tiistai 4. tammikuuta 2011

Privaattia

Jos tulit hakemaan isojen poikien privaattia, joudut pettymään.

Eräs kuntokeskusyrittäjä soitti minulle tovi sitten kysyen, miten me pystymme pyörittämään ryhmäliikuntaa ilman ajanvarauksia. Miten voi olla mahdollista, että ryhmäliikuntatunnille pääsee ilman paikkavarauksia käytännössä aina. Annoin hänelle muutaman vinkin tutkittuani heidän kalenteria.

Tämä yrittäjä kertoi, kuinka melkein kaikilla tunneilla ovat aina samat naamat. Varsinkin uudet asiakkaat kiukuttelevat, kun eivät koskaan saa varattua paikka haluamalleen tunnille. Kokeneet jumppaajat osaavat temput ja jopa käyttävät varauksiaan ristiin. Lienee yleinen ongelma monessa paikassa.

En nyt ala vatvomaan sitä, onko se edes asiakkaan etujen mukaista, että hänen täytyy varata erikseen aika päästäkseen tunnille, josta hän joka kuukausi kuitenkin maksaa. Sen sijaan heitän ilmaan saman ajatuksen, jonka heitin kyseiselle yrittäjälle. Tämä ajatus tuli julkaista nyt, kun joku Anonyymi kertoi edellisen tekstin kommenteissa näin jo toimittavan jossakin. Veikkaan saman ajatuksen pyörineen monen muunkin yrittäjän mielessä.
Miksi emme kauppaa yksityisiä ryhmiä olemassa olevalle asiakkaalle? 
Asiakkaat voisivat ihan hyvin meilläkin maksaa ylimääräistä siitä, että saavat aina jumpata samalla tunnilla samassa paikassa. Kuten ohjaajatkin tietävät, vakioasiakkailla on tapana olla aina samassa paikassa tunneilla. Pettymys on välillä kova, jos ei pääse "omalle paikalle" jostain syystä. Miksi emme siis myisi paikkalippua?

Jos meillä olisi mahtumisen kanssa ongelmia, toteuttaisin Privaattituntikonseptin heti. Toteuttaisin sen mahdollisesti ihan samalla ajatuksella kuin Anonyymi kommentoi edellisessä tekstissä.

Meillä olisi kalenterissa avoimien tuntien lisäksi näitä yksityistunteja. Niihin voi ostaa erikseen kausikortin ja silloin takaamme, että kyseisen kausikortin ostaneella on aina sama paikka tuolla tunnilla. Tunnille pääsevät vain kyseisen tunnin kausikortin omaavat.

Ehkä asiakas voisi luovuttaa paikkansa sijaiselle, jos itse ei pääse. En ehkä kuitenkaan lähtisi tuolle linjalle, koska silloin saatetaan taas järjestelmää kiertää ja tämä vaikuttaisi ryhmähenkeen, johon Anonyymikin mahdollisesti viittasi.

Asiakkaan sitoutumisen suhteen tällä olisi varmasti vain positiivista vaikutusta. Ryhmähenki kannustaisi myös saapumaan aina tunnille. Aika nopeasti poissaoloista voisi joutua tilille muille ryhmäläisille.

Jos sinun keskuksesi tunnit ovat varausjärjestelmän varassa, paljonko olisit valmis maksamaan omasta vakiopaiksta? Vitosen?

Tässä on kyllä loistava esimerkki uudelleen ajattelusta, vaikka itse sanonkin. Kuten tämän vuoden trendiennusteissakin toin esiin, massajumppien houkuttavuus laskee. Asiakkaat haluavat enemmän henkilökohtaisuutta myös ryhmäliikuntaan. Anonyymikin kertoi, kuinka 80 hengen sali puolitettin. Lopputuloksena on varmasti tyytyväisempiä asiakkaita, kun tarjontakin lisääntyi. Sen lisäksi ryhmäliikunnasta irtoaa aikaisempaa enemmän tuottoa. Kaikki voittavat!

