Mikä on tarpeeksi?

Miksi ihmisen pitää olla tällainen vaatehamsteri? Ette usko, kuinka paljon minulla on esimerkiksi treenivaatteita. Jopa lähes käyttämättömiä. Kuka tarvitsee? 

Kuinkakohan vähällä määrällä vaatteita sitä oikeasti pärjäisi? 

Kymmenet kalsarit, kymmenen paria sukkia, kymmenen t-paitaa, kymmenen pitkähihaista paitaa, kymmenet housut, jne... Olisiko kymmenen se luku? Ja jos ostaa uutta, vanhasta kympistä pitäisi sama määrä lähteä, kun uutta tulee tilalle. Pärjäisiköhän tuolla? Jos ne kymmenen paria sukkiakin olisivat identtiset, ei haittaisi, vaikka pesukone söisi parinpuolikkaan.

Tuolloin ei ainakaan pitäisi olla näin paljon kaappeja ja kahta varastohäkkiä kellarissa. Voisin ottaa kolmannenkin. 

Sorttasin t-paidat. Sen jälkeen jäi vielä kaappiin arviolta 120 t-paitaa. Mitä hittoa? Ja muistaakseni kellarissa on vielä yksi laatikollinen. Minulla oli t-paitoja kaapissa peräkkäisissä pinoissa. Eli takimmaisesta pinosta en ole käyttänyt paitoja ehkä pariin vuoteen. Nyt hajotin pinot ja oli kuin kaupassa olisin käynyt. Calvin Kleinin kalsareita löytyy armeijalle. Samoin sukkia. Farkkujen määrä saa jo nauramaan. Jalkineiden itkemään. Ihminen on tyhmä eläin. 

Tai eivät kaikki ole, vaikka minä olenkin. Tiedän yhden, joka noudattaa tuota määräpolitiikkaa, eli aina kun ostaa jotain, vanhasta pitää luopua. Mutta se luopumisen tuska! Ei ole helppoa luopua, kun jos sittenkin vanhassa on vara parempi. Jos vaan pitäisi ja saisi kaiken? Johonkin varastoon. Onhan niitä, varastoja maailmassa. Jos sittenkin on joskus se mökki, jota maalatessa voi käyttää sitä kauhtunutta paitaakin. Vaikkakin niitä ehtii sitä odotellessa kauhtumaan kymmeniä lisää. Ja en kuitenkaan jaksa itse sitä maalata, kun ammattilaiset ovat sitä varten.

Millä pääsen tästä luopumisen tuskasta eroon? Miksi kaikki pitää säilyttää ja varastoida? Miksi ei voisi vain silmät kiinni pistää vanhan menemään? Ei, muutto ei ole vastaus. Siitä on todisteena varastossa olevat laatikot, jotka ovat viihtyneet siellä hyvin, avaamattomina, yli neljä vuotta, edellisestä muutosta.

Mitä teen tuolle nyt poistuvalle vaatevuorelle? Kyllä, nyt lähtee iso määrä johonkin, vaikkakin tolkuton ja täysin tarpeeton määrä vielä jää. Millä saan tämän uudenhankkimisvimman loppumaan? Miksi aina pitää saada jotain uutta, erikoista ja kivaa? Voisiko sitä vain tyytyä siihen, mitä nyt on? Selviytyäkseni en tarvitse enää yhtään vaatepartta. Enkä varmaan muutakaan. Tämä vuori kaikkea riittäisi ja kestäisi varmasti lopun elämän. 

Minulla on liikaa varastotilaa. - Sanoi ei kukaan, koskaan.

Raaka yleistys

Tämä on raaka, vuosia kestäneeseen empiiriseen tutkimukseeni perustuva yleistys, jossa varmasti on myös poikkeuksia. Aina on. Siitä huolimatta kaikki yleistykset perustuvat johonkin. Niin tämäkin, omakohtaiseen kokemukseen, josta voit olla vapaasti samaa mieltä tai täysin eri mieltä.

Itärajamme takaa tulevat turistit, missä tahansa kolumani maailmankolkan turistikohteessa, nousevat esiin röyhkeydellään ja ylimielisyydellään, ikävä kyllä. Käytöstavat ovat jotain ihan toista, mihin ainakin minä pyrin ja kuvittelen meidän kansanyhteisömme ohjaavan. Tahattomasti tulee usein todettua, että olipa törkeää käytöstä. Niin taas tälläkin reissulla, kerran jos toisenkin.

Varmasti myös suomalainen turisti osaa aiheuttaa hämminkiä ja meistäkin löytynee yleistyksiä eri maailman kohteissa. Me osaamme todellakin olla moukkia. Niin se vain on, mutta edellä mainittu röyhkeys on niin silmiinpistävää. Ehkä tuo itsekkyys on kansantauti, jota ei pidetä sellaisena, vaan yleisesti hyväksyttynä toimintamallina ja etuoikeutena. Ehkä tuo heijastuu myös valtion päämiestasollekin. Jokainen taplatkoon tyylillään ja jokainen kritisoikoon rauhassa kutakin taplaustyyliä, jos sen aiheelliseksi katsoo. Jokaisella lienee yhä oikeutensa kokemukseen ja mielipiteeseen.

Eri tavalla ajattelevia ja toimivia on, ja hyvä niin. Olisi tämä pallo varsin tylsä paikka, jos kaikki olisivat kaltaisiani. Silloin minä joutuisin muuttumaan, koska kroolaan mieluummin vastavirtaan, kuin seilaan virran mukana. Oscar Wildin sanoin, jos ympäristö alkaa olemaan kanssani samaa mieltä, minusta alkaa tuntumaan, että olen väärässä. On vaikea nousta esiin, jos on samaa, ympäröivää massaa. On vain rikkaus, että on olemassa eri kansallisuuksia, poliittisia ja uskonnollisia näkemyksiä, erilaisuutta yleensäkin. Meillä olisi paljon vähemmän keskustelun ja erityisesti ihmettelyn aiheita, jos näin ei olisi. Tämäkin kirjoitus olisi jäänyt kirjoittamatta.

Jokainen turisti lienee jokaiselle turisteista elävälle kultakimpale, joten jokaista turistia tarvitaan. Kaikesta röyhkeydestään huolimatta, nämäkin kansalaiset jättävät tolkuttoman määrän valuuttoja ympäri palloa ja sen vuoksi minäkin saan nauttia tästäkin turistikohteesta. He ylläpitävät osaltaan meidän kaikkien mahdollisuutta nauttia turistikohteista. Suomessa tuo tiedetään varsin hyvin. Antaako se kuitenkaan kenellekään oikeutta olla töykeä kanssamatkustajia tai turismipalveluja tarjoavia kohtaan?

Kohteliaisuus ja hyvät tavat ovat katoava luonnonvara, myös omilla kotikonnuillani. Törmään huonoon käytökseen mahdollisesti päivittäin. Tämä teksti olisi voinut koskea - ja tavallaan koskeekin - kaikkia huonosti käyttäytyviä. Niitäkin, jotka eivät tervehdi minua takaisin hotellin käytävillä ja rannoilla tai kotona, porraskäytävässämme. Ehkä meistä jokaisen pitäisi aika ajoin lukea Käytöksen kultaista kirjaa. Ehkä minäkin korostan hyviä tapoja siksi, kun haluan mennä tässäkin vastavirtaan, olla erityisen kohtelias, kun muut unohtavat tuon tärkeän taidon. Olihan se vieläkin niin, että Hyvät tavat kaunistavat, olihan?

Kuukausi elinaikaa

En ole yhdeksään kuukauteen tuntenut itseäni näin terveeksi, kuin nyt tunnen. Tai siis en ole ollut terve. Nyt voin sanoa olevani, siitä huolimatta, että viime lauantaina päätä tutkittiin taas magneettituubissa. Päässä on jotain, mikä mahdollisesti pitää poistaa, jos pystyy. Ehkä tiedän jotain ensi viikolla, kun lääkäri soittaa.

Tuli katsottua pitkästä aikaa loistava elokuva, Meet Joe Black. Ajatuksia herättävä raina. Mitä jos saisit tänään tietää, että sinulla on kuukausi elinaikaa. Mitä tekisit?

• Onko sinulla jokin ihmissuhde, jonka korjaisit?
• Viettäisitkö enemmän aikaa läheisten kanssa?
• Matkustaisitko johonkin?
• Hoitaisitko asiasi kuten Janne Niska? Arvostan!

Vai jatkaisitko samalla tavalla kuin nyt? Jos et jatkaisi, miksi et tee edellä listattuja asioita nyt? Mitä jos sinulla on ainoastaan kuukausi elinaikaa jäljellä, mutta et vain tiedä sitä? Mitä jos Joe Black ei tule kertomaan sinulle, että juna on saapumassa päätepysäkille?

Kenen kanssa haluaisit viettää viimeiset päivät? Viimeiset hetket? Olisiko se juuri se kaveri, jonka kanssa hetkikin tuntuu ikuisuudelta?

Eikö olisi hienoa elää niin, että aina kuun alussa kirjoittaisi listan asioista, jotka alkaneen kuukauden aikana tulisi tehdä, jotta voisi lähteä hymyillen ja tyytyväisenä kuun viimeisenä päivänä? Olisiko elämä silloin antoisa? Onnellinen? Tyydyttävä? Olisiko tuollainen elämä mahdollista?

Minä olen säästänyt pahan päivän varalle. Viime syksyn ja kuluneen talven aikana pysähdyin usein miettimään, kuinka paha päivän pitää olla, että tulisi tehtyä säästöillä jotain kivaa ja erikoista? Ei näköjään riittänyt että Elämä pysäytti, että ambulanssi vei pillit soiden Lohjan sairaalasta Meilahden sydänyksikköön. Ei riittänyt, kun Tapaninpäivänä aivoverenvuoto sai vintin himmelit tippumaan. Sehän on ihan arkista. Olisi voinut olla pahemminkin. Olisi.

Bucket List on myös hieno elokuva. Onko sinulla oma bucket list? Mitä siinä on? Olen ollut aikeissa kirjoittaa listan siitä hetkestä asti, kun vuosia sitten - 2007 - näin edellä mainitun elokuvan. En ole kirjoittanut. Olisiko se nyt tässä:

• Nähdä Liverpool - ManU -ottelu livenä, paikan päällä, Anfieldillä. Tai oikeammin haluaisin kokea paikan päällä tämän. Sen jälkeen voisin jopa lähteä stadionilta, katsomatta itse ottelua. Tuo on ehkä parhainta fanikulttuuria, ikinä, missään.
• Laskettele Alpeilla.
• Käy Fijillä ja Malediiveilla.
• Hyppää autotallissa Escaladeen.
• Aja Route 66.
• Matkusta Rovos Raililla Afrikan halki.
• Käy Australiassa, Japanissa, Kiinassa ja Islannissa.
• Tee vuorikiipeilyretki.
• Käy avaruudessa.

