keskiviikko 15. syyskuuta 2010

Kaverihinta

Tehdään epistolaan pieni muutos ennakoidusta ja poimitaankin päivän teksti Aamusetista, sivulta 18:
Best price, only for you my friend.
Noin meitä viilataan linssiin, kun meille halutaan myydä jotain. Paitsi kun olemme oikeasti kavereita. Yleinen olettamus on, että kaverihinta on jotain ihan muuta kuin tavisten hinta. Kavereillehan pitää aina antaa alennusta. Vai pitääkö?
En anna nykyään alennuksia. En anna alennuksia edes parhaille kavereille. En myöskään oleta saavani alennusta kaverin tuotteista tai palveluista. Valitsen kaverini liiketoiminnan sen vuoksi, että hän on kaverini, en siksi, että haluan alennusta. Valitsen kaverini tuotteen jopa silloin, kun se on tuntemattomaa kauppiasta kalliimpaa. Onhan hän kaverini. Kaveruutta ei voi ostaa, ei edes alennuksen keinoin.
Suosin kaverieni tuotteita, koska haluan heidän menestyvän alallaan. Kunnioitan kavereitani sen verran paljon, etten aja heitä kiusalliseen tilanteeseen pyytämällä alennusta, ”kun kavereitakin ollaan”. Siinähän selvästi mitataan kaveruuden hinta. Minulle saa toki antaa alennusta, mutta se päätös jääköön kokonaan kaverini harkintaan. Jos olen hyvä asiakas, saatan hyvinkin olla alennuksen arvoinen kaverin mielestä.
Vaikka olemmekin suomalaisia ja erityisen kateellisia toisten menestykselle, uskon että jokainen haluaisi kaverinsa onnistuvan elämässään. Ainakin niiden parhaiden kaverien, ihan oikeiden ystävien. Minusta on hienoa nähdä ja kuulla, kuinka joku kavereistani menestyy. Vaikka he olisivatkin jo menestyneet, olen valmis auttamaan heitä entistä parempaan menestykseen, asiakkuudella tai muulla tavalla.
En koe olevani oikeutettu leikkaamaan kaverini katteita edes silloin, kun ne ovat selvästi kohdallaan. Miksi minulla olisi alennuksen muodossa oikeus saada siivu kaverini menestyksestä? Siksikö, että kaverillani saattaa olla siihen varaa? Vai eikö kaverini muka osaa hinnoitella tuotettaan oikein? Jokaisella on oikeus hinnoitella tuotteensa miten haluaa ja asiakkaalla on oikeus olla ostamatta.
Oma lukunsa ovat vielä ne, jotka olettavat kuuluvansa kaveripiiriin, kun kerran istuttiin samassa bussissa torille asti. Tai oltiin samalla luokalla 30 vuotta sitten, mutta jostain syystä emme ole sen jälleen tavanneet kertaakaan. Näitä "parhaita kavereita" putkahtelee jokaisen yrittäjän elämään silloin, kun yritys voi hyvin. "Sinäkö se oot, niin monen vuoden jälkeen..." Toki olen kiitollinen näillekin ihmisille, mikäli päätyvät ostamaan minulta - tai edes harkitsemaan sitä.
Jos haluat kaverillesi kaikkea hyvää ja parasta mahdollista menestystä, eikö ihan oikea kaverihinta ole silloin jopa korkeampi kuin taviksen hinta? Etkö silloin antaisi mielelläsi jopa tippiä, alennustoiveen sijaan? Kaveria kun on tapana auttaa.

Kävin juuri tänään tästä aiheesta taas kerran keskustelua, joten siksi se sopi mainiosti tähän iltaan. Puretaan tuota tekstijonoa taas myöhemmin.

Tästä aiheesta saa aina mielenkiintoisen keskustelun aikaan. Jos keskustelija ei ole koskaan yrittänyt mitään, hän kaikella todennäköisyydellä on ajatustani vastaan. Ne jotka ovat yrittäneet, ovat ajatusta vastaan silloin, kun ovat itse asiakkaina, mutta eivät juurikaan silloin, kun ovat myyjän saappaissa.

Mitä mieltä te olette ja miksi? Veikkaan, että huomisen SM-liigakauden avauksen vuoksi on jokaisen seuran toimistoon tulvinut lippupyyntöjä. Saavat varmasti vastata niihin kyllästymiseen asti.


[ Aiheeseen liittyen: Kuka hommais tiketit? / Alennusta, halpaa alennusta /  Onko tarpeeksi ilmaa hinnassa? / Halvimmaksi pääsee aina ]


BTW Oliko eilisen Turun Sanomien SM-liigapaketti aikaisempia tuhdimpi? Vai muistanko vain väärin? Olisiko siis mahdollista, että voisi olettaa otteluennakkojen ja -raporttienkin olevan aikaisempaa tuhdimpeja? Ainakin toivon niin, koska tulokset ja miniraportit on ehtinyt lukemaan jo moneen kertaan eri nettisaiteilta, kunnes avaan päivän lehden lounaalla. Olisi oikeasti mukavaa, jos TS syventyisi (taas) lätkään vähän enemmän.

2 kommenttia:

Jokinorsu kirjoitti...

Ennen minäkin olin sitä mieltä että kaverialennukset ovat hyvä ja mukava homma. Valitettavasti eräs räikeä kokemus käänsi kelkkani.

Kultalusikka suussa syntynyt ystäväni rakensi mökilleen rannikolle toista mökkiä ja halusi minut sinne rakennusmieheksi. Olihan keikka, 2 viikonloppua aamusta iltaan töitä. Kaupan päälle tulivat mukana olleen aina oikeassa olevan isukin vittuilut.

Mitä sain palkaksi kahdesta viikonlopusta? "Käydään kato sitten pizzalla".

Olen siis huomannut että kaikkein selvintä on se että kaikki laskuttavat juuri sen mitä pitää, puolin ja toisin. Mikään ei pilaa niin hyvin ystävyyssuhteita kuin raha-asiat. ( noh, rakkaus yms myös )

Mennään hinnaston mukaan, "kiitollisuudenvelka" on niin epämääräisesti määriteltävä että ennemmin tai myöhemmin jommalle kummalle tulee olo että nyt kusetetaan.

Sami Hurme kirjoitti...

Jokinorsu on asian ytimessä. Olen huomannut empiirisessä tutkimuksessani kuinka kullan maku suussa on aiheuttanut sen, että osataan todellakin hyödyntää kavereita ja puolituttuja talkoohengen nimissä. Mistään ei olla valmiita maksamaan, kun ei ole koskaan tarvinnut maksaa. Joku muu on kuitannut laskut.

Talkoot ovat ihan ok, silloin kun ne lähtökohtaisesti käsitetään olevan talkoohommia. "Mä katon sulle sitten jotain" on aika yleinen palkkio. Jos yrität lunastaa sitä, löytyy tuhat ja yksi selitystä palkkioksi.

Minulle on typeryyttäni ja avuliaisuuttani kertynyt tuollaisia velkoja vaikka kuinka, enkä koskaan pysty lunastamaan niitä. Tosin eipä tee juuri mielikään, eikä tarvitse toiste auttaa.

Ne jotka ovat ansainneet asemansa tai ansionsa itse, käyttäytyvät usein eri tavalla. Tehdystä työstä tai palveluksesta saa ihan oikeasti kohtuullisen korvauksen tai vähintään vastaavan vastapalveluksen. Pienenä imeskelty kultalusikka selvästi hämärtää hyväksikäytön määritelmää.