Yrittäjän vapaus ja valmentaminen

Kirjoitin viimeksi empatiasta ja käytin esimerkkinä kuntokeskusalaa, peilaten jäsensopimusehtoja. Keskustelu meni Facebookissa siihen, että miksi personal trainer ei voisi käydä ilmaiseksi tai nimellisellä korvauksella valmentamassa omia asiakkaitaan jonkun muun yrittäjän omistamassa kuntokeskuksessa. Mentiin täysin sivuraiteille empatiasta sekä ymmärryksestä yrittäjän vapaudesta, johon myös keskutelussa viitattiin, että olisi jotenkin yrittäjän vapauteen liittyvä oikeus harjoittaa ammattia toisen yrittäjän omistamissa tiloissa, itselleen sopivalla tavalla ja hinnalla.

Tiedän aika paljon valmentamisella onnistumisesta sekä valmentajan että valmennuspalveluja tarjoavan yrityksen näkökulmasta, miten siitä saa itselleen elinkeinon, miten löytää ja säilyttää asiakassuhteita. Itse valmentamisesta en tiedä mitään, mutta sen asiakaspalvelukokemuksesta tiedän. Koulutan tätä valmentajille ja valmennuspalvelua tarjoaville yrityksille. Kaiken kokemuksen, tietämyksen ja datan pohjalta tiedän, että ei ole mitään järkevää perustetta sille, että yksityisyrittäjänä toimivan valmentajan pitäisi päästä harjoittamaan ammattiaan mihinkään, ilman ammatinharjoittamiseen liittyviä tila- ja välinekustannuksia. Ne valmentajalle kuuluvat kulut ovat merkittävä osa yrittäjyyttä ja myös yrittäjän riskiä ja asia mainitaan myös verottajan ohjeistuksessa, liittyen palkan ja työkorvauksen eroihin.

Valmennuspalvelut voivat olla yli 30% perinteisen kuntokeskuksen liikevaihdosta, kun valmennuspalvelut rakennetaan ja johdetaan hyvin, joten siinä ei todellakaan puhuta mistään marginaalisesta yritystoiminnan osa-alueesta. Valmennuskeskuksilla prosentti voi olla 70 tai enemmän. Toki on keskuksia, joilla ei ole halua/kykyä/osaamista/aikaa/ymmärrystä tarjota lainkaan (omia) valmennuspalveluja ja näihin voi päästä kuka tahansa valmentelemaan kuin havumajaan ja sekin on ihan ok - heille, mutta se ei tarkoita, että niitä tarjoavan pitäisi antaa ulkopuolisille valmentajille tiloja käyttöön, edes mitään korvausta vastaan.

Omassa tiimissäni, yhdessä kuntokeskuksessa, minulla oli työsuhteessa parikymmentä valmentajaa. Siitä olisi järki ja empatia ollut kaukana, jos olisin heittänyt heidän sekaan villejä valmentajia, joko ilman korvausta tai edes nimellisessä korvauksella, kun sitä ei oikein pysty perustelemaan edes riittävällä korvauksella. Olisin ollut tavattoman huono johtaja, jos olisin tehnyt tiimilleni noin. Vai mitä sinä olisit ajatellut asiasta, jos olisit ollut minulla töissä valmentajana?

Pureudun ensin muutamaan väitteeseen, johon olen törmännyt.