Toki listalle voisi kirjoittaa kaikenlaista, perheeseenkin liittyvää, mutta tuo yllä oleva on lähinnä To Do -lista. Ne perheeseen liittyvät asiat tuntuvat niin henkilökohtaisilta, että eivät kuulu tähän tekstiin. NHL finaalit paikan päällä on jo tuolta listalta kuitattu, muutaman muun hienon kokemuksen lisäksi. Bon Jovikin tuli nähtyä kotikentällä, New Jerseyssä. Elämäni matkakin on tehty. Tähän blogiin on päätynyt monia kirjoittamattomalla listalla olleita asioita.

Mitä tuo lista kertoo minusta? Pitääkö aina lähteä jonnekin, kokeakseen jotain? Olenko pinnallinen, jos nuo ovat kirjattavaksi asti päätyviä, tärkeitä asioita? Vai kertooko tuo lista sittenkään minusta yhtään mitään. Ei siihen ole kirjattu niitä oikeasti tärkeitä asioita. Ne löytyvät sydämestä kirjaamattakin. Ja suurin osa niistä on ilmaisia, heti tavoitettavissa.

Veli sanoi joskus aika huonossa hapessa ollessaan, että onneksi oli kokenut kaikenlaista. Sekin jäi mieleen. Netti on tulvillaan tarinoita, mitä ihmiset miettivät ja katuvat kuolinvuoteellaan. Viimeksi törmäsin sellaiseen torstaina Hesarissa. Tuskin kukaan koskaan katuu sitä, että ei ehtinyt tekemään enempää töitä. Eivät varsinkaan ne työhön elämänsä haudanneet.

Vaikka työ on minulle tärkeää ja saan tehdä sellaista työtä, jota oikeasti rakastan, joka ei tunnu työltä, siihen liittyviä asioita ei näytä olevan listalla. Enkä saa niitä edes lisättyä. Olisiko sinulla? Kävisitkö tekemässä rästissä olevat työt valmiiksi? Työkaverit kävisin kyllä moikkaamassa.

Elä, kuin kuolisit huomenna ja kuin eläisit ikuisesti.

Nyrjähtänyt huumorintaju

Eilen taas yli 1.4 miljoonaa katsojaa. Viime viikolla yli 1.3 miljoonaa. Yritin minäkin taas viihdyttää itseäni katsomalla Putousta. En saa koppia ohjelman suosiosta. En ole koskaan saanut, mutta aina yritän, kun uusi kausi alkaa. Mikä minussa on vialla?

Tykkään nauraa. Pidän komedioista. Kerron huonoja vitsejä, jopa pilkallisia. Olen nuorena nauranut peteliuksille ja kummeleille. Olen siis osannut nauraa myös karikatyyreille. En ilmeisesti osaa enää, kun juuri Putouksen karikatyyrihuumori ei enää tipahda. Olenko saanut aivovamman? No tuo selvinnee ensi viikolla lääkärin vastaanotolla.

Vai olenko jo vanha? Vai mikä hemmetti minun on, kun en ymmärrä sitä, mitä 1.4 miljoonaa television katsojaa ymmärtää? Ihmettelen suu auki, kun ihmiset hehkuttavat sarjaa kahvipöytäkeskusteluissa. Olen ulkopuolinen. Tunnen itseni typeräksi.

Mikä edes on enää hyvää huumoria? Uutisvuoto saa välillä nauramaan. Samoin tekevät monet sitcomit. Tilannekomiikka, se saa minut nauramaan. Tilannekomiikka lienee sitä parasta mahdollista huumoria, eivät karikatyyrit, ihmisten poikkeavuuksien pilkkaaminen. En siis koe olevani täysin huumorintajuton, ainakaan vielä.

Poikkeavien ihmisten pilkkaaminen on varmasti ollut olemassa huumorin lähteenä niin kauan, kuin näyttämöhuumori on ollut olemassa. Ei kai siinä sinällään mitään pahaa ole. Harmitonta, kunnes niistä hahmoista löytää itsensä. Näin taisi käydä tässä Nyt-liitteen kolumnissakin. Toki itselleen nauraminen on terveellistä, mutta toisten puutteiden tai piirteiden pilkkaaminen - onko se tervehdyttävää? Ehkä. Ehkä se tekee pilkkaajasta paremman. Niin taitaa koulukiusaajakin tuntea.

Vai onko minusta tullut närkästyjä, mielensäpahoittaja? Ei kai sentään. En koe närkästyväni. Putous ei vain naurata. Ymmärrän varsin hyvin, että hahmojen sanonnat tarttuvat ihmisiin. Apuva, Elämä on, jne. Nämä tulevat ja menevät. Pidänkö itseäni tuota helppoa huumoria fiksumpana? Onko asenteessani siis vikaa ja Putouksen huumori olisi hyvää, jos en ylentäisi itseäni? Voisiko sanonnat tarttua minunkin kieleeni? Jos siis vain antaisin siihen mahdollisuuden.

Twitterissä @Petri2020 kommentoi ongelmaani näin:

EsaPakarinen luonnehti komiikkaa näin: kävele lavalle oudoissa vaatteissa ja hölise hassusti, hae lähtiessä palkkio.

Tuo on hyvin sanottu ja sopii hyvin ihmismassojen viihdyttämiseen. Helpolla huumorilla tavoittaa massoja. Ja sillä taas tekee rahaa. Ei kai siinä ole mitään pahaa.

Ilkka O. Lavas tiivisti hienosti Putouksen menestyksen kuuteen kohtaan City-lehdessä:

1. Juontajat ovat ammattiviihdyttäjiä
2. Aiheet ovat viihdyttäviä
3. Rohkea
4. Riittävän iso kohderyhmä
5. Suora lähetys
6. Monikanavaisuus ja #SocialTV

Ehkä tuo on oikea resepti toimivalle televisioviihteelle nykyään. Ei vain osu ja uppoa minuun.

Eikä kannata olettaa, ettenkö ymmärtäisi Putouksen toteuttamisen vaativuutta. Tarvitaan varmasti loistavat näyttelijät, jotta tuo toimisi alkuunkaan. Nyt ei ole kyse heistä, vaan minusta ja nyrjähtäneestä huumorintajustani.

Nostan myös hattua sarjaan liittyvään tuotteistamiseen. Putous Cola, miksi ihmeessä?

Huumorin salaisuus piilee yllätyksessä. ~ Aristoteles

Platinan armoton hinta

Törmäsimme aika karuun näkyyn, kun ajelimme safarin ja Johannesburgin väliä. Etelä-Afrikka on yksi maailman suurimpia platinan tuottajia. Jopa yli 80 % maailman platinasta kaivetaan Etelä-Afrikasta. Platinakaivoksia on siis aika paljon, vaikka sitä tuotetaan vuositasolla vain pari sataa tonnia. Näimme lukuisia kaivoksia pelkästään tuolla ajomatkalla. Ja kaivoksen vieressä peltihökkelislummin.

Olen tykästynyt platinaan, (Pt) koska pidän sen väristä. Pidän yleensäkin harvinaisista asioista ja platina on yksi Maan harvinaisimpia metalleja. Sitä on maaperässä ainoastaan 5 μg/kg. Pidän myös siitä, että näkemällä ei juurikaan pysty erottamaan platinaa hopeasta tai muistakaan harmaista metalleista, ei välttämättä edes titaanista. Harjatun platinan sekoittaa helposti titaaniin. Tunnistat sen usein vain painosta. Platina ei ole lainkaan niin pröystäilevää, kuin kulta voi olla, vaikka oikeasti onkin arvokkaampaa. Vähän sama, kuin kaverillani on timantti sormuksen sisäpinnalla. Tykkään ajatuksesta.

Sormeni ympärillä on aika paljon platinaa. Se sai minut taas tuolla ajomatkalla miettimään, kuinka onnekas ja etuoikeutettu olen. Platinakaivoksen ympärillä on poikkeuksetta peltihökkelikylä, jossa mainarit asuvat. Mainarit tekevät pitkän päivä erittäin raskasta työtä ja palkka - noin 500 euroa kuukaudessa - riittää asumaan vain peltihökötyksessä, kaivoksen välittömässä läheisyydessä. Tontti, jolla oma hökkeli on, ei ole omasi, vaan olet kasanut purkkisi siihen luvatta. Koska tahansa sinut voidaan häätää asumuksestasi, varoittamatta.

Mieleen juolahti sana riistäjä. Joku lukijoista voi pitää omaa työnantajaansa riistäjänä. Joku pitää kaikkia yrittäjiä riistäjinä. Jopa minuakin. Mietin autossa istuessani, että olisiko tuon kaivoksen omistaja se oikea riistäjä? Millaista olisi jutella kaivoksen omistajan kanssa? Mitä mieltä hän olisi työntekijöistään? Arvostaisiko hän heitä? Onko se oikein, että raaka työ kaivoksessa riittää vain platinan väriseen peltihökkeliin, peltihökkelislummissa? Lähtisikö hän vahingoittumattomana keskustelutuokiostamme?

Sitten mietin, että meillä Suomessa on asiat ihan hemmetin hyvin. Mitä hittoa me valitamme kaikesta ja ollaan valmiita lamaannuttamaan koko maa jonkin parin kympin vuosikorotuksen vuoksi? Olemmeko me työntekijöinä tyhmiä ja ahneita ja afrikkalainen mainari vain tyhmä? Täällä kun mainarit halusivat parempaa palkkaa, Marikanan kaivoksen lakoista aiheutuneet mellakat veivät 44 mainarin hengen, elokuussa 2012. Tuo oli hinta 22 %:n palkankorotukselle.

Montakohan mainarin kuukausipalkkaa minulla on sormessa? Paljonko platinasta pitäisi maksaa enemmän, jotta afrikkalainen mainarikin saisi oikean talon ansioillaan?

Platina merkitsee minulle ikuista rakkautta, jota tulee juhlia erityisimmällä tavalla.
~ Ram Kapoor

Ulkoilukärpäsen puraisema

Runsas kuukausi sitten kirjoittelin, kuinka pumppu reistaili ja elämä pysäyttää välillä. Samalla tiellä ollaan yhä. Kotiuduin sairaalasta 17.9. mutta jouduin sinne takaisin jo viikon päästä, kun sama ralli alkoi alusta. Sydänpussi keräsi taas nestettä ja pumppu laukkasi eteisvärinässä. Viikko taas tutkittiin, eikä kukaan tiedä, mistä tuo taas tuli ja ennen kaikkea, mihin se taas meni. Häipyi taas itsestään johonkin.

Kaikkiin tutkimuksiin pohjautuen, tiedän nyt olevani varsin terve, jos ei oteta tätä ihmeellisyyttä huomioon. Nyt olen ollut kotihoidossa taas kohta kuukauden ja vointi alkaa olemaan hyvä. Ensi viikolla tutkitaan taas lisää ja päätetään jatkosta. Olen päässyt tekemään jo pieniä kävelylenkkejä, joista voisi helposti tulla uusi harrastus. Olen kokenut hienoja hetkiä ja kauniita maisemia näillä kävelyillä. Paljon jää ihmisiltä näkemättä, kun ovat sisällä suurimman osan ajastaan.

