Oletko tehnyt ihan kaiken?

Loppuviikosta risteiltiin taas Liikunnasta Liiketoimintaa -risteily, muutamaa vajaa ennätysosallistujamäärällä. Jos toimit millään tavalla liikunta- ja hyvinvointialalla, tätä risteilyä ei kannata jatkossakaan missata. Ylivoimaisesti alan paras paikka verkostoitua, saada ajatuksia ja ideoita, millä sitä omaa liiketoimintaa voi kehittää. Seuraava risteily seilataan 13. - 15.9.2023. 

Tällä kertaa kuuntelimme luentoja mm. Anna Perholta, Arman Alizadilta ja Noora Fagerströmiltä. Tällä kertaa poimin yhden kohdan Nooran esityksestä, jossa kertoi Jungle Juice Barin historiaa, kuinka kaikki ei aina ole ihan helppoa ja kuinka joskus voi rahat olla oikeasti loppu. Sellainen tilanne voi tällä hetkellä olla monella liikunta-alan yrittäjälläkin.

Noora kertoi hetkestä, kun olivat jo realisoineet ihan kaiken ja hankkineet tappiinsa vedetyt luottokortitkin kaikista mahdollisista pankeista, jossa seisoi keskellä kodin olohuonetta, tutkaillen parvekekalustoja, miettien mitäköhän niistäkin saisi. Rahat olivat siis totaalisen loppu ja kaikki vieterit venyneet äärimmilleen. Kysyin, mikä tuossa kohtaa saa uskomaan asiaansa, mistä saa voiman jatkaa.

Noora kertoi, että ei siinä kohtaa voi kuin vain tehdä kaikkensa - siis ihan kaikkensa ja kertoi, mitä kaikkea vielä keksivät tehdä. Kaikki lähtee markkinoinnista, asiakkaiden tavoittamisesta, konstilla millä hyvänsä. Ja tuossa kohtaa ihan viimeistään myös ne omistajat jalkautuvat ja tekevät kaikkensa - ihan kaikkensa. He esimerkiksi selvittivät kaikkien lähitalojen ovikoodit ja jalkautuivat miehensä kanssa taas kerran jakamaan postiluukkuihin flyereita. Oletteko te tehneet ihan kaikki, joka tehtävissä on?

Yhdellä konsultaatiokeikalla muistan, kun kysyin salin omistajalta, että onko soitellut vanhoille asiakkaille ja pitäjän asukkaille, kun tilanne oli sellainen, että konkurssiin olisi pitänyt jo hakeutua pitkän aikaa sitten. Vastaus pääsi vähän yllättämään, kun omistaja sanoi, että ei kai hän nyt ala täällä ihmisille soittelemaan, luulevat vielä, että hänellä menee bisnes huonosti.

Pakkohan tuohon oli sanoa, että kyllä ne huomaavat sen sitten, kun ovet on lukittu jonkun muun kuin sinun toimesta. Totesin, että en pysty auttamaan tässä tilanteessa. Jätin myös laskun lähettämättä. Kysyi minulta toki vielä ennen lähtöä, että enkö minä voisi tulla soittelemaan.

Mikä siinä on, että emme aina ole valmiita tekemään ihan kaikkea. Tiedämme, että senkin voisi vielä tehdä, mutta ei vaan hotsita. Toivotaan jotain pelastavaa sankaria, vaikka että konsultti pyrähtää paikalle sata asiakasta salkussaan. Konsultointityön turhauttavin piirre on ajoittain se, että näkee vaikka kuinka paljon potentiaalia ja mahdollisuuksia tehdä asioita asiakashankinnan eteen, mutta niitä ei vaan viitsitä tehdä. Viitsitkö sinä? Erityisesti pahassa tilanteessa?

Aina pitää samalla toki muistaa Arman Alizadin sanoma, jossa luovuttaminen ja luopuminen ovat kaksi eri asiaa. Sanotaan, että voittajat eivät koskaan luovuta. Se on totta. Voittajat tekevät kaikkensa. Kun on tehnyt kaikkensa, luovuttaminen muuttuu luopumiseksi. Kun on tehnyt kaikkensa - siis ihan kaikkensa - kannattaa luopua. Mutta jos jotain on vielä tehtävissä - mitä tahansa - ei kannata luovuttaa.

Mitä juuri sinä voisit vielä tehdä, pelastaaksesi liiketoimintasi? Ja vaikka ette vielä kaipaa pelastusrengasta, vaan pinnalla pysyy ilman sitäkin, kannattaa silti tehdä kaikki mahdollinen. Jari Sarasvuon sanoin, yrittäminen on vain konkurssin siirtämistä. Se kannattanee siirtää mahdollisimman kauas, tekemällä kaikkensa myös hyvinä aikoina.

Emme voi tehdä kaikkea heti, mutta voimme tehdä jotain heti

Minä olin materialisti

Tuntuupa hyvältä kirjoittaa minä olin materialisti. Se tuntuu hyvältä kahdesta syystä, ensimmäinen on se, että pystyn tuon myöntämään ja toinen on lauseen imperfekti. Minulla on ollut suuria vaikeuksia myöntää tuo asia, vaikka läheiset siitä ajoittain kysyivätkin. Miksi kirjoitan siitä tänään? Miten se liittyy tähän ajankohtaan? Odottakaapas....

