maanantai 4. heinäkuuta 2011

Poispilatut

Hesarin kuukausiliitteessä on jälleen kerran mainio kirjoitus. Seija Sartti toteaa Poispilatut-artikkelissaan, kuinka suomalaisille ei kelpaa muu kuin mariseminen.
Ruoka ei kelpaa, työ ei kelpaa, palvelu ei kelpaa, politiikka ei kelpaa, mikään ei kelpaa. Mankuminen kelpaa.
Olen tehnyt saman huomion. Ikävä kyllä. Suomesta puuttuu tekeminen ja vastuun ottaminen. Oletetaan, että joku muu hoitaa kaikki ikävät asiat. Jonkun muun on aina oltava vastuussa omistakin töpeistä. Vahingoissa on syyllinen aina löydyttävä ja se on saatava tuomiolle. Ei meissä voi olla mitään vikaa. Emmehän me ole tehneet mitään. Velkaantumiseenkin on löytynyt syyllinen muualta kuin velan ottajasta.

Sartti toteaa osuvasti:
Suomen kahtiajaosta ei puhuta turhaan: on se Suomi, joka valittaa, ja se Suomi, joka tekee.
Omalla tavallaan tuo Linnanmäen jupakkakin liittyy tähän. Valitetaan anonyymisti netissä, lipat vinossa, sen sijaan, että tehtäisiin asioille jotain. Odotetaan, että joku toimittaja tai viranomainen korjaa asioita, joihin voisi itsekin vaikuttaa. Ei vain kyetä. Valittaminen - varsinkin anonyymisti - on helpompaa. Silloin voi myös vähän värittää, ilman että joutuu kantamaan vastuutaan värittämisestä tai muusta tekemisestään.

Jokaisen pitäisi vain saada etua, tekemättä mitään ja jopa pyytämättä. Valitetaan jos niin ei käy - tai jos niin käy.
Etuudet ovat sitä varten, että niistä voi valittaa. Kukaan ei valittanut opintotuesta [tai mistään muistakaan tuista. Blogistin huomio.] silloin, kun sitä ei ollut.
Kuten Sartti toteaa, nyt valitetaan kaikista tuista. Ne kaikki ovat liian pieniä - tai ainakin naapuri saa niitä ihan liikaa. Ei mitään järkeä. Tuskin pystyn koskaan ymmärtämään sitä, että joku, varsinkin terve ja työkykyinen ihminen, saa jostakin rahaa tekemättä mitään. Siis muusta kuin Lotosta. Tai tarviihan siinäkin täyttää kuponki jossakin muodossa.
Poispilatut suomalaiset loukkaantuvat vähästä: he kantelevat oitis viranomaiselle tai lähtevät käräjille peräämään oikeuksiaan.
Juuri niin. Oma napa on ainoa, jolla on merkitystä.

Linnanmäenkin, kuten minkä tahansa työyhteistön työoloja voisi varmasti parantaa, jos joku vaan viitsisi olla aktiivinen ja osaisi myydä parannukset johdolle. Kaikki yhteisöt toimivat niin. Lakkoilulla, uhkailulla ja valittamisella luodaan aina vain pahaa verta osapuolten välille. Näin käy tuossakin jupakassa.

Työntekijän pitää osata myydä vaatimuksensa niin, että pomo näkee sen edut omalta kantiltaan. Jos vaikka kioskissa on kuuma, työntekijän pitää osata perustella pomolleen, että kun lämpötila saadaan viisi astetta alhaisemmaksi, jäätelö säilyy paremmin ja työntekijäkin on tyytyväisempi, jolloin asiakaspalvelu paranee. Keinoja on monia, kun vain ajattelee ja avaa suunsa, kahvipöydässä ja netissä valittamisen sijaan.

Jos pomo ei osta parannusehdotustasi, se ei ole pomon tai työnantajan vika. Et vain osannut myydä ajatusta, tai se ei ollut resurssien mukainen, ja sinun tulee mennä takaisin piirustuspöydän ääreen ajattelemaan. Tässäkään tilanteessa ei auta uhkailu, valittaminen eikä hampaiden kiristely. Pakottamalla ei saa mitään hyvää aikaiseksi.

