Ja pitäisikö edes puuttua? Sinunkin salillasi on niitä, jotka luuhaavat kaikki illan ryhmäliikuntatunnit läpi ja käyvät sen jälkeen vielä salilla ja juoksevat kotiin tekemään vatsalihaksia. Huolestuttaako heidän terveytensä sinua?


perjantai 11. marraskuuta 2011

Kesti 40 vuotta tulla näin hyväksi

Neljäskymmenes elinvuoteni on ollut yksi parhaista. Mahdollisesti monessa mielessä paras. Ainakin tämä vuosi on ollut muutoksia täynnä. Hyviä sellaisia, joista ei ole mitään paluuta entiseen. Voin paremmin kuin ehkä koskaan, sekä fyysisesti että psyykkisesti. Elämä on varsin kivaa. Elämä antaa koko ajan niin paljon. Yllätyksiäkin.

Mitä minä olen oppinut 40 vuodessa? Olen hiljalleen vuoden aikana keränyt tähän tekstiin 40 asiaa, jotka on mielestäni syytä painaa mieleen. Tai ainakin minä olen painanut.
  1. Perusta koti juuri sen oikean henkilön kanssa. Älä tyydy kompromisseihin. Pelkästään tämä päätös määrittelee 90 % onnestasi tai kurjuudestasi.
  2. Tee itsestäsi positiivisin ja innostavin henkilö, jonka tunnet. Se palkitsee varmasti.Vältä negatiivisia tunteita ja negatiivisia ihmisiä. Jokainen tapahtuma on neutraali. Me itse määrittelemme, onko se positiivinen vai negatiivinen.
  3. Anna muille itsestäsi enemmän, mitä odottavat, mutta älä tee sitä oman onnesi kustannuksella. Älä lupaa enempää, kuin pystyt toimittamaan. Älä tuota pettymyksiä liian isoilla puheilla. Ole sanojesi mittainen ja puhu suoraan.
  4. Palkkaa kaikkiin työtehtäviin sellainen henkilö, joka on sinua parempi siinä tehtävässä. Yrityksesi hyötyy siitä kaikkein eniten. Ja sinä mukana, kun ei tarvitse tehdä työtä tekijän perässä.
  5. Sitoudu jatkuvaan itsesi ja ympäristösi kehittämiseen. Älä tyydy arkeen. Älä näivety. Elä ja kehity. Uudistu. Pidä minilomia.
  6. Laita aina ehjät ja puhtaat alusvaatteet. Et koskaan tiedä, mihin päivän aikana joudut ja alusvaatteiden häpeäminen syö ihmistä.
  7. Pidä erityisen hyvää huolta läheisistäsi. Oikeasti kovassa paikassa vain he ovat jäljellä. Tarvitset heitä juuri silloin eniten. Et halua silloin olla yksin. Perhe tulee aina ensin. Aina.
  8. Säästä jokaisesta palkastasi edes vähän. Tämä ei tarkoita tilin saldon jatkuvaa kasvattamista, vaan säästöjä pitää myös käyttää sopivissa tilanteissa. Säästäminen kuitenkin palkitsee. Pienellä ylimääräisellä voit joskus ostaa sen jonkin pienen ylimääräisen, jota haluat.
  9. Ole oma-aloitteinen. Älä odota, että joku muu tekee kaiken puolestasi. Tee se, mitä olet luvannut ja tee se sovitusti.
  10. Jos aina teet, mitä olet tehnyt tähänkin asti, saat aina sitä mitä olet tähänkin asti saanut. Muuta toimintaasi, jos haluat eri lopputuloksen.
  11. Luota vaistoihisi. Opettele ymmärtämään niitä. Ne ovat huomattavasti useammin oikeassa kuin väärässä. Voit kahlata koko elämäsi läpi vaistoillasi, jos vain opettelet kuuntelemaan niitä. Luota aina - siis aina - ensivaikutelmaan.
  12. Älä tee mitään, mistä äitisi ei voisi olla ylpeä. Tai jos teet, huolehdi siitä, että äitisi ei saa tietää.
  13. Kohtele kaikkia niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Tosin ääliöitä voi kohdella miten tahansa. Jos loukkaat jotakuta, tee se aina tarkoituksella.
  14. Tee päätöksiä. Myös vääriä. Pääasia, että teet päätöksiä. Päätökset voi aina muuttaa. Tosin joskus kannattaa nukkua yön yli.
  15. Ota vastuu omista tekemisistä. Älä syytä muita tai hae syytä muista. Älä ole poispilattu marisija.
  16. Ole rohkea ja jopa röyhkeä. Kadut varmasti enemmän tekoja, joita et tehnyt, kuin tekoja, joita teit. Uskalla heittäytyä elämälle.
  17. Ole lojaali ja rehellinen, varsinkin itsellesi. Huijaamalla et huijaa oikeasti kuin itseäsi. Huijauksesi paljastuu aina. Aina - jossakin vaiheessa.
  18. Älä pyydä tai odota alennuksia kavereiltasi. Maksa kavereillesi aina listahinta tai se mitä pyydetään. Haluathan heidän menestyvän?
  19. Jos teet jotain, tee se kunnolla. Hosumalla ei tule kuin sutta ja sekundaa ja niitä - kyllä te tiedätte - kakaroita.
  20. Tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Älä tingi tästä, ainakaan muiden hyväksi.
  21. Ole oma itsesi. Älä ole kopio. Ole rohkeasti erilainen. Älä taivu toisten tahtoon. Ole aito. Filmaaminen paljastuu varmasti, ennemmin tai myöhemmin. "Vain harva pystyy tyynesti ilmaisemaan lähiympäristön ennakkoasenteista poikkeavan mielipiteen. Moni ei pysty lainkaan muodostamaan eriävää mielipidettä." ~Einstein.
  22. Ole kiitollinen siitä, mitä sinulla on. Aina on joku, jolla on asiat huonommin, tai paremmin. Aina. Ole onnellinen.
  23. Sen saat, mitä haluat. Jos haluat jotain riittävän paljon, saat sen. Riittävän paljon on taas suhteellinen käsite. Mutta kaiken sen, mitä haluat tarpeeksi, voit saada. Ymmärrätkö? Jos pystyt unelmoimaan sen, pystyt myös saavuttamaan sen.
  24. Pitää varoa, mitä toivoo, koska se voi toteutua. Ihan oikeasti voi, ja toteutuukin.Ole valmiina toiveisiisi.
  25. Paska osuu väistämättä joskus tuulettimeen. Olennaista on, kuinka reagoit siihen. Kuuntele, kuinka Rocky puhuu asiaa.
  26. Elämä ei ole aina reilua, mutta se on silti vaihtoehtoaan mukavampi. Luulisin. Elämä on kovaa, hanki kypärä.
  27. Hakeudu sellaisten ihmisten seuraan, jossa tunnet olosi hyväksi. Varo hengareita, hännystelijöitä ja hyötyjiä. Kaverit kertovat, kuka olet.
  28. 20 % elämäsi asioista määräävät 80 % siitä. Löydä ne tärkeät 20 % ja keskity niihin. Se 80 % seuraa joka tapauksessa mukana.
  29. Tee virheitä ja myönnä ne. Älä pelkää virheitä. Ne ovat tie onnistumiseen. Mieti, kuinka hyvä haluat olla.
  30. Sano mitä tarkoitat ja tee, kuten olet sanonut tekeväsi. Älä selitä. Kiirekin on vain tekosyy.
  31. Älä tee varasuunnitelmia. Jos sinulla on aina varasuunnitelma valmiina, olet valmistautunut siihen, että ensimmäinen suunnitelma ei toteudu. Todennäköisyys varasuunnitelman toteutumiseen on tällöin korkeampi. Tee siis vain yksi suunnitelma ja sopeudu lopputulokseen. Ilman turvaverkkoa toimit varmemmin.
  32. Sinulla on aina oikeus muuttaa mielipidettäsi, mistä tahansa, milloin tahansa. Aina. Ajattele kuin Einstein ja riko sääntöjä.
  33. Katso ihmisiä silmiin. Silmät kertovat kaiken toisesta. Tarkkaile niiden ihmisten silmiä, joiden ajatuksiin ja tunnetiloihin haluat sisään.
  34. Tee rauha menneisyytesi kanssa, jotta se ei pilaa nykyhetkeä. Luurangot kannattaa putsata kaapista. Tämän hetken voi helposti pilata murehtimalla mennyttä tai tulevaa.
  35. Mitä muut ajattelevat sinusta, ei kuulu sinulle. Se on niiden asia ja niiden ongelma, ei sinun. Ei ole.
  36. Usko ihmeisiin. Niitä oikeasti tapahtuu.
  37. Oikea rakkaus on olemassa. Se oikea ihminen on olemassa. Se puolikas, joka tekee sinusta kokonaisen. Se on olemassa.
  38. Paras on vielä tulematta.
  39. Lapsillasi on vain yksi lapsuus. Tee siitä hyvä ja positiivisesti ikimuistoinen. Täytä lapsuus rakkaudella.
  40. Maailmassa on monta asiaa, joita et voi muuttaa. Yhtä asiaa voit muuttaa aina ja se on oma asenteesi. (Juuso on viisas mies.)
Näitä on tähän vuoden mittaan kerääntynyt. Joku lainattu jostakin, joku taas omia aivoituksia jostakin tietystä hetkestä. Joku on saattanut tehdä tilaa toiselle, toinen on taas vaihtanut paikkaa. Joku hakeutunut tietyn numeron kohdalle. Jokainen kohta on kuitenkin tuossa syystä, joka voi olla - ja ehkä onkin - hyvinkin henkilökohtainen. Joku saattaa löytää niistä itsensä. Kiitos teille, jotka olette osuneet polulleni. Olette tehneet siitä arvokkaan matkan.