• Valmentaja tuo asiakkaita
• No niinhän sitä aina kuvitellaan, mutta totuus on usein ihan toinen, kun tuota olettamusta oikeasti realisoidaan.
• Hyvällä valmentajalla on oikeasti vain 10 - 15 asiakasta, joiden kanssa hän käy keskimäärin kaksi kertaa viikossa treenaamassa. Jos asiakassuhteen pituus on keskimäärin 6 kk, joka on vielä huono, tämä tarkoittaa, että valmentaja pystyisi tuomaan vuoden aikana keskukselle parhaassakin tapauksessa vain 20 - 30 asiakasta.
• Myös ne valmentajan tuomat asiakkaat kuluttavat salin resursseja, joten heidän tulee joka tapauksessa maksaa sama korvaus treenistä, kuin salin muutkin asiakkaat maksavat.
• Yleensä ne valmentajan asiakkaat löytyvät pääsääntöisesti sen keskuksen asiakkaista, kun se on helpoin massa hankkia uusia valmennusasiakkaita ja sitä massaa sen valmentajan kannattaakin hyödyntää. Sitä massaa taas ei olisi olemassa ilman sitä kuntokeskusyrittäjää.
• Valmentaja tuo lisäarvoa
• Olen kysynyt usein, että millaista lisäarvoa valmentaja tuo, saamatta kuitenkaan vastausta
• On totta, että jotakin lisäarvoa ja merkitystä asiakaspysyvyyteen voi tuoda sellaiselle keskukselle, jolla ei ole omia valmennuspalveluja tarjolla, mutta ei juurikaan sellaiselle salille, jolla niitä palveluja on omasta takaa.
• Valmentajien luulot itsestään, ammattitaidostaan, houkuttelevuudesta ja arvostaan ovat usein epärealistiset eivätkä perustu yhtään mihinkään, ikävä kyllä. Omaa arvoa ei osata tunnistaa.
• Valmentaja/valmennus/valmennettava ei kuluta salin resursseja
• Kuntokeskuksen yhden käyttökerran kustannus on helppo laskea, kun jaetaan kaikki kulut käyntimäärällä. Oletetaan, että tuo kustannus on 10 euroa, joka on yleensä vahvasti alakantiin. Tämä tarkoittaisi siis sitä, että mikäli valmentaja valmentaa viittä asiakasta päivässä, sen asiakasmäärän muodostama kulu kuntosalille on 50 euroa päivässä, eli 250 euroa viikossa eli 1.075 euroa kuukaudessa.
• Oletetaan, että valmentajan itsensä käyntiin liittyvä kustannus on puolet tuosta, kun hän käy vessassa, ehkä suihkussa, kuluttaa välineitä, tarvitsee lämpöä, sähköä, asiakaspalvelun työntekijää.... Niin häneen kohdistuva välitön kulu on siis 538 euroa kuukaudessa, riippumatta lainkaan siitä, kuinka monta neliötä hän salista tarvitsee valmentaakseen.

Mitä eri toimintamalleja voi olla? Malleja voi olla ihan juuri niin paljon kuin on yrityksiäkin. Jokainen kuntokeskusyrittäjä päättää, millaista mallia hän tarjoaa valmentajille ja jokainen valmentaja päättää, millaiseen malliin suostuu. Ei ole mitään velvoitetta kumpaankaan suuntaa, miten asian pitäisi olla, mikä on reilua, empaattista tai asiakasystävällistä. On kyse liiketoiminnasta ja yrittäjän vapaus on juurikin tuota, että sopimusvapauteen peilaten voidaan yritysten välillä sopia mitä tahansa, paitsi laittomuuksia ja molempien tulee lähtökohtaisesti noudattaa sitä sopimusta, joka on tehty.

• Itsenäinen yrittäjä
• Perustat yrityksen ja harjoitat liiketoimintaa täysin omaan lukuun, hoitaen kaikki kulut ja riskit ja pitäen myös kaikki mahdolliset tuotot.
• Tämä on kaikkein yksinkertaisin malli.
• Harjoitat siis valmentajan ammattiasi omistamissasi tiloissa tai jossakin, josta ei koidu sinulle kuluja, vaikka pururadalla.
• Vuokra joko liikevaihtoon mukautettuna tai könttäsummana
• Pääset harjoittamaan yritystoimintaa johonkin paikkaan, jonka omistaa joku muu yritys. Tämä yritys hoitaa toimitila- ja välinekustannukset; vuokrat, veden, sähkön, lämmön, infran ylläpidon, välinekustannukset, huollot ja sinun yrityksesi maksaa siitä vuokraa.
• Vuokra voi perustua yrityksesi liikevaihtoon, ollen vaikka 10% yrityksesi liikevaihdosta tai se voi olla kokonaiskorvaus, esimerkiksi kuukausivuokra.
• Prosentin ja summan päättää tilan tarjoava yritys ja valmentaja päättää joko hyväksyä tai olla hyväksymättä ne. Joskus päätös tapahtuu neuvotteluteitse, toisinaan tilan tarjoava yritys sanelee ehdot ja sillä on siihen kaikki oikeus.
• Yhteistyö
• Voi olla, että edellä mainittu vuokra - prosentti tai summa - on edellistä selvästi korkeampi, jolloin puhutaan yleensä yhteistyöstä. Valmentaja voi saada muutakin etua, kuin vain käyttää tiloja ja siellä olevia välineitä.
• Voi olla, että valmentaja saa mainostaa palvelujaan tiloissa, saa keskuksen markkinointikanavia käyttöönsä, voi hyödyntää asiakasrekistereitä ja saa muutakin apua toimintansa pyörittämiseen.
• Muista, että palvelujen vaihto - oravannahkakauppa - on aina verotettavaa tuloa! 
• Kumppanuus
• Kumppanuudessa puhutaan 50/50-jaosta. Kaikki kulut, riskit ja tuotot jaetaan tasan, kumppanien kesken (tai omistusosuuksiensa mukaan).