Istun takapihan terassilla, tätä kirjoittaessani, auringonpaisteessa, vaikka ennusteen mukaan piti sataa. Musiikki soi kaiuttimesta, huomasin lauleskelevani mukana, hyvä fiilis, kun aamupala tuli juuri nautittua. Kirjoitin tovi sitten sosiaaliseen mediaan näin:

Kuppi kahvia kivassa kahvilassa 5 €

Smoothie 6 €

Pari voileipää 8 €

Aamupala omalla terassilla, auringonpaisteessa, PRICELESS

Jonnet eivät muista vanhoja Master Cardin mainoksia, mutta katsokaa vaikka tämä YouTubesta, niin saatte kopin. Elämässä on tolkuton määrä mahtavia asioita, joita ei rahalla saa. Luulin, että vain rahalla ja materialla on väliä, että se tuo hyvää oloa ja että sitä saadakseen pitää uppoutua töihin, olla aina töissä, kuten tunnollisen yrittäjän kuuluu. Niin maailma makasi ja kompensoin materialla sitä puutetta, jota sillä materialla ei korvaa. Se ei tuonut onnea, onnellisuutta eikä hyvää oloa, vaan päinvastoin, teki ne mahdottomaksi.

Nykyään, kun minulta kysytään, mitä teen työkseni, lähes poikkeuksetta vastaan ensimmäiseksi, että mahdollisimman vähän. Itse asiassa tuotahan minä koulutan, kuinka päästä mahdollisimman vähällä tavoiteltuun tulokseen. Kuinka tehdä oikeita asioita - niitä joilla on suurin merkitys tavoitteeseen nähden. Laiskuus on tässä kohtaa hyve. Olen hyvä keksimään, miten tehdä asioita nopeammin, tehokkaammin ja ennen kaikkea vähemmällä vaivalla. Se ei tarkoita, etteikö saisi silti paljon aikaiseksi. Uskoakseni saan sitä enemmän aikaiseksi, mitä vähemmän osaan tehdä.

Korona on pysäyttänyt paljon asioita - myös minut. Huomasin esimerkiksi, että onneksi kaikki yrittämisen suunnitelmani eivät menneet, kuten olin suunnitellut. Olisin hukkunut töihin ja elämä olisi jäänyt elämättä. En olisi koskaan saanut tietää, miltä tuntuu viettää viikonloppu siten, ettei edes mieti töitä. Ei ole tietokonetta mukana minilomalla eikä työpuhelimessa ääniä päällä. On ollut mahtavaa elää välillä, nauttia, olla läsnä juuri siinä missä sillä hetkellä on ja nauttia ihmisistä ympärillä. Nauttia niistä hetkistä ja ihmisistä, joita ei rahalla voi ostaa ja jotka voivat kadota iäksi, jos niitä ei arvosta. Samaan kohtaan virtaa voi astua vain kerran.

Keskustelin viime viikolla yhden kuntokeskusyrittäjän kanssa, joka soitti kysyäkseen neuvoa, sulkeako toinen keskuksista. Kysyin ensimmäisenä, miten elämänlaatusi muuttuisi, jos lopettaisit sen huonommin menestyvän keskuksen. No se elämä muuttuisi olennaisesti helpommaksi. No sitten kysyin talousnäkökulmasta, että miten oma tulotaso muuttuisi. Sekin paranisi. Mikä meitä estää tekemästä näitä kivuliaita päätöksiä luopua jostakin sellaisesta, mistä todellakin tulee luopua? Ensi viikolla lounastamme ja teemme uskoakseni ensimmäiset askelmerkit kohti parempaa elämää.

Minulle viimeisin luopumisen päätös oli jo helppo, koska tiesin, kuinka paljon elämäni helpottuisi päätöksen jälkeen. Ja sen se teki. Nyt saan taas tehdä sitä, mitä oikeasti haluan, auttaa ihmisiä samassa tilanteessa tai estää sitä tilannetta konkretisoitumasta. Se on minun elämäntehtäväni työn saralla juuri tässä hetkessä, enkä osaisi sitä tehdä, jos en olisi itse tehnyt niitä päätöksiä. Pari viikkoa sitten sain kiitosmeilin yhdeltä yrittäjältä, joka viimeinkin oli uskaltanut lopettaa kannattamattoman yrityksensä ja alkaa toteuttaa unelmiaan...

En edes muista, koska olisin ostanut mitään, jonka voisin liittää materialismiin. Kellosta ranteessa luovuin muutama kuukausi sitten. Pidin itseäni kelloharrastajana. Joku teistä on nähnyt kellokokoelmani. Toki suurella osalla niistä kelloista on tarinansa, mutta nyt ne jäävät tarinoihin. Muistan ne tarinat kun kävelen kellolaatikoiden ohi. Saatan ehkä vielä jopa kellonkin laittaa ranteeseen, kun on jokin juhla, mutta silloin se kello tulee valittua sen tarinan vuoksi, ei sen kellon arvon tai ulkonäon vuoksi.

Älä pelkää luopua asioista, jotka eivät ole sinulle hyväksi. Äläkä pelkää pyytää apua luopumisprosessiin. Muista kuitenkin, että kukaan ei tee sitä prosessia puolestasi, sen kivun joudut käymään itse läpi, mutta järjestelyissä on apua aina saatavilla. Luopumiset kannattaa tehdä oma-aloitteisesti ja vapaaehtoisesti. Pakottamalla tehdyt rikkovat helposti kaiken.