Olen nyt 40, juuri tällä kellonlyömällä. Onnittelut itselleni. En erityisemmin juhli merkkipäivääni, enkä odota tai halua onnitteluja. Onnitelkaa jostakin muusta. Ikä ei ole saavutus. Tämän saavuttavat kaikki samanikäiset ja vanhemmat yksilöt. Teot ja puheet ovat saavutuksia. Onnitelkaa niistä, jos on aihetta. Onnittelujen sijaan tehkää tänään joku läheinen onnelliseksi. Yllättäkää hänet vaikka vain hienon päivämäärän, 11.11.11, vuoksi. Nyt on yhdestoista hetki kertoa jollekin läheiselle, kuinka tärkeä hän on sinulle. Tai kehu jotain tyystin tuntematonta. Se on paras lahja kenelle tahansa.

39 oli varmaan ensimmäinen ikävuosi, jonka muistin, kun joku kysyi ikääni. Aina ennen jouduin oikeasti laskemaan sen. En tosiaankaan ole koskaan pitänyt numeroista tässä kohtaa. Ihminen on juuri niin nuori, kuin kokee olevansa. En ole ajatellut kasvaa koskaan aikuiseksi. Vastuulliseksi, mutta en aikuiseksi. Minussa tulee varmasti aina elämään se pikkupoika, joka innostuu kaikesta aina koko sydämestään. Älkää antako minun aikuistua ja arkistua. Tai älkää ainakaan odottako sitä. Tulette pettymään, jos odotatte sitä. Eletään yhdessä kaunis tulevaisuus, joohan?


BTW Heittäydyin elämälle viikko sitten. Muistan vielä runsas kuukausi sitten kovaan ääneen kertoneeni, kuinka en ikinä hyppäisi benjihyppyä tai muuta vastaavaa, jossa huvin vuoksi, ehdoin tahdoin laittaa elämänsä jonkun kumiköyden varaan. Kerroin arvostavani elämää liian paljon, tehdäkseni jotain sellaista. Sitten sain viime viikolla puhelun, jossa kysyttiin halukkuutta hypätä Turkuhallin katonrajasta keinuköysillä alas. Mietin arviolta 2,7 sekuntia ja vastasin kyllä. En tiedä miksi. Minulla on aivan järjetön korkeanpaikankammo ja nyt lupauduin kiipeämään sinne hallin katonrajaan ja heittäytymään sieltä vielä alas. Ehkä halusin kokeilla, näenkö 40-vuotispäiväni. En ole eläissäni pelännyt niin paljon kuin siellä katonrajassa. En edes tajua, miksi en perunut hyppyä. Onneksi en perunut. Se näytti tältä:

Ja tuntui uskomattoman hyvältä. Se avasi paljon ajatuksia elämästäni ja elämäni haluista. Muutokset tulevat jatkumaan elämässäni. Hyvinvointi on nyt etusijalla joka asiassa.

Musiikki on iso osa elämääni. Tämä on elämälleni ja sen ihmisille. Kiitos, että olette olemassa:

tiistai 1. marraskuuta 2011

Kykenemättömyys on muotia

Pyydän aluksi anteeksi, jos joku on jo odotellut kärsimättömänä uusia tekstejä. Olen hieman laiminlyönyt teitä ja muutenkin sosiaalisen median työkaluja viimeaikoina. Olen saanut sen verran enemmän kiksejä oikeasta elämästä, jossa voin varsin hyvin tällä hetkellä. En ole voinut näin hyvin sitten - no en tiedä edes koska. Tuosta ehkä lisääkin jossain vaiheessa.

Aamusettiin ehdin kuitenkin taas viimeviikolla kirjailemaan ja tiedän jo, mitä siellä Alakoukussa lukee seuraavaksikin. Nyt kirjoitettiin näin:
Meistä jokainen tuntee kykenemättömiä ja epäpäteviä henkilöitä. Heidän kanssaan on kurja tehdä työtä. Heiltä saa huonoa palvelua. He ovat yksinkertaisesti väärässä paikassa, väärään aikaan. Mutta mistä tunnistaa erityisen epäpätevän ja kykenemättömän henkilön?
Kykenemättömät henkilöt ajattelevat, sanovat ja tekevät negatiivisia asioita. He näkevät jokaisessa mahdollisuudessa ongelmia. He sanovat ei, ennen kuin ajattelevat. He ovat aina kaikkea vastaan. Kaikki ovat heitä vastaan. He näkevät vain ongelmia, ei ratkaisuja. He valittavat, mutta eivät tee asioilleen mitään. He eivät koskaan tule ulos omalta mukavuusalueeltaan. 
He toimivat ennen kuin ajattelevat. He tekevät heräteostoksia. Ja sitten he katuvat ostostaan. Tai tekemisiään. He kuluttavat kaikki resurssinsa aina loppuun. He elävät velaksi. He eivät ajattele tulevaa. He eivät ajattele seurauksia. He puhuvat enemmän kuin kuuntelevat. He nostavat kaikissa keskusteluissa itsensä jalustalle. He ovat mielestään parhaita kaikessa. He eivät ota neuvoja vastaan. He ovat aina oikeassa. 
He luovuttavat helposti. Menestyvä ihminen näkee haasteet tienä menestykseen, mutta kykenemätön henkilö näkee jokaisessa haasteessa syyn luovuttaa. He innostuvat aluksi, mutta into katoaa kokonaan ensimmäisessä kurvissa ja he alkavat hakemaan uutta innostuksen kohdetta. Kykenemättömästä henkilöstä ei vain ole toteuttamaan unelmiaan. Kärsivällisyys ei riitä. 
He vetävät muita tasolleen. Negatiivisuus on tarttuvaa. Kykenemätön henkilö on kateellinen menestyjiä kohtaan. Työn tekemisen sijaan he levittävät huhuja ja kertovat valheita menestyjistä. He tuhlaavat aikaa. He eivät tiedä, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä. He keskittyvät ruokataukoihin, juhliin, televisioon tai jopa maalin kuivumisen katseluun mieluummin kuin oman elämänsä parantamiseen. He valitsevat aina sen helpoimman mahdollisen tien, jolla ei ole lainkaan palkintoja. He haluavat niitä palkintoja, mutta kaiken pitää tulla ilmaiseksi ja vaivatta. He kokevat sen etuoikeudekseen, pelkästään siksi, että ovat olemassa. 
Kykenemättömyys on muuttunut hyväksytyksi. Kykenemättömyydestä on tullut jo muotia. Ehkä me kaikki olemme kykenemättömiä, ainakin vähän - tai ainakin joskus. Tosin, menestyneet ihmiset melkein poikkeuksetta toimivat aina juuri päinvastoin, kuin edellä esitin. Mitä sinä voisit tehdä tuosta listasta eri tavalla tänään? Kun alat viivaamaan käytöstavoistasi edellä mainittuja toimintoja pois, uskallan luvata sinulle paremman elämän.
Onneksi meillä kaikilla on mahdollisuus valita ympäristössämme pyörivät ihmiset. Olen huomannut selvästi hakeutuvani nykyään entistä positiivisempien ihmisten reviireille ja kaikenlainen negatiivisuus ja vastaan hangoittelu on alkanut työntämään luotaan. Ehkä hyvä niin.