Joku voi kysyä, voidaanko nuorelta työntekijältä odottaa edellä mainittua aloitekykyä. Mielestäni voitaisiin, jos heidät olisi opetettu sellaisiksi, eikä kaikkea olisi aina pureskeltu valmiiksi pumpulipilven päälle. Jos et pidä työstäsi, vaihda sitä tai vaihda asennetta. On vain kaksi vaihtoehtoa. Kaikki välimallit ovat sinulle pahaksi. Sama pätee käytännössä mihin tahansa tilanteeseen.

Sarttin kirjoitus on yksi parhaista, joita olen vähään aikaan lukenut. Juuri sitä ennen luin Seth Godinin päivän pamauksen, jossa ihmeteltiin, kuinka joka vuosi ihmisiä matkustaa johonkin maailman kolkaan todetaakseen siellä olevan monsuunikauden tai sisällisodan. Sitten he ihmettelevät kohtaloaan ja hakevat syyllistä.

Samaa reaktiota voi todistaa työelämässä. Väitän, että monella tänäkin vuonna Linnanmäelle töihin päässeellä ei ollut mitään käsitystä, mitä huvipuistotyö on. Kuvitellaan, että se on vain auringonpaisteessa möllöttämistä. Sitä, minkä näkee asiakkaan näkökulmasta. Kun totuus iskee kasvoille, alkaa valittaminen. Ei ollutkaan kivaa töissä.

[Aiheeseen liittyen: Valitetaan valittamisesta / Elämä on kovaa / Ei ollut minun vikani]

BTW Tämän blogin sisältö on aina ollut sekalainen. Kaikenlaista tulee huomioitua ja kirjattua ylös. Osa ei saa koskaan julkaisua osakseen, jonkun olisi ehkä voinut jättää julkaisemattakin. Veikkaan, että sisältö tulee jatkossakin olemaan mitä tahansa. Voit kuitenkin kertoa toiveesi sisällöstä tässä Facebookin kyselyssä. Voit toki antaa äänesi myös kommenteissa. Vaikuttaako tulos mitenkään? Eihän sitä koskaan tiedä.

14 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Eipä se ole pelkästään suomalaisten vika. Meistä on tullut tyytmättömien sukupolvi, joka valittaa kaikesta ja syyttää kaikesta muita paitsi itseään.
On paljon helpompi selittää itselleen, että kyllähän minä vaikka mitä, mutta kun nuo muut ei anna minun edes onnistua. Meiltä puuttuu kyky sietää muuttuvia tilanteita ja kantaa vastuuta asian tilasta. Oikein hyvän näkökulman aiheeseen saa myös rapakon takaa tästä : http://www.youtube.com/watch?v=8r1CZTLk-Gk, Louis CK kertoo siitä miten kaikki on oikeastaan paremmin kuin koskaan ja kakki ovat silti onnettomampia kuin koskaan...

Sami Hurme kirjoitti...

Olet enemmän kuin oikeassa. Maailmanlaajuinen sukupolviongelma lienee kyseessä.

Videoklippi on hyvä. Facebookissahan vastaavia kiertää välillä, kuinka me ja meitä vanhemmat joutuivat hiihtämään kouluun kesät talvet, aina ylämäkeen ja silti oli kivaa.

Nyt on muotia voida pahoin ja valittaa. Tyytyväisiä ja positiivisia ihmisiä katsotaan kieroon. Epäillään sellaisen tarvitsevan hoitoa hyvään oloonsa.

Sami Hurme kirjoitti...

Videossa on vinha pointti:

Ennen oli niin, että kun rahat loppuivat, loppuivat myös huvittelut.

Petri kirjoitti...

Tuohon valituskysymykseen päästiin ihan vaalitasolla. Jokainen suomalainen kuolisi, jos yrittäjiä ja muita rikkaita ei verotettaisi enemmän tai jos kuntia yhdisteltäisiin hieman. Teki mieli lähteä ovet paukkuen kokonaan eri maisemille sitä sirkusta katsoessa, mutta katsotaan nyt ainakin tulokset.

