tiistai 3. marraskuuta 2009

Uusi tapa mainostaa

Kassakuittien taustoja on käytetty isossa maailmassa mainostamiseen jo pitkään. Jenkkilässä lähestulkoon kaikkien kassanauhojen kääntöpuolet on kuvitettu. Niillä halutaan viestiä jotain.

Muistan, että olimme mukana jossakin kokeilussa vuosituhannen vaihteessa, kun joku yritti tuoda kyseistä mainosvälinettä yrittäjien tietoisuuteen Turussa. Me mainostimme ainakin silloisen keskustan Anttilan kuittinauhoissa.

En muista, kuinka kyseinen kokeilu tuolloin onnistui. Mahdollisesti se ei ainakaan mainostilan tarjoajasta ollut onnistunut kokeilu, koska se ei tuolloin jatkunut.

Kun minuun nyt otettiin yhteyttä samoissa merkeissä, päätin heti lähteä mukaan. Kuittien volyymihän on valtava. Fingerprint Media tarjoaa näkyvyyden Turun alueen Citymarkettien kuittien kääntöpuolelle. Yritys kertoo kotisivuillaan tuotteestaan näin:
FingerprintMedia tarjoaa yrityksesi käyttöön tarkasti kohdennettavan ja ekologisen mainostilan, joka jaetaan asiakkaalle henkilökohtaisesti. Koko Turun alueen kattava levikki varmistaa korkean volyymin mainoksille todella edulliseen kuukausihintaan. Yrityksesi mainos näkyy Turun alueen Citymarketien kuittirullien taustapuolella.
Palautumismäärä ensimmäisestä kupongistamme oli valtava. Tämän kokemuksen pohjalta tein Fingerprint Median kanssa periaatteessa toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen. Halusin naulata paikkamme kyseisissä kupongeissa.

Tämän kuun mainostajat näet tästä, jos et jaksa käydä Citymarketissa katsomassa. Tarjouksen omasta kupongistasi voit pyytää tästä.

Iso asia, joka vaikutti minuun on Kuukauden hyväntekeväisyysjärjestö -palvelu:
Joka kuukausi FingerprintMedia tarjoaa valitulle hyväntekeväisyysjärjestölle mahdollisuuden ilmaiseen kampanjaan kuiteissa. Voittoa tavoittelemattomat ja poliittisesti tai aatteellisesti sitoutumattomat hyväntekeväisyysjärjestöt voivat vahvistaa kampanjointiaan ilmaisella mainospaikalla.
Hieno tapa hoitaa yhteiskunnallinen vastuu.

[ Aiheeseen liittyen: Yksi tapa mainostaa / Mainoksen tarkoitus / Mainonnan vaikeus ]

BTW Seuraava teksti tuleekin taas Sunshine Statesta, jossa ovat todelliset hullut päivät taalan ollessa heikko ja hinnat todella alhaalla. Huhtikuussa jo kirjoitin, kuinka Jenkkilä on muuttunut. Saa nähdä, mihin suuntaan nyt on menty. Seuraavaa postia odotellessa kannattaa tutustua isänpäivälahjatarjoukseemme, jossa isä pääsee kuntoilemaan kuukaudeksi ja saa vielä Omaohjaajalta ohjauksen ja liikuntaohjelmat hävyttömän edulliseen hintaan. Täytyyhän isä saada kuntoon. Paketteja on myyty ennätysmäärä jo parissa päivässä.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hieno idea ja mahtavaa pelisilmää teiltä, että olette lähteneet mukaan tuohon!

Unknown kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
FingerprintMedia kirjoitti...

Pitää tännekin nöyrästi kiittää positiivisesta palautteesta ja sitoutuneesta asiakkaasta.

Mainokset ovat saaneet CM:n asiakkailta kiitosta ja kuten Sami mainitsi, volyymit Citymarketeissa ovat todella kovat. Keskivertokuukautena kuittipaperia annetaan Citymarketin asiakkaille 170km(!), joten kyllä sinne mahtuu hieman väriäkin.

Ja ettei täällä kirjoiteltaisi täysin tyhjiä, niin haastankin blogilukijat osallistumaan kuukauden hyväntekeväisyysjärjestön tukemiseen. Tässä kuussa ko. järjestö on Unicef (www.unicef.fi/pehmeapaketti) ja joulukuussa Mannerheimin lastensuojeluliitto toimii yhdessä SPR:n kanssa. Pienellä vaivalla saat autettua paljon ja jos moni tekee sen, on apu jo valtava.