[Aiheeseen liittyen: Olen onnellinenValitetaan valittamisesta / Poispilatut ]

BTW Moni lukija on varmasti kuullut Salaisuudesta ja Voimasta. Aivan mahtavia asioita. Jos et ole kuullut niistä, ota selvää ja aloita sinäkin todellinen muutos.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Väärin pysäköity

Meitä muistettiin naapurista tovi sitten viestillä kuului näin:
Tervehdys naapurista!
Joudun valitettavasti ilmoittamaan närästyksestä joka johtuu siitä että teidän asiakkaanne silloin tällöin käyttävät meidän pihan paikkoja pysäköintiin. Meilläkin paikat ovat kortilla ja jo yksi ylimääräinen (asiaton) pysäköinti aiheuttaa ongelmatilanteita.
Pyydän teitä informoimaan asiakkaitanne paremmin teidän pysäköintipaikoistanne ja kehoittamaan olemaan pysäköimättä muualle.
Viimeisin tapaus on tältä päivältä, punainen nissan micra rek nro JB*-66*, kuljettaja tummatukkainen naishenkilö. Ikkunaan meni lappu, mutta mikäli tilanne jatkuu joudun kääntymään parkkivalvontayrityksen suuntaan, mikä mielestäni on turhaa tällaisen asian takia, joka olisi riittävällä ohjeistuksella vältettävissä.
Ystävällisin terveisin
-Naapuri-
Lupasin informoida asiakkaitamme, joten tässä tämä informointi nyt on. Otattehan onkeenne, rakkaat asiakkaat ja katsotte hieman, miten ja mihin autojanne pysäköitte.

Minuakin sapettaa välillä, kun ihmiset pysäköivät, miten sattuu. Toisessa naapurissa kokoontuu välillä päivisin joku ihmisten olemuksesta päätellen ulkomaalaisten kerho, joka täyttää kiinteistömme parkkipaikan. En ole kuitenkaan vaivaantunut kertaakaan asiasta niin paljoa, että olisin ollut kyseisen kiinteistön haltijaan tai omistajaan yhteydessä. Ehkä pitäisi.

Vastasin -Naapurille- näin:
Hei -Naapuri-,
Pyydän anteeksi kyseisen ihmisen puolesta, mikäli hän ei osaa pysäköidä autoaan oikein.
Toki voimme yleisesti informoida asiakkaitamme pysäköinnin suhteen, mutta ymmärrät varmaan hyvin, että meillä ei ole mahdollisuutta tai oikeutta vaikuttaa ihmisten pysäköintiin muualla kuin hallitsemallamme alueella, olivat he asiakkaitamme tai eivät.
Suosittelen kohteliaimmin olemaan jokaisessa väärinpysäköintitapauksessa yhteydessä kyseisen auton haltijaan tai omistajaan, joiden yhteystiedot saanee rekisterikeskuksesta. Meillä ei ole oikeutta ottaa kantaa, onko kyseisen auton kuljettaja tai omistaja asiakkaamme vai ei. Sen voin kertoa, että meillä on tummatukkaisia sekä naisia asiakkaina, erimerkkisillä autoilla autoileviakin.
Suosittelen myös olemaan jokaisessa tapauksessa yhteydessä siihen parkkivalvontayritykseen, joka parkkipaikkojanne valvoo. Väärinpysäköinti on aina riesa, tapahtuu se missä tahansa. On kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka eivät oikene edes sakoista, saati tuulilasiin laitetuista lapuista.
Minun puolestani voitte hinauttaa kaikki pihallanne olevat asiattomat autot vaikka kaatopaikalle asti.
Laitan pyyntönne asiakkaidemme tietoon.
Ystävällisin terveisin,
Sami Hurme
Toisen naapurin kokoontumisajon lisäksi naapurissa toimiva autopesula ja sen asiakkaat harrastavat autojen pysäköintiä tavalla, joka aiheuttaa usein jopa vaaratilanteita talojen välistä ajoluiskaa nouseville autoille ja niiden kuljettajille. Autot peittävät usein kokonaan tai ainakin osittain näkyvyyden vasemmalle.

Kyseisen pesulan omistaja/työntekijä on saanut meiltä lukuisia lappuja pysäköinnistään kielletylle ja vaaran aiheuttavalle paikalle. Niillä ei kuitenkaan tunnu olevan mitään vaikutusta.

Lapuilla ei ole aina vaikutusta edes omiin asiakkaisiimme, joita varten lappuja on joskus painettu. Ihminen on vain luonteeltaan niin laiska, että auto pitää saada oven eteen myös silloin, kun tulee kuntoilemaan ja kävelemään juoksumatolle. Osa taitaa olla valmis vaikka maksamaan pysäköintivirhemaksun jokaisesta laiskuudestaan.

Onneksi kuitenkin valtaosa autolla suhaavista osaa pysäköidä oikein ja järkeviin paikkoihin. Ja onneksi joku jaksaa valvoa ja ojentaa niitä väärin pysäköiviä.

[Aiheeseen liittyen: Herra Huu vastaa / Tyhmimmät jutut]

BTW Mielestäni yksityinen pysäköinninvalvonta pitäisi sallia sellaisenaan. En voi käsittää sitä, miksi joku kokee oikeudekseen pysäköidä luvatta toisen tontille. Tuntuu siltä, että oikeus lankeaa heti, jos muualla ei ole paikkaa vapaana. Se on monen [idiootin] mielestä riittävä syy pysäköidä mihin tahansa.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Logo sydämessä

Päivän Turun Sanomien välissä oli TPS:n Musta -lehti. Tuli ensimmäistä kertaa sanailtua sinne jotain. Tuli sanailtua logosta:
Tutullani on Palloseuran logo käsivarressa. Jollakin muulla se saattaa olla painettuna kahvikuppiin tai ommeltuna verkkareiden rintamukseen. Minulla se on sydämessä.
Vaikka olenkin myös TuTolainen, olen suurelta osin myös Tepsiläinen. Olen myös Interiläinen. Niihin kaikkiin on omat syynsä ja taustansa. Yhteistä niillä kaikilla on turkulaisuus. Olen turkulainen, henkeen ja vereen. Ja olen ylpeä turkulaisuudestani.
Seuran tai minkä tahansa yhteisön logo on omistajilleen ja haltijoilleen tärkeä asia. Se on välillä jopa niin tärkeä, että siihen ei saa koskea. Sitä ei saa muuttaa. Sitä ei saa vaihtaa. Sitä ei saa uudistaa. Sen tulee pysyä maailman tappiin asti. Näin on varsinkin silloin, kun logolla koetaan olevan perinteitä. Vastustus logon muutokselle on varsin luonnollinen ilmiö. Joku voi kokea sen jopa henkilökohtaisesti.
Ymmärrän varsin hyvin sen mellakan, joka aiheutui perinteikkään Palloseuran logon mahdollisesta muuttamisesta. Jos keskustelen mainostoimiston kanssa ja toimisto ensitöikseen ehdottaa yrityksemme logon muuttamista, nousen välittömästi pöydästä. Olen noussut moneen kertaan. Miksi siihen logoon pitää ensimmäiseksi koskea? Toisaalta miksi ei? Maailmalla muutetaan logoja koko ajan. Jotain enemmän, toista vähemmän ja kolmas kokonaan. Osa muutoksista onnistuu, osa ei. Olennaista muutoksissa lienee se, että se uusi tuntuu ja näyttää paremmalta kuin vanha. Silloin uudistus voi onnistua.
Logon muuttamiseen on tietysti mainostoimiston näkökulmasta selvä liiketoiminnallinen peruste. Kun logoa muutetaan, edes vähän, se tarkoittaa paljon lisätyötä laskutettavaksi. Täytyyhän kaikki - siis aivan kaikki markkinointimateriaali tehdä uudelleen. Käyntikortit, kirjekuoret, ne mukit ja verkkarit. Eihän niissä voi enää olla vanhaa logoa, kun on uudistuttu.
Monelle junnulle on ikimuistoinen hetki, kun saa ensimmäisen kerran pukea edustusjoukkueen paidan päälle. Siinä paidassa on se sama logo, joka siinä on voinut olla harrastuksen alusta asti. Siitä huolimatta juuri sen paidan logo on jotain suurta ja kunnioitusta herättävää. Se on se Aito Logo, jonka pukemista on tavoiteltu. Se on se logo, jonka käyttämistä on tuohon hetkeen asti vain harjoiteltu. Onko sillä sittenkään niin suurta merkitystä, millainen se logo on, jos se vain on se edustusjoukkueen logo?
Jokaiselle kiekkoilijalle on kunnia pukea jonkin tietyn seuran pelipaita päälleen. Jokaisella kiekkoilijalla on mielessään seura, jonka logoa kantaisi ylpeänä. Kaikki eivät saa koskaan kokea sitä. Me fanit voimme kokea omalta osaltamme tuon. Emme kentällä, mutta katsomossa. Miten me saisimme Turkuun kunnia-asiaksi pukea päällemme seuran logon, oli se logo uusi tai vanha? Ainakin silloin, kun menemme otteluun, oli se sitten minkä tahansa seuran ottelu. Mitä Sinä voisit tehdä asian eteen?
Olen monta kertaa toitottanut logojen ja värien tuomista katsomoon. Miksi se on meille suomalaisille niin vaikeaa? Kertokaa te.