Joskus on onnenpotku, kun et saa, mitä haluat

Rahaa ei revitä seinästä

Empiirisen tutkimukseni, lukuisten liikunta-alan yrittäjien kanssa käymieni keskustelujen pohjalta olen yllättynyt siitä, kuinka moni kuvittelee, että valtio vain lapioisi rahaa nyt yrityksille, jotta ne voisivat maksaa laskujaan. Ei lapioi, ei nyt eikä tuskin tulevaisuudessakaan! Vain sinä voit pelastaa yrityksesi.

Tästä Suomen Yrittäjien selkeästä yhteenvedosta näet, mitkä ovat sinun ja yrityksesi mahdollisuudet saada mitään hallituksen kertomaa tukea yrittäjille. Suomen Yrittäjät ry on keränyt hyvän koronainfopaketin yrittäjille.

Ensimmäisenä pitää huomioida, että yrityksen pitää olla elinkelpoinen, eli et voi saada rahoja vanhojen laskujen maksuun. Yritykselläsi ei saa olla esimerkiksi verovelkaa, sen on pitänyt tehdä voitollista tulosta ja näin ollen myös yrityksen oma pääoma pitää olla kunnossa. Jos jokin näistä ei ole kunnossa, olet täysin omillasi, ilman mitään tukimahdollisuutta.

Jos nyt kuitenkin kaikki kohdat ovat kunnossa ja haaveilet jostakin tuesta, sitä pitää hakea johonkin uudistumis- ja kehittämishankkeeseen, jolla aiot nyt korvata koronatilanteesta johtuvaa liikevaihdon menetystä. Saat siis tukea toimintasi uudelleenjärjestelyyn, et pelkästään erääntyvien laskujen maksuun. Sinun pitää pystyä osoittamaan yrityksesi sopeutumis- ja muuttumisvalmius tässä tilanteessa ja mitä se kustantaa. Mikäli tällaista hanketta et pysty osoittamaan hakemuksessasi, se kaikella todennäköisyydellä hylätään, ikävä kyllä.

Saattaa olla, että lainoitus on ainoa vaihtoehtosi. Siinäkin pätevät edellä mainitut yrityksen elinkelpoisuusedellytykset. Tai vaihtoehtoisesti joudut panttamaan omaisuuttasi mahdollisesti jopa lainan summan verran. Finnveran takaamanakin joutunet itse rahoittamaan vähintään 20 % uudistumishankkeen lainoituksesta. Ole erityisen varovainen ja analyyttinen tässä vaihtoehdossa. Älä usko unelmiin ja lottovoittoon, vaan ole realisti.

Yksinyrittäjille on suunnitelmissa turvaverkko, jossa sivutoimisen yritystoiminnan perusteella henkilöllä olisi oikeus työttömyysetuuteen ja jossa päätoimisesti työllistyneen yrittäjän työttömyysetuuden saaminen ei edellyttäisi yritystoiminnan lopettamista. Tämä on kuitenkin vasta vireillä.

Muista, että myös maksuaika - on se sitten vuokraan, laiteliisareihin tai mihin tahansa - on myös rahoitusta, siis lainaa, joka pitää maksaa takaisin. Ja sinun tulee maksaa se takaisin kasvavalla liikevaihdolla. Tarvitset siis enemmän asiakkaita koronatilanteen jälkeen, mitä sinulla oli sen alkaessa, jotta pystyt maksamaan esimerkiksi vuokrarästit, jotka aiheutuvat tältä ajalta. Laske tarkasti, onko sinulla oikeasti varaa ja mahdollisuus pitää yrityksesi hengissä. Joskus voi olla järkevintä uskoa numeroita, ihan oma mielenrauhan vuoksi.

Ensi viikon keskiviikkona, 8.4. pidän Trainer4You:n kanssa webinaarin aiheesta Miten pelastan liiketoimintani. Katso myös muut tilanteeseen liittyvät webinaarit ja varaa paikkasi heti tästä.

Numerot eivät valehtele,

mutta saat ne valehtelemaan

Tänään on kaunis päivä

Tänään on kaunis päivä, kun aurinko paistaa.

Tänään on kaunis päivä, kun sai juoda aamukahvinsa auringonpaisteessa.

Tänään on kaunis päivä, kun sai kuntoilla heti aamusta.

Tänään on kaunis päivä, aloittaa ja rakentaa jotain uutta.

Tänään on kaunis päivä, kun saa rekrytä uusia ihmisiä yritykseensä.

Tänään on kaunis päivä, kun uusi kirja, KUNnoON 15 MINUUTTIA ilmestyy.

Tänään on kaunis päivä, siitäkin huolimatta, että viimeinenkin isovanhemmistani nukkui aamulla pois.

Minä en saa hänen kanssaan enää sitä 15 minuuttia. En voi soittaa hänelle, jutellakseni 15 minuuttia. Yritin muutamia vuosia sitten ja juteltiinkin tovi, vuosien tauon jälkeen. Tuntui hyvältä, mutta siitä ei seurannut hyvää. Suku on joskus pahin. Nyt en enää saa sitä mahdollisuutta. Se vietiin minulta haluamattani. Voin vain jättää jäähyväiset.