Nuo ovat perinteisemmät mallit, joita meidän alalla käytetään ja jokainen valitsee niistä itselleen sopivimman. Jokaisessa on hyvät ja varmasti myös huonot puolensa enkä osaa edes kertoa muuta kuin mielipiteen, mikä korvaus missäkin mallissa ja paikassa on järkevä. Muuttujia on aina aika paljon ja jos minulla olisi esimerkiksi 2.000 neliön premium-kuntokeskus ja ottaisin sinne valmentajan harjoittamaan ammattiaan omaan lukuunsa, pyytäisin siitä 1.500 euron kuukausivuokran. Joku voi sanoa sitä summaa isoksi, mutta kyse on aina siitä, mitä sillä saa ja väittäisin, että sillä saisi minun keskuksessa paljon enemmän kuin pystyisi ikinä itse rakentamaan tuolla hinnalla. 

Ei se ole hullu, joka pyytää, mutta antajasta ei aina tiedä

Empatian voima

Wikipedia kertoo, että empatia tarkoittaa kykyä ymmärtää mitä toinen ihminen kokee tämän näkökulmasta, eli itsensä asettamista toisen henkilön asemaan. Empaattisessa vuorovaikutuksessa henkilö ymmärtää toisen henkilön tunteet.

Näen aika usein rekryilmoituksissa, että haetaan empaattista työntekijää. Ja aina ihmettelen, että miksi, kun tiedän, että monessa yrityksessä ja työyhteisössä ei ole empatiaa eikä sille ole edes käyttöä, koska sille ei anneta tilaa. Tuntuu, että aniharvassa yrityksessä tehdään - tai saa tehdä - mitään päätöksiä empatiapohjalta.

Ajatellaan esimerkiksi kuntokeskusta. Jos olet koskaan lukenut yhdenkään kuntokeskuksen jäsensopimusehtoja, ymmärrät, mitä tarkoitan. Ne ei ole tehty empatiamielessä. Niissä ei ole ajateltu, miltä asiakkaasta tuntuu, miten haluttaisiin kunkin tilanteen ratkaistavan, jos itse olisi asiakkaan roolissa. Ne ehdot on tehty vain ainoastaan palvelemaan yrityksen numeroja. Paitsi etteivät pitkällä juoksulla palvele niitäkään.

Ajat muuttuvat ja niin pitää sopimustenkin muuttua, hinnoittelun ja tuotevalikoiman ohella. Ei korona ole ensimmäinen eikä viimeinen tekijä, joka olennaisesti muuttaa liikunta-alaa. Uskon koronan muuttavan meidän alaa empaattisempaan suuntaan. Ainakin toivon niin.

Olen konsultointikeikoilla puhunut paljon säännöistä ja niiden noudattamisesta. Aniharvoin törmään yrittäjään, joka jakaa näin vahvasti oman näkemykseni säännöistä ja niiden tarpeellisuudesta. Vai mitä olette mieltä näistä jäsensopimusehdoista:

1. Jäsenyys on toistaiseksi voimassaoleva. Sen irtisanomisaika on 4 viikkoa.
2. Mikäli Teillä on kysyttävää, me vastaamme mielellämme.
3. Me pidämme Teistä huolen.

Mitä luulette, paljonko noissa ehdoissa on empatiaa? Onko ehdot epäselvät? Onko nuo ehdot helppo asiakkaan allekirjoittaa? Mitä muuta oikeasti muka tarvitaan ja miksi?