[Aiheeseen liittyen: Logomo.ka / Ei nimi miestä pahenna]


BTW Kauppalehdessä kerrottiin tovi sitten, kuinka menestyksen salaisuus on rutiinien rakastamisessa.
Lakipalveluyritys Fondian toimitusjohtaja Timo Lappi muistuttaa viisaudesta, jonka mukaan yritysidean merkitys on ainoastaan kymmenen prosenttia yrityksen menestyksestä. Loppu on periksiantamatonta työntekoa.
Herra Lappi on asian ytimessä. Olen seurannut meidänkin alalla, kuinka "aloittelevat yritykset yleensä yliarvioivat satakertaisesti omat markkinamahdollisuutensa." Tuo on niin totta. Sen huomaa omassakin tekemisessä. Toisen ja kolmannen vaiheen voi myös allekirjoittaa. Erään yrittäjän kanssa juuri tänään keskustelimme, kuinka meidän alalle kuvitellaan vain tultavan. Kunhan rakentaa keskuksen, niin saranat pitää vaihtaa jo viikon jälkeen. Totuus on tarua ihmeellisempää.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Työterveyshuollon rahastus

Meillä on työterveyshuolto eräässä suuressa suomalaisessa terveystalossa. Meillä on niin kutsuttu laaja työterveyshuollon sopimus, jossa päätoimisille työntekijöille kuuluvat kaikki mahdolliset työterveyshuollon palvelut. Haluan, että työntekijät saadaan työkykyiseksi aina mahdollisimman nopeasti. Onneksi myös työntekijäni haluavat työkykyisiksi mahdollisimman nopeasti.

Työntekijällämme oli iho-oireita. Oireet olivat jopa minun silmään sellaisia, että ne vaativat ihotautilääkärin vastaanoton. Työntekijä otti työterveyshuoltoomme yhteyttä, varatakseen aikaa ihotautilääkärille. Ajanvarauksesta perättiin lähetettä. Siis eikö erikoislääkärille pääse suoraan? Täytyykö oikeasti käydä työterveyslääkärillä ensin?

Työntekijä ilmoitti tuovansa lähetteen tullessaan. Ei kelvannut. Pitää olla nimen omaan kyseisen suuren terveystalon työterveyslääkärin lähete. Pakko varata aika ensin työterveyslääkärille. Tästä tietysti laskutetaan erikseen.

Työntekijä kävi työterveyslääkärillä. Käynti kesti alle kolme minuuttia. Laskutetaan 20 minuuttia. Työterveyslääkäri totesi, että hän ei ole koskaan nähnyt tällaista. Pitää varata aika ihotautilääkärille.
Ihan totta, neropatti!
Me maksamme erikoissairaanhoidosta, mutta työntekijää juoksutetaan turhaan ja hoidon saaminen viivästyy tällaisen pelleilyn vuoksi. Tavallisen sairaanhoidon ja erikoissairaanhoidon kustannusten lisäksi tuhraantuu menetetyn työajan myötä tuplasti aikaa ja rahaa.

Järjettömintä oli se, että kun työntekijä joutui uudelleen käymään sen saman oireen kanssa työterveyshuollossa, taas käytiin ensin työterveyslääkärin kautta hakemassa se lähete. Vastaanoton kesto yksi minuutti, laskutettu aika 20 minuuttia ja sitten vasta erikoislääkärille. Ei saanut mennä suoraan jo sairautta hoitavalle lääkärille.

Huvittavinta koko jutussa on se, että jos maksaisi käynnin omasta pussista, ei siis työterveyshuollon kautta, erikoislääkärille pääsee heti ja ilman lähetettä. Mihin tahansa tutkimukseenkin pääsee talon ulkopuolisen lääkärin lähetteellä, mutta ei työterveyshuollossa. Yrityksillä kun on varaa maksaa.

Nyt kannattaa Sairaala NEO:ssa olla työterveyshuollon palveluja myyvän henkilö hereillä. Meillä on ostoikkuna auki. Olette jopa kävelymatkan päässä, niin edellä mainittu juoksuttaminenkin on helpompaa työntekijöillemme.

[Aiheeseen liittyen: Lakritsioireyhtymä / Tappava liikkumattomuus]

BTW Miksi mihinkään laboratorioon ei pääse ilman lähetettä verikokeeseen? Kieltääkö sen jokin laki tai asetus? Miksei laboratoriolla voisi olla listaa, johon on kirjattu kaikki mahdolliset verikokeet hintoineen? Tästä listasta asiakas voisi ruksia ne testit, jotka haluaa otettavan ja maksaa ne kassalle. Tuloksien konsultoinnista voitaisiin vielä veloittaa erikseen, jos asiakas tarvitsee sitä. Eikä näistä mitään Kelakorvauksia tarvitse saada, kun testit ovat täysin omaehtoisia.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Väärin ostettu, osa 2 - Vastaus

Muistatteko, kuinka kerroin vuosi sitten, että ostin väärin Prismassa. Ostin hyllyn tyhjäksi, joten sitä ei katsottu hyvällä. Prismassa kun ei saa kaiketi ostaa kaikkia tuotteita, ainakaan kerralla, mutta bonusta saa vaikka kuinka paljon.

Luulin, että tuo oli ihan oikeasti ainutkertainen juttu ja johtui jonkun työntekijän pahasta päivästä. Mutta ei. Työntekijäni kävi maanantaina taas ostamassa Itäharjun Prismassa väärin. Hän sai ripityksen, kun kehtasi taas käydä ostamassa hyllyn tyhjäksi, erikseen siitä ilmoittamatta.


Oikeassa asiakaspalvelutilanteessahan häntä olisi kiitetty siitä, että kävi ostamassa hyllyn tyhjäksi, eikä alettu opastamaan, miten Prismassa ostetaan oikein, että jää muillekin.

Työntekijämme lähetti Prismaan ihmettelyn, lähinnä kysyen, eikö kaikki tuotteet ole tarkoitus aina myydä pois? Näin vastattiin:

Hei. Kiitos palautteestanne. Hienoa että olette löytäneet hyllystämme hyvän Rainbow-tuotteen jota ostatte paljon. On totta että kaupan toiminta perustuu tilaamiseen ja myymiseen. Meidän tilausjärjestelmä perustuu tuotteelle annettuun hyllytilaan. Eli tuotetta tulee meille automaattisen tilausjärjestelmän kautta niin paljon kuin hyllyyn kerralla mahtuu. Tilattu tuote saapuu meille 48 tunnin kuluttua tilauksesta. Eli jos olemme määritelleet tuotteen hyllytilaksi esim. 20 pussia, ja yhden päivän  myynti on sen saman verran, menee 48h ennen kuin meillä on tuotetta seuraavan kerran. Tästä syystä teille on ehdotettu tilaamista etukäteen. Tällä ehdotuksella on haluttu palvella sekä Teitä että muita asiakkaita, sillä varautuminen suuriin määriin/tuote ei ole mahdollista. Teoriassa voisimme tietenkin nostaa tuotteen hyllytilaa mutta mikäli tilaa ei käytännössä ole, on varastoiminen vaikeaa rajallisten tilojen vuoksi, varsinkin kun puhumme pakasteena säilytettävästä tuotteesta. Mahdollista on tietenkin myös se, että joku toinen asiakas on ostanut samaista tuotetta sellaisen määrän että Teille ei löydy haluamaanne määrää. Saatte toki ostaa tuotteen hyllystä jatkossakin. Toivottavasti tämä selvensi meillä tehtyä ehdotusta. Pahoittelen vielä ehdotuksen aiheuttamaa mielipahaa! Mukavaa syksyn jatkoa! 

Ystävällisin terveisin,

Pt-myyntipäällikkö
Prisma Itäharju

En nyt puutu yhteen pötköön kirjoittamiseen, mutta jäin itse oikein miettimään tuota vastausta. Minulla on tapana vastata vähän samanlaisesti. Siis kertoa prosesseista ja syistä, miksi mikin asia on, kuten se on. Nyt kun luin itse tuollaisen vastauksen, se hyppäsi pahasti silmille. Ei minua kiinnosta kaupan tilausprosessit. Minä olen siellä vain asiakkaana. Olen siellä ostamassa. Ostamassa niin paljon kuin haluan ja niin paljon kuin hyllyssä riittää tavaraa.


Omat asiakkaamme ajattelevat ihan samoin. Ei heitä kiinnosta prosessit palvelumme takana, vaan ainoastaan se, miten se palvelu toteutuu. Joskus se toteutuu hyvin, toisinaan taas huonosti. Molemmista pitäisi pystyä ottamaan vastuu.