(korjasin edellistä viestiä, siksi se näkyy poistettuna)

Kunto Kortilla kirjoitti...

Anonyymi 16:04,

Olen pitkään ihmetellyt, miksi tuollainen media on niin pitkään ollut käyttämättä Suomessa. Olimme mukana jo mahdollisesti ensimmäisellä kerralla, jotain 10 vuotta sitten, joten olimme tietysti mukana myös nyt. Ja olemme myös jatkossa.

Petri,

Ei kestä kiittää. Hyvä tuote.

170 km on aika paljon. Turun perältä Helsinkiin...

Unicefiin liittyen, tein jo aamulla tekstiä kirjoittaessani ja linkkinne kautta Unicefin lahjavalikoimaa tutkaillen päätöksen, että tämän vuoden joulukorttirahat menevät Unicefille.

Hienosti ovat tehneet sivuillaan ostamisen/lahjoittamisen helpoksi.

Jari Nikkola kirjoitti...

Mielenkiintoinen idea jos ja kun toimii. Cittari tiputtaa omia kulujaan, yrittäjä nostaa välitystyöstä hyvän provikan ja palvelun ostaja saa halvan kontaktihinnan reklaamilleen. Asia on harvinaisen selvä.

Uusien palveluiden lanseeramiseen tätä käyttäisin itse. Toisto ja kampanjan kesto sitä luokkaa, että ei mahdoton paketti.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä kokeiltiin aikoinaan mainostamista lähetteiden kääntöpuolella. Niissäkin kun on pirusti ilmaista mainostilaa tarjolla. Mainostimme niissä siis omia tuotteitamme ja palveluitamme.

Kokemukset olivat aika huonoja. Hyvin harva niitä oli huomannut, kun soittelimme asiakkaille ja kerroimme samoista tarjouksista, joita lähetteissäkin oli mainostettu.

Jostain syystä monet asiakkaat eivät vaan lukeneet mitä siellä lähetteen kääntöpuolella sanotaan, ja usein lähetteet jäävät pyörimään autoon tai päätyvät suoraan roskiin.

Tosin, sellaisiakin kommentteja tuli, että onko teillä paperi loppu, kun olette tulostaneet lähetteen mainoksen taakse...

FingerprintMedia kirjoitti...

Alussa oli selvää, että ihmisille tulee tällainen media yllätyksenä ja tottumuksesta tuo paperi meinaa lentää roskikseen.

Hyvän tiedottamisen johdosta nyt kuitenkin jo 84% CM:n asiakkaista sanoo huomanneensa kuittimainokset. Irlannissa luku on yli 90%, mutta heidän tasoituksekseen toiminta on jatkunut yli 10 vuotta. Tuosta 84%:sta 40% sanoo katsovansa mainokset AINA, kun käy kaupassa. On tässä jotain muutosta siis tapahtunut Citymarketin kassoilla.

Mainoksen sisällöllä on tässä kriittinen merkitys. Jos tuote ei kiinnosta tai mahdollinen hinta-alennus ei houkuta, on selvää, että mainos menee todennäköisemmin hukkaan. Toisaalta voi myös ajatella niin, että jos mainos ei houkuta ihmisiä paikalle, niin onko mainos tehty huonosti vai mainoksessa esiintynyt tuote? Jotain hyvää Samin mainoksissa ja/ tai tuotteessa on ollut, jos ovi on käynyt.

Kuluttajatuotteille voi toki myös painaa esitteitä ja jakaa niitä suoraan kuluttajille. Tosin uskallan väittää, että harvassa ovat ne painotuotteet, joiden paino- ja jakelukustannus on aina enintään 0,01€/ mainos.

Toisesta suunnasta laskettuna, parhaimmillaan (toistaiseksi) mainostaja on maksanut palautetuista kupongeista 0,70€/kpl...

Anonyymi kirjoitti...

"Norttia" ollaan nyt viemässä HIFKiin iltalehden mukaan. Rahaa on millä mällätä.

Anonyymi kirjoitti...

Hola, about kuukausi sitten kun käytiin CM:ssä niin kassakuittiin tulostui juuri M&M mainos :) Mulla ei ollut mitään etukäteistietoa näistä mainoksista, mutta tarttui silti silmään...