Elämä pysäyttää välillä

Jos olette ihmettelleet, mihin katosin projektini kanssa, niin kerron sen nyt. Projekti lähti vallan mainiosti liikkeelle. Olin kahdessa viikossa taas jo takaisin neuvolapainossa. Treenimotivaatio oli huipussaan. Säännöllisempi ruokalu, ilman lomahömpötyksiä, teki hyvän olon. Fiilis oli loistava. Piti kirjoittaa tännekin, kuinka olin takaisin alle sadan kilon painossa taas. En ehtinyt.

Elokuun puolessa välissä, viikon sisällä oli neljässä harjoitteessa poikkeava sykekäyrä. Syke nousi jopa 230:een, maksimisykkeeni ollessa 183. Sykkeen nopeus oli todettavissa palpoidenkin. Olotila ei muuttunut mitenkään ja harjoitetta pystyi jatkamaan kovaa loppuun asti. Syke pysyi tuossa värinässä pitkiäkin aikoja.

15.8. Hakeuduin kardiologille. Sydämestä ei löynyt vikaa tai selitystä. Aloitettiin bisoprolol 5mg, rytmihäiriöihin ja käytännössä koko aikuisikäni aavistuksen kohollaan olleeseen verenpaineeseen. Verenpaine lähti laskemaan, mutta pumpun rumpalin komppi oli ajoittain kateissa.

Seuraavan viikon tiistaina, 20.8. alkoi ahdistava tunne rinnassa joka äityi illalla, noin viiden kilometrin kävelyn jälkeen koviksi rintakivuiksi. Rintaa ahdisti ja kipu säteili rintalastan alueelta olkapäihin ja leukaperiin. Kipu paheni syvään hengittäessä ja makuulla ollessa sekä asentoa vaihtaessa. Jos olisin ollut kotimaassa, olisin varmuudella hakeutunut hoitoon. Aamulla varasin ajan kardiologille torstaiksi.

Kivut hellittivät jo seuraavana päivänä. Torstaina olin oireeton ja kuntoilin normaalisti, ilman mitään ongelmia. Perjantaina kuntoilu sujui myös. Lauantaina kuntoilu oli hieman haastavaa. Seuraava viikko meni hieman huonovointisena. Oli vähän kipeä olo koko ajan. Kipeäkin on ehkä väärä sana. Olo oli heikko. Olo kuitenkin parani loppuviikkoa kohden ja olinkin täysin oireeton ja treenikuntoinen taas seuraavan viikon alussa. 

2. ja 3.9. maanantaina ja tiistaina tein normaalit harjoitteet ongelmitta. Keskiviikkona olo huononi. Torstaina olin kardiologin vastaanotolla. Ei muutoksia aiempaan sydämen osalta. Nyt nousi ensimmäistä kertaa kuume, yli 38 asteen. Torstaina kotiin päästyäni romahdin sänkyyn enkä juurikaan muista mitään illasta. Perjantaina aamulla ei ollut lämpöä, mutta vointi oli väsynyt ja heikko. Kävin Helsingissä verikokeissa ja palattuani olin todella väsynyt ja heikko sekä kuumeessa. Illalla hakeuduin päivystykseen.

Minut otettiin sisään Lohjan sairaalan päivystyksestä epäilynä keuhkoembolia ja keuhkokuume. Vointi oli erityisen huono. Kaikki oireet viittasivat edellisiin. Hengitys oli todella pinnallista. Jokin puristi rintaa jatkuvasti. Maanantaina tehtiin sydämen ja keuhkojen varjoainekuvaus, jossa todettiin, ettei keuhkoemboliaa tai keuhkokuumetta ole. Sydän ja keuhkot olivat muutenkin kunnossa. Löydös oli kuitenkin se, että keuhkopussiin ja sydänpussiin oli kertynyt nestettä. Tämä vaikeutti olennaisesti hengitystä ja sydämen toimintaa. Neste puristi sydäntä. Mitään syytä nestekertymään ei kuitenkaan löytynyt.

Menin niin huonoon kuntoon, että minut kiidätettiin tiistaiaamuna Lohjan sairaalasta ambulanssilla Meilahden CCU yksikköön, parhaaseen mahdolliseen sydänhoitoon. Sieltä siirryin kardiologian osastolle illalla, tilanteen tasoituttua. Vielä ei ollut löytynyt mitään syytä nestekertymiin. Mies sai kaikista testeistä terveen paperit. Antibioottitippakin lopetettiin heti Meilahdessa, turhana, koska elimistössä ei ollut mitään lääkittävää.

Kaikki mahdollinen testattiin. Ja aina todettiin miehen olevan terve. Ainoa, mikä jatkoi koko ajan nousuaan, olivat tulehdusarvot. CRP huiteli jo yli kolmensadan keskiviikkona. Olo vaihteli huonon ja huonomman väliä. Torstaina sängystä heräsi yllättäen hyvävointinen mies. Kuume oli laskenut pois ja tulehdusarvot lähestyivät normaalia. Nestekertymät olivat niin kadonneet, että niistä ei saatu enää edes näytteitä. Sain jopa kävelyluvan.

Tämän siitä saa, kun kaikki täytyy aina tehdä eri tavalla kuin muut. En tiedä, pitäisikö kokeilla vaikka vetten päällä kävelyä. Jos se onnistuu, kävelen jatkossa sandaaleissa kesät talvet. Voisin myös perustaan Vedestä viiniksi Oy:n. En ota muita osakkaita. Joku Brutus eksyy kuitenkin joukkoon.

Ihan kuin vinkiksi, viereiseen punkkaan käveli torstai-iltana 92-vuotias veteraani, jolla ei ole mitään lääkittävää perussairautta. Ajokorttikin on voimassa, vaikka hän kotoa kävelikin sairaalaan tutkimuksiin. Uskomattoman terve ja energinen mies. En malttanut olla kysymättä pitkän iän ja terveyden salaisuutta. Sain vain yhden syyn: 

Aloitan jokaisen päivän noin tunnin mittaisella sauvalenkillä metsässä, vaihtelevassa maastossa, jonka päällee teen oman jumppaohjelmani, joka pitää nivelet vetreinä. 

Noinko helppoa se on? Veteraani painotti vielä sitä, että niin huonoa ilmaa ei ole ollut, että tuo lenkki olisi jäänyt tekemättä.

Maksan taas mielelläni veroja vähän aikaa. Sain aika ison osan maksamistani takaisin tällä reissulla. Nostan hattua tälle meidän järjestelmällemme, jossa jokaisella on mahdollisuus saada esimerkiksi sydämelleen parasta mahdollista hoitoa CCU:ssa, kun tarve ilmenee. Sain tukun kokemuksia ja ajateltavaa. Usein mietin, ambulanssissa hoitajana ollessani, miltä mahtaa tuntua maata paareilla, johdot ja putelit kiinni kropassa, kun pillit soivat. Kokemus oli vähän pettymys. Ei se ollut yhtään niin vaikuttava, kuin olin ajatellut, vaikka en tuolloin tiennyt, jäikö tuo viimeiseksi autoiluksi. 

En siis vieläkään tiedä, mikä minulla on tai oli. Nostavat täälläkin kädet pystyyn. Olen kummajainen. Toki moni on sen jo tiennytkin. Tiedän kuitenkin nyt tukun sairauksia, joita minulla ei kaikella varmuudella ole. Siinä on paljon helpottavaa tietoa. Tuli tehtyä täydellinen terveystarkastus. Nyt makoilen täällä sairaalassa alkuviikkoon ja seurataan, tapahtuuko vielä jotain muuta. Ehkä näytteeksi levitoin huomenna aamulla.