Tämä koko tivoli alkoi jo elokuun alussa. Nyt ollaan kohta marraskuussa. Kolmeen kuukauteen on mahtunut paljon ajatuksia ja kokemuksia, jotka varmasti muuttavat omaa toimintaani, ainakin hetkeksi. Meillä ihmisillä kun on paha tapa palata vanhoihin kuvioihin, vaikka tietäisimme niiden olevan meille pahasta. Toivon todellakin, että tämä ulkoilukärpäsen purema aiheutti pysyvän vamman ja viitsin laittaa jalkaa toisen eteen jatkossakin. Oli oikeasti elämys, kun pääsi tekemään 20 minuutin kävelylenkin, vaikka satoi. Siitäkin osasi nauttia. Sitäkin mahdollisuutta osasi arvostaa. Voisi olla toisinkin.

Olen kehunut monelle, kuinka Lohjalla on poikkeuksellisen hienot ulkoilumaastot ja kuinka tavoitan ne kätevästi. Tarvittiin tällainen tapaus, että ne oikeasti tulevat minulle tutuiksi, eivätkä ole vain puheissa. Meillä on jopa Kuuvuoren portaitakin paremmat portaat täällä. Kuuvuorella portaita on 114. Meillä Lohjanharjulla niitä on ruhtinaalliset 147. Portaista tulevat minun ystäväni, kunhan saan kuntoa kohotettua niin paljon, että pystyn nauttimaan niistä.

Nyt mennään vielä pienin askelin eteenpäin. Ehkä jo ensi viikolla uskaltaa ottaa muutaman juoksuaskeleenkin. Aika näyttää. Nyt jo huomaa sen, että kaikki alle puolen tunnit kävelyt eivät edes ole lenkkejä, vaan ne matkat pitäisikin kävellä aina. Kävelyyn tottuu aika nopeasti. En osaa edes kuunnella musiikkia kävellessä, kun se tuntuisi vievän huomion luonnosta. Kuvia retkiltä voit seurata Instagramissa. Kunnon kohenemista voit seurata Movescountissa. 

Elämä on kuin vesi. Valuessaan se saa sormet rypistymään.

Elämä pysäyttää välillä

Jos olette ihmettelleet, mihin katosin projektini kanssa, niin kerron sen nyt. Projekti lähti vallan mainiosti liikkeelle. Olin kahdessa viikossa taas jo takaisin neuvolapainossa. Treenimotivaatio oli huipussaan. Säännöllisempi ruokalu, ilman lomahömpötyksiä, teki hyvän olon. Fiilis oli loistava. Piti kirjoittaa tännekin, kuinka olin takaisin alle sadan kilon painossa taas. En ehtinyt.

Elokuun puolessa välissä, viikon sisällä oli neljässä harjoitteessa poikkeava sykekäyrä. Syke nousi jopa 230:een, maksimisykkeeni ollessa 183. Sykkeen nopeus oli todettavissa palpoidenkin. Olotila ei muuttunut mitenkään ja harjoitetta pystyi jatkamaan kovaa loppuun asti. Syke pysyi tuossa värinässä pitkiäkin aikoja.

15.8. Hakeuduin kardiologille. Sydämestä ei löynyt vikaa tai selitystä. Aloitettiin bisoprolol 5mg, rytmihäiriöihin ja käytännössä koko aikuisikäni aavistuksen kohollaan olleeseen verenpaineeseen. Verenpaine lähti laskemaan, mutta pumpun rumpalin komppi oli ajoittain kateissa.

Seuraavan viikon tiistaina, 20.8. alkoi ahdistava tunne rinnassa joka äityi illalla, noin viiden kilometrin kävelyn jälkeen koviksi rintakivuiksi. Rintaa ahdisti ja kipu säteili rintalastan alueelta olkapäihin ja leukaperiin. Kipu paheni syvään hengittäessä ja makuulla ollessa sekä asentoa vaihtaessa. Jos olisin ollut kotimaassa, olisin varmuudella hakeutunut hoitoon. Aamulla varasin ajan kardiologille torstaiksi.

Kivut hellittivät jo seuraavana päivänä. Torstaina olin oireeton ja kuntoilin normaalisti, ilman mitään ongelmia. Perjantaina kuntoilu sujui myös. Lauantaina kuntoilu oli hieman haastavaa. Seuraava viikko meni hieman huonovointisena. Oli vähän kipeä olo koko ajan. Kipeäkin on ehkä väärä sana. Olo oli heikko. Olo kuitenkin parani loppuviikkoa kohden ja olinkin täysin oireeton ja treenikuntoinen taas seuraavan viikon alussa. 

2. ja 3.9. maanantaina ja tiistaina tein normaalit harjoitteet ongelmitta. Keskiviikkona olo huononi. Torstaina olin kardiologin vastaanotolla. Ei muutoksia aiempaan sydämen osalta. Nyt nousi ensimmäistä kertaa kuume, yli 38 asteen. Torstaina kotiin päästyäni romahdin sänkyyn enkä juurikaan muista mitään illasta. Perjantaina aamulla ei ollut lämpöä, mutta vointi oli väsynyt ja heikko. Kävin Helsingissä verikokeissa ja palattuani olin todella väsynyt ja heikko sekä kuumeessa. Illalla hakeuduin päivystykseen.

Minut otettiin sisään Lohjan sairaalan päivystyksestä epäilynä keuhkoembolia ja keuhkokuume. Vointi oli erityisen huono. Kaikki oireet viittasivat edellisiin. Hengitys oli todella pinnallista. Jokin puristi rintaa jatkuvasti. Maanantaina tehtiin sydämen ja keuhkojen varjoainekuvaus, jossa todettiin, ettei keuhkoemboliaa tai keuhkokuumetta ole. Sydän ja keuhkot olivat muutenkin kunnossa. Löydös oli kuitenkin se, että keuhkopussiin ja sydänpussiin oli kertynyt nestettä. Tämä vaikeutti olennaisesti hengitystä ja sydämen toimintaa. Neste puristi sydäntä. Mitään syytä nestekertymään ei kuitenkaan löytynyt.

Menin niin huonoon kuntoon, että minut kiidätettiin tiistaiaamuna Lohjan sairaalasta ambulanssilla Meilahden CCU yksikköön, parhaaseen mahdolliseen sydänhoitoon. Sieltä siirryin kardiologian osastolle illalla, tilanteen tasoituttua. Vielä ei ollut löytynyt mitään syytä nestekertymiin. Mies sai kaikista testeistä terveen paperit. Antibioottitippakin lopetettiin heti Meilahdessa, turhana, koska elimistössä ei ollut mitään lääkittävää.

Kaikki mahdollinen testattiin. Ja aina todettiin miehen olevan terve. Ainoa, mikä jatkoi koko ajan nousuaan, olivat tulehdusarvot. CRP huiteli jo yli kolmensadan keskiviikkona. Olo vaihteli huonon ja huonomman väliä. Torstaina sängystä heräsi yllättäen hyvävointinen mies. Kuume oli laskenut pois ja tulehdusarvot lähestyivät normaalia. Nestekertymät olivat niin kadonneet, että niistä ei saatu enää edes näytteitä. Sain jopa kävelyluvan.

Tämän siitä saa, kun kaikki täytyy aina tehdä eri tavalla kuin muut. En tiedä, pitäisikö kokeilla vaikka vetten päällä kävelyä. Jos se onnistuu, kävelen jatkossa sandaaleissa kesät talvet. Voisin myös perustaan Vedestä viiniksi Oy:n. En ota muita osakkaita. Joku Brutus eksyy kuitenkin joukkoon.

Ihan kuin vinkiksi, viereiseen punkkaan käveli torstai-iltana 92-vuotias veteraani, jolla ei ole mitään lääkittävää perussairautta. Ajokorttikin on voimassa, vaikka hän kotoa kävelikin sairaalaan tutkimuksiin. Uskomattoman terve ja energinen mies. En malttanut olla kysymättä pitkän iän ja terveyden salaisuutta. Sain vain yhden syyn: 

Aloitan jokaisen päivän noin tunnin mittaisella sauvalenkillä metsässä, vaihtelevassa maastossa, jonka päällee teen oman jumppaohjelmani, joka pitää nivelet vetreinä. 

Noinko helppoa se on? Veteraani painotti vielä sitä, että niin huonoa ilmaa ei ole ollut, että tuo lenkki olisi jäänyt tekemättä.

Maksan taas mielelläni veroja vähän aikaa. Sain aika ison osan maksamistani takaisin tällä reissulla. Nostan hattua tälle meidän järjestelmällemme, jossa jokaisella on mahdollisuus saada esimerkiksi sydämelleen parasta mahdollista hoitoa CCU:ssa, kun tarve ilmenee. Sain tukun kokemuksia ja ajateltavaa. Usein mietin, ambulanssissa hoitajana ollessani, miltä mahtaa tuntua maata paareilla, johdot ja putelit kiinni kropassa, kun pillit soivat. Kokemus oli vähän pettymys. Ei se ollut yhtään niin vaikuttava, kuin olin ajatellut, vaikka en tuolloin tiennyt, jäikö tuo viimeiseksi autoiluksi. 

En siis vieläkään tiedä, mikä minulla on tai oli. Nostavat täälläkin kädet pystyyn. Olen kummajainen. Toki moni on sen jo tiennytkin. Tiedän kuitenkin nyt tukun sairauksia, joita minulla ei kaikella varmuudella ole. Siinä on paljon helpottavaa tietoa. Tuli tehtyä täydellinen terveystarkastus. Nyt makoilen täällä sairaalassa alkuviikkoon ja seurataan, tapahtuuko vielä jotain muuta. Ehkä näytteeksi levitoin huomenna aamulla.

Alle 100 kiloiset punnitaan neuvolassa

No niin, nyt se sitten tapahtui. 100 kiloa meni rikki. Itse asiassa 103,7 kg näytti Tanitan mittaus tänään, torstaina, 1.8.2013. Kehon kokonaisrasvaprosentti on 26,4 %. Tuli kerättyä siis taas kohtalaiset kesäkilot. Miten sinulla kävi?

Olen kerran aiemmin, reilusti yli vuosikymmen sitten, rikkonut 100 kilon rajan. Se ei tuntunut silloinkaan mukavalta. Silloin otin itseäni niskasta kiinni ja punnersin painon 80 kiloon. Nyt otan taas itseäni niskasta kiinni.

Noin 18 kk sitten kehonkoostumusmittaus näytti 6,7 % kehon rasvaa, kun olin syksyn ja talven testannut X-Methodia. Keväällä 2012 olin elämäni kunnossa. Viiden kuukauden aikana tiputin rasvaprosentin 16,7 %:sta 6,7 %:iin. Rasvaa kadotin 9,8 kiloa. Nyt ajattelin toistaa tuon kuvion. Tein sitä varten X-Methodille tällaisen bannerinkin, muistuttamaan itseäni omasta typeryydestäni:

Olen mielessäni kiroillut, kuinka päästin tuon elämäni kunnon käsistä. Luovutin ja laiskistuin, vaikka hyvän kunnon ylläpitäminen olisi oikeasti ollut ihan lastenleikkiä. Elämäni ensimmäinen kunnon kuukauden loma teki kuitenkin viime kesänä tehtävänsä. En kuntoillut kertaakaan. Enkä koko talvena toipunut siitä. En oikein saanut treenistä kiinni, kuin vasta juuri ennen tämän vuoden kesää. Sitten tuli taas kesä ja loma. Nyt tuli heinäkuussa kuntoiltua ruhtinaalliset kolme kertaa. Nyt riittää velttoilu!