Nyt saatat pyöritellä päässäsi kaikenlaisia skenaarioita, mutta pyörittelet niitä ihan turhaan. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka kortittoman tuominen treenaamaan. Jokainen kuntokeskuksen asiakkaana oleva tietää, että niin ei voi tehdä, ihan ilman että se on kirjattu mihinkään ehtoihin. Jos sellainen tilanne ilmenee, niin asiakkaaseen ollaan yhteydessä joka tapauksessa, oli se kirjattu ehtoihin tai ei ja se asia käydään asiakkaan kanssa läpi, eikö? Asiakkuus joko jatkuu tai se ei jatku ja se riippuu siitä, mihin tulokseen asiakkaan kanssa päästään, ymmärtääkö hän yskän vai ei ymmärrä.

Empaattinen yritys osaa ratkaista kaikki ongelmatilanteet ilman eri sääntöjä, kun taas empatiakyvytön yritys joutuu piiloutumaan sääntöjen taakse. Puhun paljon esimerkiksi keskeytyssäännöistä. Miksi sellaisia ehtoja pitää olla? Muutama yrittäjä on vastannut minulle, että muuten kaikki asiakkaat keskeyttäisivät koko ajan. Miksi ihmeessä ne niin tekisivät?

Liikuntapalveluja tuottavan yrityksen ydinliiketoimintaa on saada asiakas liikkumaan. Siitä kirjoitin tovi sitten. Jos asiakas haluaa keskeyttää, hänellä on siihen varmasti syynsä. Ei kukaan halua keskeyttää silloin, kun haluaa tai kykenee kuntoilla, vaan silloin kun siihen on jokin syy tai este. Jos hän haluaa keskeyttää vain siksi, ettei huvita, niin vikahan on silloin meidän ydinliiketoiminnassamme. Olemme epäonnistuneet asiakkaan liikuttamisessa. Silloin meidän pitää tehdä sille jotain - sille asiakkaan motivaatiolle, eikö?

Tuolla edellä mainitulla keskuksella on kaksi asiakkuutta:

• Toistaiseksi voimassa oleva sopimus, neljän viikon irtisanomisajalla
• 12 kerran kortti

Noilla pärjää mainiosti, kun tiskin alla on vielä 12 kuukauden asiakkuus, joka pitää maksaa kerralla ja joka myydään niille, jotka sellaista erikseen kysyvät. Nyt taas pyörittelet mielessässi kaikenlaista ja olet eri mieltä. Kerro minulle, miksi tarvitaan mitään muita asiakkuuksia, kuin nuo. Asiakkaan näkökulmasta nuo ovat joka tapauksessa riittävät vaihtoehdot ja helpottavat olennaisesti ostopäätöksen tekemistä. Ostopäätöksen helpottaminenkin on empatiaa. Ostamisen esteiden poistaminen on empatiaa, asiakkaan saappaisiin hyppäämistä.

Aika moni yrittäjä on valmis laittamaan puheissaan asiakkaan keskiöön, mutta todellisuus on ihan jotain muuta. Sama pätee henkilöstöön. Koska viimeksi sinä olet kysynyt asiakkaalta tai työntekijältä, miten hänellä menee, mitä hänelle oikeasti kuuluu ja sinulla on ollut aikaa vielä kuunnella se vastaus?

Kun ei ole sääntöjä, neuvotteleminen on helpompaa

Kolme tärkeää asiaa elämässä

Eilen vietettiin Yrittäjän päivää. Päivä on monessa mielessä varmasti poikkeuksellinen, vallitsevasta tilanteesta johtuen. Kuten Jack Björklundkin setissään ihmettelee, minäkin ihmettelen suomenkielen sanaa yrittäminen - yrittäjä. Tai en nyt niinkään sitä sanaa, vaan millainen kaiku sillä on Suomessa. En ole koskaan ymmärtänyt sen negatiivista kaikua, kuinka yrittämistä ruoskitaan ja kuinka sitä pyritään selkeästi vaikeuttamaan tälläkin hetkellä, jopa hallituksenkin toimesta. Yrittäjyys ja yrittäjät nähdään pahana, vaikka yrittäjyys käytännössä mahdollistaa sen kaiken hyvän, jota meidän pohjoisessa hyvinvointiyhteiskunnassa on. Yritykset tämän maksavat.