Vaikka olitkin minulle jo vuosia varsin etäinen, tahtomattani, olit mielessä tavattoman usein. Kyyneleen sait silmääni joka kerta, kun lähetit kortin lapsenlapsenlapsellesi. Nyt kortteja ei enää tule, mutta ne kyllä säilyy. Viimeisimmässä oli ballerinan kuvia, tietysti.

Emme pysty valitsemaan sukuamme. Voimme kuitenkin valita, millainen suku haluamme olla. Millaisia ihmisiä haluamme olla. Suku on kuin puun oksat. Ne kasvavat eri suuntiin, mutta juuret ovat aina samat. Jos juurista ei pidä huolta, oksatkin kuihtuvat.

Piti kirjoittaa kirjan ilmestymispäivänä ihan jotain muuta, mutta ehkä tämä on herättävä avaus, koska kirjakin on varsin herättävä. Ainakin minä heräsin tänään varsin erilaiseen aamuun. Ote kirjasta, jonka yhdessä kappaleessa pohditaan, kenen kanssa haluaisit istua alas vartiksi:

Olisiko sinun vartissa edesmennyt fammu tai pappa? Kenties joku edesmennyt läheinen? Mitä haluaisit kysyä? Mistä haluaisit puhua? Kaipaisitko joitain viisaita neuvoja? Onko joku isovanhempasi yhä elossa? Voisitko käydä nämä samat keskustelut hänen kanssaan, jos siihen vielä oikeasti on mahdollisuus? Entä omat vanhemmat? Mitä voisit heidän eteensä tehdä juuri tänään? Olisiko sinulla aikaa soittaa ja kysyä heidän kuulumisiaan tai mennä kylään vartin kahville? Onko ruokaa tehty kotona niin paljon, että siitä voisi viedä vähän heillekin ja ilahduttaa tällaisella vartin vierailulla? Moni meidän ja muiden isovanhemmista istuu kotona tai palvelutalossa yksin kaikki päivät. Mieti miten suuri asia jollekin vanhukselle olisi, että kävisit vartin kahvilla kerran viikossa? Kun on sinun vuoro istua siinä keinutuolissa, niin kuka tulee silloin katsomaan sinua?

Tänään on kaunis päivä. Nauti siitä ja ota siitä kaikki sen suoma ilo irti. Iloa on - aina.

Rakkaus on suurin lahja, minkä edellinen sukupolvi voi jättää seuraavalle

Hienon aikakauden päätös

Tiedättekö tunteen, kun toivoisi jonkin asian jatkuvan hamaan tappiin asti? Kun toivoisi, että mikään ei muuttuisi ja veisi pois jotain hienoa - jotain, mikä on ollut sydäMMessä pitkään? Jotain, joka vei sydäMMen kokonaan. Jotain, jonka tietää pysyvän sydäMMessä ainiaan. Kunpa kaikki kaunis voisi vain jatkua ja pysyä kauniina, sellaisena jollaiseksi se rakennettiin - sydäMMellä, rakkaudesta, intohimosta, palavasta halusta - halusta olla paras. Halusta antaa ihmisille jotain suurta ja samalla saada itselleen jotain vieläkin suurempaa. Nämä ovat jäähyväiset rakkaalle.

Hieno aikakausi päättyi, kun Itäharjun M&M sulki ovensa tänään viimeisen kerran, oven joka oli kunnia-asia pitää puhtaana. Kirjoitan tätä kyyneleet silmissä. Menee tunteisiin. Piti mennä treenaamaan vielä kerran. Piti mennä ohjaamaan spinning vielä kerran. Piti, en pystynyt. Katsoin Renjan postaaman videon juuri, lauantai-iltana, kymmenen aikaan ja nousin sängystä kirjoittamaan tätä. M&M Itäharju oli ensimmäinen lapseni. Nyt se jatkaa eloaan Kupittaalla, uskoakseni yhdessä hienoimmassa kuntokeskuksessa, jonka olen nähnyt, enkä edes ole nähnyt sitä vielä täysin valmiina. 

Itäharjun M&M jatkaa eloaan Kupittaan M&M:n seinällä, johon on kirjattu ne mietelauseet, joilla Itäharjulla on menty eteenpäin, niillä jotka oli kirjoitettu toimistotuolini selän taakse. Oli varsin hieno ele siirtää ne lentävät lauseet - se henki niissä - mukana Kupittaalle. Silloinkin silmä kostui, kun näin niiden siirtyneen uuteen paikkaan. Ne auttoivat minua uskomaan kaikissa yrittämisen haasteissa, että haasteiden voittaminen kannattaa aina. Että kannattaa miettiä, mitä on eikä sitä, mitä ei ole.

Itäharjun M&M:stä voisi kirjoittaa kirjan. Ehkä joskus kirjoitetaankin. Ehkä sitä jo vähän kirjoitettiinkin vuosi sitten, Kunnon liiketoimintaa -kirjan muodossa. Tarinoita olisi varmasti vaikka moneenkin kirjaan. Elin ja hengitin M&M:ää 13 vuoden ajan. Muistan varsin hyvin, kun astuin ensimmäistä kertaa ovesta sisään ja näin niiden lukemattomien putkien ja muun sälän keskeltä pilkottavan kuntokeskuksen. Teimme jotain suurta ja erikoista vuonna 2001. Olimme aikaamme edellä, kuten M&M Kuntotalo on aina ollut. Muistan, kuinka katsoimme hienoista tv-järjestelmistä 911-tapausta, tuoreessa kuntokeskuksessa. Jo silloin syötimme CNN uutisfiidiä netistä salimme televisioihin, erityisen matriisijärjestelmämme kautta. Tämä blogi on täynnä M&M:ää.