Teen nyt itselleni julkisen haasteen ja tavoitteen. Aikaa on neljä kuukautta, marraskuun loppuun. Tässä ajassa tiputan joko painon 90 kiloon tai rasvaprosentin 15 %:iin, kumpi nyt sattuu ensimmäisenä toteutumaan ja miten minkäkinlainen harjoittelu maistuu. Kirjoitan etenemisestä täällä vähintään joka toinen viikko, ehkä useamminkin. Kunto on tosiaan nyt kortilla.

Miten aion päästä tavoitteeseen?

• Treeniohjelma koostuu kahdesta X-Method -treenistä viikossa, valmentajan kanssa. Aloitan nyt X-Method kakkosjakson ja neljässä kuukaudessa ehdimme viemään vielä kolmosjaksonkin läpi. 
• Edellisen lisäksi teen vähintään yhden X-Method harjoitteen itsekseni tai vaihtoehtoisesti osallistun Tabata by X-Method -ryhmäliikuntatunnille.
• Poljen myös vähintään yhden sisäpyöräilytunnin viikossa.
• Liikkuvuttaa ja kehonhuoltoa haen vähintään yhdestä Fustra-tunnista viikossa sekä Yoga Flow:sta ainakin kerran viikossa.
• Varsin hienoa olisi, jos vielä jaksaisi viikonloppuisin tehdä pitkän kävelylenkin.
• Kaiken tulee kruunaamaan X-Method Food -ruokavalio, joka on suunniteltu polttamaan rasvaa ja kehittämään lihasmassaa sekä optimoimaan kehon hormonitoiminnan.

Paljon ohjelmaa, mutta kova on tavoitekin. Treenejä tulisi, huoltavat mukaanlukien, seitsemän viikossa, joten ei suinkaan ole mahdoton paketti. Edesottamustani voit seurata vaikka päivittäin täältä Movescountista.

Uskallatko lähteä mukaan?

You've got what it takes,
but it will take all you've got.

P.S. Tänään se heti alkoi. 55 minuutin treeni ja 1.057 kcal. Mountain High sisäpyöräily Aplicossa:

Pakki sekaisin Hesestä

Piipahdin viime viikonloppuna taas Turussa. Hampurilaisten suurena ystävänä ja Hesburgerin tuotteiden vannoutuneena käyttäjänä hain yöpalan sunnuntain vaistaisena yönä linja-autoaseman Hesestä. Hesburgerin Kerroshampurilainen on ketjuburgereiden aatelia. Ainoastaan Burger Kingin Double Whopper menee listassani edelle, riippuen päivästä tai jopa grillistä. Turun parhaimman Kerroksen saa Kauppatorin Hesestä. Kaksi Kerroshampurilaista on joka tapauksessa hyvä yöpalankin mitta.

Tällä kertaa mukana tuli yllätys, jota ei lukenut listassa ja jota en tilanut. Nyt menee varmasti pitkä tovi, ennen kuin Hesburgerin Kerros menee seuraavaksi alas. Nämä kaksi nimittäin tulivat ylös. Ehkä tunti syömisen jälkeen heräsin järjettömään vatsakipuun, joka johti vatsalaukun totaalityhjentymiseen ja erittäin nopeasti nousevaan kuumeeseen. Olin koko seuraavan päivän yli 39 asteen kuumeessa, toimettomana ja tiedottomana sängyn pohjalla. Kuittasin siis erityisen väkevän ruokamyrkytyksen. Tuli ainakin nukuttua.

Koska minut piti kuskata sairaana kotiin Lohjalle, valveutunut äitini halusi mennä ilmoittamaan  linja-autoaseman Hesburgerille tapahtuneen. Vanhempieni luona kun yövyin, oksentelin ja sairastin. Äidithän ovat aina huolissaan, eikä meistä pojista koskaan tule aikuisia. Mahdollisesti vuoropäällikkö oli kirjannut kerrotut asiat johonkin terveystarkastajan lomakkeeseen, jota tuskin laittoivat roskista pidemmälle. Ottivat yhteystietonikin ylös, jotta voivat vielä soittaa minulle. Pahoillaan eivät olleet. Kunhan kirjasivat pakosta jotain ylös. Tällainen käsitys ilmoittajalle jäi. Lienee niin normaali prosessi.

Miten ravintolan kuuluu toimia tapauksissa, joissa on syytä epäillä ruokamyrkytystä? Vai onko mitään virallista toimintapakkoa ja jokainen voi tehdä, miten haluaa, toivoen ettei kukaan ilmoita terveystarkastajalle? Millaisia kokemuksia teillä on vastaavista tapauksista? Miten on hoidettu? Joku voisi oppia jotain tarinoista.

Miksi kirjoittelen tästä nyt? Hesburgerista olen kirjoitellut ennenkin, eri yhteyksissä. Nyt ottaa päähän, kun on viikon ollut syömättä hyvin. Pakki turpoaa ja kivistää aina kun syö jotain. Tulee Hesburger mieleen, mutta ei hyvässä. Jos tämä kirjoittaminen helpottaisi ja vihdoinkin päättäisi pikadieettini. Nesteruokintaan kyllästyy näköjään viikossa. Hampaat tarvitsevat tekemistä ja huomenna haluaisin syödä hyvin Tampereella.

Oikeasti, aloitin vuoden alussa Palveluratkaisujen kehittäjä -täydennyskoulutuksen Aalto-yliopistossa ja tämäkin palveluprosessi on hyvää pohdintamateriaalia sinne.

Eikä sieltä Hesburgerista kukaan koskaan ollut minuun yhteydessä. En tosin odottanutkaan ja nyt on ainakin turhaa olla enää yhteydessä. Sen otan jo todellisena aliarviointina asiakasta kohtaan. Burger King tulee ja minä olen silloin valmis.

Palveluun omistautuneella yrityksellä on tuoton suhteen vain yksi huoli. Sitä tulee kadehdittavan paljon. ~Henry Ford

Jos minä kävisin nyt koulua...

Jos minä kävisin nyt koulua - siis vuonna 2013 - vapaan koulukasvatuksen aikana, lopettaisin koulun kaikella todennäköisyydellä oppivelvollisuuteen.

Jos minä kävisin nyt koulua, en tulisi tietämään oikeaa ja väärää.

Jos minä kävisin nyt koulua, en oppisi ymmärtämään toisen ihmisen kunnioittamista.

Jos minä kävisin nyt koulua, en oppisi rajoja.

Jos minä kävisin nyt koulua, minusta ei tulisi ahkeraa työntekijää.

Jos minä kävisin nyt koulua, minusta ei tulisi yrittäjää.

Jos minä kävisin nyt koulua, minusta ei tulisi aikuisiälläkin tutkintoja opiskelevaa.

Jos minä kävisin nyt koulua, minä en tulisi kantamaan korteani kekoon tämän yhteiskunnan hyväksi.

Jos minä kävisin nyt koulua, minusta jättäisi aika liian nuorena tai minusta tulisi vähintään yhteiskunnan elätti.

Onneksi minä en käy koulua nyt.

Onneksi minä kävin koulua silloin, kun minua sai vielä ohjata ja ojentaa, kun sitä eniten tarvitsin.

Kiitos kaikille opettajille ja muulle koulun henkilökunnalle, jotka osoititte, mikä on oikea suunta elämälle, kun en sitä aina ymmärtänyt.

Kiitos vanhemmilleni, jotka osoititte - ajoittain vahvasti kädestä pitäen - mitä polkua minun tuli kulkea.

Te tiesitte minua paremmin. 

Onneksi.

Todellisuuden tajuamiseen tarvitaan muutakin kuin järkeä. ~ Henri Bergson

Avoin joulukirje Elämälle

Kiitos Elämä, että olet olemassa.

Vaikka heitteletkin minua välillä paikasta toiseen, rakastan sinua. Rakastan juuri tuota yllätyksellisyyttä, jota asettelet eteeni. Mistä tiesit, että ne oudoimmilta tuntuvat muutokset voisivat toimia ja tuoda rikkautta elämään?

Kiitos siitä, että Elämässä on ylä- ja alamäkiä. Tasaisuudesta ei ole niin väliä. Voin aina itse päättää, onko vastaan tuleva ylä- tai alamäki huono vaiko hyvä asia. Ylämäkeen tarpominen vahvistaa aina ja jos elämä on jyrkässä luisussa, sitä toivoo eteensä ylämäkeä. Holtiton alamäkilaskettelukaan ei aina ole mukavaa. Kiitos, että saan itse päättää Elämäni mäkien mielikuvallisen suunnan.

Kiitos näistä kaikista ihmisistä, joita olet tiputellut Elämäni tielle. Osa pysyy samalla polulla, osa ei. Osa erkanee polulta omasta tahdostaan, osa minun tahdosta, joku saattaa vain eksyä - polulle tai siitä pois. Jokainen polulla tarponut on kuitenkin tehnyt Elämästäni rikkaan. Jokaisella on ollut merkityksensä ja tarkoituksensa. Arvostan jokaista.

Olen oppinut nauttimaan sinusta eri tavalla. Kun luen sinun aikeitasi avoimin mielin, löydän sinusta uusia mielenkiinnon kohteita. Löydän niitä paikoista, joista en ole koskaan osannut etsiä. Kiitos, että olet osoittanut minulle nuo paikat. Tiedän, että sinulla on niitä yhä takataskussa. Ymmärrän, että kaikkea ei kannata näyttää heti. Siksi jaksan olla kärsivällinen kanssasi.

This is the story of my life. And I write it everyday. I know it isn't black and white And it's anything but grey. I know that no I'm not alright, but I feel ok 'cos Anything can, everything can happen. That's the story of my life.

Suurin lahja tässä elämässä on Elämä itse. Sinua on helppo tuhlata. Käyttää väärin. Pitää itsestään selvänä. Olla arvostamatta. Olla kunnioittamatta.Sinua on helppo pitää jopa täysin arvottomana, kun asennoituu vastoinkäymisiin negatiivisesti. Olen oppinut nauttimaan sinusta enemmän pelkästään sillä, että olen opetellut vaihtamaan asenteen aina positiiviseksi, tapahtumastaan huolimatta. Se ole tehnyt minusta paremman ihmisen. Ihmisen, jonka kanssa viihdyn joka päivä paremmin.

Lupaan tulevalle vuodelle vain yhden asian. Lupaan käyttää sinua, Elämä, kaikin mahdollisin keinoin.

Elät vain kerran, mutta jos teet sen oikein, se riittää. ~ Mae West

Paras aika tehdä jotain

Teistä kovin moni tuskailee taas aikataulujen kanssa. Minkä voin siirtää huomiselle? Mikä täytyy tehdä tänään? Mikä jäi tekemättä eilen? Koska se pukki nyt oikein tulee? Ehdinkö saamaan kaiken valmiiksi? Tuleeko minulle aikataulustressi?