Perustin ensimmäisen yritykseni, toiminimen, parikymppisenä. Sen jälkeen on tullut yritettyä, perustettu yrityksiä, yhdessä ja yksin, ostettu ja myyty osakkuuksia, jopa haettu niitä yrityksiä konkurssiin. Olen monelle sanonut, että toiset maksaa omakotitaloja itselleen ja toiset, kuten minä, maksamme vähän kalliimpia harrastuksia, kuten nyt vaikka yrittäjyyttä. Olennaista on se, että jos olisin eilen voittanut päävoiton Eurojackpotissa, jatkaisin tätä ihan samaa yrittämistä, auttaisin muita yrittäjiä onnistumaan.

Olen ollut juuri sellainen yrittäjä, joka eli yrittämisestä. Enkä tarkoita nyt edes taloudellisesti. Sitä on joskus jättänyt pitkiäkin jaksoja palkkoja itselleen maksamatta, jotta työntekijät ovat saaneet palkkansa. Tarkoitan ajankäytöllisesti. Yrittäminen täytti lähes kaiken vapaa-ajan, nukkumisen jälkeen. Se on vienyt mukanaan ihmissuhteitakin. Se ei ole ollut hyvä juttu. Nyt näen ja ymmärrän, että yrittämisessä ei ole kyse siitä, että pitää aina olla kurjaa ja kovaa sekä niukkaa ja ennen kaikkea aina töissä. Yrittämisen ei tarvitse olla jatkuvaa suorittamista ja oman selkänahan repimistä. Se voi olla myös kivaa, kunhan tekee Oikeita Asioita, uskaltaa luopua.

Olen nyt viimeistään koronan myötä ymmärtänyt Mukava Elämä -konseptin yrittämisessä. Sen ymmärtäminen on vaatinut monta kirjaa, lukuisia luentoja, itse pidettyjä ja kuuntelijana istuttuja, tavattoman monta epäonnistumista ja onnistumista, pohdintaa, istuskelua rantakalliolla, oman elämän tulkintaa ja analysointia sekä tietysti mietintää siitä, mitä haluan isona. Haluan Mukavaa Elämää ja saan sitä, kun kerron siitä myös muille. Kerron, kuinka less is more - yrittämisessäkin. Yrittäminen ja elämä yleensäkin on varsin yksinkertaista, vaikka sitä helpoksi ei voikaan luonnehtia.

Olen ymmärtänyt, että tekemällä oikeita asioita, keskittymällä olennaiseen, huolehtimaan niistä juuri sen hetken tärkeimmistä asioista, pääsee mukavammin maaliin. Yksinkertainen on vain kaunista. Jos haluat onnistua yrittäjänä, sinulla on vain muutama Todella Tärkeä Asia ja ihan ensimmäinen niistä on myynti. Kun huolehdit, että yrityksessäsi myydään tarpeeksi, on todennäköisempää, että sinulla on riittävä kassavirta, josta huolehtiminen on toiseksi tärkein asia. Kassavirran tyrhetyminen voi kaataa varsin elinkelpoisenkin yrityksen. Jos lipsut noista, millään muulla asialla ei ole kohta enää mitään merkitystä, niitä ei ole kohta enää olemassa. 

Kolmanneksi tärkein on henkilökunnasta huolehtiminen, jos sinulla on sellainen. Jos ei ole, itsestään huolehtiminen on se kolmanneksi tärkein asia. Ja siinä kolme tärkeintä asiaa ovat lepo, ravinto ja aktiivisuus. Jos haluat saada itsestäsi kaikki tehot irti, elää Mukavaa Elämää, sinun pitää huolehtia siitä, että nukut riittävästi ja että unen laatu on hyvää. Et voi unohdella ruoka-aikoja ja syödä vaan pikaruokaa, nopeasti autossa istuen, kiiruhtaessasi johonkin, mistä olet jo myöhässä. On pakko laittaa niitä lenkkarin nauhoja välillä vähän kireämmälle, jotta jaksat kaikki yrittämisen haasteet ja pystyt tekemään yrittämisessä mahdollisimman vähän. 