Olisiko oikeasti sittenkin ollut parempi vastata vain näin, jos ei halua jäsennellä tekstiä:

Hei. Kiitos palautteestanne. Hienoa että olette löytäneet hyllystämme hyvän Rainbow-tuotteen jota ostatte paljon. Toivottavasti käytte jatkossakin ostamassa hyllymme tyhjiksi. Kaikki tuotteemme ovat myynnissä ja niitä saa ostaa niin paljon kuin haluaa, joka kerta. Meidän tehtävämme on pyrkiä siihen, että tuotteita löytyy hyllystämme aina.

Ystävällisin terveisin,

Pt-myyntipäällikkö
Prisma Itäharju


Yksinkertainen vastaus, joka on itse asiassa tottakin. Noinhan sen tulisi mennä, oli prosessi mikä tahansa. Olisin ymmärtänyt tuon paremmin, kuin vastuun vierittämisen prosesseille. Ne ovat kasvottomia, joten niitä on hyvä syyttää. 

Miten sinä olisit vastannut?

[Aiheeseen liittyen: Väärin ostettu / Ostamisen vaikeus]

BTW Jobsin lopullisen toimistosta poistumisen myötä maailmassa on nyt yksi suuri visionääri vähemmän. En yhtään ihmettele, että Time pysäytti jopa painokoneet tämän pysähdyksen vuoksi. Steve Jobsin tarina on antanut minullekin paljon ajateltavaa. Ehkä paras ajatus, joka Jobsin(kin) suuhun on laitettu, kuuluu näin:
The people who are crazy enough to think they can change the world are the ones who do. 
Jobsin mietelauseita löytyy lisää esimerkiksi tästä.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Menestyvä omistaja

Ed Tock pyörii ajatustensa kanssa mielenkiintoisella hiekkalaatikolla Club Industryn kolumnissaan. Hän tuo esiin niitä piirteitä, joita hyvällä - menestyvällä - kuntoklubin johtajalla on. Näitä samoja piirteitä lienee kaikkien alojen menestyjillä, mutta näitä vaaditaan erityisesti meidän alalla.

Löytyykö esimerkiksi minusta mainittuja piirteitä, jätän muiden arvioitavaksi, mutta tiedän monta omistajaa, joista nuo piirteet löytyvät. Ja oikeastaan poikkeuksetta he ovat merkittäviä tekijöitä joko koko alalla tai ainakin omalla talousalueellaan.

Tock mainitsee viisi merkittävää ominaisuutta, jotka löytyvät omistajan uskomuksista, käytännöistä ja työkaluista, joilla hän rakentaa organisaatiota, joka on tehokas, taloudellinen ja jolla on korkea moraali. Nämä kaikki seuraavaksi mainitut ominaisuudet näkyvät omistajan asenteessa, tavoissa ja kurissa tehdä asioita määrätietoisesti. Kommentoin omasta näkökulmastani jokaista viittä kohtaa.

1. Intohimoinen uteliaisuus
Täytyy olla ehdottomasti utelias, jotta voi kehittää tuotetta ja palvelua. Meidän alallamme on paljon intohimoisesti kuntoiluun ja terveyteen suhtautuvia asiakkaita, joten samoja ominaisuuksia vaaditaan myös omistajilta. Omistajan pitää olla kiinnostunut uusista trendeistä menestyäkseen. Se ei tarkoita sitä, että kaikkiin trendeihin pitää lähteä mukaan, mutta se tarkoittaa sitä, että ne trendit pitää tiedostaa ja niistä pitää osata valita juuri omaan toimintaan sopivat. Utelias ihminen on alttiimpi kyseenalaistamaan kaikki metodit ja kyseenalaistus on usein juuri se ensimmäinen askel uudistukseen. Intohimoisesti utelias johtaja ja omistaja osaa kysyä niitä oikeita kysymyksiä, sekä itseltään, työntekijöiltään että asiakkailtaan.

2. Taistelun kovettama itseluottamus
Minkä tahansa asian saavuttamiseen tarvitaan itseluottamusta. Kaikilla tämän alan merkittävillä toimijoilla tuntuu olevan järjetön määrä itseluottamusta. Tuo itseluottamus on tullut kokemuksesta. Se on tullut pitkistä työpäivistä. Se on revitty omasta selkänahasta. Olemme niin vahvasti pääomavaltainen ala, että meistä jokainen ymmärtää, minkä työn takana jokainen euro viivan alle on. Varsinkin yrityksen alkutaipaleilla akanat erottuvat nopeasti jyvistä. Taistelijat jatkavat ja järjestävät asiansa kuntoon, omasta hyvinvoinnistaankin välittämättä. He uhraavat koko elämänsä keskukselle. Kun nämä uhraukset tuottavat hedelmää, itseluottamus kasvaa väkisin. Mitä vaikeampia aikoja on käyty läpi, sitä kovemmaksi itseluottamus kasvaa, kun sen harmaan kiven läpi päästään.

3. Tiimipelaaminen
Erittäin tärkeä ominaisuus. Liikevaihtoon suhteutettuna alallamme on paljon työntekijöitä. Suurin osa alamme työntekijöistä ovat osa-aikaisia. Työnkuvat ovat usein sellaiset, että kokoaikaisuuteen ei ole edes mahdollisuutta. Tai jos on, työnkuva on moniulotteinen. Iso osa työntekijöistä koostuu vahvoista persoonista, jotka haluavat myös johtaa ja ohjata. He tekevät juuri sitä työkseen, joten pitää pystyä tunnistamaan erilaiset egot ja saada ne sulautettua yhteen, puhaltamaan yhteiseen hiileen, eikä vetämään mattoja toisten alta. Tämä on taito, jota voi opetella, mutta väittäisin suurimman osan ihmistuntemuksesta tulevan äidinmaidon mukana.

4. Määrätietoisuus
Pyydä kuntokeskusyrittäjää kuvaamaan toimintansa enintään kymmenellä sanalla. Mikäli hän ei pysty siihen, hän ei kaikella varmuudella ole menestynyt. Hyvä omistaja tai johtaja tietää tasan tarkkaan, mitä he tekevät ja mitä he haluavat olla ja kenelle. Menestyjät vievät tuota laivaansa määrätietoisesti haluamaansa suuntaan. Mielikuva ja tavoite on selkeä. Yksikään menestynyt alamme yrittäjä ei yritä tarjota palvelujaan kaikille. Tämä ominaisuus liittyy olennaisesti myös ensimmäiseen kohtaan. Määrätietoinen ja utelias johtaja osaa kysyä juuri ne oikeat kysymykset, parantaakseen tuotettaan.

5. Pelottomuus
Ehdottomasti. Aikaisemmin mainittu pääomavaltaisuus jo itsessään tekee tälle alalle aikovasta pelottoman. Nimi pitää uskaltaa kirjoittaa sellaiseen paperiin, jolla voi menettää koko siihen asti keräämänsä omaisuuden. Ehkä jopa muutaman sukulaisen omaisuuden. Pelottomuus ei saa kuitenkaan olla järjettömien riskien ottamista. Laskelmalliset, tarkasti suunnitellut riskit kuuluvat tälle alalle. Niitä pitää uskaltaa ottaa. Välillä on oikeasti pakko hypätä siihen löysään hirteen kiikkumaan. Sitä ei saa pelätä, joskin sitä pitää varoa.

Voisin hyvinkin nimetä tähän ne henkilöt, joilta nuo ominaisuudet löytyvät, sikäli kun olen päässyt heihin vuosien aikana tutustumaan. En nyt kuitenkaan nimeä. Kyllä te menestyjät tiedätte itse, jos tätä luette. Totean vain, että on ollut ilo tutustua teihin ja jakaa kanssanne mielenkiintoista alaa.

Jos toimit kuntokeskusalalla, etkä löydä itseäsi noista ominaisuuksista, voin luvata hankaluuksia. Jokaista ominaisuutta voi kuitenkin kehittää, joten aloita kehittäminen ennen, kuin on myöhäistä.