Joulu on rauhoittumisen aikaa. Just joo. Katsokaa ympärillenne. Ihmiset ravaavat paikasta toiseen, pari askelta koko ajan jäljessä, jotta voivat rauhoittua pienen hetken - unelmissaan. Kirjoitin kesällä 2009, Mihin aika katoaa. Se katoaa varmaan yhä samaan paikkaan. Ja jostakin pitäisi vielä löytää se 10.000 tuntia, jotta tulisi edes jossakin hyväksi. Ja pitäisi vielä trendikkäästi hidastaakin.

Ihmeellistä hössötystä ajan takia. Perustuuko sittenkin kaikki - siis koko elämä - vain aikaan?

Ihmettelen ainakin kerran viikossa, kuinka aika lentää siivillä. Kirjoitin juuri kaverille Facebookissa, kuinka katosin itse koneeseen jokin aika sitten. Kaveri kertoi olleensa viikon ilman internettiä. Voisi tehdä meille kaikille hyvää. Internet voisi nyt kaatua pyhien ajaksi, heti huomenna, ja avautua vasta toinen päivä seuraavaa vuotta.

Tosin ensin pitäisi selviytyä tuosta Mayojen kalenterijupakastakin. Sekin tulee vielä kaiken tämän kiireen keskelle. Voisiko siitä selviytyä ilman internettiä? Mistä me sitten tietäisimme, loppuiko tämä maailma vai ei? Moni lehtikin ilmeistyisi vasta aikaisintaan seuraavan viikon torstaina, pitkien pyhien vuoksi. Olisimme melkein viikon täysin tietämättömiä siitä, että maailmanloppu tuli sittenkin. Ehkä se olisi hyvä niin. Siis olla tietämättä, ei maailmanloppu.

Miten ihmeessä sitä ehtii nyt saamaan kaiken - koko maailman - valmiiksi perjantaihin mennessä? Lauantaina voi olla turha enää yrittää mitään. Luin juuri Nasan tutkimuksesta, jossa ollaan lähes 100 % varmoja siitä, että 21.12.2012 tulee pimeää, jokaisessa maailman kolkassa. Taidan siirtää joululahjojen oston lauantaille, ettei tule ostettua turhaan.

Vaikka yleisin päivä aloittaa jotain onkin huomenna, paras aika tehdä jotain on eilisen ja huomisen välissä. Huomenna sinua harmittaa, että et tehnyt sitä tänään.

Aika on ilmaista, mutta se on korvaamatonta.
Et voi omistaa sitä, mutta voit käyttää sitä.
Et voi säästää sitä, mutta voit tuhlata sitä.
Kun olet kadottanut sen, et voi koskaan saada sitä takaisin.

Lounaseuraa vailla

Olen laiska lähtemään toimistolta lounaalle. Olen ollut aina sitä mieltä, että lounaalle poistuminen on ajan tuhlaamista. Siis työajan tuhlaamista. Turussa söin käytännössä poikkeuksetta nopeasti klubin keittiössä. Ehkä selasin Turun Sanomia. Nyt näytän jämähtäneeni päivän annokseni kanssa toimistooni. Ei tule käveltyä edes henkilökuntatiloihin syömään.

Töölö on täynnä loistavia lounaspaikkoja. Toki olen osassa jo pistäytynyt, kun olen saanut seuraa ja jonkun repimään minut pois toimistolounaasta. Tokyo 55 sushibuffet on tuttu. Samoin aasialainen Kok Thai on hivellyt makunystyröitä useasti kookosmaidoillaan. Dennistä ei tarvitse edes erikseen mainita, mutta silti mainitsen. Turkulaisen perimän omaavan voi aina viedä sinne lounaalle. Mitä muita kohteita on lähistöllä? Mihin sinä raahaisit minut ja ennen kaikkea koska?

Tämä on siis avoin lounaskutsu. Pari turkulaista on jo istunut kanssani lounaspöydässä, käväistessään pääkaupungin liikennevaloja katsomassa. Jokunen paikallinenkin on istunut jo samassa pöydässä, parantamassa maailmaa. Jos sinä kurvailet Töölön nurkilla, tai miksei keskustassakin, revi minut mukaasi, pois kellaristamme. Kurvailin juuri yksi päivä oikein ratikalla keskustaan. Olenkohan koskaan ennen ajanut tuolla välineellä Helsingissä? Ei jäänyt traumaa, vaikka mietinkin, saako lippuja ostaa tuosta vekottimesta. Sai.

Olen tainnut ennenkin kertoa, mutta maailmassa ei ole montaa ihmistä, joiden kanssa lähtisin tuulettaen lounaalle. Ei ehkä hyvä ottaa tätä tässä muodossa esiin, tässä kontekstissa, mutta otan silti, eikä se tee muusta lounasseurasta seuraavaa vähäisempää. Ykkösenä listalla on yhä Tommy Lee. Tosin tuo lounas voisi hyvinkin venyä. Sir Richard Bransson on ehdottomasti tällä lyhyellä listalla. Samassa huoneessa oli jo kunnia olla, mutta tuosta lisää myöhemmin. Suomesta voisin poimia Jussi 69:n ja ehkä Alex Stubb:n. Steve Jobs´n haluan pitää yhä listalla. Kenen kanssa sinä lounastaisit?

Yksin syödessään ei tule kylläiseksi. ~ Tansanialainen sananlasku

Eläkeläisen kiireet

Oletteko huomanneet, kuinka moni eläkkeelle jäänyt valittelee, kun ei ehdi enää tekemään mitään? Tulevat eläkeläisen kiireet kuvioihin. En ole koskaan ymmärtänyt sitä, miten vapaa-ajan lisääntyminen voi lisätä kiirettä. Nyt alan hiljalleen hahmottamaan sitä.

Olen nyt muutaman viikon ollut käytännössä ilman kalenterimerkintöjä. En ole kuitenkaan tehnyt esimerkiksi kotona vielä yhtään niitä hommia, joita ajattelin tehdä. Ehtiihän ne huomennakin - jättää tekemättä. Noinhan sitä ajattelee, kun ei ole deadlineä, aikatauluja, menoja, vastuuta...

Aika vain kuluu touhutessa kaikkea kivaa. Nauttimalla hetkistä. Vaikka kyllä myönnän sen nauttimisen olevan ajoittain haasteellista, kun on tottunut tekemään, ja paljon, ja koko ajan. Olen jo aiemminkin huomannut itsessäni sellaisen piirteen, että mitä suurempi haaste ja mitä kovempi kiire, sitä enemmän saan aikaiseksi. Nyt ei ole haasteita eikä mikään kiirekään, niin kyllä se näkyy suorituksessa.

Ehkä pitäisi sittenkin vain olla tyytyväinen ja pyrkiä nauttimaan vapaudesta. Ehkä sitä voisi hyvinkin ladata akkuja ilman haasteita hetken. Ei kai siinä mitään pahaa ole, vaikka se tuntuukin siltä? Ehkä minä aloitan nyt sen nauttimisen. Kesäkin tuli. Kohta voi hyvällä omatunnolla maata päivät aurinkotuolissa jotain kirjaa lukien, napsien D-vitamiinia auringon säteistä.

Hemmetti, minähän voin hyvin! Kun työt kaatuvat päälle, sitä kaipaa vapaata. Kun ne eivät kaadu, kaipaa sitä. Olemme me tyhmiä otuksia me ihmiset.

Elämme vain murto-osan elämästämme.
~ Henry David Thoreau

En ole kadonnut koneeseen

Enkä muuallekaan. Tulen vielä takaisin. Pieni hengähdystauko on nyt ollut vain paikallaan.

Apulanta tulkitsee ylhäällä, että

Koneeseen kadonnutta ei voi takaisin saada.

Minä olin aika pahasti jo kadonnut koneeseen, kunnes tajusin, että elämässä on muutakin kuin virtuaalisuutta. Esimerkiksi television katsominen on jäänyt oikeastaan kokonaan. En edes muista, koska katsoin sitä viimeksi. Samoin on käynyt tämän sosiaalisen median kanssa. Jäänyt taustalle. Elämästä löytyy muutakin sosiaalisuutta.

Luotettu ehkä liikaa siihen että aika korjaa sen minkä vuoksi nähtiin niin kovin paljon vaivaa. Että hajalle saatiin se mikä kauniiksi tarkoitettiin.

Silti tulen vielä tänne takaisin. En kuitenkaan uppoudu niin syvälle kuin aiemmin, koska elämän voi elää ihan livenäkin. Aikeissa olisi, että kirjoittaisin tänne aina perjantaisin, kun teen töitä pois toimistolta.

Kipu kuolee huutamalla, alastomana lattialla. Miten kauan sitä kestää? Ei, sitä ei voi tietää. Kehen sattuu ja kuinka paljon, siitä kysymys enää tässä kai on, kun on saavuttu siihen pisteeseen, ettei mikään ole varmaa.

Kun on tehnyt toista kymmentä vuotta seitsemänpäiväisiä viikkoja, olen nyt päättänyt pitää viikonloput vapaata ja tehdä perjantain etätöinä. Ihan vinkkinä, että saa tuhottomasti enemmän aikaan, kun siirtyy pois toimistosta ja keskittyy vain työhön. Kannattaa kokeilla.

Joku meistä on onneton, palanut mutta tunnoton, katuva mutta uskoton, enemmän kuin rauhaton. Periaate on ehdoton,  perustelu on aukoton, yhtälö ehkä mahdoton.
Miten niin muka armoton?

Olen viimeaikoina kirjoitellut paljon muutoksista, koska elämä on tuonut niitä paljon eteen. Muutokset ovat tuoneet tarpeen myös heivata elämästä pakko-oireita, koukuttavia juttuja, koska niillä on taipumus häiritä elämän laatua. Kun nyt saan tämän elämäni taas takaisin itselleni, niin saatte uusia tekstejä tännekin. Ehkä jo ensi perjantaina...

Yksi parhaista

Blogini on viettänyt hieman hiljaiseloa. Olisi ollut paljon puhuttavaa, kerrottavaa, sanottavaa ja varsinkin kommentoitavaa. Ei ole löytynyt kirjaimia. Sanat ovat jääneet roikkumaan ilmaan.  Olen kuitenkin kokenut suuria asioita hiljaiselonkin aikana. Asioita, joista olisi voinut hyvin kertoa teillekin. Olen saanut kokemuksia ja nähnyt paikkoja sekä elänyt varmasti kaikki ihmiselon tunnekirjon. Tämä vuosi on ollut muutosten vuosi. Yksi parhaista ikinä. Kokemuksista huolimatta ja niiden vuoksi voin hyvin. Erittäin hyvin.

Tämä kirjoitus ei kuitenkaan kosketa nyt minua. Se ei kosketa tätä vuotta. Se koskettaa miestä, joka oli Yksi Parhaista.