Oli kunnia jättää tuo lapsi veljen ja hänen Heimonsa hoitoon, muutama vuosi sitten. Ovat hoitaneet tonttinsa enemmän kuin esimerkillisesti. Nyt runsas 16 vuotta sitten alkanut Itäharjun tarina tuli päätökseen. Kiinteistö - kaikista sen puutteista huolimatta ja ehkä niiden vuoksi - palveli hyvin. Keskus ei ollut koskaan hengetön. Se eli isolla sydäMMellä ensimmäisestä päivästä viimeiseen. Valtava määrä asiakkaita kulkivat tuon saman polun, avajaisista päätökseen. Voisin nimetä heidät. Tiedätte - juuri te, jotka olitte niissä ensimmäisissä joulujuhlissakin - että arvostan suuresti tuota tavattoman pitkää asiakassuhdetta ja erityisesti sitä, että ne jatkuvat nyt Kupittaalla. Osa teistä - työntekijöistäkin - tuli mukanani jo keskustan M&M:stä, jossa minä aloitin vuonna 1999. Ette pysty ymmärtämään, kuinka paljon olette kaikki antaneet minulle. Osalla teistä on M&M ollut sydäMMessä jo yli 20 vuotta. Vuonna 1987 perustettu brändi elää ja voi hyvin.

Tämä on Sinulle, Rakas M&M Itäharju! Juon sinulle huomenna lasillisen kuplivaa. Sytytän tähtisadetikun ja katson, kuinka tähtisateen myötä jäät muistoihini asumaan. Kuinka joka kerta, kun törmään Sinuun jossakin, saat minut haikeaksi, mutta samalla hyvälle tuulelle. Meillä oli kivaa, kaikista haasteistamme huolimatta. Kiitän Sinua. Teit minusta sen, jota olen. Sinun hedelmiäsi poimin nyt ja tulevaisuudessa. 

Kiitos. Olit ja tulet olemaan arvokas ja korvaamaton! Nähdään tulevaisuudessa - Kupittaalla.

Olet aina mielessä,

ikuisuuden sydäMMessä

Unelmapäivä

Minulta kysyttiin tovi sitten, millainen olisi minun unelmapäiväni. Olen kirjoittanut Miehen ja naisen unelmapäivistä. Kumpikaan niistä ei vastaa kuitenkaan minun unelmapäivääni.

Ihmisillä on erilaisia unelmia, sellaisiakin, joista ei koskaan tule totta tai edes tavoitteita. Joku haluaa voittaa Lotossa, vaikka ei koskaan lottoa. Toinen haluaa elämäänsä jotakin, jonka eteen ei kuitenkaan ole valmis tekemään mitään - tai ainakaan vaadittavaa. Kolmas vain unelmoi ja ihmettelee, miksi unelmat eivät hänen kohdallaan koskaan toteudu. Hänhän tietää sen jo ennalta ja saa, mitä tilaa.

Jäin miettimään tuota unelmapäivää, vaikka vastasinkin jotain. Jäin myös miettimään jatkokysymystä, olisinko sanonut samat asiat viisi vuotta sitten. En olisi.

Unelmapäiväni on varsin yksinkertainen ja tämä unelmapäivä on varsin helppo toteuttaa. Se menee näin:

• Ei tarvitse herätä kellon soittoon, hyvin nukutun yön jälkeen.
• Saa herätä tärkeiden ihmisten seurasta ja syödä heidän kanssaan aamupalaa.
• On mahdollisuus harrastaa päivän aikana, ehkä käydä soittamassa rumpuja, kuntosalilla, joogassa, sisäpyöräilyssä tai pelaamassa lätkää, mielellään hyvässä seurassa nämäkin.
• On mahdollisuus käydä lounaalla tai kahvilla ystävän, rakkaan ihmisen tai fiksun kollegan kanssa, maailmaa parantaen.
• Saa tehdä työtä, joka ei tunnu työlle. Työssä, jossa saa auttaa muita menestymään ja onnistumaan.
• Päivällinen jälleen hyvässä seurassa, itse tehtyä ruokaa nauttien.
• Ilalla vielä yhteistä aikaa läheisten kanssa, ennen kuin saa ottaa rakkaan ihmisen kainaloon nukahtamaan ja kuunnella hänen nukahtavan, kun on ensin peitellyt sen arvokkaimman.

Sellainen on minun unelmapäiväni. Ei tuo vaadi paljon. Tai toiseaalta vaatii, tukun hyviä valintoja elämässä ja niitä unelmia, joita ei pelkää tavoitella ja toteuttaa. Mitäköhän vastaisin vuoden päästä? Viiden vuoden? Kymmenen? Ehkä palaan tähän täällä joskus.

Elämässä on kuitenkin kyse aika pienistä ja yksinkertaisista asioista, kun ajatellaan onnellisuutta ja mistä se rakentuu. Toki kannattaa ajatella isosti ja rakentaa myös isoja unelmia ja suunnitelmia, mutta tuota onnellisuuden perustaa ei kuitenkaan voi ostaa. Se kannattaa miettiä läpi, kun niitä isoja suunnitelmia ja uria alkaa haikailla.