[Aiheeseen liittyen: The 50th Law / Ajattele kuin Einstein]

BTW Palaan tällä viikolla hetkeksi yrittämiseni juurille. Piipahdin sinne toviksi jo perjantaina. Palaan pieneksi avuksi sinne, josta olen imuroinut kaikkein eniten vaikutteita yrittämiseen liittyen. Olen sinne paljon velkaa. Noilta juurilta olen saanut oppia, ettei saa luvata liikoja, lupaukset tulee pitää eikä saa huijata ketään. Ole tarkka, mutta reilu. Juuret ovat ihmisille tärkeitä. Minulle on erittäin tärkeää olla taas hetki osa tuota toimintaa. Vaikka joku lukijoista tietäisikin, mistä puhun, jätetään se meidän väliseksi, eikö?

keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Aina sataa

Viikko sitten tuli sanailtua taas Aamusetissa. Olen huono valittamaan olosuhteista. Ne ovat sellaiset kuin ovat ja niistä on turha valittaa, jos niille ei voi mitään.
Miksi aina sataa ja on kylmä? Kalenterissa lukee kesäisien kuukausien nimiä, mutta me joudumme ulkoilemaan melkein talvivaatteissa. Tai vähintään sadeasuissa. Suomen kesä on ihan surkea. Masentavaa. Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen.
Noin meillä on ollut tapana puhua. Parina viimeisenä kesänä valittaminen on muuttunut. Voi kun edes joskus sataisi. Eihän tällaisessa helteessä pysty edes nukkumaan. Miksi koko ajan täytyy olla näin kuuma? Ei ehdi edes juomaan riittävästi. Ulkona kuntoilua ei voi edes harkita. Nurmikotkin kuolevat. Ihan sairasta.
Milloin me olemme tyytyväisiä? Kiroamme kesähelteitämme ja kuitenkin varaamme talveksi lomamatkan johonkin Thaimaan pätsiin, hotelliin, jossa ei ole ilmastoinnista kuultukaan. Siellä on ihan mukavaa, vaikka onkin kuuma. Järjettömän kuuma. Voisimme paahtua siellä viikkokausia. Mitä kuumempi, sen parempi. Kavereille jopa liioitellaan lämpötiloja.
Jos sataisi koko loman ajan, valittaisimme. Helteestä emme kuitenkaan valita. Miksi valitamme siitä kotimaassa, keskellä parasta lomakautta? Miksi nauttiminen on niin vaikeaa ja valittaminen niin helppoa? Onko tyytyväisyys niin vaikeaa? Vai johtuuko se kuitenkin siitä, että tutkimuksen mukaan suomalainen on parhaimmillaan 14 asteessa? Siis juuri nyt, näin syyskuussa.
Juhannuksena vielä näytti siltä, että saamme perinteisen kesän. Oli kylmä ja järvi melkein jäässä. Näytti vielä hyvältä. Saimme valittaa perinteisen kaavan mukaan. Ensimmäinen helleviikkokin meni vielä pessimistin silmin. Kohta kuitenkin sataa. Meni toinen viikko. Kolmas. Pessimistikin joutui jo taipumaan lämmöstä. Eikö sadakaan? Vedetkin ehtivät lämpeämään. Mitä nyt tehdään? Aletaan valittamaan lämmöstä. Se on hyvä ratkaisu. Siitä tulee hyvä mieli. Valittamisen tasapaino säilyy.
Onneksi on paljon yrityksiä, jotka ovat tällaisena kesänä olleet tyytyväisiä. Veikkaan monen kesäjuottolan, jäätelökioskin, uimalan, puuhapuiston ja kesäkinkerien tahkoneen hyviä tuloksia tänä kesänä. Monet ennätykset on rikottu, joka on hienoa. Varmasti jokainen kesätuotteita ja -palveluja tarjoava yrittäjä on aina sateen ja viiman keskellä toivonut tällaista kesää. Paitsi sateenvarjokauppias.
Helle-ennätysten myötä tämäkin kulunut kesä jää kirjoihin ja kansiin. Tätä kelpaa muistella tulevina kesinä, kun taas sataa ja on kylmä. Minulla on jo nyt vähän ikävä kesää, vaikka se vasta pari päivää sitten selvästi vaihtui syksyyn.
Onneksi tätä kirjoittaessani tuntuu siltä, että rikotaan lämpöennätyksiä. Polttelin jo muutamia iltoja takassa valkeaa lämmitymielessä, mutta eilen ei tarvinnut. Oli sen verran lämmintä.

Vaikka pidänkin talvesta ja lumesta sekä monista talviurheilulajeista, olen selvästi kesäihminen. Parissa viimeisessä talvessa ei tosin ole ollut mitään vikaa. Jos ilmastonmuutos on tuonut meille nuoruusvuosien vuodenaikavaihtelut takaisin, sen ikuisesti vetisen syksyn sijaan, ilmastonmuutos saa minulta peukun.

On muuten ollut ihan eri huomata vuodenaikojen vaihtelu, kun tuli ilmastonmuutoksen aikoihin muutettua keskustan tuntumasta metsän reunaan. Keskustassa asumisessa on pointtinsa. Ne eivät vain ole minulle. Voisin asuttaa jotain vanhaa linnaa, keskellä korpea.

[Aiheeseen liittyen: PoispilatutValitetaan valittamisesta / FISH!]

BTW Tulee aika harvoin vastattua kyllä kaikenlaisiin kolumnipyyntöihin, varsinkin niihin korvauksettomiin. Nyt tuli vastattua kyllä. Olivat kysyjä ja aihe sen verran lähellä sydäntä, että päätin joustaa. Ehkä bongaatte sen myöhemmin jostakin. En muuten olisi ikinä voinut kuvitella, edes blogia aloittaessani, että joku ensinnäkin viitsii lukea tekstejäni ja toisekseen voisi vielä pyytää kirjoittamaan niitä aivottomia raapusteluja  johonkin ja kolmanneksi vielä jopa maksaa niistä. Jotenkin absurdia. Tuohon Aamusetin Alakoukku-kolumniinkin on nyt tullut kirjoitettua jo yli puolitoista vuotta. Aloitin sen kertomalla olevani sovinisti. Mahtaakohan yksikään äidinkielen opettajistani lukea näitä? En tiedä, mutta sen tiedän, että jatkan Karhuherran uuden pesän kirjailujen lukemista. Blogosfäärin ehdottomasti parhaita sanailijoita.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Saavuta tavoitteesi

Kuntokeskuksella on asiakkaansa suhteen ainoastaan yksi tavoite:
Asiakkaan on saavutettava tavoitteensa.
Oli asiakkaan tavoite mikä tahansa, hänen on saavutettava tai ainakin lähestyttävä sitä, jotta asiakassuhde jatkuu. Jatkuvuuden kannalta asiakasta kiinnostaa vain tavoitteensa saavuttaminen. Välineet ja puitteet ovat täysin toissijaisia tässä projektissa. Merkittäviä, mutta toisisijaisia.

Emme koskaan saa tietää asiakkaan tavoitetta, jos emme kuuntele häntä. Jotta voimme auttaa asiakasta kohti päämääräänsä, meidän tulee kysyä tämä päämäärä. Me emme voi arvailla sitä, emmekä tarjota keinoja summittain. Jos oletamme asioita, emmekä kuuntele asiakkaitamme, perälautamme tulee vuotamaan.

Kun olemme kuunnelleet asiakkaan tavoitteen, meidän täytyy kuunnella edelleen. Meidän täytyy kuunnella, miten ja milloin asiakas on halukas toteuttamaan keinoja, joilla tavoite voidaan saavuttaa. Asiakas täytyy saada kertomaan, mitä keinoja hän olisi halukas käyttämään. Paljonko hänellä on resursseja käytettävissä ja mikä on asiakkaan yleinen tahtotila. Jos emme kuuntele näitä toiveita, perälautamme tulee vuotamaan.

Toteutusta tulee myös seurata. Asiakkaan etenemistä tulee seurata. Onnistumisten mukana tulee elää ja epäonnistumisissa tulee taas kuunnella. Mikä ei toimi? Mitä pitää muuttaa? Onko asiakkaan tahtotila tai resurssit muuttuneet? Mikäli emme seuraa asiakkaan taivalta päämäärään, perälautamme tulee vuotamaan.

Jos ja kun tavoite saavutetaan, meidän tulee taas olla hereillä ja kuunnella asiakasta, jotta asiakassuhde jatkuu. Mistä löydämme uuden tavoitteen? Mikäli emme löydä uutta tavoitetta, perälautamme tulee vuotamaan.

Me voimme rakentaa millaisia tahansa uskollisuusohjelmia asiakkaillemme, mutta jos unohdamme kuunnella asiakasta ja hänen tarpeitaan tavoitteensa suhteen, menetämme asiakkaita. Menetämme niitä siitä huolimatta, vaikka meillä olisi parhaimmat puitteet ja välineet. Olemme palvelualalla, jossa yksikään laite, höyrysauna tai marmoripinta ei pysty antamaan sitä palvelua, jota pystyy antamaan asiakasta kuuntelemalla.

Kun asiakas liittyy kuntokeskuksen asiakkaaksi, hänellä on siihen vain ja ainoastaan kuntoon tai terveyteen liittyvä syy. Hän ei liity siksi, että keskuksessa on tietynmerkkiset laitteet, infrapunasauna tai hienot internetsivut. Hän liittyy, koska hän tarvitsee apua. Jos hän ei saa apua, jossakin vaiheessa ympäristön vaikutuskin loppuu ja asiakassuhde päättyy. Se päättyy vain ja ainoastaan henkilökunnan toiminnan vuoksi.