Minun piti kirjoittaa tämä jo Floridassa, aurinkotuolissa, kun sain ilmoituksen poismenosta. En vain pystynyt. Minun piti kirjoittaa tämä Karibian risteilyllä, kansituolissa, kun oli hautajaiset. En vain pystynyt. Tänään sain täysin vieraalta henkilöltä aiheeseen liittyvän sähköpostin, joka sai minut kirjoittamaan tämän. Tämä kirjoitus on yhtä paljon sähköpostin kirjoittajalle, kuin se on kaikille muille, jotka tunsivat Maken.

Sähköposti alkoi näin:

On vaikeaa kirjoittaa henkilölle ketä ei ole koskaan tavannut, ei liiemmin tiennyt - mutta silti luulee tuntevansa tahi ainaskin tietävänsä.

On ollut yhtä vaikeaa kirjoittaa nyt tänne yhtään mitään, vaikka välillä on tehnyt mieli, kun kohdalle on osunut herkullisia makupaloja. Elämän yllätyksellisyys ja oma onni sekä hyvinvointi on vain nyt ajanut kaiken edelle. Eläminen on tuntunut hyvälle, vaikka se on sisältänyt kärsimystäkin aiheuttavia valintoja. Elämä on elämistä varten, joten pitäkää onnestanne kiinni.

Tiedän, että muutosten vuosi ja prosessini eteneminen tulee muuttamaan tämän bloginkin sävyä. En usko, että löydätte minua enää valittamasta. Mistään. Maailma on positiivinen paikka, jos haluaa sen olevan sellainen. Minä haluan. Uskon pohjimmiltani ihmisten hyvyyteen ja haluun tehdä asioita oikein. Tuon uskon aion kaivaa uudelleen esiin. Ehkä se pääsi hieman katoamaan johonkin kyynisyyteen.

Kun nyt mietin elämän yllätyksellisyyttä ja ajoittaista lyhyyttä, niin kyllä meidän kaikkien täytyy tarttua niihin tilaisuuksiin tehdä itsestämme onnellinen. Elämän hiipuessa ei ehkä kannata joutua katumaan niitä tekoja, jotka jäivät tekemättä. Se voisi olla raskasta. Minä otan ainakin siitä ajatuksesta kiinni ja lähden hakemaan onneani. Tai tuon olin jo päättänytkin, mutta se sai Maken lähdön myötä selvästi viimeisen sinetin. Make varmasti oli onnellinen, vaikka ei aina tanssinutkaan musiikin soidessa. Make osasi valita tanssinsa hyvin. 

Make tapasi valmennusaikana sanoa, että 

Aina ei tarvitse tanssia, kun musiikki soi. 

Olen käyttänyt sitä lausetta monesti ja jopa ajatellut sitä, kun se "musiikki" on joskus soinut ja on tehnyt mieli tanssia. Mietin sitä nytkin, kun uusi elämä houkuttaa. Onko tämä se hetki, jossa nyt kuuluu tanssia, koska musiikki soi niin vahvana? Mitä Make tekisi? Tai tiedän, Makekin tanssisi. Niin teen minäkin. Ja nautin. 

Ajatukset ovat vahvasti kaikissa hetkissä, jotka olen Maken ja Great Skaten kanssa kokenut. Hyviä aikoja ja vuosia. Hyviä opetuksia. Paras valmentaja, mikä minulla on ollut. Paras oppi-isä yrittämiseen, mitä voin kuvitella. Make teki sen, mitä lupasi, eikä luvannut liikoja. Make teki huolella kaiken sen, joka oli omissa käsissä. Jos Maken muki tyhjeni, hän ei murehtinut sitä, vaan uskoi sen taas täyttyvän. Ja niin se täyttyikin. Aina. Olen Makelta saamilleni hetkille paljon velkaa, jos tässä elämässä ollaan kellekään mitään velkaa. Ne ovat minulla ja minussa mukana tällä taipaleellani, aina.

Maken poismeno on iso menetys meille kaikille. Silti Make, jos kuka, toivoisi meidän katsovan eteenpäin ja muistavan ilolla sitä yhteistä aikaa, joka meille suotiin. Minä muistan. Erittäin kiitollisena.

Tiedät, Make, varmasti että olet Yksi Parhaista. Kiitos, että olit vaikuttamassa minuun.

BTW  Saamani sähköposti päättyi sanoihin, jotka saivat minut taas blogini pariin:

Anyway, kiitos Sinulle, että olet olemassa ja jaksat kirjoittaa elävästä asiasta elävin esimerkein.

Kiitos Teille, jotka jaksatte käydä täällä. Ei, blogia ei siis ole lopetettu. Se näköjään vietti vain suruaikaa.

Kesti 40 vuotta tulla näin hyväksi

Neljäskymmenes elinvuoteni on ollut yksi parhaista. Mahdollisesti monessa mielessä paras. Ainakin tämä vuosi on ollut muutoksia täynnä. Hyviä sellaisia, joista ei ole mitään paluuta entiseen. Voin paremmin kuin ehkä koskaan, sekä fyysisesti että psyykkisesti. Elämä on varsin kivaa. Elämä antaa koko ajan niin paljon. Yllätyksiäkin.

Mitä minä olen oppinut 40 vuodessa? Olen hiljalleen vuoden aikana keränyt tähän tekstiin 40 asiaa, jotka on mielestäni syytä painaa mieleen. Tai ainakin minä olen painanut.

1. Perusta koti juuri sen oikean henkilön kanssa. Älä tyydy kompromisseihin. Pelkästään tämä päätös määrittelee 90 % onnestasi tai kurjuudestasi.
2. Tee itsestäsi positiivisin ja innostavin henkilö, jonka tunnet. Se palkitsee varmasti.Vältä negatiivisia tunteita ja negatiivisia ihmisiä. Jokainen tapahtuma on neutraali. Me itse määrittelemme, onko se positiivinen vai negatiivinen.
3. Anna muille itsestäsi enemmän, mitä odottavat, mutta älä tee sitä oman onnesi kustannuksella. Älä lupaa enempää, kuin pystyt toimittamaan. Älä tuota pettymyksiä liian isoilla puheilla. Ole sanojesi mittainen ja puhu suoraan.
4. Palkkaa kaikkiin työtehtäviin sellainen henkilö, joka on sinua parempi siinä tehtävässä. Yrityksesi hyötyy siitä kaikkein eniten. Ja sinä mukana, kun ei tarvitse tehdä työtä tekijän perässä.
5. Sitoudu jatkuvaan itsesi ja ympäristösi kehittämiseen. Älä tyydy arkeen. Älä näivety. Elä ja kehity. Uudistu. Pidä minilomia.
6. Laita aina ehjät ja puhtaat alusvaatteet. Et koskaan tiedä, mihin päivän aikana joudut ja alusvaatteiden häpeäminen syö ihmistä.
7. Pidä erityisen hyvää huolta läheisistäsi. Oikeasti kovassa paikassa vain he ovat jäljellä. Tarvitset heitä juuri silloin eniten. Et halua silloin olla yksin. Perhe tulee aina ensin. Aina.
8. Säästä jokaisesta palkastasi edes vähän. Tämä ei tarkoita tilin saldon jatkuvaa kasvattamista, vaan säästöjä pitää myös käyttää sopivissa tilanteissa. Säästäminen kuitenkin palkitsee. Pienellä ylimääräisellä voit joskus ostaa sen jonkin pienen ylimääräisen, jota haluat.
9. Ole oma-aloitteinen. Älä odota, että joku muu tekee kaiken puolestasi. Tee se, mitä olet luvannut ja tee se sovitusti.
10. Jos aina teet, mitä olet tehnyt tähänkin asti, saat aina sitä mitä olet tähänkin asti saanut. Muuta toimintaasi, jos haluat eri lopputuloksen.
11. Luota vaistoihisi. Opettele ymmärtämään niitä. Ne ovat huomattavasti useammin oikeassa kuin väärässä. Voit kahlata koko elämäsi läpi vaistoillasi, jos vain opettelet kuuntelemaan niitä. Luota aina - siis aina - ensivaikutelmaan.
12. Älä tee mitään, mistä äitisi ei voisi olla ylpeä. Tai jos teet, huolehdi siitä, että äitisi ei saa tietää.
13. Kohtele kaikkia niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Tosin ääliöitä voi kohdella miten tahansa. Jos loukkaat jotakuta, tee se aina tarkoituksella.
14. Tee päätöksiä. Myös vääriä. Pääasia, että teet päätöksiä. Päätökset voi aina muuttaa. Tosin joskus kannattaa nukkua yön yli.
15. Ota vastuu omista tekemisistä. Älä syytä muita tai hae syytä muista. Älä ole poispilattu marisija.
16. Ole rohkea ja jopa röyhkeä. Kadut varmasti enemmän tekoja, joita et tehnyt, kuin tekoja, joita teit. Uskalla heittäytyä elämälle.
17. Ole lojaali ja rehellinen, varsinkin itsellesi. Huijaamalla et huijaa oikeasti kuin itseäsi. Huijauksesi paljastuu aina. Aina - jossakin vaiheessa.
18. Älä pyydä tai odota alennuksia kavereiltasi. Maksa kavereillesi aina listahinta tai se mitä pyydetään. Haluathan heidän menestyvän?
19. Jos teet jotain, tee se kunnolla. Hosumalla ei tule kuin sutta ja sekundaa ja niitä - kyllä te tiedätte - kakaroita.
20. Tee asioita, jotka tekevät sinut onnelliseksi. Älä tingi tästä, ainakaan muiden hyväksi.
21. Ole oma itsesi. Älä ole kopio. Ole rohkeasti erilainen. Älä taivu toisten tahtoon. Ole aito. Filmaaminen paljastuu varmasti, ennemmin tai myöhemmin. "Vain harva pystyy tyynesti ilmaisemaan lähiympäristön ennakkoasenteista poikkeavan mielipiteen. Moni ei pysty lainkaan muodostamaan eriävää mielipidettä." ~Einstein.
22. Ole kiitollinen siitä, mitä sinulla on. Aina on joku, jolla on asiat huonommin, tai paremmin. Aina. Ole onnellinen.
23. Sen saat, mitä haluat. Jos haluat jotain riittävän paljon, saat sen. Riittävän paljon on taas suhteellinen käsite. Mutta kaiken sen, mitä haluat tarpeeksi, voit saada. Ymmärrätkö? Jos pystyt unelmoimaan sen, pystyt myös saavuttamaan sen.
24. Pitää varoa, mitä toivoo, koska se voi toteutua. Ihan oikeasti voi, ja toteutuukin.Ole valmiina toiveisiisi.
25. Paska osuu väistämättä joskus tuulettimeen. Olennaista on, kuinka reagoit siihen. Kuuntele, kuinka Rocky puhuu asiaa.
26. Elämä ei ole aina reilua, mutta se on silti vaihtoehtoaan mukavampi. Luulisin. Elämä on kovaa, hanki kypärä.
27. Hakeudu sellaisten ihmisten seuraan, jossa tunnet olosi hyväksi. Varo hengareita, hännystelijöitä ja hyötyjiä. Kaverit kertovat, kuka olet.
28. 20 % elämäsi asioista määräävät 80 % siitä. Löydä ne tärkeät 20 % ja keskity niihin. Se 80 % seuraa joka tapauksessa mukana.
29. Tee virheitä ja myönnä ne. Älä pelkää virheitä. Ne ovat tie onnistumiseen. Mieti, kuinka hyvä haluat olla.
30. Sano mitä tarkoitat ja tee, kuten olet sanonut tekeväsi. Älä selitä. Kiirekin on vain tekosyy.
31. Älä tee varasuunnitelmia. Jos sinulla on aina varasuunnitelma valmiina, olet valmistautunut siihen, että ensimmäinen suunnitelma ei toteudu. Todennäköisyys varasuunnitelman toteutumiseen on tällöin korkeampi. Tee siis vain yksi suunnitelma ja sopeudu lopputulokseen. Ilman turvaverkkoa toimit varmemmin.
32. Sinulla on aina oikeus muuttaa mielipidettäsi, mistä tahansa, milloin tahansa. Aina. Ajattele kuin Einstein ja riko sääntöjä.
33. Katso ihmisiä silmiin. Silmät kertovat kaiken toisesta. Tarkkaile niiden ihmisten silmiä, joiden ajatuksiin ja tunnetiloihin haluat sisään.
34. Tee rauha menneisyytesi kanssa, jotta se ei pilaa nykyhetkeä. Luurangot kannattaa putsata kaapista. Tämän hetken voi helposti pilata murehtimalla mennyttä tai tulevaa.
35. Mitä muut ajattelevat sinusta, ei kuulu sinulle. Se on niiden asia ja niiden ongelma, ei sinun. Ei ole.
36. Usko ihmeisiin. Niitä oikeasti tapahtuu.
37. Oikea rakkaus on olemassa. Se oikea ihminen on olemassa. Se puolikas, joka tekee sinusta kokonaisen. Se on olemassa.
38. Paras on vielä tulematta.
39. Lapsillasi on vain yksi lapsuus. Tee siitä hyvä ja positiivisesti ikimuistoinen. Täytä lapsuus rakkaudella.
40. Maailmassa on monta asiaa, joita et voi muuttaa. Yhtä asiaa voit muuttaa aina ja se on oma asenteesi. (Juuso on viisas mies.)