[ Aiheeseen liittyen: Mitä jumppa maksaa ]

BTW Mistä tietää, että kuntokeskuksissa alkaa uusi kausi? Kuluttajaviranomainen aloittaa propagandansa kuntokeskuksia vastaan. Viranomaisen tehtävähän on pelotella ihmisiä passivoitumaan. Se tekee hyvää yhteiskuntarakenteelle. Tällä kertaa aloitus tuli Kauppalehdestä. Muut lehdet seuraavat varmasti perässä. Kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan kuntosaliharrastajia on Suomessa puoli miljoonaa. Kuluttajaviranomainen kertoo saavansa alaan liittyviä valituksia kymmeniä vuodessa. Kymmeniä! Ei tuhansia. Ei edes satoja, vaan kymmeniä. Aika pieni osa harrastajista valittaa. Niin pieni osa, että asiallehan täytyy tehdä jotain. Kuluttajaviranomainen ei kuitenkaan kerro, kuinka moni valituksista on oikeasti aiheellinen ja päättyy asiakkaan hyväksi. Joku valistunut toimittaja voisi joskus kysyä tuota ja kertoa sen meille. Vaikka valituksia tulisi 100 vuodessa, se tarkoittaisi sitä, että joka viidestuhannes harrastaja valittaa. Veikkaan määrän olevan alle 50. Tällöin tarvitaan jo toistakymmentä tuhatta harrastajaa ennen yhtäkään valitusta. Mutta isossa kuvassa tämä lienee tärkeä asia Kuluttajaviranomaiselle. Niin tärkeä, että ovat nyt pohtineet asiaa taas jo kaksi vuotta.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen itsekkin ihmetellyt miten meillä on aina tilaa ryhmäliikuntatunneilla. Olen pohtinut käynkö epäsuosittuina aikoina itse vai onko syy siinä että M&M:llä on suhteellisen vähän asiakkaita suhteessa ryhmien määrään ja salin kokoon ? Itse varmasti tiedät parhaiten mikä M&M:llä on jäsenmäärät ja tavallaan me jo maksamme paikastamme ryhmäliikuntatunneilla. Jäsenyys M&M:llä on huomattavasti kalliimpi kuin halvin Turussa toimiva tarjoussali, luultavasti juuri nuoret 20-30v ovat aktiivisinta ryhmäliikuntatunneilla kävijöitä ja suurinosa tästä ikäryhmästä hakee parhaan tarjouksen kaikesta ja päätyvät samoille kuntosaleille, on vaikea perustella 200-300€ vuodessa lisäkustannus jos on rahat tiukilla. Itse varmasti lasket että M&M:llä tuohon hintaan saa lisäarvoa ja näin onkin mutta 20-30v aktiiviliikkuja ajattelee lainalyhennyksiä ja baari-iltoja eikä omaohjaaja palvelua tai ryhmäliikuntatunteja joihin ei tarvitse varata paikkaa. Itseasiassa harva ajattelee edes sitä että talvella pitää mennä salille autolla ja paljonko tulee lisäkustannuksia jos auto pitää parkeerata 2 kertaa viikossa maksupaikalle ja paljonko siitä tulee vuodessa lisäkustannuksia.

Itse olen ollut tyytyväinen M&M:ään eikä paikkavaraus tulisi ryhmäliikuntatunnille mieleenikään, tosin ei sitä tiedä jos olis pakko niin varmaan tulisi varattua.

Sami Hurme kirjoitti...

Ryhmäliikunnan järjestämisessä on omat knoppinsa. Meillä isossa roolossa ovat Omaohjaajamme. He ovat onnistuneet työssään.

He ovat saaneet asiakkaamme liikkumaan aikaisempaa monipuolisemmin, käyttäen monasti koko kalenterimme kirjon. On vaatinut kärsivällisyyttä opettaa asiakkaille, että harjoittelun monipuolisuus on hyväksi. Jos käy vain pumpissa päivästä ja viikosta toiseen, harjoitteen hyötysuhde laskee.

Kun asiakkaat valitsevat tarjonnasta monipuolisesti, se lisää asiakaspaikkoja, asiakkaiden jakautuessa eri tunneille paremmin. Joku saattaa vaihtaa yhden ryhmäliikuntatunnin kuntosaliharjoitteluun, joka taas tuo asiakaspaikan lisää.

Tuntien sijoittelu kalenteriin tuo asiakaspaikkoja lisää, kun tunnilta toiselle hyppiminen on käytännössä mahdotonta. Tarjoamme ennemmin kolmelle asiakkaalle yhden tunnin illassa kuin yhdelle asiakkalle kolme tuntia. Omaohjaajat ovat tässäkin opetuksessa suuressa roolissa. He ovat osanneet perustella asiakkaillemme, miksei ahmimalla tunteja pääse juuri koskaan tavoitteeseensa.

Keinoja on muitakin, mutta ei kerrota kaikkea...