Ja sitten, kun homma on mukamas paketissa, tulee esiin tällainen kirjoitus:
http://www.soininvaara.fi/2011/06/27/onko-satasen-korotus-huijausta/comment-page-2/#comment-117408

(ei se ole niin pitkä kuin kirjoittaja antaa ymmärtää)

Mutta näin se kai on. Ei ole sinänsä perusteltua, että kun teknologian kehitykseen satsataan jatkuvasti, niin jokaisen pitäisi asua puumajassa, mutta sama kehitys on tosiaan tuonut mukanaan aika lailla perustelematonta hyvänolontunnetta. Ihan kuin kaiken pitäisi tapahtua itsestään, mielellään jo ennen kuin sitä osaa edes pyytää.

No, tekijät saavat siinä välissä sitten poimia karkit pinosta pitkällä aikavälillä. Ei kai se voi olla huono asia?

p.s. aion jatkossakin valittaa talvesta ja VR:n toiminnasta, se ei ole marinaa, vaan psykiatrista hoitoa :)

Anonyymi kirjoitti...

Taloyhtiöthän ovat yhteiskunta pienoiskoossa. Pihaparlamentissa kokoonnutaan valittamaan miten kaikki asiat on hoidettu huonosti ja kaikki päätökset ovat vääriä.

Siltikään näistä valittajista ei monikaan vaivaudu yhtiökokouksiin ja nekin, jotka sinne tulevat eivät osallistu keskusteluun.

Kotimatkalla voikin sitten jo taas valittaa, miten huonoja päätöksiä kokouksessa tehtiin.

Sami Hurme kirjoitti...

Petri, valittamisilla on eroja, kuten tuot esiin. Valittaminen sellaisesta, jonka saa itselleen tekemättä mitään, on tavattoman tyhmää.

Edellinen Anonyymi tiivisti hyvin. Valitetaan, mutta ei haluta vaikuttaa, jotta ei tarvitse kantaa vastuuta.

Sami Hurme kirjoitti...

Taloussanomissa oli aiheeseen liittyvä kirjoitus: Mielensäpahoittajat

Anonyymi kirjoitti...

Yhden sortin tyytymättömyyttä on marista tyytymättömistä ihmisistä. Tästä on tullut varsinainen muoti: omilla paheksuvilla kirjoituksilla halutaan ilmeisesti ilmaista, kuinka itse ollaan tyytyväisiä aivan kaikkeen - ja sorrutaan itse siihen iän ikuiseen marinaan.

Tyytyväinen ihminen on kehityksen este.

Sami Hurme kirjoitti...

Yhden sortin tyytymättömyyttä lienee myös siis se, kun marisee ihmisistä, jotka marisevat niistä ihmisistä, jotka marisevat.

Mitä sinä olet viimeaikoina tehnyt positiivisuuden eteen?

Anonyymi kirjoitti...

Onnellisuutta täytyy pyytää anteeksi Suomessa. Anteeksi.

Anonyymi kirjoitti...

"Tyytyväinen ihminen on kehityksen este."

Totta, mutta yhtä lailla tyytymätön ihminen on kehityksen este, jos hän vaan valittaa, eikä tee asioille mitään.

Valituksesta ei ole mitään hyötyä, jos sanoma ei edes päädy varsinaiselle valituksen kohteelle asti.

Sami Hurme kirjoitti...

Tyytyväisyys, onnellisuus tai positiivisuus on tuskin koskaan ihan oikeasti minkään kehityksen esteenä. Tuo on vain negatiivisen ihmisen näkemys.

Väitän tyytyväisten ihmisten kehittävän tätä maailmaa paljon enemmän kuin tyytymättömien ihmisten.

Kaikki kehityskään ei ole aina positiivista, oli sen innoittaja tyytyväinen tai tyytymätön.

Fakta lienee kuitenkin se, että negatiivisuudesta on vaikea kehittää mitään positiivista.

Anonyymi kirjoitti...

Voi vittu.

Sami Hurme kirjoitti...

Mitä? Tuliko tuo viiltävä analyysi Raumalta?

IP address city: Rauma
IP address latitude: 61.1333
IP address longitude: 21.5000