Milloin sinä elit viimeksi unelmapäivän? Onko sinulla siihen tällä hetkellä mahdollisuus? Jos ei ole, mikä estää? Miksi et tee esteelle mitään? Mitä valintoja sinun pitäisi tehdä, elääksesi unelmapäiviä? Miksi et tee niitä valintoja? Vai pitääkö sinun luopua jostakin? Jos voit kuvitella unelmapäivän, pystyt myös toteuttamaan sellaisen, jos vain haluat.

Älä unelmoi elämääsi,

vaan elä unelmaasi

Täs siul o sellane

Kun aika on, soi radion ja television mainoksessa...

Aika ajoin tulee aika, jolloin pitää tehdä muutoksia. Kun se tunne tulee, sen aika on. Sitä ei kannata miettiä pitkään. Nyt on yhden muutoksen aika. Vaikka tilaisuus ei vielä kolkuttanutkaan, piti rakentaa ovi.

Olen isoon ääneen sanonut, että en koskaan muuta Turusta mihinkään. Muutin Lohjalle. Olen sanonut, että olen yrittäjä, henkeen ja vereen, etten voisi olla toisella töissä. Olen sanonut, etten ikinä voisi olla edes töissä Helsingissä. Nyt ole kokeillut ne kaikki enkä sano enää mistään, en ikinä. Sanomisistani huolimatta löysin itseni Forever Töölön klubin johtajana ja olen nauttinut jokaisesta hetkestä, Helsingistäkin.

Forever Töölö oli minun toinen perheeni neljä ja puoli vuotta. Kun tulin klubille johtajaksi, henkilökunta ilmoitti, että Töölössä ei voi saada hyviä arvosanoja laadunseurantatutkimuksissa. Töölöläiset ovat erilaisia. En uskonut. Ja olin oikeassa. Töölössäkin sai hyviä arvosanoja, parhaitakin, kun vain oli riittävän hyvä.

Meidän Jengistä tuli erinomainen tiimi, joka teki täysin käsittämättömiä ennätyksiä. Kertokaa minulle heti, kun jokin kuntoklubi myy yli 5.000 tuntia valmennusta kuukaudessa. Kuukaudessa! Me myimme, suurimman osan tuosta yhdessä viikossa. Tai vaihtaa vuodessa miljoona euroa valmennuksella. Tai ehkä rikon nuo ennätykset vielä itse jossakin, uuden tiimin kanssa. Muitakin ennätyksiä ja saavutuksia voisi listata vaikka kuinka. On Vuoden Fustra-klubi -titteli ja viimeisimpänä olimme vuoden CMS klubi 2016. Työntekijäni tekivät tuon ja minä sain vain seurata ja ohjailla vierestä.

Meidän Klubi ja Meidän Jengi on ollut jotain ihmeellistä. Sen tiimin rakentaminen on ollut taidetta, palapeliä, jossa jokaisella palalla on ollut oma paikkansa ja merkittävä osa kokonaisuutta. Rekrytointi jo itsessään on ollut erityinen prosessi. Joskus valitsin valmentajan vain sillä perusteella, että hän nousi ainoana seisomaan, kun ryhmähaastattelussa esittelivät itsensä. Pienet asiat ratkaisevat. En koskaan hakenut parasta valmentajaa, vaikka niitä aina sainkin. Etsin juuri oikeaa palasta, juuri sellaista ihmistä ja persoonaa, jonka ajattelin sopivan juuri siihen koloon, johon ihmistä olimme laittamassa. Onneksi minulla on rekrytoinnissakin ollut apuna varsin välkkyjä vastaavia.

Meidän Jengi opetti minulle paljon. Ennätyksiä tehdään kahdesta syystä, arvostus ja luottamus. Jos edes toinen puuttuu, suuntaan tai toiseen, esimiesten ja alaisten välillä, on turha tavoitella kuuta taivaalta. Yhtään mestaruutta ei ole voitettu rahalla, ostamalla, parhailla pelaajilla, vaan ne voitetaan yhteishengellä. Samoin on ennätysten kanssa. Niitä tehdään, kun jokainen joukkueen jäsen on valmis tekemään kaikkensa ja valmis auttamaan jokaista toista joukkueen jäsentä. Kun yhteinen suunta ja maali on selkeä ja henki on hyvä, tehdään ihmeitä.

Kiitän jokaista Meidän Jengin jäsentä, yhdessä ja erikseen. Te olette rakkaita ja mahdollistitte minulle elämyksen, kokemuksen, jota ei rahalla saa. Meillä oli hauskaa, kun teimme töitä tosissamme, mutta emme koskaan totisesti. Huimia juhlia, kivoja hetkiä, mahtavia kokemuksia, elämää.

Mitä nyt teen? En tiedä. Kertokaa te minulle. Viimeistelen ainakin Kunnon Liiketoimintaa -kirjan, joka ilmestyy maaliskuussa ja josta voit lukea itse, miten voittavia tiimejä rakennetaan ja johdetaan sekä miten hyvinvoinnista tehdään bisnestä. Ehkä myös lepään hetken ja hoidan pään ja kropan kuntoon, raskaan syksyn jäljiltä. Nyt on aika vähän hengähtää ja miettiä, mitä sitä isona tekisin.