Kerro, millä muulla alalla asiakkaalta peritään palvelusta hinta, mutta hän joutuu tekemään kaiken työn itse. Usein myös jonottamalla ja paikan etukäteen varaamalla.

[Aiheeseen liittyen: Anna omaohjaajan auttaa / Privaattia / Hifistelyä]

BTW Kävin loppuviikosta Techno Gym:n vieraana heidän tehtaallaan Italiassa. Täytyy sanoa, että nuo kaverit osaavat markkinoinnin ja myynnin. He osaavat myydä juuri sellaisella tavalla, joka saa minutkin ostamaan. Ei tarvitse hetkeäkään tyrkyttää, jos osaa myydä. Tuntuu vain siltä, että vastataan ainoastaan asiakkaan toiveisiin. Samalla tavalla kuin yllä olevassa tekstissä, kuunnellaan asiakasta ja tarjotaan hänelle sitä, mihin hänellä on resurssit ja tarve. Kiitoksia taas jälleen kerran järjestäneelle taholle sekä myös matkaseuralle, uusille ja vanhoille tuttavuuksille, jos tätä satutte lukemaan. Opin taas paljon. Osa tästäkin kokemuksesta matkustaa mukana maailman tappiin asti.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Nollalaskuja asiakkaille

Vaikka minä ja edustamani yritys olemme maailman parhaita, kädet alhaalla, mekin teemme virheitä. Ei uskoisi, mutta teemme. Usein virheemme ovat niin pieniä ja huomaamattomia, että ehdimme korjaamaan ne ennen kuin kukaan huomaa. Emme kuitenkaan aina. Pyrimme kuitenkin myöntämään virheemme, jos niitä teemme.

Uuden asiakkaan ensimmäisiä kontakteja yrityksemme kanssa ovat asiakkaan postissa saamat laskut. Se on usein ensimmäinen posti, jonka asiakas saa meiltä. Olen pyrkinyt ohjeistamaan laskutuksemme niin, että laskuissa ei saisi olla koskaan mitään virheitä. Laskutuksen täytyy toimia kuten se junan vessa. Laskujen oikeellisuuteen tulee pystyä luottamaan - Minun ja asiakkaan.

Tarkkuudestamme huolimatta teemme välillä virheitä laskuissa. Kesällä teimme erittäin typerän, systemaattisen virheen. Otan virheen kokonaan omalle kontolleni. En etukäteen osannut edes kuvitella, että näin pääsee tapahtumaan. Minun olisi pitänyt osata kuvitella. Aina, jos jokin asia tehdään väärin, se on minun vikani. Olen ohjeistanut puutteellisesti. Niin oli tässäkin tapauksessa.

Olemme jo vuosia tehneet kesäisin kampanjan, jossa asiakas harjoittelee kesän kuukaudet kympillä. Osalla uusista asiakkaista on käytettävissään lahjakortteja, jotka voi hyödyntää liittyessään jäseneksi keskukseemme. Kaikki lahjakortit kirjataan aina myös maksusopimuksiin. Sopimukseen kirjataan, mistä tämä lahjakortin summa on vähennetty. Se on tehty siis mahdollisimman selkeäksi tulkita.

Yleensä tuo summa vähennetään liittymismaksusta. Kesätarjouksessa saattaa käydä niin, että lahjakortti vähentääkin sen kympin kuukausimaksun, jolloin yhden kuukausierän summaksi tulee nolla euroa.

Meillä oli kesällä laskutuksessa työntekijä, joka oli ollut vasta muutamia kuukausia meillä töissä. Hänelle ei siis ollut koskaan osunut kohdalle sopimuksia, joissa yhden erän summa olisi ollut nolla euroa. Hän teki niistäkin laskun. En ollut koskaan aikaisemminkaan ohjeistanut, että nollasummaista laskua ei tarvitse tehdä ja lähettää asiakkaalle. Olin siis antanut vajaavaisen ohjeen, joka nyt kostautui.

Voin vain kuvitella, mitä uudet asiakkaamme ajattelivat, saadessaan laskun, jossa summana oli nolla euroa. Tuossa kohtaa se tosin voidaan tulkita vielä erityiseksi tarkkuudeksi. Meille asia selvisi siten, että näitä uusia asiakkaita alkoi soittelemaan, kun saivat huomautuksen maksamattomasta laskusta. Laskusta, jonka summa on nolla euroa. En tiedä, mihin maanrakoon olisin valunut. Perfektionisti sai siipeensä kunnolla. Taisin jopa kiroilla ääneen toimistossa.

Syy, miksi asiakas sai huomautuksen laskusta, liittyi arvonlisäveroon. Liittymismaksu on verotusarvoltaan 23 %. Liikuntapalvelut ovat 9 %. Laskumme oli tehty siten, että siinä näkyi kuukausimaksu, 10 euroa, verona 9 % sekä lahjakorttialennus, - 10 euroa, verona 23 %. Kun 9 %:n tuotteesta vähennetään verollisena samanarvoinen 23 %:n tuote, laskutusohjelmamme laski, että arvonlisäveroja on asiakkaalla maksamatta, vaikka verollinen saldo onkin nolla.

Seurauksena oli se, että asiakkaille lähti maksukehotus. Kävimme hauskoja puhelinkeskusteluja, kun selittelimme virhettämme. Tai no, kaikki eivät olleet hauskoja. Toki joku myös närkästyi ja ihan syystä. Onneksi tuo oli jotenkin selitettävissä, mutta aivan varmasti tuo sinänsä harmiton töppimme vaikutti asiakaspintaan. Myös silloin, kun asiakas ymmärsi sen.

Minä opin tästä taas sen, että kaikki ohjeet pitää pyrkiä tekemään siten, että kaikki mahdolliset variaatiot toimintamallin tulkinnasta olisi huomioitu. Ohje ei voi koskaan olla liian täydellinen.

Käytän tässä vielä kerran tilaisuuden pyytää asiakkailtamme anteeksi. Toivottavasti olemme jo pystyneet osoittamaan, että muuten osaamme kyllä hommamme.


[Aiheeseen liittyen: Minuuttijohtaja / Kuinka hyvä haluat olla]

BTW Olen laskujen suhteen yhtä paranoidinen kuin palkkojen kanssa. Työntekijän pitää pystyä luottamaan siihen, että palkka on aina oikein. Onneksi tuossa emme tee virhettä edes joka vuosi, vaikka kolmisenkymmentä henkeä saakin joka kuukausi palkan meiltä. Silti kehotan aina työntekijöitämme tarkistamaan palkkalaskelmansa. Palkanlaskentamme vaatii meillä poikkeuksellista tarkkuutta ja kärsivällisyyttä, koska usealla työntekijällä palkka koostuu monista eri osa-alueista, jotka laskennassa niputetaan yhteen.

torstai 15. syyskuuta 2011

Hyvä asiakas


Kiinnostuin tovi sitten sparraamaan, kun tuttuni kertoi olevansa hyvä asiakas kuntokeskukselle. Kiinnostuin kysymään syytä moiseen ajatukseen, vaikka tiesinkin vastauksen. Vastaus on oikeastaan aina ennakoitavissa.

Kaveri on mielestään hyvä asiakas, koska hän on hyväkuntoinen, joka käyttää kuntokeskuksen palveluja säännöllisesti, monena päivänä viikossa. Aika moni pitää tällaista henkilöä hyvänä asiakkaana. Joku saattaisi lisätä siihen vielä trendikkyyden, niin saadaan monen mielikuvan mukainen kuntokeskusharrastajan prototyyppi.

Esitin kaverille pari kysymystä. Ensimmäinen kuului, kuinka monessa kuntokeskuksessa hän on ollut asiakkaana viiden viimeisen vuoden aikana?

Vastaus oli, että viiden keskuksen. Eli karkeasti vuosi per keskus. Kysyin myös, monestiko hän oli muuttanut tuon viiden vuoden aikana. Arvasin, että ei kertaakaan. Ei ollut. Muutto on yksi niistä ainoista hyväksytyistä ja perustelluista syistä vaihtaa kuntokeskusta. Tuohon vaihtoon on vaikea kuntokeskusyrittäjän vaikuttaa.

Hyväkuntoisen aktiiviharrastajan asiakkuuden ongelma on juuri tuo edellä mainittu vaihtoralli. Koska hän ei tarvitse keskuksesta mitään muuta kuin mahdollisuuden harrastaa, siis puitteet, hän on valmis siirtymään toisen keskuksen asiakkaaksi hetken mielijohteesta, tai hetkellisestä kyllästymisestä nykyisiin ympyröihin.