Sama kolmen asian kaava toistuu ihmissuhteissa. Parisuhteessakin on käytännössä kolme asiaa, joista tulee huolehtia, jotta ihmissuhde ei näivety ja kuole pois. Suhteessa pitää olla luottamusta, siinä täytyy olla arvostusta sekä siinä on oltava läsnä. Jos suhde ei toimi, vika on jossakin noista tai kaikissa. Muilla ei juurikaan ole merkitystä, jos nuo kaikki kolme kohtaa toteutuvat tai jäävät toteutumatta. Jos haluat ansaita hyvät alaiset, ansaitset ne huolehtimalla nuo kolme asiaa välillänne kuntoon.

Yrittäjän polkuni on ollut aikamoinen ralli. Se on antanut paljon, mutta myös ottanut. Voisi nopeasti ajatella, että jotkin ratkaisut ovat olleet varsin tyhmän riskin ottamista, mutta ei se ole niin. En olisi tässä enkä olisi koskaan tajunnut Mukava Elämä -konseptia, jos en olisi niitä hurjiakin ratkaisuja tehnyt. Ne ratkaisut mahdollistavat nyt sen, että saan toisesta puolikkaasta tätä elämää paljon enemmän irti, ilman että hukuttaudun töihin. Ja saan vielä auttaa muita samanlaiseen tulevaisuuteen.

Olen kohdannut lähiaikoina yrittäjiä, jotka ovat mahdollisesti myös ymmärtäneet, että yrittämisen vastakohta ei ole Mukava Elämä, vaan yrittäminen voi mahdollistaa Mukavan Elämän. Pitää vaan tehdä Oikeita Asioita ja uskaltaa luopua, ehkä jopa kipuakin tuottavista asioista. Pitää kohdata myös häpeä. Pitää keskustella itsensä kanssa, millainen ja mikä se oma yrittäjän identiteetti on, mihin se perustuu ja miksi. Tämä identiteettikysymys onkin usein se haastavin, kun yrittäjäminä on niin vahva ja sitä omaa identiteettiään peilaa yrittämisen suorittamisen kautta. 

Näkisin mieluusti, että yrittäminen nähtäisiin sellaisena, jossa tehdään asioita ja töitä tavalla, johon suuri osa ihmisistä ei pystyisi, jotta voisi elää loput elämästä tavalla, johon suurella osalla ihmisistä ei ole mahdollisuutta. Onhan se niin, että jos et toteuta omia unelmiasi, kaikella todennäköisyydellä joku on palkannut sinut toteuttamaan hänen unelmiaan. Ja siihen elämä on kyllä liian lyhyt. 

Jos ihmiset ihmettelevät, kuinka pitkälle voit mennä, mene niin pitkälle, että et enää kuule heitä

Mitä minä odotan?

Meinasin ensin otsikoida tämän postauksen, että Mitä sinä odotat, kunnes muistin, että minähän olen jo kirjoittanut sellaisen tekstin ja nimen omaan vielä Nickelbackin biisiä mukaillen, jouluaattona 2014. Eli se kortti oli jo käytetty, kysymysten ollessa - nyt kohta kuusi vuotta myöhemmin - ihan yhtä aiheellisia. 

Olen lähiaikoina miettinyt paljon, että mitä minä oikein odotan. Ja oikeammin miksi. Onko odottamisessa järkeä. Mitä siinä menettää. Kuinka kauan on järkevää mitäkin odottaa. Kuunnellako sydäntä - ja toimia sen mukaan, vaikka sen mukaan toimiminen voi olla järjetöntä, - vai pitääkö uskoa järkeä, vaikka järkevästi toimiminen voi olla sydämetöntä.

Kuolema on ollut nyt esillä monessa yhteydessä. Viimeksi viikonlopun leffassa, lähinnä ihmisen elämän viimeiset hetket, kuten myös Saarijärvelle ajaessani, auton kaiuttimista korvien kautta aivonystyröille soljunneessa äänikirjassa Paras. Ehkä sitä alkaa itsekin tiedostamaan kuolevaisuutensa ja se aiheuttaa osaltaan pysähtymisen, arvomaailman järjestymisen sekä asioiden aistimisen aiemmasta poikkeavalla tavalla. Elämälle alkaa muodostua ihan oikea tarkoitus. Alkaa oikeasti hahmottumaan, mikä tässä elämässä on tärkeää.