Näitä on tähän vuoden mittaan kerääntynyt. Joku lainattu jostakin, joku taas omia aivoituksia jostakin tietystä hetkestä. Joku on saattanut tehdä tilaa toiselle, toinen on taas vaihtanut paikkaa. Joku hakeutunut tietyn numeron kohdalle. Jokainen kohta on kuitenkin tuossa syystä, joka voi olla - ja ehkä onkin - hyvinkin henkilökohtainen. Joku saattaa löytää niistä itsensä. Kiitos teille, jotka olette osuneet polulleni. Olette tehneet siitä arvokkaan matkan.

Olen nyt 40, juuri tällä kellonlyömällä. Onnittelut itselleni. En erityisemmin juhli merkkipäivääni, enkä odota tai halua onnitteluja. Onnitelkaa jostakin muusta. Ikä ei ole saavutus. Tämän saavuttavat kaikki samanikäiset ja vanhemmat yksilöt. Teot ja puheet ovat saavutuksia. Onnitelkaa niistä, jos on aihetta. Onnittelujen sijaan tehkää tänään joku läheinen onnelliseksi. Yllättäkää hänet vaikka vain hienon päivämäärän, 11.11.11, vuoksi. Nyt on yhdestoista hetki kertoa jollekin läheiselle, kuinka tärkeä hän on sinulle. Tai kehu jotain tyystin tuntematonta. Se on paras lahja kenelle tahansa.

39 oli varmaan ensimmäinen ikävuosi, jonka muistin, kun joku kysyi ikääni. Aina ennen jouduin oikeasti laskemaan sen. En tosiaankaan ole koskaan pitänyt numeroista tässä kohtaa. Ihminen on juuri niin nuori, kuin kokee olevansa. En ole ajatellut kasvaa koskaan aikuiseksi. Vastuulliseksi, mutta en aikuiseksi. Minussa tulee varmasti aina elämään se pikkupoika, joka innostuu kaikesta aina koko sydämestään. Älkää antako minun aikuistua ja arkistua. Tai älkää ainakaan odottako sitä. Tulette pettymään, jos odotatte sitä. Eletään yhdessä kaunis tulevaisuus, joohan?

[Aiheeseen liittyen: Vanhenemisen kauhu / Elämä pelissä / Pitkää ikää tarjolla]

BTW Heittäydyin elämälle viikko sitten. Muistan vielä runsas kuukausi sitten kovaan ääneen kertoneeni, kuinka en ikinä hyppäisi benjihyppyä tai muuta vastaavaa, jossa huvin vuoksi, ehdoin tahdoin laittaa elämänsä jonkun kumiköyden varaan. Kerroin arvostavani elämää liian paljon, tehdäkseni jotain sellaista. Sitten sain viime viikolla puhelun, jossa kysyttiin halukkuutta hypätä Turkuhallin katonrajasta keinuköysillä alas. Mietin arviolta 2,7 sekuntia ja vastasin kyllä. En tiedä miksi. Minulla on aivan järjetön korkeanpaikankammo ja nyt lupauduin kiipeämään sinne hallin katonrajaan ja heittäytymään sieltä vielä alas. Ehkä halusin kokeilla, näenkö 40-vuotispäiväni. En ole eläissäni pelännyt niin paljon kuin siellä katonrajassa. En edes tajua, miksi en perunut hyppyä. Onneksi en perunut. Se näytti tältä:

Ja tuntui uskomattoman hyvältä. Se avasi paljon ajatuksia elämästäni ja elämäni haluista. Muutokset tulevat jatkumaan elämässäni. Hyvinvointi on nyt etusijalla joka asiassa.

Musiikki on iso osa elämääni. Tämä on elämälleni ja sen ihmisille. Kiitos, että olette olemassa:

Väärin pysäköity

Meitä muistettiin naapurista tovi sitten viestillä kuului näin:

Tervehdys naapurista!

Joudun valitettavasti ilmoittamaan närästyksestä joka johtuu siitä että teidän asiakkaanne silloin tällöin käyttävät meidän pihan paikkoja pysäköintiin. Meilläkin paikat ovat kortilla ja jo yksi ylimääräinen (asiaton) pysäköinti aiheuttaa ongelmatilanteita.

Pyydän teitä informoimaan asiakkaitanne paremmin teidän pysäköintipaikoistanne ja kehoittamaan olemaan pysäköimättä muualle.

Viimeisin tapaus on tältä päivältä, punainen nissan micra rek nro JB*-66*, kuljettaja tummatukkainen naishenkilö. Ikkunaan meni lappu, mutta mikäli tilanne jatkuu joudun kääntymään parkkivalvontayrityksen suuntaan, mikä mielestäni on turhaa tällaisen asian takia, joka olisi riittävällä ohjeistuksella vältettävissä.

Ystävällisin terveisin

-Naapuri-

Lupasin informoida asiakkaitamme, joten tässä tämä informointi nyt on. Otattehan onkeenne, rakkaat asiakkaat ja katsotte hieman, miten ja mihin autojanne pysäköitte.

Minuakin sapettaa välillä, kun ihmiset pysäköivät, miten sattuu. Toisessa naapurissa kokoontuu välillä päivisin joku ihmisten olemuksesta päätellen ulkomaalaisten kerho, joka täyttää kiinteistömme parkkipaikan. En ole kuitenkaan vaivaantunut kertaakaan asiasta niin paljoa, että olisin ollut kyseisen kiinteistön haltijaan tai omistajaan yhteydessä. Ehkä pitäisi.

Vastasin -Naapurille- näin:

Hei -Naapuri-,

Pyydän anteeksi kyseisen ihmisen puolesta, mikäli hän ei osaa pysäköidä autoaan oikein.

Toki voimme yleisesti informoida asiakkaitamme pysäköinnin suhteen, mutta ymmärrät varmaan hyvin, että meillä ei ole mahdollisuutta tai oikeutta vaikuttaa ihmisten pysäköintiin muualla kuin hallitsemallamme alueella, olivat he asiakkaitamme tai eivät.

Suosittelen kohteliaimmin olemaan jokaisessa väärinpysäköintitapauksessa yhteydessä kyseisen auton haltijaan tai omistajaan, joiden yhteystiedot saanee rekisterikeskuksesta. Meillä ei ole oikeutta ottaa kantaa, onko kyseisen auton kuljettaja tai omistaja asiakkaamme vai ei. Sen voin kertoa, että meillä on tummatukkaisia sekä naisia asiakkaina, erimerkkisillä autoilla autoileviakin.

Suosittelen myös olemaan jokaisessa tapauksessa yhteydessä siihen parkkivalvontayritykseen, joka parkkipaikkojanne valvoo. Väärinpysäköinti on aina riesa, tapahtuu se missä tahansa. On kuitenkin olemassa ihmisiä, jotka eivät oikene edes sakoista, saati tuulilasiin laitetuista lapuista.

Minun puolestani voitte hinauttaa kaikki pihallanne olevat asiattomat autot vaikka kaatopaikalle asti.

Laitan pyyntönne asiakkaidemme tietoon.

Ystävällisin terveisin,
Sami Hurme

Toisen naapurin kokoontumisajon lisäksi naapurissa toimiva autopesula ja sen asiakkaat harrastavat autojen pysäköintiä tavalla, joka aiheuttaa usein jopa vaaratilanteita talojen välistä ajoluiskaa nouseville autoille ja niiden kuljettajille. Autot peittävät usein kokonaan tai ainakin osittain näkyvyyden vasemmalle.

Kyseisen pesulan omistaja/työntekijä on saanut meiltä lukuisia lappuja pysäköinnistään kielletylle ja vaaran aiheuttavalle paikalle. Niillä ei kuitenkaan tunnu olevan mitään vaikutusta.

Lapuilla ei ole aina vaikutusta edes omiin asiakkaisiimme, joita varten lappuja on joskus painettu. Ihminen on vain luonteeltaan niin laiska, että auto pitää saada oven eteen myös silloin, kun tulee kuntoilemaan ja kävelemään juoksumatolle. Osa taitaa olla valmis vaikka maksamaan pysäköintivirhemaksun jokaisesta laiskuudestaan.

Onneksi kuitenkin valtaosa autolla suhaavista osaa pysäköidä oikein ja järkeviin paikkoihin. Ja onneksi joku jaksaa valvoa ja ojentaa niitä väärin pysäköiviä.

[Aiheeseen liittyen: Herra Huu vastaa / Tyhmimmät jutut]

BTW Mielestäni yksityinen pysäköinninvalvonta pitäisi sallia sellaisenaan. En voi käsittää sitä, miksi joku kokee oikeudekseen pysäköidä luvatta toisen tontille. Tuntuu siltä, että oikeus lankeaa heti, jos muualla ei ole paikkaa vapaana. Se on monen [idiootin] mielestä riittävä syy pysäköidä mihin tahansa.

Aina sataa

Viikko sitten tuli sanailtua taas Aamusetissa. Olen huono valittamaan olosuhteista. Ne ovat sellaiset kuin ovat ja niistä on turha valittaa, jos niille ei voi mitään.