Juuri noilla syillä kaverikin kertoi vaihtaneensa keskusta. Aktiivinen ihminen voi tuon vaihdon tehdä kivuttomasti. Ainahan voi vaihtaa myös takaisin, hän ajattelee. Tämän vuoksi hän ei ole kuntokeskukselle oikeasti hyvä asiakas. Hän on vaikeasti pidettävissä, vaikka onkin helposti saavutettavissa.

Myös aktiivisen ihmisen käyntimäärä voidaan katsoa asiakkuutta huonontavaksi piirteeksi. Toki on hienoa, että asiakas kuntoilee aktiivisesti, mutta jos katsomme ihan oikeasti analyyttisesti, niin kumpi on parempi asiakas, sellainen joka käy kahdesti vai sellainen joka käy neljästi viikossa palvelujen parissa, kun he maksavat palveusta yhtä paljon.

Vastauksen ei pitäisi olla epäselvä kenellekään. Jos asiakaskunta kostuu jäljempänä mainituista, kapasiteettia, siis tiloja, laitteita ja palveluja pitää olla kaksinkertainen määrä, verrattuna keskimäärin kaksi kertaa viikossa palveluja käyttäviin. Kaksi viikkokäyntikertaa on aika merkittävä rajapyykki, johon saatetaan palata myöhemmissä kirjoituksissa.

Oikeasti hyvä, tai sanotaanko parempi asiakas on sellainen, jolla ei ole kokemusta kuntoilusta ja joka hakee ratkaisua yleiseen hyvinvointiinsa liittyvään ongelmaan. Hän tarvitsee kaiken mahdollisen avun, jota kuntokeskus voi tarjota. Tällainen asiakas on aktiiviseen verrattuna tietysti vaativampi, mutta hänen kanssaan on helpompi rakentaa pidempi ja syvällisempi asiakassuhde. Kun asiakassuhde kehittyy tuohon suuntaan, molemmat saavat siitä enemmän. Jos onnistumme parantamaan asiakkaan oloa, saamme hänestä vielä tyytväisyytensä lisäksi kiitollisen asiakkaan.

On tietysti totta, että hyviä asiakkaita on monenlaisia. Usein on kuitenkin niin, että itsensä hyväksi asiakkaaksi kokeva ei todellisuudessa ole ainakaan niitä parhaimpia asiakkaita. Lopullinen totuushan on kuitenkin aina se, että hyvä asiakas on maksava asiakas. 


BTW Istuimme eilen tamperelaisen [no okei, ylöjärveläisen] yrittäjäpariskunnan kanssa opettelemassa sosiaalisen median saloja. Valokuvaukseen liittyviä blogeja lienee enemmän kuin sieniä metsässä tällä hetkellä, mutta Elämää valokuvan takana on suuntaamassa ihan mielenkiintoiselle tielle tuolla saralla. Suuresti kunnioittamallani Airion Veskulla on hyvä näkemys elämisen olemukseen, myös yrittämisessä, joten suosittelen Veskun sanomisten seuraamista. Hienoa, että muitakin CMS-ketjun yrittäjiä astuu blogosfääriin. Nyt jään vain odottelemaan Sirpan avausta.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Viimeinen maksaa

Kyllä meitä kiusaa, jos jokin ryhmä saa alennusta tai muuta etua jostakin. Aivan kuin se ihan oikeasti olisi meiltä kaikilta pois, jos vaikka poliisi saa poliisinsa muita halvemmalla. 


Jos minulla olisi öisin auki oleva ravintola, antaisin varmasti etua virkavallalle, koska voisin olettaa, että ainakin heidän ruokaillessa, mikään nuorisojoukko ei tee rynnäkköä ravitsemusliikkeeseeni. 


Lahjus? Kyllä. Niin kauan, kuin sinulla ei ole tuollaista ravintolaa. Sen jälkeen se on järkevä sijoitus yrityksesi ja henkilökuntasi turvallisuuteen.


Muutenkin virkavallan kanssa kannattaa olla hyvissä väleissä. Kuten monien päättäjienkin kanssa.


Mutta se kateus. Se on meitä kaikkia suurempaa. Aina joku olevinaan saa meitä parempaa etua ja sitä sopii kadehtia. Jollain etuuden saajalla olisi varmasti rahaa maksaa täysi hintakin. Ainakin meitä enemmän. Silti tuo joku saa etua. Sapettaa. Sapettaa vallan vietävästi. 


Tähän sopii vallan mainiosti tarina, jonka joskus poimin jostakin. Harmikseni en enää muista, mistä, jotta voisin kreditoida, mutta käännös kuuluu näin:
Kymmenen henkilöä käy joka päivä yhdessä lounaalla. Lasku on aina tasan 100 rahaa. Jos lounastajat maksaisivat laskun, kuten maksamme veroja, neljä ensimmäistä eivät maksaisi laskusta lainkaan; viides maksaisi yhden rahan; kuudes kolme rahaa; seitsemäs seitsemän rahaa; kahdeksas 12; yhdeksäs 18 ja kymmenes, siis se rikkain maksaisi 59 rahaa.
Lounastajat söivät ateriansa ja maksoivat laskun ihan tyytyväisinä joka päivä, kunnes ravintolan omistaja heitti lounastajille edun. Koska he olivat niin hyviä asiakkaita, omistaja päätti antaa jatkossa lounasseurueelle 20 rahaa alennusta. Laskun loppusumma tippui siis 80 rahaan.
Neljälle ensimmäiselle lounastajalle tämä oli tietysti yhdentekevää. He söisivät yhä ilmaiseksi. Mutta miten jaetaan tuo 20 rahan etu siten, että jokainen saa yhdenvertaisen ja toisiinsa nähden reilun edun?
Lounastajat laskivat nopeasti, että 20 rahaa jaettuna kuudelle tekee 3.33 rahaa, mutta jos alennus jaetaan tasan kuuden kesken, viides ja kuudes lounastajahan saisi rahaa lounaastaan. Omistaja ehdotti, että olisi reilumpaa jakaa alennus samassa suhteessa, kuin tähänkin asti on maksettu.
Kuulosti reilulta, joten näin tehtiin. Nyt siis viideskin söi ilmaiseksi; kuudes maksoi kaksi rahaa, seitsemäs viisi rahaa, kahdeksas yhdeksän; yhdeksäs 12 ja kymmenes, se rikkain, maksoi nyt 59 rahan sijaan 52 rahaa. Lounaan jälkeen ravintolan ulkopuolella lounastajat alkoivat vertaamaan alennuksiaan.
Kuudes lounastaja ilmoitti, että hän saakin nyt vain yhden rahan 20 rahan alennuksesta, kun kymmenes lounastaja sai seitsemän. Ei voi olla reilua!
Tosiaan, totesi myös viides lounastaja. Minä säästin vain yhden rahan ja kymmenes säästi seitsemän kertaa enemmän. Ei voi olla reilua!
Ei kyllä vetele, ilmoitti myös seitsemäs lounastaja. Miksi kymmenes saa seitsemän ja minä vain kaksi rahaa alennusta. Rikkaat saavat aina kaikki edut!
Hetkinen, huusivat kaikki neljä ensimmäistä lounastajaa. Me emme hyötyneet mitenkään alennuksesta. Systeemi rankaisee aina köyhiä!
Kaikki yhdeksän ympäröivät kymmenennen, sen rikkaimman ja pistivät riistäjää turpaan. Olihan hän sen ansainnut, kun vie vähempiosaisilta etuja. Eliitille pitää näyttää!
Seuraavana päivänä kymmenes, se rikkain, ei ilmestynyt lainkaan lounaalle. Yhdeksää muuta asia ei vaivannut. Itse asiassa he olivat lounaan ajan tyytyväisiä itseensä. Riistäjä näytti ymmärtäneen, että hän ei enää sovellu joukkoon. Ainoa ongelma ilmeni, kun lasku piti maksaa. Heiltä puuttui 52 rahaa.
Opimmeko tästä mitään? Tuskin. Tämän luettuaankin moni jatkaa niiden kadehtimista, jotka oikeasti istuvat maksajan paikalla monessa lounaspöydässä, näkymättömänä.

Aiheeseen liittyen: VaalitMinun seitsemän kuolemansyntiäni / Toimittajan mylly]

BTW Kotitalousvähennyksen leikkaaminen on juuri tuollaista edellä mainittua hölmöläisten hommaa. Miksi ihmeessä se olisi esimerkiksi siivoustyöntekijältä pois, jos toinen saa tukea siihen, että voi palkata tämän siivoojan töihin? Ei mene minulla jakeluun. Ei millään. Vai onko tässä käynyt niin, että nyt tuota työtä on joutunut tekemään niin paljon kuitille, että se kuitti syö nyt samassa lounaspöydässä sitä kreikkalaista salaattia?