Meinasin kuolla ensimmäisen kerran jo vauvana. Onneksi kuumekrampista johtuva, hengenvaarallisen korkea kuume saatiin lopulta laskemaan sairaalassa, jääpalavuoteella, sairaalahuoneen ikkunoiden avautuessa paukkupakkaseen. Minulla oli aina olo, että lähden täältä varsin varhain, kunnes ne aistimukset katosivat vuonna 2013, kun meinasin kuolla kahteen otteeseen, kolmen kuukauden aikana. Tai toisella kerralla jo taisin niin hetkellisesti tehdä, kun heräsin vaatteet leikattuina elvytystoimien johdosta.

Olen kirjoittanut niistä muutamia kertoja ja näköjään taas olen aiheen ympärillä. Olen sen ympärillä, koska jokainen päivä on elämän alku, siis loppuelämän ensimäinen päivä. Virran samaan kohtaan ei voi toista kertaa astua. Mitään vanhaa ei saa muutettua, vaikka haluaisi, mutta tulevan suunnan voi aina päättää. Miehen eliniän odote Suomessa on 80 vuotta. Se tarkoittaa, että minulla olisi elinikää 11.391 päivää. Laitoin laskurin tuohon sivupalkkiin, niin voin aina käydä tsekkaamassa, että paljonko aikaa on vielä tuhlattavana. Tosin olen ajatellut elää ainakin 100-vuotiaaksi, joten tässä ollaan vasta puolimatkassa.

Onko toistakymmentätuhatta päivää paljon vai vähän? Ainakin se näyttää hupenevan joka sekunti. Hyvä asia tuossa on se, että minä saan päättää, miten tuon ajan käytän. Minä saan valita, kuka sen ajan kanssani käyttää. Minä saan päättää, odotanko jotain vai olenko odottamatta. Käytänkö aikani sellaisten ihmisten seurassa, jotka haluavat olla minun seurassa, jotka eivät epäröi sitä tai ole siinä silloin kun se sopii heille tai hyödyttää heitä. Ketkä ovat ne ihmiset, jotka haluan vaikuttavan elämääni ja miten. Seura kuitenkin tekee kaltaisekseen, kuten kirjoitin vuonna 2017. Arvostus on varmasti yksi perustarpeistamme, joten jos joku kohtelee sinua, kuten hän ei välittäisi sinusta, usko sitä. Kuka tuo iloa elämään ja kuka syö sitä.

On mielenkiintoista, kuinka elämän asiat nivoutuvat toisiinsa. Aloin kirjoittaa tätä tekstiä Saarijärvellä, mökin rannassa, laiturilla, kun odottelin retkeä Pyhä-Häkin luonnonpuistoon. Siellä pitkospuilla kävellessä tuli puheeksi henkinen kasvu ja erityisesti odottaminen, oikean hetken odottaminen. Odottaminen senkin suhteen, että koska on oikea aika perustaa kuntokeskus. Onko mitään järkeä perustaa se nyt tähän hetkeen, keskellä koronakriisiä. Miksi ei olisi? Miksi odottaisi ja mitä odottaisi? Myhäilin hiljaa keskustelun lomassa, kuinka universumi taas yhdistelee asioita ja tasoja sekä tuo ihmisiä elämään. Kuinka me muka sattumalta puhutaan pitkospuilla odottamisesta. Mikään ei ole sattumaa. Elämä on tässä ja nyt. Sitä ei kannata tuhlata odottamiseen.

Erik Bertnard Larsen on mentaalivalmentaja, henkinen valmentaja, motivaatiovalmentaja. Hänen kirjansa Paras, vahvisti entisestään käsitystäni siitä, mitä haluan elämälläni tehdä ja mitä en halua enää odottaa. Haluan olla - koen olevani Erikin kaltainen henkinen valmentaja, vaikka saappaat ovatkin varsin isot. Haluan luoda erityisesti liikunta-alan yrittäjille mukavampaa elämää, kuten yhden pitkän projektin nimesimme sen alkumetreillä, kun aloin kuntokeskusyrittäjiä sparramaan. Se on se mitä haluan tehdä, Mukavaa Elämää. Jos Sinä haluat Mukavaa Elämää liikunta- ja hyvinvointialan yrittäjänä, anna minun auttaa. Onnistutaan siinä varmasti - yhdessä. Ei se helppoa ole, mutta tavattoman yksinkertaista.

Jos elät joka päivä, kuin se olisi viimeisesi, olet lopulta oikeassa