Ehkä alan taas kirjoittelemaan tännekin lisää, kirjan jatko-osa mielessä. Mistä sitä tietää...

If you were born again tomorrow

Would you live your life like yesterday?

If you were born again tomorrow

I wouldn't live my life any other way

Bon Jovi

Mikä on tarpeeksi?

Miksi ihmisen pitää olla tällainen vaatehamsteri? Ette usko, kuinka paljon minulla on esimerkiksi treenivaatteita. Jopa lähes käyttämättömiä. Kuka tarvitsee? 

Kuinkakohan vähällä määrällä vaatteita sitä oikeasti pärjäisi? 

Kymmenet kalsarit, kymmenen paria sukkia, kymmenen t-paitaa, kymmenen pitkähihaista paitaa, kymmenet housut, jne... Olisiko kymmenen se luku? Ja jos ostaa uutta, vanhasta kympistä pitäisi sama määrä lähteä, kun uutta tulee tilalle. Pärjäisiköhän tuolla? Jos ne kymmenen paria sukkiakin olisivat identtiset, ei haittaisi, vaikka pesukone söisi parinpuolikkaan.

Tuolloin ei ainakaan pitäisi olla näin paljon kaappeja ja kahta varastohäkkiä kellarissa. Voisin ottaa kolmannenkin. 

Sorttasin t-paidat. Sen jälkeen jäi vielä kaappiin arviolta 120 t-paitaa. Mitä hittoa? Ja muistaakseni kellarissa on vielä yksi laatikollinen. Minulla oli t-paitoja kaapissa peräkkäisissä pinoissa. Eli takimmaisesta pinosta en ole käyttänyt paitoja ehkä pariin vuoteen. Nyt hajotin pinot ja oli kuin kaupassa olisin käynyt. Calvin Kleinin kalsareita löytyy armeijalle. Samoin sukkia. Farkkujen määrä saa jo nauramaan. Jalkineiden itkemään. Ihminen on tyhmä eläin. 

Tai eivät kaikki ole, vaikka minä olenkin. Tiedän yhden, joka noudattaa tuota määräpolitiikkaa, eli aina kun ostaa jotain, vanhasta pitää luopua. Mutta se luopumisen tuska! Ei ole helppoa luopua, kun jos sittenkin vanhassa on vara parempi. Jos vaan pitäisi ja saisi kaiken? Johonkin varastoon. Onhan niitä, varastoja maailmassa. Jos sittenkin on joskus se mökki, jota maalatessa voi käyttää sitä kauhtunutta paitaakin. Vaikkakin niitä ehtii sitä odotellessa kauhtumaan kymmeniä lisää. Ja en kuitenkaan jaksa itse sitä maalata, kun ammattilaiset ovat sitä varten.

Millä pääsen tästä luopumisen tuskasta eroon? Miksi kaikki pitää säilyttää ja varastoida? Miksi ei voisi vain silmät kiinni pistää vanhan menemään? Ei, muutto ei ole vastaus. Siitä on todisteena varastossa olevat laatikot, jotka ovat viihtyneet siellä hyvin, avaamattomina, yli neljä vuotta, edellisestä muutosta.

Mitä teen tuolle nyt poistuvalle vaatevuorelle? Kyllä, nyt lähtee iso määrä johonkin, vaikkakin tolkuton ja täysin tarpeeton määrä vielä jää. Millä saan tämän uudenhankkimisvimman loppumaan? Miksi aina pitää saada jotain uutta, erikoista ja kivaa? Voisiko sitä vain tyytyä siihen, mitä nyt on? Selviytyäkseni en tarvitse enää yhtään vaatepartta. Enkä varmaan muutakaan. Tämä vuori kaikkea riittäisi ja kestäisi varmasti lopun elämän. 

Minulla on liikaa varastotilaa. - Sanoi ei kukaan, koskaan.

Elämä ilman aspartaamia

Runsas viikko sitten, hierojan plintillä päätin hetken mielijohteesta lopettaa light-limujen lipittämisen. Ehkä se kuuluu nyt johonkin aivoissani meneillään olevan kampanjaan terveellisemmän elämän puolesta. Kaikenlaista hullutusta alkaa tulemaan mieleen. Alkaakohan tuo 40 mittarilukema lähestymään liian nopeasti? Tiedä häntä.

PepsiMax oli pitkään suosikkijuoma. Se on ollut suosikki kolajuomista ilmestymisestään asti. Se on yhä paras kolajuoma. Lipitin sitä keskimäärin 1,5 litraa päivässä, siis kymmenisen litraa viikossa. Paljon vai vähän? Kun Mountain Dew Free ilmestyi hyllyihin Suomessa, se on hiljalleen vienyt markkinoita PepsiMaxiltä meidän jääkaapissa. Noin 2/3 yliotteella siirryin tuohon juomaan. Nyt kaikki viime viikolla ostetut pullot ovat yhä avaamattomina kaapissa.

Nouskaa seisomaan ja osoittakaa suosiota. -- Kiitos!

Kun tuohon juomamäärään vielä lisää toistakymmentä kahvikupillista päivässä, niin voitaneen sanoa aspartaamin (E 951) lisäksi kofeiininsaannin olleen kohdillaan. Kofeiinin saantivajeen johdosta meinasi pää räjähtää viikonloppuna, mutta en korkannut. En juo kotona kahvia, kun en jaksa keittää sitä, edes aivojen kirkuessa. Kofeiinivaje lienee ollut valtava.