Miksi aina sataa ja on kylmä? Kalenterissa lukee kesäisien kuukausien nimiä, mutta me joudumme ulkoilemaan melkein talvivaatteissa. Tai vähintään sadeasuissa. Suomen kesä on ihan surkea. Masentavaa. Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen.

Noin meillä on ollut tapana puhua. Parina viimeisenä kesänä valittaminen on muuttunut. Voi kun edes joskus sataisi. Eihän tällaisessa helteessä pysty edes nukkumaan. Miksi koko ajan täytyy olla näin kuuma? Ei ehdi edes juomaan riittävästi. Ulkona kuntoilua ei voi edes harkita. Nurmikotkin kuolevat. Ihan sairasta.

Milloin me olemme tyytyväisiä? Kiroamme kesähelteitämme ja kuitenkin varaamme talveksi lomamatkan johonkin Thaimaan pätsiin, hotelliin, jossa ei ole ilmastoinnista kuultukaan. Siellä on ihan mukavaa, vaikka onkin kuuma. Järjettömän kuuma. Voisimme paahtua siellä viikkokausia. Mitä kuumempi, sen parempi. Kavereille jopa liioitellaan lämpötiloja.

Jos sataisi koko loman ajan, valittaisimme. Helteestä emme kuitenkaan valita. Miksi valitamme siitä kotimaassa, keskellä parasta lomakautta? Miksi nauttiminen on niin vaikeaa ja valittaminen niin helppoa? Onko tyytyväisyys niin vaikeaa? Vai johtuuko se kuitenkin siitä, että tutkimuksen mukaan suomalainen on parhaimmillaan 14 asteessa? Siis juuri nyt, näin syyskuussa.

Juhannuksena vielä näytti siltä, että saamme perinteisen kesän. Oli kylmä ja järvi melkein jäässä. Näytti vielä hyvältä. Saimme valittaa perinteisen kaavan mukaan. Ensimmäinen helleviikkokin meni vielä pessimistin silmin. Kohta kuitenkin sataa. Meni toinen viikko. Kolmas. Pessimistikin joutui jo taipumaan lämmöstä. Eikö sadakaan? Vedetkin ehtivät lämpeämään. Mitä nyt tehdään? Aletaan valittamaan lämmöstä. Se on hyvä ratkaisu. Siitä tulee hyvä mieli. Valittamisen tasapaino säilyy.

Onneksi on paljon yrityksiä, jotka ovat tällaisena kesänä olleet tyytyväisiä. Veikkaan monen kesäjuottolan, jäätelökioskin, uimalan, puuhapuiston ja kesäkinkerien tahkoneen hyviä tuloksia tänä kesänä. Monet ennätykset on rikottu, joka on hienoa. Varmasti jokainen kesätuotteita ja -palveluja tarjoava yrittäjä on aina sateen ja viiman keskellä toivonut tällaista kesää. Paitsi sateenvarjokauppias.

Helle-ennätysten myötä tämäkin kulunut kesä jää kirjoihin ja kansiin. Tätä kelpaa muistella tulevina kesinä, kun taas sataa ja on kylmä. Minulla on jo nyt vähän ikävä kesää, vaikka se vasta pari päivää sitten selvästi vaihtui syksyyn.

Onneksi tätä kirjoittaessani tuntuu siltä, että rikotaan lämpöennätyksiä. Polttelin jo muutamia iltoja takassa valkeaa lämmitymielessä, mutta eilen ei tarvinnut. Oli sen verran lämmintä.

Vaikka pidänkin talvesta ja lumesta sekä monista talviurheilulajeista, olen selvästi kesäihminen. Parissa viimeisessä talvessa ei tosin ole ollut mitään vikaa. Jos ilmastonmuutos on tuonut meille nuoruusvuosien vuodenaikavaihtelut takaisin, sen ikuisesti vetisen syksyn sijaan, ilmastonmuutos saa minulta peukun.

On muuten ollut ihan eri huomata vuodenaikojen vaihtelu, kun tuli ilmastonmuutoksen aikoihin muutettua keskustan tuntumasta metsän reunaan. Keskustassa asumisessa on pointtinsa. Ne eivät vain ole minulle. Voisin asuttaa jotain vanhaa linnaa, keskellä korpea.

[Aiheeseen liittyen: Poispilatut / Valitetaan valittamisesta / FISH!]

BTW Tulee aika harvoin vastattua kyllä kaikenlaisiin kolumnipyyntöihin, varsinkin niihin korvauksettomiin. Nyt tuli vastattua kyllä. Olivat kysyjä ja aihe sen verran lähellä sydäntä, että päätin joustaa. Ehkä bongaatte sen myöhemmin jostakin. En muuten olisi ikinä voinut kuvitella, edes blogia aloittaessani, että joku ensinnäkin viitsii lukea tekstejäni ja toisekseen voisi vielä pyytää kirjoittamaan niitä aivottomia raapusteluja  johonkin ja kolmanneksi vielä jopa maksaa niistä. Jotenkin absurdia. Tuohon Aamusetin Alakoukku-kolumniinkin on nyt tullut kirjoitettua jo yli puolitoista vuotta. Aloitin sen kertomalla olevani sovinisti. Mahtaakohan yksikään äidinkielen opettajistani lukea näitä? En tiedä, mutta sen tiedän, että jatkan Karhuherran uuden pesän kirjailujen lukemista. Blogosfäärin ehdottomasti parhaita sanailijoita.

Viimeinen maksaa

Kyllä meitä kiusaa, jos jokin ryhmä saa alennusta tai muuta etua jostakin. Aivan kuin se ihan oikeasti olisi meiltä kaikilta pois, jos vaikka poliisi saa poliisinsa muita halvemmalla. 


Jos minulla olisi öisin auki oleva ravintola, antaisin varmasti etua virkavallalle, koska voisin olettaa, että ainakin heidän ruokaillessa, mikään nuorisojoukko ei tee rynnäkköä ravitsemusliikkeeseeni. 


Lahjus? Kyllä. Niin kauan, kuin sinulla ei ole tuollaista ravintolaa. Sen jälkeen se on järkevä sijoitus yrityksesi ja henkilökuntasi turvallisuuteen.


Muutenkin virkavallan kanssa kannattaa olla hyvissä väleissä. Kuten monien päättäjienkin kanssa.


Mutta se kateus. Se on meitä kaikkia suurempaa. Aina joku olevinaan saa meitä parempaa etua ja sitä sopii kadehtia. Jollain etuuden saajalla olisi varmasti rahaa maksaa täysi hintakin. Ainakin meitä enemmän. Silti tuo joku saa etua. Sapettaa. Sapettaa vallan vietävästi. 


Tähän sopii vallan mainiosti tarina, jonka joskus poimin jostakin. Harmikseni en enää muista, mistä, jotta voisin kreditoida, mutta käännös kuuluu näin:

Kymmenen henkilöä käy joka päivä yhdessä lounaalla. Lasku on aina tasan 100 rahaa. Jos lounastajat maksaisivat laskun, kuten maksamme veroja, neljä ensimmäistä eivät maksaisi laskusta lainkaan; viides maksaisi yhden rahan; kuudes kolme rahaa; seitsemäs seitsemän rahaa; kahdeksas 12; yhdeksäs 18 ja kymmenes, siis se rikkain maksaisi 59 rahaa.

Lounastajat söivät ateriansa ja maksoivat laskun ihan tyytyväisinä joka päivä, kunnes ravintolan omistaja heitti lounastajille edun. Koska he olivat niin hyviä asiakkaita, omistaja päätti antaa jatkossa lounasseurueelle 20 rahaa alennusta. Laskun loppusumma tippui siis 80 rahaan.

Neljälle ensimmäiselle lounastajalle tämä oli tietysti yhdentekevää. He söisivät yhä ilmaiseksi. Mutta miten jaetaan tuo 20 rahan etu siten, että jokainen saa yhdenvertaisen ja toisiinsa nähden reilun edun?

Lounastajat laskivat nopeasti, että 20 rahaa jaettuna kuudelle tekee 3.33 rahaa, mutta jos alennus jaetaan tasan kuuden kesken, viides ja kuudes lounastajahan saisi rahaa lounaastaan. Omistaja ehdotti, että olisi reilumpaa jakaa alennus samassa suhteessa, kuin tähänkin asti on maksettu.

Kuulosti reilulta, joten näin tehtiin. Nyt siis viideskin söi ilmaiseksi; kuudes maksoi kaksi rahaa, seitsemäs viisi rahaa, kahdeksas yhdeksän; yhdeksäs 12 ja kymmenes, se rikkain, maksoi nyt 59 rahan sijaan 52 rahaa. Lounaan jälkeen ravintolan ulkopuolella lounastajat alkoivat vertaamaan alennuksiaan.

Kuudes lounastaja ilmoitti, että hän saakin nyt vain yhden rahan 20 rahan alennuksesta, kun kymmenes lounastaja sai seitsemän. Ei voi olla reilua!

Tosiaan, totesi myös viides lounastaja. Minä säästin vain yhden rahan ja kymmenes säästi seitsemän kertaa enemmän. Ei voi olla reilua!

Ei kyllä vetele, ilmoitti myös seitsemäs lounastaja. Miksi kymmenes saa seitsemän ja minä vain kaksi rahaa alennusta. Rikkaat saavat aina kaikki edut!

Hetkinen, huusivat kaikki neljä ensimmäistä lounastajaa. Me emme hyötyneet mitenkään alennuksesta. Systeemi rankaisee aina köyhiä!

Kaikki yhdeksän ympäröivät kymmenennen, sen rikkaimman ja pistivät riistäjää turpaan. Olihan hän sen ansainnut, kun vie vähempiosaisilta etuja. Eliitille pitää näyttää!

Seuraavana päivänä kymmenes, se rikkain, ei ilmestynyt lainkaan lounaalle. Yhdeksää muuta asia ei vaivannut. Itse asiassa he olivat lounaan ajan tyytyväisiä itseensä. Riistäjä näytti ymmärtäneen, että hän ei enää sovellu joukkoon. Ainoa ongelma ilmeni, kun lasku piti maksaa. Heiltä puuttui 52 rahaa.

Opimmeko tästä mitään? Tuskin. Tämän luettuaankin moni jatkaa niiden kadehtimista, jotka oikeasti istuvat maksajan paikalla monessa lounaspöydässä, näkymättömänä.

Aiheeseen liittyen: Vaalit / Minun seitsemän kuolemansyntiäni / Toimittajan mylly]

BTW Kotitalousvähennyksen leikkaaminen on juuri tuollaista edellä mainittua hölmöläisten hommaa. Miksi ihmeessä se olisi esimerkiksi siivoustyöntekijältä pois, jos toinen saa tukea siihen, että voi palkata tämän siivoojan töihin? Ei mene minulla jakeluun. Ei millään. Vai onko tässä käynyt niin, että nyt tuota työtä on joutunut tekemään niin paljon kuitille, että se kuitti syö nyt samassa lounaspöydässä sitä kreikkalaista salaattia?