Kun nyt olen ollut ryyppäämättä, huomaan, että kahvinkulutuskin romahtaa töissä ollessa. Tänäänkin olen juonut vasta kaksi kuppia, kun ennen olin hörppinyt tähän mennessä jo ainakin kymmenen astiallista. Mielenkiintoinen ilmiö. Luulin kahvinlatkimisen olevan vain tapa, mutta se taisikin ihan oikeasti tulla kofeiinin tarpeesta. Saa nähdä, miten elimistö reagoi.

Miksi sitten tein tuon päätöksen? Syy oli aspartaami. Olen moneen otteeseen lukenut sen väitetyistä haitoista. Toki vastaväitteitäkin on olemassa, mahdollisesti ihan perustellusti, suuntaan tai toiseen. Eviran propagandaa lisäaineiden suhteen voi lukea tästä.

Virvoitusjuomatuottajan sivuilta poimin tämän:

Viranomaisten määräämä aspartaamin ADI-arvo (Acceptable Daily Intake) eli hyväksyttävä päivän saantiannos on 40 mg painokiloa kohti. 60-kiloinen aikuinen voisi näin ollen nauttia 2400 mg aspartaamia turvallisin mielin joka päivä. Asesulfaami K:n ADI-arvo on 9 mg painokiloa kohti. 60-kiloinen aikuinen voisi näin ollen nauttia 540 mg asesulfaami K:ta päivittäin. Käytännössä tämä tarkoittaa, että keinomakeutettuja virvoitusjuomia voi nauttia 4-5 litraa päivässä ennen kuin raja ylittyy. 

Huolissani aloin olemaan, kun käsien vapina meinasi välillä riistäytyä hallinnasta. Tikkakin lähti sormista käskemättä kohti taulua. Aspartaamilla väitetään olevan hermostollisia vaikutuksia ja voisin kuvitella, että yhdistettynä tuohon mittavaan kofeiinimäärään, hermosto on väkisinkin touhunut omiaan.

Aivoissa aspartaami estää serotoniinin (säätelee aivojen vireystilaa ja mielialaa) muodostumista, mikä aiheuttaa ahdistuneisuutta, ärtyneisyyttä, huimausta, unettomuutta, masennusta, maanisdepressiivisyyttä, paniikkihäiriöitä, käytöshäiriöitä kuten raivoa ja väkivaltaisuutta, muistinmenetystä, sekavuutta ja tajuttomuutta sekä kuukautisiin liittyviä mielen ja kehon ongelmia.

Jälkimmäisiä ei vielä ole ollut. No ei kyllä muitakaan, mutta en kuitenkaan uskalla jäädä niitä enää odottelemaan, vaan hörpyn laatu saa nyt vaihtua pysyvästi. Ei ole edes tehnyt mieli limuja, joka tuntuu oudolta.

Tästä myrkytysoirelistasta sitten jo voikin poimia tukun oireita:

Aspartaamimyrkytyksen yleisiä ensioireita ovat jatkuva väsymys, ruuansulatusvaivat kuten pahoinvointi, turpoaminen, vatsakipu ja ripuli, muistin ja ajattelukyvyn huomattava heikentyminen, persoonallisuusmuutokset, käsien ja jalkojen tunnottomuus ja pistely, näköhäiriöt ja tajuttomuus. Muita tavallisia ovat allergiat, kouristukset, fibromyalgia-oireet, nivelsäryt, äkilliset kivut, lihominen, selluliitti, huimaus, päänsärky ja migreeni, tinnitus, ahdistus, masennus, paniikkihäiriöt, halvaus, sydämen verisuonten sairaudet, verenpaineen nousu, parkinsonismi ja puhehäiriöt. 

Aspartaamin lisäksi olisi ehkä aihetta laittaa myös asesulfaami K (E 950) suurennuslasin alle. Sen on väitetty lisäävän mielitekoja syömiseen, lähinnä herkutteluun. Tiedä nyt tuosta. Joku väitti, että sillä aineella bulkataan sikoja. Ilmankos se on maistunut. En kuitenkaan löytänyt väitteelle mitään tukea.

Olen oman osani kantanut virvoitusjuomateollisuudelle. Saa nähdä, kuka nämä eurot saa jatkossa. Jotainhan tulee aina tilalle. Mielitekojen määrähän on maailmassa vakio. Varmasti juon kolaa ja muita juomia jatkossakin, mutta vain tarkoin harkituissa tilanteissa.

Ehkä nyt voin taas suunnata kirurgiksi, kun skalpelli pysynee jatkossa teippaamatta kädessä.

[ Aiheeseen liittyen: Virtaa on kuin ydinvoimalassa / Lakritsioireyhtymä / Liikaa kahvia ]

BTW On ollut hieno huomata, kuinka moni oikeasti lukee Aamusetin kolumneja, joita sinne on tovi tullut paiskottua. Viimeisin kirjoitus on saanut tuttuja ja melkein tuntemattomiakin pysäyttämään minut ja puhumaan aiheesta. Joku kertoi jopa leikanneensa kirjoituksen talteen. Siis minun höpinöitäni ja aivopierujani? Aika hienoa, vaikka itse ylimielisyyttäni sanonkin. Vedän suoraan tästä johtopäätöksen, että muutkin ovat kyllästyneitä ainaisiin valittajiin.